ETELÄ-TYRVÄÄN ERÄMIEHET ry 50-VUOTISHISTORIIKKI
1951-2001 Kirjoittanut: Taitto: Tauno I. Mäkelä Mika Ijas
Puheenjohtajan tervehdys Sanotaan, että menneiden muisteleminen on vanhenemisen merkki. Me metsästysseuralaiset päätimme muistella menneitä, vaikka emme vanhoiksi tunnustaudukaan. Viidenkymmenen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua seuramme historiassa monia asioita. Jäsenistömme on muuttunut, joskin perustajajäseniäkin vielä löytyy. Metsästyksen luonne on muttunut. Tekniikkakin on tullut avuksi, vaikka laki rajoittaa sen käyttöä jossakin määrin. Kulkuyhteydet ovat parantuneet, samoin kulkuvälineet. EU on tuonut oman osansa metsästyslainsäädäntöön mm. räkättirastaan pyyntiluvan muodossa. Itse metsästystapahtuma on pysynyt samana. Riistan ja metsästäjän kohtaaminen on aina ainutkertainen tapahtuma. Metsästysseuratoimintaan ei kuulu pelkästään metsästys. Riistanhoitotoiminta eri muodoissa, ampumataidon ylläpito sekä erilaiset talkoot kuuluvat metsästysseuratoimintaan. Tässä lienee paikallaan kiitos maanomistajille myönteisestä suhtautumisesta passipaikkojen raivaukseen ja merkitsemiseen, ruokintapaikkojen ylläpitoon sekä muuhun toimintaan, mitä metsästysseuran alueella tapahtuu metsästäjien toimesta. Toivoisinkin, että rehdillä ja avoimella yhteistyöllä voisimme jatkaa tästäkin eteenpäin voidaksemme vuosikymmenienkin päästä jatkaa tätä hienoa harrastusta. Historian kokoaminen viidenkymmenen vuoden ajalta vaatii jo huolellista paneutumista asiaan, vanhoihin arkistoihin ja asiakirjoihin, unohtamatta jäsenistön haastattelua. Tästä kiitos Tauno I. Mäkelälle, joka on tehnyt valtavan työn seuramme historiikin kokoamisessa Toivonkin antoisia lukuhetkiä historiikkimme parissa. Heikki Viikari
JOHDANTO Niin kauan kuin ihminen on näitä Tyrvään seutuja asuttanut, on täällä myös metsästetty. Olihan metsästys, kuten myös kalastuskin, hyvin tärkeitä elannon kannalta. Lihan hankkiminen oli tietysti tärkeätä. Riistan saaminen saattoi kato- ja nälkävuosina jopa pelastaa ihmishenkiä. Mutta myös turkikset olivat arvossaan, käytettiinhän oravannahkaa aikoinaan rahanakin. Turkistarhaus on myöhemmin romahduttanut luonnonturkisten arvon. Pitkään metsästys perustui jokamiehen oikeudelle, mutta hiljalleen yhteiskunnan kehittymisen myötä siitä on tullut laeilla ja asetuksilla säädeltyä toimintaa ja luonnekin on muuttunut harrastuksenomaiseksi. Kehitys on johtanut myös järjestäytyneeseen metsästysseuratoimintaan, jolla seuramme alueella on nyt, uuden vuosituhannen alussa, 50-vuotinen historia. Seuraava historiikki pystyy nuolaisemaan vain ohuesti kerman päältä. Kuivahkon asiatekstin joukkoon on sovitettu joitain sattuvia sanontoja kevennykseksi seuramme historialliselta ajalta. SEURAN SYNTY Ensimmäiset metsästysseurat syntyivät maassamme jo 1800 luvun puolella. Tyrvään seuduille niitä alkoi syntyä 1900 luvun alkupuolella. Kun niitä ympäristöön syntyi, ne alkoivat vuokrailla metsästysmaita täältäkin, sekä ulottaa metsästysretkiään tänne. Se lisäsi täällä Sammaan seudulla metsästäjien keskuudessa paineita turvata omat metsästysmaat omaan käyttöön ja varmaan ennen kaikkea päästä anomaan myös hirvenkaatolupia. Aika oman seuran perustamiselle oli koittanut. Perustava kokous pidettiin Seppo Leppäkosken jälkikäteen laatiman pöytäkirjan mukaan Kaltsilan kylässä, Harjunpään talossa joulukuun 2. päivänä 1951. Tällä kokouksella synnytettiin Etelä Tyrvään Erämiehet ry. Muistitiedon mukaan jo ennen tätä virallista kokousta olisi pidetty epävirallista neuvonpitoa asiasta. Seuran nimestä oli perustavassa kokouksessa kiistaa. Vastaehdokkaana ehdotettiin nimeksi Rautaniemen Metsästysseuraa, mutta äänestyksessä, joka suoritettiin seisomaan nousten, se hävisi. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Onni Viikari, sihteeriksi Mikko Niemelä ja varapuheenjohtajaksi Vihtori Heinonen. 5
