Katajaiset HYVÄÄ JOULUA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA. Kaikki meidät yhdistää Iloinen Joulu ja siitä riemu verraton. Viihtyisää Joulua meille kaikille!

Samankaltaiset tiedostot
Enkeli taivaan lausui näin. Miks hämmästyitte säikähtäin? Kello löi jo viisi. lapset herätkää! Joulupuu on rakennettu. joulu on jo ovella.

Katajaisten Joulut. Kuvat ja tekstit Toivo Hoffrén

Katajaiset. Lehden löydät RSKLn kotisivulta:

JOULUISET LAULUPÄHKINÄT. Kysymykset ja vastaukset

Katajaiset. Rauhallista Joulua ja Iloista Uutta Vuotta

Enkeli taivaan lausui näin. maan kansoille nyt tulevan. Kello löi jo viisi. muuten matka jää. Joulupuu on rakennettu. ompi kuusen oksilla.

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Musiikkipäivät 2018 Musiikkipäiviä vietimme Suomituvalla 15-16/9 2018

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Katajaiset. Kaunista Kevättä Mämmikästä Pääsiäistä. Mämmi ja munat ovat pääsiäisen ruokaa

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Katajaiset. Sivu 2: Alkupuhe, Jaostojenesittely Sivu 3 Suomipäivät

Katajaiset. Jäät lähti ja kesä tuli. Kuva:Sorsat viimeisten jäiden seassa

Pohjois Ruotsin piirin tiedote nr

Viikko

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

Katajaiset. Iloista Pääsiäistä. maistuvaa mämmiä

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Kenguru 2006 sivu 1 Cadet-ratkaisut

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

Kolmannen luokan luokkalehti

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Sohvalle vai lenkille?

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Suomi toisena kielenä tehtäviä luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

o l l a käydä Samir kertoo:

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

Heippa. Jari Vanhakylä

Sääntömääräinen syyskokous

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

Preesens, imperfekti ja perfekti

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

JÄSENTIEDOTE 1/2015

Katajaiset. Taidemaalari Eija Kinnunen

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Keskiviikko

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

SIILIT LUKUVUOSI

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu.

Maanantai Heitä sitä valkoista palloa kohti!

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

SENTRAALI -IKÄIHMISTEN KOHTAAMISPAIKKA

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN

Bulgaria, Pazardzhik

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Katajaiset. Suomituvan ranta ja aurinkoinen kesä kutsuu

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Katajaiset. Hyvää Joulua Onnellista Uutta Vuotta. Joulupuuta rakennetaan, joulu aivan lähellä, joululaulut tuttavat niinkuin pukkikin

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.


Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Lucia-päivä

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

Uutiskirje huhtikuussa 2016 työstä kansallisten vähemmistöjen kanssa

Transkriptio:

Katajaiset Suomi Seura Katajaiset Seuralehti 2016 /3 Västerås Katajaiset tidningen är skriven på finska. De viktigaste information finns även på svenska på Finska Föreningen Katajaiset hemsida. www.katajaiset.se. Löpande information och senaste nytt finns på fb-sidan Finska Föreningen Katajaiset och på anslagstavlan. Katajaiset lehti kertoo tapahtumista Suomituvalla. Lehti kertoo seuran kokoonpanosta ja jaostojen informaatiota. Lehti kertoo tulevaisuudesta ja julkaisee ajankohtaisen allakan. Lehti esittelee tärkeän katajaisen henkilön. HYVÄÄ JOULUA ja ONNELLISTA UUTTA VUOTTA Kaikki meidät yhdistää Iloinen Joulu ja siitä riemu verraton. Viihtyisää Joulua meille kaikille! Sivu 2 Pääkirjoitus, Tietoa Sivu 3 Johtokunta Sivu 4-5 Tapahtumia Sivu 6 Teuvon koulutie Sivu 7-9 Sivu 10: Katajainen kansa esittelyssä Jaostot, Tulevaa toimintaa Tämän lehden löytää RSKL:n sivulta. Osoite Katajaiset lehteen. http://word.rskl.se/ruotsinsuomalaisia-piiri-ja-seuralehtia/ RSKL lehti jaetaan suomalaisille Ruotsissa. Siinä on Katajaisilla puoli sivua omaan käyttöön. Myös Katajaisten omalta kotisivulta tämän lehden löydät. http://www.katajaiset.se

