Matkailutulo ja -työllisyys Satakunnassa, sen seutukunnissa ja Porin seudun kunnissa 2009-2015
Alun perin Prizztech Oy tilasi työn osana Porin seudun KOKO - ohjelmaa sekä Satakuntaliiton EAKR-rahoittamia Sijoitu ja matkaile Porin seudulla sekä Verkostoidu Porin seudulla -hankkeita Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköltä Työn tekivät tutkijat Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen. Käsillä olevat kalvot ovat 4. matkailun aluetaloudellisen tulo- ja työllisyysvaikutusten päivitys Satakunnassa. Tässä merkittävämpänä tutkimuksellisena uudistuksena on matkailun kerroinvaikutusten päivitys. Edellinen oli vuodelta 2011 ja kuvasi 2000-luvun elinkeinorakennetta nyt uudistettu kerroin vuodesta 2013 nykyhetkeen.
TUTKIMUKSEN PERUSTARKOITUS TUOTTAA SATAKUNNAN MATKAILUN KEHITTÄMISEKSI MÄÄRÄLLISTÄ, TILASTOIHIN PERUSTUVAA TIETOA SEN AIKAANSAAMASTA: TULOSTA ( ) ja TYÖLLISYYDESTÄ (htv); SATAKUNNASSA, POHJOIS-SATAKUNNAN, PORIN JA RAUMAN SEUTUKUNNISSA JA PORIN SEUTUKUNNAN KUNNISSA; Tutkimuksessa vuodet 2009-2015 koskevat Satakunnan, Porin seutukuntaa ja sen kuntia ja 2011-2015 Rauman ja Pohjois-Satakunnan seutukuntaa.
ALMA NUM MATKAILUMALLIN TAUSTAA VUONNA 2011 ON KEHITETTY TILASTO- JA TALOUSTIEDE- LÄHTÖINEN ALUEELLISESTI RÄÄTÄLÖITY ALUEEN ELINKEINORAKENTEEN HUOMIOIVA MATKAILUTULON JA - TYÖLLISYYDEN NUMEERINEN LASKENTAMALLI (ALMA NUM ) MALLILASKELMAT PÄIVITETÄÄN TILASTOJEN OSALTA NYT 3. KERRAN. ALUEELLISEN MATKAILUN NUMEERISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTIIN KEHITETYSTÄ JA VIRALLISIIN YRITYSTILASTOIHIN PERUSTUVASTA LASKENTAMALLISTA ON NYT ENSIMMÄISEN KERRAN PÄIVITETTY MYÖS ALUEELLINEN TULO- JA TYÖLLISYYSKERROIN. Ensimmäinen kerroin laadittiin vuonna 2011 ja se perustui 2000- luvun Satakunnan elinkeinorakenteeseen. Nyt päivitetty kerroin perustuu tuoreimpaan mahdolliseen elinkeinorakennekuvaukseen (panos-tuotostaulukot 2015 kuvaten vuoden 2013 aluetalouden rakennetta) ja sitä tuoreimpiin tilastoihin.
MATKAILUN MÄÄRITTÄMINEN PERUSHAASTEET: Tilastot eivät tunne matkailutoimialaa tai matkailutuotteita => ne on määritettävä erikseen Maatasolla useissa maissa tehdään ja julkaistaan säännöllisesti matkailutilinpitoa (Tourism Satellite Accounts), joissa on määritelty matkailutoimialoja ja -tuotteita. Aluetasolla kaikki maakuntia koskien on tehty kattavana matkailutuloarvio erillishankkeena, viimeksi Konttinen 2006 (Tilastokeskus/KTM), jossa on määritelty eri matkailutoimialojen matkailutuotteiden tulo-osuuksia. yksittäisten alueiden ja matkailukeskusten tapauksessa arvioitu matkailutuloa ja -työllisyyttä useissa erillishankkeissa, joissa arviointimenetelmät (usein ei julkisia) ja arvioinnin suorittajat ovat varsin moninaisia.
