12.3.2007/OÄ DOMUS-IKKUNOIDEN JA -IKKUNAOVIEN VARASTOINTI- JA ASENNUSOHJE VARASTOINTI TYÖMAALLA Ikkunat on aina varastoitava pystyasennossa ja tuettava niin, etteivät ne pääse kaatumaan. Ikkunat tulee säilyttää kuivissa ja hyvin tuuletetuissa tiloissa suojattuna likaantumiselta ja mekaanisilta vaurioilta. Kosteuden siirtyminen puurakenteisiin on estettävä asettamalla ikkunat riittävän korkeiden korokkeiden päälle, varsinkin jos varastotilan lattiassa on rakennusaikaista kosteutta tai jos tuotteet varastoidaan maapohjalle. Ikkunoiden varastointia ulos on vältettävä. Jos ikkunat kuitenkin joudutaan varastoimaan lyhytaikaisesti ulos, on ne peitettävä huolellisesti suojapeitteellä. Suojapeitettä pitkin valuva sadevesi ei saa missään tapauksessa päästä kosketuksiin tuotteiden kanssa. Suojauksen tulee kuitenkin olla niin ilmava, että suojapeitteen tai pakkausten sisäpuolelle tuleva kosteus tuulettuu pois. Ulko-olosuhteissa riittävän korkeiden korokkeiden käyttäminen on erityisen tärkeää. Ikkunalasien eteen ei saa varastoida muita tuotteita (esim. villaeristeitä), jolloin ilmankierto estyy ja ikkunoiden lasit saattavat rikkoutua. Laseissa olevat tarrat tulee poistaa mahdollisimman pian, ettei aurinko jätä tarrasta jälkeä lasipintaan. SUOJAUS Jos ikkunat joutuvat asennuksen jälkeen alttiiksi kolhiintumiselle, likaantumiselle tai kosteudelle, voidaan pinnat suojata lyhytaikaisesti muovikalvolla likaa, pölyä ja pieniä roiskeita vastaan. Erityisesti on huolehdittava siitä, ettei kalkkivesi pääse valumaan ikkunan lasi- tai alumiinipinnoille, koska kalkkivesi vahingoittaa pintoja. Samoin siitä ettei rakennusaikainen kosteus pääse tiivistymään ikkunan pinnalle tai muovin alle. Muovin alle kertynyt vesi tai kosteus tulee poistaa välittömästi ja varmistaa, että puite on kuiva. Kuivunut betoni ei reagoi alumiinin kanssa, mutta kuivuessaan märät betonit ja tasoitteet sekä näiden valumavedet voivat aiheuttaa värivirhettä alumiiniin. Suosittelemme alumiinipintojen suojausta. Märät betoniroiskeet on puhdistettava heti lasi- ja maalipinnoista, koska roiskeista voi jäädä pintoihin pysyvät jäljet. Maalarinteippiä ei tulisi käyttää pitkäaikaisesti, vaan se tulee poistaa 1-2 vuorokauden kuluessa ikkunapinnoista. PAKKAUKSEN KIERRÄTTÄMINEN Pakkausmuovit ja pahvit voidaan kierrättää, puiset pakkaustarvikkeet voidaan uudelleenkäyttää tai hävittää polttamalla. Metallijäte on käytettävissä uudelleen ko.raaka-aineen valmistuksessa. ASENNUS Ikkunat tulee asentaa ulkoseinärakenteessa mahdollisimman lähelle seinän sisäpintaa, jolloin ikkunaan kohdistuva säärasitus pienenee ja lasin sisäpinnan höyrystymisalttius vähenee. Jos ikkunat asennetaan paikoilleen niin varhaisessa vaiheessa, että sadeveden valuminen muita rakenteita pitkin ikkunan sisäpinnoille tai karmin selkäpuolelle on mahdollista, on ne suojattava ennen asentamista karmin yläkappaleen yli