TAPAHTUMAKALENTERI Kevät 2017 OMAISHOITOKESKUS Vanha Hämeentie 105, 20540 Turku Puhelin 040 681 4965 (toimisto) Arkisin klo 09.00 15.00 Internet: www.omaishoitokeskus.fi KUTSU: Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n KEVÄTKOKOUS ti 11.4.2016 klo 18.00 Omaishoitokeskuksessa Vanha Hämeentie 105, 20540 Turku. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
Jäsenkirje 1/ 2017 HYVÄT OMAISHOITAJAT, YHDISTYKSEMME JÄSENET, YSTÄVÄT JA TUKIJAT Kulunut syksy oli osittain perinteinen. Päivätoiminta jatkui entiseen malliin, tosin uusia asiakkaita mahtuisi mukaan. Konsertit ja juhlat sen sijaan koettelivat tilojemme riittävyyttä, toista sataa osallistujaa nipin napin vain sisälle mahtuu. Omaishoidon asiakasraadin toimintaa ja omaishoitajien mentorointia jatkettiin aikaisempien hyvien kokemusten innoittamina. Uusiakin avauksia teimme. Omaishoitajien viikolla kävimme kaikilla Turun terveysasemilla kertomassa omaishoidosta ja Omaishoitokeskuksesta. Tapaamiset olivat positiivisia niin asiakkaiden kuin henkilöstön kanssa. Saimme uusia asiakkaita, jopa jäsenen, mutta ennen kaikkea saatoimme auttaa monia oman alkavan omaishoitotilanteen tunnistamisessa. Kuulimme myös kertomuksia päättyneistä omaishoitosuhteista. henkilöstö oli kiinnostunut saamaan lisätietoa omaishoidosta ja odotamme yhteistyön jatkuvan keväällä. Ensi vuoden omaishoitajien viikolla toistamme saman kierroksen niin Turussa kuin lähikunnissa. Kansalaisareena halusi jakaa tunnustusta Suomen lukuisille vapaaehtoisille ja lisätä vapaaehtoistoiminnan näkyvyyttä ja arvostusta järjestämällä Vuoden vapaaehtoinen kilpailun. Omaishoitokeskuksen väki sai minut pitkän puhumisen jälkeen suostumaan ehdokkaaksi. Ehdokkaita koko Suomesta löytyi 82 ja kymmenen eniten ääniä saaneiden joukosta arvovaltainen raati valitsi voittajan. Pääsin kärkikymmenikköön, vaikka en voittajaksi noussutkaan. Kiitos kaikille äänestäjilleni. Voittajaksi tuli Brother Cristmas, 29-vuotias perheenisä Tuusulasta. Hän tekee vapaaehtoistyötä yhdessä eri yritysten kanssa. Kohteena ovat vähävaraiset lapsiperheet, pitkäaikaissairaat, asunnottomat ja monet muut apua tarvitsevat. Olen tyytyväinen sijoitukseeni, sillä se antoi mahdollisuuden kertoa vapaaehtoistoiminnasta ja omaishoidosta mm. Helsingin Messukeskuksessa ja Vanhalla Ylioppilastalolla vapaaehtoistoiminnan juhlapäivänä. Muutama sana taloudesta on paikallaan. RAY: n päätös oli hakemuksemme mukainen, samoin Turun kaupungin avustustoimikunnan päätös. Muilta tukijoiltamme olemme saaneet jopa enemmän tukea kuin osasimme odottaa. Siis osittain tulevan vuoden toiminta on turvattu, mutta sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä jännitämme vielä. Lisäksi koko järjestökenttä odottaa SOTE- uudistuksen toteutumista hieman pelon sekaisin tuntein. Olemme kuitenkin päässeet mukaan ns. Kärkihankkeeseen kehittämään omaishoitoa Varsinais- Suomessa. Kevättä odotellessa Seija Paatero 2
