Puun ostot ja hinnat maaliskuu 1999 Toimittajat: Martti Aarne Kaarina Linna 6.5.1999 480 Maaliskuun puukauppa 1,8 miljoonaa kuutiometriä Metsäteollisuuden ja puun myyjien erilaiset näkemykset puun tulevasta hintakehityksestä hiljensivät maaliskuun puukauppaa. Metsäteollisuus osti maaliskuussa yksityismetsistä puuta pysty- ja hankintakaupoilla yhteensä 1,8 miljoonaa kuutiometriä. Vuosina 1994 98 maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Koska vuoden alussa puukauppa kävi vilkkaana, tammi maaliskuun ostokertymä nousi 6,9 miljoonaan kuutiometriin eli samalle tasolle kuin vuosina 1994 98 keskimäärin. Pystykauppojen osuus yksityismetsien puukaupasta oli tammi maaliskuussa 5,1 miljoonaa kuutiometriä ja hankintakauppojen 1,8 miljoonaa kuutiometriä. Maaliskuussa mäntytukista maksettiin pystykaupoilla koko maassa keskimäärin 272 markkaa kuutiolta ja kuusikuitupuusta 132 markkaa kuutiolta. Maaliskuussa toteutuneet kantohinnat olivat keskimäärin 1 prosentin korkeampia kuin tammi helmikuussa 1999. Vuoden 1998 maaliskuuhun verrattuna tukkipuun kantohinnat olivat 4 7 prosenttia korkeampia. Kuusikuidusta maksettiin nyt 5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Mänty- ja koivukuidun kantohinnat olivat noin 1 prosentin verran korkeampia kuin maaliskuussa 1998. Uutta tietoa erikoispuutavaralajien ostomääristä Ostotilastoon on lisätty ns. erikoispuutavaralajien ostomäärät tammikuusta 1999 alkaen (taulukot 5 ja 6). Erikoispuita ovat mm. pikkutukit, parrunaiheet ja pylväät (ks. tarkemmin laatuselosteesta s. 9). Metsäteollisuus osti tammi maaliskuussa 1999 erikoispuutavaralajeja kaikkiaan 0,19 miljoonaa kuutiometriä.
2
3 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Maaliskuu 1999 1. Pystykaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Kaikkiaan 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ Helsinki 1 246,80 5 232,70 0.. 4 69,80 5 128,40 1.. 16 Pohjanmaa 7 247,20 13 203,10 0.. 14 96,80 9 121,00 5 91,10 47 2. Lounais-Suomi 14 275,60 20 233,00 1.. 11 95,30 12 139,80 4 84,30 63 3. Häme-Uusimaa 15 279,60 73 239,30 4 273,00 14 82,40 35 136,20 7 85,00 148 4. Kymi 21 283,00 36 233,20 3 278,30 14 89,10 17 132,70 6 94,00 99 5. Pirkanmaa 12 278,90 31 233,90 1 234,90 7 89,20 15 135,60 3 79,90 71 6. Etelä-Savo 61 286,50 71 234,10 12 285,80 32 97,00 38 133,10 17 96,80 231 7. Etelä-Pohjanmaa 27 260,90 28 216,60 1.. 26 92,30 20 127,40 9 92,90 111 8. Keski-Suomi 29 277,90 55 235,20 5 274,90 17 89,60 28 134,40 11 89,70 145 9. Pohjois-Savo 19 277,70 76 233,50 6 275,80 18 91,30 46 136,80 15 97,60 180 10. Pohjois-Karjala 22 266,70 32 219,10 4 264,80 16 90,80 26 125,20 8 90,40 107 11. Kainuu 16 257,40 6 206,90 0.. 10 90,60 9 127,30 4 83,10 45 12. Pohjois-Pohjanmaa 16 255,10 14 202,00 0.. 36 98,50 8 114,60 13 95,60 87 13. Lappi 12 223,50 2 168,10 0.. 27 88,10 1 97,20 4 89,90 47 Koko maa 273 271,80 462 230,20 37 272,60 246 92,10 269 132,10 109 92,10 1 396 Koko maa vuosi sitten 229 260,30 344 216,00 27 258,70 232 91,00 216 125,80 99 90,60 1 147 Muutos-% 19 4 34 7 37 5 6 1 25 5 10 2 22.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 1 000 m³.
