Kuntien riskienhallinnan järjestämisvaihtoehdot

Samankaltaiset tiedostot
Vakuutusmatematiikka ja vakuutustiede Tampereen yliopistossa

Vakuutuksen ja riskienhallinnan tutkimus

Eläintautivakuuttamisen mahdollisuudet

Talouden lukutaitoa oppimassa Esitelmä Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivässä

Kuntien tehtävien eriytyminen - perustuslain asettamia reunaehtoja koskeva selvitystyö

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa:

Miehittämättömät ilma-alukset vakuutusalan näkökulma. RPAS-seminaari

Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Riskinarviointi osana toiminnan suunnittelua

KUJA-projektien parhaat käytännöt ja opit

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Riskienhallinta ja asunnottomuutta aiheuttavien velkojen järjestely

Yhtiön yleisesittely

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAJAKOSELVITYS

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari

OULUNKAAREN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

PÄIHDEOHJELMAT SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HELMIKUU 2014 N= 1070

Talouden ohjaus, kirjanpito, sisäinen tarkastus & riskienhallinta

YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy:n vapaaehtoinen henkilövakuutus

Mia Lindberg

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Yksityinen varautuminen hoivamenoihin

European Mobility työssäoppimissopimus Sopimus koskien oppisopimuskoulutusta suomalaisessa yrityksessä

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Espoon kaupungin vakuutuspolitiikka

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä Fennia

Kohti huomisen sosiaali ja terveydenhuoltoa. LähiTapiolan Veroilla ja varoilla seminaari Mikko Kosonen, yliasiamies

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Yrittäjyydestä virtaa maaseudulle

Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen maaseutuasiat alatyöryhmän kokous. Lahden virastotalon, Kirkkokatu 12, A-rappu 4. kerros nvth.

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Pilvipalveluiden arvioinnin haasteet

Kuntasektorin yhteinen KA MDM-viitearkkitehtuuri. Kurttu-seminaari Helsinki Kea Kangas-Lång

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Tutkittua tietoa korvaavasta työstä kunta-alalla

Vesihuollon kehittäminen ja ohjaaminen HARKO vesihuolto hankkeen tuotokset

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Kyselyn yhteenveto - Frekvenssit väittämittäin

Yhteistoiminta sähköisen palvelun tuottavuusvaikutusten edellytyksenä. Bo Lundqvist Eläketurvakeskus

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Tietohallinnon monet kasvot hallinnon näkökulma

Kirjanpidon eriyttämisvaatimus ja sen valvonta kilpailulakiehdotuksessa

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

Maakunnan hallintosääntö

Kysyntää eläintautivakuutuksille?

Pitkäaikaistyöttömien kuntoutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous Kumpulan kampus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Yhdenvertaisempi valinnanvapauslainsäädäntö suunterveydenhuoltoon brutaali totuus

Pohjois-Suomen kiinteistöyhdistys ry. Heikki Ollikainen Pohjola Vakuutus Oy

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Venäjän metsäsektorin ennakointi yritysten tarpeet ohjaamaan tutkimusta. Business Café Joensuu, Timo Leinonen, Metla

Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana. Tutkimushankkeen esittely Kaisa Kurkela, Tampereen yliopisto

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

RISKIENHALLINNAN JA SISÄISEN VALVONNAN TOIMINTAOHJE. Salon kaupunki. Diaarinumero xxxx/2017

KANTA-TULEVAISUUS- SKENAARIOTYÖN TILANNEKATSAUS Riikka Vuokko, STM

VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä

Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia

JUHTA: n toteuttamat tietosuojayhteishankkeet Työpaja # 4

Helsingin seudun liikenne - kuntayhtymä (HSL)

Työkokeilu Varsinais-Suomen TE-toimisto Työkokeilu

Valtiovarainvaliokunta perjantai / HE 15/2017. Tuula Karhula, terveys- ja vanhustenpalelujen johtaja

Kuntalain taloutta koskevat muutokset

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa

Lohkoketjuteknologian hyödyntäminen tiedon oikeellisuuden todistamisessa. Joel Kaartinen,

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Haukiputaan kunta. Konserniohjeet

Johtajana oleminen -työn sisältö, uudistuvat organisaatiot ja muuttuvat toimintaympäristöt

- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit bes.tkk.fi

Palvelusetelihanke. Tavoitteita, suunnitelmia ja tilannetietoa

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen laadunhallinta- ja itsearviointikäytänteiden

Rovaniemen kaupunki Riskienhallintapolitiikka

Sote-uudistus ja kolmas sektori Päijät-Hämeessä

Omistajaohjauksen käytännön haasteet kuntakonserneissa

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Miten sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus saadaan toimivaksi? Vesa Rantahalvari

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

SUOMENLINNAN HOITO- JA KÄYTTÖ- SUUNNITELMA. Tule osallistumaan!

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ VAKUUTUKSEN JA RISKIENHALLINNAN OPINTOSUUNTA

Pk-yrityksen liikeriskit

Riskienhallinnan perusteet

Miten rakennamme toimivia markkinoita tulevaisuuden kuntapalvelujen järjestämiseksi?

