VALITUSVALIOKUNNAN PÄÄTÖS VALITUKSEEN NRO 25 / 2014-15



Samankaltaiset tiedostot
Hei! Terveisiä. Toimin Seura A B2-joukkueen joukkueenjohtajana. Tapaamme tulevana viikonloppuna Kannonkosken Piispalassa.

Hei! Terveisiä. Toimin Seura A:n B2-joukkueen joukkueenjohtajana. Tapaamme tulevana viikonloppuna Kannonkosken Piispalassa.

VASTALAUSEPÄÄTÖS

PÄÄTÖS KOOVEE ry

VASTALAUSEPÄÄTÖS

Henkilö X on lähettänyt liiton nettisivujen kautta kysymyksen kilpailusäännöistä:

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

Kurinpitovaliokunnan päätös vastalauseasiassa /

Seura B on tehnyt vastalauseen ko. ottelusta. Vastalause on tehty ja maksettu XX.XX.2014 mennessä kilpailusääntöjen määräämässä ajassa ja tavalla.

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

Leevi Jokilahti (s. 2000) on pelannut kauden aikana kahdessa eri ikäluokassa seuraavasti:

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

KILPAILUSÄÄNNÖT

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

VASTALAUSEPÄÄTÖS

KESKIMAAN ALUEPÄIVÄ. Kuortane Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1

KILPAILUSÄÄNNÖT

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VALITUSVALIOKUNNAN PÄÄTÖS VALITUKSEEN NRO 4 /

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa

URHEILUN OIKEUSTURVAL4UTAJ(UNU IDROTfENS RÄTESJCYDDSNÄMNI)

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON RULLAKIEKON KILPAILUSÄÄNNÖT

Dopingrikkomuksia ovat Suomen antidopingsäännöstön mukaan:

Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015

C2-D2 Final Four-turnaukset

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät )

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP Suomen Jääkiekkoliitto 1

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry

C2-D2 Final Four-turnaukset

PÄÄTÖS Seura A

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 1 / 14 KURINPITOVALIOKUNNAN SÄHKÖPOSTIKOKOUS 1 / 14

Suomen Salibandyliitto ry TULOSPALVELUMÄÄRÄYKSET KAUDELLA

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla alkaen

Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle; Play Team -80 ry:n valitus jäähallien vuorojaosta kaudelle

OHJEISTUS SEUROILLE JOUKKUEIDEN MUODOSTAMISEKSI

URHEILUN OIKEEJSTURVALAUTAKUNTA PÄÄTÖS NRO 3/98 Annettu Helsingissä Dt~ro 4/97

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 3 / 14

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Vaasan Palloseuran Juniorit ry:n hallinto- ja toimintasääntö

Näin pelataan seuraseminaari

KAKSOISEDUSTUS ja YLI-IKÄISYYSSÄÄNNÖT KAAKKOIS-SUOMEN PIIRISSÄ KAKSOISEDUSTUS - Pelaajan mahdollisuudet pelata kahdessa eri joukkueessa

Pöytäkirja. PÄÄTÖS: Esitetyn mukaisesti

Pelipassi- ja vakuutusohje

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja:

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA

Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

Ylialueellinen seurafoorumi.

HPK-Juniorijääkiekko ry. Joukkueenjohtajan tehtävät Mika Kannisto

KURINPITOVALIOKUNNAN KOKOUS 5 /13

B-Joukkue - Pelaajapalaveri

Rankaisuvaltaa käyttävät näissä kurinpitosäännöissä mainituissa rikkomuksissa seuraavat toimielimet:

RINGETEN SÄHKÖINEN PELAAJASIIRTO

FC Raahe Erilaisten tilanteiden käsittely seurassa

SUOMEN VALJAKKOURHEILIJOIDEN LIITTO RY. KURINPITOMÄÄRÄYKSET (kurinpitosääntö) 1. VOIMASSA OLEVAT SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET

Edustusoikeuden muutos pelaaja. PalloVerkko

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia:

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

FBC Turunn pelaajalle Aleksi Havialle määrätään kahden (2) ottelun pelikielto. FBC Turulle määrätään sadan (100) euron sakko.