Lähde: Konttinen (2006)
SATAKUNNAN matkailutulon ja työllisyyden määrittäminen VÄLITÖN MATKAILUTULO (milj. ) Matkailuun liittyvät toimialat (Tilastokeskuksen (TK) satelliittitilinpito) pohjana: Toimialaluokituksen (TOL) korjaus 2002 => 2008 Satakunnan, sen seutukuntien ja Porin seutukunnan kuntien toimialapäällekkäisyyksien (TOL) puhdistus Toimialojen matkailutuloprosenttiosuudet on estimoitu Konttisen 2006 (TK/KTM) tutkimuksen perusteella: Satakunnan matkailutilinpito. Toimipaikkarekisteriaineistosta liikevaihtomuuttujat VÄLITÖN MATKAILUTYÖLLISYYS: (htv) Kuten yllä paitsi henkilöstömäärämuuttuja Osa- ja määräaikaisuus sekä kausiluonteisuus mukana
SATAKUNNAN kokonaismatkailutulon ja -työllisyyden määrittäminen MATKAILUN KOKONAISTULO Maakuntatasolla huomioidaan kerrannaisvaikutukset eli lasketaan välitön ja kerrannainen matkailutulo ja -työllisyys, josta saadaan kokonaisvaikutus. Käytetään pohjana kansainvälisten matkailututkimusten (keynesiläistä) aluetaloudellista kerroinrakennetta (huomioi tulovuodot jokaisella tulonkiertokierroksella) Kerroin on kalibroitu Satakuntaa koskevilla tilastollisilla parametreilla numeeristen arvojen saamiseksi: Huomioitu ensimmäisen tulokierroksen suorat tulovuodot matkailutulossa Satakunnan aluetalouden rakenne huomioiden (valtakunnallisesta panos-tuotosmatriiseista johdettu alueellinen panos-tuotosmalli) Kertoimessa huomioitu koko Satakunnan tulovuodot muihin maakuntiin, ulkomaille sekä tuoteverovuodot (netto) Rajakulutusalttiudet (Satakunnassa ja muualla tuotetuille hyödykkeille ja palveluille) tuloluokittain MATKAILUN KOKONAISTYÖLLISYYS: kerrannaiset vaikutukset arvioitu vakiotuottavuusolettamuksella (liikevaihto/henkilöstö) maakuntatasolla.
Satakunnan matkailutulon ja - työllisyyden määrittäminen: kerrannaisvaikutusten päivitys 2016 9 Kerroinvaikutusta arvioitaessa on hyödynnetty uusimpia vuoden 2015 valtakunnallisia panostuotostaulukoita (koskevat vuotta 2013), jotka on alueellistettu koskemaan Satakunnan nykyistä aluerakennetta sijaintiosamääräkorjauksella. => saadaan uusimmat arviot toimialojen välisistä panos-tuotosvirroista ja elinkeinorakenteesta ja tulovuodoista muualle Suomeen, ulkomaille ja (valtion) verotukseen Alueellisen rajakulutusalttiuden laskemisessa on hyödynnetty uusimpia tutkimuksia ja tulo- sekä kulutustilastoja Työllisyyskertoimia laskettaessa on hyödynnetty uusimpia alueellisia tuottavuusaineistoja 19.5.2016 (c) Karppinen & Vähäsa
SEUTUKUNTIEN matkailutulon ja - työllisyyden määrittäminen Matkailutoimialat kuten maakuntatasolla Välitön matkailutulo: Matkailunprosenttiosuudet ja muuttuja sama kuin maakuntatasolla Välitön matkailutyöllisyys Matkailunprosenttiosuudet ja muuttuja sama kuin maakuntatasolla Ei arvioida matkailun kerrannaisvaikutuksia johtuen siitä, että tulovuodot seutukuntatasolla ovat merkittäviä (ei voida käyttää maakuntatason kertoimia) => kerroinvaikutukset ovat suhteellisesti pieniä
Yksittäisen KUNNAN matkailutulon ja - työllisyyden määrittäminen Porin seutukunnassa Välitön matkailutulo Arvioitu kuten edellä seutukuntatasolla, mutta kuntatasolla lisäongelmana tietosuojasyistä salatut havainnot RATKAISU: Kuntakohtaiset matkailuliikevaihto- ja -henkilöstömäärä muuttujat tilattu TK:sta erikseen matkailuaggregaattimuuttujina (eli summa kaikilta matkailutoimialoilta ja -tuotteista) Välitön matkailutyöllisyys Menettelytapa kuten edellä Ei ole arvioitu kerrannaisvaikutuksia
