TYÖOHJELMA 2014-2015



Samankaltaiset tiedostot
Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 /

Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

Keravan vanhusneuvosto

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

Klubisihteerin koulutus

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Päätöksentekijät: Sonja Pukkila edustajiston jäsen, poistui kohdassa 10, Milla Risberg edustajiston jäsen, poistui kohdassa 5,

Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

NUORISOVALTUUSTON ESITYSLISTA

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...

Ohjesääntö Suomen Ilmailuliiton Ilmatilatyöryhmästä (SITR)

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/2015 Sivu 10

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

Sovitut toimintatavat

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh

NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/2017 Sivu 8

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 / 8

Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (13) Vehmersalmen pitäjäraati

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo

PERUSSUOMALAISTEN HELSINGIN VALTUUSTORYHMÄN SÄÄNNÖT

Näytesivut HALLITUS. 4.1 Hallituksen tehtävät

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Kristillinen Eläkeliitto ry

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 39 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

Tiedote EKL:n uusien mallisääntöjen käyttöönottamiseksi yhdistyksille ja piireille

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Ohjeet vastuuvalmistelijoille

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

Transkriptio:

1(9) Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto TYÖOHJELMA 2014-2015

2(9) 1. JOHDANTO EDUSTAJISTON TYÖOHJELMA Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto on toiminut nimensä mukaisesti alueellisesti kattavana ja paikallisten edustajien muodostamana valtakunnallisena nuorten vaikuttaja- ja asiantuntijaelimenä vuodesta 2008 lähtien. Toimintaa on koordinoinut Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry erilaisten hankerahojen avustuksella. Edustajiston toiminnan määrä sekä laatu ovat vaihdelleet suuresti vuosien aikana, sillä toiminta on ollut pitkälti riippuvaista valtiolta saaduista hankerahoista ja liiton sisäisistä toimintapriorisoinneista. Suurimpia ongelmia toiminnassa ovat olleet sisäisen toimintaorganisaation ja pysyvien toimintakäytänteiden puute. Lisäksi harva kokousväli ja erilaiset jokseenkin epäonnistuneet sähköisten kokousfoorumien käyttöönottoyritykset ovat vaikeuttaneet Edustajiston toimintaa, samoin kuin aktiivisten toimijoiden vähyys. Selkeän, jäsenistöä sitouttavan sekä osallistavan pitkän aikavälin tavoitteenasettelun puute yhdessä aiemmin mainittujen ja rahoituksellisen epävarmuuden lisäksi eivät ole mahdollistaneet Edustajiston toiminnan täysipainoista kehittämistä ja laajentamista. Maaliskuussa 2014 Tampereella pienilukuisena kokoontunut Edustajisto päätti uudistaa organisaation toimintaa, jotta se pystyisi saavuttamaan sen tärkeiksi katsotut tavoitteet. Työvaliokunnan roolia ja sisäistä tehtävänjakoa muutettiin ja se velvoitettiin luomaan Edustajistolle kokouksessa alustetun mukainen työohjelma nykytilanteen kehittämiseksi. Suurimmiksi kehittämiskohteiksi eri puolilta Suomea tulleet edustajat linjasivat sisäisen toimintaorganisaation ja toimintaedellytysten kuntoon saattamisen, viestinnän kehittämisen ja Edustajiston maantieteellisen edustavuuden parantamisen. Työvaliokunta on kokouksessaan 4.8.2014 hyväksynyt tämän työohjelman Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston toiminnan kehittämiseksi

