Vuoden Kyläksi 2012 valittiin Kitinoja Seinäjoelta - Kuntaliitos kylän voimaksi



Samankaltaiset tiedostot
EP:N VUODEN KYLÄN 2010 VALINTA

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Maaseututoimija 2007: Riitta Bagge (Parikkala, Etelä-Karjala)

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu

Asukkaita , joista Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja

Vastaajan taustatietoa

Vuoden kylän ja palkittujen toimijoiden valintaperusteet

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN ROAD SHOW

KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Menestyvän kylän resepti ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Kunnan ja kylän välinen vuorovaikutus Tutkimusalueina Seinäjoki ja Laihia

Seminaari Joensuu Työpaja 1. Mitä onnistunut yhteistyö kylien, järjestöjen ja viranomaisten välillä vaatii

Pohjois-Savon Kylät ry

POHJOIS-SAVON KYLÄT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Miten saada uusia asukkaita kylään?

TIEDOTE JA KUTSU MEDIALLE: VUODEN KYLÄ 2015 JA KYLÄTOIMINNAN TIENNÄYTTÄJÄT PALKITAAN

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 1/2014

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Kylätoiminnan kasvava vastuu

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

Vuoden Kylä 2010: Vihtijärvi (Vihti, Länsi-Uusimaa)

KYSELYTULOKSET EK-Kylät

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Uuden ohjelmakauden kynnyksellä

- Kylien Salo kehittämishanke - Esimerkkejä kylien toiminnasta - Jatkosuunnitelmat

KYLÄTOIMINNAN VÄLITAVOITTEET

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Lähidemokratia, Salon malli

Perustelut: Lukuisia työsuhdekeksintöjä tehneen Keijo Kareisen pitkäaikainen toiminta Pohjois-Karjalan Keksijät ry:n jäsenenä ja tilintarkastajana.

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

Maakunnallinen kyläyhdistys

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry

Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun asukashankinnasta

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015

MITÄ KYLÄHULLUUS ON? kuva: Mari Nyyssönen

Elinvoima ja Osallisuus. Seinäjoen kaupunginhallituksen hyväksymä

Syysterveiset toimistolta. Elämänvirtaa kylille. Jäsentiedote 4/

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

TORNION KYLIEN PÖYTÄKIRJA (1/6) NEUVOSTO

Maaseudun kehittämisen toimenpideohjelma

Juhani Nenonen 1

VALTAKUNNALLINEN VUODEN KYLÄ 2016: MUONION KERÄSSIEPPI

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri

Kyläsuunnittelu palveluksi Kylän tulevaisuusilta moniaistisessa tilassa toteutettuna

Miten kyläsuunnitelma voi tukea kylän asukashankintaa?

Salon kylähankkeet. Lähidemokratiatapaaminen

Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

ELÄVÄÄ MAASEUTUA KAAKKOIS-PIRKANMAALLA

Salon seudun kyläsuunnitteluhanke kokemuksia käytetystä suunnittelumallista

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

Esitykset paikallisdemokratiaviikon keskusteluillasta Esitetty yhdistysillassa

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma

Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta

Kiinteistöliiton ansiomitaleja ovat Pronssinen Kiinteistömitali ja Hopeinen Kiinteistömitali.

Kylän kestävyyspolku -hanke. Salo

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Lohjan Kylät ry:n historia ja kyläsuunnittelun tulevaisuus

ITU-kylät. Kyläsuunnittelu. Itä-Uudenmaan Kylät ry Östra Nylands Byar rf

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta

Matkailu nähdään maailmanlaajuisesti merkittäväksi maaseudun elinvoimaisuuden lisääjäksi.

