Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Johtolause 2 a Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava koulutus Ammattinimikkeen käyttöönoton edellytyksenä on vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluissa tai sitä vastaavassa tehtävässä ennen psykoterapiakoulutukseen hakeutumista ja että ennen psykoterapeuttikoulutusta on suoritettu: 1) soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto; tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi olla suoritettuna yhteensä 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opinnot; 2) sairaanhoitajan opintoasteen tutkinto ja tutkinnon lisäksi erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrisia opintoja; tai 3) muu 1 ja 2 kohtaa vastaava ulkomailla suoritettu koulutus. 3 Lääketieteen opiskelijan toimiminen laillistetun lääkärin tehtävässä hyväksytysti yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (794/2004) tarkoitetut, vähintään viiteen lääkärin tehtävässä, mukaan lukien päivystys, laillistetun lääkärin johdon ja valvonnan alaisena potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 2 :n 4 kohdassa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä tai sosiaalihuoltolain (710/1982) 24 :ssä tarkoitettua laitoshuoltoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä palvelussuhteessa sen hyväksytysti 1 momentissa mainitussa opinnot ja ne lääkärin peruskoulutukseen kuuluvat sen erikoisalan opintojaksot, johon kuuluvissa tehtävissä hän aikoo toimia, ja jolla on suoritettujen opintojen perusteella riittävät edellytykset kyseisen tehtävän hoitamiseen, voi toimia lääkärin tehtävässä laillistetun lääkärin johdon ja valvonnan alaisena erikoissairaanhoidon toimintayksikössä tai terveyskeskuksen
2 vuodeosastolla palvelussuhteessa sen Päivystävän lääkärin tehtävässä toimimisen edellytyksenä on lisäksi, että hänellä on laillistetun lääkärin välitön johto ja valvonta. 3 a Hammaslääketieteen opiskelijan toimiminen laillistetun hammaslääkärin tehtävässä Hammaslääketieteen opiskelija, joka on suorittanut hyväksytysti yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston hammaslääkärin tehtävässä laillistetun hammaslääkärin johdon ja valvonnan alaisena 3 :n 1 momentissa tarkoitetussa toimintayksikössä palvelussuhteessa sen 4 Laillistettuna ammattihenkilönä toimimisen edellytykset eräissä tapauksissa luvan terveydenhuollon toimintayksikössä jo ennen kuin hän on kokonaan hyväksytysti suorittanut 1 momentissa tarkoitetut lisäopinnot ja kuulustelun. Luvan voi saada enintään kolmeksi vuodeksi ja Sosiaali- ja 10 Sopeutumisaika Sopeutumisaikana on noudatettava valvontaviraston määräämiä ehtoja. Hakijan on työskenneltävä sopeutumisaikana potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 2 :n 4 kohdassa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä, sosiaalihuoltolain 24 :ssä tarkoitettua laitoshuoltoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä tai lääkelain 38 :ssä tarkoitetussa lääkehuollon toimintayksikössä siten, että hän on suoraan toimintayksikön ylläpitäjän palveluksessa. Hakijan on järjestettävä itselleen sopeutumisajaksi työpaikka. Sopeutumisaikaan voi sisältyä myös täydennyskoulutusta. 14 Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion kansalaiselta vaadittava pätevyys ja kielitaito terveysalan lupa- ja valvontavirastolta luvan terveydenhuollon toimintayksikössä kun hän on suorittanut hyväksytysti vähintään puolet 1 momentissa tarkoitetun kuulustelun osakokonaisuuksista. Luvan voi saada enintään kolmeksi vuodeksi ja Sosiaali- ja koulutuksen suorittanut, joka Suomessa osallistuu terveydenhuollon tutkimukseen tai opetukseen kouluttajana ja joka kyseiseen tutkimukseen tai opetukseen liittyen osallistuu potilaiden hoitoon, voi hakemuksesta erityisestä syystä saada valvontavirastolta luvan rajoitetusti ja tilapäisesti toimia terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä. Lupa voidaan
3 myöntää enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan valvontaviraston määräämin ehdoin toimipaikka- ja erikoisalakohtaisena. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on lähtömaassaan voimassa oleva rajoittamaton ammatinharjoittamisoikeus. Luvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että hakijalle nimetään vastuuhenkilö, joka on oikeutettu harjoittamaan kyseistä ammattia laillistettuna ammattihenkilönä ja jolla on riittävä käytännön kokemus. Vastuuhenkilö on nimettävä jokaiseen toimintayksikköön, jossa hakija osallistuu potilaiden hoitoon. Vastuuhenkilön on seurattava, valvottava ja tarvittaessa ohjattava luvan saaneen toimintaa terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä.