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT

JUNIORISOPIMUS ALLE 18 vuotiaille

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012

Sarjakutsu Uppopallo

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

Etelän starttipalaveri

JUNIORISOPIMUS ALLE 18 vuotiaille

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA

SUOMEN RINGETTELIITON ETELÄ-SUOMEN ALUEEN SARJAKIRJA

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA Suomen Jääkiekkoliitto 1

Transkriptio:

22.4.2015 VALITUSVALIOKUNNAN PÄÄTÖS VALITUKSEEN NRO 25 / 2014-15 Suomen Jääkiekkoliiton valitusvaliokunta on käsitellyt Jouni Kuoppalan valituksen Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunnan päätöstä koskien B2-nuorten Suomi-sarjan lopputurnauksen yhteydessä ilmi tulleita tapauksia, jotka liittyivät Kokkolan Hermeksen B2 joukkueen joukkueenjohdon kirjelmiä vastustajalle ennen turnausta ja siihen liittyvää edustuskelvottomien pelaajien peluuttamisista lopputurnauksessa. Tapauksessa on tutkittu seuraavat asiakirjat; - Jouni Kuoppalan tekemä valitus liitteineen - Kilpailuvaliokunnan päätös liitteineen Valitus on tehty sääntöjen määräämällä tavalla määräajan puitteissa ja valitusmaksu on maksettu. Tapahtumista todetaan seuraavaa; Suomen Jääkiekkoliiton B2 nuorten Suomi-Sarjan lopputurnaus pelattiin Pispalassa 28-29.3.2015. Ennen lopputurnausta 27.2.2015 oli Kokkolan Hermeksen B2 joukkueen joukkueenjohtaja Jouni Kuoppala tiedustellut Suomen Jääkiekkoliiton kilpailupäälliköltä, voisiko pelaaja, joka ei ole pelannut kauden aikana vähintään 50 % turnaukseen osallistuvan joukkueen peleistä, osallistua lopputurnaukseen. Kilpailupäällikön vastaus tiedusteluun oli ollut, että ei voi osallistua, vaan pitää olla pelannut puolet kauden otteluista. Kokkolan Hermeksen B2-joukkueen johtoryhmä, Jouni Kuoppala, Matti Perkiö ja Jaki Silvennoinen olivat 13.3.2015 anoneet Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunnalta poikkeuslupaa kilpailusäännön 5.4 kohtaan 6, jossa määritetään ketkä pelaajat saavat osallistua eri valtakunnallisten ikäluokkien Suomi-Sarjan ja Aluesarjan tasoisiin lopputurnauksiin. Kilpailuvaliokunta oli yksimielisesti hylännyt anomuksen. Jouni Kuoppala oli 22.3.2015 lähettänyt lopputurnaukseen osallistuville joukkueille, KooKoolle, Tapparalle ja Jää-Ahmoille viestin, jossa hän oli joukkueen johtoryhmän nimissä ilmoittanut, että Kokkolan Hermeksen B2 joukkue tulee peluuttamaan lopputurnauksessa pelaajia, jotka olivat kauden aikana pelanneet alle 50 % turnaukseen osallistuvan joukkueen peleistä. Samalla he olivat kehottaneet kaikkia lopputurnaukseen osallistuvia joukkueista ottamaan mukaan kaikki ne pelaajat, jotka olivat selvästi omalla pelipanoksellaan saaneet aikaan se, että joukkue pelaa lopputurnauksessa. Kaikki lopputurnaukseen osallistuvat joukkueet vastasivat Hermeksen viestin. KooKoo ilmoitti myös peluuttavansa pelaajia, jotka ovat pelanneet alle 50 % kauden peleistä. Hyvinkään Jää-Ahmat ilmoitti hyväksyvänsä Hermeksen esityksen. Tappara ei ottanut muiden joukkueiden päätöksiin kantaa, mutta ilmoitti samalla, että eivät itse tule poikkeamaan voimassa olevista säännöistä. Suomi Sarjan B2-nuorten lopputurnauksessa 28.3.2015 Kokkolan Hermeksen, Hyvinkään Jää- Ahmojen ja KooKoon joukkueissa pelasi pelaajia, jotka eivät olleet edustuskelpoisia kilpailusäännön 5.4 kohdan 6 mukaisesi. Tästä tiedon saatuaan turnauksen edustuskelpoisuusiasiat otettiin Jääkiekkoliitossa käsittelyyn.

