EU:n energiaturvallisuus. Kriisitilanteiden vaikutus Euroopan unionin energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan

EU:n energiaturvallisuus Kriisitilanteiden vaikutus Euroopan unionin energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan

Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Energia- ja LVI-tekniikan koulutusohjelma Kriisitilanteiden vaikutus Euroopan unionin energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Ene-59.4220 Practical Study Assignment in Energy Economics P 30.09.2014 Liina Hukkinen

AALTO-YLIOPISTO INSINÖÖRITIETEIDEN KORKEAKOULU PL 11000, 00076 AALTO http://www.aalto.fi TYÖN TIIVISTELMÄ Tekijä: Liina Hukkinen Työn nimi: Kriisitilanteiden vaikutus Euroopan unionin energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Koulutusohjelma: Energia- ja LVI-tekniikan koulutusohjelma Pääaine: Energiatekniikka Pääaineen koodi: K3007 Vastuuopettaja(t): prof. Sanna Syri Ohjaaja(t): Pertti Salminen (Energiateollisuus ry) ja Jukka Paatero (Aalto-yliopisto) Tässä työssä tarkastellaan kriisitilanteita, etenkin energiakriisejä, ja niiden vaikutuksia Euroopan unionin energiaturvallisuuteen ja politiikkaan. Työn rajaamisen vuoksi työssä keskitytään 1970- luvun öljykriiseihin, vuosien 2006 ja 2009 maakaasukriiseihin sekä Ukrainan kriisiin. Työn alussa tarkastellaan myös pohjustavasti Euroopan unionin energiatilannetta nykypäivänä keskittyen EU:n ja sen jäsenmaiden energian tuontiriippuvuuksiin. 1970-luvun öljykriisit mullistivat maailman energiankäyttöä. Öljykriisien jälkeen energiatehokkuus kasvoi, uusien, öljyä korvaavien energialähteiden käyttö lisääntyi, energiateknologia kehittyi ja energian kulutukseen kiinnitettiin huomiota. Öljykriisien voidaan katsoa olleen yksi merkittävä tapahtuma energiatekniikan ja energiatalouden historiassa. Maakaasukriisit Ukrainan ja Venäjän välillä vuosina 2006 ja 2009 aiheuttivat maakaasun toimitushäiriöitä myös Eurooppaan. Kriisien jälkeen Venäjän luotettavuus maakaasun tuojana ja Ukrainan luotettavuus maakaasun siirtäjänä kärsivät, ja EU havahtui kyseenalaistamaan ja kehittämään omaa energiaturvallisuuttaan ja toimitusvarmuutta. Vuoden 2013 lopussa alkanut Ukrainan kriisi on työtä tehdessä vielä kesken. Kesäkuussa Venäjä katkaisi maakaasutoimitukset Ukrainaan, ja pakotteet EU:n ja Venäjän välillä ovat kesän mittaan koventuneet. Ukrainan kriisi on nostanut EU:n energiaturvallisuuden uudelleen pinnalle. Euroopan komissio on laatinut jo strategian siitä, miten EU:n energiaturvallisuutta voidaan tulevaisuudessa parantaa. Ukrainan kriisi on heikentänyt Venäjän luotettavuutta vakaana energiantuojana entisestään kaasukriisien jälkeen. 1970-luvun öljykriisit muuttivat Euroopan ja maailman energia-alaa ja energiamarkkinoita. Kaasukeskeytysten ja Ukrainan kriisin voidaan katsoa kehittävän tulevaisuudessa Euroopan energiapalettia. Energia-alalle keskeytykset ja Ukraina kriisi voidaan nähdä toimivan kimmokkeena uusien teknologioiden, kuten uusiutuvien energiantuotantomuotojen, energian varastoinnin, sekä toimivimpien sisämarkkinoiden ja yhteistyön kehittymiselle. Päivämäärä: 30.09.2014 Kieli: suomi Sivumäärä: 42 + 1 Avainsanat: Energiakriisi, öljykriisi, maakaasukriisi, Ukrainan kriisi

Esipuhe Tämä harjoitustyö on tehty osana kesäharjoittelujaksoa Energiateollisuus ry:llä. Työn aihe valikoitui oman mielenkiintoni ja keväällä pinnalla olleen Ukrainan kriisin vaikutuksista. Haluan kiittää Energiateollisuus ry:tä ja Aalto-yliopistoa mahdollisuudesta tehdä harjoitustyöni näin ajankohtaisesta ja mielenkiintoisesta aiheesta. Kesäharjoittelussani Energiateollisuus ry:llä sain loistavan mahdollisuuden lähteä Euroopan unionin päätöksenteon ytimeen, Brysseliin. Aloitin harjoittelujakson Suomessa Energiateollisuus ry:n Helsingin toimistolla, jonka jälkeen lähdin kahdeksi kuukaudeksi Brysseliin. Kesä oli ainutlaatuinen mahdollisuus seurata Euroopan unionin jokapäiväistä elämää aitiopaikalta. Pääsin myös erilaisiin seminaareihin, keskustelutilaisuuksiin ja jopa vierailemaan jätteenpolttolaitoksella. Harjoittelujakso Brysselissä oli mieleenpainuva ja erittäin opettavainen ja hyödyllinen opintojeni ja tulevaisuuteni kannalta. Saavuin Brysseliin eurovaalipäivänä 25.5.2014, joten kesän aikana oli mielenkiintoista seurata EU politiikkaa. Lisäksi Ukrainan kriisin vuoksi G7-maiden kokous siirrettiin Brysseliin aivan kotikulmilleni. Haluan kiittää Energiateollisuus ry:tä tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta. Haluan erityisesti kiittää Energiateollisuus ry:n EU-asioiden johtajaa Pertti Salmista työn ohjaamisesta ja avusta, sekä unohtumattomasta harjoittelujaksosta Brysselissä. Energiateollisuus ry:n koko henkilökunta saa myös kiitokseni mukavasta ja kannustavasta ilmapiiristä Helsingin toimistolla. Lisäksi haluan kiittää Aalto-yliopiston Jukka Paateroa työn avustamisesta ja valvomisesta. Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia asiantuntijoita, joiden kanssa sain mahdollisuuden keskustella aiheesta niin Helsingissä kuin Brysselissäkin. Espoossa 30.09.2014 Liina Hukkinen i

Sisällysluettelo Esipuhe... i Käytetyt lyhenteet... iii 1 Johdanto... 1 2 Energia Euroopan unionissa... 2 2.1 EU ja öljy... 5 2.2 EU ja maakaasu... 7 2.3 EU ja ydinvoima... 11 2.4 EU ja hiili... 11 3 Öljykriisit... 12 3.1 70 luvun öljykriisit... 13 3.1.1 Jom Kippur sota... 13 3.1.2 Iranin vallankumous ja Iranin ja Irakin sota... 14 3.2 70-luvun öljykriisien vaikutukset... 14 3.2 Viime vuosien öljyntuottajamaiden konfliktien vaikutus Euroopan unioniin 17 3.3 Euroopan unionin lainsäädäntö öljykriisien varalle... 18 4 Maakaasukriisit 2000-luvulla... 19 4.1 Kaasukeskeytysten taustaa... 19 4.2. Maakaasukeskeytys 2006... 20 4.3 Vuoden 2006 sopimuksen puutteet ja tausta vuoden 2009 kaasukeskeytykselle... 21 4.4 Maakaasukeskeytys 2009... 23 4.5 Pidemmän aikavälin vaikutukset Euroopan unioniin... 24 5 Ukrainan kriisi... 26 5.1 Kriisin vaiheet... 26 5.2 Kaasukeskeytys... 28 5.3 Energia-alaan vaikuttavat pakotteet... 29 6 Euroopan unionin energiaturvallisuuden tulevaisuus... 30 6.1 Tulevan talven mahdollinen kaasukeskeytys... 31 6.2 Keinoja Euroopan unionin energiaturvallisuuden parantamiseksi... 34 7 Johtopäätökset ja pohdinnat... 37 Lähteet... 39 Liite: 1 Puhelu Veli-Pekka Tynkkysen kanssa 43 ii

Käytetyt lyhenteet BBC British Broadcasting Corporation EHTY Euroopan hiili- ja teräsyhteisö ETY Euroopan talousyhteisö ETYJ Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö EU Euroopan unioni EUVL Euroopan unionin virallinen lehti IEA International Energy Agency IMF International Monetary Fund LNG Liquefied Natural Gas MIT Massachusetts Institute of Technology OECD Organisation for Economic Cooperation and Development OPEC Organization of the Petroleum Exporting Countries iii

1 Johdanto Energia ja energiapolitiikka ovat aina olleet suuressa roolissa Euroopan unionissa (EU). Itse asiassa EU:n yksi edeltäjä on vuonna 1950 perustettu Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY), jonka tarkoituksena oli luoda yhteiset markkinat hiilelle ja teräkselle. Muita EU:n edeltäjiä ovat atomienergiayhteisö Euratom ja Euroopan talousyhteisö ETY, jotka perustettiin vuonna 1957. (Euroopan unionin historia.) Euroopan unioni ja sen jäsenmaat käyttävät paljon energiaa suhteessa omiin tuotantokapasiteetteihinsa. Kappaleessa kaksi on esitelty lyhyesti EU:n ja sen jäsenmaiden energiatilastoja ja sitä, miten riippuvaisia jäsenmaat ja EU ovat energian tuonnista. Työssä keskitytään öljy- ja kaasukriiseihin, joten kappaleessa kaksi on tarkasteltu myös EU:n ja sen jäsenmaiden tilanteita ja riippuvuuksia tuonnista näiden suhteen. Korkean energian tuontiriippuvuuden vuoksi Eurooppa on ollut haavoittuvainen erilaisille energiakriiseille. Historiassa merkittävimpiä energiakriisejä, eli tilanteita, jossa energian saatavuus on heikentynyt tai loppunut kokonaan, ovat olleet öljykriisit 1970- luvun lopussa. Nykyään viimeisimpinä kriiseinä maakaasukeskeytykset vuosina 2006 ja 2009 korostivat EU:n heikkoa maakaasujärjestelmää. Ukrainan kriisi on ajanut Euroopan ja Venäjän välejä lähimmäksi kylmää sotaa sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Ukrainan vallankumous, Krimin valtaaminen, maakaasun toimituskeskeytys Ukrainaan ja matkustajalentokoneen alas ampuminen ovat pitkin vuotta vain synkistäneet Ukrainan kriisiä. Pakotesota Venäjän ja Euroopan välillä on vain kiihtynyt, ja nyt varautuneesti odotetaan, ylikuumeneeko kriisi talvella maakaasutoimitusten katkaisemiseen. Työn lähtökohdiksi on valittu öljykriiseihin, vuosien 2006 ja 2009 maakaasukeskeytykset, sekä ajankohtainen Ukrainan kriisi. Työ etenee kronologisessa järjestyksessä öljykriiseistä Ukrainan kriisiin, ja viimeisenä sokerina pohjalla on tarkastelua EU:n energiaturvallisuuden tulevaisuuden suuntaviivoista. Työssä tarkastellaan sitä, miten EU on muuttunut kriisien jälkeen. Positiivisessa mielessä öljykriisien voidaan katsoa olleen merkittävä syy energia-alan kehitykselle. Työssä pohditaan myös sitä, mistä kriisit saivat alkunsa, miten ne näkyivät Euroopassa. Lopussa tarkastellaan miten maakaasukriisit ja Ukrainan kriisi pidemmällä aikavälillä vaikuttavat EU:n energiaturvallisuuteen ja politiikkaan, sekä sitä, mikä kriiseissä on ollut merkittävää pidemmällä aikatähtäimellä. Lisäksi työssä tarkastellaan sitä, miksei 1970- luvun vastaavia öljykriisejä voi enää tapahtua yhtä laajoina kriiseinä. Työssä on käytetty etenkin Ukrainan kriisiä tarkasteltaessa uutislähteitä, kuten Financial Timesin, BBC:n ja Reutersin raportteja. Työtä tehdessä Ukrainan kriisi oli vielä kesken, joten kattavampia ja tieteellisempiä raportteja ei ollut saatavilla. Koin nämä uutislähteet luotettavimmiksi lähteiksi kuvaamaan tapahtumien kulkua. 1

