Opintomatka Lokaaliin 2016
|
|
- Santeri Kalle Jaakkola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opintomatka Lokaaliin 2016 Valtakunnalliset kyläpäivät Heinolassa KYLILLÄ KELPAA-, PALVELEVAT KYLÄT- JA PALVELUPORTAAT-HANKKEET
2 Opintomatka Lokaaliin 2016 Valtakunnalliset kyläpäivät Heinolassa Valtakunnalliset kyläpäivät järjestettiin Heinolassa Pohjois-Pohjanmaalta järjestettiin kolmen hankkeen yhteistyössä yhteinen opintomatka kyläpäiville. Opintomatkan järjestivät yhdessä Kylillä kelpaa, Palvelevat kylät ja Palveluportaat-hanke. Matkalle osallistui yhteensä 22 henkilöä, jotka olivat kyläyhdistysten aktiivitoimijoita sekä maaseudun kehittäjiä. Perjantai Bussi lähti Rantsilasta klo matkan varrelta pysähdyttiin Pulkkilassa sekä vielä Kärsämäellä, josta viimeiset matkalaiset nousivat kyytiin. Matka jatkui Oittisisen kylään, joka sijaitsee Korpilahdella, noin 40 km Jyväskylästä. Siellä tutustuimme Oittilan maamiesseuran ylläpitämään Villa Cawén. Villa Cawen oli vuonna 1860 rakennettu vanha iso maalaistalo, joka oli saanut nimensä taidemaalari Alvan Cawénin mukaan. 1
3 Kyläyhdistys oli yhdistynyt maamiesseuraan 18 vuotta sitten ja samalla oli perustettu myös Villa Cawén, josta on muodostunut kyläläisten ja mökkiasukkaiden tapaamis- ja kokoontumispaikka. Palvelutarjonta kyläkeskuksessa on kattava. Tällä hetkellä siellä on kauppa, kirjasto, nettipiste, kahvio, suoramyynti tilatuotteille sekä kirpputori. Maamiesseuralta voi tilata myös pitopalveluita ja tilaa vuokrataan kokoustiloiksi, ristiäisiin, hautajaisiin sekä erilaisille näyttelyille. Kyläkeskus työllistää yhden täysipäiväisen työntekijän sekä useita työllisyysvaroilla palkattuja sekä tonnitalkoolaisia. Kuitenkin arviolta 80% töistä tehdään talkoilla. Kyläkeskusta pidetään avoinna kesällä joka päivä ja talviajalla Toimintaa pyöritetään yhteiskunnallisen yrityksen toimintatavalla, eli kaikki tulos mitä kyläkeskus tuottaa käytetään sen toiminnan kehittämiseen. Tällä toiminnalla on saatu kylällä säilytettyä tarvittavat palvelut. Tulevaisuudessa aiotaan selvittää kyläläisten ruokapalvelun tarpeita. Esittelyn ja ruokailun jälkeen matka jatkui Heinolaan, jonne saavuimme klo Heinolassa majoituimme hotelli Kumpeliin. Illalla matkalaisilla oli vielä mahdollisuus käyttää hotellin kylpyläosastoa tai käydä katsomassa Apulannasta kertovan elokuvan Teit meistä kauniin. Elokuva kertoi Heinolan omista pojista ja perjantain ensi-ilta oli aivan loppuun myyty, elokuviin pääsivät vain ne, jotka olivat varanneet liput etukäteen. Lauantai Lauantain ohjelma alkoi klo 8.00 jolloin Heinolan torilla esittäytyi valtakunnalliset Kylähullut. Opastetut retket lähtivät Hotellilta klo Pohjois-Pohjanmaan retkiporukasta kaikki olivat ilmoittautuneet Kalkkisiin ja Urajärvelle suuntautuvalle retkelle. Tälle retkelle oli tullut kaiken eniten ilmoittautumisia ja järjestäjät olivat päättäneet jakaa porukan puoleksi ja toinen ryhmä aloitti retken päinvastaisesta suunnasta. 2
