Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 01/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 13.1.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 13.1.2009 kello 17.00 19.20 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 Läsnä osanottajaluettelo liitteenä (Liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.10. Läsnä oli 18 valtuutettua. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Juho-Petrus Nieminen ja Miia Pietilä. He toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Päätös: Hyväksyttiin asialista työjärjestykseksi. 4. LAUTAKUNTAEDUSTAJIEN PUHEENVUOROT Päätös: Koula: Musiikkiopiston nousevat lukukausimaksut, peruskoulujen loma-ajat, erityisopetuksen kehittämissuunnitelma Petula: Ei mainittavaa Kuvala: Liikunta- ja nuorisotoimen avustukset laitettiin kiertoon tutustumista varten. Tekla: Edustaja ei päässyt kokoukseen Ympla: Edustaja ei päässyt kokoukseen 5. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 (Liite 2). PJ esitteli TK:n valtuutetuille. Keskustelua syntyi dokumentin muotoiluasetuksista ja puuttuvasta nimestä. Tapahtumien päivämäärät toivottiin näkyville. Lisäksi yksi kirjoitusvirhe huomattiin. Päätös: Dokumentin muotoiluasetuksia ja ulkonäköä muutetaan edustavammaksi. 6. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 (Liite 3) PJ esitteli TS:n valtuutetuille. Keskustelua syntyi täyttövaaleista ja koulutuksista. Pirkko Sainion mielestä täyttövaalit ovat turhat, koska uusi nuorisovaltuusto aloittaa jo syksyllä. Sen sijaan keskitytään varsinaisten vaalien järjestämiseen. Oppilaskuntien hallitusten toivottiin olevan muodoltaan ja jäseniltään samanlaisia. Tässä vaiheessa Sami Sahlman joutui poistumaan. Lisäksi koulutuksia esimerkiksi kokouskäyttäytymisestä, puheviestinnästä ja lautakuntatyöskentelystä sekä tutustumisista toivottiin myös uusille jäsenille. Nuorisovaltuuston edustajat halusivat kaupunginvaltuuston kokouksiin. Kokouskäytänteistä syntyi keskustelua. Aiheina olivat mm. istumajärjestykset, kokousten virallisuus sekä kokousten pitopaikka. Vihdin yhteistyö on hiljaista; asialle pitäisi tehdä jotain. Tapahtumia nuorille-keskustelussa tuli esille bändikilpailu. Kilpailussa olisi rahapalkinto; kriteereinä mm. yleisön suhtautuminen bändiin. Tätä mitattaisiin vaikkapa desibelimittarilla. Ajankohta olisi mahdollisesti vasta vuonna 2010. Pitopaikka voisi olla urheilutalo. Graniitin aukiolla voisi olla bändien esiintymistilaisuuksia. Rahankäytöstä syntyi kiivasta keskustelua; yleinen mielipide oli että jäsenistöllä ei ole tarpeeksi tietoa siitä, paljonko nuorisovaltuustolla on rahaa käytössään tai mistä rahat tulevat tai minne menevät. Asiasta toivottiin koulutusta tai vähintäänkin tarkempaa selvitystä kokouksissa.
Nuorisovaltuuston järjestämien tapahtumien työryhmät olisivat vastuussa siitä, että kaikki pysyvät kärryillä siitä, mihin rahaa tarvittaisiin ja tapahtumien päätyttyä esittäisivät toteutuneen tilanteen. Ehdotettiin myös erityisen talousvastaavan valitsemista nuorisovaltuuston jäsenien keskuudesta. Päätös: Muutetaan TS niin, että täyttövaaleihin tarkoitettu aika käytetään uusien valtuustoehdokkaiden etsimiseen ja motivointiin. Tavoitteista ja niiden toteuttamista varten voidaan myöhemmin keväällä perustaa työryhmiä. Työryhmien valitseminen tapahtuu nuorisovaltuuston seuraavassa kokouksessa. Kokouskäytänteistä sovittiin, että seuraavassa kokouksessa istumajärjestys mahdollistaa kaikkien katsekontaktin. Vihdin kanssa tehtävää yhteistyötä kartoittaa Olli Löfberg. Juho-Petrus Nieminen valittiin nuorisovaltuuston talousasioita seuraavaksi jäseneksi. Jokaisen tapahtuman työryhmä tuo kokoukseen sekä talousarvion että tapahtuman päätyttyä toteutuneen tilanteen. Hausjärven vaikuttavien nuorien kanssa tapahtuvan yhteistyön suunnittelu tapahtuu Lopen nuorisovaltuuston kanssa yhteistyötä suunnittelevan työryhmän sisällä. 