2 Energia Euroopan unionissa Euroopan unioni (EU) on maantieteelliseltä pinta-alaltaan pienehkö suhteutettuna siihen, kuinka paljon Euroopan unionissa on ihmisiä ja kuinka paljon EU:ssa on esimerkiksi tuotantoa ja kaupankäyntiä niin rajojen sisällä kuin muun maailman kanssa. EU tarvitsee paljon energiaa kattaakseen kaiken energian kulutuksen. Kuitenkaan rajojen sisäinen energiakapasiteetti ei riitä kattamaan koko EU:n kulutusta. Kuten kuvassa 1 nähdään, EU:n primäärienergian tuotanto ja kokonaiskulutus eivät kohtaa, vaan EU tarvitsee paljon tuontienergiaa. Kuva 1. Primäärienergian tuotanto ja kokonaiskulutus EU-maissa. (Eurostat, 2014.) Kuvaajassa nähdään kokonaiskulutuksessa selkeä lasku vuoden 2008 jälkeen vuodelle 2009. Tämä lasku johtuu EU:n talouskriisistä, jonka seurauksena tuotanto ja energian kulutus laski kysynnän laskun myötä. EU:n tuontienergiariippuvuutta voidaan tarkastella myös prosentuaalisesti kuten kuvassa 2. Kuvasta nähdään, että vuonna 2012 kaikesta EU:n käyttämästä energiasta 53,4% oli tuontienergiaa. Tuontiriippuvuudessa on huomioitava, että Eurostatin tilastoissa ydinvoima lasketaan kotimaiseksi tuotannoksi, vaikka ydinpolttoaineesta noin 40% tuodaan EU:hun. (Eurostat 2014.) 2

Kuva 2. Tuonnin osuus (%) EU:n energian kulutuksesta. (Eurostat 2014.) Euroopan unionin jäsenmaiden välillä energian tuontiriippuvuus vaihtelee. Kuvassa 3 on esitelty EU:n jäsenmaiden tuontienergian osuus kokonaisenergiankulutuksesta. Kuten kuvasta nähdään, kaikista riippuvaisimpia jäsenmaita ovat pienet valtiot, joilla ei ole tarpeeksi omaa tuotantoa. Kaikista riippuvaisin tuonnista on pieni saarivaltio Malta, kun taas vähiten riippuvainen on Tanska, jonka riippuvuus on negatiivinen. Negatiivinen riippuvuus kuvaa sitä, että maa tuottaa energiaa enemmän kuin kuluttaa, ja vie energiaa muihin maihin. Suomen riippuvuus tuonnista oli vuonna 2012 noin 45,4 %, joka on EU:n keskiarvon alapuolella. (Eurostat 2014.) Kuva 3. Tuonnin osuus (%) energian kulutuksesta EU-maissa vuonna 2012. (Eurostat 2014.) EU:n primäärienergiankulutuksessa suurimmat energialähteet ovat öljy ja maakaasu. Kuvassa 4 on esitelty Euroopan unionin primäärienergiankulutus energialähteittäin. Kuvasta nähdään, että vuonna 2012 EU:n energiankulutuksesta 34 % oli öljyä, ja seuraavaksi eniten EU:ssa käytettiin maakaasua. Kuvassa 5 nähdään EU:n sähköntuotanto energialähteittäin ja kuvassa 6 uusiutuvien energioiden jakautuminen sähköntuotannossa. 3

Kuva 4. EU:n primäärienergiankulutus energialähteittäin. (Eurostat 2014) Kuva 5. EU:n sähköntuotanto energialähteittäin. (Eurostat 2014) 4

Kuva 6. Uusiutuvien energialähteiden jakautuminen EU:n sähköntuotannossa. (Eurostat 2014) 2.1 EU ja öljy Kuten edellä kuvassa 4 tarkasteltiin, yli kolmannes Euroopan unionin primäärienergiankulutuksesta on peräisin öljystä. Euroopan unionin maaperällä öljyä ei ole saatavissa tarpeeksi omiin tarpeisiin, joten öljyä täytyy tuoda EU:n rajojen ulkopuolelta. Itse asiassa Euroopan unioni oli vuonna 2012 86,4 % riippuvainen öljyn tuonnista. (Eurostat 2014.) Kuvassa 7 nähdään Euroopan unionin jäsenmaiden öljyn tuonnin osuus kulutuksesta vuonna 2012. Öljyn tuontiriippuvuus on varsin yhtenäinen jokaisessa EU-maassa, mutta etenkin Tanska poikkeaa muista EU-maista. Tanska poikkeaa muista EU-maista sen vuoksi, että Tanskassa tuotetaan öljyä niin omiin tarpeisiin kuin vientiinkin. Eurostatin energiariippuvuudet lasketaan jakamalla nettotuonti kokonaiskulutuksen ja säiliöiden summalla. Tällöin siis riippuvuus voi olla myös yli 100%, joka tarkoittaa sitä, että valtio on nostanut varastojaan, eli tarvinnut enemmän tuontia, kuin mitä kulutus ja säiliöt ovat olleet. (Eurostat 2014.) Kuvassa 7 on laskettu öljyntuontiin kaikki öljytuotteet, mukaan lukien raakaöljy, erilaiset bensatuotteet, erilaiset polttoöljyt, sekä maakaasun valmistuksessa sivutuotteina saadut nestemäiset polttoaineet, kuten butaani ja propaani. (Eurostat 2014.) 5

Kuva 7. Öljyn tuonnin osuus (%) kulutuksesta EU-maissa. (Eurostat 2014) Kuvassa 8 nähdään, mistä raakaöljy tuli Euroopan unioniin vuonna 2012. Venäjä on suurin tuojamaa 34 % osuudella kaikesta raakaöljyntuonnista. Kuvassa muut-kohdassa on yhdistetty muun muassa Angola, Meksiko, Iran, Venezuela ja kymmeniä muita tuojamaita, joiden oma osuus kokonaistuonnista oli alle 2 %. Kuva 8. EU:n raakaöljyn alkuperä tuontimaittain vuonna 2012. (Eurostat 2014) Vaikka Euroopan unioni on hyvin riippuvainen öljyntuonnista, ei EU:n huoltovarmuus öljyssä ole niin haavoittuvainen kuin maakaasussa. Öljyn positiivisia puolia energiavarmuuden kannalta ovat öljyn helppo kuljetettavuus tankkereilla, ja tuojamaiden monipuolisuus. 6

Maailman suurimmat öljyvarat löytyvät Saudi-Arabiasta. Vaikka EU tuo suurimman osan öljystään Venäjältä, ovat Venäjän öljyvarat vain 5% koko maailman öljyvaroista. Kuvassa 9 on esitelty maailman öljyvarat vuoden 2011 lopussa. Kaikkiaan varat ovat noin 223 mrd. tonnia, mikä riittäisi nykykulutuksella noin 50 vuodeksi. Kuva 9. Maailman öljyvarat (WEC 2013, s. 2.9.) 2.2 EU ja maakaasu Viimeaikaisten kriisien vuoksi Euroopan unionin maakaasun tuontiriippuvuus on noussut keskustelunaiheeksi niin julkisessa kuin poliittisessa keskustelussa. Kuvassa 10 nähdään EU:n ja sen jäsenmaiden maakaasun tuonnin osuus kulutuksesta vuonna 2012. Kuvassa huomataan, että monella maalla ei ole omaa maakaasutuotantoa, joten riippuvuus on 100 % tai jopa enemmän. Kuten edellä öljyn tuontiriippuvuuden kohdalla mainittiin, yli 100 % energiariippuvuus on mahdollinen, koska silloin valtio täyttää varastojaan, eli tuontia on enemmän kuin kulutusta ja sen hetkisiä varastoja. Esimerkiksi vuonna 2010 Latvian maakaasuriippuvuus oli 61,8 %, kun se vuonna 2012 oli 113,8 % (Eurostat 2014). Kuvassa nähdään EU:n maakaasun tuontiriippuvuuden keskiarvo, joka oli vuonna 2012 65,8 %. Useat maat, kuten esimerkiksi Suomi, tuovat kaiken tarvitsemansa maakaasun. Kuvassa huomataan, että aivan kuten öljyn tuontiriippuvuuskuvassa, on tässäkin negatiivisia riippuvuuksia. Tanskalla ja Alankomailla on maakaasun tuotantoa yli oman tarpeen, ja kyseiset maat vievät kaasua. Tämän takia Tanskan ja Alankomaiden riippuvuus on negatiivinen. (Eurostat 2014.) 7

Kuva 10. Maakaasun tuonnin (%) osuus kulutuksesta EU-maissa. (Eurostat 2014.) Kuten raakaöljyssäkin, on EU maakaasunkin suhteen eniten riippuvainen Venäjästä. Kuvassa 11 on eriteltynä EU:n maakaasun alkuperämaat. Vuonna 2012 Venäjän maakaasutuonnin osuus maakaasutuonnista oli 32 %. Muut-osioon kuuluu muita maakaasun tuojamaita, esimerkiksi Peru, Egypti ja Turkki. (Eurostat 2014.) Kuva 11. EU:n maakaasun tuojamaat. (Eurostat 2014) EU-maiden Venäjän maakaasun riippuvuudella on kuitenkin eroja. Etenkin Venäjän naapurimaat ovat enemmän riippuvaisia Venäjän tuonnista kuin Länsi-Euroopassa olevat maat. Kuvassa 12 nähdään, että EU-maista Suomen, Slovakian, Liettuan, Viron ja Bulgarian vuoden 2012 maakaasuntuonnista 100 % oli peräisin Venäjältä. Toiset maat taas, kuten muun muassa Belgia, Tanska ja Irlanti eivät tuoneet yhtään maakaasua Venäjältä vuonna 2012. 8

Kuva 12. EU-maiden Venäjän tuonnin osuus (%) maakaasutuonnista. (Eurostat 2014) Kun tarkastellaan maiden energiariippuvuutta Venäläisestä maakaasusta, on hyvä ottaa huomioon se, miten paljon kaasua tuodaan Venäjältä määrällisesti ja suhteessa kaasun kokonaiskulutukseen. Lisäksi merkittävää on se, miten paljon kaasua käytetään suhteessa muuhun energiankulutukseen. Kuvassa 13 on havainnollistettu Euroopan unionin jäsenmaiden riippuvuuksia Venäjän tuonnista. Kuvassa 13 huomaa sen, että vaikkakin esimerkiksi Suomi on 100 % riippuvainen Venäjän kaasuntuonnista, ei kaasu Suomessa kuitenkaan ole osuudeltaan suuri koko energiankulutuksesta. Lisäksi myös esimerkiksi Saksan kohdalla huomataan, että Venäjän kaasun osuus kaasun kulutuksesta ei ole kovin suuri, mutta Venäjältä tuodun kaasun määrä on suuri. Kuva 13. Venäjältä maakaasua tuovien EU-maiden maakaasuriippuvuudet, vaakaakselilla kaasun osuus energiankulutuksesta (%) ja pystyakselilla Venäjän kaasuntuonnin osuus kaasun kulutuksesta (%). Ympyröiden koko kuvastaa Venäjältä tuodun kaasun määrää. (Euroopan komissio 2014a, liite 1.) 9

Euroopan maakaasuverkosto on varsin hyvin verkottunut etenkin Keski-Euroopassa. Espanjan ja Portugalin maakaasuverkostot ovat kuitenkin erillään muusta Euroopan maakaasuverkostossa. Espanjan ja Portugalin verkosto on yhteydessä Keski- Eurooppaan vain yhden kaasulinjan kautta. Lisäksi Itä-Euroopan ja Suomen maakaasuverkosto on suurilta osin riippuvainen Venäjän siirtojohtoyhteyksistä. Kuvassa 14 on havainnollistettu Euroopan maakaasuverkostoa ja LNG - terminaalien sijainteja. Kuva 14. Maakaasuverkosto Euroopassa. (Eurogas 2013, s. 11.) Kuten jo edellä maakaasuverkostokartassa huomataan, Euroopassa on jo monta nesteytetyn maakaasun terminaalia eli LNG terminaalia (Liquefied Natural Gas). Nämä asettuvat etenkin hyvien kuljetusyhteyksien päähän rannikoille, kuten kuvassa 14 nähdään. Jo toiminnassa olevien LNG terminaalien lisäksi Euroopassa on suunnitteilla monia uusia LNG terminaaleja. Nesteytettyä maakaasua käyttivät vuonna 2012 EU-maista vain Belgia, Ranska, Kreikka, Italia, Alankomaat, Portugali, Espanja ja Iso-Britannia. Suurin tuontimaa vuonna 2012 oli Qatar 45 % osuudellaan kaikesta EU:n LNG tuonnista. Qatarin jälkeen suurimmat tuojamaat olivat Nigeria, Algeria ja Norja. (Eurogas 2013, s. 7.) 10