Kuva 1. Perustavan kokouksen pöytäkirja. Jälkikäteen kirjoittanut Seppo Leppäkoski. 6
Alkukankeutta seuratoiminnan suhteen oli, koska vasta vuodelta 1954 on olemassa seuraava vuosikokouksen pöytäkirja ja siinä puheenjohtajana mainitaan Vihtori Heinonen. Kuitenkin jonkinlaista seuraan liittyvää toimintaa on tänä väliaikanakin ollut. Käytiin paperisotaa, vaikka kokouspöytäkirjoja ei olekaan. 23.1.1953 hyväksyttiin seuran säännöt, allekirjoittajina Onni Viikari, Mikko Niemelä ja Vihtori Heinonen. Sääntöjen alussa on seuraava perustamiskirja: Me allekirjoittaneet perustamme täten Etelä Tyrvään Erämiehet nimisen metsästysseuran, jonka tarkoituksena on paikkakunnalla edistää alempana mainitulla tavalla metsästyslakien ja asetusten tarkkaa noudattamista, sekä olla kaikissa metsästysasioissa jäsenilleen neuvoa antavana elimenä. Samalla hyväksymme yhdistykselle oheiset säännöt. Etelä Tyrvään Erämiehet ry hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 21.12. 1953. Suomen Yleisen Metsästäjäliiton jäseneksi seura hyväksyttiin 31.1.1956. Pääpaino seuran toiminnassa oli aluksi muussa kuin varsinaisessa metsästystoiminnassa, kuten sihteeri Seppo Leppäkoski vuosikertomuksessa toteaa: Näin seuran lapsuusvuosina ei olekaan niin tärkeätä kiinnittää huomiota muuhun kuin jäsenten kirjaamiseen ja metsien vuokraamiseen. On välttämätöntä, että saadaan metsästää oman paikkakunnan metsissä ja noudattaa lakia ja hyvää kuria, jota asiaa metsästysseurat juuri ajavat eteenpäin. Kuva 2. Jäsenluettelo v.1954. 7
Jäseniksi liittyi heti alussa 20 henkilöä. Seura olikin otettu suopeasti vastaan paikkakunnalla. Sitä osoittaa se, että metsästysmaita oli vuokrattuna v. 1955 jo 1500 ha. Tunnettavuutta lisäsivät tanssit, joita talouden kohentamiseksi alettiin järjestää. Aluksi niitä pidettiin Kivelän suulilla Rautaniemessä, seuraavina vuosina myös Rantasen suulilla, Rautaniemen työväentalolla ja Sammaljoen Sampolassa. Kuva 3. Ensimmästen tanssien ilmoitus. TAPION TARHOISSA Jo oli hyvvää tuuria, kun ampumaan päästiin, tuumas Heikki, kun passimies Perälän suolla hirvestä ohi ampui. Toimintasuunnitelmaan v:lle 1955 kirjattiin seuraavaa: Haetaan hirvenkaatolupa ja syksyllä sitten kaadetaan se hirvi. Lupahan sitten heltisikin ja päästiin ensimmäiseen luvalliseen hirvijahtiin. Kaatokin onnistui. Se oli vuoden kohotapaus. Näin tapauksesta kertoo vuosikertomus: Eniten seuraa mainosti kuitenkin se komea uroshirvi, joka kaatui Voitto Mäenpään luodista O. Kallion perikunnan metsästä kolmantena metsästyspäivänä 12.10. klo 12.30. Sen verran virheellinen vuosikertomuksen merkintä on, että kunnia kaadosta kuuluu kylläkin Aarne Enolle, mutta koska hänen aseensa, kuten usean muunkaan, ei ollut hirviasetuksen mukainen, on kaatajaksi merkitty Voitto, jolla oli asetuksen mukainen ase. Asehankinta ei tuolloin ollut yhtä helppoa kuin nykyisin ja sanonta tämä tuli niin äkkiä taisi muutoinkin päteä tässäkin tapauksessa. 8
Kuva 4.Jahtiporukka seuran ensimmäisen saalishirven lihojen ääressä vuonna 1955. Etualalla jahtipäällikkö Vihtori Heinonen. Passimies ampui vääränlaista hirveä ja sai siitä hiukan moitetta. Puolustelu kuului: Pois oli saatava, pimmee tullee ja lääninraja lähestyy. Seuran alue rajoittuu pitkälti entiseen Hämeen läänin rajaan, joka seikka oli pelottava tekijä metsästyksessä, koska hirvenkaatolupa oli läänikohtainen. Tämä seikka koituikin seuraavan vuoden hirvijahdissa aloittelevan hirviporukan kompastuskiveksi. Jahdissa kaadettiin hirvi rajan tuntumassa Vesilahden puolelle ja käryhän siinä kävi. Oikeus tuomitsi hirven valtiolle ja metsästäjille tuntuvat sakot. Pahemmin kirpaisi kuitenkin viiden vuoden karenssiaika, jona ei hirvenkaatolupia herunut. Muuta metsästystä kylläkin voitiin harjoittaa. ja etenkin vahinkoeläimiä mainitaan metsästetyn ahkerasti. Luonnonturkikset olivat vielä arvossaan ja niinpä esimerkiksi oravaa ja piisamia metsästettiin ahkerasti. Ketusta sai lisäksi tapporahaa. Rautaniemessä oli haukkahäkkejä kanahaukkaa varten. 9