Aurinkoinen tervehdys omaishoitoperheille ja tukijoillemme! Yhdistys järjestää kevään aikana monenlaista ohjelmaa. Omaishoitokeskuksessa voitte osallistua luentoihin, vertaistukeen tai virkistykseen. Päiviemme ilona ovat myös vaihtuvat taidenäyttelyt. Tule oppimaan omaishoitajien OVET valmennukseen tietoa ja taitoja jotka helpottavat arkeasi. Siellä pääset myös vaihtamaan ajatuksia muiden omaishoitotilanteessa olevien kanssa. Haluan kiittää henkilökuntaa, vapaaehtoisiamme ja tukijoitamme, jotka auttavat pitämään toimintaamme yllä. Otamme vastaan leivonnaisia, käsitöitä ja arpajaisvoittoja. Lahjoitusasioissa toivotaan yhteydenottoa allekirjoittaneeseen. Taloudellisesti haastavana aikana kaikki yhdistyksen saama tuki tulee tarpeeseen. Jos kaipaat kuuntelevaa korvaa, neuvontaa, antaa palautetta tai rupatella muuten vaan, ota rohkeasti yhteyttä! Valoisaa alkuvuotta toivottaen, Katja Havula toiminnanjohtaja /sosionomi p. 040 515 8006 katjahavula.omaishoitajat@pp.inet.fi JOHTOKUNTA VUONNA 2017 PUHEENJOHTAJAT Puheenjohtaja Seija Paatero, p. 040 545 7609 Varapuheenjohtaja Jarmo Laivoranta MUUT JOHTOKUNNAN JÄSENET Toni Eklund Anne Heickell Elisabeth Högman Veijo Lehtonen Ulla Korpela Seija Arve Hanna Vuorio TYÖNTEKIJÄT Katja Havula, toiminnanjohtaja Helinä Hätönen, toimintaterapeutti Kalevi Kaakkomäki, lähi- /muistihoitaja Anni Päiviö, kerho-ohjaaja Rayan Salloum/ maahanmuuttajaohjaaja Heli Saukko, keittiötyöntekijä TiinaTamminen, keittiöapulainen Jaana Tiihonen, projektityöntekijä /Turvallista tukea 3
OHJAUS- JA NEUVONTAPUHELIN Ohjaus- ja neuvontapuhelin omaisille ja läheisille Puh: 040 515 8006 (ti ja to klo 9.00 12.00) Voit soittaa sosiaalietuuksiin, palveluihin tai muihin mieltä askarruttaviin asioihin liittyen. Voit myös sopia henkilökohtaisen tapaamisen ja saada apua esim. lomakkeiden ja hakemusten täyttämiseen TERVEYSPISTE Omaishoitokeskuksessa on paikalla lähi-/muistihoitaja, joka mittaa verenpainetta sekä ohjaa terveyden ylläpitoon liittyvissä kysymyksissä. Henkilökuntamme auttaa myös muissa hyvinvointiin liittyvissä asioissa sekä tiedonhaussa tai voit tulla juttelemaan mieltäsi askarruttavat asiat arkisin klo 10-14. Palvelu on maksuton. Kalevi Kaakkomäki p. 040 681 4965. TURVALLISTA TUKEA Turvallista tukea projektissa mietitään yhdessä projektityöntekijän kanssa sopivia tuki- ja virkistystapoja omaishoitoperheille sekä etsitään voimavaroja arkeen. Tukea pyritään tarjoamaan kotiin, jos hoidettava ei pysty tai halua lähteä kotoa. Tavoitteena on löytää henkilö, jonka kanssa voi jakaa omaishoitoon liittyviä tilanteita, ja että omaishoitajan arki kevenee. Projektissa rohkaistaan läheisiä, ystäviä, naapureita ja vapaaehtoistoimijoita ryhtymään omaishoitajan tukihenkilöksi. Vapaaehtoiset tukihenkilöt toimivat omaishoitoperheissä noin kaksi kertaa kuukaudessa. Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry toteuttaa Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittamaa Turvallista tukea -projektia 2015 2018. Lisätietoja projektin tukimuodoista antaa projektityöntekijä Jaana Tiihonen p. 040 561 4009 tai jaanatiihonen.omaishoitajat@pp.inet.fi. 4