Pyydetyssä lausunnossa Kokkolan Hermeksen johtoryhmä, Jouni Kuoppala, Jaki Silvennoinen ja Matti Perkiö ilmoittivat, että Kokkolan Hermes B2-joukkueen johtoryhmä oli toiminut lopputurnauksen edustusoikeusasiassa edellä kuvatulla tavalla. Kuoppala, Silvennoinen ja Perkiö ilmoittavat, että heidän toimintamme oli ollut tietoista, eivätkä he kiistä sitä miltään osin. Vastineen he toteavat, että toiminnassaan he olivat ajatelleet ensisijaisesti kahta pelaajaa ja heidän jatkoa joukkueessamme, joukkuetta kokonaisuutena, kahden pelaajan vanhempia ja heidän suorittamia kausimaksuja joukkueelle, eivätkä missään vaiheessa itseään. Lisäksi vastineessa korostetiin, että Juniori Hermes seurana ei ollut tiennyt johtoryhmän päätöksistä vaan johtoryhmä oli toiminut itsenäisenä. Vastineessa todetaan myös, että vaikka johtoryhmä oli tietoisesti tehnyt väärin kilpailusääntöä vastaan, antaa johtoryhmä suurta kritiikkiä SJL:n kilpailuvaliokunnalle, joka ei ole päätöksissään ajatellut yksilöä. Vastineen mukaan, jos kilpailusäännöistä löytyy selviä vääryyksiä, tulisi ne pystyä korjaamaan pikaisella aikataululla, jotta tasapuolisuus lajissamme toteutuisi. Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on 7.4.2015 tehnyt päätöksen, jossa se toteaa, että Suomen Jääkiekkoliiton voimassa olevien kilpailusääntöjen 5.4 mukaan eri valtakunnallisten ikäluokkien Suomi-Sarja ja Aluesarja-tasoilla lopputurnauksiin saavat osallistua kaikki ne pelaajat jotka eivät ole pelanneet kauden aikana missään muussa joukkueessa. Missä tahansa muussa joukkueessa/seurassa pelanneiden kenttäpelaajien (ei maalivahtien) osalta lopputurnaukseen saavat osallistua ne, jotka ovat pelanneet vähintään 50 % lopputurnaukseen osallistuvan joukkueen sarjaotteluista kauden aikana. Maalivahtien osallistumisoikeutta ei ole rajoitettu. Kilpailuvaliokunta on todennut, että Pispalan lopputurnauksessa on Hermeksen B2-joukkueessa pelannut Aleksi Kalliokoski niminen pelaaja, joka on kuluvan kauden aikana pelannut 13 / 28 ottelua Hermeksen B2-nuorten joukkueessa eli alle 50 % joukkueen otteluista. Tämän lisäksi hän on pelannut IFK Lepplaxin sekä Hermeksen B-nuorten joukkueissa. Kilpailuvaliokunta toteaa, että täten