Kunnan kokousmenettely. Luottamushenkilökoulutus 2013



Samankaltaiset tiedostot
Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille

Esteellisyys valtuustossa

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Esteellisyyden käsite

Aluelautakuntien toiminnan käynnistäminen - hallinnon järjestäminen. Kaupunginsihteeri Kaisa Laitinen

TIIVISTETTYÄ TIETOA ESTEELLISYYDESTÄ ( KUNTALAKI 97 ) Esteellisyydestä..

Vaalikelpoisuus ja esteellisyys

PÄIJÄT-HÄMEEN Heinola Lahti

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

Kokousmenettelyn juridiset perusteet

Kunnan päätöksenteko

Päätöksenteko- ja kokousmenettely. Reino Hintsa

hallintopäällikkö Sirpa Salminen,

Miten johdan kokousta. Tuuli Tarukannel 2018

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta.

Ylä-Savon seurakuntayhtymän hallinto-organisaatio ja hallintokäytännöt

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

Esteellisyys ja muutoksenhaku

"Hyvä hallintotapa" on suositus Espoon kaupungin päätöksentekoprosessissa ja kokousmenettelyssä noudatettavista periaatteista.

Kokouskäytännöistä Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Esteellisyydestä kalvoja. Kunnanjohtajan kokoamasta kokousmateriaalista

ESTEELLISYYDESTÄ. Ajankohtaista maankäyttö- ja rakennuslaista - koulutustilaisuus

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies

Työjärjestystä noudatetaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa sekä VATEn päätöksenteko- ja kokousmenettelyssä.

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN YHTYMÄKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS

(KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

Kirkkonummen kunta Minutes 1/ (15) Kuntakehitysjaosto

Luottamushenkilön asema ja päätöksenteko

(KuntaL 73 ) Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilön rooli ja vastuu Tiina Mikkola Kaupunginlakimies

Järjestelytoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat.

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä.

VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Kokouskäytännöt. Merja Mäkinen Merja Mäkinen

Esteellisyysohjeet luottamushenkilöille

Rautjärven kunta Pöytäkirja 1/2017 1

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

Luottamushenkilöt noudattavat yhteisesti sovittuja suosituksia ja sitoumuksia sekä hyviä käytöstapoja myös toimielinten kokousten ulkopuolella.

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa valtuuston puheenjohtaja, jollei valtuusto toisin päätä.

MAAKUNTAVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

KOKOUSMENETTELY KUNNASSA

Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

Kokousmenettely ja sen käytännöt

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Kurikan kaupungin hallintosääntö

TUUSNIEMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Tulee voimaan

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus

Hal.1. 3 Toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

Hyväksytty: Uusi kv Voimaantulo: Muutettu: kv

Lapuan kaupungin lausunto talousarvion v sekä taloussuunnitelman hyväksyminen v liittyvään valitukseen

Kunnan päätöksentekoprosessista kunnat.net. Hakusessa päivät , Jaana

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto

Peimarin koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston TYÖJÄRJESTYS 1 PEIMARIN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Etelä-Karjalan Hankintapalvelut, Tullitie 7 D, LAPPEENRANTA. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

Esteellisyys. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Toimielinten jäsenten vaali /Käräjäoikeuden lautamies ja kiinteistötoimitusten uskottu mies

Osmo Pylkkö puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

TOHMAJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Luottamuspuheenjohtajiston rooli ja tehtävät sekä suhteet johtaviin viranhaltijoihin

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUOTTAMUSHENKILÖN ASEMA. Lakimies Miikka Ruokamo

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

Luottamushenkilön asema. Reino Hintsa

KANTA-HÄMEEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN TYÖJÄRJESTYS

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Transkriptio:

Kunnan kokousmenettely Luottamushenkilökoulutus 2013

Kunnan kokousmenettely -luentokokonaisuus Hyvän hallinnon perusteet Hallinnon järjestäminen johtosäännöt toimivallan jako ja delegointi otto-oikeus Kokousmenettely esityslista esittely puheenjohtajan tehtävät asian kokouskäsittely vastuu päätöksestä, eriävä mielipide pöytäkirja kokouksen julkisuus Esteellisyys Muutoksenhakujärjestelmän pääpiirteet 2