OMAISHOITAJIEN MENTOROINTI Yhteistyössä Varsinais-Suomen Sairaanhoitajat ry:n kanssa jatkamme omaishoitajien mentorointia. Mentoroinnissa seniorisairaanhoitaja auttaa omaishoitajaa löytämään uusia näkökulmia arkeen ja jaksamiseen sekä tukee omaishoitajuuteen liittyvien, erilaisten tunteiden käsittelyssä. Noin 1-2 tunnin mittaiset mentorointitapaamiset toteutuvat sovitusti noin kuukauden välein omaishoitajalle sopivassa paikassa (lähtökohtaisesti muualla, kuin omaishoitajan kotona). Mentorointi perustuu yhdessä sovittuihin tavoitteisiin ja suunnitelmaan. Tervetuloa kuulemaan lisää omaishoitajien mentoroinnista Omaishoitokeskukseen ke 8.2. klo 13.00. Halutessasi lisätietoja voit ottaa yhteyttä Helinä Hätöseen p. 040 681 5664 tai helinahatonen.omaishoitajat@pp2.inet.fi OMAISHOITAJIEN LOMAT Lomista (STEA) ja kuntoutuskursseista (KELA) lisätietoja Omaishoitokeskuksesta: Tarja Ekholm p. 0400 900 020 ja Katja Havula p. 040 515 8006 Hakulomakkeen saat tilattua myös liitosta puhelimitse 020 7806 599 / ohjaus ja neuvonta tai 020 7806 533 / kurssisihteeri ma-to klo 9-15 TAMMILEHDON LOMA 10. 15.7.2017. Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry on varannut Lomakoti Tammilehdosta tuetun loman ajalla 10. 15.7.2017. Lomaa voi hakea omaishoitaja yksin tai hoidettavan kanssa. Hoitovastuu hoidettavasta loman aikana on omaishoitajalla. Ryhmään mahtuu n. 30 henkilöä. Majoitus kahden hengen huoneissa täysihoidolla. Omavastuu 90 / hlö. Lomatukea voi saada enintään joka toinen vuosi. Hyvinvointilomat laittavat lomajakson Hyvinvointilomien kotisivuille avoimeen hakuun ja hakemukset toivotaan ensisijaisesti sähköisesti ( hyvinvointilomat.fi/hae lomalle ). Avustamme Omaishoitokeskuksessa hakemusten tekemisessä. Hakemus on tehtävä 11.2. 11.4.2017 välisenä aikana. Hakulomakkeita ja lisätietoja lomista Omaishoitokeskuksesta Tarja Ekholm p. 0400 900 020 5
OMAISHOITAJIEN ASIAKASRAATI Asiakasraadin tarkoituksena on kuulla käyttäjien näkemyksiä, odotuksia ja kehittämistarpeita. Toimia vaikuttamiskanavana ja antaa mahdollisuuden vuoropuheluun asiakkaiden ja toimijoiden kesken. Tiedon välittäminen osallistujille laajentaa ymmärrystä kaksisuuntaisesti. Puoltolausuntojen ja kehittämisehdotusten käsittely ja eteenpäin vienti. Tiedottaminen ja yhteistyö. Asiakasraadin tavoitteena on kehittää omaishoitajien palveluita yhteistyössäturun kaupungin päätöksentekijöiden ja viranhaltijoiden kanssa. Asiakasraadin valmisteluryhmissä (ikääntyneet sekä lapset ja nuoret) käsitellään kehittämisideoita. Lisäksi valmistellaan ja laaditaan kehittämisesityksiä. Mikäli olet kiinnostunut toiminnasta tai haluat lisätietoja, ota yhteyttä Katja Havulaan p. 040 515 8006 katjahavula.omaishoitajat@pp.inet.fi. ERITYISLAPSIPERHEET