Hallituksen tiedote 3/16

Samankaltaiset tiedostot
Hallituksen tiedote 2/17

Karhu tiedottaa 3/17

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

Toimintasuunnitelma 2016

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

TOIMINTASUUNNITELMA

MIKÄ KLIFFA? KENELLE?

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

UUDEN LIPPUKUNTATUEN MALLIN LIPPUKUNTA- JA PIIRIPESTIT SEKÄ KÄYTTÖÖNOTON AIKATAULUA

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti

LIPPUKUNTAFOORUMI Tervetuloa mukaan!

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

TOIMINTAKERTOMUS 2015

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

INFOPAKETTI LIPPUKUNTIEN YHTEYSHENKILÖILLE 2015

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry Pestijärjestelmä

lippukunnanjohtajan, pestijohtajan ja ohjelmajohtajan PESTIKORTTI

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Seuraa meitä somessa

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Toiminta-ajatus 2011-

KUKSAOHJEITA SAVUILLE

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

WEBINAARI ILVEKSEN OHJELMASTA TI KLO 19 ILVESKITT VINKKIPAKETTI KEVÄÄKSI LIPPUKUNNILLE SAMOAJAPESTIEN VALITSEMINEN SAMOAJALUOTSIWEBINAARI

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Kuva: Juha Nurmi TIEDÄTHÄN MITÄ TEET ?

Tänään. Aloitamme lyhyellä alustuksella, jossa käydään läpi muutamia tärkeitä uusia ja vanhoja asioita jäsenrekisteristä läpi

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUS

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

LAADUN PORTAAT PAREMPAAN LIPPUKUNTAAN LAATUTYÖKALU VALMENTAJALLE JA LIPPUKUNNALLE

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

KASVUKYSELYN TULOKSET

RYHMÄNJOHTAJA - JOULUKAMPANJA

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

MAALISKUU Savuilmoittautuminen...2. Leirimaksuavustukset...2. Leirille saapuminen.3. Leirihuutokilpailu..3. Savut ja Savun pestit...

Ohjelma Ilveksellä. Webinaari

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

LIPPUKUNTAFOORUMI 2018

JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

LIPPUKUNTAINFO 2 ELOKUU 2018

KARHUNVARTIJAT

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Sisällysluettelo. Perustiedot. Lippukunnanjohtaja. Lippukunnan apulaisjohtaja

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Kuva: Harri Halmejärvi / Hämeen partiopiiri ry LEIRILIPPUKUNTAINFO 9

Sini Kurki. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Lapin Partiolaiset ry. Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2018 Luonnos 1

TOIMINTASUUNNITELMA Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma Hyväksyttäväksi syyskokoukselle

Toimintasuunnitelma 2018

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Toimintasuunnitelma Tapahtumakalenteri Talousarvio

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2018

Alue-/lippukuntatuen ryhmän organisointi

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä. Mikko Mulari, Pohja ja numerot: Tapani Tulkki

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY

Transkriptio:

Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti 1.5 Roihu- ilta 1.6 Hallituksen pestien esittely - ilta ja vaalikokous 2 Vuodesta 2017 2.1. Säihkeen leirilippukunnanjohtaja 3 Muutokset lippukunnan hallinnossa 3.1 Lippukunnan johtamisen uusi työnjako 3.2 Lippukuntatuen uudistus 4 KiMen avoimet pestit 5 Syksyn tapahtumat ja niiden vastuuhenkilöt 6 Tärkeitä yhteystietoja