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

YHDISTYS JA JÄRJESTÖFOORUMIT 2011

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Opintomatka Lokaaliin 2016

Kylien kevätpäivä ja hankkeen päätöstilaisuus Muuruvesi

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

Kylähankkeet ja lähidemokratian edistäminen Salossa

SIEVIN KYLÄT 2010 HANKE. Dr 5435/ Hankenumero 44320

Kunnon kylät

LÖYDÄ KOTIKYLÄSI KARTALTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

Hankkeen tausta ja tarve

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

Onko harvaan asuttu maaseutu turvassa?

MESTARIHIIHTO haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

Maakunnallisen turvallisuussuunnitelman tavoitteena

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Koto eteläpohjalaiseen kulttuurimaisemaan

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus

4. Raportti, eli yksityiskohtainen kuvaus hankkeen toiminnasta

Transkriptio:

Suomen Kylätoiminta ry Byaverksamhet i Finland rf c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi Puh. (02) 738 1761, fax (02) 738 1763 S-posti: info@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi TIEDOTE 2.9.2012 (Embargo 2.9. klo 15) Valtakunnallinen Vuoden Kylä 2012, kunniamaininnan saavat kylät, Vuoden Maaseutukasvo 2012, Vuoden Maaseututoimija 2012 ja Kylätoiminnan tiennäyttäjät palkitaan 2.9.2012 paikalliskehittäjien valtakunnallisessa LOKAALI-juhlaseminaarissa Joensuussa. - Vuoden Kylä 2012: Kitinoja (Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaa) - Kunniamaininta Vuoden Kylä 2012: Letku (Tammela, Häme) - Kunniamaininta Vuoden Kylä 2012: Tykköö (Jämijärvi, Satakunta) - Vuoden Maaseutukasvo 2012: Kari Väänänen (Kemijärvi, Lappi) - Vuoden Maaseututoimija 2012: Olav Jern (Vaasa, Pohjanmaa) - Kylätoiminnan Tiennäyttäjä: Esko Vähätiitto (Kärsämäki, Pohjois-Pohjanmaa) - Kylätoiminnan Tiennäyttäjä: Raija Ikonen (Leppävirta, Pohjois-Savo) - Kylätoiminnan Tiennäyttäjä: Raimo Yrjänheikki (Ylitornio, Lappi) Lisätiedot: Suomen Kylätoiminta ry, pääsihteeri Risto Matti Niemi, puh. 050 599 5229, ristomatti.niemi@kylatoiminta.fi, tiedottaja Pipsa Salolammi, puh. 045 1233 254 pipsa.salolammi@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi Vuoden Kyläksi 2012 valittiin Kitinoja Seinäjoelta - Kuntaliitos kylän voimaksi Suomen Kylätoiminta ry on valinnut Vuoden Kyläksi 2012 Kitinojan Etelä-Pohjanmaalta Seinäjoelta. Kitinoja on hyödyntänyt kuntaliitosta erinomaisella tavalla, keskittänyt osaamisensa palvelujen tuot-teistamiseen ja kehittänyt kylän keskusta. Kokoavana voimana toimii Kitinojan kyläseura. Vuoden Kylä valittiin maakuntien ehdokkaista 28. kerran. Omatoimisuuden ja yhteistyön esimerkkikylä ansaitsee Vuoden Kylä 2012 palkinnon. Kuntakoon kasvaessa kylä on koonnut voimansa ja kehittänyt suunnitelmallisesti kylätoimintaa Kitinojan kylätoiminta perustuu yhteistyön voimaan, oma-aloitteisuuteen ja pitkäjänteisyyteen. Kitinoja on monipuolisesti mukana palvelujen tuotteistamisessa. Kuntaliitoksen Kitinoja on kääntänyt voimavaraksi kehittämällä kylän toiminnallista keskusta. Tuore kyläsuunnitelma on valmistunut huhtikuussa 2012. Kylään on tehty sekä kylälaava että perinnekyläkaava. Maaseutumaista asutusta ja uusien asukkaiden hankintaa on kaikin tavoin edistetty. Kitinojan kyläseura järjestää lukuisia tapahtumia yhdessä muiden järjestöjen ja yhdistysten kanssa. Valintaraadin mielestä Kitinojan kylä on pystynyt hyödyntämään vuonna 2009 Seinäjoella toteutettua kuntaliitosta esimerkillisellä tavalla. Voimainnäytteitä ovat perinnekylähanke, kylän toiminnallisen keskuksen kehittäminen ja Kitinojan kyläkirjahanke. Kitinoja vastaa omalta osaltaan palvelujen säilymisestä kylässä. Vuoden Kylä 2012 toimii kansainvälisesti sekä sosiaalisessa mediassa. Kylällä on myös omat kotisivut ja paikallissanomat, sekä osuuskunta ja valokuituverkosto. Kitinojan asukasluku on 400 henkilöä. Etäisyys Seinäjoelle, Nurmoon ja Lapualle on 16 kilometriä. Kylä kuuluu Seinäjoen kaupunkiin ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaan. 2