pelaaja on kilpailusääntöjen 5.4. kohdan 6. mukaisesti edustuskelvoton Pispalan lopputurnauksessa. Lisäksi kilpailuvaliokunta toteaa, että Hermeksen B2-nuorten joukkueessa on Pispalan lopputurnauksessa pelannut Kim Sundqvist niminen pelaaja, joka on kuluvan kauden aikana pelannut 7/ 28 ottelua eli alle 50 % joukkueen otteluista. Tämän lisäksi hän on pelannut IFK Lepplaxin miesten joukkueessa ja IFK Lepplaxin sekä Hermeksen B-nuorten joukkueissa. Kilpailuvaliokunta totea, että täten pelaaja on kilpailusääntöjen 5.4. kohdan 6. mukaisesti edustuskelvoton Pispalan lopputurnauksessa. Päätöksessään kilpailuvaliokunta toteaa, että arvioitaessa rangaistusta tulee ensisijaisesti arvioida rikkeen vakavuutta. Päätöksen mukaan pelaajien edustuskelpoisuus on erittäin keskeinen osa kilpailutoimintaa. Kilpailuvaliokunnan mukaan erityisen tuomittavaksi tässä käsiteltävän tapauksen asian tekee se, että kyseessä ei ole ollut väärinymmärrys, sääntötulkinta, epäselvyys tai vahinko, vaan vastineessa myönnetään, että edustuskelvotonta pelaaja on peluutettu tietoisesti ja tahallisesti. Lisäksi seura on jättänyt tahallaan välittämättä kilpailusääntöjen lisäksi myös kilpailuvaliokunnan erikseen tekemän päätöksestä anotusta poikkeusluvasta. Kilpailuvaliokunta on päätöksellään sulkenut Hermeksen lopputurnauksesta ja siten sen ottelut mitätöidään. Lisäksi kilpailuvaliokunta on määrännyt, että turnauksessa Hermekselle jaetut hopeamitalit (25 kpl) on palautettava viipymättä. Lisäksi Juniori-Hermes ry:lle on määrätty 800 euron sakko edustuskelvottoman pelaajan tahallisesta peluuttamisesta ja valvonnan puutteesta. Sen lisäksi kilpailuvaliokunta on määrännyt Jouni Kuoppalan, Jaki Silvennoisen ja Matti Perkiön toimintakieltoon ajalle 2.4.2015-30.4.2016. Jouni Kuoppala on valittanut kilpailuvaliokunnan päätöksestä. Valituksessa Kuoppala on vaatinut, että kilpailuvaliokunnan päätöstä tulee selvästi kohtuullistaa. Valituksessaan Kuoppala myöntää, että kilpailusääntöä on rikottu, kun he johtoryhmän päätöksellä ovat peluuttaneet kahta edustusoikeudetonta pelaajaa yhdessä ottelussa B2-nuorten Suomi-sarjan lopputurnauksessa. Valituksen mukaan kilpailuvaliokunnan toiminta, päätökset ja