1 AJANKOHTAISIA ASIOITA 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus Haluamme muistuttaa, että jokaisen täysi- ikäisen partiolaisen ja ryhmänjohtajan iästä riippumatta tulee suorittaa SP:n Turvallisesti Yhdessä - koulutus heti: koulutus on SP:n Turvallisesti Yhdessä - ohjeen mukaan pakollinen. Turvallisesti Yhdessä - ohjeen on tarkoitus vahvistaa lapsen ja nuoren kasvuympäristön turvallisuutta partiossa. Koulutus suoritetaan verkossa ja siihen kuluu noin kaksi tuntia aikaa. Lisää Turvallisesti Yhdessä - ohjeesta ja koulutuksesta voi lukea SP:n sivuilta: http://toiminta.partio.fi/kouluttautuminen/koulutukset/turvallisesti- yhdessa- ohje 1.2 Kämpän vuokrausohjeet Esa Uosukainen ei enää jatka kämppäisäntänä. Varaukset tulee hoitaa ainoastaan sähköpostin karhukolo@gmail.com kautta. Vapaita aikoja voi yrittää katsella KiMen nettisivuilla olevasta varauskalenterista, mutta sen toiminnassa on viime aikoina ilmennyt ongelmia. Vapaita viikonloppuja on enää muutamia, ja niitä voi tiedustella em. sähköpostin kautta. 1.3 Kaluston lainaus Kaluston lainauksesta on lähetetty erillinen tiedote sähköpostilla. Ne löytyvät myös osoitteesta https://docs.google.com/spreadsheets/d/1mjtgzhjy3ptvvyawiwapx3gdcqbt1euym1chxxxqhyu/e dit?usp=sharing Varaukset tulee merkitä aina joko linkissä olevaan Excel- taulukkoon tai varaston ovessa olevaan vastaavanlaiseen taulukkoon. Myös palautukset on kuitattava. Lainaukset on palautettava samaan paikkaan josta ne otettiinkin, ellei muuta sovita. Varasto on jouduttu lukitsemaan, sillä sieltä on hävinnyt syksyn alkuviikkoina lippukunnan kalustoa. Varaston koodin saa jatkossa ainoastaan, jos lainauksesta on ilmoittanut ohjeiden mukaisesti. Ikäkausivastaavat ja luotsit vastaavat siitä, että oman ikäkauden eri- ikäiset johtajat ovat tietoisia näistä käytännöistä. 1.4 Adventtikalenterimyynti Adventtikalenterien myynti on jälleen alkanut! Kalentereita myydään 15.10.- 5.12. välisenä aikana. Adventtikalentereja voi tiedustella lippukunnan adventtikalenteriasiamieheltä Lilja Somervuorielta (lilja.somervuori@gmail.com, puh. 04430004998). Hän vastaa myös muihin kysymyksiin adventtikalenterien myynnistä lippukunnassa.

1.5 Roihu- ilta Paddington- leirilippukunnan johto pitää Roihun- muisteluillan Lyanilla 27.10. kello 18 eteenpäin. Tule jakamaan Roihu- muistojasi ja fiilistelemään suurleiriä vielä kerran kutsu myös kaveri mukaan. Kaikki ovat tervetulleita! Lisätietoja voi kysellä Annilta (anni.elina.rossi@gmail.com). 1.6 Hallituksen pestien esittely - ilta ja vaalikokous Kiinnostaisiko sinua tulla mukaan lippukunnan hallitukseen tai haluaisitko vain tietää vähän paremmin, mitä hallituspestit pitävät sisällään? Tervetuloa kuulemaan Lyanille sunnuntaina 23.10 kello. 18 eteenpäin hallituksen pesteistä ja lippukunnan johdon uudesta työnjaosta sekä lippukuntatuen uudistumisesta (näistä lisää alla). Voit myös halutessasi osallistua hallituksen kokoukseen, joka pidetään samana sunnunutaina kello 16. Jos sinua kiinnostaa asettua ehdolle lippukunnan hallitukseen 2017, osallistu vaalikokoukseen Lyanilla sunnuntaina 27.11. kello 18 eteenpäin. 2 VUOSI 2017 2.1 Säihkeen leirilippukunnanjohtaja Säihke on Uudenmaan Partiopiirin seuraava piirileiri, joka järjestetään Hangossa 12.- 20.7.2017. Säihke on tarkoitettu kaikille ikäkausille. Lisätietoa leiristä tulee lähempänä ilmoittautumisajankohtaa. Käy kurkkaamassa myös piirileirin nettisivut: www.säihke2017.fi KiMen leirilippukunnanjohtajaksi Säihkeelle on valittu Pauli Palo. 3 MUUTOKSET LIPPUKUNNAN HALLINNOSSA Suomen Partiolaiset uudistaa lippukunnan johtamisen pestejä ja lippukuntatukea. 3.1. Lippukunnan johtamisen uusi työnjako Vuoden 2017 alusta lippukunnan johdon ydinporukan on tarkoitus koostua kolmesta henkilöstä: - - Lippukunnanjohtaja johtaa yhdistystä eli sitä miten lippukunta, organisaatio, hallitus, viestintä ja rahat liikkuvat ja pyörivät Pestijohtaja johtaa ihmisiä eli pitää huolen siitä, että lippukunnan tekijöillä on hyvä mieli, kiva paikka tehdä vapaaehtoistyötään sekä varmistaa, että tukea ja koulutusta on tarjolla.

