KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Samankaltaiset tiedostot
Outokummun kaupunki Kummun koulu JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Kummun koulu

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

pedagogisen tuen ryhmä

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Jotta kaikki menisi hyvin. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

OPPITUNNIT POISSAOLOT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Työrauha ja osallisuus

2.4 Pansion koulun järjestyssäännöt

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN KASVATUSKESKUSTELUJA JA KURINPITOA KOSKEVA SUUNNITELMA

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

Työrauha koulussa. ojentaminen ja kurinpito sekä kielletyt esineet ja aineet. Perusopetuksen kasvatuskeskustelua ja kurinpitoa koskeva suunnitelma

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

ISONKYRO N PERUSKOULUN KURINPITOSUUNNITELMA

Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa. lakimies Anu Kangaste 2014

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

Yhteisiä asioita

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Kuopion steinerkoulu Virkkulan järjestyssäännöt

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ALKAEN

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

YHTENÄISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Järjestyssäännöt ovat voimassa siitä saakka kun oppilas saapuu kouluun ja tulee koulun alueelle ja kunnes viimeinen oppitunti päättyy.

Vatialan koulun järjestyssäännöt

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT

JAAKKO ILKAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Jotta kaikki ei menisi pieleen. Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet Ritaharjun koulussa

Olarin koulun toimii kahdessa toimipisteessä osoitteissa Olarinniityntie 4 ja Lillhemtintie 1 (Espoo).

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

1. Koulun nimi. 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen. 3. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

Kivistön koulun hyvä fiilis

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Haapaveden lukio I JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TAVOITTEET II OPISKELIJAN VELVOLLISUUDET LUKIOLAIN MUKAAN

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

OVTES Pekka Sutinen Alueasiamies OAJ Pohjois-Savo. Pekka Sutinen 1

Rauman normaalikoulun työrauhaan liittyvä ohjeistus ja kurinpito voimaan tulleiden perusopetuslain muutosten ja täydennysten mukaisesti

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä toimenpiteistä

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Asuntolatoimintaan on laadittu asuntolan järjestyssääntö, joka on tämän järjestyssäännön alainen.

Oulun perusopetuksen rehtorin koulurauhapaketti. -lakitekstejä, diat 1-20

PERUSOPETUKSEN REHTOREIDEN YHTEINEN PÄIVÄ LAKIMIES KAARINA HELIN

Transkriptio:

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KOULUAIKA: Yleinen kouluaika on klo 8.00 15.00. Myös koulun iltatilaisuudet ja koulun retket ovat kouluaikaa. Kouluaikana oppilas on vakuutettu. VÄLITUNNIT: Välitunnille siirrytään viivyttelemättä. Välituntialue on koulun piha-alue. Välituntialueelta saa poistua vain erillisellä, huoltajan anomalla luvalla tai siirryttäessä sen ulkopuolella pidettäville oppitunneille. Luvan koulualueelta poistumiseen antaa oppilaan luokanopettaja tai -valvoja. Välitunnit vietetään ulkona. 6-9-luokkien oppilailla on mahdollisuus viettää välitunnit myös sisällä A-ja B-siivessä. Rankkasateella tai kovalla pakkasella voidaan antaa lupa muillekin sisälläoloon. ULKOVAATTEET JA KENGÄT, LAUKUT SEKÄ LIIKUNTA- JA KULKUVÄLINEET Ulkovaatteet, -jalkineet ja liikuntavälineet jätetään niille varatuille paikoille. Koulumme on ns. kengätön koulu. Polkupyörä, potkukelkka, mopo tai muu kulkuväline jätetään sille varatulle paikalle. Niiden käyttäminen koulupäivän aikana on sallittu sovittuihin siirtymisiin. Liikennesääntöjä tulee noudattaa. RUOKAILU: Ruokailussa noudatetaan hyviä ruokailutapoja. Ruokaa otetaan monipuolisesti sen verran, minkä jaksaa syödä. Jokainen oppilas ruokailee oman ryhmänsä ruokailuvuorolla. POISSAOLOT: Huoltajan on ilmoitettava poissaolosta koululle ensimmäisenä poissaolopäivänä. Huoltajan on selvitettävä poissaolon syy puhelimitse tai Wilmassa. Ennakoitavasta poissaolosta tulee huoltajan hakea lupa luokanopettajalta tai luokanvalvojalta erikseen. Yli viiden koulupäivän poissaolosta anotaan lupa rehtorilta. MUUT SÄÄNNÖT OPPILAALLE: Saavu oppitunnille ajoissa opiskeluvälineet mukana. Tee koulutyösi huolellisesti. Anna työrauha oppitunneilla. Pidä kännykkä äänettömänä repussa oppituntien aikana. Luvaton poissaolo, lunttaaminen ja muu vilpillinen käytös on kielletty.

