SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011
1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin sijoitettujen tai Doria julkaisuarkistossa tallennettujen pro gradu opinnäytteiden käyttöä ja tarpeellisuutta. Kyselyn taustana on Doria julkaisuarkiston käyttöönotto vuonna 2010 Lapin korkeakoulukirjaston yliopisto-yksiköissä elektronisten julkaisujen säilytykseen. Yliopistolla ja erityisesti kirjastossa on pohdittu sitä, riittääkö julkaisuarkistoon sijoitettu opinnäyte yksinään opiskelijoiden tarpeisiin. Yliopiston pääkirjasto on tämän lukuvuoden alusta lähtien ryhtynyt ottamaan opinnäytteet vastaan pääasiassa verkkoversioina. Taidekirjastoon gradut tulevat kuluvan lukuvuoden ajan myös painettuina. 2. Tavoitteet Tavoitteena oli selvittää, miten opiskelijat kokevat Taidekirjaston paikkana, jossa voi käyttää tiedekunnan pro gradu opinnäytteitä. Toisena tavoitteena oli selvittää Doria julkaisuarkiston tunnettavuus sekä se, pitävätkö opiskelijat elektronista opinnäytettä mielekkäämpänä kuin painettua oman opiskelunsa kannalta. Samalla selvitettiin voiko koulutusyksikön tiloissa oleva painettu opinnäyte korvata kirjaston painettujen opinnäytteiden sijoituspaikkana. 3. Kyselyn suoritus Kyselylomakkeen laati tämän selvityksen tekijä. Se käytettiin yliopiston kirjaston informaatikoilla tarkistuksia ja huomautuksia varten. Kirjaston opiskelijapäivystäjät kävivät myös läpi kyselyn ja heidän tekemänsä korjausehdotukset on otettu huomioon lopullisessa kyselyssä. Kyselylomakkeet olivat esillä Taidekirjaston sisällä oven välittömässä läheisyydessä. Asiakkaita ei erikseen kehotettu vastaamaan kyselyyn. Vastaaminen oli oman aktiivisuuden varassa. Kyselyaika oli 24.10. - 14.11.2011. 4. Tulokset Kyselyyn vastasi 34 taiteiden tiedekunnan opiskelijaa. Määrä on noin 3% tiedekunnan koko opiskelijamäärästä. Todennäköisesti vastaajiksi ovat valikoituneet henkilöt, joiden opiskelulle pro gradu opinnäytteillä on merkitystä. Tällaiset opiskelijat ovat itse tekemässä kandityötä tai gradua. Lisäksi tuli 1 vastaus, joka ei ollut taiteiden tiedekunnan opiskelijalta. Se ei ole mukana alla olevissa luvuissa tai kommenteissa.
Kaikki vastaajat olivat tietoisia siitä, että tiedekunnan gradut on sijoitettu kirjastoon. 33 oli käyttänyt graduja opiskelussaan. Doria julkaisuarkistoa oli käyttänyt vain 9 opiskelijaa eikä siitä kommenttien perusteella juurikaan tiedetty. 30 piti tärkeänä, että pro gradut ovat saatavissa painettuina kirjastossa. Erillisissä kommenteissa todettiin e- aineistojen heikko luettavuus: Ihan tarpeeksi saa vaivata jo nyt niskojaan pc:n ruudun ääressä.. Useat vastaajat toivoivat, että gradut olisivat käytettävinä sekä painettuina että verkkoversioina. Jossakin tilanteessa elektroninen aineisto on tarpeen. Toisissa tilanteissa on helpompi omaksua asia painetusta versiosta! Todettiin myös, että joissain tapauksissa gradusta menetetään jotain olennaista, jos sitä ei ole painettuna käytettävissä. Graafisen suunnittelun painoviestinnän/teknologian näkökulmasta on tärkeää, että myös painettu versio on saatavilla, mikäli ulkoasu poikkeaa perusmallista.. Kaikki vastaajat pitivät tärkeänä, että kaikki tiedekunnan gradut ovat opiskelijoiden käytettävissä. Tietoisuus siitä, että gradut ovat koulutusohjelmien tiloissa, ei ollut kovin suurta. Vain 11 opiskelijaa oli tietoinen asiasta. Kommenttien perusteella niiden käytettävyys koulutusohjelmien tiloissa on ongelmallista: Oppiaineella ei ole erikseen työvoimaa gradujen lukemisen hallinnointiin. Tämän kyselyn perusteella opiskelijat pitävät erittäin tärkeänä sitä, että kaikki gradut ovat heidän käytettävissään. Lähes 90% piti myös tärkeänä, että gradut ovat saatavissa painettuina. Ilman fyysisiä graduja oma tutkielmani olisi ollut paljon vajaampi. Liitteet Kyselylomake, josta käy ilmi vastausten jakaumat (liite 1) Lomakkeessa annetut erilliset kommentit (liite 2)