3(9) 2. Edustajiston visio Työvaliokunta korostaa toiminnassaan vuonna 2012 hyväksytyn vision toteutumista, ja tehtävät uudistukset suuntaavat yhteisen tavoitetason saavuttamiseen. Toiminnassa otetaan myös huomioon nuorisovaltuustokentällä tapahtuvat suuret muutokset, mikäli nuorisovaltuustoista säädetään tulevaisuudessa kuntalaissa. Edustajiston visio on: Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto on valtakunnallisesti tunnustettu ja arvostettu nuorten asioiden asiantuntijaelin, jonka mielipiteitä kuunnellaan nuorisopoliittisessa päätöksenteossa. Edustajisto on varteenotettava suomalaisten nuorten vaikuttamisväylä ja Edustajistossa toimii aktiivisesti jäsen Suomen jokaisesta kunnasta. 3.ORGANISAATION UUDISTAMINEN Edustajisto uudistaa organisaatiotaan. Syynä uudistamiseen ovat organisaation puutteet työmuodoissa sekä käytännöissä. Uudistamisen tavoitteena on vakiinnuttaa Edustajiston organisaation rakennepilarit, joka varmistaisi toimintaa tulevaisuudessa. 3.1 Edustajisto Edustajiston toiminnassa noudatetaan sen sääntöjä, ja se valitsee työvaliokunnan tarvittaessa. Työvaliokunta valmistelee asioita Edustajiston käsittelyyn ja toimittaa niihin pohjaesitykset. Edustajiston jäsenien tehtävänä on edustaa kotikuntaansa sekä toimia myös nk. linkkinä kunnan nuorisovaltuustoon tai muuhun nuorten vaikuttajaryhmään. Edustajisto selvittää nuorten mielipiteitä eri asioissa joko kunnissa edustajan tai valtakunnallisesti kyselyiden avulla. 3.1.1 Edustajiston toiminnan kehittäminen Edustajiston toiminta saadaan vakaaksi ja edustajien määrää kasvatetaan. Toimintaa kehitetään uusien, selkeiden toimintamallien avulla. Työvaliokunta muun muassa aloittaa sääntöuudistuksen valmistelun ja selvittää komiteamallin käyttöönottoa. Jäsenien roolia ja merkitystä Edustajiston toimijoina parannetaan. 3.1.2 Edustajiston rahoitus

4(9) 3.2. Työvaliokunta Edustajistotoiminnan kulujen kattamiseen haetaan OKM:n erillisavustusta, jonka lisäksi myös muita rahoitusmalleja ja tahoja selvitetään. Mahdollisia yhteistyötahoja ovat sosiaali- ja terveysministeriö sekä Kuntaliitto. Työvaliokunta pohtii Edustajiston toiminnan rahoitusta osana Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton rahoitusta. Työvaliokunta on Edustajiston valitsema toimintaelin. Työvaliokunnan tehtävänä on toimia Edustajiston juoksevien asioiden hoitajana eli kokousten valmistelijoina sekä edustajana mm. tapahtumissa ja kiireellisissä asioissa. Työvaliokunta vastaa ensisijaisesti Edustajiston toiminnan kehittämisestä ja johtamisesta yhdessä Edustajiston puheenjohtajan kanssa. Edustajiston sääntöjen mukaan työvaliokuntaan valitaan puheenjohtajan lisäksi 3-5 jäsentä. Vuoden 2014 Edustajiston työvaliokuntaan kuuluu työvaliokunnan puheenjohtaja, sihteeri, markkinointivastaava, yhteys- ja sääntövastaava sekä Edustajiston puheenjohtaja. Lisäksi kokouksiin osallistuu Nuva ry:n Edustajistosta vastaava liittohallituksen jäsen. Kuluvana vuonna on ensimmäistä kertaa käytössä toimintamalli, jossa jokaisella työvaliokunnan jäsenellä on oma vastuuala ja työvaliokuntaa johtaa eri henkilö kuin Edustajistoa. 3.2.1 Puheenjohtaja Puheenjohtaja johtaa työvaliokunnan toimintaa kokonaisuutena, kutsuu kokoukset koolle sekä ylläpitää yhteyksiä muihin työvaliokunnan jäseniin sekä nuorisovaltuustojen liittoon 3.2.2 Sihteeri Sihteeri tekee kokousten pöytäkirjat sekä hallinnoi asiakirjoja yhteistyössä Liiton kanssa. Lisäksi sihteeri pitää yhteyttä valittuihin edustajiin sekä kokoaa yhteystietoluettelon yhteistyössä Liiton toimiston kanssa. Sihteeri avustaa puheenjohtajaa hänen tehtävissään. Hän myös vastaa edustajien ohjeen laatimisesta yhdessä puheenjohtajan kanssa. 3.2.3 Markkinointivastaava Markkinointivastaava rekrytoi uusia kuntia Edustajistoon sekä pohtii sisältöä Liiton ja Edustajiston nettisivuille. Lisäksi hän valmistelee yhteistä ohjetta Edustajiston markkinoimiseen. 3.2.4 Yhteys- ja sääntövastaava