Kiusaaminen ja väkivallan käyttö on kielletty. Liiallista hajusteiden käyttöä tulee välttää. Energiajuomien hallussapito kouluaikana on kielletty. Oppitunneilla ei saa syödä makeisia eikä juoda virvoitusjuomia ilman lupaa. Raha, kännykkä ja kaikki kouluun tuomasi muut arvoesineet ovat omalla vastuullasi. Pidä koulualue siistinä! Kaikenlainen ilkivalta ja roskaaminen ovat rangaistavia tekoja. Noudata hyviä käytöstapoja! PÄIHTEET JA VAARALLISET ESINEET Kouluun ei saa tuoda: Alaikäiseltä kiellettyjä alkoholilain sekä tupakkalain mukaisia tuotteita Kaikilta kiellettyjä vahingoittamiseen tai lyömiseen soveltuvia esineitä tai aineita Omaa tai toisten turvallisuutta vaarantavia tai erityisesti omaisuuden vahingoittamiseen soveltuvia esineitä tai aineita OPETTAJAN JA REHTORIN TARKASTUSOIKEUDET Opettaja ja rehtori saavat tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, tämän hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja vaatteet päällisin puolin sellaisen kielletyn tai vaarallisen esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta. Näin toimitaan, jos esineen tai aineen hallussapito on ilmeistä ja oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänellä niitä ole hallussaan. Tarkastuksessa on mukana kaksi täysi-ikäistä koulun henkilökuntaan kuuluvaa. Oppilaalle ilmoitetaan tarkastuksen syy ja sen perustelu ja hänellä on oikeus valita toinen täysi-ikäinen koulun henkilö tarkastukseen mukaan. Oppilaan tarkastaminen ja esineiden ja aineiden haltuun ottaminen kirjataan ja ilmoitetaan huoltajalle. Alaikäiseltä pois otetut tupakkatuotteet ja alkoholi sekä tuotteet, joiden luovuttamisen ei arvioida olevan turvallista alaikäiselle, luovutetaan huoltajalle. Alaikäiseltä pois otetut huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat tai muut vastaavat luovutetaan poliisille. VAIHEET: Epäilys kielletyn tai vaarallisen esineen tai aineen hallussapidosta -> kehotus näiden luovuttamisesta opettajalle tai rehtorille tai epäilyksen osoittaminen aiheettomaksi -> kahden täysi-ikäisen henkilökunnan jäsenen (joista toisen oppilas voi valita) suorittama tarkastus, tarkastuksen syy ja perustelu kerrotaan -> esineiden ja aineiden haltuun ottaminen ja kirjaaminen -> ilmoitus huoltajalle -> haltuun otettujen tavaroiden luovutus huoltajalle tai poliisille

OPETUSTA HÄIRITSEVÄ ESINE Oppilaalta voidaan ottaa pois opetusta häiritsevä esine (esim. kännykkä), mikäli hän ei itse sitä pyynnöstä anna. Esine palautetaan oppilaalle oppitunnin päätyttyä, mikäli ei ole todennäköistä, että häirintä oppitunnin jälkeen jatkuu. Silloin palautus voidaan tehdä vasta työpäivän päättyessä. PERUSOPETUSLAIN MUKAISET KURINPITOKEINOT (PERUSOPETUSLAKI 36 ) Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan rangaista kurinpidollisesti. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja oppilaan erottaminen enintään kolmeksi kuukaudeksi. Opetuksen järjestäjän tulee huolehtia, ettei oppilas erottamisen aikana jää jälkeen opetuksesta. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi. Epäasiallisesti käyttäytyvä oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin jälki-istuntoon. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. RANGAISTUSKÄYTÄNNÖT Koulussamme käytössä olevia rangaistuskäytäntöjä ovat: puuttuminen ja puhuttelu kasvatuskeskustelu itse aiheutetun vahingon siivoaminen ja korjaaminen parkki tehtävien suorittaminen koulun jälkeen jälki-istunto kirjallinen varoitus määräaikainen erottaminen Koulussa sattuvissa pulmatilanteissa toiminnan yleisohjeena voidaan pitää seuraavaa: 1. Selvitetään tilanne mahdollisuuksien mukaan kahden opettajan / aikuisen voimin. 2. Kirjataan tilanne lomakkeelle. 3. Otetaan lomakkeesta kopio / kopiot vietäväksi huoltajalle kuitattavaksi. 4. Toimitaan lisäksi niiden ohjeiden mukaan, joita ko. tapauksen selvittämiseksi on annettu jäljempänä.