Helsingissä päivänä kuuta 2014 Peruspalveluministeri Susanna Huovinen xxx xxx
5 Rinnakkaistekstit Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta Johtolause Voimassa oleva asetus Ehdotus 2 a Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava koulutus Ammattinimikkeen käyttöönoton edellytyksenä on vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluissa tai sitä vastaavassa tehtävässä ja että ennen psykoterapeuttikoulutusta on suoritettu: 1) soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto; tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi olla suoritettuna yhteensä 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opinnot; 2) sairaanhoitajan opintoasteen tutkinto ja tutkinnon lisäksi erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrisia opintoja; tai 3) muu 1 ja 2 kohtaa vastaava ulkomailla suoritettu koulutus. 2 a Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava koulutus Ammattinimikkeen käyttöönoton edellytyksenä on vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluissa tai sitä vastaavassa tehtävässä ennen psykoterapiakoulutukseen hakeutumista ja että ennen psykoterapeuttikoulutusta on suoritettu: 1) soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto; tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi olla suoritettuna yhteensä 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opinnot; 2) sairaanhoitajan opintoasteen tutkinto ja tutkinnon lisäksi erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrisia opintoja; tai 3) muu 1 ja 2 kohtaa vastaava ulkomailla suoritettu koulutus. 3 Lääketieteen opiskelijan toimiminen laillistetun lääkärin tehtävässä 3 Lääketieteen opiskelijan toimiminen laillistetun lääkärin tehtävässä
6 Voimassa oleva asetus hyväksytysti yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (794/2004) tarkoitetut, vähintään viiteen lääkärin tehtävässä, mukaan lukien päivystys, laillistetun lääkärin johdon ja valvonnan alaisena potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 2 :n 4 kohdassa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä tai sosiaalihuoltolain (710/1982) 24 :ssä tarkoitettua laitoshuoltoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä. hyväksytysti 1 momentissa mainitussa opinnot ja ne lääkärin peruskoulutukseen kuuluvat sen erikoisalan opintojaksot, johon kuuluvissa tehtävissä hän aikoo toimia, ja jolla on suoritettujen opintojen perusteella riittävät edellytykset kyseisen tehtävän hoitamiseen, voi toimia lääkärin tehtävässä laillistetun lääkärin johdon ja valvonnan alaisena erikoissairaanhoidon toimintayksikössä tai terveyskeskuksen vuodeosastolla. Päivystävän lääkärin tehtävässä toimimisen edellytyksenä on lisäksi, että hänellä on laillistetun lääkärin välitön johto ja valvonta. Ehdotus hyväksytysti yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (794/2004) tarkoitetut, vähintään viiteen lääkärin tehtävässä, mukaan lukien päivystys, laillistetun lääkärin johdon ja valvonnan alaisena potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 2 :n 4 kohdassa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä tai sosiaalihuoltolain (710/1982) 24 :ssä tarkoitettua laitoshuoltoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä palvelussuhteessa sen toimintayksikön ylläpitäjään, jossa hän toimii tilapäisesti lääkärin tehtävässä. hyväksytysti 1 momentissa mainitussa opinnot ja ne lääkärin peruskoulutukseen kuuluvat sen erikoisalan opintojaksot, johon kuuluvissa tehtävissä hän aikoo toimia, ja jolla on suoritettujen opintojen perusteella riittävät edellytykset kyseisen tehtävän hoitamiseen, voi toimia lääkärin tehtävässä laillistetun lääkärin johdon ja valvonnan alaisena erikoissairaanhoidon toimintayksikössä tai terveyskeskuksen vuodeosastolla palvelussuhteessa sen Päivystävän lääkärin tehtävässä toimimisen edellytyksenä on lisäksi, että hänellä on laillistetun lääkärin välitön johto ja valvonta. 3 a Hammaslääketieteen opiskelijan toimiminen laillistetun hammaslääkärin tehtävässä Hammaslääketieteen opiskelija, joka on suorittanut hyväksytysti yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston 3 a Hammaslääketieteen opiskelijan toimiminen laillistetun hammaslääkärin tehtävässä Hammaslääketieteen opiskelija, joka on suorittanut hyväksytysti yliopistojen tutkinnoista annetussa valtioneuvoston