vedetyllä muovilla, joka jätetään asennuksen yhtedessä paikoilleen. Rakennekosteus on tuuletettava muovin alta mahdollisimman pian ulos, jotteivat ikkunapinnat kärsisi liiasta kosteudesta. Mikäli kosteutta tulee puitteiden välissä oleville pinnoille, tulee se tuulettaa mahdollisimman pian pois, jotta puupinnat eivät paisuisi ja vaurioituisi kosteuden vaikutuksesta. IKKUNAN ASENNUKSESSA TARVITAAN TYÖKALUJEN LISÄKSI: Asennuskiilat, kiinnitysruuvit, peitetulpat (mukana toimituksessa), saumaustilke, ulko- ja sisäpuoliset peitelistat KIINNITYS Ennen asennusta ainakin sisäpuitteet irrotetaan karmista. Puitteet asetetaan asennuksen ajaksi puhtaalle ja tasaiselle alustalle reunojen vahingoittumisen estämiseksi. Ikkuna-aukon alareunaan asetetaan kannatuspalat tilkevaran muodostumiseksi ja karmi nostetaan aukkoon. Karmi kiinnitetään seinään säädettävillä karmiruuveilla tai puuruuveilla. Karmireiän halkaisija on 14/5 mm, johon sopii esim. puuruuvi 5x70. Mikäli ruuvin vahvuus on suurempi kuin 5 mm, tulee reikää suurentaa, jotta karmi ei halkeaisi. Karmin kiinnitykseen voidaan myös käyttää halkaisijaltaan 14 mm:n säätöruuvia, jolloin reikää joudutaan pidentämään läpiporaamalla. Karmi asennetaan kuvan mukaan käyttäen apuna vatupassia, siten että, karmi kiinnitetään ensiksi molemmista pystysivuista neljällä ruuvilla säätäen niin että
ulkopuitteiden käyntiväli on samansuuruinen joka puolelta. Tämän jälkeen kierretään ruuvit kaikkiin reikiin. Kiinnittäminen on suoritettava niin ettei karmi väänny tai karmin nurkkaliitokset aukea. Kiilat sijoitetaan lähelle karmin nurkkia, kiinnitysruuvien ja mahdollisen välikarmin kohdalle (kuva). Kiinnitysreiät peitetään muovitulpilla. ikkunan puitteet toimitetaan tehdassovitettuina. Puitteiden toimivuus tarkistetaan asennuksen yhteydessä ja hienosäätö suoritetaan kiertämällä puitteessa ja karmissa olevia poratappisaranoita. Kts. erillinen ohje: saranoiden säätö. Alasaranoituihin tuuletuspuitteisiin kiinnitetään siihen toimitettu aukaisurajoitin erillisen ohjeen mukaan. KARMIN TILKITSEMINEN JA TIIVISTÄMINEN Karmin ja seinän tai kahden vierekkäisen karmin välinen sauma tiivistetään kauttaaltaan esim. mineraalivillalla tai pu-saumausvaahdolla siten, että sauma täyttyy ilmavasti. Erityisesti saumausvaahtoa käytettäessä on huolehdittava siitä, ettei vaahto paisuessaan taivuta karmia. Sauma tiivistetään sisäpuolelta ilmatiiviiksi ja lämmöneristeestä riippuen mahdollisesti vesihöyryä läpäisemättömäksi esim. elastisella saumausmassalla tai ulottamalla seinän höyrysulku karmin päälle. Tiivistettäessä saumaa saumausmassalla ulkopuolelta on huolehdittava rakenteen tuulettumisesta ulospäin. Saumausmassan alustana käytetään umpisoluista solumuovi- tai solukuminauhaa. Massan tartunta vastinpintoihin varmistetaan tarvittaessa pohjusteella (primer). Karmin ja seinän välisen eristeen tulee hengittää ulospäin. Kiinteiden