MITÄ TARKOITTAA PUUTTUMINEN JA PUHUTTELU? Lievissä koulun sääntöjen rikkomuksissa opettaja tai rehtori puhuttelee oppilasta. Ilmoitus puhuttelusta tehdään luokanopettajalle, -valvojalle ja tarvittaessa edelleen myös huoltajalle. MITÄ ON KASVATUSKESKUSTELU? Kasvatuskeskustelua käytetään, jos oppilas häiritsee opetusta, rikkoo koulun järjestystä, menettelee epärehellisesti tai kohtelee muita epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, myöhästelee usein tai rikkoo koulun tai toisen henkilön omaisuutta. Kasvatuskeskustelussa rikkeen tehnyt oppilas pyydetään keskusteluun mahdollisimman pian. Oppilas kertoo omin sanoin, mitä on tapahtunut ja mikä meni väärin? Oppilas tekee itse parannusehdotuksen, joka kirjataan lomakkeelle. Lomakkeeseen kirjataan myös seurantapäivämäärä ja seuraamukset, jos tilanne ei korjaannu. Kasvatuskeskustelun lomake lähetetään huoltajille kuitattavaksi. MITÄ TARKOITTAA ITSE AIHEUTETUN VAHINGON SIIVOAMINEN TAI KORJAAMINEN? Oppilaan aiheuttamista vahingoista ja vahinkojen/sotkujen siivoamisesta ilmoitetaan huoltajalle. Koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan siivoamaan sotkun, jonka hän on tahallaan tai huolimattomuudellaan aiheuttanut. Siivoaminen saa kestää enintään kaksi tuntia, eikä oppilas voi jäädä sen ajaksi pois opetuksesta, vaan se on tehtävä oppituntien ulkopuolella. Tehtävän pitää olla oppilaan iän ja kehitystason mukainen MIKÄ ON PARKKI? Koulussamme on käytössä ns. parkki. Parkki toimii erityisopetuksen tilojen yhteydessä. Parkkiin ohjataan oppilas, joka omalla käytöksellään häiritsee muiden oppilaiden opiskelua oppitunnilla. Parkissa oppilaan kanssa keskustellaan siitä, miksi opiskelu luokassa ei sujunut ja tehdään mahdollisesti luokassa tekemättä jääneet tehtävät. Jos oppilas ohjataan parkkiin toistuvasti viikon aikana, erityisopettaja on yhteydessä huoltajaan. Erityisopettaja ilmoittaa luokanopettajalle/ -valvojalle parkkiin lähetetystä oppilaasta. MITÄ ON TEHTÄVIEN SUORITTAMINEN TYÖPÄIVÄN JÄLKEEN? Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään esim. läksykerhossa. Huoltajalle ilmoitetaan aina asiasta.

MITÄ ON JÄLKI-ISTUNTO? Oppilas voidaan määrätä koulupäivän ulkopuolella suorittamaan koulun järjestystä vastaan tehdystä rikkeestä jälki-istuntoa enintään kahdeksi tunniksi. Jälki-istuntoa käytetään pääsääntöisesti, jos kasvatuskeskustelu on jo käyty. Siinä voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä tai harjoituksia, jotka ovat kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia. Siinä voidaan velvoittaa myös istumaan hiljaa. Jälki-istunnossa voidaan myös harjoitella sosiaalisia- ja tunnetaitoja ryhmämuotoisesti. Jälki-istunnosta ilmoitetaan aina huoltajille. Ilmoituksessa on mainittuna oppilaan rike, kuuleminen ja jälki-istunnon suorittamisaika. Oppilas palauttaa lomakkeen huoltajan allekirjoituksella varustettuna tai luokanopettajalle tai -valvojalle. Jälki-istuntorangaistuksen antaa teon havainnut opettaja yksin tai yhteistyössä luokan oman opettajan kanssa. Oppilaan huoltaja voi kysyä jälki-istunnon määränneeltä opettajalta tarkempia perusteluja rangaistukseen, jos ne eivät jälki-istuntoilmoituksesta riittävästi ilmene. Jälki-istuntorangaistuksen antaminen on opettajan virkavastuulla tekemä päätös, johon oppilaan huoltaja EI voi hakea muutosta. Rehtori ei voi myöskään muuttaa opettajan antamaa rangaistusta. Kummun koulussa yleinen jälki-istunto (kesto 1 h) järjestetään myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana kerran viikossa iltapäivisin tai ennen koulun alkua. Kummun koulussa annetaan jälki-istuntoa: luvattomasta poistumisesta koulualueelta väkivaltaisesta käytöksestä vilpillisestä käytöksestä koetilanteessa asiakirjan väärentämisestä jatkuvasta tai törkeästä oppitunnin häirinnästä tai muusta törkeästä piittaamattomuudesta koulun järjestyssääntöjen suhteen. tupakointi kouluaikana Kun oppilas saa jälki-istuntoa rikkeestään, hänen tulee suorittaa jälki-istunto lomakkeeseen kirjattuna ajankohtana.