Pääkirjoitus Joulu on jo ovella! Siinähän tuo meni syksykin ilman suurempia hankaluuksia. Muutama matka ajankuluksi ja monta kertaa Suomituvalle erilaisiin tapaamisiin. Siellä oli ruotsinsuomalaisen valtuuskunnan koulutuspäivä. Siellä neuvottiin vanhan ihmisen turvallisuudesta. Siellä käveltiin ja leikittiin. Siellä syötiin ja laulettiin ja karaoke raikui melkein viikottain ja tanssijat pyörähtelivät. Jos haluat lukea lisää minun kirjoituksia, niin voit lukea vaikka matkakertomuksia kotisivultani. Minä matkustan usein Sofian kanssa kahdestaan, joten seuraan mahtuu muitakin ja onhan elämä rattoisampaa porukassa. Mutta nyt on joulu käsillä ja laulut muuttuvat jouluisiksi. -Joulupukki joulupukki, valkoparta vanha ukki, mutta hyvä näin jouluna... -Joulu on taas joulu on taas, astiat täynnä puuroo, kanelia ja maitoo... -On hanget korkeat nietokset, vaan joulu joulu on meillä ja lumityöt... Joulu kun on saatu pakettiin, niin alkaa seuraava vuosi, joka taas loppuu jouluun. Pitkän vuoden aikana tapahtuu ihmeitä. Suomi täyttää 100 vuotta. ONNEA! RSKL täyttää 60 vuotta ONNEA! Katajaisten jäsenet täyttävät kukin vuorollaan vuosia ONNEA! Kysyvä ei tieltä eksy. Lähdetkö kanssani kävelylle? Miten saan kuvat puhelimesta facebookille? Miten siellä ulkomailla uskaltaa matkustaa? Pääsenkö kyydissäsi Suomituvalle? Mitä vanhemmaksi tulee, sitä rohkeampi on oltava, ettei toiset tipauta kelkasta. Toivo Hoffrén Tietoa Ilmoita konttoriin e-postisi lähettämällä pieni tervehdys, kontoret.katajaiset@telia.com niin saat Katajaisten tiedot tuoreena. Muista myös tarkistaa uutisia kotisivulta www.katajaiset.se Sieltä löytyy myös tämä lehti. Löydä perille helpommin: GPS osoite Suomituvalle: Johannisberg 13, 72591 Västerås Konttori Riitta Vallius Aukioloajat Tiistai Torstai 10.00 14.00 Perjantai Lauantai 10.00 14.00 070-6305185 kontoret.katajaiset@telia.com Tiistaisin lounas klo 12.00 Varattuja saunavuoroja klo 14.00-18.00 Reportteri: Toivo Hoffrén 073-0302712 toivo@toivohoffren.com Kaikki jäsenet ovat tervetulleita täyttämään lehteä kirjoituksin ja kuvin. Jos haluat reportterin johonkin tilaisuuteen, niin kysely vaan päälle ja juttua tulee lehteen. -Piiri pieni puörii, lapset siinä hyörii ja aikuiset katsovat ihmeissään glögilasi kourassaan... -Heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi viaton tuttipullo vierellään ja rääkyy... -Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella ja namuset on syöty kuusen oksilta... -No onkos tullut kesä nyt talven keskelle ja laitetaankos pesäpönttö myös pikku linnuille...