4 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Maaliskuu 1999 2. Hankintakaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Kaikkiaan 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ Helsinki 2 280,00 2 247,90 0.. 1 132,60 1 198,80 0.. 8 Pohjanmaa 1 258,20 1 222,40 0.. 4 149,50 0.. 3 158,50 9 2. Lounais-Suomi 4 277,30 6 242,80 0.. 10 150,90 9 184,80 5 155,70 33 3. Häme-Uusimaa 1 288,20 5 247,10 1 281,40 5 140,70 8 187,00 3 159,40 23 4. Kymi 4 288,20 3 239,10 0.. 11 148,10 7 183,90 3 154,20 28 5. Pirkanmaa 2 285,70 6 239,60 1 263,40 5 145,10 8 183,90 4 152,70 26 6. Etelä-Savo 6 294,20 4 241,60 2 299,30 12 154,30 9 185,70 6 161,10 39 7. Etelä-Pohjanmaa 3 266,00 2 228,60 0.. 14 150,10 1 169,80 7 158,70 28 8. Keski-Suomi 2 289,00 2 235,80 1 283,40 7 152,20 5 185,00 4 158,80 21 9. Pohjois-Savo 2 281,00 3 238,50 1 271,10 7 151,60 6 184,40 6 161,10 24 10. Pohjois-Karjala 3 278,90 3 226,80 1 268,30 7 148,40 4 175,70 3 154,30 20 11. Kainuu 2 269,50 1 220,50 0.. 12 147,20 3 177,00 4 151,30 23 12. Pohjois-Pohjanmaa 5 272,30 2 218,10 0.. 28 148,40 0.. 18 157,20 53 13. Lappi 1 249,90 1 193,90 - - 19 148,90 0.. 3 153,00 24 Koko maa 38 279,70 41 237,30 7 277,00 141 149,00 60 183,60 69 156,80 357 Koko maa vuosi sitten 48 274,00 45 236,10 9 274,90 142 150,30 57 183,50 67 158,20 368 Muutos-% - 21 2-9 1-22 1-1 - 1 5 0 3-1 - 3.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 500 m³.
5 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammi maaliskuu 1999 3. Pystykaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Kaikkiaan 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ Helsinki 11 247,50 25 232,40 2 229,90 24 76,30 21 129,70 5 74,80 89 Pohjanmaa 28 249,20 61 206,30 1 202,20 60 98,20 47 124,90 23 93,10 221 2. Lounais-Suomi 61 278,20 93 234,40 3 221,50 52 93,20 52 139,00 15 84,10 276 3. Häme-Uusimaa 48 279,30 234 238,10 12 268,50 45 82,10 107 136,50 23 86,70 468 4. Kymi 69 283,60 134 232,40 9 278,30 49 91,00 65 132,90 18 94,00 344 5. Pirkanmaa 43 281,10 120 233,30 5 238,70 29 90,40 59 136,70 12 85,60 268 6. Etelä-Savo 166 284,20 228 233,60 39 285,20 100 93,80 130 132,40 63 95,30 726 7. Etelä-Pohjanmaa 109 261,50 125 215,70 3 216,30 106 93,90 82 126,40 48 93,70 474 8. Keski-Suomi 92 280,50 189 233,20 19 274,10 70 85,40 100 131,10 40 89,40 510 9. Pohjois-Savo 65 275,20 259 232,10 20 274,30 66 91,30 165 136,10 53 96,10 628 10. Pohjois-Karjala 75 266,50 120 218,00 12 261,40 65 89,60 99 125,80 31 89,90 403 11. Kainuu 59 258,80 44 207,00 1.. 46 88,90 57 127,40 20 83,30 227 12. Pohjois-Pohjanmaa 65 253,70 40 203,80 1.. 125 96,10 27 112,20 49 93,50 306 13. Lappi 40 228,80 9 168,40 0.. 86 90,50 7 97,80 18 92,10 160 Koko maa 932 270,70 1 679 228,70 127 270,10 924 91,40 1 020 131,30 418 91,80 5 100 Koko maa vuosi sitten 836 261,90 1 305 215,20 112 261,40 833 90,50 841 125,70 372 90,50 4 299 Muutos-% 11 3 29 6 13 3 11 1 21 4 12 1 19.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 1 000 m³.
