1 Tampereen viiniklubin opintomatka Slovenian viinitiloille 24.-29.9.2014 Syyskuinen keskiviikkoaamu valkeni pilvisenä ja viileänä. 6.30 aikaan odottelimme taksia vantaalaisen hotellin aulassa. Osa 14 henkilön ryhmästämme oli ollut jo pari tuntia matkalla Tampereelta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ljubljanan lentomme lähtöön oli aikaa reilut puolitoista tuntia. Viiniklubin 10. opintomatka oli juuri alkamassa. Pieni suuri viinimaa Slovenia on pieni suuri viinimaa. Se on myös ikivanha viinimaa: siellä on valmistettu viiniä pari tuhatta vuotta. Slovenia on vain Kainuun maakunnan kokoinen, mutta rypälelajikkeita sillä on muillekin jakaa. Pienessä maassa myös viinitilat ovat pieniä, usein alle 10 hehtaarin tiloja tai vähän suurempia. Maassa on vain puolisen tusinaa isoja, teollisempia viinintuottajia ja jokunen isohko. Tilanne on ihanteellinen viinin ystävän kannalta: kun ei voi kilpailla määrällä, on kilpailtava laadulla. Titon Jugoslaviaan kuuluminen tuhosi enologista ammattitaitoa. Viinintuotannon tavoitteeksi asettui määrä, ei laatu. Viinitilat viljelivät rypäleitä, mutta sato myytiin suuriin osuuskuntiin, jotka tekivät viiniä teollisesti. Lajikevalikoimassa painopiste siirtyi kotoperäisistä rypäleistä kansainvälisesti tunnettuihin lajikkeisiin. Kaikki muuttui, kun Jugoslavia hajosi ja Slovenia itsenäistyi 1991. Muutokselle antoi lisäpotkua maan liittyminen Euroopan unioniin vuonna 2004. Slovenian parhaimmat viinintekijät ovat luovia viinitaiteilijoita, toisin kuin maailman halpojen bulkkiviinien tekijät. Slovenialainen viiniartesaani hoitaa ja kaitsee viinejään useita vuosia ennen, kuin asettaa ne myyntiin. Slow wine sitä ovat parhaat slovenialaiset viinit, usein luonnonmukaisesti tai biodynaamisesti viljellyistä rypäleistä luonnollisen käymisen tuloksena syntyviä viinejä. Slovenian viininviljelyn aluejako on perua Itävalta-Unkarin ajoilta. Viljelyalueita on kolme: Primorska, Podravje ja Posavje. Primorska rajautuu Italiaan ja Kroatiaan, Podravje Itävaltaan, Unkariin ja Kroatiaan ja Posavje vain Kroatiaan. Nämä alueet jakautuvat pienempiin viinialueisiin ja paikallisiin viinipiireihin. Kohti koillista Saavuimme Ljubljanaan aikataulun mukaisesti klo 9.50 paikallista aikaa. Perillä meidät vastaanotti aurinkoinen ja lämmin sää, joten Helsingissä päälle puettu villaneule sai luvan ahtautua laukkuun. Kentällä meitä odotti slovenialainen oppaamme, kansainvälisestikin arvostettu viiniasiantuntija, Robert Gorjak ja kuljettajamme Marcus pikkubusseineen. Pientä päänvaivaa meinasi aluksi tuottaa bussimme olematon tavaratila, mutta ammattitaitoinen kuljettajamme sai pakattua kuitenkin matkatavaramme kompaktisti kyytiin. Eipä aikaakaan, kun nostimme kytkintä ja bussimme nokka kääntyi kohti Koillis-Sloveniaa ja Podravjen viinialuetta, joka on yksi Slovenian kolmesta pääviinialueesta. Alue koostuu kahdesta ala-alueesta, jotka käsittävät kuusi eri osa-aluetta. Noin parin tunnin ajomatkan jälkeen saavumme Štajerskan, Mariborin alueelle. Matkamme ensimmäiseksi vierailukohteeksi olikin sopivasti valittu Dveri Pax, joka on esittäytynyt Tampereen viinimessuillakin. Tila kuuluu tänäkin päivänä katolisen kirkon omistukseen. Vierailumme emäntänä toimi tilan kellarimestari. Pikaisen historiakatsauksen jälkeen pääsimme itse asiaan, tastingiin. Koska tila tuottaa pääsääntöisesti valkoviinejä, oli kuudesta maistamastamme viinistä vain yksi punainen, mutta sitäkin herkullisempi. Tastingin valloittavien viinien jälkeen päämme oli entistäkin enemmän pyörällä, kun saimme kirjaimellisesti maistaa