Eurooppaan tuodaan paljon maakaasua Venäjältä. Maantieteellisesti katsottuna tämä on luonnollista Venäjän läheisen sijainnin ja maakaasun putkia hyödyntävän toimitustavan vuoksi. Näiden lisäksi Venäjällä on maailman suurimmat maakaasuvarat. Kuvassa 15 on esitelty maailman maakaasuvarat vuoden 2011 lopussa. Kuva 15. Maailman maakaasuvarat. (WEC 2013, s. 3.22.) 2.3 EU ja ydinvoima Ydinvoiman suhteen EU on 40 % riippuvainen polttoainetuonnista (Euroopan komissio 2014b, s. 10). Tämä alhainen riippuvuus johtuu siitä, että uraanin jatkojalostuksesta suurin osa tehdään EU:ssa. Itse uraanin suhteen EU on 95 % riippuvainen tuonnista (Euroopan komissio 2014b, s.10). Ydinenergiassa EU:lla on monipuolinen tuontiverkosto, joten EU ei ole riippuvainen yhdestä tuojasta. Lisäksi polttoainevolyymit ovat suhteellisen pieniä, joten ydinvoima ei ole haavoittuvainen tuontikeskeytyksille. Tämän vuoksi tässä työssä ei keskitytä ydinvoimaan, vaikkakin ydinonnettomuuksien (esimerkiksi Fukushiman) vaikutukset EU:n energiapolitiikkaan voisivat olla mielenkiintoinen aihe. 2.4 EU ja hiili EU:n hiilen tuonnin osuus kaikesta hiilen käytöstä on 42 % (Euroopan komissio 2014b, s.10). EU:lla on myös omaa hiilentuotantoa erityisesti Saksassa, Puolassa ja Tšekissä. Hiilen suurin tuojamaa EU:hun on Venäjä, joka tuo 26 % EU:n hiilentuonnista (Euroopan komissio 2014b, s. 65). EU on hiilen toimitusvarmuuden ja energiaturvallisuuden suhteen vakaa, koska vaihtoehtoisia tuotantoreittejä ja tuojamaita on tarjolla. Tämän vuoksi tässä työssä ei keskitytä EU:n hiilen toimitusvarmuuteen. 11

3 Öljykriisit Historian saatossa öljymarkkinat ovat kohdanneet erilaisia kriisejä. Kriisejä on ollut esimerkiksi tarjonnassa tai hinnassa, jolloin öljyn saatavuus kohtuullisella hintatasolla on vaarantunut. Tässä työssä tarkastellaan öljykriisejä 1970-luvulta alkaen, sitä, miten nämä kriisit ovat vaikuttaneet EU:n energiaturvallisuuteen, politiikkaan, ja myöhemmin EU:n päätöksentekoon. Öljykriisit ovat näkyneet ennen kaikkea maailman öljynhinnoissa. Kuvassa 16 on öljyn markkinahinta 70-luvulta 2010-luvulle. Öljyn hintakehityksessä nähdään kriisien ja sotien vaikutus öljynhintaan. Erityisesti kuvassa näkyy 1970-lukujen Jom Kippur sota (1973), sekä Iranin vallankumous (1979), jotka nostivat öljyn hintaa, sekä Iranin ja Irakin sota (1980-1988). Mielenkiintoisena kuvassa näkyy vuosi 2008, jolloin maailman markkinat kohtasivat talouskriisin, ja öljyn hinta romahti kysynnän laskun myötä. Kuva 16. Öljyn hinnan kehitys 1970-luvulta 2010-luvulle. (Suomen Pankki) Kuvassa näkyy myös 1980-luvun alussa suuri lasku öljyn hinnassa. Tämä lasku johtuu siitä, että tällöin öljyn tuotantoa lisättiin etenkin OPEC:n ulkopuolisissa maissa. Samaan aikaan 1970-lukujen hintanousujen seurauksena maailmanmarkkinoita koetteli talouskriisi, joten öljyn liikatarjonnan ja kysynnän laskun seurauksena öljyn markkinahinta laski. Merkittävänä syynä vuoden 1985 jälkeen hinnan laskulle on se, että Saudi-Arabia päätti nostaa öljyntuotantoaan normaalille tasolle sen sijaan, että se olisi tasapainottanut öljymarkkinoita vähentämällä omaa tuotantoaan. Aikaisemmin Saudi-Arabia oli toiminut ns. öljyn puskurituottajana, eli se oli hillinnyt tuotantoaan. Vuosina 1981-1985 Saudi- Arabia laski tuotantoaan ¾:aan, jolloin öljyn hinnan laskua saatiin hieman hillittyä. 12

Vuonna 1986 Saudi-Arabia päätti kuitenkin nostaa öljyn tuotantonsa normaalille tasolle, ja tämän takia öljyn hinta vajosi. (Hamilton 2011, s. 18.) Keskeisessä roolissa öljyn hintakehityksissä on ollut OPEC. OPEC (Organization of the Petroleum Exporting Countries) on maailman 12 suuren öljynviejämaan yhteinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1960. OPEC:iin kuuluu Algeria, Angola, Ecuador, Iran, Irak, Kuwait, Libya, Nigeria, Qatar, Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Venezuela. (OPEC 2014.) Esimerkiksi vuosien 1999 ja 2009 hintojen nousu on seurausta siitä, että OPEC laski tuotantotavoitteitaan ja näin öljyn tarjontaa. (EIA 2014.) Öljyn hintakehityksessä huomataan vuoden 1997 jälkeen lasku öljyn hinnassa. Se johtui Aasian talouskriisistä, joka laski Aasian kysyntää ja näin öljyn maailmanhintaa (Hamilton 2011, s. 19-20). Dramaattisin hinnanlasku on vuoden 2008 jälkeen, jolloin maailmanlaajuinen talouskriisi laski kysyntää (EIA 2014). Talouskriisin vaikutuksen näkee myös edellisessä kappaleessa 1 EU:n kokonaisenergiankulutuksen laskussa. Vuoden 1990 jälkeen öljyn hintakehityksessä näkyy korkea nousu, joka oli seurausta Persianlahden sodasta (Hamilton 2011, s. 18). Kaiken kaikkiaan sotia, jotka ovat vaikuttaneet öljyn hintaan ja aiheuttaneet öljykriisejä ovat 1970-luvun Jom Kippur sota, Iranin vallankumous, Iranin ja Irakin sota, sekä Persianlahden sota. Erityisesti Jom Kippur sodassa ja sitä seuranneessa vuoden 1973 öljykriisissä öljyn hintaa käytettiin sodan välineenä. Muissa sodissa ja kriiseissä, kuten Iranin ja Irakin sodassa, sota vaikutti öljyn tarjontaan ja tätä kautta öljynhintaan. Seuraavassa kappaleessa tarkastellaan 1970-luvun öljykriisien taustaa ja sitä, miten OPEC käytti öljyn tuotantoa ja hintaa pakotekeinona Jom Kippur sodassa. 3.1 70 luvun öljykriisit 1970-luvun öljykriisit olivat merkittävä käännös maailman ja Euroopan energia-alalla. Kriisien jälkeen energia-ala kehittyi ja laajeni, ja tietoisuus öljyn riittämättömyydestä levisi. 1970-luvun öljykriisit saivat molemmat alkunsa Lähi-idän sodista ja kriiseistä, eli Jom Kippur sodasta, Iranin vallankumouksesta, ja Irakin ja Iranin sodasta. 3.1.1 Jom Kippur sota Ensimmäinen tässä työssä tarkasteltava öljykriisi on 1973 tapahtunut kriisi, joka sai alkunsa Jom kippur sodasta. Sota käytiin Israelin ja Egyptin välillä mutta merkittävää sodankäynnissä oli Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen osallisuus sodan kulkuun. Neuvostoliitto tuki Egyptiä sodassa ja Yhdysvallat ja muut länsimaat Israelia. Kylmän sodan aikaan käyty sota lisäsi Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen, idän ja lännen, vastakkainasettelua. Sota alkoi juutalaisena Jom Kippur pyhäpäivänä 6.10.1973, kun Egypti ja Syyria hyökkäsivät Israeliin. Sodan taustalla oli Egyptin ja Israelin kiistat Siinain niemimaan valtauksesta. (Bregman 2000, s. 83-84.) Neuvostoliitto tuki ja varusti arabimaiden kanssa Egyptiä, kun taas Yhdysvallat ja länsimaat varustivat Israelia sodankäynnissä. Merkittävän käänteen sotaan teki OPECmaiden öljyn tuotannon lasku ja hinnan nosto, joka johti öljykriisiin maailmassa. Kaup- 13

pasaarto alkoi siitä, kun OPEC:n Arabimaajäsenet asettivat kauppapakotteita Israelin tukijoille, Yhdysvalloille ja länsimaille. (Hamilton 2011, s. 14.) OPEC:n Arabimaajäsenten öljyn tuotannon lasku laski globaalia öljyntuotantoa 7,5 %. Muiden maiden öljyntuotanto ei pystynyt tasapainottamaan öljykatoa, vaan hinta tarjonnan laskun seurauksena nousi. Tämän lisäksi Persianlahden öljymaat nostivat öljynhintoja kaksinkertaiseksi 1.1.1974. (Hamilton 2011, s. 14.) 3.1.2 Iranin vallankumous ja Iranin ja Irakin sota Pian Jom Kippur sodan jälkeen vuonna 1979 Iranissa tapahtui vallankumous. Iran oli nostanut öljyntuotantoaan vuosien 1973-1974 öljykriisissä, mutta maan sisäisten mellakoiden ja vallankumouksen jälkeen Iranin öljyntuotanto laski, ja lasku aiheutti 7 % laskun maailman öljyntuotannossa. (Hamilton 2011, s. 16.) Iranin vallankumouksen jälkeen Irak hyökkäsi Iraniin syyskuussa 1980, ja Iran-Irak sota alkoi. Irakin tavoitteena sodassa oli Iranin öljyvarantojen valtaaminen. Sota vaikutti öljyntuotantoon, ja sodan seurauksena maailman öljyntuotanto laski 6 %. (Hamilton 2011, s. 16.) Iranin vallankumouksessa ja Iran-Irak sodassa öljykriisin syntyminen oli erilainen kuin Jom Kippur sodassa. Jom Kippur sodassa OPEC:n Arabimaat käyttivät öljyn tuotantoa ja hintaa pakotekeinona sodassa, kun taas Iranin vallankumouksessa ja Iran-Irak sodassa sota vaikutti öljyn tuotantoon ja näin aiheutti kriisin. 3.2 70-luvun öljykriisien vaikutukset 70-luvun öljykriisien välittömät vaikutukset näkyivät öljyn rajoituksissa etenkin Yhdysvalloissa. Öljyn käyttöä rajoitettiin myös Euroopassa, ja 70-luvun öljykriisit olivat merkittävät sen takia, että seuraukset näkyivät normaaleille kuluttajille voimakkaasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa bensa-asemilla jonotettiin ja bensasta oli pulaa. Suoria vaikutuksia relevantimpia ovat kuitenkin 70-luvun öljykriisien pidempiaikaisemmat vaikutukset, joihin tässä työssä keskitytään enemmän kuin lyhytaikaisiin ja suoriin vaikutuksiin. Öljykriisin myötä öljymarkkinoiden epäluotettavuus ja epävarmuus lisääntyi, joten etenkin länsimaat etsivät ja kehittivät vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja öljyn rinnalle. Öljyntuontiriippuvaiset maat halusivat vähentää riippuvuuttaan epävakaista öljymaista ja näin parantaa maidensa energiavarmuutta. Öljykriisien seurauksena myös öljyn loppumiseen ja ilmastokysymyksiin havahduttiin. Ennen kaikkea öljyn hinnan nousu ajoi yritykset ja kotitaloudet kiinnittämään huomiota energian käyttöönsä, ja energiatehokkuus on parantunut huomattavasti öljykriisien jälkeen. Heti öljykriisien jälkeen perustettiin International Energy Agency (IEA), johon kuuluuvat nykypäivänä Australia, Itävalta, Belgia, Kanada, Tšekki, Tanska, Suomi, Ranksa, Saksa, Kreikka, Unkari, Irlanti, Italia, Japani, Korea, Luxemburg, Alankomaat, Uusi- Seelanti, Norja, Portugali, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Turkki, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. IEA sopi sopimuksessaan 18.11.1974, että IEA:n jäsenmaat pyrkivät vähentämään öljynriippuvuutta kehittämällä maailman energiajärjestelmää, etsimällä vaihtoehtoisia 14