ikkunoiden ja IOU-oven osalta eristeen tulee ulottua puukarmin ulkopintaan asti, vähintään lasielementin ulkoreunaan asti. PELLITYS Vesipelti asennetaan sille varattuun tilaan alakarmirakenteessa. Kiinnitys varmistetaan muutamilla nauloilla tai ruuveilla. Ikkunakarmin ja vesipellin sauma voidaan kitata ennen kiinnitystä, jolloin saumasta tulee tiiviimpi. Karmia ja muita rajoittavia reunoja vasten pellin reuna nostetaan noin 15 mm korkeudelle karmin alareunasta. Korkeissa rakennuksissa ja tuulisilla paikoilla sauma tiivistetään elastisella tiivistysmassalla. Vesipelti ulotetaan vähintään 30 mm seinäpinnasta ulospäin (liite 2). LISTOITUS JA PIELIPELLITYS Ikkunat ja pielipellit asennetaan tiiviisti karmia vasten. Listat on suositeltavaa kiinnittää vain ikkunan karmiin. PINTAHELOITUS Kaupassa mahdollisesti mukana olevat pintahelat toimitetaan tarvikkeineen ja kiinnitetään mukana seuraavien ohjeiden mukaisesti. Pintahelat tulee kiinnittää mahdollisimman pian asennuksen jälkeen helojen häviämisen välttämiseksi. MAALIPINTOJEN SUOJAUSTEIPPAUS JA PUHDISTUS Teipeissä käytetään erilaisia pehmittimiä, jotta ne tarttuvat kiinni esim. maalipintaan. Teipissä käytetty pehmitin saattaa olla niin voimakas, että se pehmittää myös alla olevan maalipinnan ja teippausta poistettaessa saattaa myös maalipinta irrota. Ikkunoiden ja ovien suojausteippaukseen suosittelemme seuraavia teippejä, teipit paremmuusjärjestyksessä: 1. Scotch 20902 (3M) 2. Schuller 4549 Putzband Gevebeband 3. Scotch constuction tape (musta) Teippausaika suositelluillakin teipeillä tulee olla mahdollisimman lyhyt, maksimissaan viikko. Useiden viikkojen teippausaika yhdistettynä erittäin suureen kosteuteen ja lämpötilaan altistaa maalipinnan vaurioille. Maalipintojen puhdistukseen emme suosittele liuottimia, maalinpuhdistus- tai hankausaineita, koska ne voivat vaurioittaa ja pehmentää maalipintoja. Suosittelemme mietoja yleispuhdistusaineita vesiliuoksena, esim. astianpesuainetta ja vettä. LASITUS Domus Alu-ikkunoiden ulkopuitteen lasin vaihdosta liitteenä erillinen ohje. puh. 0207 100 200, fax 0207 100 202, ikkunat.myynti@domus.fi, www.domus.fi
PULTTISARANOIDEN SÄÄTÖ / LIITE 1 1.8.2006/OÄ SÄÄTÖTARVE Ikkunatiivisteiden tulisi tiivistää kehällä tasaisesti. Jos näin ei ole, tulisi saranoita säätää. TIUKKA VÄLI Kierrä yläsaranaa niin, että väli pienenee tai kierrä alasaranaa niin, että väli suurenee. TIUKKA A V A U T U M I S P U O L I TIUKKA TIUKKA S A R A N A P U O L I Kierrä alasaranaa niin, että väli pienenee tai kierrä yläsaranaa niin, että väli suurenee. Kierrä molempia saranoita niin, että molemmat välit pienenevät. TIUKKA Kierrä molempia saranoita niin, että molemmat välit suurenevat. Mikäli puite ottaa ylhäältä tai alhaalta koko pituudeltaan kiinni, tulisi saranat vaihtaa epäkeskeisiksi säätösaranoiksi (joita saa ikkunan valmistajalta) tai puitteen reunaa höylätä.