Hyvän hallinnon perusteet 1(2) Perusoikeus hyvään hallintoon (perustuslain 21 ) jokaisella oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa viranomaisessa käsittelyn julkisuus, oikeus tulla kuulluksi, päätöksen perusteleminen oikeus hakea muutosta riippumattomalta tuomioistuimelta Julkisuusperiaate (PL 12 ) viranomaisen asiakirjat julkisia, jollei julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu vrt. PL 10 : Jokaisen yksityiselämä on turvattu. Virkavastuu (PL 118 ) myös luottamushenkilöt toimivat virkavastuulla 3

Hyvän hallinnon perusteet 2 oikeusvaltioperiaate ja hallinnon lainalaisuus (PL 2 ): kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia pelisäännöt (myös kunnan sisäiset) ennalta tiedossa muutoksenhaulla voi riitauttaa päätöksenteon oikeellisuuden laaja muutoksenhakuoikeus: kaikki kunnan jäsenet monissa asioissa muutoksenhaku ilman rajoituksia KHO:een saakka jos haetaan muutosta, aina päätöksenteon häiriötilanne oikaisuvaatimukset käsiteltävä, valituksiin annettava lausuntoja voidaanko päätös panna täytäntöön? jos päätös saa lainvoiman, virheisiin ei enää voi vedota lainvoima = päätös on lopullinen 4

Hallinnon järjestäminen, johtosäännöt ja delegointi Valtuusto hyväksyy hallinnon järjestämiseksi tarpeelliset johtosäännöt (kuntalain 16 ) hallintosääntö (50 ), valtuuston työjärjestys (15 ) eri toimielinten johtosäännöt hallinnossa toimittava johtosäännön mukaan (hallinnon lainalaisuusperiaate, perustuslain 2 ) Johtosäännössä määrätään: kunnan eri viranomaisista ja niiden tehtävistä (= organisaatiosta) toimielinten kokoonpanosta (18 ), jäsenten lukumäärästä toimivallan jaosta (14 ) Toimivaltaa voidaan siirtää toimielimelle (17 ), luottamushenkilöille tai viranhaltijalle (ei työsopimussuhteiselle) kuntalain 1 : kunnan päätösvaltaa käyttää valtuusto delegointiratkaisut aina valtuuston asia delegointi kielletty lain mukaan valtuuston päätettäviin kuuluvissa asioissa Delegointi on sääntösidonnaista delegointi suoraan alemmalle viranomaiselle tai lupa edelleen delegointiin 5

Otto-oikeus, kuntalain 51 delegoinnilla järjestetään toimivaltasuhteet ennen päätöksentekoa otto-oikeus mahdollinen vasta päätöksenteon jälkeen otto-oikeuden rajoitukset: ennen muuta lakisääteiset yksilöasiat otto-oikeus kunnanhallituksella ja lautakunnalla lautakunnan sijasta johtokunnalla, jos johtosäännöllä annettu ottopäätös: kunnanhallitus ja lautakunta (johtokunta) kokouksissaan, niiden puheenjohtajat, kunnanjohtaja (kunnanhallitus), johtosäännössä määrätty viranhaltija otto-oikeuden käyttämisellä asia siirtyy kunnanhallituksen tai lautakunnan (johtokunnan) käsiteltäväksi yleensä olettamuksena uusi päätös ja aiemman muuttaminen, mutta päätös voidaan myös pysyttää tai asia palauttaa aiemmalle päätöksentekijälle ottopäätös tehtävä viimeistään oikaisuvaatimusajan kuluessa päätösten ilmoittamisesta kunnanhallitukselle ja lautakunnalle (johtokunnalle) määräykset hallintosäännössä päätöksen täytäntöönpanon ja otto-oikeuden suhde voi olla ongelmallinen 6

Kunnan organisaation osat Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanjohtaja/pormestari Tarkastuslautakunta JHTT-tilintarkastaja Lautakunnat Liikelaitos Johtokunnat Liikelaitos Johtokunnat - Kunnanhallituksen jaostot - Lautakunnan jaostot - Toimikunnat - Valtuuston tilapäinen valiokunta 7