5(9) Yhteys-ja sääntövastaava valmistelee kannanottoja sekä valmistelee tulevan sääntömuutoksen asiat. Hän myös vastaa edustajien ohjeen laatimisesta yhdessä puheenjohtajan kanssa. 3.2.5 Edustajiston / Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton puheenjohtaja Avustaa työvaliokuntaa ja Edustajistoa sekä vastaa yhteydenpidosta Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon 3.2.6 Edustajistotoiminnasta vastaava liittohallituksen jäsen Osallistuu työvaliokunnan ja Edustajiston kokouksiin sekä on mukana suunnittelu- ja kehittämistyössä erityisesti liittohallituksessa. Hän myös auttaa tapahtuma- ja kokousjärjestelyissä. 3.3 Työvaliokunnan kehittäminen Työvaliokunnan sisäistä työnjakoa selkeytetään, toimintaa jäntevöitetään sekä asiakirjahallintoa kehitetään. Käyttöön otetaan selkeä kokouskalenteri ja toimintaa ohjaava vuosikello. Tavoitteena on luoda toiminnasta organisoidumpaa ja tavoitteellisempaa siten, että koko Edustajiston toiminnan kehittäminen pysyvämmäksi on mahdollista. Työvaliokunnan roolia koko Edustajiston toimintaa ohjaavana ja johtajavana tahona korostetaan. 3.4 Edustajiston ja työvaliokunnan roolit Edustajiston jäsenet valitsevat työvaliokunnan tarvittaessa. Työvaliokunta on Edustajiston toimintaelin, joka valmistelee Edustajiston kokoukset sekä edustaa Edustajistoa. Työvaliokunta on Edustajiston nk. hallitus, joka valmistelee kokouksissa käsiteltävät asiat sekä täytäntöönpanee tehdyt päätökset. 4.VIESTINTÄ Edustajiston viestintää kehitetään kokonaisvaltaisesti laatimalla ja käyttöönottamalla erillinen viestintäsuunnitelma. Suunnitelmaan sisältyy ainakin seuraavat toimenpiteet:

6(9) - Yleisesite (paperinen ja sähköinen) Edustajistosta kohderyhmänä nuorisovaltuustot, kunnat ja valtionhallinto - Kehitetään Edustajiston vuorovaikutuksellisuutta nuorisovaltuustoihin: koosteet työvaliokunnan kokouksista ja kasvokkaistapaamisista edustajalle esitettäväksi nuorisovaltuustossaan - Edustajistolle oma Facebook-tykkäyssivu, johon päivitetään edustajiston asioita. - Kokouskutsut edustajille sähköpostiin sekä uusille kunnille. -Edustajiston selkeä esilletuominen Nuva ry:n Vaikutteessa, nettisivulla ja myös Aktiivipäivillä sekä muissa tapahtumissa - omat nettisivut aktiiviseen käyttöön - parannetaan edustajistosta kertovan tiedon löydettävyyttä (wikipedia-artikkeli, muut internet-sivut) 5. EDUSTAVUUS JA LEGITIMITEETTI 5.1 Edustajan velvollisuudet Oman kunnan edustaminen Edustajistossa on mandaattitehtävä, johon sisältyy velvollisuuksia. Kunnan edustajan on välitettävä tietoa, kannanottoideoita ja aloitteita oman kunnan nuorisovaltuuston ja Edustajiston välillä. Edustajan velvollisuutena on myös edustaa omaa kuntaansa Edustajiston kokouksissa ja erilaisissa kuulemistilaisuuksissa. 5.2 Edustajien määrä Edustajiston toiminnassa pyritään siihen, että jokaisesta Suomen kunnasta on oma edustajansa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Edustajistossa on noin 320 edustajaa. Jokaisella edustajalla on mahdollisuus varaedustajaan, ja sen nimeäminen on suositeltavaa. 5.3 Edustajien valinta Kunnan nuorisovaltuusto, tai vastaava toimielin, valitsee oman edustajansa, ja mahdollisen varaedustajan, demokraattisella tavalla huomioiden kaikki edustajaksi haluavat. Kunnan edustajan ei tarvitse kuulua kunnan nuorisovaltuustoon tai vastaavaan toimielimeen. On kuitenkin toivottavaa, että valitulla edustajalla on suora yhteys paikalliseen nuorisovaltuustoon, jolloin tieto Edustajiston, kunnan edustajan ja paikallisen nuorisovaltuuston välillä kulkee vaivattomasti. 5.4 Toimikausi Kunnan edustaja valitaan aina vuodeksi kerrallaan, eli yhdeksi edustajiston toimikaudeksi (1.3. 28.2., karkausvuosina 1.3. 29.2.). Edustusmandaatti ei jatku automaattisesti, vaan edustaja tulee nimetä jokaisen toimikauden alussa uudelleen, ja asiasta tulee ilmoittaa Liiton toimistolle.