Lisätiedot: Kitinojan kyläseura ry, puheenjohtaja Keijo Kitinoja, puh. 050 593 4295, kei-noja@netikka.fi, Etelä-Pohjanmaan kyläasiamies, Juha Pohjonen, puh. 0500 927 725, ju-ha.pohjonen@kuusnetika.fi, www.valokaista.fi Muuttovoitto Letkulle on kylän ansiota Letkun kylä Tammelassa on saanut kunniamaininnan Vuoden Kylä 2012 -kilpailussa. Monipuolinen kylä on tehnyt vuosien ajan työtä maaseutuasumisen ja maallemuuton edistämiseksi. Se on markkinoinut tontteja yhdessä kunnan kanssa ja edistänyt koko alueen kylätoimintaa. Letkun kylä on ollut mukana kuntauudistuksessa lähipalvelujen tuotteistajana. Kylän palveluihin kuuluvat lähikoulu, kauppa, posti, laajakaista, osuuskunta, monipalvelukeskus, infra, kyläavustaja ja kuljetuspalvelut. Letku on aktiivinen ja vireä Tammelan kuntaan kuuluva kylä Hämeessä. Uusien asukkaiden hankinta ja tonttien markkinointi yhdessä kunnan kanssa ovat esimerkillinen osa Letkun kylätoimintaa. Vuonna 2010 järjestetyt Kylä kelpaa -asuinmessut onnistuivat erinomaisesti. Letkun kylä on saanut pitkäjänteisen asukashankinnan ja tonttipörssin tuloksena muuttovoittoa. Letkun Iloisten ihmisten kylä ajattelu on lisännyt kylätoiminnan myönteistä julkisuuskuvaa paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Valintaraadin mukaan Letkun kylä vie eteenpäin rohkeilla aloitteilla ja kehittämishankkeilla koko kunnan kylätoimintaa. Kyläläisten innokkuus, uutteruus ja uskallus ovat avainsanoja. Vahvuuksia ovat Letkun puoti osuuskunnan perustaminen, kyläkoulun säilyttäminen sekä tonttipörssin laajentaminen ja vakiinnuttaminen. Osuuskuntamuotoinen palvelujen järjestäminen on erinomainen esimerkki siitä, miten paikallisyhteisö voi ottaa vastuuta paikallistasolla. Letku tarjoaa yhteiskunnallisesti vaikuttavan ja uuden mallin palvelujen järjestämisessä tulevaisuudessa. Letkun kylä on toiminut tuloksekkaasti erilaisissa hankkeissa vuosien ajan. Kansainvälinen toiminta on tärkeä osa kylätoimintaa. Jätevesi- ja ympäristöasioissa Letku on suunnannäyttäjä. Maisemanhoitosuunnitelma tehtiin vuonna 2010. Letkun kylässä on ollut käynnissä mittava kyläsuunnitteluprosessi vuosina 2011-2012. Kyläkaava on vireillä ja valmistuu vuonna 2012-2013. Kylässä on 370 asukasta. Etäisyys lähimpiin kaupunkeihin Someroon on 12 km, Forssaan 25 km, ja Ete-lä-Suomen suurimpiin kaupunkeihin noin 100 km. Lisätiedot: Letkun kyläyhdistys, puheenjohtaja Asko Koivu, puh. 0400 502 425, asko.koivu@surffi.net, Eija Laine, puh. 050 917 2454, eija.laine@surffi.net, www.letkunkyla.net

