JÄSENTIEDOTE 3/2015 17.12.2015 Jäsentiedotteessa mm. seuraavia aiheita Onnistumisia yhdessä peli-ilon kautta Littoinen 05 ja PiPS 05 Päätöstilaisuus 3.10.2015 Johtokunnan ja seuran kuulumiset talvi 2015 Tulevia tapahtumia ja määräpäiviä Joukkue-esittely; KaaNa tytöt 05/06 NAPPULATOIMINTAA TUKEMASSA
ONNISTUMISIA YHDESSÄ PELI-ILON KAUTTA Littoinen 05:n talvileiripäivä PiPS-05:n kanssa Talvikausi on tyypillisesti nappulatoiminnan kannalta haastavaa aikaa. Moni poika harrastaa muita lajeja ja tähän heitä on monipuolisuuden nimissä kannustettukin. Monilajisuus kun on tutkimuksissa todettu nuorten urheilijoiden ja kansanterveydenkin kannalta järkevimmäksi vaihtoehdoksi. Useiden päällekkäisten menojen vuoksi on harjoituksiin kuitenkin välillä vaikea saada riittävästi osallistujia, kun samalle päivälle osuu jääkiekon, salibandyn tai telinvoimistelun tapahtumia. Littoinen 05 aktiivinen jojo Antti hankki Poropuistosta joitakin vuosia sitten joukkueellemme oman harjoitusvuoron talveksi. Tällä lauantai-illan vuorolla on sitten pelattu sisäkaudella harjoituspelejä lähiseutujen joukkueiden kanssa. Pelit sytyttävät aina. Vastustajiksi on pyritty löytämään joukkueita, jotka on kohdattu ulkokaudella kylä- tai piirisarjassa tai jossain turnauksessa ja jonka kanssa pelit ovat olleet tasaisia. Piikkiöläiset kollegat on kohdattu lukemattomia kertoja ja voitot ovat jakaantuneet vuoroin heille ja vuoroin meille. Siitä on huultakin heitetty ennen pelejä, että kumman vuoro se nyt olikaan. Poropuiston harjoituskauden alettua kyseltiin taas piikkiöläisiä pelaamaan. Vastasivat tulevansa mielellään ja jäivät pohtimaan, että voisiko sitä jotenkin yhdistää heidän käytössään olevaan vuoroon aiemmin päivällä. Nopeasti sähköpostiketjussa tuli puheeksi kokonaisen leiripäivän järjestäminen. Yllättävän pienellä vaivalla ja kahden joukkueen resurssit yhdistäen saatiin kasaan ohjelmaa koko lauantaille. Kummastakin joukkueesta osallistui 12-13 poikaa eli yhteensä reilu kaksikymmentä peluria. Osa oli koko päivän mukana ja osa ehti olla vain osan päivää. Piikkiöläisten Mikko ehdotti, että pelattaisiin sekajoukkueilla kolmella tasolla siten, että joka joukkueessa olisi puolet Piikkiöstä ja puolet Littoisista. Joukkueet oli nimetty jo etukäteen ja kun aloitimme Poropuiston vuoron lauantaina yhden aikaan päivällä, niin pääsimme heti ilman viivytyksiä aloittamaan kolme 5v5 peliä. Maaleja tuli paljon ja pelit päättyivät tasapeleihin tai yhden maalin eroihin. Toinen puolituntinen pelattiin kahta isompaa peliä 7v7 ja 8v8. Pelien jälkeen lähdettiin ruokatauolle Piispanristille. Pojille oli pyydetty ruokarahat kotoa mukaan. Jälkeenpäin ajatellen noutopöytä olisi sopinut paremmin näin isolla porukalla syödessä. Tauko oli kuitenkin kahden tunnin mittainen, joten ehdimme hyvin syömään. Neljältä päivämme jatkui Kaarinan lukion salissa. Vuorossa oli ensin tuolijumppaa eli itsenäisyysjuhlan tuolien siirtoa seinustoille. Tämän jälkeen yleisurheilukoulua littoislaisille aiemmin pitänyt Anne veti poikien mielestä aika tiukankin hyppyrataohjelman venyttelyineen. Lyhyen tauon jälkeen pojat jaettiin ryhmiin ja suoritettiin kuntotesti. Lajeina oli vauhditon pituus, viisiloikka, ketteryysrata, vatsalihakset ja punnerrukset. Lopuksi seurattiin PiPSin Tuomaksen koostamia videoita eri pelitilanteista. Pojat viittasivat hanakasti ja osasivat yllättävän hyvin analysoida, mikä videoiden tilanteissa meni hyvin ja mitä muuta olisi kannattanut tehdä. Ryhmäkuvan ottamisen yhteydessä kuultiin erilaisia joukkueiden nimiä yhdistäviä huutoja kuten PITSA! ja PIINA!. Nopean vaatteidenvaihdon jälkeen suuntasimme jälleen Poropuistoon.