ENNAKKOLUVUT: Satakunnan, sen seutukuntien ja Porin seudun kuntien matkailutulon ja -työllisyyden määrittäminen 2015 Kaikilla aluetasoilla lisäongelmana on se, että liikevaihto- ja henkilöstöluvut pitkällä viiveellä (tavallisesti yli vuoden). Tässä tutkimuksessa 2015 luvut ovat ennakkoarvioita TK:sta on tilattu erikseen Satakunnan eri toimialojen suhdanneaineisto* (liikevaihto ja henkilöstö), jonka avulla estimoidaan viimeksi saatavilla olevan matkailutulon ja -työllisyyden ALMA num -arvioihin perustuen ennakkoluvut muutaman kuukauden julkaisuviiveellä (tässä vuoden 2015 ennakkoarviot): Esim. liikevaihtoluvut matkailulle tyypillisten toimialojen kasvun avulla työllisyysluvut palvelutoimialojen kasvun avulla. * Kyseessä on kuukausiaineisto, jossa tilastoviive voidaan saada minimissään 3,5 kuukauteen.
ALMA num -matkailumallin tulokset 2016 SATAKUNTA
TULOKSET: SATAKUNTA VÄLITÖN MATKAILUTULO JA -TYÖLLISYYS SATAKUNNASSA Muuttuja 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015* Liikevaihto (milj. ) 224,1 228,5 235,2 232,7 250 243,8 246,9 Liikevaihdon vuosimuutos (milj. ) 4,4 6,7-2,5 17,3-6,2 3,1 Liikevaihdon muutos (%) 2,0 % 2,9 % -1,1 % 7,4 % -2,5 % 1,3 % Henkilöstö (htv) 1 774 1 820 1 904 1 802 1 957 1 773 1 737 Henkilöstön muutos (htv) 47 84-102 155-184 -36 Henkilöstön muutos (%) 2,6 % 4,6 % -5,4 % 8,6 % -9,4 % -2,0 % KOKONAISMATKAILUTULO JA -TYÖLLISYYS SATAKUNNASSA Muuttuja 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015* Liikevaihto (milj. ) 306,1 312,1 321,2 318,4 342,1 333,5 337,9 Liikevaihdon muutos (milj. ) 6 9,1-2,8 23,7-8,6 4,4 Kerroinvaikutus (liikevaihto, milj ) 82 83,6 86 85,7 92,1 89,8 90,9 Henkilöstö (htv) 2 172 2 226 2 336 2155 2 336 2 143 2 112 Henkilöstön muutos (htv) 54 110-181 181-193 -31 Kerroinvaikutus (henkilöstö, HTV) 398 406 432 353 379 370 375 * Ennakkoarvio
milj. TULOKSET: SATAKUNTA Matkailutulon jakaantuminen välittömään ja kerrannaiseen vaikutukseen Satakunnassa 2009-2015* 350 306,1 312,1 321,2 318,4 342,1 333,5 337,9 300 250 82 83,6 86 85,7 92,1 89,8 90,9 200 Kerroinvaikutus (liikevaihto, milj ) 150 100 224,1 228,5 235,2 232,7 250 243,8 246,9 Välitön matkailutulo 50 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015* * Ennakkoarvio
henkilötyövuosia (htv) TULOKSET: SATAKUNTA Matkailun aikaansaama välitön ja kerrannainen työllisyysvaikutus Satakunnassa 2009-2015 2500 2000 2172 398 2226 406 2336 432 2155 353 2336 379 2143 2112 370 375 1500 Kerroinvaikutus (henkilöstö, HTV) 1000 1774 1820 1904 1802 1957 1773 1737 Välitön matkailun työllisyysvaikutus (htv) 500 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015* * Ennakkoarvio
ind. 2009=100 Matkailun merkitys: matkailun työllisyyden kehitys suhteessa teollisuuteen ja koko yritystoimintaan Satakunnassa 120 Työllisyyden kehitys (henkilöstö) matkailutoiminnassa, teollisuudessa ja koko yritystoiminnassa 2010-luvulla Satakunnassa, ind. 2009=100 110 100 90 80 2009 2010 2011 2012 2013 2014 matkailu (välitön) matkailu (koko) kaikki yritykset teollisuus
% Matkailun merkitys: henkilöstömäärät suhteessa kaikki yrityksiin ja teollisuuteen 14,00 Matkailutoiminnan (kokonaisvaikutus) aikaansaama henkilöstö suhteessa kaikkien yritysten ja teollisuuden henkilöstöön Satakunnassa 2009-2014, % 12,00 10,72 11,46 11,92 11,27 12,40 12,11 10,00 8,00 6,00 kaikki yritykset teollisuus 4,00 3,55 3,66 3,77 3,58 3,87 3,80 2,00 0,00 2009 2010 2011 2012 2013 2014