Liite 1 TAIDEKIRJASTO KYSELY TAITEIDEN PRO GRADU TÖIDEN KÄYTÖSTÄ Taidekirjasto selvittää tällä kyselyllä sitä, miten tarpeellisina opiskelijat pitävät pro gradu töitä ja niiden saatavuutta. Oletko taiteiden tiedekunnan pääaineopiskelija? Kyllä 34 (100 %) En Oletko tiennyt, että taiteiden tiedekunnan pro gradut löytyvät painettuina taidekirjastosta? 34 (100 %) Oletko käyttänyt/lukenut taidekirjastossa pro graduja? Kirjasto on ottanut 2010 käyttöön Doria julkaisuarkistoon, johon on tallennettu elektronisia väitöskirjoja ja graduja. Oletko käyttänyt sitä? Pidätkö taiteiden tiedekunnassa tehtyjen pro gradujen saatavuutta painettuina kirjastossa tärkeänä opinnoillesi/työllesi? 33 (97 %) 1 (3 %) 9 (27 %) 25 (73 %) 30 (88 %) 4 (12 %) Lukisitko mieluummin pro gradut elektronisina julkaisuina omalta tietokoneeltasi kuin kirjastossa painettuina? 9 (27 %) Pidätkö tärkeänä, että kaikki taiteiden tiedekunnassa tehdyt pro gradut ovat opiskelijalla helposti käytettävissä? 34 (100 %) En 19 (58 %) Sekä että 5 (15 %) Taiteiden tiedekunnassa jokaisesta gradusta on 1 kpl koulutusyksikön tiloissa. Tiedätkö missä paikassa koulutusyksikössä oman oppiaineesi pro gradut ovat luettavissa? 11 (32 %) 23 (78 %)
Liite 2 Tähän voit kirjoittaa kommentteja aiheesta: Kommentit Tärkeää, että löytyy myös kirjastosta painettuna Oppiaineella ei ole erikseen työvoimaa gradujen lukemisen hallinnointiin (liitetty kysymykseen koulutusyksikön tiloissa olet gradut). Tulevatko kaikki gradut kokonaisuudessaan tietokannassa julkisiksi? Tietokannasta oli hyvä helposti löytää kaikki gradut oppiaineittain sekä avainsanoittan. En ole oikein saanut sieltä irti hakemaani. Pääosin gradut saa käsiin, kun niitä tarvitsee. Oman gradun valmistelussa pidin tärkeänä valmiiden gradujen löytämistä helposti ja kätevästi. Niitä oli helppo ja mukava selailla, paperilta lukeminen on aivan toista kuin tietokoneruudulta. Jos jotain tiettyä kohtaa tarvitsi ne saattoi kopioida. gradujen hylly tuli niin tutuksi että sinne on palannut myöhemminkin. Joskus esim. muistaa mistä kohtaa hyllyä löytyy gradu, josta löytyy tietyt lähteet. Lisäksi TTK:n useat gradut on suunniteltu niin, että ne ovat myös visuaalisesti kiinnostavia. Ilman fyysisiä graduja oma tutkielmani olisi ollut paljon vajaampi. Hyvä että on elektronisinakin (nyt kuulin siitä eka kertaa) mutta kirjaston gradut ovat olleet minulle tärkeitä kandia tehdessäni. Sähköinen versio on parempi, sillä tuotetta ei saa kuitenkaan viedä kirjaston tiloista pois, lisäksi paperia säästyy. Doria julkaisuarkisto on hyvä tapa pitää graduja luettavissa. Doriaa pitäisi mainostaa en ole kuullut siitä tätä aiemmin. Kyselystä olisi voinut tehdä pienemmän ja säästää paperia. Olisi kyllä mahtunut esim 2 samalle A4. Graafisen suunnittelun painoviestinnän/teknologian näkökulmasta on tärkeää, että myös painettu versio on saatavilla, mikäli ulkoasu poikkeaa perusmallista. Tiedekunnan perusmallin mukaisia graduja ei välttämättä tarvitse painettuina versioina!? Mutta miten tekijänoikeuksia valvotaan? Mielestäni on hyvä, jos graduja on mahdollisuus lukea molempina versioina. Näytöltä lukeminen ei ole aina mieluista, joten kirjastossa luettavat gradut ovat siihen hyvä vaihtoehto. Kyllä gradut kannattaa pitää sekä painetussa että sähköisessä muodossa. Taidekirjasto on mukava ja rauhallinen työskentelytila. Perehdyn muiden opinnäytetöihin mieluummin lukemalla painettua versioita kuin sähköistä. Jos opinnäytetyöt löytyisivät vain verkosta joutuisi niitä todennäköisesti tulostamaan joka tapauksessa. Jossakin tilanteessa elektroninen aineisto on tarpeen. Toisissa tilanteissa on helpompi omaksua asia painetusta versiosta! Pro graduja tulisi ehdottomasti saada lainata kotiin painettuina versioina. On mielekkäämpää lukea konkreettista, painettua tekstiä. Ihan tarpeeksi saa vaivata jo nyt niskojaan pc:n ruudun ääressä. Digitaalista aineistoa tietokoneen ruudulta on äärettömän raskasta lukea. Sekä että ois jees! On hyvä olla paikka, josta osaa löytää haluamansa gradun tai nopeasti selailla niitä. Netti on hyvä arkisto, mutta ei niin käytännöllinen kuin oikeat kirjat. Sen lisäksi osalla ihmisistä on vaikeampi lukea tekstiä tietokoneruudulta ja tulostaminen on aina vähän iin ja näin. Ehdottomasti kannattaa painattaa. Doria on ok, mutta gradut on hyvä olla saatavana myös printtinä.