Orava piilotteli karvaisessa kuusessa ja Arvo kapusi puuhun sitä hätistelemään. Orava vaihtoikin toiminnan seurauksena paikkaa, jolloin Vihtori sai sen tähtäimeensä ja alkoi ammuskella. Arvo kauhistui puussa ja kielteli. Alhaalta kuului Vihtorin julistus : Kyllä pyssyni takaan! Kun rangaistus oli kärsitty, saatiin v.1961 taas lupa yhden hirven kaatamiseen. Jahtia olikin riittävästi, kovasta yrityksestä huolimatta hirvi jäi kaatamatta. Karppasen Arvi ja Tuomisen Tauno ovat kertoneet käyneensä jahdissa joka päivä koko metsästysajan, tuloksetta. Päinvastainen metsästysonni olikin sitten seuraavana vuonna, jolloin jahdin aloituksesta oli kulunut vajaa tunti, kun hirvi jo oli kaadettuna ja jahti päättynyt. Kuva 5. Hirviporukkaa v. 1962. Seisomassa vasemmalta Arvi Karppanen, Tauno Tuominen, Kalle Harjunpää, Juhani Myllynpää, Kalle Kursi ja Aulis Karppanen, istumassa vasemmalta Vihtori Heinonen ja Voitto Mäenpää. 10
Hirvimäärät olivat niihin aikoihin vähäiset ja lupamäärät tietysti myös; yksi kaksi lupaa vuosittain. Kerrotaan jopa Levorannan lentokoneella etsityn hirviä, mutta tuloksetta. Kaadetun hirven painoa arvuuteltiin metsässä. Heinosen Matin varma mielipide oli: Seitsemän repullista. Seuran alkuaikoina oli tärkeätä selkiyttää seurojen välisiä rajoja. V. 1965 valittiin rajakomissio, sitä varten, että naapuriseurat ottavat yhteyttä raja-asioissa. Siihen ensimmäiseen rajakomissioon tulivat valituiksi Vihtori Heinonen, Aatto Leppäniemi, Aarne Eno ja Juhani Myllynpää. Vuosien mittaan rajat ovat selkiytyneet niin, ettei rajakomissiota enää ole vuosikokouksissa tarvinnut valita. Välit naapuriseurojen kanssa ovat nykyään ongelmattomat. Metsästäjän toteamus kotiinlähdön aikaan: Meni ohrakakko ja pullo Koskenkorvaa, eikä haukun haukkua. Hirvieläinten kaatolupien anomisessa päästiin 60 luvulla yhteislupamenettelyyn, joka onkin jatkunut nykypäiviin asti. Tässä seitsemän seuran yhteisluvassa ovat mukana Levon Metsästysseura, Stormin Metsästysseura, Lopenperän Metsästysseura, Kaltsilan Metsästysseura, Illon Metsästysseura, Jokisivun Metsästysseura ja Etelä Tyrvään Erämiehet. Olikos se varmasti naaras, kun kerrottiin, että sitä vedettiin sarvista? kyseli jahtipäällikkö Heinonen. Uutena riistaeläimenä alkoi 50-luvun loppupuolella yleistyä alueellemme Kanadan suomalaisten lahja synnyinmaalleen, valkohäntäpeura. Sitä oli Laukon kartanosta päässyt karkaamaan ja loputkin päästettiin metsään v.1938. Sammaallakin yhä useammin nähtiin näitä kauniita laukonpeuroja. Se on hyvin sopeutunut Etelä-Suomen luontoon. Sopeutumista on auttanut talviruokinta kovina talvina. Metsästämään valkohäntäpeuraa päästiin seuramme alueella v. 1961. Rhy:n puheenjohtaja Louna oli puheissa Erkki Mäkisen kanssa ja kehotti hakemaan peurankaatolupaa. Seuran vuosikokous päätti kuitenkin, ettei seuran nimissä sitä haeta, mutta jos joku yksityisesti haluaa, voi sen tehdä. Niinpä Yrjö Tuomiston allekirjoittamalla anomuksella haettiin 11
lupa kahden peuran kaatamiseen. Alueemme ensimmäisen peuran ampui Tauno Tuominen Kallion Soukosta, toisen Arvi Karppanen. Kuva 6. Peuranmetsästyksen alku v. 1961. Ensimmäinen kaato: Tauno Tuominen Seuraavana vuonna seura jo innostui anomaan kahta lupaa ja siitä lähtien on peuranmetsästys ollut jokavuotista seuramme alueella. Voi sanoa, että peurasta on tullut vuosien myötä hirven jälkeen toiseksi tärkein ja todella hieno riistaeläin seudullemme. Sen merkitys seuran talouden kannalta on ollut erittäin merkittävä. Kieltää ei voi sen aiheuttamia vahinkoja, sekä maataloudelle että liikenteelle. Kannan kurissapitäminen on ollut haastava tehtävä seuralle. Vaikka kaatolupamääriä vuosittain lisättiinkin, pääsi kanta ryöstäytymään ylisuureksi 70 luvun lopulla. Maataloustuottajayhdistykset lähettivät seuroille ja metsästysjärjestöille tiukkasanaisen kirjeen, jossa sanottiin, että metsästystä ei ole hoidettu maanviljelyn kannalta tarkoituksenmukaisesti, ja että eläinmäärissä on päästävä v:n 1970 tasolle. Niinpä 12