Kunnan toimielimet, 17 ja 18 Valtuusto tilapäinen valiokunta (erityinen valmisteluelin, 22 ) Kunnanhallitus/jaostot Lautakunnat/jaostot pysyväisluonteisten tehtävien hoitamista varten Johtokunnat kunnanhallituksen tai lautakunnan alainen ei vaalikelpoisuuden rajoituksia otto-oikeus lautakunnan sijasta johtokunnalla, jos johtosäännöllä annettu Toimikunnat määrätyn esim. projektiluonteisen tehtävän hoitamista varten kunnanhallitus tai lautakunta asettaa ei vaalikelpoisuuden rajoituksia, ei otto-oikeutta, ei käsittele oikaisuvaatimuksia toimielinten valinnassa huomioon poliittinen suhteellisuus ja mm. tasaarvolaki toimielimissä henkilökohtaiset varajäsenet poikkeus: valtuusto ja vaalitoimielimet 8

Päätöksenteon vaiheet vireille tulo valmistelu päätöksenteko tiedoksianto täytäntöönpano valvonta, johtopäätökset/toimenpiteet 9

Esityslista välittää valmistelun tulokset päättäjille nopeuttaa ja täsmentää asian käsittelyä helpottaa pöytäkirjan laadintaa varmistaa oikean tiedottamisen Asiaotsikko käsiteltävän asian tiivis kuvaus Selostus asiasta valmistelun tulokset selvitys vireille tulosta (tai käsittelyedellytysten puuttumisesta) asian aiempi käsittely vastaavien asioiden aiempi ratkaisukäytäntö lainsäädäntö ja johtosäännöt talousarvio ja -suunnitelmat selvitetyt tosiasiat ratkaisuvaihtoehdot ja niiden vaikutukset Päätösehdotus Lautakunta päättää... 10

Esittely 1(2) = päätökset tehdään viranhaltijan esittelystä poikkeuksena valtuuston kokous työsopimussuhteinen ei voi olla esittelijänä hallintosäännössä määräykset esittelystä: kuka esittelee: johtosäännön määräys, toimielimen päätös esittelijän sijainen erityisestä syystä puheenjohtajan selostuksesta ilman viranhaltijaesittelyä Esittelijän tehtävät valmistelu esittelijän johdolla valmistelutoimet vain poikkeuksellisesti toimielimen ratkaistavaksi 11

Esittely 2 Päätösehdotuksen tekeminen = pohjaehdotus jos päätösehdotus puuttuu päätöksenteon virhe poikkeus luottamushenkilövaali, jossa päätösehdotus ei ole pakollinen asiallinen kanta asiaan päätös = hyväksyttiin esittäminen kokouksessa muuttaminen ja peruuttaminen / pöytäkirjaus päätösehdotuksen peruuttaminen = asian poistaminen esityslistalta ylimääräiset asiat: toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi Erityinen esittelijän vastuu esittelijä vastaa päätöksestä, vaikka se poikkeaa hänen päätösehdotuksestaan voi vapautua vastuusta vain ilmoittamalla eriävän mielipiteen (kuntalain 61 ) 12

Puheenjohtajan tehtävät kuntalain 15 a ja 54, hallintosääntö, valtuuston työjärjestys antaa kokouskutsun toteaa läsnä olevat ja heidän läsnäolo-oikeutensa toteaa kokouksen päätösvaltaisuuden ja laillisuuden johtaa asioiden käsittelyä pitää yllä kokousjärjestystä kehottaminen asianmukaiseen käyttäytymiseen ja kokouksesta poistaminen viime kädessä kokouksen keskeyttäminen ja lopettaminen asian käsittely puheenjohtajan selostuksen pohjalta erityinen syy esteellisyyksien selvittäminen läsnäolo- ja puheoikeus muiden toimielinten kokouksissa otto-oikeuden käyttäminen pöytäkirjan laatiminen 13