energiantuotantomuotoja, parantamalla energiatekniikan kansainvälistä yhteistyötä ja parantamalla energiatehokkuutta. Lisäksi sopimuksessa sovittiin, että IEA pyrkii kehittämään mekanismeja öljykriisien varalle ja että kriisitilanteessa jäsenmaat auttavat muita toimittamalla öljyä muihin jäsenmaihin. (OECD/IEA 1994, s. 1.) Öljyn käyttöä energianlähteenä on pyritty vähentämään kaikilla sektoreilla, ja etenkin tuotannossa, asumisessa ja palveluissa öljyn käyttöä on pystytty vähentämään IEA maissa. Ainoastaan liikenteen öljynkulutus ei ole laskenut (OECD/IEA 2004, s. 13.) Kuvassa 17 huomataan, että öljyn kulutus on pysynyt IEA-maissa suhteellisen vakiona vuodesta 1973. Itse asiassa vuoden 2000 öljyn kulutus IEA-maissa oli samalla tasolla kuin vuonna 1973. Vuoden 1973 ja 1978 vuosien jälkeen öljyn kulutuksessa näkyy alenema, joka johtuu öljykriiseistä. (OECD/IEA 2004, s. 35.) Muiden energianlähteiden kulutus on kasvanut tasaisesti. Etenkin ydinvoiman ja maakaasun osuus on kasvanut 2000-luvulle vuodesta 1973, kun taas hiilen käytössä ei suurta muutosta ole. Merkittävin muutos on ydinenergian käytössä, kun vertaa vuoden 1973 kulutusta vuoden 2000 kulutukseen. (OECD/IEA 2004, s. 35.) Kuva 17. IEA-maiden kokonaisenergiankulutus (OECD/IEA 2004, s. 35.) Uusiutuvat Ydinvoima Öljykriisien vaikutus näkyy myös energiaintensiivisyydessä. Kun tarkastellaan eri sektorien energiaintensiivisyyttä, huomataan, että energiaintensiivisyys on laskenut joka sektorilla. Kuvassa 18 on tarkasteltu IEA-maiden eri sektoreiden energiaintensiivisyyttä vuodesta 1973 vuoteen 1998. Kuvassa energiaintensiivisyydet on indeksoitu vuoden 1973 energiaintensiivisyystasoon, jota kuvaajassa käytetään 100 % tasona. Huomattavin muutos on ollut teollisuuden saralla, kun taas rahtiliikenteen energiaintensiivisyys on laskenut heikoiten. (OECD/IEA 2004, s. 53.) Hiili Kaasu Öljy 15

Rahtiliikenne Matkustajaliikenne Kokonais Palvelut Kotitaloudet Teollisuus Kuva 18. Energiaintensiivisyys IEA-maissa. (OECD/IEA 2004, s. 53.) Vielä mielenkiintoisemman tarkastelun energiatehokkuuteen saadaan, kun tarkastellaan OECD:n ja IEA:n kuvan 19 mukaisesti, millä tasolla energiankäyttö olisi ilman energiatehokkuuden paranemista. Kuvasta huomataan, että vaikka energiankulutus on noussut, niin ilman energiansäästötoimia energiankulutus olisi ollut 49 % korkeampi. (OECD/IEA 2004, s. 54.) Kuva 19. Energiankulutus ja energiansäästö IEA-maissa. (OECD/IEA 2004, s. 54.) Öljykriisit 1970-luvulla paransivat politiikan ja markkinoiden kautta siis energiatehokkuutta, vähensivät energiaintensiivisyyttä ja lisäsivät eri energialähteiden käyttöä energiantuotannossa (OECD/IEA 2004, s. 195). Energia-alan tulevaisuuden kannalta siis öljykriisien voidaan katsoa olleen merkittävä muutoskohta energian käytön historiassa. 16

3.2 Viime vuosien öljyntuottajamaiden konfliktien vaikutus Euroopan unioniin Öljymaissa, etenkin Lähi-idän maissa, kriisejä ja sotia on tapahtunut 1970-luvun sotien jälkeenkin. Esimerkkejä kriiseistä ovat Persianlahden sota vuonna 1990, 11.9. terroriiskujen jälkeinen USA:n hyökkäys Irakiin ja Irakin sota, Israelin ja Palestiinan konfliktit, Gazan sota, Libyan sisällissota, Arabikevät, ja viimeisimpinä Irakin ja ISIS-järjestön sota. Nämä kiistat ja sodat eivät ole aiheuttaneet samankaltaisia öljykriisejä kuin 1970- luvun kriisit, koska öljyn tuottajamaiden määrä on suurempi, joten yksittäisillä mailla ei ole niin suurta vaikutusta öljyn saatavuuteen tai hintaan. Yhden maan aiheuttama öljyn tuotannon lasku voidaan kiertää tuomalla öljyä muista maista, koska öljyn tuontimaan tai tuotantoreitin vaihto on logistisesti sujuvaa. Tämän kesän 2014 ISIS-Irak kriisi vaikutti maailman öljynhintaan. Kuvassa 20 on Financial Timesin raakaöljyn hinta viimeiseltä vuodelta, ja kuvasta huomaa, että kesäkuun kohdalla öljyn hinnassa on selkeä kasvu. Kesäkuussa ISIS järjestö valtasi Irakin suurimman öljynjalostamon Baijissa, joka tuottaa kolmasosan Irakin jalostetusta öljystä. (BBC 2014a.) Kuva 20. Raakaöljyn hinta syyskuu 2013 elokuu 2014. (Hinta USD/tynnyri) (Financial Times 2014a) Kyseisellä ISIS-Irak kriisillä ei ollut kuitenkaan merkittävämpiä vaikutuksia maailman öljynsaatavuuteen, vaan se nosti vain hetkellisesti öljyn hintaa. Viimeaikaisilla kriiseillä trendi kriisien vaikutuksissa on ollutkin juuri se, että ne vaikuttavat öljyn hintaan, mutta laajojen öljymarkkinoiden vuoksi kriisien vaikutukset pystytään tehokkaasti kompensoimaan. Lisäksi EU-maissa on yhtenäinen lainsäädäntö öljykriisien varalle, joten laajamittaisen, lyhytaikaisen kriisin sattuessa EU pystyy turvaamaan öljynsaatavuuden varastoillaan. Seuraavassa kappaleessa tarkastellaan sitä, miten EU varautuu öljykriiseihin. 17

3.3 Euroopan unionin lainsäädäntö öljykriisien varalle Jo IEA:n vuoden 1973 sopimus velvoitti IEA:n jäsenmaat pitämään yllä varmuusvarastoja öljylle, mutta myös Euroopan Unionia edeltänyt Euroopan talousyhteisö (ETY) laati vuonna 1973 direktiivin 73/228/ETY öljykriisien vaikutusten lieventämiseksi (EUVL L 265 9.10.2009, s. 12.) Viimeisin voimaantullut direktiivi öljyn varmuusvarastoista on vuoden 2009 Euroopan Unionin direktiivi 2009/119/EC. Direktiivi asettaa vähimmäisrajat EU:n jäsenmaiden öljyvarastoille ja määrittelee niiden käytön säännöt. Direktiivi myös kumosi aikaisemmin voimaantulleet direktiivit öljyn varmuusvarastoille, kuten muun muassa direktiivin 2006/67/EY ja ensimmäisen 73/228/ETY. Direktiivin 2009/119/EC mukaan jäsenmaiden tulee pitää yllä 90 päivän tuontia vastaavaa öljyvarastoa, tai vaihtoehtoisesti 61 päivän kulutusta vastaavaa öljyvarastoa. Näistä se, kumpi on suurempi, määrää varaston koon. (EUVL L 265 9.10.2009, s. 13.) Direktiivissä määritellään myös artiklassa 20 hätätilannemenettelyt. Artiklan mukaan jäsenmailla tulee olla selvä suunnitelma siitä, kuka viranomainen laskee varmuusvarastot liikkeelle hätätilanteen sattuessa ja miten. Lisäksi artiklan mukaan jäsenvaltioilla tulee olla suunnitelma, kuka rajoittaa öljyn käyttöä (EUVL L 265 9.10.2009, s. 18.) Direktiivin ja aikaisemman IEA sopimuksen ansiosta jäsenmailla on varmuusvarastot, jotka suojaavat EU-maita merkittäviltä ja laajoilta öljykriiseiltä. Varmuusvarastojen ja öljyn logistisesti joustavan markkinaluonteen vuoksi EU-maat eivät ole yhtä alttiita öljykriiseille kuin 1970-luvulla. Maakaasumarkkinat maakaasun toimitusinfrastruktuurin vuoksi eroavat öljymarkkinoista, ja tämän vuoksi EU:n maakaasumarkkinat kokivat vuosina 2006 ja 2009 kriisit. 18

4 Maakaasukriisit 2000-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Ukrainan ja Venäjän välillä on ollut aika ajoin kiistaa maakaasun toimituksesta ja hinnasta, ja ajoittain kiistat ovat kärjistyneet kriiseiksi ja maakaasun toimituksen keskeytyksiksi. Työn rajaamiseksi tässä työssä keskitytään vuosien 2006 ja 2009 maakaasukriiseihin. 2000-luvun aikana Euroopan kaasumarkkinat kokivat kaksi suurempaa kaasunjakelukeskeytystä. Venäjän ja Ukrainan kiistat kärjistyivät 2006 ja 2009 siihen, että kaasunjakelu Ukrainaan katkaistiin. Tämä näkyi suoraan joidenkin Euroopan Unionin jäsenmaiden kaasuvirroissa, sekä myöhemmin myös EU:n energiapolitiikassa ja lainsäädännössä. Kriisien vaikutukset näkyivät myös EU:n ja EU-maiden välisissä suhteissa ja siinä, miten eri EU-maat näkevät sen, miten maan oma energiaturvallisuus tulisi varmistaa. Kriisin jälkeen myös erilaisia kaasunjakeluprojekteja sekä vaihtoehtoisia ja korvaavia energiamuotoja ja keinoja kaasun saamiseksi tutkittiin, kehitettiin ja rakennettiin. Näistä yksi esimerkki on Ukrainan ja Valko-Venäjän ongelmalliset kaasunjakeluväylät ohittava Nord Stream kaasuputkiprojekti. 4.1 Kaasukeskeytysten taustaa Kaasuyhteydet Eurooppaan Ukrainan läpi rakennettiin Neuvostoliiton aikaan, ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kaasuyhteydet jäivät itsenäistyneen Ukrainan alueelle. Neuvostoaikana maakaasuputket olivat kaikki Neuvostoliiton rajojen sisällä, joten vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kaasun siirtämiselle ilmeni ongelmia poliittisten suhteiden ja hintakiistojen takia. Jo 1990-luvulla heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1991 Ukrainan ja Venäjän välillä oli kaasukiistoja koskien suurilta osin kaasun hintaa. (Stern 2006, s.2.) Vuonna 2004 Venäjältä EU:hun tuleva kaasu virtasi ainoastaan Ukrainan, Valko- Venäjän ja Moldovan kautta. EU:hun virtaavasta kaasusta 80% tuli Ukrainan kautta samana vuonna. Ukrainan kaasuyhtiö Naftogazilla oli velkaa Venäjän Gazpromille, joten vuonna 2004 Ukraina ja Venäjä laativat sopimuksen, jolla velka hyvitettiin. Sopimuksen mukaan Ukrainaan toimitettaisiin kaasua Turkmenistanista, ja Ukraina saisi 21-25 miljardia kuutiometriä 1 kaasua vuodessa käyttöönsä hyvityksenä Venäjältä venäläisen kaasun siirrosta EU:hun. Tällöin Venäjältä vapautui kaasua Euroopan markkinoille, kun Ukraina käytti Turkmenistanin kaasua. Laskennallisesti Ukrainan maakaasun hinta oli 50 dollaria tuhannelta kuutiometriltä. (Stern 2006, s.2.) Vuoden 2004 aikana poliittinen tilanne Ukrainassa kuitenkin muuttui ratkaisevasti. 2004 järjestettiin Ukrainassa presidentinvaalit, joihin liittyi oranssiksi vallankumoukseksi nimitetty vallankumous. Presidentinvaaleissa vastakkain olivat Venäjän kannattama Viktor Janukovytš ja Viktor Juštšenko. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Juštšenko oli voitolla, mutta toisella kierroksella Itä-Ukrainan äänestäjämäärät ja Janukovytšin kannattajamäärät nousivat voimakkaasti niin, että Janukovytš olisi voittanut vaalit 800 000 äänellä. (Karatnycky 2005, s.36.) 1 Miljoona kuutiometriä maakaasua vastaa noin 10 000 MWh, joten 21 miljardia kuutiometriä maakaasua vastaa noin 210 TWh. 19