kaatolupia lisättiinkin entisestään. Pienenä kädenojennuksena maanomistajien suuntaan, oman seuramme osalta, myytiin maanomistajille omakustannushintaan peuranruhoja. Halukkaita ostajia kertyi 64 peuralle. Myös hirvenlihaa jaettiin kaikille maanomistajille v.1980. Tästä lähtien lihanjako on tapahtunut aakkosjärjestyslistan mukaan. Tätä tapaa on pidetty tasapuolisena. V. 1980 peurankaatolupien määrä oli seuran historia suurin, eli 150 kpl ja koko kaatomäärä nousi 238 peuraan, kun yhdellä luvalla sai ampua kaksi vasaa. Hirvilupia oli samana vuonna 36. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa on taas ollut havaittavissa ylikansoittumista hirvieläinten kohdalla ja lupamääriä on lisätty, ollen vuonna 2000 hirven osalta 18 ja peuran osalta 70. Maanomistajiakin muistettiin yli sadalla lihapaketilla. Pienriistakantojen kehityksestä antavat jonkinlaisen kuvan saalistilastot. Alkukymmeniltä niitä ei ole saatavilla, joten vertailu ei siltä osin onnistu. Lisäksi metsästäjien mielenkiinto pienriistaa kohtaan on vähäisempää kuin aikaisemmin ja hirvieläinmetsästys vie metsästysaikaa useilta metsästäjiltä. Tämä vaikuttaa saalistilastoihin. Kuitenkin jonkinlainen kuva pienriistasta ja sen metsästyksestä saadaan vertailtaessa vv:n 1980 ja 2000 tilastoja : 1980 2000 sorsa 57 0 metso 2 0 teeri 59 3 pyy 41 2 metsäjänis 42 7 rusakko 35 5 kyyhky 15 3 kettu 10 7 supikoira 5 19 minkki 0 0 mäyrä 0 2 villikissa 39 0 varislinnut 123 65 lokki 30 5 piisami 10 0 hanhi 1 0 villisika 1 0 13
Kerran ammuttiin aika pieni peuranvasa ja joku arveli, että kannattaako tuollaisestakin rääpäleestä kaatolupa käyttää, johon Harjunpään Kalle totesi: Ei tommonen käy edes muistinumerosta. Kuten selvästi näkyy, ovat metsäkanalintujen ja myös jänisten kannat pudonneet huolestuttavasti. Tilastoista näkyy myös se, että vaikka tuhoeläimiä on metsissämme tätä nykyä ruhtinaallisesti, niitä ei ole paljonkaan metsästetty. Erikoisuutena v.1980 tilastosta löytyvät hanhi ja villisika. Mäkisen Erkki sen sian jäljet yhytti Rautaniemessä, sai sen kierrokseen ja kutsui Tuomisen Taunon, Mäenpään Arton ja Myllynpään Juhanin Jekku-koirineen mukaan. Juhani epäili: Varmaan se koiran tappaa, mutta pannaan sinne vaan. Jahti onnistui hyvin, Arto ampui sian Murtoonmaassa ja Jekku piti henkensä. Seuraavana vuonnakin tuli sian kaveri kurkistamaan Sammaan maisemia. Se onnistui jatkamaan matkaansa. En tiä, mikä oli, ruma oli. Ammun kumminkin, tuumas Heikki, kun villisika passiin ryntäs. Kuva 7. Pääosan esittäjät yhteispotretissa: sika ja Jekku. 14
Kuva 8. Kvartetti vasemmalta: Erkki Mäkinen, Arto Mäenpää, Tauno Tuominen ja Juhani Myllynpää. Edessä villikarju (93kg). Aseiden kohdalla kehitys on kulkenut voimakkaasti eteenpäin seuran alkuajoista nykypäivään tultaessa. Kun ensimmäiset hirviluvat saatiin, oli vaikeuksia löytää asetuksen määräämiä aseita. Usein sellainen aikaansaatiin poraamalla vanha sotilaskivääri väljemmäksi. Haulikot olivat vielä usein yksipiippuisia mustaruutiaseita. Kiikaritähtäimet alkoivat yleistyä 60-luvun alussa ja myös uusia aseita ilmestyi kauppoihin. Peuran hämärämetsästyksessä, samoin kuin ampumaurheilussa tähtäinkiikarista on eniten hyötyä. Nykyisin metsästäjillä on hyvät aseet. Tärkeä tehtävä hirvieläinjahdeissa on vuosittain valittavalla jahtipäälliköllä. Jahdissa hänellä on suuri valta, mutta myös valtava vastuu. 15