2 talon vieraanvaraisuutta. Edessämme oli useamman lajin, erittäin korkeatasoinen business - lounas, koottuna tyypillisistä slovenialaisista ruokalajeista ja tietenkin talon viineistä. Yltäkylläisyyden saattelemana pääsimme vielä keskelle kuhinaa eli tutustumaan viininvalmistukseen. Vierailuaikamme osui todella nappiin, kun juuri hetkeä aiemmin oli viinitarhoilta saapunut vastapoimittu rypäle-erä kellarille. Silmä tarkkana seurasimme, kuinka rypäleet katosivat perkuulaitteen uumeniin ja sieltä jäähdytyslaitteen höyryjen saattelemana puristimeen. Ei matkamme olisi kyllä enää voinut paremmin alkaa. Mutta ettei heti tulisi "makeaa mahantäydeltä", pakkauduimme takaisin bussiimme ja kuljettajamme lähti kyyditsemään meitä kohti Ljutomer-Ormožia, jossa sijaitsi seuraava vierailukohteemme, Kogl:n perhetila. Tilan kellari sijaitsi korkealla kukkulalla, josta aukeni aivan huikeat näkymät Drava Valleyn viinitarhojen peittämiin laaksoihin. Kirkkaalla säällä tilan takapihalta olisi avautunut näkymä myös Kroatian puolelle, mutta vierailumme aikana horisontissa siintävät vuoret olivat alkaneet kerätä näkymät peittävää pilviverhoa. Vierailumme alkoi mukavasti kolmen kuohuviinin maistelulla ja kellarikierroksella, jonka jälkeen siirryimme tilan taideteoksia seuraten itse teistaukseen. "Itse-teistaus" onkin sopiva nimitys, sillä saimme maistella viinejä omaan tahtiin itse valitsemassamme järjestyksessä. Tupaan oli katettu myös paikallisia pienherkkuja kyytipojaksi. Vaikka vatsamme olivat vielä täynnä muutaman tunnin takaisesta lounaasta, ei pöydän antimia voinut vastustaa. Hieman olisi kaivannut selkeämpää viiniesittelyä, mutta ilmeisesti tilan emännän englannintaito ei tähän riittänyt. Tilannetta kuitenkin korjasi Kogl n perheen tytär, joka käänsi meille kysyttäessä viineistä. Onneksi hieman ennen lähtöämme myös tilan isäntä ehti sadonkorjuukiireiltään tervehtimään ja maistatti meillä vielä muutaman punaviinin. Päivä oli kääntynyt jo pitkälle myöhäiseen iltapäivään, kun hyppäsimme jälleen bussimme kyytiin. Nyt oli aika suunnata Jeruzalemiin ja kohti majapaikkaamme. Idyllinen pieni hotellimme sijaitsi huimat näköalat tarjoavalla paikalla vuoristoisessa maastossa. Hotelli olikin oikeastaan käytännössä Viiniklubin yksityiskäytössä, sillä ryhmämme valloitti pienen hotellin kaikki huoneet. Noin tunnin kuluttua majoittumisesta oli aika lähteä illalliselle. Hetken aikaa ajeltuamme saavuimme pimeän kylätien varrella sijaitsevaan ravintola Tramšek iin. Tämäkin ravintola oli - varsinaisen sesongin jo loputtua - vain meidän käytössämme. Hyvää perinteistä slovenialaista ruokaa tarjoava ravintola menetti valitettavasti hieman arvoaan, sillä ryhmämme oli valmiiksi koko päivän herkuteltuaan kylläinen ja matkasta väsynyt. Sitkeästi vielä kuitenkin ahdoimme kupuumme herkullisen kuuden ruokalajin illallisen (tai ainakin osan siitä) viineineen. Torstai 25.päivä, aamu valkenee hieman harmaana ja pilvisenä. Onneksi ei tarvitse vielä lähteä