601/2016 363 Toimintakulttuurin muutoshankkeen Lutherpottikehittämisrahojen myöntäminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää Luther-pottikehittämismäärärahaa 315 930 euroa liitteenä olevien hakemusten ja lisäselvitysten perusteella sekä edellyttää ensimmäistä raportointia Luther-sponssi- ja -pottityöryhmälle ilmoitettuun määräaikaan mennessä. 2) lisäksi myönnetään pottihankkeille määritellyt optiovaraukset yhteensä 386 950 euroa, jotka aktivoituvat vasta raportoinnin jälkeen. Käsittely Luther-sponssi ja -potti -ryhmän puheenjohtaja kirkkoherra Kari Kanala ja ryhmän jäsen projektipäällikkö Eeva Salonen selostivat asiaa. Keskustelun jälkeen päätösehdotuksesta poistettiin kohta 2) "lisäksi myönnetään pottihankkeille määritellyt optiovaraukset yhteensä 386 950 euroa, jotka aktivoituvat vasta raportoinnin jälkeen." Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto päätti myöntää Luther-pottikehittämismäärärahaa 315 930 euroa liitteenä olevien hakemusten ja lisäselvitysten perusteella sekä edellyttää ensimmäistä raportointia Luther-sponssi- ja -pottityöryhmälle ilmoitettuun määräaikaan mennessä. Päätöshistoria Yhteinen kirkkoneuvosto päätti 24.11.2016 350 1) myöntää Luther-sponssikehittämismäärärahaa 58 586 euroa äänestyksen mukaan korjatun liitteen 1 mukaisesti ja edellyttää ensimmäistä raportointia Luther-sponssi- ja -potti -työryhmälle ilmoitettuun määräaikaan mennessä 2) jättää päätösehdotuksen kohdan pöydälle 3) jättää päätösehdotuksen kohdan pöydälle.
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti yksimielisesti jättää pöydälle kohdat 2) ja 3) lisäselvityksen saamiseksi ehdotettujen määrärahojen käytöstä. Selostus Yhteinen kirkkoneuvosto päätti 18.8.2016 käynnistää toimintakulttuurin muutokseen liittyvän kehittämisrahan haun. Ensimmäinen haku päättyi 30.9.2016. Hakuajan päättymiseen mennessä Luthersponssihakemuksia tuli 19. Luther-sponssilla tarkoitetaan tukea alle 10 000 euron kokeiluille. Luther-sponssihakemusten yhteissumma oli 130 612 euroa. Luther-pottihakemuksia tuli 13 kappaletta hakuajan päättymiseen mennessä. Luther-pottihakemuksilla tarkoitetaan tukea yli 10 000 euron ideoille. Luther-pottihakemusten yhteissumma oli 1 384 300 euroa. Yhteisen kirkkoneuvoston asettama Luther-sponssi- ja -pottityöryhmä kokoontui neljä kertaa käsittelemään hakemuksia ja pyydettyjä lisätäydennyksiä. Työryhmän muodostivat puheenjohtaja, kirkkoherra Kari Kanala, varapuheenjohtaja hallintojohtaja Jussi Muhonen sekä jäsenet diakonian päällikkö Kirsi Rantala, projektipäällikkö Eeva Salonen, yhteisen kirkkoneuvoston edustaja Lauri Kopponen ja työryhmän sihteerinä hallintosihteeri Sirkka Nyqvist. Työntekijäjäsen kutsutaan mukaan ryhmän toimintaan jatkossa. Työryhmä arvioi kaikki hakemukset hyviksi. Työryhmä odotti hakemuksista uusia havaintoja ja kokeiluja sekä kehittämisideoita vastauksiksi havainnolle. Lisäksi etsittiin sitä, mikä kussakin ideassa on ainutlaatuista ja toisaalta monistettavaa muille seurakunnille. Joidenkin kokeilujen osalta katsottiin, voisivatko seurakunnat tehdä laajempaa yhteistyötä keskenään. Työryhmä arvioi kokeilujen ja kehittämisideoiden vaikuttavuutta ja näkyvyyttä sekä suhdetta yhteisen kirkkovaltuuston 7.6.2016 hyväksymiin toimintakulttuurin muutoslinjauksiin. Niille kehittämisdeoille, joille työryhmä esittää kehittämisrahaa, on yhteistä, että kirkko haluaa olla kaikista heikommassa asemassa olevien ihmisten puolella. "Uusi diakonia" nähdään yhteisen kirkkovaltuuston 7.6.2016 tekemien toimintakulttuurin muutoslinjausten mukaisesti keskeiseksi toimintakulttuurin muutokseksi ja kehittämisrahaa ehdotetaankin osaltaan keskitettävän diakonisiin kehittämisideoihin. Työryhmä arvioi hakemuksia ja haettuja rahasummia tarkoin jokaisen hakemuksen osalta ja pyysi tarvittaessa lisäselvityksiä. Työryhmä tiputti joidenkin hakemusten summia erityisesti seuraavilla perusteilla: arvioitiin hakemuksen kuulumista mahdollisesti seurakunnan omista määrärahoista rahoitettavaksi, pohdittiin muita mahdollisia oikeampia hakupaikkoja kyseiselle hakemukselle, kehittämisrahaa ei myönnetä kahvituksiin eikä vapaaehtoisten palkkioihin erityistapauksia lukuun ottamatta (esim. erillinen vapaaehtoisen toteuttamaksi pyydettävä tehtävä, workshop tai muu sellainen), kehittämisrahaa ei myöskään anneta omassa työtehtävässään kehittämistä tekevälle työntekijälle.