Tykköön kylä suuntautuu tulevaisuuteen Tykköön kylä on saanut kunniamaininnan Vuoden Kylä 2012 kilpailussa. Jämijärvellä sijaitseva Tyk-köön kylä toteuttaa ja päivittää kyläsuunnitelmaa säännöllisesti. Asukkaiden tarpeita on kartoitettu laaja-alaisesti. Viime syksynä Tykköö teetti ulkopuolisella tutkijalla kylätutkimuksen, jossa selvitettiin kyläläisten ajatuksia kylätoiminnasta ja sen kehittämisestä. Tykköössä asukashankinta ja kyläkoulun säilyttäminen ovat olennainen osa kylätoimintaa. Uuden kylätalon rakentaminen ja aitta-alueen kehittäminen osoittavat aktiivista kyläläisten yhteistyötä. Kymmenen vuoden aikana alue on noussut tyhjästä vanhan myllyn paikalle kylän toiminnan keskukseksi. Kylän talkoohenki on ainutlaatuista. Pieni ja vireä kylä on vahvasti mukana hankemaailmassa. Tykköön seudun kyläyhdistys ry on ollut aktiivisesti vaikuttamassa laajakaistan saamiseksi kylään. Tyrkkäämme Tykköön seudun tulevaan hankkeessa yritystoimintaa kehitettiin ennakkoluulottomasti kylällä. Kylän asioista tiedotetaan säännöllisesti kaikkiin talouksiin ja talkoohenkeä ylläpidetään kyläsaunailloilla, kyläilloilla ja talkootapahtumin. Valintaraadin mielestä Tykköön kylä harjoittaa esimerkillistä ja ennakkoluulotonta kylätoimintaa. Vahvuudet tulevat esille asukashankinnassa, talkoohengessä, tulevaisuuden kyläsuunnittelussa ja kylän yhteisen tahtotilan toteuttamisessa. Tykköön kylä suuntautuu tulevaisuuteen ja on askeleen edellä ajan virtaa. Kyläläiset ovat mukana toiminnassa sen kaikilla tasoilla. Tämä on hieno saavutus kylän päämäärätietoisessa kehittämisessä. Tykköön kylä sijaitsee Jämijärvellä Satakunnassa. Asukkaita on 170. Lähin kaupunki Kankaanpää sijaitsee 25 kilometrin päässä.