4 Ensimmäisenä tutustumiskohteena kävimme tutustumassa Urajärven kartanon museotoimintaan. Urajärven kartano kuului lähes 250 vuotta aateliselle von Heideman -suvulle.tila tuli suvun haltuun vuonna 1672, ja viimeinen von Heideman - sukuinen omistaja Lilly von Heideman kuoli Viimeiset suvun edustajat kartanossa olivat naimattomat sisarukset Lilly ( ) ja Hugo ( ) von Heideman. He testamenttasivat kotikartanonsa ylläpidettäväksi kartanomuseona. Urajärven kartanomuseo on yksi maamme vanhimmista kartanomuseoista. Se avasi ovensa yleisölle jo vuonna Vielä muutamaa vuotta aiemmin kartanossa toteutettiin täydellinen restaurointi niin sisä- kuin ulkotiloissakin, kartanon ulkoväri muun muassa palautettiin siihen asuun, jossa se testamentattaessa oli. Loppuvuodesta 2015 Museovirastossa läpikäytyjen säästötoimenpiteiden seurauksena Urajärven kartano päätettiin sulkea. Kyläläiset järjestivät asian tiimoilta muun muassa nettiadressin sekä yhdistykset erikseen vetosivat Museovirastoon ja myös opetus- ja kulttuuriministeriin, jotta sulkemiselta säästyttäisiin. Lopputulema siltikin oli sulkeminen. Kartano oli kuitenkin hyvin tärkeä monelle kyläläiselle sekä kesäasukkaalle. Toimijat perustivat yhdistyksen, jonka tarkoituksena on tulevaisuudessa turvata museotoiminta Urajärven kartanossa. Museoviraston kanssa käydyissä neuvotteluissa yhdistys pystyi tekemään palvelusopimuksen, jonka mukaan museon opastuksen ja ylläpidon hoitaa yhdistys talkootyönä. Esineistö säilyy Museoviraston hallinnassa ja kiinteistöt Senaattikiinteistöillä. 3
5 Yhdistys rahoittaa toimintansa jäsenmaksuilla, lahjoituksilla ja tuilla, joilla se pyrkii pitämään kartanon avoinna ja opastukset käynnissä ainakin kesäaikaan. Jäseniä yhdistyksellä on noin 150 kappaletta. Tällä hetkellä alueella on kolme toimijaa Kartanon ystävät ry, Nuorisoseura, joka järjestää alueella teatteriesityksiä sekä yksityinen kahvilayrittäjä. Toisena vierailukohteena tutustuttiin Urajärven seudun kouluosuuskuntaan Uskoon. Alueella on ollut useita kuntaliitoksia ja Urajärvellä koulu oli lakkautettu 3 vuotta sitten. Paikalliset yhdistykset (nuorisoseura, metsästysseurat, maamiesseura ja kyläyhdistys) olivat perustaneet osuuskunnan ja ostaneet koulun tontteineen sekä koulun yhteydessä olevan rivitalon Asikkalan kunnalta. Osuuskunnan tarkoituksena oli korjata vanha koulu kylätaloksi. Tällä hetkellä koululta löytyi sauna- ja teknisentyöntilat. Suunnitteilla oli kehittää kouluja ja ainakin kutomiselle ja nuorisolle oltiin tekemässä omia tiloja koulun yhteyteen. Koulun tiloissa osuuskunta pitää myös pitopalvelua, joka oli tehnyt ruoan vierailijoille. Ruokailun lomassa Nuorisouran puheenjohtaja Timo Ahola kertoi nuorisoseuran teatteritoiminnasta, joka oli aloitettu 2 vuotta sitten ja sillä oltiin saatu aivan uutta henkeä nuorisoseuran toimintaan. Teatteritoiminta on koko kylän yhteinen juttu ja ensimmäisenä vuotena mukana oli noin 150 kyläläistä sekä näyttelijöinä, että muissa järjestelyissä. Teatteri on tuonut kylälle lisää yhteisöllisyyttä. Näytelmä on suuri ponnistus myös rahallisesti, sillä yhden näytelmän kustannusarvio on noin tuhatta. Urajärveltä matka jatkui Kalkkisten kylälle. Kalkkisen kylällä on noin 400 vakituista asukasta, mutta kesäaikana asukasmäärä nousee 1000 hengellä. Kalkkisten kylällä on aiemmin toiminut Rapalan uistintehdas, joka oli nyt kuitenkin lopetettu. Tällä hetkellä suurin työllistäjä on Finlandia uistin. Kylässä järjestetään kolme perinteistä tapahtumaa, jotka ovat Kalkkisten kymppi, joulumarkkinat ja kyläpäivät lisäksi suunnitteilla on talvelle Kalkkispilkki. 4