DOMUS-IKKUNOIDEN ASENNUSKUVAT / LIITE 2 1.8.2006/OÄ DOMUS ALU MSE(L) Asennus tiiliseinään Mk Piir.nr. Pv Piirt/Hyv. 1 : 2 4.2.14 14.9.2005 JST/AN DOMUS MSE(L) Asennus puuseinään Mk Piir.nr. Pv Piirt/Hyv. 1 : 2 4.2.4 15.7.2005 JST/AN
PINTAHELOJEN JA KARMITULPPIEN ASENNUSOHJE / LIITE 3 22.11.2006/OÄ PINTAHELOJEN ASENNUS Pintahelat tulee asentaa vasta pinnoitustöiden jälkeen, tällöin ne eivät ole enää alttiina kosteudelle, kolhuille ja likaantumiselle. Helat kiinnitetään tiheäkierteisillä ruuveilla, joista pidemmät (35 mm tai pidemmät riippuen painiketyypistä) on tarkoitettu sisäpuitteen irtokilven ja painikkeen, sekä lyhyemmät (25 mm) ulkopuitteen kilven kiinnitykseen. Mikäli asennettaessa kilven kiinnitysruuvit eivät kohtaa ikkunalukon reikiä tai kilpi ei tule suoraan, tulee upotettua ikkunalukkoa kohdistaa paikalleen. Mikäli ruuvi ei mene tarpeeksi syvälle, tulee ruuveja lyhentää. HUOM! Fix 84 tulee asentaa kaikkiin alasaranoituihin sisäpuitteisiin ennen käyttöönottoa. Painike: Painike asennetaan ruuvaamalla tuuletusluukkuihin, tuuletusikkunoihin tai oviin kilven jäädessä yhdensuuntaiseksi puitteen reunan kanssa. Mikäli pitkäsulkijassa (etulistan leveys 16, 20 tai 25 mm) on 8 mm:n karareikä ja painikkeen kara on 7 mm, on asennettava karan paksuuden muunnosholkki 8/7 painikkeen karaan. Holkin on jäätävä karaan salvan keskiön kohdalle. HUOM! Päätyteljelliset IOSS-pielioven painikkeet kiinnitetään 2 mm:n reikiin esim. linssiuppokantaisilla puuruuveilla (4x25mm) Kilpi: Kilpi asennetaan ruuvaamalla muihin kuin tuuletusluukkuihin tai -ikkunoihin yhdensuuntaisena puitteiden reunan kanssa. Läpällisissä kilvissä läppä kääntyy toisesta reunasta. KARMITULPPIEN ASENNUS Karmitulpat asennetaan painamalla tulppa karmin kiinnitysreikiin. Peitekilpi Painake ALU-ulkopuitteen avain Karmitulppa Kiinnitysruuvit M5 Linssiuppokantapuuruuvi 4x25 Muunnosholkki 7 mm-> 8 mm Fix 84 aukaisunrajoitin
IRTORISTIKON PÄÄTYTULPAN ASENNUSOHJE / LIITE 4 1.8.2006/OÄ ASENNUS Päätytulppa asennetaan yleensä ennen karmin asentamista tai ennen pielilistojen asentamista painamalla se jokaiseen irtoristikon suoraan katkaistuun päähän. Päätytulppa voidaan asentaa ikkunakarmin asennuksen jälkeen, mikäli ristikon pään ja ikkunapielen välissä on vähintään 15 mm vapaata tilaa. Mikäli päätytulppa irtoaa, se voidaan liimata esim. hybridimassalla. Päätytulppaa ei tarvitse aina välttämättä käyttää, mikäli ristikon pää jää vuorilistoja vasten.
ESIASENNETUN SÄLEKAIHTIMEN SÄÄTIMIEN ASENNUS / LIITE 5 1.7.2006/OÄ Kotelo on kiinnitetty puitteeseen. Tarvikepussi ja säätötanko ovat erillään. 4. Pujota naru reiästä. Säätötanko edessä Tarvikepussin sisältö vasemmalta: - suojavieterillinen läpivientiosa + naulat - narulukko + ruuvi - lukkohaarukka + ruuvi - narunuppi 5. Työnnä taipuisa säätövaijeri reiästä. Säätövaijerin metallisen liitososan tulee olla 20 mm etäisyydellä kotelon päästä, jolloin samanpituiset säätötangot sijoittuvat samalle korkeudelle. Sälekaihtimen pää kuvattuna läpiviennin kohdalta. 6. Irrota tarvikepussi. TEE NÄIN: 1. Vapauta naru suoraksi. 7. Pujota narunpää vieterin läpi muovisen suojakuvun puolelle. 2. Vedä naru erilleen säätövaijerista. 8. Pujota säätövaijeri ylimmästä reiästä. 3. Huom! Naru ei saa kiertyä säätövaijerin ympärille. 9. Naulaa läpivientiosa kiinni puitteeseen.