Yksittäisen asian kokouskäsittely asian esittely päätösehdotus = pohjaehdotus keskustelu puhujan pysyttävä käsiteltävänä olevassa asiassa kaikki pyydetyt puheenvuorot on annettava jäsenet voivat tehdä päätösehdotuksia ja kannattaa tehtyjä päätösehdotuksia jäsenet voivat ehdottaa käsittelyn siirtämistä (pöydällepano, palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi) jos ehdotusta kannatetaan, ehdotuksesta tehtävä päätös ennen kuin jatketaan keskustelua itse asiasta jos ehdotus hyväksytään, puheenjohtaja keskeyttää asian käsittelyn jos ehdotus hylätään, asian käsittely jatkuu puheenjohtaja julistaa keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja toteaa rauenneet ehdotukset (ei kannatettu) ja ehdotukset, joista äänestetään äänestystapa: nimenhuuto varmin äänestysjärjestys (ns. parlamentaarinen äänestystapa) päätöksen tekeminen (yksimielisyys, äänestys, vaali) päätöksen toteaminen ja asian käsittelyn päättäminen 14

Äänestyksen ja vaalin erot Äänestys Vaali Kohde asia henkilövalinta Tasatulos puheenjohtajan arpa ratkaisee ääni ratkaisee Ehdotukset asetetaan vastakkain ei vastakkain, vaan ääni suoraan henkilölle, jonka haluaa valittavaksi Kannatus äänestykseen vain ääniä voi antaa muillekin kuin pohjaehdotus ja ehdotetuille ja kannatetuille kannatettu vastaehdotus Julkisuus aina avoin enemmistövaali avoin - vaadittaessa suoritettava suljetuin lipuin (suhteellinen vaali aina suljetuin lipuin) 15

Eriävä mielipide, 61 eriävän mielipiteen tarkoitus: vapautua päätöksen tuottamasta oikeudellisesta vastuusta oikeus ilmoittaa eriävä mielipide on vastaehdotuksen tehneellä tai päätöstä vastaan äänestäneellä esittelijällä, jos päätös poikkeaa hänen päätösehdotuksestaan eriävä mielipide on ilmoitettava heti, kun päätös on tehty kirjalliset perustelut liitetään pöytäkirjaan, jos esitetty ennen pöytäkirjan tarkastamista päätöstä vastaan äänestänyt tai eriävän mielipiteen ilmoittanut ei ole vastuussa päätöksestä esittelijän vastuu: vastuussa päätöksestä, jollei ole ilmoittanut eriävää mielipidettä 16

Toimielimen pöytäkirja kokouksen kulkuun perustuva asiakirja tiedon säilytyksen, tiedon siirron, oikeussuojan ja valvonnan väline pöytäkirjaan merkitään (hallintosääntö): järjestäytymistiedot, asian käsittelytiedot, laillisuustiedot laatii puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä allekirjoittaa puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla seuraava kokous tarkastaa, jos pöytäkirjantarkastajat eivät ole hyväksyneet ns. julkinen luotettavuus ja julkiseksi tuleminen nähtävänä pitäminen valtuusto, kunnanhallitus ja lautakunta aina muut viranomaiset, jos viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi tarpeellista, jos halutaan päätökset lainvoimaisiksi 17

Kokouksen julkisuus Valtuusto kokoukset julkisia jollei käsitellä asiaa tai asiakirjaa, joka lain nojalla salassa pidettävä jollei valtuusto painavan syyn vuoksi jossakin asiassa toisin päätä valtuuston suljetun kokouksen asiakirjat salassa pidettäviä vain, jos laissa niin säädetään Muu toimielin = kunnanhallitus, lautakunta, johtokunta ym. kokoukset julkisia vain, jos toimielin niin päättää julkisessa kokouksessa ei saa käsitellä salassa pidettäväksi säädettyä asiaa tai asiakirjaa läsnäolo suljetussa kokouksessa hallintosääntö suljetun kokouksen keskustelut luottamuksellisia 18

Esteellisyys puolueettomuus vaarantuu yksittäisen asian käsittelyssä esteellisyysperusteista säädetään laissa esteellinen mukana asian käsittelyssä = päätöksenteon virhe ja päätöksen kumoamisperuste Valtuutetun esteellisyys valtuustossa esteellisyysperuste: kuntalain 52 valtuutettu esteellinen, kun asia koskee henkilökohtaisesti valtuutettua tai hänen läheistään välittömiä vaikutuksia valtuutetun tai läheisen asemaan vaikutus: käsittelykielto omalta paikalta yleisön joukkoon Muun luottamushenkilön ja henkilöstön esteellisyys esteellisyysperusteet: hallintolain 28 vaikutus: läsnäolo- ja käsittelykielto (hallintolain 27 ) 19