Syyskokous Syyskokous kasasi Suomituvalle lähes 50 jäsentä päättämään tulevan vuoden tapahtumista. Kokouksen puheenjohtajana toimi Jorma Bogdanoff ja sihteerinä Riitta Vallius. Alla tärkeää asiaa kokouksesta. Uusi johtokunta on seuraavanlainen: Päätettiin pitää jäsenmaksujen suuruudet ennallaan. Puheenjohtaja Taloudenhoitaja Sihteeri Johtokunnan jäsenet Teuvo Nevala Helge Lillkull Aila Rinne Hannele Lemström Pauliina Mäkinen Tommi Hotti Eija Kinnunen Johtokunnan varajäsenet Raimo Nyman Taisto Köngäs Paavo Vallius Lastenkortti 0-6 vuotta 20kr Nuorisokortti 7-18 vuotta 40kr Nuoret aikuiset 19-25 vuotta 70kr Aikuiskortti 170kr Perhekortti 340kr (kaksi aikuista ja lapset alla 18v. samassa osoitteessa) Seuran taloudellinen tilanne on hyvä ja toiminnat tulevat jatkumaan entistä vilkkaampina tulevana vuonna. Syntymäpäiviä: RSKL järjestää 24/2 Tukholman kaupungintalolla Suomen 100-vuotisjuhlan. RSKL:n 60v. risteily ja liittokokous syyskuussa. Hae Katajaisten jäseneksi, maksamalla suoraan Plusgiro tilille: 69 17 13-2 Kirjoita tiedonantoihin: Henkilötiedot sekä, Suomiseura Katajaisten jäsenmaksu + vuosiluku. Lopuksi valittiin työryhmä tutkimaan Katajaisten tulevaisuutta. Paavo Vallius kokoonkutsuja, Aila Rinne, Helge Lillkull, Hellevi Paakkanen ja Toivo Hoffrén Kesä oli ja meni kukkineen rantoineen vesineen ja vesiputkineen Talvi tuli jäineen, lumineen, uusi luonnon ja loi punaiset posket. Mutta seuran vetojuhdat jaksavat hymyillä ja me tulemme perässä nauraen. Kuvassa Katajaisten tulevaisuus ryhmä keskustelemassa Västeråsin kunnan edustajien kanssa Suomituvan takana olevalla näköalapaikalla, joka kuuluu Johannisbergin luonnonsuojelualueeseen. Vasemmalta: Magnus Edström Paavo Vallius Helge Lillkull Elisabeth Unell Aila Rinne Hellevi Paakkanen