Vaalitulosten oikeudellisuutta kuitenkin epäiltiin, ja presidentinvaalien toinen kierros päätettiin järjestää uudestaan. Tätä ennen Ukrainassa oli ollut mittavia mielenosoituksia, jotka vaativat vaalien uusimista. Näistä mielenosoituksista ja koko vaalien tapahtumista käytetään nimitystä oranssi vallankumous. Uusissa vaaleissa 26.12 oli länsimaisia ETYJ tarkkailijoita valvomassa vaaleja, ja Viktor Juštšenko voitti uudet vaalit. (Karatnycky 2005, s. 46.) Joulukuussa 2004 Turkmenistan halusi nostaa kaasun hintaa. Lisäksi Venäjän Gazprom ilmoitti, ettei se ollut saanut käyttöönsä Ukrainassa sijaitsevia kaasuvarantojaan talvella 2004-2005. Noin 7,8 miljardia kuutiometriä maakaasua oli kadonnut, ja Gazprom syytti Ukrainaa katoamisesta. Tämän johdosta maiden välille syntyi kiistaa kaasun toimituksesta ja siitä, miten Ukraina hyvittää kadonneen kaasumäärän Gazpromille. (Stern 2006, s. 4.) Toukokuussa 2005 Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko ehdotti, että Venäjä maksaisi kaasunsiirrosta Ukrainalle dollareissa kaasun sijasta. Venäjä vastasi ehdotukseen sillä, että Ukrainan tulisi maksaa kaasusta Euroopan hintoja, eli noin 3-4 kertaa enemmän kuin mitä Ukraina silloin kaasusta maksoi. Näiden kiistojen jälkeen Venäjä antoi Ukrainalle muutaman sopimusehdotuksen maakaasun hinnasta. Viimeisenä ehdotuksena Venäjä ehdotti, että jos Ukraina suostuisi 230 dollarin hintaan tuhannelta kuutiometriltä, tulisi uusi hinta voimaan vasta kolmen kuukauden kuluttua. Lisäksi Venäjä ehdotti Ukrainalle, että se voisi ostaa Ukrainan kaasuputkiverkoston. Ukraina ei hyväksynyt kumpaakaan sopimusehdotusta, jonka jälkeen Venäjä katkaisi maakaasuntoimitukset Ukrainaan. (Stern 2006, s. 5-6.) 4.2. Maakaasukeskeytys 2006 Epäonnistuneiden neuvotteluiden johdosta Venäjä katkaisi maakaasutoimitukset Ukrainaan 1.1.2006. Venäjä vakuutti, että se toimitti maakaasuputkiin Euroopan tarvitseman maakaasumäärän, mutta Euroopassa maakaasun virtaukset silti vähenivät. Ukraina vuorostaan kiisti sen, että Ukraina olisi ottanut käyttöönsä Eurooppaan tarkoitettua maakaasua. (Stern 2006, s. 8.) Keskeytysten aikana Euroopan maissa maakaasun paineet kuitenkin tippuivat. Euroopan Unionin maista Unkarissa Venäjältä tuleva kaasu laski 40 %, Itävallassa, Romaniassa ja Slovakiassa kolmanneksen, Ranskassa noin 30 % ja Puolassa 14 %. Myös Saksa ja Italia ilmoittivat kaasun virtauksen laskemisesta. Venäjä vastasi kaasuvirtausten hiipumiseen syöttämällä kaasuputkiin ylimääräiset 95 miljoonaa kuutiometriä maakaasua. (Stern 2006, s. 8-9.) Kuitenkin Ukrainan voidaan katsoa ottaneen Eurooppaan tarkoitettua kaasua käyttöönsä, koska Ukrainan maakaasuyhtiö Naftogaz väitti, että se otti vain Turkmenistanista tullutta kaasua omaan käyttöönsä. Lisäksi Ukrainan edustajat väittivät, että Ukrainalla oli oikeus ottaa 15 % maan kautta menevästä kaasusta. Venäjä kuitenkin ilmoitti, että Turkmenistanista ei tule kaasua Ukrainaan. Näin voidaan olettaa, että Ukraina otti kaasu käyttöönsä, vaikkei maa sitä itse myöntänyt. (Stern 2006, s. 8.) Keskeytys kesti vain neljä päivää, joten kuluttajille näkyviä maakaasukeskeytyksiä ei EU maissa ollut. Unkarissa maakaasunkäyttäjiä neuvottiin vaihtamaan öljyyn, mutta muuten leudon talven ja ajankohdan ansiosta suuremmilta häiriöiltä vältyttiin. Keskey- 20

tys tapahtui juuri vuoden vaihtumisen jälkeen, joten teollinen kulutus lomien takia oli vähäistä. (Stern 2006, s. 9.) 4.4.2006 maakaasun toimitukset palasivat normaaleiksi, ja Ukraina ja Venäjä solmivat sopimuksen kaasun toimituksista, kaasun siirtomaksuista ja kaasun hinnasta. Sopimuksessa sovittiin, että Gazprom maksaa Ukrainan Naftogazille 100 kilometrin siirrosta 1,60 dollaria tuhatta kaasukuutiometriä kohti ($1,60/1000 m 3 /100 km). Lisäksi sopimukseen kuului, että RosUkrEnergo toimii maakaasun myyjänä. RosUkrEnergo on Gazpromin 50 % omistama yritys (Pirani ym. 2009, s. 7). Sopimuksessa luki, että RosUkrEnergon kaasusta 41 miljardia kuutiota on Turkmenistanilaista kaasua, 7 miljardia kuutiota Uzbekistanista, 8 miljardia kuutiota Kazakstanista, ja 17 miljardia kuutiota venäläistä maakaasua, jonka hinnaksi sopimuksessa sovittiin 230 dollaria tuhannelta kuutiometriltä. (Stern 2006, s. 9.) Sopimuksessa sovittiin myös, että Naftogaz ja RosUkrEnergo perustavat yhteisyrityksen, Ukrgaz-Energon, ja 34 miljardia kuutiota kaasua myydään yhteistyöyrityksen kautta 95 dollarin hintaan tuhannelta kuutiolta ensimmäisen puolen vuoden aikana. Näin Ukrainalle saatiin hieman helpotettu siirtyminen kalliimpaan maakaasuhintaan. Sopimukseen kirjattiin myös, että hintojen muutoksesta sovitaan kaikkien osapuolien hyväksynnällä. (Stern 2006, s. 10.) Lisäksi Ukrainan ja Venäjän haluttiin liittyvän kansainväliseen energiansiirtosopimukseen. Sopimuksessa määritetään kansainväliset säännöt kaasukaupan periaatteille. (Stern 2006, s. 14.) 4.3 Vuoden 2006 sopimuksen puutteet ja tausta vuoden 2009 kaasukeskeytykselle Vuonna 2006 tehtyyn kaasusopimukseen jäi aukkoja ja kaikista kiistoista ei saatu sovittua. Esimerkiksi sopimukseen ei ollut kirjattu sitä, mitä hintaa Ukraina maksaisi Turkmenistanista, Uzbekistanista ja Kazakstanista tulevasta maakaasusta (Stern 2006, s. 10). Lisäksi Ukrgaz-Energolla oli sopimuksen jälkeen monopoliasema Ukrainassa, mikä haittasi Ukrainan kaasumarkkinoita. (Pirani ym. 2009, s.8.) Vuonna 2007 Julija Tymošenko nousi uudestaan Ukrainan pääministeriksi. Tymošenko lupasi jo vaalilupauksessaan, että pääministerikaudellaan hän pyrkii purkamaan Ukrgaz- Energon monopolin, ja haluaa Venäjän Gazpromin Exportin ja Ukrainan Naftogazin välille suoran kauppasuhteen ilman välikäsiä, kuten RosUkrEnergoa. Tymošenkon ehdotuksesta Venäjän pääministeri Vladimir Putin ja Tymošenko sopivat 12.2.2008, että RosUkrEnergo korvataan Gazpromin ja Naftogazin yhteisyrityksellä, sekä että Naftogaz vaihtuu Ukrgaz-Energon tilalle Keski-Aasian kaasuntuojaksi. Lisäksi Putin ja Tymošenko sopivat, että Gazpromin omistama jälleenmyyjä pääsee Ukrainan markkinoille itsenäisenä toimijana. (Pirani ym. 2009, s. 10-12.) Sopimuksen jälkeen Gazpromin omistama Gazprom-Sbyt sai Ukrainan teollisille markkinoille 7,5 miljardin kuution etuuden. Samoihin aikoihin Ukraina kieltäytyi maksamasta korkeaa hintaa Venäläisestä maakaasusta, ja sanoi ostavansa kaasua halvemmalla Keski-Aasiasta. Kuitenkin Keski-Aasian maat ilmoittivat, että he tulevat pyytämään jatkossa maakaasusta Euroopan hintoja. (Pirani ym. 2009, s. 12.) 21

Loppuvuodesta 2008 Putin ja Tymošenko täydensivät helmikuun sopimusta seuraavin ehdoin: Vuoden 2009 alusta Ukrainan Naftogaz ostaisi ainoastaan Venäjän Gazpromilta kaasunsa, ja siirtotariffi ja tuontihinnat nostettaisiin markkinoiden tasolle kolmessa vuodessa. Lisäksi sovittiin, että Gazprom ja Naftogaz voisivat yhdessä viedä kaasua Eurooppaan. (Pirani ym. 2009, s. 12.) Putinin ja Tymošenkon ehdotuksen pohjalta Naftogaz ja Gazprom solmivat sopimuksen yhteistyöstä 24.10.2008. Naftogazilla oli jäänyt velkaa kaasutoimituksista RosUkrEnergolle, ja sopimuksessa sovittiin, että velka siirtyisi suoraan velaksi Gazpromille. Sopimuksessa Naftogaz lupasi myös, että kaasunsiirto Ukrainan läpi sujuisi keskeytyksittä ja luotettavasti. Kuitenkin maiden presidenttien keskusteluista poiketen siirtotariffin sovittiin jäävän vuoden 2008 tasolle. (Pirani ym. 2009, s. 13-14.) Loppuvuodesta 2008 Gazprom vaati Naftogazilta velkojaan takaisin. Marraskuussa Naftogaz maksoi jo 268,7 miljoonaa dollaria velkaa syyskuulta jääneistä 500 miljoonan dollarin kaasuveloistaan. 2.12. Naftogaz ilmoitti, että sillä on miljardi dollaria velkaa Gazpromille, ja maksussa oli ollut ongelmia johtuen Naftogazin ongelmista saada kaukolämpötuottajilta maksujaan. Kuitenkin myöhemmin joulukuussa Gazprom ilmoitti, että velkaa on 2,195 miljardia dollaria. Ukrainan Naftogaz maksoi 800 miljoonaa dollaria velkaa, ja sanoi maksavansa vielä jäljellä olevat 200 miljoonaa dollaria. (Pirani ym. 2009, s. 15.) Joulukuussa Gazprom ehdotti, että se voisi maksaa Naftogazille etukäteen kaasunsiirtomaksuja vuoden 2008 tariffilla, jotta Naftogazin olisi helpompi maksaa velkojaan takaisin. Naftogaz ei kuitenkaan tähän suostunut, ja Gazprom ilmoitti, että jos velkaa ei hyvitetä, niin Gazprom ei allekirjoita jo aiemmin lokakuussa laadittua sopimusta kaasutoimituksista tammikuusta 2009 eteenpäin. (Pirani ym. 2009, s. 15-16.) Tämän jälkeen Ukrainan presidentin kansainvälisen energiaturvallisuuden edustaja Bogdan Sokolovsky ilmoitti, että Ukraina on jo maksanut velaksi jääneet syys- ja lokakuun kaasumaksut, ja että Ukraina maksaisi vuoden 2008 puolella enää marraskuun toimitukset, ja joulukuun toimitukset vasta tammikuussa 2009. Tähän Venäjän Gazpromin toimitusjohtaja Aleksei Miller vastasi, että jos lokakuun sopimusta ei allekirjoiteta, niin kaasun hinta nousee tammikuussa 400 dollariin tuhannelta kuutiolta kaasua. Lisäksi Venäjän pääministeri Vladimir Putin ilmoitti, että kaasun toimitukset keskeytyvät, jos kaasun siirrossa Ukrainassa ilmenee ongelmia. (Pirani ym. 2009, s. 16.) Ukrainan hallitus lainasi Naftogazille 2 miljardia dollaria velkojen maksuun. Aikaisemmin kansainvälinen valuuttarahasto International Monetary Fund (IMF) oli antanut Ukrainalle 16,5 miljardin dollarin lainan, joten Ukrainalla oli likviditeettiä lainata Naftogazille rahaa. Tämän jälkeen Naftogaz maksoi 30.12. RosUkrEnergolle 1,52 miljardia dollaria velkoja. Gazprom kuitenkin väitti, että Ukrainalla oli vielä 614 miljoonaa dollaria velkaa. (Pirani ym. 2009, s. 16.) 22