Matkailun merkitys: työllistävyys Satakunnassa 2014: jokainen liikevaihtomiljoona matkailussa saa aikaan 7,3 htv maakunnassa I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus 32 Muu valmistus Matkailu välitön vaikutus H Kuljetus ja varastointi 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Matkailu kokonaisvaikutus F Rakentaminen 15 Nahan ja nahkatuotteiden valmistus 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus J Informaatio ja viestintä 27 Sähkölaitteiden valmistus 13 Tekstiilien valmistus 31 Huonekalujen valmistus 22 Kumi- ja muovituotteiden valmistus 10 Elintarvikkeiden valmistus L Kiinteistöalan toiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus 14 Vaatteiden valmistus C Teollisuus 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito 16 Sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden valmistus (pl. huonekalut); olki- ja 20 Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 17 Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistus 24 Metallien jalostus 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten tuotteiden valmistus 6,4 7,3 10,0 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 henkilötyövuotta/liikevaihto (milj. )
VERTAILU AIEMPAAN: matkailun työllistävyys Satakunnassa (2011)
21 ALUEVERTAILU: matkailun työllistävyys Varsinais- Suomessa ja Satakunnassa (2014) Satakunta I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, 32 Muu valmistus Matkailu välitön vaikutus H Kuljetus ja varastointi 18 Painaminen ja tallenteiden Matkailu kokonaisvaikutus F Rakentaminen 15 Nahan ja nahkatuotteiden 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus 25 Metallituotteiden valmistus (pl. 29 Moottoriajoneuvojen, 23 Muiden ei-metallisten J Informaatio ja viestintä 27 Sähkölaitteiden valmistus 13 Tekstiilien valmistus 31 Huonekalujen valmistus 22 Kumi- ja muovituotteiden 10 Elintarvikkeiden valmistus L Kiinteistöalan toiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; 14 Vaatteiden valmistus C Teollisuus 28 Muiden koneiden ja laitteiden E Vesihuolto, viemäri- ja 16 Sahatavaran sekä puu- ja 20 Kemikaalien ja kemiallisten D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, 17 Paperin, paperi- ja 24 Metallien jalostus 26 Tietokoneiden sekä 6,4 7,3 10,0 Varsinais-Suomi 15 Nahan ja nahkatuotteiden valmistus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 13 Tekstiilien valmistus 32 Muu valmistus 14 Vaatteiden valmistus 31 Huonekalujen valmistus J Informaatio ja viestintä 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja Matkailu välitön vaikutus F Rakentaminen H Kuljetus ja varastointi 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja 18 Painaminen ja tallenteiden Matkailu kokonaisvaikutus 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet 24 Metallien jalostus 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto 22 Kumi- ja muovituotteiden valmistus SSSSS Yhteensä 23 Muiden ei-metallisten 17 Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden 16 Sahatavaran sekä puu- ja 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 10 Elintarvikkeiden valmistus C Teollisuus 11 Juomien valmistus 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, G Tukku- ja vähittäiskauppa; L Kiinteistöalan toiminta 21 Lääkeaineiden ja lääkkeiden valmistus 20 Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden 27 Sähkölaitteiden valmistus D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, 6,0 5,5 9,9 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 henkilötyövuotta/liikevaihto (milj. ) 0,0 5,0 10,0 15,0 henkilötyövuotta/liikevaihto (milj. ) 3.6.2016 (c) K