7. YHTEISTYÖ LOPEN NUORISOVALTUUSTON KANSSA NUVA ry on lupautunut kouluttamaan Lopen ja Riihimäen nuorisovaltuustojen jäseniä aiheista ryhmädynamiikka ja motivointi. Yhteistyötä kartoittava työryhmä ideoi tapahtumia. Iltatapaamiselle on kaksi vaihtoehtoa; 2.2. tai 9.2. 2.2. äänesti 10 valtuutettua 9.2. äänesti 13 valtuutettua Viikonlopputapaamiselle oli kolme vaihtoehtoa; 17. 18.4., 15. 16.5. tai 22. 23.5. 17. 18.4. sai 15 ääntä 15. 16.5. sai 6 ääntä 22. 23.5. sai 4 ääntä Päätös: Päätettiin järjestää tapaaminen Lopen nuorisovaltuuston kanssa maanantaina 9.2. klo17.30. Paikkana Riihimäen Monari. Nuorisovaltuuston jäsenet tulevat paikalle klo 17.00. NUVA ry kouluttaa osallistujia 9.2. ryhmädynamiikasta ja motivoinnista. Riihisalon viikonlopputapaaminen päätettiin järjestää 17. 18.4. Loppi-työryhmä kokoontuu 20.1. klo 16.00 paikkana Feeniks-kahvila. 8. NUORISOVALTUUSTON KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN VALITSEMINEN Päätös: Valitaan nuorisovaltuuston toiminnan kehittämisestä vastaava työryhmä. Työryhmään valittiin Olli Löfberg, Juho-Petrus Nieminen, Miia Pietilä, Heidi Leppäniemi, Veera Rasehorn sekä Lotta Löfberg. Työryhmä kokoontuu Feeniks-kahvilassa to 5.2. klo 16.00. 9. MUUT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kotisivuille tulee nuorisovaltuuston ryhmäkuva seuraavassa nuorisovaltuuston kokouksessa. Jos halutaan muuta sisältöä, otetaan yhteyttä Heikki Leväniemeen. Kohdassa 6 esitettiin Nuorisovaltuuston tekemä DVD hyvästä ja huonosta kokouksesta. Pirkko Sainio muistutti nuorisovaltuuston jäseniä verokorteista. Kaksi joulukorttia on saapunut nuorisovaltuustolle; kansanedustaja Satu Taiveaholta sekä NUVA ry:ltä. NUVA ry:lle pitää kirjallisesti ilmoittaa, että ei halua olla jäsenenä. Jos maksaa jäsenmaksun, maksetusta laskusta Pirkko Sainiolla kopion toimittamalla saa jäsenmaksusta palautuksen tililleen. NUVAn sähköpostiosoitteet eivät ole enää olemassa.
Olemme tänään tarkastaneet Riihimäen Nuorisovaltuuston kokouksen 13.1.2009 pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaiseksi. Riihimäellä 13.1.2009 Lotta Löfberg Puheenjohtaja Heikki Leväniemi Sihteeri Juho-Petrus Nieminen Pöytäkirjantarkastaja Miia Pietilä Pöytäkirjantarkastaja
NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.1.2009 LIITE 1 1. Anni Ansala 2. Emilia Vihavainen 3. Heidi Leppäniemi 4. Joni Linden 5. Juho-Petrus Nieminen 6. Kati Tani 7. Kristian Rasehorn 8. Laura Halonen 9. Lotta Löfberg 10. Matias Laine 11. Miia Pietilä 12. Olli Löfberg 13. Paul Teka 14. Saija Lehtonen 15. Sami Sahlman 16. Sonja Nikula 17. Veera Rasehorn 18. Vilma Pesonen 19. Heikki Leväniemi 20. Pirkko Sainio OSALLISTUJALISTA
Riihimäen kaupunki TOIMINTAKERTOMUS 2008 Nuorisoyksikkö Nuorisovaltuusto Jäsenet: Olli Löfberg pj. Lotta Löfberg vpj. Paul Teka, Veera Rasehorn, Petra Niskanen, Heidi Leppänen, Kati Tanni, Vilma Pesonen, Emilia Vihavainen, Venla Anttila, Noora Tala, Matias Laine, Juho-Petrus Nieminen, Taru Niinivaara, Sanna Rantala, Janne Ranta, Eero Sinisalo, Minna Penttinen, Minna Väistö, Joni Linden, Sami Sahlman, Laura Halonen, Miia Pietilä, Anni Ansala, Saija Lehtonen, Katja Lehtonen, Johannes Turunen, Jenna Vuorinen, Kristian Rasehorn, Sonja Nikula Nuorisovaltuuston kokoukset sekä lautakuntaedustajat Nuorisovaltuuston kokoukset: 21.1, 4.2, 3.3, 14.4, 5.5, 10.6, 11.8, 16.8, 8.9, 7.10, 11.11, 9.12 Nuorisovaltuuston edustajat lautakunnissa: Nuorisovaltuustolla on ollut edustajat koulutus-, perusturva-, kulttuuri- ja vaapa-aika-, ympäristö- ja teknisessä lautakunnissa. 