7(9) 5.5 Edustajan erottaminen ja vaihtaminen Mikäli edustaja laiminlyö edustustehtävänsä, on hänet nimenneellä taholla oikeus vaihtaa edustajansa. Edustustehtävän laiminlyönniksi voidaan katsoa muun muassa tilanteet, joissa edustaja ei osallistu Edustajiston toimintaan ilman pätevää syytä, tai laiminlyö tiedonvälitysvelvollisuutensa. Lisäksi Edustajiston sääntöjen mukaan kokous voi erottaa jäsenen, joka on toiminnallaan Edustajistossa tai sen ulkopuolella vahingoittanut Edustajistoa. 5.6 Edustajan vaihtuminen ja uusi edustaja Edustajan vaihtuessa olisi suotavaa, että vanha edustaja perehdyttää uuden edustajan Edustajiston toimintaan. Perehdytykseen voi sisällyttää muun muassa Edustajiston organisaatiokuvauksen, toimintatavat, kokoustavat ja kokouskertojen määrän, sekä yhden edustajan vastuun Edustajiston toiminnassa. Mikäli edustaja ei voi jostain syystä toimia Edustajistossa, on uusi edustaja valittava mahdollisimman pian demokraattisella tavalla. Lisäksi edustajan nimenneellä nuorisovaltuustolla on oikeus vaihtaa edustajansa myös kesken toimikauden, vaikkei se olekaan suositeltavaa. Edustajan vaihtumisesta tulee ilmoittaa aina Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n toimistolle joko etukäteen, tai heti edustajan vaihduttua. 6. EDUSTAJISTON TOIMINNAN VUOSIKELLO Työvaliokunta valmistelee ja hyväksyy Edustajistolle vuosikellon, jonka mukaisesti toimintaa järjestetään jatkossa. 7. Työnjakomatriisi tvk:n puheenjohtaja sihteeri tiedottaja sääntö- ja yhteysvastaava Nuva ry. Kokousjärjestelyt

8(9) Muistion ja päätöskoosteiden laadinta Sääntöuudistuksen ja komiteamallin valmistelu Kannanottojen valmistelu Edustajiston rahoitus Viestintäsuunnitelman valmisteleminen Viestinnällisen sisällön tuottaminen Edustajan ohjeen laatiminen Yhteystietoluettelon ylläpitäminen Edustajiston vuosikellon valmisteleminen Sähköisten kyselyiden ja tehtävien suunnittelu Kasvokkaistapaamisten valmistelu 8. TYÖOHJELMAN AIKATAULU Elokuu työohjelman hyväksyminen Edustajiston kasvokkaistapaamisen esityslistan valmistelu Markkinasähköpostin lähettäminen Edustajiston jäsenille (sihteeri) Edustajiston Internet-sivujen suunnittelu Sääntömuutoksen valmistelu Sähköinen Edustajisto- ja kannanottokysely alkaa Edustajiston viestintäsuunnitelman laatiminen (Liiton pohja Santerilta) Edustajiston strategian itsenäinen arviointi osana Liiton strategiaa Syyskuu Internet-sivujen julkaisu ja jatkokehittäminen Edustajiston esityslistan hyväksyminen Kasvokkaistapaamisen markkinointi! Edustajan ohjeistuksen laatiminen Sähköinen Edustajisto- ja kannanottokysely päättyy Edustajiston strategian tarkastaminen osana Liiton strategiaa Lokakuu kannanoton valmisteleminen Edustajiston kasvokkaistapaamiseen Kasvokkaistapaaminen 18.10 Uudellamaalla Edustajan jatko-ohjeiden ja f2f:n pöytäkirjan toimittaminen Marraskuu Edustajiston viestintäuudistuksen toteuttaminen (FB-sivun perustaminen, flyer) Tehtävän antaminen Edustajiston jäsenille

9(9) Joulukuu Mahdollisesti kannanoton valmisteleminen ja hyväksyminen Sähköinen kokous (sääntömuutoksen hyväksyminen) Kiitoskirje vuodesta Tehtävän yhteenveto ja jatkotoimenpiteet Tammikuu Kasvokkaistapaamisen valmistelu ja markkinointi Toimintakertomuksen valmistelu Helmikuu Edustajiston ja kasvokkaistapaamisen markkinointia mahdollisesti kannanotto Maaliskuu Kasvokkaistapaaminen Uuden työvaliokunnan perehdyttäminen ja työohjelman