Kuva 9. Jahtipäällikkö Markku Sianoja. Uudenlaisia käpälänjälkiä on lähivuosina ilmaantunut tällekin seudulle. Riistalajistoon on tullut ilves, jonka metsästämiseen on myönnetty yhteislupa-alueelle kaatolupia. Seuramme alueelta ei ilvestä ole ammuttu, mutta Jokisivulta saatuna sellainen seisoo Latvamajan takan päällä. Karhunkin voi hyvässä lykyssä metsässä tavata. Pienpetojen joukko on kasvanut mm. minkillä, näädällä, saukolla ja supikoiralla. On vain ajan kysymys, milloin esim. kuusipeura, metsäkauris ja majava tulevat eläinkantaamme rikastuttamaan, rajoilla jo ovat. Joskus runsaan kaatomäärän aikoihin oli muka kasassa liikaakin peuranjalkoja. Tutkittiin tilannetta. Harjunpään Kalle vierestä: Jukuraut, ehrottomasti oltava neljällä jaollinen luku. 16
METSÄMIEHEN PARAS YSTÄVÄ Kautta maailman sivun ovat nelijalkaiset ystävämme, erilaiset koirat, olleet ihmisen apuna metsästyksessä. Niin myös Sammaan salomailla. On ollut rotu ja monirotukoiria. Suosituimpia ovat olleet jänis - ja ketunmetsästykseen soveltuvat suomenajokoirat., joita on ollut melkein talossa kuin talossa. Sen lisäksi on ollut suomenpystykorvia, mäyräkoiria, beaglejä, karhukoiria ym. Vaikka koiria onkin aina käytetty hirvijahdissa, on sen käyttö lisääntynyt ja sivuuttanut miesketjulla ajamisen vasta viime vuosikymmenellä. Kuva 10. Onko ajomies eksyksissä? Aulis Karppanen tarkistelee sijaintiaan. Outi ja Heikki Viikarin omistama käyttövaliouros Huhtian Nalle on jo hirvikoirapiireissä tunnettu suuruus. Se haukkui v.1999 karjalankarhukoirien Suomen hirvenhaukkukuninkuuden. Lisäksi saavutuksena on seuraavan vuoden 6. sija sekä edustus Ruotsin, Norjan ja Suomen hirvikoirien maaottelussa. 17
Kuva 11. Nalle ja isäntänsä Heikki Viikari. Harri Koiviston Norjan harmaapystykorvauros, käyttövalio Pyry, on toinen tämän hetken hirvikoiramme. Menestys on innostanut niin, että uusia hirvikoiratulokkaita on kasvamassa. Koirankoulutus on tuonut mainituille koiramiehille harrastukseksi myös koetoiminnan. Heikki Viikari, Harri Koivisto ja lisäksi Martti ja Tommi Sianoja ovat kouluttautuneet hirven haukkukokeiden tuomaritehtäviin, Pentti Mäkelä ajokoirien ajokoetoimintaan. Uutena kokemuksena on viime vuosina päästy kokeilemaan peuraajoa vierailevilla mäyräkoirilla. Etelä Tyrvään Erämiehet liittyi Suomen Kennelliittoon v.1985. Harjunpään Kalle kauppasi Viikarin Erkille ajokoiran pentua. Erkki arveli: Yhtä hyvin mää sian pirän. Tähän Kalle: Jukuraut`,kyllä sika ajjaa huonosti jänestä. 18
RIISTANHOITOA Läheisesti metsästykseen liittyvänä toimintana on pidettävä riistanhoitoa. Siihen kuuluvaa ovat esimerkiksi ruokinta, tuhoeläinten vähentäminen, rauhoitus, elinolosuhteiden parantaminen, riistaeläinten istutukset, metsästyksen vartiointi ja aktivointi riistanhoitotyöhön (riistanhoito ja pienpetokilpailut ). Jo valtakunnallisella tasolla riistanhoidollisia määräyksiä annetaan vuosittain, esim. koskien metsästysaikoja, lupamääriä, rauhoittamista, tuhoeläinten vähentämistä ja riistapeltoja. Myös piiri ja riistanhoitoyhdistystason riistanhoito-ohjelmia on toteutettu. Kuitenkin ns. ruohonjuuritason toiminta tapahtuu seuroissa, myös omassa seurassamme toisinaan hyvinkin aktiivisesti. 