työllistävyys (henkilöstö/liikevaihto (milj. )) Matkailun työllisyyskontribuutio Satakunnassa 2009-2011: matkailu työllistää ja on suhteellisesti kasvuala 12,00 10,00 8,00 matkailuala 6,00 4,00 2,00 0,00-20 -15-10 -5 0 5 10 15 20 liikevaihdon keskimääräinen kasvu (%) 2009-2011 (pisteet toimialoja teollisuudessa (TOL 2-numerotaso), matkailuala punaisella)
Matkailun ja eräiden päätoimialojen sisäisen tulonmuodostuksen suhteellinen resilienssi-indeksi 1 (teollisuus = 100) Satakunnassa 2014 matkailussa 75-kertainen määrä toimipaikkoja osallistuu liikevaihtomiljoonan synnyttämiseen verrattuna teollisuuteen Matkailu 7497 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta F Rakentaminen H Kuljetus ja varastointi J Informaatio ja viestintä G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito 1322 1024 711 492 460 250 C Teollisuus 100 D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 38 1 10 100 1000 10000 (toimipaikat/liikevaihto(milj. ) -indeksi (teollisuus = 100), logaritminen asteikko 1 Alueellinen toimialojen sisäisen tulonmuodostuksen suhteellinen resilienssi-indeksi kertoo sen, kuinka monta kertaa enemmän toimialan toimipaikkoja osallistuu liikevaihtomiljoonan synnyttämiseen verrattuna alueen teollisuuteen. Indeksin suuri arvo heijastaa toimialan tulonmuodostuksen vähäisempää häiriöherkkyyttä.
ALMA num -matkailumallin tulokset 2016 SATAKUNNAN SEUTUKUNNAT
Tulokset: Porin seutukunta VÄLITÖN MATKAILUTULO JA -TYÖLLISYYS PORIN SEUTUKUNNASSA 2009-2015 Muuttuja 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015* Liikevaihto (milj. ) 146,5 149,8 151 152,8 161,8 158,4 160,5 Liikevaihdon vuosimuutos (milj. ) 3,3 1,2 1,8 9-3,4 2,1 Liikevaihdon muutos (%) 2,0 % 0,8 % 1,2 % 5,9 % -2,1 % 1,3 % Henkilöstö (htv) 1 094 1 132 1 160 1 125 1 247 1 103 1 081 Henkilöstön muutos (htv) 47 28-35 122-144 -22 Henkilöstön muutos (%) 2,6 % 2,5 % -3,0 % 10,8 % -11,5 % -2,0 %
Tulokset: Rauman seutukunta VÄLITÖN MATKAILUTULO JA -TYÖLLISYYS RAUMAN SEUTUKUNNASSA 2011-2015 Muuttuja 2011 2012 2013 2014 2015* Liikevaihto (milj. ) 68,5 63,6 73,2 69,4 70,3 Liikevaihdon vuosimuutos (milj. ) -4,9 9,6-3,8 0,9 Liikevaihdon muutos (%) -7,2 % 15,1 % -5,2 % 1,3 % Henkilöstö (htv) 598 543 585 541 530 Henkilöstön muutos (htv) -55 42-44 -11 Henkilöstön muutos (%) -9,2 % 7,7 % -7,5 % -2,0 %
Tulokset: Pohjois-Satakunnan seutukunta VÄLITÖN MATKAILUTULO JA -TYÖLLISYYS POHJOIS-SATAKUNNAN SEUTUKUNNASSA 2011-2015 Muuttuja 2011 2012 2013 2014 2015* Liikevaihto (milj. ) 15,7 16,3 15 16 16,2 Liikevaihdon vuosimuutos (milj. ) 0,6-1,3 1 0,2 Liikevaihdon muutos (%) 3,8 % -8,0 % 6,7 % 1,3 % Henkilöstö (htv) 146 134 125 128 126 Henkilöstön muutos (htv) -12-9 3-2 Henkilöstön muutos (%) -8,2 % -6,7 % 2,4 % -1,6 %
Milj. Satakunnan seutukuntien matkailutulot 2011-2015 300 Välittömän matkailutulon jakautuminen seutukunnittain Satakunnassa 2011-2015 250 200 150 100 146,5 149,8 50 68,5 63,6 73,2 69,4 70,3 151 152,8 161,8 158,4 160,5 Rauman seutukunnan välitön matkailutulo (milj. ) Porin seutukunnan välitön matkailutulo (milj. ) Pohjois-Satakunnan seutukunnan välitön matkailutulo (milj. ) 0 15,7 16,3 15 16 16,2 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015*