4.4 Maakaasukeskeytys 2009 Aivan kuten vuoden 2006 kaasukeskeytyksessä, Venäjä katkaisi kaasutoimitukset Ukrainaan 1.1.2009. Tällöin aluksi samoin kuin vuoden 2006 kriisissä maakaasutoimitukset Venäjältä Eurooppaan säilyivät. 5.1. Venäjän Gazprom ilmoitti, että 65,3 miljoonaa kuutiometriä kaasua oli kadonnut. Naftogaz vastasi Gazpromin syytöksiin, että se oli ottanut Eurooppaan menevästä kaasusta osan teknisiin tarkoituksiin, eli Naftogaz oli ottanut kaasusta sen määrän, mitä kaasuverkon ylläpitäminen ja kaasun siirtäminen vaativat. Naftogaz ilmoitti, että se oli kriisin ensimmäisten kuuden päivän aikana ottanut vain 52,2 miljoonaa kuutiometriä kaasua. Yleisesti kaasuntoimituksissa niin sanottu tekninen kaasu kuuluu sopimuksiin, ja kaasun välittäjämaat maksavat tai käyttävät omaa kaasuaan teknisiin tarkoituksiin. Tällöin kaasusiirtotariffeihin on sisällytetty tämän teknisen kaasun osuus. (Pirani ym. 2009, s. 19-20.) 6.1.2009 Venäjä laski kaasuntoimituksia Eurooppaan, ja ilmoitti, että syötti kaasuverkostoon kaasua sen verran, että Ukrainan varastaman kaasun kanssa yhteenlaskettu kaasumäärä olisi vastannut Euroopan tarpeita. Heti seuraavana päivänä Venäjä katkaisi kaikki kaasuntoimitukset Ukrainan kautta Eurooppaan väittäen, että Ukraina sulki kaasuverkoston. Ukraina taas ilmoitti, että se sulki kaasuverkoston sen jälkeen, kun Venäjä katkaisi kaasutoimitukset. (Pirani ym. 2009, s. 22.) Kaasukeskeytys osui jälleen vuodenvaihteeseen, joten ajankohta säiden ja Euroopan maiden kulutuksen kannalta oli vahingoittava. EU:n käyttämästä maakaasusta 80% kulki vuonna 2009 Ukrainan kautta. Etenkin Kaakkois-Euroopan maat kärsivät keskeytyksistä. Balkanin maille kriisin vaikutukset olivat paikoin vakavia, ja Euroopan Unionin maista kaasukeskeytyksessä kärsi eniten Kreikka, Bulgaria ja Romania. Euroopan muita keskeytyksestä suuresti kärsineitä maita olivat Kroatia (liittyi EU:n jäseneksi vuonna 2013), Albania, Bosnia ja Hertsegovinia, Makedonia, Montenegro, Serbia ja Kosovo. (Kovacevic 2009, s. 2.) Kaakkois-Euroopan maiden lisäksi myös Keski-Euroopan maissa kaasunkeskeytyksellä oli vaikutuksia. Kaiken kaikkiaan 12 EU-maata raportoivat keskeytyksistä. EU-maissa yli 80 % laskusta maakaasutuonnista raportoivat Bulgaria (100 %), Slovakia (97 %) ja Kreikka (80 %). Yli 50 % laskusta raportoivat Tšekki (71 %), Itävalta (66 %) ja Slovenia (50 %). Alle 50 % laskusta ilmoittivat Unkari (45 %), Puola (33 %), Romania (34 %), Italia (25 %) ja Ranska (15 %). Pohjois-Saksassa maakaasuntoimitukset laskivat 60 %, mutta kokonaistasolla Saksassa lasku oli vain 10 %. (Euroopan komissio 2009.) Keskeytyksen aikana eri maat yrittivät kompensoida Venäjän maakaasutoimituksia eri tavoin. Monissa EU-maissa maakaasutuontia muista maista pyrittiin lisäämään, maakaasuvarastot otettiin käyttöön, maakaasua korvattiin muilla polttoaineilla, tai maakaasun kulutusta rajoitettiin. EU-maiden välillä oli myös eroja siinä, miten maat pystyivät maakaasukeskeytystä kompensoimaan. Ne maat, jotka olivat enemmän riippuvaisia juurikin Venäjän tuonnista, kärsivät keskeytyksestä enemmän. Itävalta, Tšekki, Unkari, Puola, Saksa ja Italia lisäsivät kaasuntuontiaan muista maista. Itävalta lisäsi tuontia Norjasta ja Saksasta, Tšekki Norjasta ja Jamalista Venäjältä Valko-Venäjän läpi kulkevaa Yamal-Europe kaasulinjaa pitkin. Unkari lisäsi kaasuntuontia Norjasta, Puola Tšekin tavoin Jamalista ja Norjasta, Saksa myös Jamalista sekä Nor- 23

jasta ja Alankomaista. Italia Lisäsi kaasuntuontiaan Libyasta, Norjasta ja Alankomaista. (Euroopan komissio 2009.) Kreikka kompensoi kaasukeskeytystä tilaamalla lisää laivoja LNG-terminaalilleen. Kreikassa myös yksi kaasuvoimalaitos vaihtoi polttoaineekseen öljyn. (Euroopan komissio 2009.) EU:n ulkopuolisista maista Serbialta, Bosnia ja Hertsegovinalta, Makedonialta ja Moldovalta katkesi kaikki kaasuntuonti, eli näiden maiden maakaasutuonnin lasku oli 100 %. Kroatia, joka liittyi myöhemmin 2013 EU-jäseneksi, lasku oli 40 %. Kroatia nosti omaa tuotantoaan 43 % kattaakseen tuonnin laskun. (Euroopan komissio 2009.) 19.1.2009 Venäjän pääministeri Vladimir Putin ja Ukrainan pääministeri Julija Tymošenko sopivat kaasukeskeytyksen lopettamisesta, ja Gazprom ja Naftogaz solmivat 10-vuotiset sopimukset kaasukaupalle ja kaasun siirrolle. Sopimuksen mukaan kaasukauppaa käydään jatkossa Gazpromin ja Naftogazin välillä ilman välikäsiä. Sopimuksissa sovittiin, että Ukraina saa vuonna 2009 40 miljardia kuutiota kaasua hinnalla, joka on 80% Euroopan hintatasosta. Tämän jälkeen vuodesta 2010 eteenpäin vuosittainen kaasumäärä olisi 52 miljardia kuutiota kaasua, ja hinta Euroopan hintatasoa. (Pirani ym. 2009, s. 26.) Sopimuksiin kirjattiin myös se, että jos Ukraina ottaa Eurooppaan menevästä kaasusta kaasua omaan käyttöön, niin kaasun hinta on kesäkuukausina huhtikuusta syyskuuhun 150 % normaalihinnasta, ja talvikuukausina lokakuusta maaliskuuhun 300 % normaalihinnasta. Sopimuksissa sovittiin myös, että Ukrainan Naftogaz maksaa edellisen kuun kaasulaskun aina kuun seitsemäs päivä. Jos Ukrainan Naftogaz ei maksa laskuaan ajoissa, niin sopimuksen mukaan Ukrainan Naftogaz maksaa jatkossa kaasusta etukäteen seuraavan kuun kaasuntoimitukset. (Pirani ym. 2009, s. 26.) Sopimuksissa sovittiin, että seuraavan kymmenen vuoden aikana siirtovolyymi Ukrainan läpi pysyy 110 miljardin kaasukuution tasolla, ja siirtotariffiksi sovittiin vuodelle 2009 $1,70/1000 m 3 /100 km ja vuonna 2010 2,04 dollaria ja noin 0,6 dollarin lisäyksen, joka tulee vuoden 2009 hinnoista. Vuodesta 2011 eteenpäin puolet tariffista on 2,04 dollaria ja toinen puoli koostuu edellisen vuoden tariffista, joka on indeksoitu EU:n inflaatiokorkoon. Lisäksi sopimuksessa luki, että Gazprom maksaa etukäteen 1,7 miljardia euroa siirtomaksuja. (Pirani ym. 2009, s. 27-28.) Tämän jälkeen 20.1.2009 Venäjä nosti kaasutoimitukset Ukrainaan ja Eurooppaan normaalille tasolle. Pitkien siirtolinjojen vuoksi kaasutoimitukset Euroopan kuluttajille palasivat normaalille tasolle vasta kahden päivän päästä, 22.1.2009. Kokonaisuudessaan kaasukeskeytys Euroopalle kesti siis 15 päivää. (Pirani ym. 2009, s. 19.) 4.5 Pidemmän aikavälin vaikutukset Euroopan unioniin Kaasukeskeytysten jälkeen energiaturvallisuus- ja huoltovarmuuskysymykset nousivat pinnalle Euroopan maissa. Venäjän luotettavuus kaasuntoimittajana, ja etenkin Ukrainan luotettavuus kaasun siirtomaana kärsivät keskeytysten takia. Kaasukeskeytykset alleviivasivat ennen kaikkea EU:n toimimattomia sisäisiä maakaasumarkkinoita, sekä EU:n liian suurta riippuvuutta maakaasun tuonnista. Maakaasun- 24

tuonti on riskialttiimpi kriiseille kuin öljyntuonti, koska maakaasu tulee EU:hun logistisesti maakaasuputkia pitkin. Tällöin maakaasutoimittajan vaihtaminen nopeasti kriisitilanteessa ei onnistu samoin tavoin kuin öljyntuonnissa. Vuosien 2006 ja 2009 maakaasukriisien jälkeen EU paransi lainsäädäntöään niin maakaasunsaannin turvaamisessa kuin toimivissa maakaasun sisämarkkinoissa. Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat 13.7.2009 direktiivin 2009/73/EY maakaasun sisämarkkinoista (EUVL L 211, 14.8.2009, s. 94) sekä 20.10.2010 asetuksen 994/2010 maakaasunsaannin turvaamisesta (EUVL L 295, 12.11.2010, s. 1). Direktiivin 2009/73/EY EU:n komissio hyväksyi direktiiviehdotukseksi 19.9.2007, joten siis sen valmistelu aloitettiin jo ensimmäisen kaasukeskeytyksen jälkeen. Direktiivin tavoitteena oli luoda yhteneväiset säännöt maakaasun siirrolle, jakelulle, varastoinnille ja toimitukselle, jotta sisämarkkinat paranisivat ja EU:n toimitusvarmuus kehittyisi. (EUVL L 295, 14.8.2009, s. 101.) Mielenkiintoisena kohtana maakaasun sisämarkkinoiden direktiivissä 2009/73/EY on artikla 6 Alueellinen solidaarisuus, jonka mukaan jäsenvaltioiden on vakavan toimitushäiriön sattuessa turvattava maakaasun toimitusvarmuus alueellisella yhteistyöllä. (EUVL L 295, 14.8.2009, s. 105.) Asetusehdotuksen maakaasunsaannin turvaamisesta komissio hyväksyi vuoden 2009 maakaasukriisin jälkeen 16.7.2009. Asetuksen tavoitteena oli direktiivin 2009/73/EY tavoin sisämarkkinoiden toimivuus ja varautuminen maakaasukeskeytyksiin. Asetuksen 994/2010 mukaan jäsenvaltioiden on määriteltävä vastuunjako kriisitilanteiden varalle, sekä niin ennaltaehkäisevä suunnitelma kuin hätäsuunnitelma kriisitilanteisiin. Asetuksen mukaan jäsenmaiden on myös mahdollistettava kaksisuuntainen kaasuntoimitus kaasuputkissa. Lisäksi asetuksessa määriteltiin kaasukoordinaatioryhmän perustaminen. (EUVL L 295, 12.11.2010, s. 6-10.) Asetuksessa 994/2010 määriteltiin myös kriisitasot, eli ennakkovaroitustaso, hälytystaso ja hätätaso. Ennakkovaroitustason tehtävä on varoittaa tulevasta hälytystasosta tai hätätasosta, kun kaasuntoimitukset uhkaavat laskea. Hälytystasossa toimitukset ovat jo ehtyneet tai kaasutilanne muuten kriisitilanteessa niin, että keskeytyksiltä vielä vältytään. Hätätasossa markkinat eivät pysty enää tasapainottamaan kysyntää ja tarjontaa, vaan vaaditaan lisätoimia kaasun toimituksen varmistamiseksi. (EUVL L 295, 12.11.2010, s. 13.) Etenkin merkittävää asetuksessa on kaksisuuntaisen kaasuntoimituksen vaatimus, koska se lisää kaasuverkoston toimivuutta hätätilanteessa ja mahdollistaa kaasutoimitusten kompensoimisen tehokkaasti jäsenmaiden välillä. Esimerkiksi tänä vuonna 2014 Puola on pystynyt käyttämään Yamal-kaasuputkea myös vastakkaiseen suuntaan. Puola on voimakkaasti riippuvainen tuonnista, joten Yamal-kaasuputken avulla se voi korvata jopa puolet kaasustaan EU:n sisäisellä tuonnilla. (Euroopan komissio 2014b, s. 48.) Vuosien 2006 ja 2009 jälkeen maakaasuputkisto EU:hun parani. Vuonna 2011 valmistui Nord Stream maakaasuputki. (Nord Stream 2014.) Nord Stream kaasuputken myötä Ukrainan kautta kulkeva kaasu laski 80 prosentista noin 50 % (Pirani ym. 2014, s. 8.) 25