rangaistukset ovat kuitenkin selvästi ristiriidassa Jääkiekkoliiton uuden strategian kanssa monessa eri kohdassa. Valituksessa todetaan, että rangaistusten karatessa kohtuuttomiksi, loppuvat seuratasolla vapaaehtoiset seuratyöntekijät jonka ei usko olevan Jääkiekkoliiton tavoite. Valituksessa todetaan, että rangaistusta kohtuullistettaessa tulisi huomioida seuraavat lieventävät seikat: - Ainoastaan ensimmäisessä Hermes B2- joukkueen turnauspelissä pelasi kaksi pelaajaa, joilla ei ollut sääntöjen mukaan edustusoikeutta. Muissa turnauspeleissä nämä kaksi pelaaja eivät pelanneet. - Yhtään vastalausetta edustusoikeudettomista pelaajista ei turnauksessa tehty minkään joukkueen toimesta. - Kilpailupäällikön käynnistämän prosessin sysäyksenä on ollut ala-arvoisesti julkisuuteen, jatkoaika.com-sivustolle lähetetty kirje, jonka joukkueemme johtoryhmän päätöksestä joukkueenjohtaja Jouni Kuoppala kirjoitti muille turnausjoukkueiden yhteyshenkilöille selvittääksemme heidän tilannetta ja aikomustaan muutaman edustusoikeudettoman pelaajan kohtalosta. - Kolme neljästä joukkueesta oli valmiita peluuttamaan muutamaa joukkueensa pelaajaa, jotka kilpailusäännön mukaan eivät saisi turnaukseen osallistua, mutta joilla oli perustellut syyt osallistua turnaukseen. Neljäs joukkuekin myönsi, että kilpailusäännöt ovat epäoikeudenmukaiset, mutta sillä ei ollut rosterissa tällaisia pelaajia. Tämän joukkueen vastauksesta käy ilmi se, ettei se ota kantaa muiden joukkueiden päätöksiin. - Mikään joukkue ei halunnut kerätä "dream team-joukkuetta" turnaukseen, vaan tarkoituksena oli ainoastaan antaa selvästi B2 Suomi-sarjaa pelanneille pelaajille mahdollisuus osallistua turnaukseen. - Kilpailuvaliokunnalle oli lähetetty joukkueen johtoryhmän toimesta hyvissä ajoin poikkeuslupa-anomukset kahdesta pelaajasta, sekä myöhemmin pyyntö muuttaa kilpailusäännön kohtaa, jotta oikeudenmukaisuus pelaajien osallistumisesta lopputurnaukseen toteutuisi (B2-ikäluokan alin sarjataso). - Toimiessamme kilpailusääntöjä vastaan emme ajatelleet omaa etuamme, vaan ensisijaisesti kahta lajia harrastavaa pelaajaa ja heidän mahdollista jatkoa lajin parissa. - Toimintakieltorangaistus tarkoittaa myös omalla kohdallani 13 kk kestävää pelikieltoa Jääkiekkoliiton alaisissa sarjoissa, joka on todella kohtuutonta. Valitusvaliokunnan perustelut: Valitusvaliokunta toteaa, että Suomen Jääkiekkoliiton kilpailusääntöjen 5.4 mukaan eri valtakunnallisten ikäluokkien Suomi-Sarja ja Aluesarja-tasoilla lopputurnauksiin saavat osallistua kaikki ne pelaajat jotka eivät ole pelanneet kauden aikana missään muussa joukkueessa. Missä tahansa muussa joukkueessa/seurassa pelanneiden kenttäpelaajien (ei maalivahtien)osalta lopputurnaukseen saavat osallistua ne jotka ovat pelanneet vähintään 50 % lopputurnaukseen osallistuvan joukkueen sarjaotteluista kauden aikana. Maalivahtien osallistumisoikeutta ei ole rajoitettu. Valitus valiokunta toteaa, että Suomalainen jääkiekko on erittäin laaja yhteisö. Jääkiekko on myös vauhdikas ja intensiivinen laji, jonka piirissä toimii kymmeniä tuhansia lisensioituja pelaajia, mutta myös lukusia määrä joukkueiden ja seurojen toimihenkilöitä. Kunkin kauden aikana pelataan kymmeniä tuhansia pelejä. Jotta lukuisista jääkiekkopeleistä ja jääkiekon ympärillä olevasta laajaa yhteisöä kyetään lajia kunnioittaen, jäsenistön oikeustajun huomioiden sekä pelaajien turvallisuudesta huolehtien viemään eteenpäin, tulee sillä olla oikeudenmukaiset, kannustavat, yhdenvertaiset mutta riittävän selkeät säännöt. Jotta yhteisö toimisi, tulee sääntöjen noudattaminen olla sen jäsenistölle myös selkeä lähtökohta ja itsestäänselvyys. Tämä edellyttää, että säännöt ovat yleisesti hyväksyttävät. Edellytyksenä on myös, että säännöt ovat jäsenistön tiedossa. Yleiseen oikeustajun mukaista on myös se, että sääntörikkeet ovat sanktioitu. Se,