Ruotsinsuomalaisen Valtuuskunnan koulutuspäivä Lauantaina 17.9 istui ryhmä tiedonhaluisia Suomituvassa oppimassa tärkeitä asioita meille ruotsinsuomalaisille. Päivän ohjelmaan kuului: Kouluasiat, nuorten ja varhaisnuorten asiat, vanhustenhoitoasiat sekä hallintoalueisiin kuuluvat yhteistyöasiat. Tietoja antoi Kaisa Syrjänen Schaal Suomenkielen elvyttämisestä luennoi professori Leena Huss, Uppsala. Kuntovaunu Kuntovaunu tapahtuma on merkittävin RSLUn toiminnoista Ruotsissa. (RSLU = Ruorsin Suomalainen Liitunta Urheilu, jossa Teuvo Nevala on puheenjohtajana). Tällainen kohtaaminen järjestettiin Suomituvalla elokuun viimeisenä lauantaina kesänlopettajaisten merkeissä. Siellä tutkittiin meidän tämänhetkinen terveyden tila. Ohjelmassa oli myös veikkauskävely, kännykänheitto, istumajumppa, lausuntaa, musiikkitietokilpailu ja mieskuoron lauluja. Tietenkin keittiön herkut nautittiin lounaaksi välitunnilla. Ahkera virkkaaja Kuntovaunupäivän kunniaksi Maija Tolonen levitti käsityönsä vierailioiden ostettavaksi. Pöydällä oli suuret määrät sukkia, vanttuita, tossuja, kännykkäpusseja, säärenlämmittäjiä, pipoja, otsanauhoja ja monia muita tarpeellisia käsitöitä. Maija myy tuotteitaan siellä missä ihmiset kokoontuvat. Myös RSKLn laivamatkalla hänellä on myyntipöytä täynnä lämpöistä myytävää talveksi. Kuvat: Maija Tolonen käsitöidensä parissa Suomituvalla. Veikkausradan ja kännykänheiton palkintojen voittajat Joulumyyjäiset JOULUMYYJÄISET SUOMITUVALLA Lauantaina 3. Joulukuuta Klo 10.00 14.00 Joulunherkkuja; Laatikoita, torttuja ym. leivonnaisia. Käsitöitä, koruja, CD-levyjä Kirppis! Päivän lounas 50 kr. TERVETULOA! SUOMI SEURA KATAJAISET puh. 021-122208 www.katajaiset.se e-posti; kontoret.katajaiset@telia.com -Kulkuset kulkuset kilvan helkkäilee, lumi alla jalasten se laulaa lauluaan ja hevonen kiskoo rekeä hiki harjassa... -Jouluyö juhlayö, päättynyt kaik on työ ja koko perhe kinkkua syö paksun sinappikerroksen kera... -Soihdut sammuu kaikki väki nukkuu väki nukkuu, raoistansa sen jo tonttu näki taskulampun valossa... -Me käymme joulun viettohon, taas kymmenin kynttilöin ja palokunta varpahillaan odottaa soittoa... Myytävänä Yksi pino suomalaisia LP levyjä, 10 kruunua / pino Yksi laukullinen suomalaisia kasetteja, 10kr / laukku Kolme kassillista kirjoja suomeksi, 10kr / kassi Yksi auton kiilloituskone, sähköllä. 10Kr / kpl topi@live.se