5 Ukrainan kriisi Vuoden 2013 lopussa alkanut Ukrainan kriisi ja kriisin vaiheet ovat näkyneet Euroopan mediassa ja politiikassa. Euroopan Unioni ja sen jäsenmaat ovat pyrkineet vaikuttamaan kriisin kulkuun muun muassa erilaisin talouspakottein ja olemalla välikätenä Ukrainan ja Venäjän keskusteluissa ja sopimuksissa. Poiketen muista Euroopan Unionin ulkopuolisista kriiseistä, Ukrainan kriisiä on käsitelty lehdistössä ja politiikassa erityisen paljon. Ehkäpä syynä on kriisin sijainti niin lähellä EU:ta, tai se, että kriisin laajenemisella voisi olla todellisia vaikutuksia myös EU:hun. 5.1 Kriisin vaiheet Ukrainan kriisi katsotaan alkaneen 21.11.2013 kun presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi yhteistyösopimuksen EU:n kanssa ja päätti lisätä yhteistyötä Venäjän kanssa. Kansalaiset alkoivat vastustaa tätä päätöstä, ja vähitellen protestit ja yleinen levottomuus lisääntyivät Ukrainassa. (BBC 2014b.) Marraskuun ja joulukuun aikana mielenosoitukset Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa laajenivat. Ukrainan ja Venäjän yhteistyö syveni entisestään, kun Vladimir Putin lupasi ostaa 15 miljardin dollarin lainat Ukrainalta ja laskea kaasun hintaa kolmanneksella. (BBC 2014b.) Tammikuussa 2014 Ukrainan hallitus hyväksyi lain, joka kielsi mielenosoitukset. Tämän jälkeen kriisi sai ensimmäiset kuolonuhrit ja mielenosoitukset levisivät muihin Ukrainan kaupunkeihin. (BBC 2014b.) Helmikuun aikana levottomuudet radikalisoituivat, ja mielenosoituksissa kuoli useita ihmisiä. Helmikuun 20. päivänä 88 ihmistä kuoli Kiovan mellakoissa. Helmikuussa Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš katosi, ja mielenosoittajat valloittivat hallinnon rakennuksia ja oppositio nousi valtaan. Helmikuussa myös Ukrainan parlamentti äänesti presidentti Viktor Janukovytšin erottamisesta ja siitä, että presidentinvaalit pidetään 25. päivä toukokuuta. Parlamentti nimitti virkaatekeväksi presidentiksi Oleksandr Turtšynovin. (BBC 2014b.) Helmikuun lopussa Pro-Russia mielenosoittajat valtasivat hallinnon rakennuksia Krimin alueella Ukrainassa. Maaliskuussa Venäjän parlamentti myönsi Vladimir Putinille valtuudet käyttää asevoimia Ukrainassa. Myös Ukrainan presidentti Viktor Janukovytš pyysi Putinilta apua Krimin tilanteeseen. Maaliskuun 6. päivä Krimin parlamentti äänesti Venäjään liittymisen puolesta, mutta 16. päivä pidettiin vielä kansanäänestys Venäjään liittymisestä. Kansanäänestyksen demokraattisuutta ja oikeudellisuutta kyseenalaistettiin laajasti länsimaisessa lehdistössä. (BBC 2014b.) Maaliskuussa Krim liittyi epävirallisesti Venäjään. Maaliskuun aikana länsimaat, USA ja EU, painostivat Venäjää lopettamaan aseelliset toimet Krimillä. Painostaakseen Venäjää ja Ukrainaa lopettamaan Ukrainan kriisin USA ja EU laativat pakotteita, kuten esimerkiksi matkustusrajoituksia ja varojen jäädyttämistä Venäjän ja Ukrainan viranomaisille. Jo ennen maaliskuun loppua USA ja EU joutivat kuitenkin kiristämään pakotteita ja lisäämään henkilöitä pakotelistalle. 26

Maaliskuussa ensimmäisen kerran energia-asiat nostettiin mukaan kriisin välineeksi, kun Venäjän Gazprom uhkasi keskeyttää kaasutoimitukset Ukrainaan. Vasta muutama kuukausi aiemmin, marras-joulukuun aikana, Venäjä oli luvannut laskea kaasun hintaa kolmanneksella. (BBC 2014b.) Krimin kriisin ja valtauksen jälkeen Ukrainan kriisi laajeni ja siirtyi huhtikuussa Itä- Ukrainan alueille, kun separatistijoukot valtasivat hallintorakennuksia Donetskissa, Luhanskissa ja Kharkivissa. Vastauksena Pro Russia separatistien valtauksiin Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov aloitti antiterrorismi operaation, jonka tavoitteena oli lopettaa levottomuudet Itä-Ukrainassa. (BBC 2014b.) Huhtikuun 17. päivä EU, USA, Ukraina ja Venäjä allekirjoittivat Genevessä sopimuksen Itä-Ukrainan kriisin rauhoittamisesta. Kuitenkaan tämän jälkeen kriisi ei rauhoittunut, vaan Venäjä ja Ukraina syyttelivät toisiaan sopimuksen rikkomisesta, ja jatkoivat sotatoimia Itä-Ukrainassa. Huhtikuussa separatistit myös kaappasivat 8 ETYJ tarkkailijaa (Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö) Itä-Ukrainan Slovianskin alueella. (BBC 2014b.) Toukokuussa valtaukset Donetskin alueella jatkuivat. 2.5. kaksi Ukrainan sotahelikopteria ammuttiin alas Slovianskin lähellä. Huhtikuussa kaapatut ETYJ tarkkailijat vapautettiin toukokuussa. Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi tulevien presidentinvaalien olevan hyvä asia Ukrainalle. Putin myös ilmoitti, että hän käski joukkojaan perääntymään Ukrainan rajalta. Naton mukaan merkkejä perääntymisestä ei kuitenkaan ollut. (BBC 2014b.) 25.5. Ukrainassa pidettiin presidentinvaalit, joissa Petro Porošenko valittiin uudeksi Ukrainan presidentiksi. Vaalien jälkeen Porošenko ilmoitti, että Ukraina jatkaa antiterrorismioperaatioita Itä-Ukrainan tilanteen rauhoittamiseksi. Venäjä kommentoi, että he keskustelevat ja neuvottelevat Porošenkon kanssa, mutta eivät hyväksy sotatoimia Itä- Ukrainassa. Toukokuun lopulla 29.5. jälleen Ukrainan sotilashelikopteri ammuttiin alas Slovianskin lähettyvillä. (BBC 2014b.) Kesäkuun alussa Nato ilmoitti vahvistavansa voimiaan Venäjän toimien vuoksi. Varsovassa juhlittiin kommunismin kaatumisen 25. juhlapäivää, jossa Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama tuomitsi Venäjän toimet Ukrainassa. Brysselissä järjestettiin G7 maiden kokous, jossa Venäjää painostettiin keskustelemaan Ukrainan johdon kanssa kriisin lopettamiseksi. (BBC 2014b.) G7 maiden kokous pidettiin vain Italian, Yhdysvaltojen, Saksan, Iso-Britannian, Ranskan, Japanin, Kanadan ja EU:n välillä, koska Venäjä erotettiin G8 maista kriisin vuoksi. Energiatekniikan näkökulmasta kriisi sai merkittävän käänteen, kun Venäjä katkaisi kaasutoimitukset Ukrainaan 16.6. Venäjän kaasuyhtiö Gazprom ilmoitti, että Ukraina ei ole maksanut kaasuvelkojaan määräajassa, ja tämän vuoksi kaasutoimituksen keskeytettiin. (BBC 2014b.) Kaasukeskeytystä käsitellään tarkemmin kappaleessa 5.2. G7 maiden kokouksen jälkeen tilanne Ukrainan ja Venäjän neuvotteluiden onnistumiselle vaikutti jo lupaavalta. Kuitenkin tämän jälkeen Itä-Ukrainaan saapui venäläisiä sotatankkeja. Venäjän suurlähetystön edessä oli paljon mielenosoituksia, ja Itä- Ukrainassa ammuttiin sotilaslentokone alas. Turmassa kuoli 49 ihmistä. (BBC 2014b.) 27

Ukrainan hallitus ehdotti tulitaukoa Itä-Ukrainaan 23.6., jota separatistit olisivat myöntyneet noudattamaan, jos hallitus vetäisi joukkonsa takaisin Itä-Ukrainasta. Kuitenkin jo seuraavana päivänä, 24.6., Ukrainan sotilashelikopteri ammuttiin alas Itä-Ukrainassa. (BBC 2014b.) Kesäkuun 27. päivä EU solmi Ukrainan kanssa yhteistyösopimuksen. Presidentti Petro Porošenko kommentoi BBC:n mukaan, että kyseessä oli tärkein päivä maan historiassa itsenäisyyden jälkeen (BBC 2014c). 5.2 Kaasukeskeytys Kriisin edetessä ja Ukrainan ja Venäjän välien huonontuessa Venäjän energiayhtiö Gazprom nosti Ukrainan kaasuvelat pinnalle. Kriisitilanteen takia Ukraina ei ollut pystynyt maksamaan kaasutoimituksista, joten se oli jäänyt Venäjälle velkaa. Ukrainalla oli vuosien 2006 ja 2009 tavoin ongelmia maksaa maakaasuvelkojaan, tosin nyt Ukrainan kriisissä syynä oli myös se, että maa oli vallankumouksen jäljiltä taloudellisissa vaikeuksissa. Helmikuussa Ukrainan Naftogaz maksoi 1,28 miljardia dollaria velkoja 3,3 miljardin lainastaan. (Pirani ym. 2014, s. 4.) Kesällä 2014 ennen kaasukeskeytystä Euroopan unionin energiakomissaari Günther Oettinger pyrki toimimaan välikätenä Ukrainan ja Venäjän kaasunhintakiistassa. Ukraina ja Venäjä kiistelivät kaasunhinnasta, eivätkä päässeet sopimukseen. Venäjä halusi ensin kaasusta 415 dollarin hintaa, mutta ehdotti kaasunhinnaksi 385 dollaria tuhannelta kuutiometriltä. Ukraina vaati kaasunhinnaksi ensiksi 268,5 dollaria, mutta lopulta olisi suostunut 326 dollarin hintaan. Sopimukseen ei kuitenkaan päästy, ja velkojen maksamattomuuden ja epäonnistuneiden neuvotteluiden seurauksena Venäjä katkaisi kaasuntoimitukset Ukrainaan. (Reuters 2014.) Merkittävä ero vuosien 2006 ja 2009 kaasukriiseihin on se, että vielä elokuussa 2014 tätä raporttia kirjottaessa Ukrainan kriisistä seurannut kaasunkeskeytys ei ole vaikuttanut vielä EU:n kaasuntoimituksiin. Toisaalta Ukraina ja Venäjä eivät ole edelleenkään saaneet ratkaistua maakaasukiistaansa, eikä Ukrainan kriisi ole vielä näyttänyt rauhan merkkejä. Financial Timesin maailman maakaasun hintakehityksessä 2013 2014 (Kuva 21) huomataan kuitenkin, että maakaasun hinnassa on selvä huippu helmikuun kohdalla. Kuten edellisessä kappaleessa tarkasteltiin, helmikuussa Ukrainan levottomuudet radikalisoituivat ensimmäisen kerran. 28