vieraat pelikaverit ja uudenlainen tilanne sai pojat syttymään. Peleissä näkyi uudella tavalla kovaa tsemppaamista ja näyttämisenkin halua. Tekeminen oli hyvällä tasolla. Ja pojat näyttivät heti myös ystävystyvän keskenään. Tästä on hyvä jatkaa. Sovittiin, että näitä leiripäiviä pidetään talvikaudella lisää ja pohdittiin ulkokaudellekin yhteistreenejä. Ryhmäkuvassa ilmoille kajahti erilaisia joukkueiden nimiä yhdistäviä huutoja. Kuvassa pojat huutavat joko PITSA tai PIINA! Kentälle tultaessa pojat jaettiin kahteen tasoryhmään, jotka jaettiin taas sekajoukkueisiin. Toisen tasoryhmän pelatessa toinen teki Maukan ideoimaa ketteryysrataa ja otti pallotutka- ja rankkarikisan. Harjoitusvuoron puolessa välin osia vaihdettiin. Kellon lyödessä seitsemän oli pojilla pitkästä päivästä huolimatta vielä virtaa jäljellä. Malttoivat kuitenkin hetkeksi istahtaa loppuyhteenvetoon. Mitä päivästä sitten jäi käteen? Todettiin, että joukkueiden välinen yhteistyö sujui varsin hyvin. Tämä ei mikään varsinainen yllätys ollut, koska aiemminkin oli jo huomattu, että joukkueiden pelifilosofiat (Laajalla rintamalla peli-ilon kautta onnistumisiin) ovat hyvin lähellä toisiaan. Yhteistapahtumassa pystyttiin hyvin käyttämään kummankin joukkueen resursseja. Kaikkein hauskinta oli kuitenkin huomata, että hieman Päivän päätteeksi PiPSin Tuomas (oik. edessä) ja Litsan Maukka purkivat poikien kanssa, mitä leirin aikana oli opittu. Pekka Tolonen / KaaNa Littoinen -05
Päätöstilaisuus 3.10.2015 KaaNa:n perinteinen kauden päätöstilaisuus pidettiin lauantaina 3.10. loistavan syyssään vallitessa. Päivä aloitettiin nappulamarssilla, joka kulki tänäkin vuonna Kaarinan keskustan Oskarin aukiolta Hovirinnan koululle. Marssille osallistui arviolta noin 150-200 KaaNa:n pelaajaa ja toimihenkilöä. G7 (-08) TY 08 KK 08 LI 08 F8 (-07) TY 07 KK 07 KM 07/08 KU 07/08 LI 07 Iina Moisio Rasmus Mendolin Juho Koli Wiia Laaksonen Frans Otava Henry Väli-Torala Oliver Laaksonen Santeri Jokiharju F9 (-06) HR 05-07 KK 06 KM 06 KU 06 LI 06 TY 06 Roope Ruoho Sverre Järvinen Alpo Noponen Lauri Vaaranen Onni Sorjonen Aino Tohka E10 (-05) LI 05 TY 05 Robert Lehtonen Aino Alhoniemi Itse juhlatilaisuus pidettiin Hovirinnan koululla. Esiintyjäksi oli tänä vuonna saatu freestyle-futaaja Pekko Piirto, alias PeGe. Lisäksi jalkapallotaitojaan juhlissa esitti KaaNa:n Littoisten alueen entinen pelaaja Sisu Maunu. Sisu pelaa tällä hetkellä TPS:ssa. PÄÄTÖSTILAISUUDESSA PALKITUT PELAAJAT JA TOI- MIHENKILÖT: REHTINAPPULA ikäluokittain: I4-G6 (-09 ja nuoremmat) KK 10/11 Joona Stenfors TY 09/10 Erika Laaksonen HR 09/10 Kimi Kalervo KM 09/10 Jaakko Suominen LI 09 Matias Santalahti E11 (-04) LI 04 Risto Takala FAIR PLAY JOUKKUEET G6, (5v5) Kesämäki 09/10 G7, (5v5) Littoinen 08 F08, (5v5) Kesämäki 07 F09, (5v5) Kuusisto 06 E10, (5v5) Liittoinen 04 E11, (7v7) Littoinen 06 VUODEN POIKANAPPULAT Samu Saario, Littoinen 04
