REFERENSSIARTIKKELI Transtech Oy:n kiskokalusto raiteille Cad-Q:n kattavan ratkaisutarjonnan avulla Vaativassa suunnittelutyössä tehokas tiedonhallinta on yhtä tärkeää kuin osaaminen ja hyvät suunnittelutyökalut. Transtech käyttää suunnittelutyökaluna Autodesk Inventoria ja on kevään aikana ottanut tiedonhallintaan käyttöön Sovelia- ja Autodesk Vault -ohjelmistot. Transtech tunnetaan ennen muuta suomalaisena kiskokaluston valmistajana, jonka erikoisosaamista ovat niin kaksikerroksiset junanvaunut kuin matalalattiaiset raitiovaunut. Yhtiön palveluksessa on 500 henkilöä ja vuoden 2011 liikevaihto oli 95 miljoonaa euroa. Suunnittelutyökaluissa Transtech luottaa Cad-Q:n ohjelmisto- ja palvelutarjontaan. Kevään aikana yrityksessä käyttöön otettu kokonaisuus edustaa Cad-Q:n tarjontaa laajimmillaan. VERSIOT JA DOKUMENTIT HALLINTAAN Kymmenien suunnittelijoiden organisaatiossa suunnittelutyöt jakautuvat työryhmille, joissa kukin suunnittelija työstää tiettyjä osa-alueita laajemmasta kokonaisuudesta. Tiedon luonti-, simulointi- ja dokumentointiprosessien organisointi ja hallinta ovat avain suunnittelun tehokkuuteen. Autodesk Vaultin perusversio kuuluukin vakiona Autodesk Inventorin mukaan ja laajemmat versiot antavat mahdollisuuden tiedon hallintaan työryhmien ja eri paikoissa toimivien suunnittelutiimien kesken. Tiukkojen aikataulujen keskellä on tärkeää, että tiimin kaikki suunnittelijat voivat tehdä työtään varmana siitä, että versiot pysyvät hallinnassa eikä kukaan sekoita toisen tekemää työtä. Autodesk Vault antaa useammalle suunnittelijalle jopa mahdollisuuden työstää samanaikaisesti saman kokoonpanon eri komponentteja. Yhden tekemät muutokset päivittyvät reaaliaikaisesti myös toisen suunnittelijan näytölle. Vault huolehtii siitä, ettei kukaan vahingossa tuhoa toisen tekemää työtä. Versioiden hallinnan rinnalla Autodesk Vaultin hakutoiminnot antavat monipuoliset mahdollisuudet löytää aikaisemmin tehdyt työt nopeasti ja hyödyntää niitä jatkosuunnittelussa. Digitaalisen mallin kopiointi on helppoa ja mukana kulkevat kaikki asiaan liittyvät tiedostot ja dokumentit. SOVELIA PRODUCT LIFECYCLE MANAGEMENT Kone- ja laitevalmistajien tyypilliset haasteet liittyvät tuottavuuteen, tuotteiden laatuun ja toimitusaikoihin. Puuttuvat osaset tuotteen määrittelyssä ja tuotetiedon hallinnan haastavuus aiheuttavat vaikeuksia tuotteiden myynnissä, valmistuksessa, toimittamisessa ja huollossa. Toimiminen verkottuneessa ympäristössä moninkertaistaa nämä ongelmat. Tuotetiedon hallintaan saattaa liittyä paljon tuottamatonta työtä, minkä välttäminen on kannattavan toiminnan edellytys. Sovelia on markkinoiden helppokäyttöisin ja kustannustehokkain tuotetiedon ja tuotteen elin-
kaaren hallintajärjestelmä, joka varmistaa tiedonkulun tuotesuunnittelusta valmistukseen ja jälkimarkkinoinnin tarpeisiin. Sovelia on avoimen tietomallin järjestelmä, jonka tuottavuus perustuu ennen muuta sen joustavuuteen. Helppo liitettävyys yrityksen muihin järjestelmiin tuo Sovelian usein järjestelmäkokonaisuuden keskipisteeseen, jossa se vastaanottaa tuotetietoa eri järjestelmistä ja jalostaa sen vaaditulle tasolle. Soveliassa hallitaan tuotteiden elinkaaren aikainen tieto ja jaetaan se keskitetysti ja oikea-aikaisesti käyttäjille ja käytettäviin järjestelmiin. KONSEPTOITU KÄYTTÖÖNOTTO Sovelia-järjestelmän käytön helpottamiseksi ja käyttöönottoon liittyvän riskin minimoimiseksi Cad-Q