Kävelypäivä Arkipäivän turvallisuus Koko Ruotsin valtakunnan kävelypäivän järjesti RSLU Syksyn päätteeksi sairaanhoitaja Kaisa Lamu (Ruotsin Suomalainen Liikunta Urheilu). 16/10 2016. Örebrosta luennoi arkipäivän turvallisuudesta. Katajaisilla tämän tapahtuman järjesti RSLU:n puheenjohtaja Teuvo Nevala. Johannisbergin luonnonsuojelualueen kirtää 4km pitkä hyvin kunnostettu ja merkattu kävelypolku. Kauimmassa mutkassa rata sivuaa muinaisajoilta peräisin olevia kivisiä puolustuspaikkoja. Önstensborg on korkein kohta. Päivän aloitimme kirtämällä tämän lenkin, jokainen omaan tahtiinsa. Aikaa siihen kului reilu tunti. Kuvassa sairaanhoitaja Kaisa Lamu on juuri saapunut Suomituvan rannalle Meitä kuulijoita oli parisenkymmentä. Saimme paljon hyviä ohjeita helpompaan vanhuuteen. Keskustelu ja kysymykset tulivat tiheässä tahdissa, sillä melkein jokaisella oli jotakin kysyttävää. Ensin oli ohjelmassa tulipalot, miten yleisiä ne ovat Noin 60% tapahtuu kotona Seuraava tehtävä oli heitää tikat kepin takaa taulua 11% teollisuudessa kohti. Noin puolet tikoista napsahtivat numeroituun 19% yleisissä tiloissa tauluun. Syttymissyyt: Kolmas osa kilpailussa oli numeroitujen kapuloiden 25% ilkivalta kaataminen numeroimattomalla kapulalla. Jotkut 10% sähköviat onnistuivat toisia paremmin. 10% savukkeet Viimeinen ja ratkaiseva osa kisassa muodostui matkan 5% lapset mittaamisella silmämitalla. Seiso siinä ja arvioi matka 25% kipinät aidan päähän. Tässä saivat kaikki hyväksytyn tuloksen, 10% muut syyt jotka tosin vaihtelivat 14 metristä 47 metriin. 28 metriä Paras ja halvin varokeino on palohälytin. Sen pitäisi oli se oikea vastaus. olla katossa noin 50 cm seinästä. Palohälytin kestää 8-10 vuotta ja patteri vuoden. Päivän parhaan tuloksen tekivät kuitenkin emännät keittiössä. Sieltä tarjoiltiin makoisaa makkarasoppaa. Seuraavana oli vuorossa rikokset ja petokset. Mitenkä ne voidaan estää? Kun kaikki kävelypäivän osanottajat olivat kylläisiä, Hyvät lukot, oviketjut, ovisalpa, ovisilmä, asutun hyppäsi Teuvo pystyyn tulosvihkonsa kanssa. näköinen huoneisto tai talo, hälyttimet. Palkintopöytä tyhjeni sitä mukaa, kun Nevala huuteli Petoksien kohteeksi joutuvat usein vanhukset ja heistä parhaiten suoriutuneiden nimiä. on suurin osa naisia. Uhrien keski-ikä on 82 vuotta. Varokeinot: Älä avaa tuntemattomille. Älä vastaa puhelimeen jos on tuntematon numero. Perjantaipäivä Kuukauden viimeinen perjantai klo 12 kokoonnumme yhdessäoloon Suomituvalle. Voi sanoa että tämä on kuukauden kohokohta, joka merkataan allakkan heti. Lokakuun perjantaina lauloimme yhdessä Reijon säestyksellä. Liisa lausui Eeva Kilven runon. Aira ja Reijo lauloivat rakkautta toisilleen. Finnish oldboys Singers viihdytti meidän ikäisillä lauluilla ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Lopuksi keittiön tytöt tarjosivat Wallenbergarit perunamuussilla. Onnettomuudet: Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu kotona. 17% tapahtuu yli 65-vuotiaille. 45% tarvitsee sairaalahoitoa. 64% on lonkkamurtumia. Vanhukset tarvitsevat ravitsevaa ruokaa 4-6 kertaa päivässä. Nestettä, ei pelkästään kahvia tai teetä. Kävelyä, jumppaa, voimaharjoituksia. Sofia Hoffrén