VUODEN PELINOHJAAJAT (3 KPL) Kalle Fager Joni Ojala Pyry Lindroos TAITOKILPAILUJEN TAITOMERKIT (28.9.2015) KULTAMERKKI F8 pojat, Andre Vaaranmaa, Kesämäki 06 / Edustusjukkue 06 F8 pojat, Verneri Virtanen, Kairiskulma 07 / Edustusjukkue 07 F9 tytöt, Kiira Laine, Kesämäki 06 / Edustusjukkue 06 F9 pojat, Alpo Noponen, Kesämäki 06 / Edustusjukkue 06 F8 pojat, Leo Korte, Littoinen 07 / Edustusjoukkue 07 F8 pojat, Julius Hagström, Kuusisto 07/08 / Edustusjoukkue 07 F9 pojat, Ekku Ojala, Littoinen 06 / Edustusjoukkue 06 F9 pojat, Lauri Lähteenmäki, Kesämäki 06 / Edustusjoukkue 06 E10 pojat, Miika Tolonen, Littoinen 05 HOPEAMERKKI F8 pojat, Niilas Iinattaniemi, Edustusjoukkuke 07 F8 pojat, Elias Santalahti, Littoinen 07 / Edustusjoukkue 07 F8 pojat, Otto Maunu (-08), Littoinen 08 / Edustusjoukkue 08 F8 pojat, Iiro Mendolin, Kairiskulma 06 / Edustusjoukkue 06 PRONSSIMERKKI F8 pojat, Atte Ristolainen, Kesämäki 07/08 F8 pojat, Topias Reinikka, Kairiskulma 07 / Edustusjoukkue 07 F8 pojat, Frans Otava, Kairiskulma 07 / Edustusjoukkue 07 F8 pojat, Rasmus Mendolin (-09), Kairiskulma 08 / Edustusjoukkue 08 Kaa:Nallekin onnittelee kaikkia palkittuja!
JOHTOKUNNAN JA SEURAN KUULUMISET TALVI 2015 Kaarinan Nappuloiden vuosikokous 18.11. vahvisti seuraavat kauden 2016 jäsenmaksut: Nappulajäsenmaksu 100,00 /kausi, sisältäen lisenssin, vakuutuksen, pallon sekä kannustuspalkinnon. Puolijäsenmaksu 50,00 : 1.8.2016 jälkeen joukkuetoiminnan aloittava pelaaja, sisältäen lisenssin (ei piirisarjalisenssiä), vakuutuksen ja kannustuspalkinnon. Aikuisjäsenmaksu 10,00. KaaNan johtokunnan puheenjohtajana jatkaa Tommi Noponen. Noponen jatkaa jo kolmatta kauttaan seuran puheenjohtajana. KaaNan 18.11. pidetyssä vuosikokouksessa valittiin puheenjohtajan lisäksi uusi johtokunta. Johtokunnan uusi kokoonpano on Tommi Noponen, puheenjohtaja Harri Laaksonen (uusi), varapuheenjohtaja ja talousvastaava Kim Danska (uusi), poikien aluejoukkuevastaava Vesa-Matti Maunu, valmennusvastaava Nina Landström (uusi), jäsenvastaava Henri Lehtonen, markkinointi- ja nettivastaava Margit Hannula (uusi), tyttöjoukkueiden vastaava Tero Karisalmi, tapahtumavastaava Seuran järjestämään E-tason koulutukseen osallistui 24.11. yhteensä 25 kurssilaista. KaaNasta koulutuksen kävi 15 toimihenkilöä. Koulutuksen käytännön osuus pidettiin Keskurin KHT-kentällä ja teoria Kaarinan lukiolla. Kouluttajana toimi KaaNan toiminnanjohtaja. KaaNan 3BOLD talvisarja käynnistyi Poropuiston hallissa 1.11. Talvisarjassa mukana on 46 joukkuetta neljässä eri ikäluokkasarjassa. Pelit pelataan aina sunnuntaisin klo 11-13. Alla lähiajan 3BOLD talvisarjan pelipäivät: 20.12.2015 P05/06 liiga ja divari 03.01.2016 P07/08 liiga ja divari 17.01.2016 T08/09 liiga ja divari 24.01.2016 P07/08 liiga ja divari 31.01.2016 P09/10 liiga ja divari 07.02.2016 P05/06 liiga ja divari Taitokoulutoiminta käynnistyi myös 1.11. Poropuiston hallissa. Taitokoulussa on kaksi ryhmää, 2005-2007- ja 2008-2009 -syntyneiden ryhmät. Taitokouluharjoituksista vastaa Raimo Lindholm. Taitokoulun tavoitteena on tarjota pelaajalle mahdollisuus omien henkilökohtaisten taitojen lisäkehittämiseen. Kouluun voi koko talven ajan ilmoittautua mukaan. TULEVIA TAPAHTUMIA JA MÄÄRÄPÄIVIÄ Johtokunnan kokous I/2015, tiistaina 19.1.2016 klo 18:00, KaaNa:n toimisto Joukkueenjohtajapalaveri I/2016, keskiviikkona 10.2.2016 klo 18:00, Kaarinan lukio Valmentajapalaveri 13.2.2016. Aihe, paikka ja aika tarkentuu myöhemmin
JOUKKUE-ESITTELY: KaaNa tytöt 05/06 Tyttöjoukkueemme aloitti virallisesti toimintansa syksyllä 2011. Silloin kokoonnuimme ensimmäistä kertaa Valkeavuoren urheilusalissa. Muistan vieläkin sen railakkaan menon Sarin johdolla pienessä Valkeavuoren salissa. Sari olikin joukkueemme ainut vapaaehtoinen toimihenkilö, muut määrättiin hommiinsa. Itse voin näin jälkiviisaasti todeta, etten parempaa määräystä ole kohdalleni saanut kuin tulla tämän joukkueen huoltajaksi/valmentajaksi. Päiväkään en ole katunut määräystä. Vuosien varrella pelaajia on lähtenyt ja tullut joukkueeseen. Mukana on kuitenkin edelleen alkuperäisiä tyttöjä. Valkeavuoren kentästä tuli kotikenttämme. Alkujaan hiekalla ja nykyään keinonurmella päällystetty kenttää olemme tallanneet auringon paisteessa, vesisateessa, tuulessa ja räntätuiskussa. Aina on maanantaisin ja keskiviikkoisin riittänyt tyttöjä pallon kimppuun. Viime kaudella pääsimme pelaamaan Kaarinan uimahallin nurmelle sunnuntaisin. Se oli jotain se! Nelivuotisen reissumme aikana olemme nähneet paljon onnen ja riemun hetkiä, mutta myös pettymyksen kyyneleitä. Joukkueemme ensimmäinen turnaus oli St. Karis Cup 26.8.2012, joka pelattiin Kaarinan KHT:llä. Vaikkei turnaus ollut voitosta voittoon kulkemista, niin ikimuistoisia hetkiä koettiin. Siellä syntyi joukkueemme ensimmäinen pelin aikainen maali. Tuon ikimuistoisen maalin jälkeen vastustajan verkko on ollut pinkeä, mutta niin toki omammekin. Noista ajoista on pelattu monenmoisia turnauksia. Viime kaudella Mimmi Cup Härkämäessä oli joukkueemme yksi isoista onnistumisista. Kaikki pelit, jotka pelasimme, olivat valtava menestys. Peli-ilo suorastaan tihkui tytöistä. Talvikauden harjoittelemme tiistaisin Auranlaaksossa ja lauantaisin Poropuiston hallissa. Ensi kaudella jatkamme mitä todennäköisemmin piirisarjassa, jossa viime kaudellakin pelasimme. Uutuutena tulevalle kaudelle tulee 8vs8 pelit, johon kaikki pääsevät totuttelemaan. Sari (Roine) on alusta asti ollut joukkueen vastuuvalmentaja (D-taso). Edes äitiysloma viime kaudella ei koskenut jalkapalloa. On hienoa, että tyttöjoukkueellamme on jalkapallotaustan omaava nainen valmentajana. Sairaanhoitajan ammatin omaava Sari hoitaa kätevästi myös pienet naarmut, joita kentällä syntyy Petri Pete - (Lindroos) oli alkujaan joukkueemme joukkueenjohtaja. Petri on nykyään siirtynyt valmennushommiin (E-taso) ja ohjaa tyttöjen touhuja niin harjoituksissa kuin peleissä.