hotellista. Ensimmäinen tasting pidetään hotellimme kokoustiloissa ja vasta klo 9.15. Matkaoppaamme Robert esittelee meille tiivistetysti ne viinialueet joihin matkan aikana tutustumme. Tässä vaiheessa alkoi heikoimpia hirvittämään, sillä aamuiseen "oppituntiimme" kuului kaksitoista maistettavaa. Puolentoista tunnin tiiviin opintomaistelun jälkeen, hyppäsimme tuttuun bussiimme ja suuntasimme Ormožin kylään. Vierailukohteenamme oli nyt klubin viimekeväisessä Slovenia-tastingissa esimakua antanut Verus vinogradi. Veruksen kellarissa - joka ei nyt ihan sanan varsinaisessa merkityksessä kellari ollutkaan - saimme jälleen satsin
3 huippuviinejä maisteltavaksemme: kuusi herkullista ja raikasta valkoviiniä ja aivan omaa luokkaansa oleva Pinot Noir. Ah, tästä on jo todella haastavaa pistää paremmaksi. Kellon harpatessa yli puolen päivän oli aika suunnata lounaalle Ivanjkovcissa sijaitsevalle Vino Kupljenin omistamaan tavernaan. Muista vierailuista poiketen, kyseisen tuottajan tilalla emme vierailleet ollenkaan. Heidän omistamansa ravintola Gostišče sen sijaan antoi oikein maittavan kuvan Kupljen taidoista ja tuotannosta. Kolmen lajin lounas oli rakennettu täydellisesti yhteen tilan viineihin sopivaksi, joita luonnollisesti nautimme läpi aterian aina alkumaljasta jälkiruokaan. Gastronomisen taidetuokion jälkeen siirryimme vielä tilan viinipuotiin, jossa lyhyen esitelmän yhteydessä saimme maistaa vielä muutaman heidän viineistään. Tässä vaiheessa tuli eteemme reissun ensimmäinen erikoisuus, neljän päivän ikäinen Chardonnay. Viiniksi ei tätä muutan päivän käynyttä rypälemehua vielä voinut kutsua, ehkä meilläpäin sitä olisi kutsuttukin kiljuksi. Mikään pila tai vahinko tämmöinen raakaviini ei kuitenkaan ollut, sillä paikalliset pitivät sitä harvinaisena herkkuna ja sitä sai ostaa jopa pulloittain kotiinkin. Lounas kestikin sen verran pitkään, että meitä aiemmin aamupäivällä jahdanneet sadepilvet olivat loittonemassa ja aurinko jälleen valtasi tilaa taivaanrannasta. Ja koska seuraava kohteemme sijaitsi tavernasta muutama sata metriä alamäkeen, oli luonnollista, että suoritimme siirtymisen jalkaisin. Jotain tuttua tässäkin tuottajassa oli. Ja kyllä Puklavec &Friends vieraili kesän lopulla Tampereen Viinikylässä muutaman pullon edustuksella. Tämä Sloveniassa paremmin tunnettu P&F wineries kulki aikansa alussa myös nimellä Zidanica Malek, josta sittemmin kasvoi viininviljelijöiden yhteenliittymän ansiosta Slovenian suurimmaksi tuottajaksi. Suuri kokoluokka näkyikin selvästi tilan kellarissa. Suuret neuvottelutilat, tilava myymälä ja kohtuullisen kokoinen kellari antoivat heti tuulahduksia suuren maailman meiningistä. Paikka tuntui olevan myös turistien tiedossa, sillä jouduimme odottelemaan edellisten ryhmien poistumista, jotta me pääsisimme kierroksellemme. Onneksi P&F osasi osoittaa vieraanvaraisuuttaan ja tarjosi odottelumme ajankuluksi kolmea eri kuohuviiniä ja osoittamalla meille oman kabinetin tätä varten. Kuplivien jälkeen pääsimmekin pian varsinaiselle kierrokselle. Kellarissa vielä maistelimme neljää viiniä, mutta pettymykseksi mikään näistä ei ollut niitä, joita kotopuolessa Viinikylässä nautimme. Kierroksen päätyttyä aurinko jo paistoi koko taivaan täydeltä, vaikka olikin jo alkanut hieman laskeutua iltaa