on kehittänyt erityisen Sovelia PLM Template -konfiguraation, kertoo Cad-Q:n Business Area Manager Mikko Viertola. Tämä tarkoittaa, että olemme tuoneet järjestelmään totuttuja teollisuuden toimintamalleja kokemukseemme pohjautuen. Jos asiakkaalla ei ole vakiintunutta toimintamallia kuten tilanne usein on antaa tämä vankan pohjan toiminnalle. Tyypillisesti 80% parametreistä sopii käyttöön sellaisenaan ja loput 20% säädetään asiakaskohtaisesti. Toimintamallit luovat perustan tuotetiedonhallinnan käytännöntason prosesseille ja niiden toimivuus on todennettu lukuisissa asiakasympäristöissä. Sovelia PLM Template on Cad-Q:n tuotekehityksen kulmakiviä ja Cad-Q kehittää Template-toiminnallisuutta jatkuvasti. Asiakas saa otettua toiminnallisuutta vastaavat päivitykset ja kehityksen tulokset käyttöönsä ylläpitosopimuksensa puitteissa. Templaten toiminnallisuus pohjautuu Cad- Q:n 20 vuoden kokemukseen valmistavan teollisuuden tarpeista. JUNATEHDAS JA SOPIMUSKONEPAJA Transtechin toiminta sai alkunsa vuonna 1985, kun Rautaruukki aloitti tavaravaunujen valmistuksen Otanmäessä ja Taivalkoskella. Jo muutamaa vuotta aikaisemmin yhtiö oli aloittanut konepajatuotteiden valmistuksen. Taustalla on jo 1940-luvulta vetureita ja vaunuja valmistanut Valmetin Tampereen kiskokalustotehdas, joka liitettiin yhtiöön vuonna 1991. Alkuvuosien vauhti oli kova, kun Neuvostoliittoon vietiin tuhansittain tavaravaunuja. Se kuitenkin loppui Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991. Välillä Transtech oli espanjalaisen Patentes Talgo SA:n omistuksessa ja vuodesta 2007 yksityisten suomalaisten sijoittajien hallinnassa. 1990-luvun alkupuolella Transtech valmisti kaksi esisarjan Pendolino-junaa ja vastasi italialaisen junan muuntamisesta Suomen oloihin sopivaksi. Sarjajunien valmistus kuitenkin jäi italialaisten harteille. Tämän jälkeen Transtech ryhtyi kehittämään kaksikerroksisia InterCity-vaunuja, jotka ovat tämän hetken tärkein tuoteryhmä. Sopimuskonepajana Transtech valmistaa hitsattuja ja koneistettuja metallirakenteita pitkäaikaisilla sopimuksilla. Vahvuutena Transtechilla on koko tuotantoketjun hallinta ja kokemus suurikokoisten koneiden valmistamisesta. Junien valmistaminen vaatii runsaasti tilaa ja niinpä Transtechilla onkin Otanmäen tehtaalla Kajaanissa peräti kuuden hehtaarin laajuinen tuotantohalli ja toinen pienempi halli sen lisäksi. Alueelle ollaan myös rakentamassa suunnilleen kilometrin pituinen sähköistetty koerata raitiovaunujen käyttöönottoa varten, joita valmistetaan Helsingin tarpeisiin. Suunnittelutoimisto sijaitsee Oulussa. TELAKKATEOLLISUUTTA PIENESSÄ TILASSA Junanvaunun suunnitteleminen on melkein kuin laivan suunnittelemista, junassa vain korkeus ja leveys on tarkasti rajattu, sanoo Transtech Oy:n tietohallintopäällikkö Kai Hermonen. Keski-Euroopassa junakaluston käytettävissä olevat tilat ovat vielä ahtaammat kuin Suomessa ja muutaman kymmenen sentin muutos mitoissa merkitseekin käytännössä kokonaan uutta suunnittelua, vaikka ratkaisut periaatteessa säilyisivät entisellään. Yhteistyö alihankkijoiden kanssa on tiivistä, esimerkiksi makuuvaunujen hytit tulevat meille valmiina ja nostetaan vain sisälle vaunun koriin ja siirretään paikalleen. Kaksikerroksiset makuuvaunumme ovat todella hienoja, yläkerrassa jokaiseen hyttiin kuuluu oma suihku ja wc. Sähköpistokkeet ja WLAN tietokoneita varten alkavat olla myös arkea kaikissa vaunuissa.