1965 teki riistanhoitoyhdistys päätöksen,että pienriistaa saa metsästää vain vuoden loppuun asti, mutta seuramme pani paremmaksi, päättäen, että metsästää saa lisäksi vain sunnuntaisin. Vähitellen mukaan lisättiin myös lauantai. Tällainen osittainen rauhoitus jatkui aina vuoteen 1973 asti. Metsäkanalintujen metsästystä ei sallittu ollenkaan 70 luvulla, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Näinkin voimakkaista toimenpiteistä huolimatta saatiin vain hetkellistä elpymistä aikaan. Aika ajoin Erämiehet ovat rajoittaneet saaliskiintiöillä ja metsästysaikaa lyhentämällä metsästystä. Riistaeläinten runsautta pyritään kartoittamaan vuosittaisilla laskennoilla. Hirvieläinten määrää on selvitetty jalan suoritettavilla jälkihavaintoihin perustuvilla laskennoilla, kuten usein myös talvisena lentolaskentana. Riistakolmiolaskennalla kartoitetaan kaiken riistan määrää. Siinä lasketaan vuosittain samaa kolmion muotoista reittiä kulkien havaitut eläinten lumelle jättämät merkit, kesällä tapahtuvassa taas havaitut eläimet. Lisäksi on käytössä peltokolmiolaskenta ja vesilintujen pari ja poikaslaskennat. 60 luvun alusta lähtien perustettiin rauhoitusalueita eri puolille seuran aluetta, jopa Stormin - ja Lopenperän metsästysseurojen kanssa yhteisiäkin. Alkuperäisen riistan ruokinta ei ole järin tärkeätä, se pärjää luonnossa omillaankin. Kuitenkin esim. haapojen kaato jäniksille ja nuolukivien vienti hirvieläimille yms. on ollut tapana. Kun valkohäntäpeura tuli maisemiin, muutti ruokinta luonnettaan ratkaisevasti. Kovina talvina on erikoisesti peuroja autettu. Metsästäjätkin 19
on velvoitettu taittamaan lehtikerppuja, on pidetty heinäntekotalkoita, hankittu punajuuria, jopa kokeiltu kortteen ja keinorehun käyttöä. Kovana pakkas- ja lumitalvena 1966 pelastettiin Tauno Haapasen navettaan viisi peuraa, joista neljä kuljetettiin Korkeasaareen. Lähivuosina on yhä enemmän tehty ruokintapaikkoja, joilla viljaa, omenia, heinää, ym. on tarjolla. Riistapeltoja on perustettu eri puolille seuran aluetta. Viimemainituilla toimenpiteillä useinkin metsästykselliset tarkoitusperät ajanevat riistanhoidollisten tarkoitusperien ohi. Näytteeksi v:n 2000 tilasto riistanruokinnasta: ruokintapaikkoja 12 kpl, viljaa 5050 kg, heinää 380 kg, juureksia 370 kg, omenia 1850 kg, nuolukiviä 17 kpl., riistapeltoja 1,75 ha. Yleensä tavatessaan vahingollisena pidetyn metsäneläimen, on metsämies sen luonnosta poistanut. Valtiovaltakin on tähän innostanut mm. maksamalla aikanaan tapporahaa ketusta. Nykyään osa vahingollisina pidetyistä eläimistä on kokonaan rauhoitettuja, pieneläimistä esim. haukat ja pöllöt ja saukko. Metsästysjärjestöt ovat houkutelleet pienpetojahtiin, esim. järjestämällä pienpetokilpailuja, järjestämällä kursseja, julkaisemalla pyydystämisohjeita yms. Etelä Tyrvään Erämiehet on omalta osaltaan pyrkinyt tuloksiin tälläkin riistanhoidon alueella. On järjestetty kettujahteja, pidetty loukuntekotalkoot sekä järjestetty riistanhoitokilpailuja ja pienpetokilpailuja 1970 luvun alusta lähtien jatkuvina. Tarpeeksi riittävää ei toiminta ole ollut. Sen osoittaa tuhoeläinkantojen elinvoimaisuus tällä hetkellä. Riistanhoitokilpailun monivuotisina voittajina ovat esiintyneet Heikki Kiviniemi 70-luvulla, Juhani Myllynpää 80-luvulla sekä Markku Sianoja 90-luvulla. Seuramme on voittanut usein Rhy:n riistanhoitokilpailun. Riistanhoitoon liittyviä asioita on v:sta 1976 hoitanut riistanhoitojaosto. 20
Kuva 12. Riistanhoitohommissa Matti Sianoja. Jokainen metsästäjä suorittaa metsällä liikkuessaan samalla vartiointitehtävää. Nimettyjä vartijoita on seurassamme ollut v:sta 1972 lähtien. jolloin valittiin kolmen henkilön metsästyskuriryhmä, osaalueina Perämaa, Rautaniemi ja Sammaljoki. Joihinkin sääntörikkomuksiin on jouduttukin puuttumaan. Toisin ajoin koirakuriin on ollut myös pakko kiinnittää huomiota. Virallinen Rhy:n nimeämä metsästyksenvalvoja on Markku Sianoja. Vihtori näki suolla valkoisen jäniksen mättään juuressa makuulla. Vihtori haki pyssynsä kotoa ja siinä se pupujussi vielä makasi. Vihtori laukaisi haulikkonsa ja lausahti : Kyllä korvat vaan lerpahti. Vihtori oli ampunut valkoista koivun kantoa. VIERAANVARAISUUTTA Vieraita ovat seuran jäsenet voineet rajoitetusti tuoda alkuajoista lähtien pieneläinjahtiin. Hirvieläinjahtiinkin, lähinnä peuran osalta, on muutaman kerran vuosikokouksen päätöksellä otettu maksullisia metsästäjiä mm. useana vuonna metsästäjäryhmä Kotkasta. Samoin 21