10. Yhdistä säätötanko vaijeriin. 15. Kiinnitä narulukko ruuvilla 10 20 cm lukkohaarukan alapuolelle. 11. Työnnä tangossa oleva muoviholkki liitoksen päälle. 16. Pujota naru nupin läpi. 12. Lukkohaarukan sijainti määräytyy säätötangossa olevan metalliholkin mukaan. 17. Solmi narun päähän solmu ja lyhennä lyhyemmän narun mukaan. 13. Kiinnitä säätötangon lukkohaarukka ruuvilla. 18. Pidikkeet kiinnitettyinä. 14. Paina säätötanko lukkohaarukkaan. 19. Kaihtimen muita naruja varoen leikkaa kaihtimen pakkausnarut saksilla poikki ja poista ne. Tarkista kaihtimen toiminta laskemalla ja nostamalla narusta ja kääntämällä säätötangosta. SÄLEKAIHTIMEN PUHDISTUS Säleet pyyhitään yksitellen tai suljettuna elementtinä kostealla kankaalla. Pesuveden tulee olla haaleata ja siihen voi lisätä heikosti emäksistä kodin yleispuhdistusainetta. Lopuksi säleet pyyhitään kuivalla kankaalla. Huom! Kaihdinta ei saa vetää kosteana ylös nippuun, koska silloin säleet tarttuvat toisiinsa ja niiden pinta voi vaurioitua. valmistajalta lisäohjeita työmenetelmistä ja aineista ennen työn aloittamista!
HYÖNTEISPUITTEEN KIINNITYSOHJE / LIITE 6 1.7.2006/OÄ KIINNITYS Hyönteispuite kiinnitetään puu- ja ALU-ikkunoihin joustopaloilla. Joustopaloja käytetään 3M-4M-levyisissä karmisivuissa vähintään 2 kpl, kiinnitysväli noin 0.5 m. Leveämpiin tulee joustopala tai - paloja poikkikappaleisiin. Hyönteispuite keskitetään karmiaukkoon. Jälkiasennuksessa on huomattava, että ulkopuitteen saranoita tai välipultteja jouduttaneen säätämään, jotta hyönteiskehyksen laippa sopii karmilistojen ja ulkopuitteen väliin. Ulkopuitteen saranoita ja välipultteja tulee kiertää 1-2 mm syvemmälle. Mikäli verkko on löysällä, voidaan sitä kiristää reunapyörönauhojen alta. Älä kuitenkaan kiristä liian kireälle, jolloin alumiiniprofi ili voi taipua keskeltä.
DOMUS ALU-ULKOPUITTEEN LASIN VAIHTO / LIITE 7 1.7.2006/OÄ RAKENNE LASIN VAIHTO Tavanomaisissa DOMUS ALU-ulkopuitteissa on käytetty yleensä 3-4 mm:n lasia (5-7 mm:n lasilla eri alumiiniprofi ili). 1. Irrota kulmakappaleet ulkopuitteen ulkokulmista kiertämällä ruuvit irti. 2. Poista rikkoontunut lasi kappeleina käyttäen apuna ohutteräistä veistä, jolla irrotetaan lasi alumiinipinnoista molemmin puolin lasitusuraa. Uran pohjalla on myös lasitusmassaa. 3. Mikäli lasi halutaan vaihtaa toiseen vanha lasi ehjänä säilyttäen, tulee lasitusmassaa sisältävät välipinnat irrottaa tosi hyvin sekä lasitusuran ulkopinnasta että sisäpinnasta. Ulkopuiteprofi ili tulee poistaa kuvan osoittamaan profi ilin poistosuuntaan. 4. Puhdista ja poista kaikki vanha lasitusmassa lasitusuran reunoista ja pohjasta. 5. Levitä uutta lasitusmassaa (alumiiniin tarttuva silikoni, polyuretaanimassaa tms. pintakäsiteltyyn alumiiniin ja lasiin liimaava) uran pohjaan, erityisesti lasitusmassaa tulee olla runsaasti nurkkakohdissa jiirin kohdalla. Ulkopuitteen alakappaleen uraan tulee lasituskiilat. Kehys kootaan lasin ympärille kulmakappaleet kiinnittäen. Lasi työnnetään urassaan sisäreunaa vasten asentamalla ulkoreunan ja lasin väliin noin 0.5 m:n välein pyöreä tai vastaava tilke. 6. Suorita huulloskittaus. 7. Anna lasitusmassojen kuivua 1 vrk. Tuoreena asennettaessa on pantava ulkopuitteen alle käyntiväliin väliaikainen tilke.
