Total Kiinteistöpalvelut Oy Toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1. 31.12.2010
Yleistä Total Kiinteistöpalvelut Oy:stä Total Kiinteistöpalvelut Oy on 100 prosenttisesti Jyväskylän kaupungin omistama yhtiö ja osa Jyväskylän kaupunkikonsernia. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin 11.12.2006. Yhtiön toimialana on tuottaa itse tai tytäryhtiöidensä välityksellä kiinteistö- ja toimitilapalveluita, rakentamis- ja suunnittelupalveluita, logistiikkapalveluita sekä vartiointi- ja turvapalveluita. Lisäksi yhtiö tuottaa tilaajien ydinliiketoimintaan liittyviä palveluita ja harjoittaa henkilöstövuokrausta sekä kiinteistöalan konsultointia. Yhtiö voi omistaa, hallita ja myydä tontteja, kiinteistöjä, liike- ja huoltotiloja sekä osakkeita ja arvopapereita. Yhtiön toimitilat sijaitsevat osoitteessa Laukaantie 4, Grafila. Turvapalveluiden valvomo sijaitsee Matkakeskuksen kiinteistössä osoitteessa Hannikaisenkatu 20. Olennaiset tapahtumat tilikaudella Tilikauden liikevaihto oli 20.891.740,13 ja tilikauden tappio 654.583,58. Yhtiön asiakkuudet kasvoivat tilikaudella hyvin erityisesti siivous-, kiinteistönhoito- ja turvapalveluissa. Tilikauden tappiollisuus aiheutui pääosin rakentamisen urakkakohteista. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Yhtiön asiakkuuksien kasvu jatkuu ripeänä perinteisissä kiinteistöpalveluissa. Tätä tukee hyvä imago keskeisissä palveluissa (Jyväskylän seudun päättäjät, Siivouspalvelu- ja kiinteistönhuoltoyritysten imagot 2010-tutkimus, Taloustutkimus Oy). Yhtiön lanseeraamat palvelut yksityisille kuluttajille on otettu hyvin vastaan. Kehitys siltä osin jatkuu myönteisenä. Rakentamisessa urakoiden kilpailu jatkuu tiukkana, joten tuotantoa tullaan siirtämään isoista urakkakohteista pienempiin korjausrakentamiskohteisiin, joissa taloudelliset riskit ovat pienemmät. Vuodelle 2011 on budjetoitu liikevaihtoa 17.480.000. Tutkimus- ja kehitystoiminta Yhtiö jatkaa määrätietoista kehitystoimintaa ISO 9001:2008 mukaisesti sertifioidun laatujärjestelmän mukaisesti. Turvapalveluiden hälytyskeskus on hyväksytty CEA 4036 standardin mukaisesti. Palvelukeskusta kehitetään edelleen laaja-alaisena osaamisympäristönä ja valtakunnallisena palveluna. Yhtiö on laatinut kehityssuunnitelman tappiollisen toiminnan osalta.
Toiminnan riskit Strategiset Osa nykyisistä palvelusopimuksista päättyy kilpailuttamiseen muutaman seuraavan vuoden aikana. Mahdollista sopimusten päättymiseen liittyvää riskiä hallitaan hankkimalla korvaavia asiakkaita, toteuttamalla joustavaa henkilöstösuunnittelua sekä kehittämällä toimintaa riskittömämpiin palveluihin. Operatiiviset Muuttuva toimintaympäristö edellyttää jatkuvaa osaamisen hallintaa ja sen kehittämistä. Riskiä hallitaan hyvällä henkilöstöpolitiikalla ja yhtiön tarjoamilla koulutus- ja kehitysmahdollisuuksilla. Palveluiden kausivaihteluita hallitaan osittain ostopalveluilla. Tuotantotoiminnan riskit on vakuutettu vahinkovakuutusyhtiössä. Tunnusluvut Talouden tunnusluvut v. 2010 v. 2009 v. 2008 Liikevaihto 20.891.740 19.963.027 12.922.176 Liikevoitto / - tappio - 672.328 189.323-230.477 Liikevoitto / - tappio %:a liikevaihdosta neg 0.9 % neg Oman pääoman tuotto-% neg 21,5 % neg Omavaraisuusaste -% 6,7 % 22,9 % 29,2 % Henkilöstön tunnusluvut v. 2010 v. 2009 v. 2008 Henkilömäärä 405 hlö 414 hlö 299 hlö Palkat ja palkkiot 9.652.883 9.810.263 6.575.274 Ympäristöasiat Yhtiöllä on osana sertifioitua laatujärjestelmää ISO 14001 standardin mukainen ympäristöjärjestelmä. Ympäristötavoitteet asetetaan vuosittain ja toteutetaan vastuualuekohtaisina ympäristötoimenpiteinä.