Lisätiedot: Tykköön seudun kyläyhdistys ry, puheenjohtaja Timo Sorvali, puh. 044 5474516, timos@tykkoo.com, SataKylät ry, kyläasiamies/hankekoordinaattori Hanna Ruohola, puh. 044 357 6181, hanna.ruohola@satakylat.fi, www.tykkoo.com Näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänänen valittiin Vuoden maaseutukasvoksi 2012 Vuoden maaseutukasvoksi 2012 on nimetty näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Kari Kyösti Väänänen Kemijärveltä. Suomen Kylätoiminta ry:n hallitus antoi tämän tunnustuksen nyt ensimmäisen kerran, ja jatkossa se annetaan vuosittain valtakunnallisen LOKAALI- juhlaseminaarin yhteydessä. Tunnustus annetaan henkilölle, joka on ollut julkisuudessa ja viestintävälineissä myönteisesti esillä kylä-toimintaan ja maaseutuun liittyvissä asioissa ja vahvistanut toimillaan maaseudun ja kylien kehittämisen profiilia ja myönteistä julkisuuskuvaa. Näyttelijä-ohjaaja Kari Väänänen (s. 1953 Inari) on asunut lapsena Kemijärvellä ja Oulussa vuosina 1968-1973 ja vuosina 1968-1973 Kuopiossa sekä Vaasassa, Helsingissä ja Tampereella kuten myös kaksi ja puoli vuotta Brasiliassa. Kaipuu Kemijärvelle kuitenkin pysyi sydämessä ja Kari Väänänen muutti takaisin kotipaikkakunnalle lähes 40 vuoden tauon jälkeen keväällä 2008. Kemijärven kuuluisin paluumuuttaja on halunnut käyttää kuuluisuuttaan uuden kotikuntansa auttamiseen. Hän on ollut paikallista sellutehdasta puolustavan Kemijärven massaliikkeen kasvo. Aikaisemmin näyttelijä on muun muassa kampanjoinut Kemijärven yöjunan puolesta. Nykyisin Väänänen on keskittynyt ohjaamaan ja käsikirjoittamaan mm. suosittua Taivaan tulet -tv-sarjaa. Näyttelijä Kari Väänänen on erittäin kokenut ja arvostettu ammattilainen. Hän on yksi Aki Kaurismäen luottonäyttelijöistä. Hän on tehnyt eri elokuvissa loistavia rooleja ja tuonut myös ohjaajana ja käsikirjoittajana hyvin esille maaseutunäkökulmaa sekä maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusta. Näitä ovat roolit mm. elokuvissa Rosso, Helsinki-Napoli All Night Long, Häjyt, Lakeuden kutsu, Joulutarina, Havukka-ahon ajattelija ja Taivaan tulet tv-sarja. Väänäsen roolisuoritukset kuvaavat myös osuvasti maaseudun toimeentulon ja työn moninaisuutta. Lisätiedot: pääsihteeri Risto Matti Niemi, puh. 050 599 5229, ristomatti.niemi@kylatoiminta.fi, tiedottaja Pipsa Salolammi, puh. 045 1233 254, pipsa.salolammi@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi Olav Jern valittiin Vuoden Maaseututoimijaksi Vuoden Maaseututoimijaksi 2012 on valittu Pohjanmaan liiton - Österbottens förbundetin maakunta-johtaja Olav Jern Vaasasta. Tunnustus annetaan henkilölle, joka on pitkäjänteisesti ja ansioituneesti kehittänyt maaseutua. Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) valitsi Vuoden Maaseututoimijan nyt 6. kertaa. Maakuntaneuvos Olav Jern (s. 1950) on toiminut maakuntajohtajana Pohjanmaan liitossa aina sen perustamisesta vuodesta 1994 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli läänineuvottelukunnan pääsihteerinä ja Svenska Österbottens landskapsförbundetin toiminnanjohtajana. Vuonna 2010 presidentti myönsi hänelle maakuntaneuvoksen tittelin. Olav Jern työskentelee aidolla palolla oman maakuntansa puolesta. Hän on toiminut lukuisissa kunnallisissa, alueellisissa, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä luottamustehtävissä sekä työskennellyt pitkään elinkeinoelämän hyväksi. Hän on luontevalla tavalla rakentanut verkostoa muiden maaseutukehittäjien kanssa, mikä mahdollistaa maaseutukehittämisresurssien tehokkaan käytön Pohjanmaalla. Kiinnostus ulottuu myös viran ulkopuolelle, ja Jern on usein nähty vieras sekä isoissa että pienissä tapahtumissa. Hän on jo kauan toiminut innoittajana Pohjanmaalla ja näyttänyt esimerkillisesti mallia muille maaseudun toimijoille sekä avannut silmiä uusille mahdollisuuksille.