kohden. Koska päivän virallinen ohjelma oli päättynyt, päätimme porukalla kävellä takaisin viehättävälle hotellillemme, kun matkaakin oli vaivaiset pari kilometriä. Jostain syystä osalle porukasta maistui hotellilla lasillinen olutta ja kun illalliseenkin oli vielä aikaa, ehdimme käväistä ihailemassa maisemia läheisellä näkötornilla. Näkötornilta aukenivatkin huimaavan upeat näkymät ympäri Jeruzalemin aluetta. Taidettiin sieltä nähdä pala Unkariakin. Illastimme vielä yhdessä hotellin ravintolassa ja vatsat jälleen täynnä kömmimme hyvillä mielin huoneisiimme. Aamulla nappaisimme taas laukut kainaloon ja suuntaisimme nokkamme kohti uusia maisemia ja viinitiloja. Ljutomer-Ormož oli nyt valloitettu...vai olikohan se valloittanut meidän sydämemme? Lännen valloitus Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena ja kello puoli yhdeksän aikoihin pakkauduimme jälleen tavaroittemme kera pikkubussiimme. Päivän ohjelma tulisi olemaan huomattavasti kevyempi kuin edellispäivät. Siirtyminen koillisesta läntiseen Sloveniaan lohkaisisi ison osan päivästä. Tänään oppaanamme olikin "sijainen" Robertin ollessa tämän päivän toisissa tehtävissä Maribourissa.
4 Noin parin tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme kahville paikkaan, joka oli hyvin tunnettu munkeistaan. Sellaisen herkullisen jättimunkin nähtyään oli aivan mahdotonta olla tilaamatta moista herkkua, vaikka lounaaseen olikin aikaa vajaat pari tuntia. Suut makeana ihailimme vielä hetken jylhiä vuoristomaisemia, jotka kylpivät lupaavasti auringonvalossa. Tästä päivästä oli tulossa todella upea sään suhteen. Matkalla kohti Italian rajaa ja Karst Brda -viinialuetta saimme kuulla oppaaltamme mielenkiintoisen tarinan Slovenian lähihistoriasta. Jouhevasti sujuneen matkan ansiosta olimme aikataulusta edellä ja päätimme poiketa nopealla visiitillä Triesten kaupungissa ihailemassa Adrianmeren rantamaisemia. Aurinko oli korkeimmillaan saavuttuamme Zidarich:n viinitilalle, joka sijaitsi niin ikään Italian puolella. Tilan aurinkoiselta terassilta ihailimme vielä hetken avautuvaa merimaisemaa. Jotkut yrittivät löytää horisontista Venetsian rantoja, sillä välimatkaa sinne oli vain 70 kilometriä linnuntietä. Kuunneltuamme terassilla lyhyehkön esitelmän tilasta, siirryimme tutustumaan paikan upeisiin kellareihin. Kellarit sijaitsivat suoraan rinteessä sijaitsevan päärakennuksen alla, kolmessa kerroksessa. Astuessamme sisään oli ensireaktio henkeä salpaava kellarin upean arkkitehtuurin auetessa silmiemme eteen. Huolitellut kiviseinät upeilla koristeilla kirjailtuine pilareineen loivat linnamaisen miljöön. Saimme nähdä myös puisissa avosammioissa käymässä olevaa Merlot -viiniä, jonka kuorimassaa käytiin käsin painamassa ja sekoittamassa viinimehun sekaan päivittäin. Syvemmällä luolastomaisessa kellarissa saimme maistaa kypsymässä olevaa viime vuoden Vitovskaa - suoraan tynnyristä, tottakai. Kierroksen jälkeen palasimme ravintolatilaan maistelemaan jo valmiita myynnissä olevia talonviinejä. Viinimaistelun ohessa nautimme tyypillisestä italialaisesta "välipalasta", joka runsaan ja herkullisen tarjonnan myötä rakentuikin päivän lounaaksi. Myönnettäköön, että kaikki maistellut Zidarichn käsintehdyt viinit kyllä ansaitsivat hatunnoston huikeasta laadustaan. Ja