Isät perhepolitiikan keskiössä? Johanna Lammi-Taskula
Isät hallitusohjelmissa Lipponen2 1999: Selvitetään mahdollisuuksia luoda järjestelmä, joka takaa isälle oikeuden omaan kuukauden kestävään vanhempainlomaan. Vanhanen1 2003: Miehiä kannustetaan perhevapaiden pitämiseen. Kehitetään perhevapaita ja niiden tasaisempaa jakautumista sukupuolten kesken. Vanhanen2 2007: Pidennetään isyysvapaata kahdella viikolla. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista edistetään kaikessa päätöksenteossa, ja miehiä kannustetaan perhevapaiden pitämiseen. Katainen 2011: Käynnistetään tutkimushanke, jossa selvitetään työelämän rakennemuutosten ja muuttuvien työelämätarpeiden vaikutuksia molempien sukupuolten työllisyyteen, työmarkkinaasemaan, työmarkkinoille kiinnittymiseen, urakehitykseen, työssä jatkamiseen ja hoitovastuun jakaantumiseen. Sipilä 2015: turvataan erotilanteissa lapsen etu ja oikeus sekä isään että äitiin. 31.12.2015
Isyyden eri muodot lapsen kannalta Geneettinen isä tyydyttää tiedonhaluni geeniperimästäni, tiedän millaiselta mieheltä olen saanut puolet perimästäni Biologinen isä tiedän ja tunnen miehen, jonka sukusoluista olen saanut alkuni ja voin halutessani tavata häntä Juridinen isä minulla on virallisesti oikea isä - mies joka on tunnustanut olevansa isäni ja joka on (haluaa olla) vastuussa taloudellisesta hyvinvoinnistani Sosiaalinen isä minulla on arjessani elävä, meillä asuva mies, joka täyttää isän paikan ja jota saatan kutsua isäksi Psykologinen isä minulla on ikioma isä, joka välittää minusta ja jota minä rakastan ja jonka kanssa haluan olla yhdessä mahdollisimman paljon Jouko Huttunen 2012 3
Suomalainen kerrottu isyys (Eerola & Huttunen 2011) Moderni kertomus: isä pitää perheestä huolta elättämisen kautta, äiti kantaa päävastuun lastenhoidosta. Isä sitoutunut viettämään aikaa lasten kanssa äidin sijaisena tai tukena. (1960-70 luku) Siirtymäkertomus: äiti portinvartijana isän ja lapsen välillä (konflikti), isän hämmennys ristiriitaisten odotusten välillä (elätys/hoiva), kamppailu oman hoivaroolin löytämiseksi, riittämättömyyden tunne. (1980-90 luku) Postmoderni kertomus: tasapuolisesti jaettu vanhemmuus, aktiivinen valmistautuminen isyyteen, sisäinen halu hoivaamiseen, isän pitkä perhevapaa, tasa-arvotietoisuus, parisuhdetyytyväisyys. (2000-luku?) 31.12.2015
Tasa-arvobarometri: Miesten tulisi osallistua nykyistä enemmän lastensa hoitoon ja kasvatukseen 100 (täysin tai jokseenkin samaa mieltä) % 90 80 70 60 50 40 30 20 10 naiset miehet 0 1998 2001 2004 2008 2012 31.12.2015
min / vrk Pikkulasten vanhempien ajankäyttö arkipäivinä (työssäkäyvät, joilla 0-6 v. lapsia) 800 700 600 500 ansiotyö + työmatkat 400 300 200 100 kotityöt lastenhoito 0 äidit Yhteensä 11 h isät 11,5 h 31.12.2015 Tilastokeskus, Ajankäyttötutkimus 2010 6
Isien perhevapaiden kehitys (Vanha) isyysvapaa (1978; 1 päivä - 3 vkoa) 2013 lapsia syntyi 58100; 47800 isää piti isyysvapaata yhtä aikaa äidin kanssa Vanhempainvapaa (1985; 2-26 vkoa kunnes lapsi n.10 kk) 1100 isää piti jaettavissa olevaa vanhempainvapaata 2012 Hoitovapaa (1985; 1-26 kk kunnes lapsi 3 v) 3488 isää sai kotihoidon tukea (2010 päättyneet vanhempainvapaat) Isäkuukausi (2003; 2+4 vkoa* kunnes lapsi n.1v 4kk) 18 100 isää piti isäkuukauden 2013 (Uusi) isyysvapaa (2013; 3+6 vkoa kunnes lapsi 2 v) *Jos isä piti 2 vkoa vanhempainvapaata, hän sai 4 vkoa bonusvapaata.