Esteellisyysperusteet 1(2) Osallisuusjäävi (hallintolain 28 1 kohta) henkilö tai hänen läheisensä asianosainen: viran/etuuden/luvanhakija, oikaisuvaatimuksen tekijä Edustajajäävi (2 kohta) henkilö tai hänen läheisensä avustaa tai edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa avustaja, asiamies, edunvalvoja Intressijäävi (3 kohta) asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa henkilölle tai hänen hallintolain 28.2 :n 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen Palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi (4 kohta) henkilö on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa oman siviilityönantajan asiat 20

Esteellisyysperusteet 2 Yhteisöjäävi (5 kohta) henkilö tai hänen hallintolain 28.2 :n 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenenä tai toimitusjohtajana yhteisössä, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa yhteisö: osakeyhtiö, yhdistys, osuuskunta, säätiö, seurakunta Yleislausekejäävi (7 kohta) luottamus henkilön puolueettomuuteen muusta erityisestä syystä vaarantuu ns. toisen asteen jääviä ei sovelleta; koskee myös oikaisuvaatimusmenettelyä yhtiökumppanuus, julkinen vihamies, kantelut, rikosilmoitukset: tapauskohtainen arviointi uutena tulkintakysymyksenä esteellisyys vaalirahoittajan asiassa aiheeton jäävääminen luottamuksen säilyttäminen 21

Yhteisöjäävin poikkeus tavoitteena konserniohjauksen edellytysten parantaminen hallintolain yhteisöjäävisäännöstä (28.1 5 kohta) ei sovelleta kunnallisen liikelaitoksen johtokunnan eikä kuntayhtymän tai kunnan tytäryhteisön hallituksen jäseneen/ toimitusjohtajaan, ellei kysymys ole sellaisesta asiasta, jossa kunnan ja liikelaitoksen/yhteisön edut ovat ristiriidassa keskenään esim. kunnan ja liikelaitoksen/tytäryhteisön/kuntayhtymän välinen sopimusasia asian tasapuolinen käsittely edellyttää, ettei henkilö osallistu asian käsittelyyn esim. viranomaisluvat, takaukset ym. tai kilpailullinen tilanne (hankintamenettely), jossa liikelaitos/tytäryhteisö on osallisena 22

Esteellisyyden toteaminen hallintolain 29 henkilö ratkaisee itse kysymyksen esteellisyydestään, myös kuntalain 52.5 toimielin päättää kokouksessa läsnä olevan esteellisyydestä jos henkilö itse ilmoittaa esteellisyydestään ja vetäytyy asian käsittelystä, toimielimessä riittää tämän ja esteellisyyden syyn toteaminen pöytäkirjaan merkintä henkilön poistumisesta esteellisenä ja esteellisyyden tosiasiallinen peruste tosiasiallinen peruste ei ole pykäläviittaus tai esim. osallisuusjäävi tai yhteisöjäävi, vaan todellisen tilanteen kuvaus 23

Läheiset, hallintolain 28 Läheiset jaettu kolmeen ryhmään: 1) perhepiiri = mm. puoliso, lapsi, vanhemmat, isovanhemmat, sisarus, erityisen läheinen henkilö 2) kaukaisemmat omat sukulaiset (= mm. setä, täti, eno) ja entinen puoliso 3) puolison perhepiiri osallisuus- ja edustusjäävissä (1-2 kohdat) otetaan huomioon kaikki läheiset intressi- ja yhteisöjäävissä (3 ja 5 kohdat) huomioon vain oma perhepiiri palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävissä (4 kohta) ei oteta läheisiä huomioon 24