vaikka sellaiset rypäleet, kuin Vitovska ja Malvazia, jakoivatkin mielipiteitä, ei tältä tilalta voinut poistua ostamatta muutamaa pulloa kotiin viemisiksi. Sielu ja mieli ravittuina jatkoimme matkaamme kohti Goriškaa, jossa seuraava majapaikkamme sijaitsi. Matkan edetessä ylitimme muutaman kerran uudelleen Italian ja Slovenian välisen rajan, kunnes saavuimme vuoristoisessa rinteessä sijaitsevaan hotelliimme. Päivän löysemmän ohjelman vuoksi meillä oli pari tuntia hyvää aikaa tutustua kylään ja alkaa valmistautumaan illalliselle. Illallispaikaksi oli varattu Italian puolella sijaitseva ravintola LA Subida. Koska kyseessä oli yhden Michelinin tähden ravintola, olivat odotukset illallisen suhteen melko korkealla. Alku vaikuttikin lupaavalta, sillä saimme nauttia tervetuliaisiksi ravintolan puutarhassa juustotikkarit sekä friteerattua viiriäistä kuohuviinilasillisen kera. Illallisen edetessä oma oppaammekin, Robert liittyi jälleen seuraamme. Kuuden lajin illallisen jälkeen totesimme, että taisimme asettaa ravintolalle hinta-laatusuhteen ehkä hieman liian korkeat odotukset. Lauantaiaamuna klo 9.10 pikkubussimme starttaa jälleen, kyydissään Slovenian viineistä innostuneita klubilaisia. Aurinkoinen keli helli meitä jälleen, kun saavuimme Edi Simčič n tilalle. Kellari oli pieni, perinteinen ja tyypillinen perhetila. Edi on hyvä esimerkki sitä, kuinka viinintekijät Sloveniassa omistautuvat työlleen ja kuinka heidän kättensä jäljet erottuvat muista - laatua ja aromia tynnyrikaupalla. Poistuessamme saimme vielä nähdä, kuinka juuri tarhoilta tuodut rypäleet katosivat perkuulaitteen kurkun kautta puristimeen. Onneksi muutamat nopeimmat ehtivät nappaamaan pienen maistiaisen Merlot -
5 rypäletertusta. Koska sää alkoi muuttui yhä kesäisemmäksi ja vielä, kun seuraava vierailukohteemme oli vain muutamien satojen metrien päässä, kävelimme niin sanotusti "naapuriin". Vuorossa oli toinen Simčič; Marjan. Tosin kaverit eivät olleet millään muotoa sukulaisia, heillä vain sattui olemaan yleinen nimi. Sloveniassa selvästi on alettu panostamaan viinimatkailuun. Nouseva trendi näkyi tälläkin tilavierailulla, rakenteilla olevien uusien tilojen muodossa. Tämä Simčič muistutti lisäksi enemmän rock-tähteä kuin viinintekijää, vaikka sitä hänen viineistään kyllä löytyikin. Kaveri kasvattaa köynnöksiäänkin kivisessä maaperässä. Ja jokseenkin uskomattomalla taidolla tehtyinä hänen viininsä tuovat esiin aivan uuden ulottuvuuden käsitteestä "mineraalinen". Tämän miehen käsissä jopa yleinen Rebulakin muuttuu toffeella kuorrutettujen hedelmien vaniljaiseksi sinfoniaksi. Kellon pyörähdettyä yli puolen päivän, alkoi lounasaika lähestyä. Siirryimme bussillamme yhä ylemmäs rinteitä Belican kylään ja siellä huikealla näköalapaikalla sijaitsevaan saman nimiseen majatalo-ravintolaan. Aurinkoisen kesäpäivän lounaasta saimmekin nauttia sopivasti varjostetulla terassilla. Jälleen upean ja herkullisen parituntisen lounaan jälkeen jatkoimme jalan rinnettä alaspäin kohti Movian tilaa. Osa porukastamme sai matkan varrella kunnian tutustua Slovenialaiseen vieraanvaraisuuteen. Ljublijanan lähistöltä oli lähtenyt pieni kyläyhteisö viettämään perinteistä retkipäivää. He olivat juuri asettuneet piknikille Belicaan johtavan tien varrelle, kun