Perhevapaajärjestelmä 2015 5-8 vkoa Äitiysvapaa 17,5 vkoa Vanhempainvapaa 26 vkoa Isyysvapaa 6 vkoa Hoitovapaa Isyysvapaa 3 vkoa kunnes lapsi 3 v yhtä aikaa äidin kanssa kunnes lapsi 2 v Lapsi syntyy 4 kk 10 kk 2 v Johanna Lammi-Taskula 8
6+6+6 malli (Salmi & Lammi-Taskula 2006) äitiysvapaa 3 vkoa äidille 6 kk jaettavaksi 6 kk isälle 6 kk isyysvapaa 3 vkoa hoitovapaa / kotihoidon tuki Vapaa käytettävissä kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. laskettu aika/synnytys
(1000) 70 60 50 40 30 20 10 0 Syntyneet lapset ja perhevapaita käyttäneet miehet 1980-2013 63 100 8000 16600 2500 25800 39300 1500 5700 7400 60000 49200 49300 12300 18400 1500 1300 1980 1985 1990 1995 2000 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 58100 47800 syntyneet lapset isyysvapaa isäkuukausi * vanhempainvapaa * 2013 6 vkon isyysraha vanhempainrahakauden jälkeen Lähde: Kelan tilastollinen vuosikirja
Isäkuukauden käyttö sosioekonomisen taustan mukaan Perhevapaatutkimus 2013
Isäkuukauden käyttö puolison ammattiaseman ja koulutuksen sekä isän iän ja perheen lapsiluvun mukaan %% 31.12.2015 Perhevapaatutkimus 2013 12
Perhebarometri 2014 (Lainiala 2014) Kuinka kauan haluat tai olisit itse halunnut hoitaa nuorinta lastasi kotona? 35 30 25 20 15 20-29 -vuotiaat miehet 30-39 -vuotiaat miehet 10 5 0 1-3 vkoa 1-2 kk 3-4 kk 5-6 kk 7-9 kk 10-12 kk 1-1,5 v en lainkaan eos 31.12.2015
Työelämän perhepolitiikka? Suhtautuminen perhevapaisiin Työsuhteen epävarmuus Kuormitus ja jaksaminen Joustava työaika Etätyö Ylityö Loman ajankohta 31.12.2015
Henkilöstöjohtajien näkemyksiä: automaattinen vai kannustettu isyysvapaa K: Se tavallaan on vähän itsestäänselvyyskin nykyään, että totta kai isät (jäävät isyysvapaalle)? V: Joo, siis että ainakin viikko tai kaks ollaan, että se on pakko olla <> Siinä vaiheessa kun vaimo tulee laitokselta <> mun mielestä se on automaattista, että isä on sanotaan minimi kaks viikkoo kotona. (Ravintola-ala) V: Isyysvapaasta tehtiin se päätös, että myös isille annetaan se kaks ekaa viikkoa <palkallisena> et helpommin jäädään ehkä sitten. Alussahan isät piti viikon tai joku piti vain pari päivää <> et sen jälkeen ei tullu sitä et mä en raaski pitää kun viikon, nyt ainakin pitää kaikki sen. (Rahoitusala) 31.12.2015
Henkilöstöjohtajien näkemyksiä isien vanhempainvapaista isän vanhempainvapaa positiivisena poikkeuksena Hän oli ensimmäinen miespuolinen, joka pitää tän pitkän loman <> no pikkusen oli tota, vähän semmosta tietysti, positiivisessa mielessä niiku vitsailua, mutta se oli hyvässä hengessä. (Liikenneala) isän vanhempainvapaa perheen sisäisenä asiana Se on paljon naisen ja miehen rooliin liittyvää <> en mä nää et me laitettas intranettiin et isät jääkää perhevapaille. Mut jos sitten joku isä tulee semmosta ehdottamaan, niin ilman muuta teemme kaikkemme, et se järjestyy. (Energiayhtiö) 31.12.2015 Lähde: Salmi, Lammi-Taskula & Närvi: Perhevapaat ja työelämän tasa-arvo.tem, Työ ja yrittäjyys 24/2009.