Lisätiedot: Olav Jern, puh. +358 6 320 6527, olav.jern@obotnia.fi, Jesper Wikström, puh. 0400 388 530, jesper.wikstrom@aktion.fi -

Esko Vähätiitto valittiin Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi Kärsämäkinen maaseutukehittäjä Esko Vähätiitto valittiin Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi. Vähätiitto on ollut ja on edelleen aktiivinen toimija Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:ssä, Sydänmaan Kyläosuuskun-nassa sekä kylähankkeiden suunnittelijana ja vetäjänä vuodesta 1997 alkaen. Kylätoiminnan Tien-näyttäjäksi valitaan henkilö, joka on ollut pitkäaikaisesti kehittämässä valtakunnallista ja alueellista toimintaa. Esko Vähätiitto (s. 1944) oli mukana suunnittelemassa ja perustamassa kyläosuuskuntaa Sydänmaan-kylälle 1990-luvulla. Hän työskenteli Kyläosuuskunnan toimitusjohtajana vuosina 1997-2001 ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2002 alkaen. Vähätiitto toimi Sydänmaan Kyläosuuskunnan puheen-johtajana, kun Sydänmaankylä valittiin Pohjois-Pohjanmaan vuoden 2001 kyläksi. Vähätiitto on kehittänyt Sydänmaankylää ja kylätoimintaa laaja-alaisesti. Hän on ollut aktiivisesti mu-kana kymmenissä paikallisissa ja kansainvälissä kylähankkeissa sekä järjestänyt lukuisia tutustumis-käyntejä kylä- ja maaseutumatkailukohteisiin ympäri Suomea ja Eurooppaa. Yhteisöllisillä luottamus-toimillaan hän on vaikuttanut maaseudun elinvoimaisuuden puolesta edistämällä kylien ja kunnan yhteistyötä. Vähätiitto on jäsenenä kymmenissä lähialueen tai maakunnallisen hankkeen ohjausryh-mässä. Ennakkoluulottomalla asenteella ja uudistushalulla Vähätiitto on näyttänyt suuntaa ja esimerkkiä kylä-toimijoille. Hän on toiminut suunnittelijana ja hankevetäjänä monissa ympäristönhoitoon, viestintään, kansainväliseen nuorisotoimintaan ja teidenhoitoon liittyvissä kylähankkeissa. Esko Vähätiitto on tehnyt rohkeasti ja sitkeästi työtä kylien hyväksi. Kylätoimijana hän on tuonut esille uudistavia ja rohkeita ajatuksia maaseudun kehittämisestä. Yhteystiedot: Esko Vähätiitto, Sykkeentie 40, Kärsämäki, puh. 0400 366 408, syke@kylakeskus.com, Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry, Esa Aunola, puh. 040 551 3986, esa.aunola@luukku.com, www.kylakeskus.com/ Raija Ikonen valittiin Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi Leppävirtalainen pankinjohtaja/eläkeläinen Raija Ikonen valittiin Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi. Ikonen on toiminut kylätoiminnan kehittäjänä yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän oli mukana perustamassa Soinilansalmen ja Näädänmaan kylätoimikuntia vuonna 1980. Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi valitaan henkilö, joka on ollut pitkäaikaisesti kehittämässä valtakunnallista ja alueellista toimintaa. Raija Ikonen (s. 1944) on innokkuudellaan ja tarmokkuudellaan kehittänyt maaseudun elinvoimaisuutta paikallisesti sekä valtakunnallisesti. Hänen roolinsa kylätoiminnan kehittämisessä on ollut pitkä-aikainen ja tuloksiltaan vaikuttava. Ikonen on toiminut useiden vuosien ajan Mansikka ry:n hallituksessa, Näädänmaan kyläseurassa ja Soinilansalmen kyläyhdistyksessä. Suomen Kylätoiminta ry:n hallituksen jäsen Ikonen on ollut vuosina 2009-2010. Ikonen on vaikuttanut kylätoiminnan tulevaisuuteen paikallisella, maakunnallisella ja valtakunnallisella tasolla. Hän on aktiivisesti hoitanut maaseudun kehittämistehtäviä, jotka Ikonen on kokenut tärkeinä ja mielekkäinä. Ikosen kohdalla toteutuu elinikäinen oppiminen. Yhteisöllisyyteen sekä oman alueen ja kylän kehittämiseen liittyvät asiat ovat hänen sydäntään lähellä. Ikosen ansiosta Leppävirran kunnan ja kylien välinen vuoropuhelu sekä yhteistyö ovat vahvistuneet. Nykyisin Ikonen toimii kylän kalastuskuntien ja tiehoitokuntien sihteerinä ja rahastonhoitajana. Lisäksi hän hoitaa tilintarkastajan tehtäviä erilaisissa yhdistyksissä ja yrityksissä. Ikonen seuraa aktiivisesti ja innokkaasti kylätoiminnan kehityssuuntia. Hän pyrkii kaikin tavoin vaikuttamaan siihen, että kylät otetaan paremmin huomioon aluekehitystyössä. Kylätoiminnan puolestapuhujana Ikonen on vertaansa vailla. Yhteystiedot: Raija Ikonen, Heinävedentie 2967 b, Leppävirta, puh. 040 567 2275, raija.ikonen@pp.inet.fi, Mansikka ry, toiminnanjohtaja Pekka Leskinen, puh. 040 532 5310, pekka.leskinen@mansikkary.fi