Teuvon koulutie Kouluajan muistoja Tammela ja Lämsänkoulusta. Syyskuussa 1954 aloitin koulun Lämsän koululla. Isäni oli minua saattamassa koulutielle. Opettaja Lilja Rapakko kutsui oppilaat sisälle, jossa jokainen sai esitellä itsensä. Kun tuli minun vuoroni, sanoin että nimeni on Teuvo Mäkelä. Silloin eräs toinen oppilas oikaisi että sukunimi ei ole Mäkelä vaan Nevala. En tosin tiennyt sukunimeäni, kun menin kouluun. Mäkelä oli meidän talon nimi. Jouduin asuntolaan, jossa minulla oli kova koti-ikävä. Aika usein menin äidin kotia Hyrkkääseen tätini Astan mukana. Asuntolan hoitajana oli Liisa Hyvärinen ja hän piti aika kovan kurin. Iltaisin hän kutsui luokan kerrallaan keittiöön, jossa tenttasi läksyt. Ulos ei päässyt ennen kuin osasi läksyt. Eräänä iltana renkuin, että poikien huoneen seinältä pudotin peilin, joka meni rikki. Muistaakseni isän ei tarvinnut korvata peiliä. 1955 joululoman aikana paloi Lämsän koulu. Alaluokka siirtyi Kaivokseen. Minulla ei ole kovin paljon muistoja toiselta luokalta, mutta kolmannella luokalla 1956 oli Cortinan talviolympialaiset. Opettaja Lilja Rapakko toi radion luokkaan ja saimme kuunnella miesten 15km hiihdon. Neljännelle luokalle meninniskalaan, jossa opettajana toimi Lasse Särkkä. Muistan kun me 4-7 luokka teimme hiihtoretken Iivaaralle. Aamulla menimme postiautolla Tuohelaan ja sieltä hiihtäen 6km Iivaaran huipulle, joka on 180m korkea. Takaisin hiihdimme 15km pitkän ladun Lusmingin kautta Hyrkkäseen ja edelleen asuntolaan. Olimme tosi väsyneitä, mutta onnellisia. Viidennelle luokalle menimme Tammelaan. Minut laitettiin asuntolaan ainoana meidän perheestä, en tiedä miksi. Opettajana oli Paavo Niskala. Eräänä iltana me asuntolan pojat hyppäsimme mäkeä. Tietenkin minulta meni suksi poikki, mutta läkitimme sen illan aikana kuntoon. Seuraavana päivänä oli koulun hiihtokilpailut. Ihme ja kumma, voitin koko yläluokan. Tämä oli muuten ensimmäinen voittoni. Eräänä iltana meitä muutama poika laitettiin hakemaan pänikällä kermaa Hutunaholta. Me kannoimme Tilleylamppua valolähteenä. Matkalla oli pöllipino, jossa huomasimme valkoisen kärpän. Tietenkin yritimme saada sen kiinni, mutta ei se onnistunut. Aikaa meni kermanhakureissulla yli kolme tuntia. Koululle palattuamme saimme vähän nuhteita. Kuudennen luokan opettajana oli Onni Oksanen, muuten ei ole paljon muistoja. Seija Laitio opetti seitsemännellä luokalla, koska Seppo Laitio oli armeijassa tuona vuonna.. Lomilla ollessaan Seppo kävi muutaman kerran opettamassa. Me kuudennen ja seitsemännen luokan pojat olimme jonkun kerran ilkeitä ja Seija laittoi meidät nurkkaan seisomaan. Tähän päättyi minun kansakoulutieni. Teuvo Nevala Tuohela Kaivos Niskala Mäkelä Kuva: Kuusamosta Lämsänkylälle noin 50km ja siitä reilut 10km Tammelaan. Niskala on pari kilometriä Lämsän pohjoispuolella, jossa myös Kaivos sijaitsee. Tammelasta enää poronkusema rajalle.