21.1.2008 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Veera Rasehorn, varalla Heidi Leppäniemi koululutuslautakunta Venla Anttila, varalla Juho-Petrus Nieminen perusturvalautakunta Emilia Vihavainen, varalla Kati Tanni tekninen lautakunta Paul Teka ympäristölautakunta Lotta Löfberg, varalla Minna Väistö 6.2.2008 tekninen lautakunta Johannes Turunen, varalla Paul Teka 11.8.2008 tekninen lautakunta Joni Linden, varalla Johannes Turunen 7.10.2008 perusturvelautakunta Miia Pietilä, varalla Emilia Vihavainen koulutuslautakunta Lotta Löfberg, varalla Anni Ansala ympäristölautakunta Paul, Teka, varalla Kristian Rasehorn kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta varalla Veera Rasehorn liikenneturvallisuustyöryhmä Lotta Löfberg 11.11.2008 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Saija Lehtonen, varalla Veera Rasehorn
Kunnallisvaalit 26.10.2008 Kunnallisvaalien ehdokkaina Riihimäellä oli kuusi nuorisovaltuuston jäsenenä ollutta. Kaksi heistä valittiin uuteen kaupunginvaltuustoon Salla Kulmala ja Saara Räsänen Lisäksi Riihimäen nuorisovaltuuston jäsenenä 2002-2005 ollut Ilkka Sasi, valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon. Tapahtui vuonna 2008 -osallistuminen Vallattomat nuoret kiertueelle ( Olli ja Lotta) 1.3. Helsingissä -Nuva Ry:n jäsenyys -Nuvan virkistäytymisviikonloppu 29-30.3. Riihisalossa -nuvan leffamaratoni 17.-18.5. -Nuorisovaltuuston 10 vuotiskonsertti 22.11.2008 -Nuorisovaltuustojen liiton 10 v juhla (Olli ja Lotta) -Yhteistyö Vihdin ja Hyvinkään nuorisovaltuustojen kanssa -skeittihalliadressin luovutus kaupunginjohtajalle 14.5. -yöfudis tapahtuma 16.8. -aloite terveydenhuollon parantamiseksi 11.8. -lausunto koulujen välipalan järjestämiseksi 16.8. -Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen Kuopiossa 7-9.11 (Emilia, Vilma, Eero, Kati, Lotta) -Kunnallisvaalien seuraaminen -Työryhmä Lopen yhteistyötä varten - uudet nettisivut avattiin kesällä 2008
Riihimäen kaupunki TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Nuorisoyksikkö Nuorisovaltuusto RIIHIMÄEN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TAMMIKUU Kokous 13,1. Työryhmien kokoontumisia. HELMIKUU Lopen ja Riihimäen nuorisovaltuustojen koulutusilta 9.2. Riihimäellä. Koulutustilaisuuden aiheena on ryhmädynamiikka ja motivointi. (Mukana mahdollisesti oppilaskuntien edustajia Hausjärveltä) Kokous 10.2. Suomen nuorisovaltuustojen edustajisto järjestäytyy helmikuussa. Riihimäen nuorisovaltuuston edustaja Paul Teka, valittu 9.11.2008. MAALISKUU Kokous 3.3. Perustetaan bändikilpailutyöryhmä ja vaalityöryhmä. Päätetään infosta kouluille ja vierailuista yhteiskuntaopin tunneilla. Keskusteluilta Valkoisesta kirjasta viikolla 10. (Euroopan komission valkoinen kirja 21.11.2001 EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet ) Aktiivipäivät Seinäjoella 6.-8.3.2009 HUHTIKUU Kokous 7.4. Päätetään vaalien aikataulusta. Kouluille tiedote asiasta. Riihisalo-tapaaminen yhdessä Lopen nuorisovaltuuston kanssa 17.-18.4. (Mukana mahdollisesti oppilaskuntien edustajia Hausjärveltä). TOUKOKUU Kokous 5.5. Päätetään kesän tapahtumista ja valitaan vastuuhenkilöt. KESÄ- JA HEINÄKUU Mahdollinen bändikilpailu Granitinaukiolla. Viikonlopputapaaminen (yön yli tai piknik) NUVA ry:n kv-seminaari 12.-19.7. Suomenlinnassa ELOKUU Kokous (syksyn kokousaikataulu päätetään toukokuun kokouksessa). Vaalien valmistelu, tiedotus. SYYSKUU Kokous Vaalit LOKAKUU Kokous Uusi nuorisovaltuusto aloittaa toimintansa. Uuden valtuuston koulutus. MARRASKUU Kokous Huipputapaaminen Nuorisovaltuuston järjestämä tapahtuma
JOULUKUU Kokous Muu vuoden 2009 toiminta - nuorisovaltuuston kehittämissuunnitelma - toimintasäännön aikatauluttaminen - koulutuksen tehostaminen - osallistuminen NUVA ry:n koulutuksiin ja tapahtumiin - yhteistyö muiden nuorisovaltuustojen kanssa (Loppi, Hyvinkää, Vihti) - yhteistyö Yöjalan Tuki ry:n kanssa - kokoustoiminnan tehostaminen - oppilaskuntayhteistyö - Riihimäen kunnallisen päätöksenteon seuranta.