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Riskien hallinnan kehityskohteita finanssikriisin valossa

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Transkriptio:

Kuntien riskienhallinnan järjestämisvaihtoehdot Esitelmä Rahoitusriskien hallinnan koulutuspäivillä 7.5.2014 Professori Olli-Pekka Ruuskanen Vakuutustiede, Johtamiskorkeakoulu Tampereen Yliopisto

Esitelmän rakenne 1. Nykytilan haasteet 2. Ratkaisuvaihtoehtojen hahmottelua 3. Tutkimushankkeen esittely Tarkastelussa kaikki riskit; ei pelkästään rahoitusriskit.

Haasteet

Kuntien riskinhallinnan haasteita Hood ja Miller (2009): Riskien monimuotoistuminen julkisella sektorilla länsimaissa. Julkisen sektorin riskit erilaisia yksityisen sektorin riskeistä. Riskinhallinnan hajauttaminen johtaa riskien lisääntymiseen. Sosiaalisten riskien kasvu. Tilanne samankaltainen myös Suomessa Yksityisten palvelutarjoajien ja kunnan väliset vastuusuhteet. Kuntayhtymien monimutkaiset riskit. Liikelaitostumisen haasteet. Valtion säästötoimenpiteiden kohdistuminen kuntasektoriin.

Kuntien käyttämät ratkaisut Kuntien riskienhallinnan käytänteet hyvin erilaisia. Erikokoiset kunnat eri asemassa riskinkantokyvyssä ja vakuutusturvan hankkimisessa. Lahti (2009), Mäkelä (2013): Jopa suurimmissa kaupungeissa toisistaan voimakkaasti poikkeavat ratkaisut. Yksityisen sektorin kokonaisvaltainen riskienhallinta (ERM) ei sovellu sellaisenaan julkiseen organisaatioon. Viimeisin ohjeistus Kuntaliitolta Enberg (2003).

Uusi tilanne 1.1.2014 alkaen Kuntalain muutos 2012. Velvoitteet sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Riskienhallinta raportointi uusien sääntöjen mukaan 1.1.2014 alkaen.

Kuntien riskienhallintamenetelmiä ei ole aiemmin kattavasti tutkittu. menetelmävalinnat valintojen perusteet käytetyt riskienhallintapalvelut Kiviaho et al. (2013) kartoitus ennen kuntalain muutoksen voimaantuloa. alhainen vastausprosentti

Ratkaisut

YKSITYINEN SEKTORI PERINTEISET RISKIT vakuuttaminen itsevakuuttaminen kytkosyhtiö poolit Alternative Risk Transfer SOSIAALISET RISKIT yksityisvakuutus JULKINEN SEKTORI Itsevakuuttaminen: budjettierä vahinkorahasto kytkösyhtiö kuntien yhteinen vakuutusyhtiö yksityisen vakuutusyhtiön käyttö riskipooli sosiaaliturva sosiaalivakuutus

Vastuuriskit yhä suurempi ongelma Kunnan työntekijöiden vastuuriskit Luottamushenkilöiden vastuuriskit Palvelun tuottajien vastuut

Itsevakuuttaminen Maksetaan vahingot kun ne sattuvat: Varautuminen näennäistä. Sopii pieniin vahinkoihin. Katastrofiriskit ongelma. Vahinkorahasto: Kartutetaan vuosittain. Pienten ja keskisuurten vahinkojen hoitamiseen. Tehoton pääoman käyttö (EML). Velanotto isoissa vahingoissa.

Yksityisen vakuutusyhtiön käyttö Asiantuntemus julkisen sektorin riskeistä. Sopimustekniset ongelmat. Uudet riskityypit. Vastapuoliriski. Monopolistinen markkina.

Kuntien yhteistyö Riskipoolit. Asiantuntijayhteistyö. Parhaat käytänteet.

Kytköstyyppinen vakuutusyhtiö Captive-tyyppinen vakuutusyhtiö mahdollistaa erikokoisten ja laatuisten riskien tehokkaan aggregoinnin, sopivan omavastuun määrittämisen ja kilpailukykyisen vakuutusturvan järjestämisen.

Tutkimushanke

Tutkimuskysymykset 1. Millaisia riskienhallintamenetelmiä kunnat käyttävät ja miten menetelmät on valittu? 2. Kumpi olisi parempi vaihtoehto: riskienhallinnan keskittäminen yhteen organisaatioon vai riskienhallinnan hajautettu hoito? 3. Sosiaalisten riskien uhka ja torjuntakeinot kuntien riskienhallinnan haasteena.

Aineisto ja metodit Kyselytutkimus kunnille: Riskinhallinnan päätöksenteko. Arvio pääriskeistä ja riskinkantokyvystä. Riskinhallinnan muodot: itsevakuuttaminen, vahinkorahastot, vakuutukset. Sosiaalisten riskien arviointi. Eri organisoitumisvaihtoehtojen taloudellisten vaikutusten simulointi.

Hankkeen hyödyt sidosryhmille Kokonaisvaltainen arvio kuntasektorin riskienhallinnasta. Toimintavaihtoehdot riskienhallinnan järjestämiseksi. Sosiaalisten riskien uhan suuruuden arviointi ja välttämisen toimintavaihtoehdot.

Kiitos. e-mail: olli-pekka.ruuskanen@uta.fi Twitter: @opruuskanen Linkedin: http://fi.linkedin.com/in/ollipekkaruuskanen