saavuimme heidän kohdalleen. Välittömästi meidät kutsuttiinkin nauttimaan lasilliset viiniä heidän kanssaan. Hetken seurusteltuamme ja skoolattuamme jatkoimme kuitenkin matkaamme kohti alkuperäistä päämäärää. Kokoonnuimme ensimmäistä kertaa reissumme aikana hieman aikataulusta myöhässä Movian tilan pääovilla. Aurinkoisen iltapäivän yhä helliessä porukkaamme, päätimme pitää tastingimme tilan rypäleköynnöksillä katetulla terassilla. Tasting alkoikin oikein show-tunnelmilla, sillä ennen kuin saimme lasiimme Movian Puro -kuohuviiniä, se piti avata hieman erikoisella tavalla. Tämä sakkaa sisältävä ja ylösalaisin säilytettävä kuohuviinipullo kun avattiin myöskin ylösalaisin ja vieläpä vesisammiossa. Muutaman maistetun upean vuosikertaviinin jälkeen tilan isäntä Aleš Kristančič saapui kestitsemään meitä suoraan tarhalta. Rennon ja hauskan esittelyn jälkeen saimme nähdä toisenkin upean esityksen viinin kaadosta. Aleš haki varastostaan vuoden 2004 Veliko Belon. Tämä pitkään kysytetty, suodattamaton ja sakkaa sisältävä kuorikontaktiviini kaadettiin korkeaan ja suureen "entistä Kansallis-Osake-Pankin oravalogoa" muistuttavaan karahviin. Alešin viihdyttäessä meitä iltapäivä kääntyikin jo illan hämärään ja pian olikin aika palata hotellille. seuraamme. Mukava ja hieno päivä oli jälleen paketissa ja hotellilla osa meistä istahti vielä hetkeksi terassille nauttimaan oluet ja jutustelemaan mukavia oppaamme Robertin liittyessä Vipava Valleyn herkut Sunnuntai ja matkamme viimeinen virallinen päivä koitti edelleen aurinkoisissa merkeissä. Hieman ennen yhdeksää olimme jälleen pakanneet kimpsumme ja ahtautumassa bussiimme suunnaten vielä muutamalle pientilalle. Jälleen sujuvan "boardingin" seurauksena meille jäi hieman aikaa poiketa vielä Šmartnon kylän näköalatornilla. Vaikka
6 aurinko lämmitti paisteellaan taivaalta oli havaittavissa jo selkeä syksyn merkki - kolea koillistuuli sai kaivamaan pitkähihaista päälle kiivetessämme torniin ihailemaan maisemia. Ajomatka Vipava Valleyyn taittui vajaassa tunnissa. Dobravljen kylässä sijaitseva Tilia Estate olisi viinipäivämme aloituskohde. Perillä meitä oli vastassa hymyilevä ja lämminhenkinen perhetilan omistaja, Matjaž Lemut. Isännän humoristinen "Naked Wines" -paita herätti hieman hilpeyttä keskuudessamme. Tosin sen salaisuus paljastettiin meillekin. Leppoisan keskustelutuokion jälkeen pyörähdimmekin tilan tarhoilla ja alun perin autotalliin rakennetun panimon kautta saavuimme varsinaiseen kellariin, jossa itse tasting pidettiin. Kellarissa saimme nauttia jälleen lämminhenkisestä slovenialaisesta vieraanvaraisuudesta, sillä Matjažin vaimo Melita oli leiponut meille tuotetta leipää viinin maistelun oheen ja maistuipa vielä naapurissa tuotettu juustokin taivaallisen hyvältä Tilian viinien kanssa. Eikä epäilystäkään - huippu tämä kaveri oli myös viinien teossa, sillä hänen Pinotinsa saivat leuat loksahtamaan ja suun kuolaamaan. Slovenian Pinon Noir - mestaruus oli ratkennut. Lounasaika yllätti taas ja tovin ajeltuamme pieniä kapeita Vipavan kyläteitä paikallisen asutuksen keskellä, tupsahdimme aivan yllättäen Majerija-kartanon pihaan. Mistä ihmeestä oppaamme oli tämän paikan löytänyt - olimme yllättyneitä ravintolan sijaittua niin syrjäisellä sivutiellä. Ehkei tämä paikka nyt