Raimo Yrjänheikki valittiin Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi Kyläyhdistyksen puheenjohtaja, maaseudun kehittäjä Raimo Yrjänheikki valittiin Kylätoiminnan Tien-näyttäjäksi. Ylitornion Pessalompolossa vaikuttava Yrjänheikki on vahva kylätoimija. Hän on ollut mukana kymmenien vuosien ajan maakunnallisessa kylätoiminnassa ja Outokaira tuottamahan ry:n hallituksessa. Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi valitaan henkilö, joka on ollut pitkäaikaisesti kehittämäs-sä valtakunnallista ja alueellista toimintaa. Pessalompolon kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Raimo Yrjänheikki (s. 1936) on kehittänyt laajasti ja monipuolisesti kylätoimintaa Ylitornion Pessalompolossa. Hän on ollut perustamassa Metsästysseura Jupon erä ry:tä, Ylitornion Järvikyläin yhdistystä ja Pessalompolon kyläyhdistys ry:tä. Yrjänheikki toimii Jupon erässä toiminnanjohtajana sekä Ylitornion Järvikyläin yhdistyksessä ja Pessalompolon kyläyhdistyksessä puheenjohtajana. Yrjänheikki on ponnistellut ja näyttänyt suuntaa Lapin kylätoiminnassa. Kehittämistyön uranuurtaja on saanut aikaan Pessalompolon kyläyhdistyksen toimitalon rakentamisen, kylän elinvoimaisuuden lisääntymisen sekä useita hankkeita. Yrjänheikki on tehnyt pitkäjänteistä, pyyteetöntä ja tuloksellista työtä kylätoiminnassa. Hänen saavutuksensa ovat esikuvana monille nuorille kylätoimijoille. Pessalompolon maakunnallisesti arvostettu toiminta on pitkälti Yrjänheikin ansiota. Kylätoiminnan tiennäyttäjän saavutukset voidaan rinnastaa Pessalompolon kylän menestystarinaan. Työ on näkyvää, käsin kosketeltavaa ja ansiokasta. Suomen Kylätoiminta ry ja Lappilaiset Kylät ry arvostaa suuresti Yrjänheikin panostusta kylätoimintaan. Yhteystiedot: Pessalompolon kyläyhdistys ry, Raimo Yrjänheikki, Raanujärventie 3714, Pessalompolo, Puh. 0400 893 131, raimo.yrjanheikki@gmail.com, Lappilaiset Kylät ry, kyläasiamies Pirjo Riskilä, puh. 040 149 5919, lapin.kylaasiamies@elisanet.fi