6 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammi maaliskuu 1999 4. Hankintakaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Kaikkiaan 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ Helsinki 18 266,60 48 250,10 8 264,10 32 135,30 53 199,70 16 158,10 175 Pohjanmaa 9 263,60 12 225,10 1 225,10 34 155,60 2 171,60 20 161,70 78 2. Lounais-Suomi 33 277,10 37 248,10 3 250,00 72 154,00 53 187,50 25 156,30 223 3. Häme-Uusimaa 5 289,70 30 244,50 4 287,10 18 140,60 35 190,30 13 160,50 106 4. Kymi 13 288,10 15 241,30 2 283,20 34 152,10 27 188,30 10 158,00 101 5. Pirkanmaa 9 285,30 21 244,10 2 261,70 21 150,20 28 187,30 14 157,10 96 6. Etelä-Savo 23 296,40 20 245,60 11 299,30 62 156,20 45 187,40 32 162,80 192 7. Etelä-Pohjanmaa 15 266,90 10 227,40 1 232,40 59 153,30 5 173,00 34 160,60 124 8. Keski-Suomi 6 284,40 8 236,10 3 287,20 29 154,20 19 186,50 16 160,30 80 9. Pohjois-Savo 6 281,00 11 237,40 3 277,40 27 153,40 20 185,50 23 163,40 90 10. Pohjois-Karjala 20 292,60 11 230,60 4 281,10 29 152,50 18 177,90 12 157,20 94 11. Kainuu 7 271,50 3 221,70 0.. 36 147,90 11 178,10 15 151,50 73 12. Pohjois-Pohjanmaa 13 268,90 5 223,40 0.. 123 150,50 1 167,60 75 158,60 217 13. Lappi 10 257,50 1 192,50 - - 77 146,80 2 151,80 14 153,20 105 Koko maa 186 278,80 231 242,10 42 278,10 655 150,80 321 188,10 319 159,00 1 754 Koko maa vuosi sitten 211 274,40 292 239,00 49 272,10 671 148,50 401 186,90 326 159,00 1 951 Muutos-% - 12 2-21 1-14 2-2 2-20 1-2 0-10.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 500 m³.
7 YKSITYISMETSIEN RAAKAPUUN PUUKAUPPATILASTO Maaliskuu 1999 5. Pysty- ja hankintakaupat 1 000 m³ Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Tukkipuu Mänty- Kuusi- Koivu- Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan yhteensä kuitupuu kuitupuu kuitupuu yhteensä puutavaralajit Helsinki 3 7 0 11 5 6 1 13 0 24 Pohjanmaa 7 14 0 22 17 9 8 34 2 58 2. Lounais-Suomi 18 26 1 45 21 21 9 51 3 99 3. Häme-Uusimaa 17 78 4 99 19 43 10 72 5 176 4. Kymi 26 39 4 68 25 24 9 58 1 127 5. Pirkanmaa 14 38 2 54 12 23 7 43 2 99 6. Etelä-Savo 67 75 14 156 44 46 24 114 4 274 7. Etelä-Pohjanmaa 30 30 1 61 40 21 16 77 7 145 8. Keski-Suomi 31 57 6 94 24 32 15 71 5 170 9. Pohjois-Savo 21 80 7 107 24 52 21 97 6 210 10. Pohjois-Karjala 25 34 4 63 23 31 11 65 1 129 11. Kainuu 18 7 0 25 23 12 9 43 0 68 12. Pohjois-Pohjanmaa 21 16 0 37 64 8 31 103 3 143 13. Lappi 13 3 0 16 45 2 8 55 1 72 Koko maa 311 503 45 859 388 329 178 894 41 1 794 Koko maa vuosi sitten 276 390 36 701 374 273 165 813.... Muutos-% 13 29 25 23 4 21 8 10....
8 YKSITYISMETSIEN RAAKAPUUN PUUKAUPPATILASTO Tammi maaliskuu 1999 6. Pysty- ja hankintakaupat 1 000 m³ Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Tukkipuu Mänty- Kuusi- Koivu- Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan yhteensä kuitupuu kuitupuu kuitupuu yhteensä puutavaralajit Helsinki 29 73 10 112 57 74 22 153 8 273 Pohjanmaa 37 73 2 112 95 49 44 187 11 310 2. Lounais-Suomi 94 130 5 229 125 105 40 270 10 509 3. Häme-Uusimaa 53 263 16 332 63 142 36 242 16 590 4. Kymi 82 149 11 242 83 92 28 203 5 450 5. Pirkanmaa 52 141 7 201 50 87 26 163 11 375 6. Etelä-Savo 189 247 50 486 163 175 95 433 13 932 7. Etelä-Pohjanmaa 124 135 4 263 165 88 82 335 31 629 8. Keski-Suomi 98 197 22 317 98 119 56 273 19 609 9. Pohjois-Savo 71 270 23 364 92 185 76 353 19 736 10. Pohjois-Karjala 95 131 16 243 94 117 43 254 6 503 11. Kainuu 67 47 1 114 82 68 35 185 2 301 12. Pohjois-Pohjanmaa 77 45 1 123 248 28 124 401 16 540 13. Lappi 50 10-60 163 9 32 205 19 284 Koko maa 1 117 1 911 169 3 197 1 579 1 341 737 3 657 187 7 041 Koko maa vuosi sitten 1 048 1 597 161 2 806 1 504 1 242 698 3 444.... Muutos-% 7 20 5 14 5 8 6 6....