Kuva 21. Maakaasun hintakehitys syyskuu 2013 elokuu 2014 (Hinta USD/MMbtu) (Financial Times 2014a) 5.3 Energia-alaan vaikuttavat pakotteet Tätä raporttia kirjoittaessa Ukrainan kriisi on vielä kesken. Talouspakotteet länsimaiden ja Venäjän välillä ovat saaneet tilanteen viilentymään lähes kylmän sodan tasolle, mutta vielä merkittäviltä energia-alan pakotteilta on vältytty. Tässä työssä keskitytään energiaalaan vaikuttaviin pakotteisiin, joten muut talouspakotteet ja mm. Venäjän vastapakotteet elintarvikealalla jätetään käsittelemättä. Merkittävä käänne EU:n ja länsimaiden suhtautumisella Ukrainan kriisiin tapahtui Malaysia Airlinesin lentokoneturman 17.7.2014 jälkeen. Malaysia Airlinesin matkustajalennolla MH17 Amsterdamista Kuola Lumpuriin oli 295 matkustajaa, joista suurin osa oli Alankomaista. Ukrainan separatistien epäiltiin ampuneen matkustajakoneen alas. (Buckley ym. (Financial Times), 2014) Euroopan unionin neuvosto julkaisi 31.7.2014 asetuksen 883/2014, jossa määritellään pakotteet Venäjälle. Energia-alan näkökulmasta merkittävää asetuksessa on artiklan 3 mukainen kielto teknologian myyntiin, toimitukseen, siirtoon tai vientiin Venäjälle. (EUVL L 229, 31.7.2014, s. 3.) Asetuksen liitteessä kaksi on lueteltu teknologiat, joita artikla 3 rajoittaa. Asetuksessa kielletty teknologia osuu erityisesti öljy- ja kaasuteknologiaan. Asetuksessa kielletään öljy- ja kaasuputkijohdoissa käytetyt putket, öljynporaukseen käytetyt porausputket ja pumppausputket, kallionporaukseen ja maaperän poraamiseen käytetyt putket, porauskoneet ja laitteet. Lisäksi porausautot ovat kiellettyjen teknologioiden listalla. (EUVL L 229, 31.7.2014, s. 9-10.) Erityisesti Euroopan unionin pakotteet vaikuttavat Venäjän arktisten alueiden öljynporaukseen, jota Venäjä on viime vuosina kehittänyt. Pakotteiden vuoksi Venäjän on vaikea kehittää arktisten alueiden öljynporausta, kun länsimaista teknologiaa ei ole käytettävissä. 29

6 Euroopan unionin energiaturvallisuuden tulevaisuus Vuosien 2006 ja 2009 kaasukeskeytyksien jälkeen etenkin Ukrainan luotettavuus siirtäjämaana ja Venäjän luotettavuus kaasuntoimittajana kärsivät. Ukrainan kriisi kuitenkin vahingoitti Venäjän luotettavuutta entisestään, ja kyseenalaisti Venäjän poliittisen kyvykkyyden ja varmuuden energiayhteistyössä. Aikaisemmin ennen kriisejä EU:lla on ollut kolme pääperiaatetta energiapolitiikassaan Venäjän kanssa. Ensinnäkin EU:n mielestä öljy ja kaasu ovat olleet vain taloudellisia hyödykkeitä, eivät strategisia. Lisäksi Vladimir Putinin Venäjää on pidetty markkinaorientoituneena, eikä Venäjä ole käyttänyt energiaa poliittisena aseena, joten Venäjän maakaasutuonti on luotettavaa. Lisäksi molemmin puolinen riippuvuus maakaasukaupasta vakauttaa maiden välisiä konflikteja. (Umbach 2010, s. 1230.) Umbachin artikkelin mukaan (2010, s. 1230) Venäjä on kuitenkin käyttänyt energian vientiään ulkopolitiikan välineenä jo Neuvostoliiton kaatumisesta saakka. Kun tarkastelee esimerkiksi vuosien 2006 ja 2009 kaasukeskeytystä, huomataan, että maakaasun velkakiistat ovat nousseet pinnalle aina, kun Ukrainan poliittinen kenttä on erkaantunut Venäjän politiikasta. Lisäksi Ukrainan kriisin kehittymisessä edellisessä kappaleessa huomataan, että Venäjän lupaama kaasunhinta sekä uhkaukset keskeytyksille ovat muuttuneet käsi kädessä Ukrainan poliittisen suhteen kanssa. Ukrainan kriisi ei tätä raporttia kirjoittaessa ole edelleenkään näyttänyt laantumisen merkkejä. Viimeisimpien, tosin vielä epäluotettavien, lähteiden mukaan Venäjä uhkaa katkaista kaasuntoimitukset Eurooppaan talvella. Venäjän elintarvikkeiden tuontipakotteet osoittavat, että Vladimir Putin on valmis käyttämään markkinoita ja kaupankäyntiä pakotteena jopa niin, että se vaikuttaa omiin kansalaisiin. Keskustelussa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Venäjän energiapolitiikan professorin Veli-Pekka Tynkkysen kanssa (liite 1) Tynkkynen nosti maakaasun myös EU:n pakotekeinoksi. Tynkkysen mukaan viimeisimpinä pakotekeinoina EU voisi kiristää Venäjäpakotteitaan kieltämällä ensin öljyn tuonnin Venäjältä, ja viimeisimpänä maakaasutuonnin. Tynkkynen huomauttaa, että Venäjä on riippuvainen Euroopan markkinoiden tuloista, joten tuontirajoitteet olisivat tehokas pakotekeino EU:lle kriisin pahimmissa tapauksissa. Jos Venäjä asettaisi maakaasunviennin pakotteeksi, olisivat vaikutukset laajemmat kuin kaasukeskeytyksissä 2006 ja 2009. Kaasukeskeytyksissä maakaasun toimitukset katkesivat vain Ukrainan läpimenevän kaasun osalta. Maakaasu toimitusten keskeyttäminen pakotekeinona EU:lle tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi myös Suomen maakaasutoimitukset omaa suoraa Venäjän ja Suomen välistä putkea pitkin katkeaisivat. Ennen kaikkea kriisien vaikutus tulee näkymään EU:n ja sen jäsenmaiden politiikassa. Nyt Venäjän luotettavuus maakaasuntuojana on kärsinyt, joten keinoja energiaturvallisuuden parantamiseksi ja Venäjän riippuvuuden vähentämiseksi tullaan etenkin EUtasolla kehittämään. Tämän vuoksi siis EU:n energiaturvallisuuden voidaan katsoa parantuvan tulevaisuudessa, koska maakaasukriisit ja Ukrainan kriisi alleviivaavat EU:n energiaturvallisuuden ongelmakohtia. 30

Tulevaisuudessa EU tulee kuitenkin joka tapauksessa tuomaan energiaa Venäjältä. Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkija Sergey Paltsev analysoi raportissaan Scenarios for Russia s gas exports to 2050 (Paltsev 2014) Venäjän maakaasun tulevaisuutta. Raportissa Paltsev analysoi lisäksi EU:n tulevaisuuden maakaasutarvetta Venäjältä. Paltsev ottaa raportissaan huomioon myös Venäjän maakaasuvarat, maailman maakaasumarkkinatilanteen, maailman päästöpolitiikan, ydinvoiman tulevaisuuden vaikutukset maakaasumarkkinoihin, sekä Aasian maakaasumarkkinoiden kehityksen (Paltsev 2014, s. 263.) Raportissaan Paltsev määrittelee EU:n maakaasunkäytölle neljä skenaariota. Kuvassa 22 on näiden skenaarioiden vaikutukset Venäjän maakaasutuontiin EU:hun. Referenssiskenaariossa 2020-ilmastotavoitteiden lisäksi ei muita päästötavoitteita tehdä. Yksi skenaario on tiukka hiilipolitiikka, joka nähdään punaisena viivana kuvassa 22. Sinisellä katkoviivalla on merkitty skenaarioita, jossa referenssiskenaarion lisäksi EU rajoittaa ydinvoimaa ja hiilen käyttöä. Punaisella katkoviivalla on skenaario, jossa tiukkojen päästötavoitteiden lisäksi rajoitetaan ydinvoimaa ja hiiltä. (Paltsev, 2014, s. 266.) Kuva 22. EU:n venäläisen maakaasutuonnin tulevaisuus. (Paltsev 2014, s. 267.) Jokaisessa skenaariossa nähdään, että ajan myötä tuonti Eurooppaan tulee vähenemään. Mielenkiintoinen skenaario on katkoviivalla merkityt skenaariot, jossa tiukka ydinvoima- ja hiilipolitiikka itse asiassa lisäisivät maakaasuntuontia Venäjältä. Paltsevin mukaan erityisesti LNG:n ja uusiutuvien energiantuotantomuotojen nousu tulee vähentämään EU:n Venäjän maakaasuriippuvuutta, vaikka EU:n kokonaisenergiantarve kasvaisikin. (Paltsev 2014, s. 269.) 6.1 Tulevan talven mahdollinen kaasukeskeytys Kuten jo edellä tarkasteltiin, Venäjä on uhannut käyttävänsä maakaasun toimituksia pakotekeinona, jos kriisi laajenee vielä. Jos arvellaan, että Venäjä katkaisisi maakaasutoimitukset EU:hun talvella, niin erityisesti ne maat, jotka käyttävät maakaasua paljon etenkin suoraan lämmitykseen, kärsisivät suoraan kriisistä eniten. Kaukolämpövoimalaitoksissa maakaasutuonnin keskeytys aiheuttaisi myös ongelmia kotitalouksille, vaikka voimalaitoksissa korvaavia polttoaineita on helpompi käyttää. Asuin- ja palvelura- 31

kennusten lämmityksestä EU-alueella vuonna 2010 maakaasun osuus oli 44%, jonka jälkeen öljyn osuus 17%, kaukolämmön 13%, sähkön 12%, biomassan 10% ja muiden 4% (Eurostat, 2014.) Kuvassa 23 on esitelty EU-maittain maakaasun käytön jakaantumisen sektoreittain. Kuvasta huomataan, että vihreällä esitetty kotitalouksien osuus maakaasun kulutuksesta on suuri erityisesti Iso-Britanniassa, Unkarissa, Italiassa, Kreikassa ja Saksassa. Mielenkiintoisena on Suomi, jonka kaasunkulutuksesta vain todella pieni osa on kotitalouksien kulutusta. Venäjän kaasusta riippuvaisia maita, jotka käyttävät kaasua paljon kotitalouksissa, ovat esimerkiksi Romania, Unkari, Slovakia ja Slovenia. Kuva 23. Kaasun käyttö EU-maissa 2012 (Euroopan komissio 2014b, s. 39.) Jos Venäjä asettaisi maakaasun toimitukset pakotekeinoksi, katkaisisi Venäjä luultavasti kaasuntoimitukset keskellä talvea, jolloin kulutus on suurta. Tällöin eniten pakotteista kärsisivät juuri ne maat, joissa kotitalouksien kulutus on suurta. Tämä siksi, että kotitalouksien maakaasunkäyttöä on vaikea korvata muita energiamuotoja käyttämällä tai vähentämällä kulutusta. Hätätilanteessa esimerkiksi teollisuuden tuotantolaitoksia voidaan seisauttaa, mutta lämmityksen ja lämpimän veden kulutusta on humanitäärisistä syistä vaikea keskeyttää etenkin talvella. Kaasukeskeytyksessä niillä mailla, jotka käyttävät paljon maakaasua suoraan kotitalouksissa, olisi suuri paine päästä sopuun pakotekiistassa. Näin siis maakaasutoimitusten katkaiseminen toimisi tehokkaana pakotekeinona. Maakaasukeskeytyksestä kärsisivät myös teollisuuslaitokset, jotka ovat hyvin energiaintensiivisiä ja käyttävät maakaasua polttoaineenaan tuotannossaan. Keskeytyksessä tällainen teollisuus joutuisi vaihtamaan maakaasun kalliimpaan polttoaineeseen jos mahdollista, jolloin tuotannon kokonaiskustannukset voivat nousta hyvin korkeiksi. Erityisesti kärsisivät kaasuspesifiset teollisuuslaitokset, joille ei ole vaihtoehtoisia polttoaineita. Lisäksi monet kaukolämpölaitokset käyttävät maakaasua polttoaineenaan, jolloin keskeytys vaikuttaisi myös niiden toimintaan etenkin silloin, jos vaihtoehtoisia polttoaineita ei voida käyttää. 32