Osa niistä kokeiluista ja kehittämisideoista, joille ei nyt myönnetty määrärahaa, odottaa jatkokehittämistä tai ne oli jo aloitettu seurakunnan omilla varoilla. Osasta kehittämisideoita pyydetään tarkennettu uusi hakemus vuoden 2017 hakuihin. Osalle kehittämisideoista kehotetaan etsimään rahoitusta muista lähteistä. Luther-sponssi- ja -pottihakemusten tuottaminen ja käsittely on ollut Helsingin seurakunnille uudenlainen prosessi. Ensimmäinen hakukerta on ollut raskas niin tekijöille kuin käsittelijöille, toisaalta se on ollut tärkeä oppimisprosessi. Haetaan tasapainoa toimia hallinnollisesti tasaarvoisesti ja oikeudenmukaisesti sekä toisaalta tukea ketterää, toimintakulttuuria oikeasti muuttavaa kehittämisideointia. Käytössä olleet hakulomakkeet olivat osin toimivat, osin liian raskaat ja osin ne eivät kertoneet tarpeeksi, esimerkiksi kehittämisideoiden talousarvioiden osalta. Tästä johtuen työryhmä pyysi lisäselvityksiä ja antoi sparrausta (toimijoina Kari Kanala ja Jussi Muhonen) jo hakuprosessin aikana mahdollisuuksien mukaan hakemusten täsmentämiseen sellaisiksi, että ne kertoisivat olennaisen tukea hakeneesta kehittämisideasta. Jatkossa on tärkeää, että hakuprosessia kevennetään ja sen kautta saatavat kehittämisideat ovat vielä vahvemmin toimintakulttuurin linjauksia tukevia sekä innovatiivisia ja uutta luovia. Erityisesti sponssihakemusten käsittelyaikaa ja -prosessia on syytä keventää. Tästä johtuen: 1. hakulomakkeita täsmennetään ja uudet lomakkeet tuodaan yhteisen kirkkoneuvoston hyväksyttäväksi vielä vuoden 2016 aikana. Seuraavan hakuajan on tarkoitus alkaa jo ennen joulua 2016, se päättyy 28.2.2017. 2. hakijoille ja seurakunnille annetaan sparrausta alueellisissa sparraustilaisuuksissa tammikuussa 2017. Sparraustilaisuuksissa mm. käydään läpi onnistuneen kehittämisidean kokonaisuutta, innovoidaan ja jaetaan tietoa. Liitteet 6 Sponssi- ja pottiryhmän esitykset perusteluineen 7 Luther-potti, Armoa(a). porttiteatteri 8 TäydennysLutherPorttiteatteri 9 Luther-potti, Vapaaehtoistoiminnan yhteisen koordinoinnin kehittäminen 10 Luther-potti, avoimet ovet - uskonto- ja kulttuuridialogiin 11 Luther-potten sve, internationell skriftskola, kansainvälinen rippikoulu 12 Internationell skriba 2017 - Budget 13 Luther-potti, Vapaaehtoisuuteen pohjautuva naisten kokonaisvaltainen hyvinvointi
14 Luther-potti, Taloudellisen tukitoiminnan kehittäminen 15 Luther-potti, KKK - Sosiaalinen ja yhteisöllinen kahvila, kauppa ja kirkko 16 Luther-potti, KIRKKO SUOJAPAIKKANA 17 Tarkennukset diakonian Luther potti hakemuksiin 18 Luther-potti, Hiljainen tila 19 Lutherpotti_hiljainen tila 20 Luther-potti, Kiinankielisen oppaan tuottaminen 21 Paulos Huang Täydentäminen Lutheri potti 22 Luther-potti, Helsingin tuomiokirkkoa esittelevä lisätyn todellisuuden sovellus 23 Luther-potti -hakemuksen TÄYDENNYS leena-koski-niinasavolainen.pdf 24 Luther-potti, Kirkkovuosi liikuttaa 25 Potti-hakemus_sve. Johannes i mobilen (tullut ensi sponssihak. po. pottihakemus)