soveltuuko yksittäinen sääntö kuhunkin yksittäiseen tapaukseen, tulee olla tavoite, joka se ei kuitenkaan aina voi tapahtumaan. Se, että yhteisön määrittämä sääntö ei sovellu yksittäiseen tapaukseen, ei yleisen oikeuskäsityksen mukaan kuitenkaan oikeuta ottamaan oikeutta omaan käsiin. Jotta yhteisön sääntöjä noudatetaan ja sen rikkomisesta seuraavia sanktiota kunnioitetaan, tulee sääntöjen ja annettujen sanktioiden olla riittävästi yleisesti hyväksyttäviä. Jos näin ei ole, tulee järjestelmän olla sellainen, että soveltumattomat sääntöjä tulee voida myös muuttaa. Valitusvaliokunta toteaa, että esitetyn aineiston perusteella on kiistatonta, että Kokkolan Hermeksen B2 joukkueessa on Pispalan lopputurnauksessa pelannut edustuskelvottomia pelaajia. Tätä ei myöskään Kokkolan Hermeksen B2- joukkueen johtoryhmä, Jouni Kuoppala, Jaki Silvennoinen ja Matti Perkiö ole kiistänyt. Sitä vastoin he ovat vastineessaan ja valituksessaan myöntäneet, että kilpailusääntöä on rikottu, jonka lisäksi he ilmoittavat, että heidän toiminta on ollut tietoista, eivätkä he kiistä sitä miltään osin. Valituksessaan kukin heistä kuitenkin toteaa, että kilpailuvaliokunnan toiminta, päätökset ja rangaistukset ovat selvästi ristiriidassa Jääkiekkoliiton uuden strategian kanssa. Valituksessa todetaan myös, että sääntörikkeistä määrättävien rangaistusten karatessa kohtuuttomiksi, vaikuttavat ne myös merkittävästi seuratasolla toimiviin vapaaehtoisiin toimijoihin sekä heidän haluun toimia yhteisön eteen. Valituksessa on vaadittu annettujen sanktioiden kohtuullistamista, jonka perusteeksi on esitetty lukuisia seikkoja. Valitusvaliokunta toteaa, että silloin kun yhteisön säännöstä tai käsillä olevasta tilanteesta ei aiheudu suoranaista vaaraa, ei yleisen oikeuskäsityksen mukaan ole oikeuta oman käden oikeusteen. Koska käsillä olevassa tapauksessa ei ole kyse edellä kuvatusta tilanteesta, ei Kokkolan Hermeksen B2 joukkueen johtoryhmän toiminta ole miltään osin hyväksyttävää. Lisäksi kokonaisuutta arvioitaessa tulee huomioida, että johtoryhmä edustuskelpoisuus asiassa tekemät päätökset eivät ole olleet vahinkoja, vaan tahallisia sääntörikkomuksia. Lisäksi erityisen raskauttavaa on se, että johtoryhmä ei ole noudattanut liiton tekemää aikaisempaa päätöstä asiasta, vaan on tietoisesti rikkonut myös sitä saavuttaakseen oman tahtotilansa. Raskauttavaa on myös se, että he ovat yllyttäneet muitakin joukkueita rikkomaan sääntöjä. Johtoryhmän toiminta on siten ollut selkeästi rangaistavaa. Kun arvioidaan määrättävän rangaistuksen määrää, tulee huomioida, että ne ovat riittävän ankaria, että sääntörike tulee noteerattua mutta samalla kokonaisuuteen nähden kohtuullisia ja suhteessa yhteisön sekä yleiseen oikeustajuun. Yleisen hyväksyttävyyden nimissä annettuja rangaistuksia tulee pystyä vertamaan myös vastaavista muista tapauksista annettuihin rangaistuksiin. Valitusvaliokunnan ratkaisu: Valitusvaliokunta päättää pitää voimassa Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunnan päätöksen määrä Jouni Kuoppala toimintakieltoon. Valitusvaliokunta päättää kuitenkin muuttaa määrättävään toimintakiellon määrän 12 sarjaotteluun. Valitusmaksu palautetaan. Valitusosoitus: Valitusvaliokunnan päätökseen tyytymätön voi saattaa päätöksen urheilun oikeusturvalautakunnan tutkittavaksi kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa siitä päivästä, jona ratkaisu annettiin, tätä päivää määräaikaan lukematta. Muutoksenhaku ei keskeytä kurinpitorangaistuksen täytäntöönpanoa, ellei oikeusturvalautakunta näin muutoksenhakijan pyynnöstä nimenomaan määrää.

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO Kimmo Oikarinen valitusvaliokunnan sihteeri