Satakunnan seutukuntien matkailutyöllisyys 2011-2015 100 % 90 % 80 % Matkailutyöllisyyden seutukunnittainen jakautuminen (%,htv) Satakunnassa 2011-2015 598 543 585 541 530 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 1 160 1 125 1 247 1 103 1 081 Rauman seutukunnan välitön matkailutyöllisyys (htv) Porin seutukunnan välitön matkailutyöllisyys (htv) Pohjois-Satakunnan seutukunnan välitön matkailytyöllisyys (htv) 10 % 0 % 146 134 125 128 126 2011 2012 2013 2014 2015*
Matkailun työllistävyys Pohjois- Satakunnassa 2014: matkailun liikevaihtomiljoona tuo 8 htv 15 Nahan ja nahkatuotteiden valmistus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta Matkailu (välitön) H Kuljetus ja varastointi 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus F Rakentaminen 16 Sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden valmistus (pl. J Informaatio ja viestintä 13 Tekstiilien valmistus L Kiinteistöalan toiminta SSSSS Yhteensä 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu C Teollisuus 27 Sähkölaitteiden valmistus 31 Huonekalujen valmistus 10 Elintarvikkeiden valmistus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja 22 Kumi- ja muovituotteiden valmistus 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus 14 Vaatteiden valmistus D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 8 10,8 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 14,0 Henkilötyövuotta/liikevaihto (milj. )
Matkailun työllistävyys Porin seutukunnassa 2014 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus 32 Muu valmistus 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) H Kuljetus ja varastointi Matkailu (välitön) 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen F Rakentaminen 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus J Informaatio ja viestintä 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 27 Sähkölaitteiden valmistus 15 Nahan ja nahkatuotteiden valmistus SSSSS Yhteensä 22 Kumi- ja muovituotteiden valmistus 31 Huonekalujen valmistus 13 Tekstiilien valmistus 10 Elintarvikkeiden valmistus L Kiinteistöalan toiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön C Teollisuus 17 Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistus 20 Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus 16 Sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden valmistus (pl. huonekalut); olki- 24 Metallien jalostus D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 26 Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten tuotteiden valmistus 7,0 9,7 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 henkilötyövuotta/liikevaihto {milj. )