Mikäli oppilas ei tule jälki-istuntoon sovittuna aikana, ollaan yhteydessä huoltajaan ja sovitaan yhdessä uusi jälki-istuntoaika. Jos oppilas osoittaa selvää piittaamattomuutta koulun järjestystä kohtaan eli saa jälki-istuntoa viisi (5) kertaa, huoltaja kutsutaan koululle keskustelemaan tilanteesta. Kahdeksasta (8) jälki-istunnosta rehtori antaa oppilaalle kirjallisen varoituksen. MITÄ TARKOITTAA KIRJALLINEN VAROITUS? Oppilaalle, joka häiritsee opetusta, tupakoi koulualueella tai muuten rikkoo koulun järjestyssääntöjä tai menettelee vilpillisesti, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Kirjallinen varoitus on kurinpitorangaistus. Kummun koulussa kirjallinen varoitus annetaan myös oppilaalle, joka on saanut kahdeksan jälki-istuntoa koulun järjestyssääntöjen vastaisesta toiminnasta. Kirjallisen varoituksen antaa rehtori. Kirjallinen varoitus on voimassa sen lukuvuoden ajan, jolloin oppilas on sen saanut. Kirjallinen varoitus voi estää osallistumista koulun tapahtumiin tai retkiin. MITÄ TARKOITTAA MÄÄRÄAIKAINEN EROTTAMINEN? Jos oppilas jatkaa vielä epäasiallista toimintaa kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa koulusta enintään kolmeksi (3) kuukaudeksi sivistyslautakunnan päätöksellä.

RIKKOMUS KUKA TOIMII? SEURAAMUS Lievä koulun sääntöjen rikkominen Teon havaitsija PUUTTUMINEN JA PUHUTTELU Rikkomus, josta huoltajien tulee tietää ja josta on hyvä olla kirjallinen dokumentti Luokanopettaja Luokanvalvoja KASVATUSKESKUSTELU Oppitunnin häirintä Opettaja KASVATUSKESKUSTELU / PARKKI Koulun tilojen sotkeminen tai vahingoittaminen Itse aiheutettu vahinko Teon havaitsija SOTKUJEN SIIVOAMINEN VAHINKOJEN KORJAAMINEN VAHINGONKORVAUS Sanallinen loukkaaminen Kiusaamistapaus Jatkuva myöhästely Oppimisvälineiden toistuva puuttuminen Epäasiallinen kielenkäyttö Koulun tai toisen henkilön omaisuuden rikkominen Kasvatuskeskustelija KIVA tiimi Opettaja Rehtori KASVATUSKESKUSTELU KIVA -SELVITYS Kotitehtävien laiminlyönti Opettaja Läksykerhon pitäjä TEHTÄVIEN SUORITTAMINEN KOULUN JÄLKEEN TAI LÄKSYKERHO Luvaton poistuminen koulualueelta Väkivaltainen käytös Vilpillinen käytös koetilanteessa Jatkuva oppitunnin häirintä Asiakirjan väärentäminen Muu törkeä piittaamattomuus koulun järjestyssääntöjä kohtaan Tupakointi kouluaikana Luokanopettaja Luokanvalvoja Opettaja Rehtori JÄLKI-ISTUNTO KASVATUSKESKUSTELU Vakava opetuksen häirintä, vakava koulun järjestyssääntöjen rikkominen tai vakava vilpillinen menettely Väkivaltainen käytös Tupakointi koulualueella kouluaikana Kahdeksan jälki-istuntoa Rehtori KIRJALLINEN VAROITUS (Kirjallinen varoitus on voimassa sen lukuvuoden ajan, jolloin oppilas saa sen. Kirjallinen varoitus voi estää osallistumisen koulun tapahtumiin tai retkiin.) Järjestyssääntöjen toistuva rikkominen kirjallisesta var.huol. Sivistyslautakunta MÄÄRÄAIKAINEN EROTTAMINEN