Hallituksen esitys yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle että tilikauden tappio kirjataan Tilikausien voitto/tappio -tilille. Yhtiön osakkeet Yhtiön osakepääoma on 1.000.000 ja se jakautuu 10 osakkeeseen. Yhtiön organisaatio, johto ja tilintarkastajat Yhtiön ylin päättävä elin on yhtiökokous. Yhtiökokous on pidetty 24.5.2010. Yhtiön hallinnosta ja toiminnan järjestämisestä vastaa hallitus, jossa on seitsemän jäsentä. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 13 kertaa. Hallituksen jäsenet ovat: Heidi Nieminen, puheenjohtaja Pentti Niekka, varapuheenjohtaja Jari Blom Merja Hautakangas Jouni Kosonen Asta Silvanne Markku Sveins Yhtiön toimitusjohtaja on Reijo Kujala. Yhtiön johtamisjärjestelmään kuuluu johtoryhmä, jossa on yksitoista jäsentä. Johtoryhmän tehtävänä on tukea toimitusjohtajaa päätöksenteossa. Jäsenet valmistelevat vastuualueitaan koskevat johtoryhmässä käsiteltävät ja päätettävät asiat. Johtoryhmä kokoontui toimintavuoden aikana 10 kertaa. Johtoryhmän jäsenet ja vastuut: Reijo Kujala, toimitusjohtaja ja puheenjohtaja Sari Korkia-aho, henkilöstöasiat Kalervo Nieminen, talousasiat Esa Varmanen, laatu- ja työsuojeluasiat Sari Arikkala, kiinteistönhoito ja -huolto Ari Friman, turvapalvelut Heljä Kastelin, siivouspalvelut Mikko Kovanen, logistiikkapalvelut Jani Veikkolainen, rakentaminen Juhani Flyktman, henkilöstön edustaja Markku Sveins, henkilöstön edustaja Yhtiön tilintarkastusyhteisönä toimii KPMG Oy Ab.
Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2010 2 Tuloslaskelma 1.1. - 31.12.2010 1.1. - 31.12.2009 LIIKEVAIHTO 20 891 740,13 19 963 027,43 Liiketoiminnan muut tuotot 229 933,12 206 855,28 Materiaalit ja palvelut Ostot tilikauden aikana 2 671 660,13 2 800 775,03 Varastojen lisäys tai vähennys -77 566,65 33 452,67 Ulkopuoliset palvelut 4 726 901,44-7 320 994,92 2 732 638,69-5 566 866,39 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 9 652 883,25 9 810 262,99 Henkilösivukulut Eläkekulut 1 639 227,61 1 685 355,24 Muut henkilösivukulut 324 879,63-11 616 990,49 529 169,57-12 024 787,80 Poistot ja arvonalentumiset Suunitelman mukaiset poistot 378 855,01-378 855,01 375 730,70-375 730,70 Liiketoiminnan muut kulut -2 477 161,11-2 013 174,21 LIIKEVOITTO/-TAPPIO -672 328,28 189 323,61 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot 9 885,64 9 055,28 Korkokulut ja muut rahoituskulut -12 286,00-2 400,36-2 736,10 6 319,18 VOITTO/TAPPIO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ -674 728,64 195 642,79 VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA -674 728,64 195 642,79 Tilinpäätössiirrot Poistoeron lisäys/vähennys 20 682,94 1 360,64 Tuloverot -537,88-25,86 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO -654 583,58 196 977,57
TASE Vastaavaa Tase 31.12.2010 Vastaavaa 31.12.2010 31.12.2009 3 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot 133 957,22 204 432,63 Muut pitkävaikutteiset menot 147 402,75 281 359,97 17 910,24 222 342,87 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 710 409,21 710 409,21 827 514,63 827 514,63 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 991 769,18 1 049 857,50 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Keskeneräiset tuotteet 322 044,00 195 136,45 Valmiit tuotteet/tavarat 363 369,53 685 413,53 285 802,88 480 939,33 Pitkäaikaiset saamiset Muut saamiset 119 746,40 228 220,00 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 1 384 696,30 2 193 771,80 Muut saamiset 0,00 2 009,64 Siirtosaamiset 170 379,97 1 555 076,27 145 334,78 2 341 116,22 Rahat ja pankkisaamiset 487 136,82 417 496,65 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 2 847 373,02 3 467 772,20 VASTAAVAA YHTEENSÄ 3 839 142,20 4 517 629,70 4 Vastattavaa Tase 31.12.2010 Vastattavaa 31.12.2010 31.12.2009 OMA PÄÄOMA Osakepääoma 1 000 000,00 1 000 000,00 Edellisten tilikausien tappio -47 817,13-244 794,70 Tilikauden voitto/tappio -654 583,58 196 977,57 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 297 599,29 952 182,87 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero 62 527,28 83 210,22 PAKOLLISET VARAUKSET 152 399,70 0,00 LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA Saadut ennakot 137 682,39 87 820,74 Ostovelat 1 115 883,21 1 183 925,89 Muut velat 358 925,59 639 157,93 Siirtovelat 1 714 124,74 1 571 332,05 LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA YHT. 3 326 615,93 3 482 236,61 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 3 326 615,93 3 482 236,61 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 3 839 142,20 4 517 629,70