Luovan tanssin kerhoon mahtuu uusia n. 5-10 vuotiaita, erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Kerho toteutuu lauantaisin klo 12.00 12.45 Haarlan koululla (Meteorikatu 1), mikäli ryhmä saadaan täyteen. Omavastuuhinta 40 /kausi (sisaret 10 ) Turun Seudun Kehitysvammaisten tuki ry:n sekä Omaishoitajat ja Läheiset ry:n jäsenille, muille 60. Kyselyt tanssin ohjaaja /toimintaterapeutti Niina Ollikaiselta p. 0400 911716 tai niina.ollikainen@gmail.com. Erityislasten vanhempien vertaisryhmä jatkaa toimintaansa keskiviikkoisin (25.1./1.3./29.3./26.4./24.5.) klo 17.30 19.30 Omaishoitokeskuksessa. Ryhmän vetäjinä toimivat vertaisäidit Noora ja Anna-Mari. Ryhmästä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Helinä Hätöseen (p. 040 681 5664). Tarvittaessa voit kysyä lapselle avustajaa ryhmän ajaksi. Tervetuloa mukaan! Muista mahdollisista tapahtumista / toiminnasta pyrimme tiedottamaan ensisijaisesti kotisivuillamme www.omaishoitokeskus (Erityislasten vanhemmat). TAPAHTUMISTA TIEDOTTAMINEN Ilmoitamme ajankohtaisista tapahtumista: - Turun Sanomien Minne tänään- sekä Yhdistys-palstalla. - Internet-sivuillamme osoitteessa: www.omaishoitokeskus.fi - Facebookissa meidät löytää facebook.com/omaishoitajatturk 6
7
TAPAHTUMAT, LUENNOT, RETKET Retket, konsertit ja juhlat ovat suosittuja. On tärkeää, että peruutat varaamasi paikan ajoissa, mikäli et pääse ilmoittautumaasi tapahtumaan tai retkelle. Näin voimme tarjota paikkaa varalla olijoille. Tapahtumista suurin osa järjestetään yhdistyksemme toimitilassa, ellei toisin ilmoiteta (Turun Seudun Omaishoitokeskus Vanha Hämeentie 105). Meille pääsee kätevästi busseilla 2, 2A, 99 ja P2. TAMMIKUU Taidenäyttely: Kimmo Lahtinen, Luonto ja Meri To 12.1. klo 13.00 13.45 Muistoja Rauhanturvatehtävistä, sinibaretti Simo Suokivi. Kahvitarjoilu 2. Ke 18.1. klo 13.00 13.45 Lomainfo Omaishoitajille Tule keskustelemaan kahvikupin äärelle lomien ja kuntoutuskurssien hakemisesta ym. Katja Havula kertoo tuetuista lomista. Kahvitarjoilu 2. To 26.1. klo 13.00 15.00 Älylaite iltapäivä Omaishoitokeskuksessa Kalevi Kaakkomäki kertoo tekniikan nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Tilaisuudessa voi tutustua erilaisiin älylaitteisiin, (puhelimet, tabletit, televisio, kello, tietokone) sekä esittää kysymyksiä. Kahvitarjoilu 2 HELMIKUU Taidenäyttely: Taika Sallas, Kuvittelua To 2.2. klo 13.00 14.30 Suomi 100 vuotta. Nousiaisten sotaveteraanien Kisällit- kuoro esiintyy. Kahvitarjoilu 2 Ke 8.2. klo 13.00 14.00 Infotilaisuus Omaishoitajien mentoroinnista Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan siitä, mitä mentorointitoiminnalla on tarjota sinulle omaishoitajana (tukea jaksamiseen, mahdollisuus tunteiden ja ajatusten käsittelyyn). Infoon osallistuminen ei edellytä sitoutumista mentorointiin. Kahvitarjoilu. Ti 14.2. klo 13.00 15.00 Ystävänpäivän juhla Jaa ystävyyttä ympärillesi, niin maailma tulee luoksesi. Tule juhlimaan kanssamme kansainvälistä ystävänpäivää tanssien ja laulujen kera. 8
Pe 17.2. klo 12.30 14.00 Vanhojen tanssit Omaishoitokeskuksessa Turun Normaalikoulun vanhat esittävät muutamia vanhojen tansseja, lisäksi nostalgista musiikkia ja kahvitarjoilu (2 ). Ke 22.2. klo 14.00 15.45 Atk-opastus Aiheina: Toimisto-ohjelmat (tekstinkäsittely). Kahvitarjoilu 2 Ti 28.2. klo 12.00 15.00 Mikä ihmeen omaishoitaja? Omaishoitotilanteen tunnusmerkkejä ja omaishoitajan puheenvuoro. (sis. kahvit klo 13.30-14.00) Osa OVET-valmennusta. MAALISKUU Taidenäyttely: Pirjo Ilkka, Vuosien varrelta To 2.3. klo 14.00 16.00. Osaatko toimia hätätilanteessa? SPR Turun piirin vapaaehtoiset kertaavat omaishoitajien kanssa tietoja ja taitoja arjen hätätilanteiden varalle. Ilmoittautumiset ti 28.2. mennessä. Kahvitarjoilu 2. Ti 7.3. klo 13.00 13.30 Hormonisiskot lauluryhmä esittää ikivihreitä lauluja eri vuosikymmeniltä. Kahvitarjoilu 2. Ke 8.3. klo 14.00 17.00 Turvallista tukea -seminaari. Seminaarissa kuullaan YAMK -opiskelija Heidi Keihäksen tuloksia omaishoitajien haastatteluista: mistä omaishoitaja saa tukea ja voimavaroja arkeen ja miten omaishoitajat haluaisivat kehittää omaishoitoa. Eira Tähtisen esityksessä rakkaus on sininen, kuullaan musiikkia ja runoja. Kehosta ja tunteista kertoo toimintaterapeutti, seksuaalineuvoja ja työnohjaaja Sirpa Madsen, FinFami Varsinais- Suomi. Hoidettavalle voidaan halutessa järjestää muuta ohjelmaa seminaarin ajaksi. Ilmoittautumiset 3.3. mennessä p. 040 681 4965. Kahvitarjoilu. Tervetuloa mukaan! Ti 14.3. klo 12.00 15.00 Kuka auttaa palveluviidakossa? Yhteiskunnan palvelut ja omaishoidontuki, tukipalvelut, Kelan eläkkeensaajan hoitotuki. (sis. kahvit klo 13.30-14.00) Osa OVET-valmennusta. Ke 15.3. klo klo 13.00 14.30 juhlitaan itsenäinen Suomi 100 vuotta musiikin siivin Ritva- Annelin musiikkisalongissa. Kahvitarjoilu 2 Ti 21.3. klo 17.00 19.00 Kunnallisvaali- paneeli. Mukana valtuustoryhmien edustajat. Paneelin puheenjohtajana toimii päätoimittaja Riitta Monto. Kahvitarjoilu. 9
Ke 22.3. klo 14.00 15.45 Atk-opastus Aiheina: Toimisto-ohjelmat (taulukkolaskenta). Kahvitarjoilu 2 To 23.3. klo 13.00 14.00 Ikäihmisten palvelutori Poijun esittely. Palveluohjaaja tulee kertomaan Poijun toiminnasta. Kahvitarjoilu 2 Ti 28.3. klo 12.00 15.00 Vipuvoimaa tekniikasta Avustamisen perusteita ja tietoa apuvälineistä. (sis. kahvit klo 13.30-14.00) Osa OVET-valmennusta. HUHTIKUU Taidenäyttely: Marjatta Toivonen, Kukkia ja maisemia Ke 5.4. klo 13.00 16.00 Minimessut Omaishoitokeskuksessa Esittelyssä ikäihmisille suunnattuja sekä kotona tapahtuvaan hoivaan liittyviä tuotteita ja palveluita. Omaishoitokeskuksen kahvipuffetti. Ti 11.4. klo 12.00 15.00 Turvallista hoivaa Vinkkejä hoitotyöhön ja turvallinen lääkehoito, ruoka ja ateriat, puhtaus, liikunta, lääkkeiden säilytys ja anto. (sis. kahvit klo 13.30-14.00) Osa OVETvalmennusta. Ti 11.4. klo 17.00 17.45 Edunvalvonta ja edunvalvontavaltuutus Tietoa antamassa Edunvalvontavaltuutus ry:n edustaja Ti 11.4. klo 18.00 Yhdistyksen kevätkokous. Kahvitarjoilu. Ke 12.4. klo 13.00 14.00 Pääsiäishartaus Omaishoitokeskuksessa. Liedon kirkkoherra Risto Leppänen. Kahvitarjoilu 2. Ke 19.4. klo 14.00 15.45 Atk-opastus Aiheina: Internet. Kahvitarjoilu 2. To 20.4. klo 13.00 14.30 Naamiot elämässämme, Tarja Agiander Meillä jokaisella on näkymättömät naamiomme. Ne suojaavat, peittävät, huvittavat ja ovat kanssamme elämän eri tilanteissa, joko tiedostaen tai tiedostamattamme. Tilaisuudessa saat tietoa naamioiden historiasta ja juttelemme siitä, milloin naamioista on meille hyötyä ja milloin haittaa. Kahvitarjoilu 2. 10
Ti 25.4. klo 12.00 15.00 Miten mä jaksan? Muutosten kohtaaminen ja omaishoitajan voimavarat, vertaistuki, lomat ja kuntoutus. (sis. kahvit klo 13.30-14.00) Osa OVET-valmennusta. To 27.4. klo 9.00 15.00 Omaishoitoperheiden virkistyspäivä Sinapin leirikeskuksessa järjestetään yhteistyössä Katariinan seurakunnan diakoniatyön kanssa. Hinta 20 /henkilö laskutetaan retken jälkeen. Matkat omilla kyydeillä (kysy kimppakyytiä hyvissä ajoin). Sitovat ilmoittautumiset ja mahdolliset erityisruokavaliot 13.4. mennessä p. 040 681 4965. Mukaan mahtuu 40 henkilöä. Omaishoitokeskus on suljettu retkipäivänä. Varusteiksi sisäjalkineet, ulkovaatteet sekä halutessa saunomisvarusteet. Lisätietoja Helinä Hätöseltä p. 040 681 5664. TOUKOKUU Taidenäyttely: Maapallon ympäri Ke 3.5. klo 13.00 14.30 Iloisesti Yhdessä yhteislauluja laulattavat Leena ja Heikki Suominen. Kahvitarjoilu 2. To 11.5. klo 08.00 15.15. Kevätretki omaishoitajille. Lähtö kello 8.00 Omaishoitokeskuksen pihalta kohti Muurlan lasitehdasta, jossa on aamukahvi ja ostosmahdollisuus. Pihalla on myös maataloustuotteiden suoramyynti myymälä. Matka jatkuu Fiskarsin ruukin alueelle, jossa on opastus ja ostosmahdollisuuksia. Lounaan syömme ravintola Kuparipajassa. Paluu Kiskon ja Salon kautta Turkuun kello 15.15 mennessä. Matkan hinta on 25. Ilmoittautunen p. 040 681 4965. Omavastuu, 25, maksetaan yhdistyksen tilille viimeistään 5.5. FI04 5711 1320 0718 78. Merkitse viestikenttään Kevätretki 11.5. ja matkustajan nimi. Lisätietoja Seija Paatero 040-5457609. Ke 17.5. klo 14.00 15.45 Atk-opastus Aiheina: Valokuvat ja niiden käsittely (Kuvien käsittelymahdollisuuksia) Ke 24.5. klo 13.00 15.00 Monikulttuurinen Yhteisjuhla Ohjelmaa ympäri maailmaa sekä erilaisia värejä, makuja ja tuoksuja. Tule mukaan nauttimaan! 11
KESÄKUU Taidenäyttely: Jorma Kairavuo, Satumaisia tunnelmia Ke 7.6. Kesäjuhla klo 13.00 15.00 omaishoitoperheille, Omaishoitokeskuksen asiakkaille, vapaaehtoisille, yhdistyksen jäsenille ja työntekijöille Omaishoitokeskuksessa. Juhlassa esiintyvät Jenni ja Seppo Mäkikallin musiikkikoulun oppilaat. Lisäksi muuta kesäistä ohjelmaa, grillimakkaraa salaatin kera sekä arvontaa. Tarjoilu 5 /hlö. Ilmoittautumiset 31.5. mennessä p. 040 681 4965. La 10.6. klo 10.00 14.00 Pihakirppis ja Karaoke Omaishoitokeskuksen pihalla Otamme vastaan siistiä ja hyväkuntoista tavaraa myyntiin Omaishoitokeskuksen toiminnan hyväksi (n. 1-2 vkoa ennen tapahtumaa). Kahvipuffetti! Ti 27.6. Rikkaan rakkaus Sipilänmäen Kesäteatterissa Piikkiössä Lipun hinta 14 / hlö. Matkat omilla kyydeillä. Liput varattavissa toimistolta (p. 040 681 4965). Lippujen lunastus touko-kesäkuussa, viimeistään ma 19.6. Lisätietoja Helinä Hätöseltä p. 040 681 5664 ELOKUU To 17.8. klo 13.00 15.00 Taiteidenyön iltapäivä Omaishoitokeskuksessa. Kulttuuriohjelmaa, yhteislaulua ja yhdessä oloa. Kahvitarjoilu 2. Ilmoittautumista toivotaan 14.8. mennessä! Lisätietoja p. 040 681 4965 DIAKONI TAVATTAVISSSA Kerran kuukaudessa Ti 17.1., To 16.2., Ma 20.3., Ke 19.4., Ma 29.5. ja Ti 20.6. klo 13.00 15.00 Erityisesti omaishoitajille mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun diakoni Kirsi Koivukosken kanssa. 12
VERTAISRYHMÄT ELOA-vertaistukiryhmä omaishoitajille kokoontuu ma 23.1., ma 13.2., ma 20.3., Ti 18.4., ma 15.5. ja ma 19.6. klo 14-15.30 Omaishoitokeskuksessa. Lisätietoja Katja Havula p. 040 515 8006. Miesomaishoitajien ryhmä jatkaa toimintaansa Omaishoitokeskuksessa joka toinen torstai (parittomat viikot) klo 12.30. Toiminta alkaa to 5.1 Lisätietoja Omaishoitokeskuksesta Kalevi Kaakkomäeltä p.040 681 4965. Kehitysvammaista kotona hoitavien ryhmä jatkaa kokoontumisia Nousiaisten SPR:n tiloissa sekä eri kohteissa. Lisätietoja Leena Järveläinen p. 041 4513 775. Katse eteenpäin -ryhmä jatkaa toimintaansa ke 11.1. ja kokoontuu joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo 12.30-14.00 Omaishoitokeskuksessa ja muissa kohteissa. Lisätietoja May-Len Saari p. 050 3556 881. Atk-opastus Kevään kokoontumiset ovat keskiviikkoisin 22.2./ 22.3./ 19.4. ja 17.5 klo 14.00-15.45. Kokoontumisissa on sitova aihe (katso tapahtumat, luennot ja retket osiosta). Myös tammikuun älyiltapäivä on osa opastusta. Lisätietoja Kalevi Kaakkomäki p. 040 681 4965 tai kalevikaakkomaki.omaishoitajat@pp.inet.fi. Pura ja kuro -käsityökerho Monipuolinen käsityökerho kaiken tasoisille käsityöstä kiinnostuneille. Kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko Omaishoitokeskuksessa klo 15.00-17.00. Ohjaajana Tuula Hörkkö. Lisätietoja Tarja Ekholm p. 0400 900 020. Keskiviikkouinnit omaishoitajille ja vapaaehtoisille Ruusukorttelissa joka toinen keskiviikko (18.1. / 1.2./ 15.2./ 1.3./ 15.3./ 29.3./ 12.4./ 26.4./ 10.5.) klo 16.00 17.30. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Helinä Hätönen p. 040 681 5664. 13
VAPAAEHTOISTYÖ Kaikki vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaamme. Pyrimme löytämään jokaiselle oman tavan olla mukana omaishoitoperheitä tukevassa työssä. Yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan muodot: Päivätoiminta -vapaaehtoiset avustavat Omaishoitokeskuksen päivätoiminnassa sovittuina päivinä (mm. seurustelu, ulkoilu, ruokailu ja viriketoiminta ym. ohjelma). Omaishoitokeskus -vapaaehtoiset auttavat oman aikataulunsa mukaan Omaishoitokeskuksen töissä esim. kukkien hoito, leipominen, kahvitukset ja muut järjestelyt. Omaishoitajien tukihenkilöt Turvallista tukea projektin toimintaan etsitään vapaaehtoisia omaishoitajien tukihenkilöiksi. Vapaaehtoistoiminnan muotoja on esim. keskustelu, ulkoilu, kannustus ja huolenpito. Omaishoitoperheeseen tutustutaan tuetusti projektityöntekijän kanssa ja valmennamme sinut tehtävään. Jos kiinnostuit toiminnasta, niin saat lisätietoa yhteyshenkilö Jaana Tiihoselta p. 040 561 4009 tai jaanatiihonen.omaishoitajat@pp.inet.fi. Maahanmuuttaja omaishoitajien ja ikäihmisten vertais-ja tukitoiminta Etsimme kantasuomalaisia sekä maahanmuuttajataustaisia vapaaehtoisia tukemaan maahanmuuttajaikäihmisiä Omaishoitokeskuksen päivätoiminnassa sekä vertaistukiryhmässä. Lisätietoja maahanmuuttajaohjaajalta p. 040 094 2889. Vapaaehtoisille järjestetään kuukausikokous noin kerran kuukaudessa. Koulutusta ja virkistystoimintaa järjestetään vapaaehtoisten toiveiden ja resurssien mukaan. Vapaaehtoistoiminta vanhusten parissa peruskurssi järjestetään Lehmusvalkamassa neljänä keskiviikkona 8.3./ 15.3./ 22.3. ja 29.3. klo 18.00 20.00. Turvallista tukea projektin tukihenkilökoulutus järjestetään kolmena keskiviikkona 19.4./ 26.4. ja 3.5. klo 16.30 19.00. Lisätietoja vapaaehtoistoiminnasta Helinä Hätönen p. 040 681 5664 tai helinahatonen.omaishoitajat@pp2.inet.fi. 14
PALVELUT Jalkahoitaja Anne-Christine n. kerta kuukaudessa (kynsien leikkaus 15, jalkahoito 39 ). Kampaaja Sanna Pääskynen n. kolmen viikon välein (leikkaus 20, värjäys + leikkaus tai permanentti + leikkaus70 ) Hieroja Seppo Lehesaari n. kerta kuukaudessa (hinnat 20-35 ) Ajanvaraukset Omaishoitokeskuksesta arkisin klo 9.00-15.00 p. 040 681 4965. OMAISHOITOKESKUKSEN TILAVUOKRAUS Omaishoitokeskuksen tiloja voi vuokrata esim. perhejuhliin tai muihin tilaisuuksiin. Halutessasi lisätietoja voit soittaa Omaishoitokeskukseen p. 040 681 4965 tai 040 515 8006. Voit myös katsoa kuvia tiloista kotisivuiltamme www.omaishoitokeskus.fi. YHDISTYKSEN TILINUMERO Retkimaksut ja yksittäiset lahjoitukset toimintamme tukemiseen voit maksaa yhdistyksen tilille: FI04 5711 1320 0718 78. JÄSENYYS / KANNATUSJÄSENYYS Mikäli et vielä ole jäsen tai tiedät jonkun kenelle voit suositella jäsenyyttä, ole ystävällinen ja tee niin. Jokainen yhdistyksen henkilö- ja kannattajajäsen tukee omaishoitajaa. Lisäksi saat mm. Lähellä lehden sekä muita etuja. ----------------------------------------------------------------------------------------------- (Palauta Turun Seudun Omaishoitokeskukseen, Vanha Hämeentie 105, 20540 Turku.) Liityn Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n henkilöjäseneksi (jäsenmaksu 20 /vuosi) kannatusjäseneksi (jäsenmaksu 50 / 70 / 100 / enemmän / vuosi) Yritys /yhteisö (kannatusjäsen): Sukunimi: Etunimi: Osoite: 15
16