Hallintolain 28.2-3 :ssä tarkoitetut läheiset isovanhemmat vanhemmat puoliso setä/täti/eno viranhaltija/ luottamushenkilö setä/täti/eno sisarus puoliso entinen puoliso puoliso lapsi lapsi erityisen läheinen henkilö - ei puolisoa lapsenlapsi puolisolla tarkoitetaan myös avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävää henkilöä läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista 1. ryhmä - myös ao. henkilön puoliso 2. ryhmä 3. ryhmä - myös ao. henkilön puoliso 25

KHO 2004:16 Ennakkomielipide - Yleislausekejäävi Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimivan lupa- ja valvontajaoston puheenjohtajan esteellisyys ympäristölupahakemuksen käsittelyssä oli arvioitava hallintomenettelylain nojalla. Jaoston puheenjohtaja oli sanomalehtihaastattelussa selvittänyt toimittajalle vireillä olevan ympäristölupahakemuksen mukaisen louhinta- ja murskaushankeen taustaa, aikaisempia vaiheita ja hankkeen sallittavuutta alueella voimassa olevan yleiskaavan kannalta sekä esittänyt omia arvioitaan hankkeen hyväksyttävyydestä. Tämä ei tehnyt puheenjohtajaa hallintomenettelylain 10.1 :n 6 kohdassa tarkoitetuin tavoin ennakkoasenteen perusteella esteelliseksi sittemmin osallistumaan hanketta koskevan ympäristölupa-asian käsittelyyn lupa- ja valvontajaostossa. kunnallishallinnon esteellisyys määräytyy kuntalain ja hallintolain mukaisesti ennakkomielipide ei tee esteelliseksi, vrt. perustuslain turvaama sananvapaus 26

Kunnallishallinnon muutoksenhakujärjestelmä kuntalain oikaisuvaatimus ja kunnallisvalitus, jollei erityislaissa säädetä muusta muutoksenhakukeinosta hallintovalitus asioissa, joissa muutoksenhausta säädetään erityislainsäädännössä hallintoriitamenettely hallinto-oikeudessa hankinta- ja kilpailuasiat markkinaoikeudessa virka- tai työehtosopimuksen tulkinta-asiat työtuomioistuimessa riita- tai rikosprosessi käräjäoikeudessa ylimääräinen muutoksenhaku 27

Kuntalain muutoksenhakujärjestelmä Korkein hallinto-oikeus kunnallisvalitus Hallinto-oikeus kunnallisvalitus Valtuusto/ Kuntayhtymän ylin/ainoa toimielin Kunnanhallitus/ Yhtymähallitus Lautakunnat Johtokunnat, jos ottooikeus toimielimen oma päätös oikaisuvaatimus alaisen viranomaisen päätös 28

Päätöksen muutoksenhakukelpoisuus päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta (kuntalain 91 ) Valmistelua tai täytäntöönpanoa: asian jättäminen pöydälle, asian palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi, asian siirtäminen toiselle viranomaiselle lausunnon pyytäminen lausunnon antaminen, jos lausunnolla ei ole pääasian ratkaisua sitovaa vaikutusta periaatepäätökset ja suunnitelmat eli asia tuodaan vielä uudelleen päätettäväksi työnjohdolliset määräykset: toimenkuvaukset, työvuoroluettelot, vuosilomat, varoitukset/huomautukset otto-oikeuden käyttäminen ja käyttämättä jättäminen toivomusponnet, pöytäkirjalausumat 29

Kuntaliiton uutiskirjeet Koottua ajankohtaistietoa suoraan sähköpostiisi

Uutiskirje luottamushenkilöille: Kuntapäättäjä Maksuton Kuntapäättäjä-uutiskirje välittää ajankohtaista tietoa. Kuntapäättäjä ja sen ruotsinkielinen versio, Kommunpolitikern, ilmestyvät kymmenesti vuodessa. Uutiskirjettä toimittaa Kuntaliiton viestintäyksikkö. Luottamushenkilötyö ja kunnissa vaikuttaminen on paljon muutakin kuin valtuustotyötä. Kaikki vaikuttajat ovat kuitenkin kuntapäättäjiä. Kuntaliitto julkaisee uutiskirjeitä eri toimialoilta ja keskeisistä hankkeista. Tilaa uutiskirjeitä sähköpostiisi http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/uutiskirjeet http://www.kommunerna.net/sv/databanker/nyhetsbrev