% Hanna Sutela, Tilastokeskus Irtisanomisen uhka Työolotutkimukset 1977-2013 25 20 19 20 15 14 12 15 16 15 15 12 13 10 9 9 8 8 5 0 1977 1984 1990 1997 2003 2008 2013 Naiset Miehet
% Hanna Sutela, Tilastokeskus Työmäärän lisääntyminen yli sietokyvyn Työolotutkimukset 2003-2013 50 45 40 40 45 44 35 30 29 32 30 25 20 15 10 5 0 2003 2008 2013 Naiset Miehet
Lapsiperheiden vanhempien kokemuksia (työssäkäyvät, alle 7-v lapsia) 100 90 80 70 60 % 50 40 30 20 10 äidit isät 0 Työaika joustaa riittävästi perheen tarpeiden mukaan Joudun usein venyttämään työpäivääni Voin pitää kaikki ansaitsemani lomapäivät Voin valita loman ajankohdan 31.12.2015 19 THL:n Lapsiperhekysely 2012
Joustavia käytäntöjä työpaikoilla 100 90 80 70 Liukuva työaika 60 50 Vapaa-aikaa ylityöstä 40 30 Etätyö 20 10 0 Äidit, alle 7-v lapsia Isät, alle 7-v lapsia Äidit, lapset 7-17 -v. Isät, lapset 7-17 -v. Omien asioiden hoitaminen työpäivän aikana 31.12.2015 THL:n Lapsiperhekysely 2012 20
Arkielämän perhepolitiikkaa? Lastenhoito Kotityöt Parisuhde 31.12.2015
min/vrk Lastenhoitoon käytetty aika 1987-2010 (0-12 v lasten vanhemmat) 140 120 100 80 kuljettaminen muu perushoito 60 40 20 0 isät 1987 isät 1999 isät 2010 äidit 1987 äidit 1999 äidit 2010 31.12.2015 Tilastokeskus, Ajankäyttötutkimukset 1987-2010 22
Kotitöiden jakaminen ja isäkuukauden käyttö 100 % 90 % ** * 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % äiti enemmän yhtä paljon isä enemmän 20 % 10 % 0 % isäkk ei isäkk isäkk ei isäkk isäkk ei isäkk ruuanlaitto pyykinpesu siivous 31.12.2015 Perhevapaakysely 2013 23
Kotitöiden jakaminen heijastuu parisuhteeseen parisuhteeseensa erittäin tyytyväisten osuus 60 50 Äidit_tasa Isät_tasa Äiti_epätasa Isät_epätasa Tasa = puolisot huolehtivat saman verran ruuanlaitosta arkisin, pyykinpesusta ja siivouksesta. 40 % 30 20 10 0 Molemminpuolinen kunnioitus Yhteenkuuluvuuden tunne Keskustelun avoimuus Sukupuolielämä Ymmärretyksi tuleminen 31.12.2015 Lapsiperhekysely 2012 24
Johtopäätöksiä Jos halutaan edistää molempien sukupuolten symmetrisempää vanhemmuutta, tarvitaan aktiivista politiikkaa monella tasolla: - perhepolitiikassa tarvitaan isien yksilöllisiä oikeuksia vapaaseen; - jotta isän hoivavastuu toteutuisi, tarvitaan työnantajien, lähiesimiesten ja työtovereiden tukea; - perheiden arjessa on välttämätöntä pohtia sukupuolten välisiä suhteita ja kyseenalaistaa niitä.