Matkailun työllistävyys Rauman seutukunnassa 2014 31 Huonekalujen valmistus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta 33 Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus 23 Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus Matkailu (välitön) 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen 27 Sähkölaitteiden valmistus 13 Tekstiilien valmistus H Kuljetus ja varastointi 32 Muu valmistus F Rakentaminen 24 Metallien jalostus 16 Sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden valmistus (pl. huonekalut); olki- 30 Muiden kulkuneuvojen valmistus 25 Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) 29 Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus 22 Kumi- ja muovituotteiden valmistus J Informaatio ja viestintä SSSSS Yhteensä 10 Elintarvikkeiden valmistus G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus L Kiinteistöalan toiminta C Teollisuus E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta 28 Muiden koneiden ja laitteiden valmistus 17 Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistus 20 Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus 7,8 10,5 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 henkilötyövuotta/liikevaihto (milj. )
ALMA num -matkailumallin tulokset 2016 PORIN SEUTUKUNNAN KUNNAT
TULOKSET: kunnat Porin seutukunnassa Välitön matkailutulo 2009-2015* Pori Huittinen Harjavalta Ulvila Kokemäki Nakkila Merikarvia Luvia 2015* 2014 2013 2012 2011 2010 2009 Pomarkku 0 20000 40000 60000 80000 100000 120000 140000 * ennakkoarvio 1000
TULOKSET: kunnat Porin seudulla ilman Poria Välitön matkailutulo 2009-2015* Huittinen Harjavalta Ulvila Kokemäki Nakkila Merikarvia Luvia 2015* 2014 2013 2012 2011 2010 2009 Pomarkku 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 1 000
ind. 2009=100 TULOKSET: kunnat Porin seutukunnassa 250 Välittömän matkailutulon kehitys 2009-2015*, ind. (2009=100) 200 150 100 50 Harjavalta Huittinen Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Ulvila 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015*
TULOKSET: välittömän matkailutulon jakautuminen kunnittain Porin seutukunnassa 2015* 2015* (1000, %) Ulvila; 5599; 3 % Harjavalta; 5853; 4 % Huittinen; 11505; 7 % Kokemäki; 3735; 2 % Luvia; 1379; 1 % Merikarvia; 1612; 1 % Nakkila; 1673; 1 % Pomarkku; 1224; 1 % Pori; 127874; 80 %
AIEMMAT TULOKSET: kunnat Porin seudulla 2009 ja 2010 Välitön matkailutulo
henkilötyövuotta TULOKSET: kunnat Porin seutukunnassa Välitön matkailutyöllisyys (htv), 2009-2015* 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015* 100 0 Pomarkku Luvia Nakkila Merikarvia Kokemäki Ulvila Harjavalta Huittinen Pori
henkilötyövuotta (htv) TULOKSET: kunnat Porin seutukunnassa ilman Poria Välitön matkailutyöllisyys (htv), 2009-2015* 120 100 80 60 40 20 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015* 0 Pomarkku Luvia Nakkila Merikarvia Kokemäki Ulvila Harjavalta Huittinen
ind. 2009=100 TULOKSET: kunnat Porin seutukunnassa 180 Välittömän matkailutyöllisyyden kehitys, ind. 2009=100 160 140 120 100 80 60 40 Harjavalta Huittinen Kokemäki Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Ulvila 20 0 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015*
TULOKSET: matkailutyöllisyyden jakautuminen kunnittain Porin seutukunnassa 2015* 2015* htv % Luvia; 10; 1 % Pomarkku; 7; 1 % Nakkila; 12; 1 % Merikarvia; 14; 1 % Kokemäki; 32; 3 % Ulvila; 44; 4 % Harjavalta; 55; 5 % Huittinen; 96; 9 % Pori; 810; 75 %
AIEMMAT TULOKSET: Kunnat Porin seudulla Välitön matkailutyöllisyys (htv, 2009 ja 2010)
Matkailun merkitys OECD-maissa 2010 (maat järjestetty matkailun BKT-osuuden suhteen) Lähde: OECD 2012 Lähde: OECD, 2012; Suomi, Viro, Islanti, Japani, Meksiko, Norja, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Iso-Britannia viimeisin BKT-osuustieto muu kuin 2010, Kreikan tieto puuttuu.