PARVEKE- JA PUUTARHAOVEN ASENNUSOHJE 16.8.2006/OÄ TUOTTEEN HYVÄN TOIMINNAN VARMISTAMISEKSI ON OVEN ASENNUS SUORITETTAVA OIKEIN SEKÄ HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJEEN MUKAISET HUOLLOT TEHTÄVÄ ASIANMUKAISESTI. TARKISTA OVILÄHETYS Tarkasta ovet heti lähetyksen saavuttua. Huomautukset on ehdottomasti tehtävä 7 päivän kuluessa lähetyksen vastaanottamisesta. Tuotteeseen liittyvät huomautukset myyjälle tai kuljetusvauriotapauksessa kuljetuksen suorittajalle. Viallista tai viottunutta tuotetta ei saa asentaa ilman Domus Yhtiöt Oy:n lupaa. VARASTOINTI JA SUOJAUS Muista suojata ovet kosteudelta ja kolhuilta rakennusaikana. Suojauksen tulee olla niin ilmava, että suojapeitteen tai pakkausten sisäpuolelle tuleva kosteus tuulettuu pois. Mikäli et asenna ovea heti, varastoi ovet kuivassa ja tasalämpöisessä paikassa. Jos ovet joutuvat asennuksen jälkeen alttiiksi kolhiintumiselle, likaantumiselle tai kosteudelle, voidaan pinnat suojata lyhytaikaisesti muovikalvolla likaa, pölyä ja pieniä roiskeita vastaan. Erityisesti on huolehdittava siitä, ettei kalkkivesi pääse valumaan oven lasi- tai alumiinipinnoille, koska kalkkivesi vahingoittaa pintoja. Samoin on huolehdittava siitä, ettei rakennusaikainen kosteus pääse tiivistymään oven pinnalle tai muovin alle. Muovin alle kertynyt vesi tai kosteus tulee poistaa välittömästi ja varmistaa, että puite on kuiva. Kuivunut betoni ei reagoi alumiinin kanssa, mutta kuivuessaan märät betonit ja tasoitteet sekä näiden valumavedet voivat aiheuttaa värivirhettä alumiiniin. Suosittelemme alumiinipintojen suojausta. Maalarinteippiä ei tule käyttää pitkäaikaisesti, vaan se tulee poistaa 1-2 vuorokauden kuluessa. Oven valmistaja ei vastaa tuotteista, jotka ovat vaurioituneet puutteellisen suojauksen ja/tai varastoinnin vuoksi. OVEN ASENNUS Oven käyntivälykset ovat hyvin tarkasti mitoitetut. Toimivuuden ja lämmön- sekä ääneneristävyyden vuoksi on asennus suoritettava huolellisesti. Oven valmistaja ei vastaa virheellisestä asennuksesta johtuvasta vauriosta tai toimintahäiriöstä. ETENE OVEN ASENNUKSESSA SEURAAVASTI: 1. Tarkista kynnyksen alustan vaakasuoruus. Asenna aina kosteuseriste, esim.bitumisuikale tai vastaava koko matkalle kynnyksen alle ennen kuin karmi nostetaan paikalleen. 2. Aseta karmi paikoilleen ilman ovilehteä, kiilaa tasalaatuisin parikiiloin, kiilat estävät karmin kiertymisen tehokkaasti. Alasaranan kohdalle oleva kiila on välttämätön. 3. Tarkista pitkällä vesivaa alla että karmi on suorassa sekä karmin ristimitta 4. Kiinnitä karmi saranasivulta sekä kahdesta kohtaan lukkosivulta. Kiinnityksessä tulee käyttää karmisäätöruuveja tai riittävän vankkoja ruuveja. 5. Nosta ovilevy saranoille, poista kuljetuskiilat pitkäsulkijan rintalevystä ja suorita karmin säätö ovilevyn avulla. Tarkista ovilevyn ja karmin käyntivälit, tiivisteiden tiivistävyys sekä karmiliitoksien kiinnipysyminen. 