- Ohjelmajohtaja johtaa lippukunnan partio- ohjelman toteutumista, eli valvoo sitä, että partio- ohjelma järjestetään siten, että jokaisella olisi mahdollisuus osallistua oman ikäkautensa ohjelmaan mahdollisimman laajasti ja laadukkaasti. Pestijohtaja tai ohjelmajohtaja voi toimia myös lippukunnan apulaisjohtajana eli varapuheenjohtajana. Lisätietoa uusista pesteistä pestikuvauksineen löytyy osoitteesta: http://parempilippukunta.fi/2016/09/13/lippukunnan- johtamisen- tyonjako- 2/ 3.2. Lippukuntatuen uudistus Vuoden 2017 alussa entisen alueohjaajan tilalle tulee aluetiimi, joka koostuu kolmesta valmentajasta. Lippukuntavalmentaja korvaa alueohjaajan ja hänestä tulee lippukunnanjohtajan tuki ja turva. Uusina pesteinä aluetiimissä aloittavat ohjelma- ja pestausvalmentaja, jotka tukevat alueensa ohjelma- ja pestijohtajia. Tämän lisäksi lippukunnanjohtaja etsii itselleen mentorin. Lisätietoa aluetuen uudistuksesta löytyy osoitteesta: http://parempilippukunta.fi/2016/09/13/lippukunnan-avainjohtajille-vertaistukea-valmennusta-jakoulutusta/ 4 AVOIMET PESTIT Tällä hetkellä lippukunnassa on avoimena ainakin seuraavat pestit: - Kämppäisäntä tai - emäntä (1-2 henkilöä) - Kalustovastaavan apulainen - Karhun Jälkien päätoimittajaharjoittelija - Lippukunnanjohtaja vuodelle 2017 - Apulaislippukunnanjohtaja vuodelle 2017 - Ohjelmajohtaja vuodelle 2017 - Pestijohtaja vuodelle 2017 - Hallituksen jäsen vuodelle 2017 Punaisella merkityt pestit ovat avoimia jo nyt, niihin kiinnostuksensa voi ilmoittaa hallitukselle. Karhun Jälkien päätoimittajaharjoittelijan pestistä kiinnostuneet voivat kuitenkin olla suoraan yhteydessä nykyiseen päätoimittajaan Anni Rossiin (anni.elina.rossi@gmail.com, puh. 0409390592). Pesti on tarkoitettu samoajille ja vaeltajille. Pestissä nykyinen päätoimittaja perehdyttää harjoittelijan perusteellisesti Karhun Jälkien toimittamiseen niin, että harjoittelijasta tulisi uusi KJ:n päätoimittaja.

Sinisellä merkittyihin valitaan henkilöt vaalikokouksessa, joka on su 27.11. kello 18 eteenpäin Lyanilla, tai mahdollisesti myöhemmin (ohejelma- ja pestijohtajat). 5 SYKSYN TAPAHTUMAT JA NIIDEN VASTUUHENKILÖT 22.- 23.10. Syysjännäri Akelat 11.- 13.11. Samoajien ja vaeltajien kämppäretki Pauli Palo 20.11. Sudenpentu- ja seikkailijakisa kisanjohtaja Rita Pihlaja 3.- 5.12 Tarpojien ja Samoajien jouluretki Orvokki Somervuori 6.12. Lipunnosto, kynttiläkirkko, lupauksenanto ja kirkkokahvit 13.12. Lippukunnan joulujuhla Tunturipöllöt ja Karhu

6 TÄRKEITÄ YHTEYSTIETOJA Lippukunnanjohtaja Iiris Somervuori puh.nro lpkj@kime.fi Apulais- lpkj Mervi Somervuori puh.nro mervi.somervuori@saunis.net Hallitus hallitus@kime.fi Ikäkausivastaavat xxxxxx Kalustonlainaus ja muut kalustoasiat: Pauli Palo kalusto@kime.fi Karhukolon varaukset: karhukolo@gmail.com Jäsenrekisteriasiat: Pinja Pekkarinen jasenrekisteri@kime.fi