% Kansainvälistä vertailua 2014 Välittömän matkailutulon ja työllisyyden merkitys OECD-maissa 2014* Tourism as % of GDP Tourism as % of total employment 14,00 12,00 10,00 8,00 6,00 4,00 2,00 0,00 * 2014 tai viimeisin saatavilla oleva vuosi Lähde: OECD 2016
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ TULOSTEN VERTAAMINEN Eri vuosien tuloksia tässä tutkimuksessa tarkastelluilla alueilla voidaan verrata toisiinsa => matkailutulon ja -työllisyyden kehittyminen järkevä seurantakohde jatkossakin Tulosten vertailua muihin alueisiin ei voida tehdä luotettavasti muutoin kuin Varsinais-Suomen,Turun ja Vakka-Suomen seutukuntien osalta, koska muiden vertailualueiden/-tutkimusten arviointimenetelmät ja -ajankohdat eivät ole keskenään yhteneväisiä. Mikäli jatkossa ALMA num -matkailumallilla voidaan arvioida myös muita maakuntia (kuin Satakuntaa ja Varsinais-Suomea), niin alueellinen vertailtavuus matkailun aikaansaamasta tulosta, työllisyydestä ja merkityksestä paranee. Yksittäinen alue voi tietysti ALMA num -matkailumallin avulla parantaa alueensa matkailun taloudellisten vaikutusten vertailua ajassa.
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ JOTKIN MATKAILUASIAT VAATISIVAT TÄSMÄLLISEMPÄÄ TUTKIMISTA? Tapahtumien aluetaloudelliset tulo- ja työllisyysvaikutukset ja muut vaikutukset (mm. imagovaikutus, kulttuuripääoman kertyminen, elämystalous, tapahtumaosaaminen) Vapaa-ajan asuntojen vaikutus matkailutuloon ja -työllisyyteen kunnittain Täsmällisemmät kuntakohtaiset ja seutukuntakohtaiset matkailun erityispiirteet, yksittäiset matkailutoimijat Matkailun potentiaali aluetalouden vihreämmän ja osallistavamman (s.o. työllistävämmän ja hyvinvointia laajemmalti jakavan) kasvun näkökulmasta, kansainvälisen, kansallisen ja alueellisen keskinäisriippuvuuden ja alueen/asukkaiden tunnettuuden lisääntymisen näkökulmasta sekä alueellisen jakamistalouden näkökulmasta. Matkailun kohdealueiden diversifioitumisen näkökulma (edellytykset ja vaikutukset): mm. maaseutu- ja luontomatkailu, ruokaturismi, kulttuuri- ja tapahtumamatkailu, ihmiskäyttöiset liikuntamahdollisuudet (mm. pyöräily, luistelu, hiihto, sukellus )) Uusien kulutustrendien, talouden robotisaation ja digitalisaation, turvallisuuskysymysten ja ilmaston muutoksen vaikutus tulevaan matkailuun
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ ALMA num MALLIN HYVÄT PUOLET: Yksinkertainen ja helppo päivittää vuosittaiset perusaineistokustannukset kohtuulliset, mutta tässä lasketut ennakkoarviot riippuvat suhdanneaineistosta Tilastoihin perustuva tuloperusteinen malli voitaisiin täydentää menoperusteisella kyselytutkimuksella (kyselyt matkailijoilta ja/tai potentiaalisilta matkailijoilta) ja/tai tuloperusteisella kyselytutkimuksella (kyselyt matkailuyrittäjille ja matkailuun liittyville toimialoille).
Elämyksellisiä hetkiä Porin seudulla! Tutkimukselliset lisätiedot: Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen www.satamittari.fi