6 Kalkkisissa ensimmäinen vierailukohde oli Viinitila Pihamaa. Pihamaan Viini- ja Puutarhatilalla on tilaperinteitä jo vuosisatojen takaa. Kalkkisten kantatilalla on viljelty marjoja ja vihanneksia jo pitkään. Tilaviinejä on Pihamaalla valmistettu jo yli kymmenen vuoden ajan. Viinit valmistetaan pääosin tilan omista raaka-aineista. Tilalla tuotetaan yli kymmentä erilaista viiniä, aitoja siidereitä, liköörejä sekä väkevämpiä tuotteita. Yhteensä tuotteita on noin 40. Lisäksi tilalla on myytävänä myös vihanneksia, mansikkaa, perunaa yms. Tilalla on panostettu tuotteiden laatuun ja makuun. Viinitilan ajatuksena on myydä elämyksiä, tuotteissa on aina mukana tarina. Yritys ei kilpaile hinnoilla, vaan laadulla. Toisena vierailukohteena oli Kalkkisten Nuorisoseuran-talo. Nuorisoseuran toiminta oli vireää ja talolla järjestettiin useita eri tapahtumia ja liikuntapiirejä. Kylässä toimi vielä koulu ja myös koulu käytti taloa liikuntatuntien pitämiseen. Nuorisoseura oli hakenut rahoituksia useista eri lähteistä mm. Leaderista ja Kotiseutuliitolta. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Lepistö kertoi kyläyhdistyksen ja Nuorisoseuran yhteistyöstä ja siitä mikä rooli 5
7 kyläyhdistyksellä oli kylän aktivoimisella ja toiminnan kehittämisessä. Kalkkisista palasimme sisävesilaivalla retken lähtöpaikalle. Matka kauniissa maisemissa Heinolaan kesti noin kaksi tuntia. Hotellille pääsimme klo Lauantai iltana järjestettiin vielä ohjelmallinen illanvietto Krouvin Lavalla, Hartolassa. Tilaisuuteen oli bussikuljetus. Ohjelmassa oli illallinen sekä tanssia. Bussikuljetus takaisin lähti klo Sunnuntai Sunnuntaina vietettiin Lokaalin pääjuhlaa Heinolan WPK-talolla. Tilaisuudessa Sytyn puheenjohtaja Petri Rinne pohti kuntien ja kylien yhteisiä tehtäviä. Tilaisuudessa jaettiin myös palkintoja. Valtakunnallinen Vuoden Kylä 2016 ja kunnianmaininnan saavat kylät palkittiin nyt jo 32. kerran. Suomen Kylätoiminta ry nimesi juhlaseminaarissa myös Kylätoiminnan Tiennäyttäjät, Vuoden Maaseututoimijan ja Vuoden Maaseutukasvon. 6
8 Kylätoiminnan Tiennäyttäjäksi valitaan henkilö, joka on ollut pitkäaikaisesti kehittämässä valtakunnallista ja alueellista toimintaa. Tänä vuonna yksi palkituista oli Raahelainen Matti Sevonkari. Suomen Kylätoiminta ry antaa Maaseututoimija-tunnustuksen henkilölle, joka on pitkäjänteisesti ja ansioituneesti kehittänyt maaseutua. Vuoden Maaseutukasvo -tunnustus annetaan henkilölle, joka on ollut julkisuudessa myönteisesti esillä kylätoimintaan ja maaseutuun liittyvissä asioissa, vahvistanut toimillaan tai esimerkillään maaseudun ja kylien kehittämisen profiilia sekä myönteistä julkisuuskuvaa ja tehnyt näin suomalaista maaseutuelämää tunnetuksi. Nämä pitkäaikaisesta kehittämistyöstä jaettavat palkinnot puhuvat koko Suomen yhteiskuntaa palvelevasta työstä. Kotimatkalle ryhmämme pääsi ruokailun jälkeen klo ja takaisin Ransilassa olimme klo
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
ESKOLAN KYLÄPALVELU OY
ESKOLAN KYLÄ Eskolan kylä sijaitsee 13km:n päässä kuntakeskuksesta. Kylässä on n. 450 asukasta. Kylän elinkeinorakenne on teollisuuspainotteinen. Kylällä on pitkä perinne omatoimisesta kehittämisestä.
ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI
ESKOLAN KYLÄN PALVELUIDEN MONITUOTTAJA MALLI Yhteisö Eskolan kylä on yli 400 asukkaan teollisuuspainotteinen taajama Kannuksen kaupungissa. Kylällä on kaksi kauppaa, ala-aste, päiväkoti ja n. 160 teollista
MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka Ilomantsi Eija Liimatta
MONIPALVELUKESKUS Jokuset kyläyhdistys ry / Kehittyvä Kuusaa kehittämishanke: opintomatka 22.4.2017 Ilomantsi Eija Liimatta Ilomantsi Väkiluku 2016 = 5 236 Ikäryhmittäin 0 to 14 10.1% 15 to 64 56.1% 65
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Vuoden kylän ja palkittujen toimijoiden valintaperusteet
Vuoden kylän ja palkittujen toimijoiden valintaperusteet Vuoden kylä 2018: Teuro-Kuuslammi, Tammela, Kanta-Häme Vuoden kyläksi on valittu Teuro-Kuuslammi, joka on Tammelassa Lounais-Hämeessä sijaitseva
Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa
Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Kylätoiminta Salossa. Salon oppaat
Kylätoiminta Salossa Salon oppaat 25.9.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylien Salo hanke 2013-2014 Etelä-Savo 2003-2013 Joutsa, Pertunmaa, Päijänne-Leader
Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies
Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY. Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä
KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY Matka Kannakselle ja Pietariin -metsäasiaa, kulttuuria, nähtävyyksiä Keski-Suomen metsänhoitajat ry suunnittelee kolmipäiväistä matkaa Kannaksen ja Pietarin suuntaan syksyllä,
Pohjois-Savon Kylät ry
Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti
Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
Vastaajan taustatietoa
27 Vastaajan taustatietoa yhteistyökumppani 1 lappilaiset Kylät ry:n jäsen 4 kaupungin asukasyhdistyksen jäsen 0 kyläyhdistyksen jäsen 23 kyläläinen 17 0 5 10 15 20 25 Vastaajan kunta 25 3 2 1 0 Mitä tulee
Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I
Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha
Yhdistysfoorumi klo Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen
Yhdistysfoorumi 1.2.2017 klo 18.00 Leppävirran kunnantalo Kyläasiamies Merja Kaija Tapahtumakoordinaattori Seija Heiskanen 1.2.2017 #maapuhuu #maaseutuparlamentti 1 Mahdottomuuksista MAHDOLLISUUKSIA yllätyksiä,
Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo
Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan
MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY
MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,
Tilannekatsaus 9 / 2016
Tilannekatsaus 9 / 2016 LEADER 2014-2020 Suomessa 54 Leader-ryhmää Koot ja asukasmäärät vaihtelevat: 3-14 kuntaa, 14000 122000 asukasta Leader-toiminnan julkinen rahoitus 300 m Ryhmittäiset vaihtelut 2,9
Toimintakertomus 2016
Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.
Snellmanien sukutapahtumassa
Lataa hyvinvointia elämääsi Snellmanien sukutapahtumassa Snelmannien sukutapahtumassa Kuopiossa 23.-25.8.2019 Kuopiossa 23.-25.8.2019 Koe unohtumattomia elämyksiä kanssamme! Nauti paikallisia herkkuja,
Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä
KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014
Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,
Vuoden Kyläksi 2012 valittiin Kitinoja Seinäjoelta - Kuntaliitos kylän voimaksi
Suomen Kylätoiminta ry Byaverksamhet i Finland rf c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi Puh. (02) 738 1761, fax (02) 738 1763 S-posti: info@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi TIEDOTE 2.9.2012
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry
KYLIEN TOIMINNALLINEN KEHITTÄMINEN - esimerkkinä Nurmijärvi Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry Leader-ryhmä Keski-Uudenmaan ja Etelä- Hämeen alueelta. Kehittää maaseutua pääasiassa rahoittamalla Manner-Suomen
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 KALVOSARJAN OSAT Osa 1: Taustatiedot Osa 2: Nykytilanne Osa
Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin. Seminaariristeily Päijänteellä m/s Elbatar laivalla 30.6.2012
matkaraportti 2012 Löytöretkiä Päijät-Hämeen kyliin Seminaariristeily Päijänteellä m/s Elbatar laivalla 30.6.2012 RIITTA kinnari KUVAT PÄIVI MERONEN Seminaariohjelma Seminaariristeilylle osallistui 59
Puurakentamisen opintomatka Kuhmoon
Puurakentamisen opintomatka Kuhmoon 23.4.2018 MATKARAPORTTI Johdanto Karelia ammattikorkeakoulu järjesti puurakentamisen opintomatkan Kuhmoon 23.4.2018. Opintomatkan aiheena oli massiivipuun käyttö koulurakentamisessa.
jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5
jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,
TIEDOTE JA KUTSU MEDIALLE: VUODEN KYLÄ 2015 JA KYLÄTOIMINNAN TIENNÄYTTÄJÄT PALKITAAN 6.9.2015
TIEDOTE (HUOM: Embargo 6.9.2015 klo 15.00) Suomen Kylätoiminta ry sähköposti: info@kylatoiminta.fi www.kylatoiminta.fi tiedottaja: Kirsi Mäkinen, puh. 045 8814200 TIEDOTE JA KUTSU MEDIALLE: VUODEN KYLÄ
Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille
Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan
KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ. Korttian Monitoimitalolla ASKOLA
KYLÄPÄÄLLIKKÖKOULUTUSPÄIVÄ Korttian Monitoimitalolla 14.4.2018 ASKOLA PÄIVÄN OHJELMA 10.00 Päivän avaus 10.15 Paikallinen kehittäminen (SILMU ja SYTY) kylätoiminta + Korttian kyläyhdistys esittäytyy 11.00
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille
Markkuun koulu Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille MAHDOLLISUUKSIEN MARKKUU V. 2025 VISIO SIITÄ MITÄ VOISI OLLA TYRNÄVÄN KALTAISESSA KUNNASSA, MARKKUUN KALTAISELLA KYLÄLLÄ, JOS LÖYTYY
Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
Ilmoittaudu ja tule mukaan!
Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.
Konginkankaan IDEAILTA
Konginkankaan IDEAILTA Konginkankaan kyläsuunnitelma 2010-2015 2009 Vihreän väylän kehittämishanke Mt 637 matkailulliseksi maisematieksi - 2013 Leader-hanke käynnistetty 12/2010 hakijana ja hallinnoijana
Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013
Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen
Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015
Pohjois-Savon Kylät ry Jäsentiedote 3/2015 Puheenjohtajan kirjoitus Kovat on piipussa myös maa- ja metsätalousministeriössä, ei pelkästään metsästäjillä! Suomen kylätoiminta ry:n saamaan valtionapuun on
KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 -
KYLÄTALO NOUSULA RY KOKOUSPÄÄTÖKSET heinäkuu 2012 - HALLITUKSEN KOKOUS 24.7.2012 Kokouspäätösten ja korjaussuunnitelmien julkistaminen verkkosivuilla Päätettiin liittää verkkosivuille kokouspäätökset tästä
Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI
Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän
14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät
14.Divisioonan Perinneyhdistyksen Nuoriso- ja Perinnepäivät Lieksa 1.9.- 3.9.2017 Nuorisotapahtumat TEEMA: 100- vuotisen itsenäisyyden kokemuksella yhdessä valoisaan tulevaisuuteen 1.3-30.4 Kirjoitelmat
Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.
1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä
Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen. Johanna Hietanen 29.10.2009
Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen Johanna Hietanen 29.10.2009 Kylämatkailuhanke Peräseinäjoella Seinäjoen Matkailuyrittäjät ry hallinnoi Osa valtakunnallista kylämatkailun kehittämishanketta
keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä
POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan
Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala
Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.
Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö
Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Kuidut Käyttöön -hanke Hankeaika: 1.1.2016-30.6.2017 Hankealue: Haapavesi, Pyhäntä ja Siikalatva Hallinnoija: Haapaveden- Siikalatvan seudun kuntayhtymä Rahoittaja:
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta
Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009
Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Anni Liukkala puheenjohtajana 1997 2002 Komeroiden kätköistä -näyttely
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 21.-28.3.2020 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Jyty Kalajoki ry Kesätiedote
Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa
Eskolan kylän kotikoulusta Lapinjärven kunnan hallinnoimaan opetukseen. Miia Tiilikainen, Opastava Yhteisö -hanke, Eskolan Kyläyhdistys ry
Eskolan kylän kotikoulusta Lapinjärven kunnan hallinnoimaan opetukseen Miia Tiilikainen, Opastava Yhteisö -hanke, Eskolan Kyläyhdistys ry Taustaa Eskolan kylä sijaitsee Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla 12
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Lähidemokratia, Salon malli
Lähidemokratia, Salon malli Alueiden johtokunta, Lohja 23.5.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Alueellinen lähidemokratia miksi? 1 Julkaisun Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry (SMMY ry) opintomatka Luxemburg-Belgia-Alankomaat 5.-10.10.2014 Sunnuntai 5.10.2014 17:50 Suora lento Ryanair FR1922 Tampere Frankfurt-Hahn 19:25 19:45 Matka 120 km
Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012
Voimistuvat kylät seminaari Rantasalmella 30.-31.3.2012 Kyllä kylä kuuluu, kun Miten välitetään kylän tahto päättäjille /perjantain lörning kafeen tulokset: TEEMA NÄKYVYYS : Alueen tapahtumat oltava mukana