7 Voimassa oleva asetus hammaslääkärin tehtävässä laillistetun hammaslääkärin johdon ja valvonnan alaisena 3 :n 1 momentissa tarkoitetussa toimintayksikössä. Ehdotus hammaslääkärin tehtävässä laillistetun hammaslääkärin johdon ja valvonnan alaisena 3 :n 1 momentissa tarkoitetussa toimintayksikössä palvelussuhteessa sen 4 Laillistettuna ammattihenkilönä toimimisen edellytykset eräissä tapauksissa luvan terveydenhuollon toimintayksikössä jo ennen kuin hän on kokonaan hyväksytysti suorittanut 1 momentissa tarkoitetut lisäopinnot ja kuulustelun. Luvan voi saada enintään kahdeksi vuodeksi ja Sosiaali- ja 10 Sopeutumisaika Sopeutumisaikana on noudatettava valvontaviraston määräämiä ehtoja. Hakijan on työskenneltävä sopeutumisaikana potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 2 :n 4 kohdassa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä tai sosiaalihuoltolain 24 :ssä tarkoitettua laitoshuoltoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä siten, että hän on suoraan toimintayksikön ylläpitäjän palveluksessa. Hakijan on järjestettävä itselleen sopeutumisajaksi työpaikka. Sopeutumisaikaan voi sisältyä myös täydennyskoulutusta. 4 Laillistettuna ammattihenkilönä toimimisen edellytykset eräissä tapauksissa luvan terveydenhuollon toimintayksikössä jo ennen kuin hän on kokonaan hyväksytysti suorittanut 1 momentissa tarkoitetut lisäopinnot ja kuulustelun. Luvan voi saada enintään kolmeksi vuodeksi ja Sosiaali- ja 10 Sopeutumisaika Sopeutumisaikana on noudatettava valvontaviraston määräämiä ehtoja. Hakijan on työskenneltävä sopeutumisaikana potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 2 :n 4 kohdassa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä, sosiaalihuoltolain 24 :ssä tarkoitettua laitoshuoltoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä tai lääkelain 38 :ssä tarkoitetussa lääkehuollon toimintayksikössä siten, että hän on suoraan toimintayksikön ylläpitäjän palveluksessa. Hakijan on järjestettävä itselleen sopeutumisajaksi työpaikka. Sopeutumisaikaan voi sisältyä myös täydennyskoulutusta.
8 Voimassa oleva asetus Ehdotus 14 Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion kansalaiselta vaadittava pätevyys ja kielitaito terveysalan lupa- ja valvontavirastolta luvan terveydenhuollon toimintayksikössä jo ennen kuin hän on kokonaan hyväksytysti suorittanut 1 momentissa tarkoitetun kuulustelun. Luvan voi saada enintään kahdeksi vuodeksi ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston koulutuksen suorittanut, joka Suomessa osallistuu terveydenhuollon tutkimukseen tai opetukseen kouluttajana ja joka kyseiseen tutkimukseen tai opetukseen liittyen osallistuu potilaiden hoitoon, voi hakemuksesta erityisestä syystä saada valvontavirastolta luvan rajoitetusti ja tilapäisesti toimia terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä. Lupa voidaan myöntää enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan valvontaviraston määräämin ehdoin toimipaikka- ja erikoisalakohtaisena. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on lähtömaassaan voimassa oleva rajoittamaton ammatinharjoittamisoikeus. Luvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että hakijalle nimetään vastuuhenkilö, joka on oikeutettu harjoittamaan kyseistä ammattia laillistettuna ammattihenkilönä ja jolla on riittävä käytännön kokemus. Vastuuhenkilö on nimettävä jokaiseen toimintayksikköön, jossa hakija osallistuu potilaiden hoitoon. Vastuuhenkilön on seurattava, valvottava ja tarvittaessa ohjattava luvan saaneen toimintaa terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä. 14 Euroopan talousalueeseen kuulumattoman valtion kansalaiselta vaadittava pätevyys ja kielitaito terveysalan lupa- ja valvontavirastolta luvan terveydenhuollon toimintayksikössä kun hän on suorittanut hyväksytysti vähintään puolet 1 momentissa tarkoitetun kuulustelun osakokonaisuuksista. Luvan voi saada enintään kolmeksi vuodeksi ja Sosiaali- ja koulutuksen suorittanut, joka Suomessa osallistuu terveydenhuollon tutkimukseen tai opetukseen kouluttajana ja joka kyseiseen tutkimukseen tai opetukseen liittyen osallistuu potilaiden hoitoon, voi hakemuksesta erityisestä syystä saada valvontavirastolta luvan rajoitetusti ja tilapäisesti toimia terveydenhuollon ammattihenkilön tehtävässä. Lupa voidaan myöntää enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan valvontaviraston määräämin ehdoin toimipaikka- ja erikoisalakohtaisena. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on lähtömaassaan voimassa oleva rajoittamaton ammatinharjoittamisoikeus. Luvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että hakijalle nimetään vastuuhenkilö, joka on oikeutettu harjoittamaan kyseistä ammattia laillistettuna ammattihenkilönä ja jolla on riittävä käytännön kokemus. Vastuuhenkilö on nimettävä jokaiseen toimintayksikköön, jossa hakija osallistuu potilaiden hoitoon. Vastuuhenkilön on seurattava, valvottava ja tarvittaessa ohjattava luvan saaneen toimintaa terveydenhuollon tehtävässä. ammattihenkilön