Suomi Seura Katajaisten toimivat jaostot ja kerhot, sekä niiden yhteyshenkilöt ja toimintapaikka. MAANANTAI kl 12:00 kl 18:00 Tuppijaosto Raimo Nyman Paritanssikurssi Soini Salmela/ Raija Pesonen TIISTAI Boule Ruoanlaitto Eläkeläisjaoston Mieskuoro Riitta Vallius Liisa Väliviita Teatteri Liisa Väliviita Anne Blomgren KESKIVIIKKO kl 10:00 kl 15:30 kl 18:00 Tietokonekurssi Juhani Nevala Askartelukerho Pauliina Mäkinen Karaokelaulajat kerho Eija Kinnunen (parillisilla viikoilla) TORSTAI kl 12:00 kl 14:30 kl 18:00 Tuppijaosto Senioritanssi Voimistelu PERJANTAI kl 12:00 SUNNUNTAI kl 18:00 Eläkeläispäivä (joka kuukauden viimeinen perjantai, ei kesällä) Teuvo Nevala Tanhu Aira Lillkull kl 10:30 kl 12:00 kl 14:00 kl 17:30 Raimo Nyman Pentti Nimell Hannele Lemström Allakka tulevaan, joulu ja vuoden 2017 alku Joulukuu 3.12 Lauantaina klo 10.00 14.00 6.12 Tiistaina klo 12.00 10.12 Lauantaina klo 17.00 17.12 Lauantaina klo 18.00 22.00 18.12 Sunnuntaina klo 15.00 Joulumyyjäiset Itsenäisyyspäiväjuhla Jäsenten Joulujuhla Karaoketanssit, Eija ja Reijo Joulupolku Tammikuu 6.1 Perjantaina klo 18.00 22.00 14.1 Lauantaina klo 14.00 18.00 21.1 Lauantaina klo 18.00 22.00 27.1 Perjantaina klo 12.00 Karaoketanssit, Eija ja Reijo Tanssit, Aila Mattila Karaoketanssit, Eija ja Reijo Eläkeläispäivä Helmikuu 7.2 Tiistaina klo 12.00 Ruokailu ja Luento: Perintöasiat ja testamentti, Juristi Tuula Vauhkonen 11.2 Lauantaina klo 19.00 22.00 Tanssit, Lenita ja Keijo Harjula + Jari Salminen 18.2 Lauantaina klo 18.00 22.00 Karaoketanssit, Eija ja Reijo 24.2 Perjantaina klo 12.00 Eläkeläispäivä Maaliskuu 4.3 Lauantaina klo 18.00 23.00 Karaoketanssit, Eija ja Reijo 7.3 Tiistaina klo 12.00 Ruokailu ja Luento: Ikääntyvien psykosomaattinen kanssakäyminen, Mielisairaanhoitaja Soili Raja-aho 18.3 Lauantaina klo 14.00 18.00 Tanssit, Pentti ja Pekka 24.3 Perjantaina klo 12.00 Eläkeläispäivä Arkipäivän juridiikkaa Ikääntyvien psykosomaattinen kanssakäyminen 7.2 Tiistaina klo 12.00 Ruokailu ja luento 7.3 klo 12.00 Suomituvalla Ruokailu ja luento Suomituvalla Juristi Tuula Vauhkonen antaa tietoja ja neuvoja; avopari-suhde, tetamentti, perunkirjoitus, Valkoinen Arkiivi...ym. Mielisairaanhoitaja Soili Raja-aho tulee kertomaan kuinka me, iän mukana, muutumme mielellisesti ja kuinka se myös vaikuttaa ihmisten kanssakäymiseen...ym.

Katajainen kansa esittelyssä Nimi Riitta Vallius Syntymäpaikka ja aika Oulu 1948 Asuinpaikka Suomessa Oulu Asuinpaikka Ruotsissa Västerås 1970-> Lapset Kristiina 47v, Anne-Kaarin 46v, Jarno 42v, Harri 42v sekä 10 lastenlasta Koulutus Suomessa Kansakoulun liikelinja sekä Kone- ja konttorikoulu. Västeråsissa Kom Vux Yläaste ja lukio Työ Oulussa Tanskan ja Alankomaiden konsulaatissa lähettinä sekä Rauta Arinassa konttoristina. Västeråsissa Ravintola Klippan / Blue Moon barissa töidenjohtajana ja konttoristina eläkkeelle saakka. Mieliohjelma TV Dokumentit, luonto ja yhteiselämä Mieliruoka Äidin rössypotut ja nykyisin kala Harrastukset Katajaiset, tiistaikerhon kehittäminen, tanssia koko ikä, senioritanssi, karaoke, yhteisliikunta, voimistelu, matkustaminen, luonto ja kalastus Mitä teet Katajaisissa Jäsenenä 70-luvulta saakka. Ollut johtokunnassa, sihteerinä, tilintarkastajana Viimeiset 7 vuotta hoitanut toimistotyöt RSKL Västmanlandin piiri Katajaisten edustaja, Naisvaliokunnan varapuheenjohtaja Mitä kaipaat seurassamme Miesten suljettu keskusteluryhmä, Tiistaikerhon yhteisliikunta, ruokailu ja yhdessäolo, Tuppikerhon aktivointi liikuntaan Yläkuvassa: Riitta kansallispuvussa valmiina tanssiin. Tanssi onkin ollut mieluinen harrastus jo pikku tytöstä saakka. Keskellä: Riitta mieliruokansa kimpussa. Nuorempana hän veiroksui kalaruokia, mutta nyt ovat itsepyytämät erittäin makoisia. Alla: Riitta suuren perheensä keskipisteenä vuonna 2008 otetussa kuvassa.