silloin tällöin on arvostettuina vieraina ollut piiri- ja valtakunnallisen tason metsästyksenjohtajia, joista mainittakoon riistapäällikkö Ilkka Koivisto, joka myöhemmin on johtanut Korkeasaaren toimintaa. Hän piti esitelmän riistanhoidosta ja esitti lisäksi elokuvia riistanhoitotyöstä (v.1958). Myös apulaismetsästyksenvalvoja Heikki Suomus vieraili Sammaalla 60-luvun alussa tarkoituksenaan peltopyyjahti seisovalla koiralla. Tie ja vesirakennushallituksen pääjohtaja Jouko Loikkanen käväisi peurajahdissa. Ulkomaisia vieraitakin on ollut muutamia, Norjasta ja Tanskasta, mutta myös Saksasta ja Ranskasta metsästäjäryhmät. Kronikasta 1981: Lännestäkin tuli turistia jahtiin, Ranskan Edmund osallistui peuralahtiin. Kielivaikeudet voitettiin, silvupletä, olkaa hyvä,tarjottiin. Mikä lintu se, kun krook, krook ääntelee, siipiänsä näin ja näin se vääntelee? Sentään korppi pääsi tällä kertaa pakoon, eikä saatu korpinlihaa lihanjakoon. Myöskin pupujussi sattui Eetun passiin, vaan tuli sille kyllä lähtö sassiin. Saksalaisvierailla oli mukana Trail & Safari nimisen metsästyslehden toimittaja, joka julkaisi seikkaperäisen kertomuksen valkohäntäpeuran metsästyksestä Suomessa (1986 ). Tärkeänä oppina on pidettävä opittua sammaalaista skoolausta : Hölkyn kölkyn. PEIJAISET Mielenkiinto valkohäntäpeuraa kohtaan oli voimistunut, kun niitä oli alettu metsästää. Ihmiset keskustelivat mm. lihan mausta. Jotta päästäisiin laajemmin tutustumaan siihen, pidettiin v. 1963 peuranmaistajaiset. Vuosikertomuksessa kerrotaan: Vuoden merkittävin tapaus oli Sammaljoen Sampolassa järjestetyt peuranmaistajaiset 8.12. Tilaisuus onnistui yli odotusten, jos se sitten vähän maksoikin. Kutsuvieraat, maanomistajat ja seuran jäsenet olivat hyvin tyytyväisiä 22
ruokaan ja ohjelmaan, josta huolehti Heikki Saari Tampereelta. Tämä oli hyvä päätös vuoden toiminnalle ja voidaan sanoa, että tässä tilaisuudessa seura teki enemmän itseään tunnetuksi positiivisessa mielessä, kuin aikaisempina toimintavuosina yhteensä. Näistä juhlista alkoi hirvipäivällisperinne, joka on jatkunut tähän päivään asti, vakiintuen joka toinen vuosi pidettäviksi. Kutsua on aina runsaasti noudatettu. Väkeä on parhaimmillaan ollut jopa yli 300 henkeä. Vuonna 1976 pidettyjen 25-vuotispäivällisten ruokalista oli seuraava: peruna, lihapullat, patapaisti, maksalaatikko, salaatti, lanttulaatikko, kalja, kurkku, silli sekä päälle kahvi ja pulla. Suurin piirtein samaa linjaa on noudatettu koko ajan. Pitojen pääemäntinä ovat toimineet alusta vuoteen 1995 asti Elli Pikku-Sianoja ja Kerttu Lepistö ja siitä lähtien Arja Lepistön pitopalvelu. Aina on ollut myös hyvien orkestereiden tahdittamat tanssit ja usein muutakin ohjelmaa. Hirvijuhlissa on usein muistettu seuratoiminnassa ansioituneita henkilöitä metsästäjäjärjestöjen ansiomerkeillä, viireillä yms. Kuva 13. Seuratoiminnan ansioituneet v. 1987. Takarivissä vasemmalta Risto Uusitalo, Juhani Myllynpää, Erkki Mäkinen, Arto Mäenpää ja Voitto Mäenpää. Eturivissä Tauno K. Mäkelä, Elli Pikku-Sianoja ja Kerttu Lepistö. 23
Kesäisin on maanomistajille järjestetty lisäksi kahvitustilaisuuksia Latvamajalla. Suhteet maanomistajiin ovat aina olleet hyvät. Lähes kaikki seuramme alueella sijaitsevat maat on saatu vuokratuiksi, josta kiitos maanomistajille. Vihtorin mielipide : En mitenkään ahne oo, mutta mielelläni maksan söisin. Silloin, kun hirvenkaato oli vielä nykyistä harvinaisempaa, oli hirviporukalla tapana kokoontua maksansyöntiin sitten illalla, pitämään omia peijaisia, kertaamaan jahtikokemuksia ja vähän irrottelemaan suljetussa seurassa. Suurten lupamäärien tultua, on jahtitouhusta tullut arkipäiväisempää ja maksansyömiset on lopetettu. Samoin uuden hirvimiehen kaste, hirvenveren maistamisineen, on jäänyt unholaan. Makkaranuotiot ovat nykyisin paikkoja, joissa parhaat jutut kerrotaan. Kuva 14. Hirvimiehen kaste Väinö Sianojan kädestä. Vuorossa Tapio Mäkelä. Oho, tulipa manteli, sanoi entinen mies, kun kastetilaisuudessa papana mukista löytyi. 24