VALTAKUNNALLINEN VUODEN KYLÄ 2016: MUONION KERÄSSIEPPI
VALTAKUNNALLINEN VUODEN KYLÄ 2016: MUONION KERÄSSIEPPI Valtakunnallinen Vuoden Kylä 2016 ja kunnianmaininnan saavat kylät palkittiin nyt jo 32. kerran. Palkitseminen tapahtui sunnuntaina 11.9.2016 paikalliskehittäjien
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat
Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,
Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE
Suomi-Portugali -yhdistyksen KEVÄTMATKA AZOREILLE 24.-30.3.2019 Suomi-Portugali yhdistyksen jäsenmatka Vastuullinen matkanjärjestäjä: SUBLU TOUR PORTUGAL (www.sublutour.com/fi) - Nazaré, Portugali Ryhmän
Hankesuunnittelua 7.5.2015. Eija Hanhimäki, kunnanvaltuutettu, Petäjävesi
Hankesuunnittelua 7.5.2015 Eija Hanhimäki, kunnanvaltuutettu, Petäjävesi Ylä-Kintaus on vireä, maaseudun kylä Petäjäveden kunnan Jyväskylän puoleisella alueella Kohtuullinen matka moniin taajamiin: Petäjävesi
Voimistelu-ja urheiluseura Kilpi ry. YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI. Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana
2010 Voimistelu-ja urheiluseura YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana YTY-hanke Vuosiraportti 10.4.2010 2 Sisältö HANKKEEN VUOSIRAPORTTI...
MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI
MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 Maaseutunuorten Sportti Startti on valtakunnallinen tapahtuma.
Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka
Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.
Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut
- Kylä keskellä kaikkea
1 2 VILLIKKALA - Kylä keskellä kaikkea Villikkala on elinvoimainen, kaunis ja rauhallinen maatalouskylä Kouvolassa, jonka peltomaisema on tasaista vilja- ja nurmipeltojen sävyttämää perinnemaisemaa. Kylän
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?
YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4A: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS Ruralia-instituutti 2018
TaSeMon Metsäopinto- ja kulttuurimatka Savoon ja Itä-Suomeen
TaSeMon Metsäopinto- ja kulttuurimatka Savoon ja Itä-Suomeen 13-16.9.2017 By Kirsti Mäkinen Keskiviikko-aamuna lähdimme Tokeen bussilla Vanhankirkon edestä klo 6:00 Ensimmäinen tutustumiskohde Jyväskylä
EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti
EP Senioripoliisit Tapaaminen ti 19.9.2017 Kesä, jonka odottelu ei ole vielä päättynyt, on taas kerran kääntynyt syksyyn ja syyskauden ensimmäinen tapaaminen oli ajankohtainen tiistaina 19.9.2017 Årisbergin
Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta
Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta Vahva, monipuolinen teollinen historia (1868-1932), pitkä hiipumisen ja hiljaiselon aika sekä uudelleen syntyminen
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma
Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:
Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017
Lappeen Kotiseutuyhdistys ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Lappeen Kotiseutuyhdistys ry on vuonna 1991 uudelleen perustettu kotiseutuyhdistys, joka toimii Lappeenrannan kaupungissa. Suurin osa jäsenistä
MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)
MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa
Taidetta Turun taidemuseossa
Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011. Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti ALASTARO 31.8.2011 Katri Salminen ProAgria Farma / Maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten Kylämaisema kuntoon hankkeen
Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen
Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi
Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa
Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640
Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki
Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätretki 25.5 28.5.2017 Jänedan Kartano Vierastalo/majoitus Torstai 25.5.2017 5:15 Kultela 5:30 Someron tori 6:00 Forssan retkipysäkki Laivalippujen jako menomatkalla/ haetaan
Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi
. MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään
TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella
TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi
TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI
TUTUSTUMISMATKA PORTUGALI 30.3-3.4.2016 Kokoontuminen Santermen asemalle Villa da Marmeleira Villa da Marmeleira on pieni kylä 80 km Lissabonista pohjoiseen jossa asukkaita n. 500. Portugalissa on samankaltaisia
Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset
Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-
MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011
MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä