Ensimmäisen kelkkani ostin vuonna 1980 ja siitä lähtien olen ollut aktiivinen kelkkailija.



Samankaltaiset tiedostot
Suomenselän Moottorikelkkailijat Ry Puheenjohtaja Jaakko Leikkainen

Vuosikokous 2017/Tiivistelmä

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

Miten minä voisin ansaita rahaa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi vuotias vuotias vuotias vuotias vuotias.

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry

Haastattelussa Lauri Pellonpää

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

Saa mitä haluat -valmennus

muutamassa minuutissa Pystytät

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille ( syntyneiden lajiryhmä)

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

Osallistujan palautelomake

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

UUDEN JÄSENEN OPAS SULKAPALLOJAOSTO

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Jaguars Spirit Athletes ry

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

SUOKI TOIMINTA PASSI

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory

KATUKIIT TIEDOTUSLEHTI 1/99

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

Miksi liityit Rautanet-ketjun jäseneksi?

Dialogin missiona on parempi työelämä

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

Tämän leirivihon omistaa:

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ruoveden Pirkat

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Tarinan strategia 2020

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Jokainen voi suunnistaa omalla tasollaan. Suunnistaja huomioi kanssaharrastajat ja ympäristön

Märsky Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Viestintä Peli Meille Kaikille - Intohimona pelaaminen

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Visuveden Teollisuusalueen markkinat

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

Kohtaamisia ja kasvua arjessa koti, koulu ja paikallisyhdistykset kumppaneina hanke Toimintamalli:

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat?

Nuorten erofoorumi Sopukka

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo!

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset

Transkriptio:

SMK ry:n puheenjohtaja Hannu Yli-Huumo Hannu Yli-Huumo on Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja. Hannu on 52 vuotias Seinäjoella asuva innokas ja positiivinen kelkkamies, kiireinen yrittäjä ja perheen Isä, silti aikaa riittää omalle intohimolle, kelkkailun kehittämiselle Suomessa. Lue Hannusta ja hänen mietteitään kelkkailun nykytilanteesta. 1. Miten olet ajautunut kelkkailun pariin? Ensimmäisen kelkkani ostin vuonna 1980 ja siitä lähtien olen ollut aktiivinen kelkkailija. 2. Mikä oli ensimmäinen kelkkasi? Se oli vanha Lynx, millä pystyi ajamaan pellolla. Muutaman ringin jälkeen pellolla marssin paikalliseen kelkkakauppaan ja vaihdoin uuden 370 kuutioisen Skii-Doo Scoutin, olihan makee peli. 3. Olet ajanut myös kilpaa, mitä lajeja ja millaisella menestyksellä? Kun sprintti -kisoja alkoi tulemaan, ajoin niitä. Vuodesta 1999 olen osallistunut lähes kaikkiin endurokisoihin! Legenda luokan voitin viime vuonna, se on varmaan paras saavutukseni, olen ollut enskassa 40v. miehissä kaikilla sijoituksilla nelosesta kymppiin. 4. Ajatko vieläkin tosissaan kilpaa? Aina kun laitan kypärän päähän ja lähden kilpailuun, olen tosissani.

5. Mikä on saanut sinut jatkamaan aktiivisesti kelkkailun parissa? Minulla oli heti ensimmäisestä kelkasta lähtien kauhea innostus kelkkailuun. Se tuntui kivalta ja vapaalta, oli mukava liikkua luonnossa kavereiden kanssa, se on vaan niin kivaa. Kelkkailu on todella hyvää vastapainoa työlle. 6. Oletko mukana myös paikallisen kelkkakerhon toiminnassa? Etelä-Pohjanmaan moottorikelkkailijat perustettiin vuonna -1988/89 ja olin mukana perustamassa kerhoa. Olen ollut kerhon hallituksessa siitä lähtien ja toiminut myös kerhon puheenjohtajana. Olemme järjestäneet paljon kisoja, meillä on kerhossa paljon aktiivisia kilpailijoita ja toimintaa on paljon. Kerhossa on noin 140 jäsentä. 7. Miten Suomen Moottorikelkkailijat sai alkunsa? Se lähti kentällä olevasta keskusteluista, haluttiin jotain uutta kelkkailuun ja muutoksia. Yhtäkkiä napsahti idea ja sitä haluttiin lähteä kokeilemaan. Meitä kokoontui puskaradion avulla 30 aktiivista kelkkailijaa Jyväskylässä ja totesimme, että yhdistykselle on tarve, kelkkailijat tarvitsevat etujärjestöä. Perustimme hallituksen samalla kerralla ja aloimme heti toimimaan ja viemään asioita eteenpäin. Aloimme tekemään kelkkailun eteen töitä. Suurin pelko meillä oli, että kelkkailu ukkoontuu, vanhat kilpailupaikat häviävät ja kisat häviää kokonaan. Kelkkailun piti uudistua, ja siksi perustimme Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n. 8. Puhutaan, että kelkkailu on jakaantunut kahtia, kun on moottoriliiton ja SMK:n kilpailuja, mitä mieltä olet asiasta? En koe sitä missään tapauksessa hajaantumisena, vaan pelkästään positiivisena asiana meille kelkkailun ystäville. Jos täällä Pohjanmaalla joku alkaa tehdä mattoja seuraa siitä se, että joku toinenkin alkaa niitä tehdä ja silloinhan mattojen laatu kilpailun myötä paranee ja hinnat halpenee. Yleensä terve kilpailu vie asioita eteenpäin ja vaikkakaan emme kilpaile Moottoriliiton kanssa, niin minusta on tosi hyvä, että kaksi järjestöä tekee moottorikelkkailun eteen töitä tosissaan.

9. Mitä haasteita aiheuttaa kahden liiton enduron ja sprintin sarjat? Riittääkö kaikkiin kisoihin kilpailijoita. Onko kilpailijoilla resursseja lähteä kaikkiin kilpailuihin. Muutenhan tämä on hyvä asia, molemmat sarjat tulevat panostamaan laatuun. Me SMK:ssa emme ajattele toista sarjaa, keskitymme omaan tekemiseen, menemme omilla ehdoillamme ja haluamme tehdä asiat entistä paremmin. Teemme töitä sen eteen, että oma sarjamme houkuttelee kilpailijoita. 10. Voiko Moottoriliitto ja SMK vielä joskus yhdistyä? Emme ole vielä löytäneet yhteistä säveltä asiaan. Olemme hyviä tuttuja Moottoriliiton väen kanssa ja enduron lajiryhmässä on tuttaviamme, eivät nämä asiat vaikuta ihmissuhteisiin ja tulemme hyvin toimeen kaikkien toimijoiden kanssa emmekä riitele asioista. Me kuitenkin haluamme toimia kelkkailijoiden etua ajaen ja tehdä vaadittaessa nopeita päätöksiä, meidän organisaatiossa se on mahdollista. 11. Minkälainen taival SMK:lla on ollut tähän mennessä? Meillä pyörähti kolmas vuosi käyntiin ja nyt perustus on rakennettu. Rakenteet on kunnossa ja nyt voimme lähteä kehittämään itse toimintaa. Kun lähtee ihan nollasta, niin se ei ole helppoa ja vaatii paljon työtä. On ollut hämmästyttävää miten innostunutta porukka on ollut ja miten nopeasti olemme nousseet. Meillä on kilpailijamäärät nousseet ja tapahtumissa on paljon väkeä. On ollut kyllä uskomaton juttu; kaikki ovat aktivoituneet, olemme saaneet uusia innokkaita henkilöitä, uusia kisapaikkoja ja kerhoja toimintaan mukaan. 12. Onko teillä ollut mitään isompia haasteita/ongelmia matkan varrella? Ei suurempia ongelmia, mutta töitä on tehty paljon. Totta kai aina roiskuu kun rapataan, mutta virheistä otetaan opiksi. Olemme saaneet kentältä todella paljon hyviä ideoita toimintamme parantamiseksi ja toivomme myös jatkossa kentän aktiivista yhteydenottoa meihin päin.

13. Onko SMK:n hallitus vaihtunut ja saatteko palkkaa toiminnastanne? Kuinka paljon toimenkuva työllistää teitä? Meillä oli kaksi ekaa vuotta sama hallitus, koska organisaation rakentaminen vaati melkoista sitoutumista. Viime kaudella uudistimme hallitusta ja saimme hallitukseen Hapon Jarkon, jonka vastuulle tuli yhteydenpito kelkkakerhoihin. Pyrimme maltillisesti uudistamaan hallituksen väkeä. On tärkeää, että hallituksessakin säilyy innostus ja se uudistuu, emmekä ukkoonnu. Vanhat jäsenet toimivat edelleen taustapiruina ja neuvonantajina. Teemme tätä hyväntekeväisyytenä, kukaan ei saa palkkaa tekemästään työstä. Teemme tätä rakkaudesta lajiin. Työt olemme jakaneet hyvin, kaikki ei sekaannu kaikkeen ja kellään ei ole liikaa töitä. Pidämme palavereita viikoittain ja teemme lähes päivittäin töitä kelkkailun eteen. Viemme myös kesällä asioita eteenpäin, kilpailukalenteri julkistettiin ajoissa ja uudistamme nettisivuja ja Duellin kanssa yhteistyö tulevalla kaudella on mahtava homma! 14. Mitkä ovat SMK:n tärkeimmät toimintaperiaatteet? Saada kelkkailulle näkyvyyttä ja yleistä arvostusta. Pitää kelkkailijan, kilpailijan ja kerhon kustannukset kurissa ja järjestää tapahtumia yhdessä kaikkien kelkkailijoiden kanssa. Haluamme saada nuoria mukaan harrastukseen ja pitää kelkkailu vahvana toimijana, jotta laji ei häviä kokonaan. Toimimme yhdessä maahantuojien ja jälleenmyyjien kanssa ja pyrimme lisäämään kelkkakauppaa. Järjestämme yhteistä tekemistä iloisessa ja positiivisessa hengessä. 15. Mitkä ovat olleet hienoimpia asioita SMK:n toiminnassa? Kilpailijamäärät! Se on ollut hienoa. Talkooporukan osallistuminen on ylivoimaisesti korkeimmalla jalustalla. Olemme tosi ylpeitä osallistujamääristä ja kaikkien innostuneisuudesta.

16. Mikä saa sinut jatkamaan rankan työn tekemistä, ilman palkkaa? Haluan, että kelkkaharrastuksella on vahva ja näkyvä asema. Olen saanut vuosien varrella todella paljon hyviä kavereita kelkkailun ansiosta ja on ollut todella mukava huomata miten paljon työtämme arvostetaan. Aina kun saan puhelun, jossa halutaan neuvoja harrastuksen tai kilpailutoiminnan aloittamiseen, niin tulee hyvä mieli. 17. Tekisitkö kaiken uudestaan? Olen hämmästynyt kuinka mahtavaa ja yhtenäistä kelkkaporukka on. Ehdottomasti lähtisin mukaan, en miettisi pätkääkään! Silloin mietimme, että onko porukka takana, mutta kun huomasimme, että on, niin on ollut kertakaikkisen hienoa. Hallitus on ollut sitoutunut hommaan ja meillä on ollut kunnon Pohjalaista kökkähenkeä. 18. Mitä televaisuuden tavoitteita ja suunnitelmia SMK:lla on? Haluamme nyt panostaa tavallisen kelkkailijan toimintaan. Haluamme saada safarit takaisin ja tavalliset kelkkailijat tapahtumiimme mukaan. Avaamme foorumin, järjestämme yhteisajeluita ja jaamme tietoa ja tiedotamme enemmän. Haluamme lisää kivaa toimintaa ja yhdessäoloa. SMK ei ole vain kilpailijoille vaan myös tavallisille kelkkailijoille ja myös kaikki tapahtumamme, kuten gaalat ja kauden avaukset on tarkoitettu kaikille kelkkailijoille. Olemme myös näkyvillä eri tapahtumissa, kuten messuilla, kisoissa ja päätösgaalassamme. Iso tavoitteemme on saada näkyvyyttä, ja se on iso haaste eikä siihen pääse nopeasti. Teemme sen eteen kokoajan töitä, hyvällä taustatyöllä näemme tulokset tulevaisuudessa. 19. Miten neuvotte kilpailijoita ja kerhoja näkyvyyden parantamiseksi? Neuvomme kilpailijoita ja kilpailunjärjestäjiä ottamaan yhteyttä lehtiin ja kelkkailun medioihin, pyydämme tekemään juttuja itsestään. Jokainen kelkka-alalla toimiva voi tarttua peiliin ja viedä asiaa eteenpäin. Juttuja ja näkyvyyttä saa, jos tekee asian eteen jotain. Kerhoilta haluamme omaa aktiivisuutta tiedotteissa ja tuloksissa.

20. Onko ensi kaudelle tulossa kilpailulajeihin muutoksia? Ensi kaudella ratkaistaan ensimmäinen CrossCountryn Suomen Mestaruus Kiteellä. Uudet säännöt CrossCountryyn julkaistaan pian ja lajiin satsataan paljon. Kiteellä järjestettiin viime vuonna CC kisa ensimmäistä kertaa ja puitteet siellä ovat upeat. Ensi kaudelle uusi formaatti, on myös kerhojoukkueiden SM -endurossa. Joukkueessa on 3 saman kerhon jäsentä, jokainen eri sarjasta ja joukkueen kauden kokonaispisteet lasketaan joka kisasta yhteen. Enduro ja Sprint toimivat hyvin ja ne tulevat pysymään ennallaan. 21. Mitä unelmia sinulla ja SMK:lla on tulevaisuuden suhteen? Haluamme olla todellinen kelkkailijoiden kanava. Haluamme olla arvostettu kelkkailun päätoimija. Haluamme myös tukea kelkkamyyntiä. 22. Miten näet SMK:n tulevaisuuden? Tosi valoisana! Kerhot ovat innostuneita, meillä on hyvä organisaatio eikä kelkkamaailmassa ole näkyvillä minkäänlaista lamaantumista. Me olemme jatkossakin kelkkamaailman toimija ja olemme tulleet jäädäksemme! 23. Terveiset lukijoillemme Osallistukaa aktiivisesti tapahtumiin ja tulkaa moikkaamaan. Pidetään hauskaa! Ottakaa rohkeasti yhteyttä ja nostetaan kelkkailun lippu korkealle!