sittenkään niin piilossa ollut, ainakaan paikallisten mielestä, sillä ravintolarakennuksen ympäristössä oli parkissa varmaan kaikki kylän autot ja muutaman turistiryhmän bussi. Syykin paikan suosioon selvisi pian. Ateria oli aivan mahtava viineineen, upeine annoksineen ja palveluineen. Tämä paikka olisi ehdottomasti ansainnut oman Michelin-tähtensä. Kylläisinä jatkoimme vielä viimeiselle vierailukohteellemme Sutor:n tilalle. Sutor Estate sijaitsee Podragan kylässä, ja tarkoittaa suomennettuna suutaria. Suutari kuvaakin perhetilan perinteistä tapaa opettaa viinintekotaito isältä pojalle. "Suutariksi" viinejä ei silti voinut kutsua, sillä tämä tekijä on saavuttanut Vipava Valleyn johtavan viinitilan maineen. Maineestaan huolimatta tilan isäntä Mitja Lavenčič muistutti vaatimattomalla olemuksellaan enemmän Mr. Beania kuin ansioitunutta viinintekijää. Huipputekijäksi Mitja kuitenkin osoittautui, sillä kaikki hänen viininsä olivat - ja ovat edelleenkin - tammessa kypsytettyjä ja tarkoin valikoituja vuosikertoja. Jotkin klubilaiset tykästyivät Sutorin tuotantoon sen verran että, Mitjalla menivät laskut ja vaihtorahat sekaisin, kun viineistä käytiin kauppaa ennen lähtöä. Pullot kainalossa suuntasimme bussille. Edessämme oli reissun viimeinen etappi - matka takaisin Ljubljanaan. Noin tunnin ajon jälkeen saavuimme hotellillemme ja pienen hengähdystauon jälkeen valmistauduimme matkan päätösillalliselle. JB Restaurant oli normaalisti suljettu sunnuntaisin, joten olimme saaneet ravintolan kokonaisuudessaan yksityiskäyttöömme tätä iltaa varten. Perheomisteinen ravintola JB oli valittu vuonna 2010 maailman 50:n parhaimman ravintolan joukkoon. Illallisen aikana myös oppaamme Robertin vaimo liittyi mukaan joukkoomme. Saimme nauttia toinen toistaan herkullisemmista fine dining -annoksista yhteensä kymmenen lajin menun verran. Illallisen jälkeen kävelimme viilenevässä Slovenian yössä takaisin hotellillemme. Oli kiitosten ja jäähyväisten vuoro, sillä upean reissun luotsannut Robert joutui seuraavana päivänä lähtemään jo uusiin tehtäviin, joten emme näkisi häntä enää - tällä reissulla.
7 Robertin vaimo saattaisi meidät maanantai-iltana lentokentälle. Olo oli kaikin puolin haikea. Noin mahtava tyyppi oli onnistunut luomaan meille lähes täydellisen reissun. Ljubljana Maanantai 29. syyskuuta. Paluulentoon oli aikaa vielä reilu puoli päivää, joten matkatavarat säilöön ja Ljubljanan kaupunkia kahlaamaan läpi. Vuoden varsinainen turistisesonki oli jo ohitse, joten kaupungilla oli aistittavissa paremmin paikallista tunnelmaa. Tämä Tampereen kokoinen kaupunki kuhisi tunnelmallisesti keskieurooppalaista elämää: Ljubljanan-linnan ja jokirannan ympäristössä pyöriviä turistiryhmiä, rautatieasemalla lippuja jonottavia opiskelijoita ja reppumatkaajia, liikekeskuksissa shoppailijoita sekä puistojen penkeillä huilaavia vanhuksia. Lukuisilla katukeittiöillä ja kahviloilla riitti asiakkaita, eikä kenelläkään tuntunut olevan kiire mihinkään. Ja jos tätä rauhaisan oloista slovenialaista elämänrytmiä sovelletaan myös maan viininviljelyssä, en ihmettele miten sieltä tuleekin niin loistavia viinejä. Liki 130:n reissussa maistetun viinin jälkeen, voidaan vain todeta, että ainakin kirjoittaja on menettänyt sydämensä Slovenialle... jälleen.