Kuva 15. Ei jaksa, jos ei välillä syö. SAHALLA JA VASARALLA Latvamaja 1. Seuran alkuvuosista lähtien oli haaveena oma maja kokoontumis- ja virkistyspaikaksi, jossa voisi lisäksi harrastaa ammuntaa. Resurssit ja uskallus eivät alkuvuosina olleet riittävät, mutta v. 1966 päästiin asiassa eteenpäin. Valittiin mökkitoimikunta, johon kuuluu johtokunta kokonaisuudessaan ja lisäksi Arvi Karppanen ja Aulis Karppanen. Mökkitoimikunnalle annetaan valtuudet tehdä kauppa sopivaksi katsomastaan rantatontista. Toimikunta pistikin töpinäksi ja jo saman vuoden syyskuussa ostettiin rantatontti Raija ja Arvi Mielonmäeltä Latvajärven rannasta 1500 mk:n hinnalla. Innokkaasti ryhdyttiin toimenpiteisiin majan aikaansaamiseksi. Tiedettiin, että kovaa talkooponnistusta hanke vaatisi. Talkoosuunnitelman mukaa oli saatava ensin tie Latvajärvelle, jonne aikaisemmin pääsi vain kinttupolkua pitkin. Tientekourakkaan ryhdyttiin välittömästi ja jo talvella oli se historiallinen tapaus, että Latvajärven rantaan ajettiin autolla. Talkootyötä tehtiin Aatto Leppäniemen päällikkyydessä. Aatto kaivoi kaivurilla ja traktorin kanssa touhusi Aulis Karppanen, muita Erämiehiä oli 25
lapiomiehinä. Tämän tien ansiosta tulee Etelä Tyrvään Erämiesten nimi jäämään paikkakunnan historiaan. Onhan se ensimmäinen ja tulevaisuudessakin kauan aikaa ainoa autotie Latvajärven rantaan. Rantamökkejä tulee tietysti useita, mutta tietä ei tule kuin tämä yksi,jota muidenkin huviloiden omistajat käyttävät, kirjoittaa Seppo Leppäkoski vuosikertomuksessa. Tietä on sitten vuosien saatossa paranneltu, oikaistu Vahterin kohdalta ja levennelty. Latvajärven yksityistielle perustettiin tiehoitokunta, kun rantamökkejä tuli lisää, ja v. 1985 se liitettiin Koivun yksityistiekuntaan. Muitakin valmistavia talkoita pidettiin. Oli tukkitalkoot ja sahaustalkoot, oli kivipyykkitalkoot, laituri ja liiteritalkoot sekä paalujen junttaustalkoot. Varsinaista rakentamista varten päätettiin palkata yksi kirvesmies ja seuran jäsenet velvoitettiin tekemään 75 talkootuntia tai vaihtoehtoisesti maksamaan 150 mk. Talkootyön johtajaksi valittiin Aatto Leppäniemi. Rahoitusta varten otettiin Tyrvään seudun Osuuspankilta 5000 mk:n laina. Latvamaja valmistui aikataulussa v.1968 Erkki Salosen toimiessa palkattuna kirvesmiehenä ja talkoomiesten avustuksella, olihan joukossa rakennusalan ammattimiehiä, kuten muurari Voitto Mäenpää, kirvesmies Osmo Eno ja sementtialan erikoismies Aatto Leppäniemi. Talkootunteja kertyi kaikkiaan n. 3000. Kuva 16. Latvamaja I. 26
Latvamajan käyttö oli alun alkaen vilkasta. Päätettiin pitää yhteisinä saunapäivinä sunnuntait ja keskiviikot, muut päivät varattiin vuokrattaviksi päiviksi jäsenille ja maanomistajille. Vuokraamismahdollisuutta on ahkerasti käytetty. Latvamajan tontin rajoja muutettiin sopivammiksi v. 1976 Arvi Mielonmäen kanssa tehdyllä tilusvaihdolla. Polttava isku vyön alle ei kuitenkaan tyrmäystä Syksyn pimeänä yönä, syyskuun 8. päivänä 1980, loimusivat liekit pitkin Latvajärven rantaa tuhopolttajan jäljiltä. Latvamaja ja pari muuta huvilaa menivät sen siliän tien maan tasalle. Aamulla Erämiehet hiljaisina seisoivat käryävien tuhkakasojen äärellä. Kaikki majan eteen tehty työ oli kerralla hävinnyt olemattomiin ja taloudellinen menetyskin oli suuri, vakuutuksista huolimatta. Palossa menetetystä irtaimistosta mainittakoon Aarre Kivelän ampuma ja majalle lahjoittama 14- piikkinen hirvenpää. Kuva 17. Hävityksen kauhistus v. 1980. 27