Joukkueenjohtajaksi tuli Markus (Metsäranta). Markus vetää myös harjoituksia aina kun apua tarvitaan. Juuso (Helander) tuli myös joukkueen toimintaan aivan alkumetreillä valmentajaksi. Juusolla on myös jalkapalloilutaustaa. tyttöjalkapallossa suuri haaste. Toivottavasti tulevalla kaudella piirisarjaan tulee kaksi tasosarjaa, kuten pojilla on ollut jo vuosia. Uusimpana tulokkaana on Mira (Niemi), joka on rekrytoitu remmiin tämän syksyn aikana ja kävi juuri E- tason valmentajakurssin. Myös minä Kristian Krisse (Väisänen) toimin nykyään enemmän valmentajan (D-taso) roolissa kuin huoltajana (B-taso). Joukkueemme haasteet tänä päivänä ovat tasoerot ja suuri koko. 27 rekisteröitynyttä pelaajaa haastaa valmennustiimin jokaisessa harjoituksessa. Pelaajille koetetaan suoda oman tasoisia harjoituksia ja pelejä. Jokainen pelaaja tarvitsee onnistumisia. Varsinkin oikean tasoisten pelien löytäminen on Kristian Väisänen / KaaNa tytöt 05/06
Kaarinan Nappulat ry haluaa toivottaa kaikille jäsenilleen, toimihenkilöilleen ja yhteistyökumppaneilleen Rauhallista Joulua sekä Menestyksekästä Uutta Vuotta 2016
TERVEYSTALO KAARINAN NAPPULOIDEN YHTEISTYÖKUMPPANINA Hyvä Kaarinan nappuloiden jäsen ja perheenjäsen! Terveystalo toimii seuranne virallisena yhteistyökumppanina. Yhteisenä tavoitteenamme Kaarinan nappuloiden kanssa on saada lapsillenne positiivinen kipinä liikuntaan ja jalkapalloon. Nopeasti hyvään hoitoon Terveystaloon. Kaarinan nappuloiden jäsenistölle sekä heidän perheilleen Terveystalo tarjoaa ammattitaitoisen, joustavan ja nopean palvelun. Äkillisen sairastumisen tai loukkaantumisen yhteydessä Terveystalon päivystys palvelee Teitä Terveystalo Pulssissa viikon jokaisena päivänä aina kello 20 asti. Yleis- ja erikoislääkärien palvelujen lisäksi palveluvalikoimaan kuuluvat päivystys-, kuvantamis-, leikkaus- ja laboratoriopalvelut. Päivystykseemme voitte tulla koska vain suoraan tai varata ajan. Hauskoja ja nautinnollisia pelihetkiä kaikille nappuloille. Yhteistyöterveisin Marika Ortio Urheiluseurakoordinaattori 030 633 3008 Turussa sinua palvelevat yksikkömme: Terveystalo Aninkainen Terveystalo Pulssi Aninkaistenkatu 13 Humalistonkatu 9-11 20100 Turku 20100 Turku Avoinna: ma-to 8-20, Avoinna: ma-pe 8-20, pe 8-19 la-su 9-20 Varaa aika: 030 6000 tai www.terveystalo.com