6. Tarkista että ovi avautuu ja sulkeutuu helposti. 7. Kiinnitä karmi lopullisesti paikoilleen. 8 Jos ovessasi on jarrulaite, kytke jarrutanko yläkarmiin. 9 Peitä kiinnitysreiät muovitulpilla. 10 Eristä karmin ja seinän väli eristevillalla tai polyuretaanilla. Käytä eristettä harkiten, jottei se aiheuta karmin pullistumista. puh. 0207 100 200, fax 0207 100 202, ikkunat.myynti@domus.fi, www.domus.fi
KARMIN KIINNITTÄMINEN OVIAUKKOON PARIKIILOJEN PAIKAT LISÄKIILAT TARVITTAESSA KIINNITYSREIKIEN PAIKAT Suosittelemme säätöruuvien käyttöä tai ruuvikiinnitystä Esim. 5x75 mm ALASARANAN KIILA Kosteuseristys kynnyksen ja lattian väliin tarvittaessa, esim. bitumisuikale ja solumuovikaistale. KYNNYSKIILAT RAKENTEEN VAATIESSA Kiilaa karmi kuvan osoittamalla tavalla parikiiloin. Ovikarmi on asennettava liikkumattomasti. HUOM! Pelkkä uretaani ei riitä, vain oikea asennus estää karmin kiertymisen ovea käytettäessä. Myös tilausvahvistuksesta käy selville toimitettuihin oviin liittyvää teknistä tietoutta. Suorittaessanne oviin liittyviä muita huolto- tai korjaustoimenpiteitä pyytäkää tarvittaessa
IOU- JA IOSS-PARVEKE- JA PUUTARHAOVEN SEKÄ IKKUNAN YLÄJARRULLISEN AUKIPITOLAITTEEN KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE 24.4.2006/OÄ KÄYTTÖ Kun ovi on avoimena ja painike kiinni -asennossa (kahva alaspäin) ovi pysyy halutussa tuuletusasennossa. Kun painike on auki -asennossa (kahva sivulle) ovi liikkuu vapaasti auki ja kiinni. Käännettäessa kahva ala-asentoon ovi lukittuu tuuletusta varten. Ovea ei saa päästää aukeamaan enempää kuin 90-110 astetta, muuten jarrulaitteen tanko ottaa rasituksen vastaan. Rajoittimena on käytettävä erillistä pysäytintä. Ovi kiinni Ovi auki Huom! Älä liikuta ovea/ikkunaa tuuletusasennossa. Se saattaa heikentää aukipitolaitteen kitkavoiman ennenaikaisesti. OVEN PESU JA PUHDISTUS Ovipintojen (puu, alumiini, lasi) puhdistuksessa käytetään ikkunanpesuun tarkoitettuja neutraaleja pesuaineita. Muita pesuaineita ei tulisi käyttää, koska ne voivat vaurioittaa lasi- ja maalipintoja (maali voi irrota puitteesta, lasipinnat voivat harmaantua tai kalvoontua). Mikäli silikonia joudutaan poistamaan, tulee se suorittaa mekaanisesti lasipintaa vaurioittamatta esim. terävällä terällä varustetulla ikkunanpuhdistuskaapimella (esim. sikli tai ikkuna-handy ). Maalipintojen puhdistuksessa ei tule käyttää esim asetonia tai muita liuottimia. Lasit voidaan puhdistaa pesurilla, erilaisilla ikkunapesuliinoilla, lastoilla yms. - on kuitenkin varottava, että esim. hiekanmurut tai muut roskat eivät aiheuta vaurioita lasipinnoille. HUOLTO Lukot ja pitkäsulkija öljytään kerran vuodessa esim. CRC- tai lukkoöljyllä. Näin varmistetaan oven moitteeton toiminta kaikkina vuodenaikoina. puh. 0207 100 200, fax 0207 100 202, ikkunat.myynti@domus.fi, www.domus.fi