VAUNUJA PUUSTA JA ALUMIINISTA Vaunujen alumiinikorit ovat Hermosen mukaan Transtechin huippuosaamista. Alumiinin hitsaaminen on huomattavasti vaativampaa kuin teräksen ja esimerkiksi vaunujen päädyissä on onnettomuustilanteessa törmäysenergiaa vaimentavat vyöhykkeet. Turvallisuus ohjaa suunnittelua vahvasti ja suunnitteluun osallistuu aina useita lujuuslaskijoita. Junan vaunuille tehdään törmäyssimuloinnit ja tuulitunnelitestit ja viranomaisilta hankitaan hyväksynnät. tekevät mallin, asiakas tulee katsomaan, puusepät tekevät pyydetyt muutokset jne. Näin iteratiivisesti haluttu lopputulos syntyy nopeasti ja luotettavasti. OHJAUSVAUNUJA JA STADIN RATIKOITA Helsingin ratapiha on tunnetusti ahdas ja veturin vaihtaminen junan päästä toiseen vaatii tyhjän raiteen. Tähän ratkaisuksi Transtechilla on työn alla kaksitoista 2-kerroksista ohjausvaunua. Kun juna tulee radan päähän, tarvitsee vain kuljettajan kävellä junan päästä toiseen ja lähteä ajamaan vastakkaiseen suuntaan. Ohjausvaunussa on kaikki tarpeellinen junan kuljettamiseen ja normaalit matkustamotilat sen lisäksi. Helsinkiin tehtävät 40 raitiovaunua ovat meille todella tärkeä projekti, kertoo Hermonen. Mukana oli monia suuria kilpailijoita, kuten Bombardier, CAF ym., mutta HKL arvioi suomalaisen raitiovaunun parhaaksi vaihtoehdoksi. Helsingin raitioverkko on hyvin haasteellinen: siinä on suuria ja jyrkkiä korkeuseroja, töyssyjä, routavaurioita, jyrkkiä mutkia ja niiden lisäksi pohjoisen talven tuomat vaatimukset. InterCity-vaunut on hyväksytty 200 km/h huippunopeuteen, mikä asettaa myös telirakenteille kovat vaatimukset. Transtech vastaa itse erittäin hienostunutta tekniikkaa sisältävien telien suunnittelusta ja valmistamisesta. Vaunut ovat äänettömiä, radan äänet eivät kantaudu sisälle haasteena ovat enemmänkin kanssamatkustajien äänet. Vaunussa on yli 10 km sähköjohtoa ja paljon automatiikkaa. Esimerkiksi ulko-ovi on hyvin vaativa: se ei saa aueta vahingossa ja hätätilassa se on saatava nopeasti auki. Jos talvella oven välissä on jäätä, pitää juna kuitenkin saada liikkeelle. Pohjoiset olosuhteet ovat vaativat. Puuta käytetään vaunujen valmistusmateriaalina silloin, kun Oulun makettiverstaalla tehdään 1:1-kokoinen vaunun mallikappale eli ns. maketti. Siitä on helppo konkreettisesti todeta tilaratkaisujen ja kokonaisuuden toimivuus. Puu on tässä vaiheessa edullinen rakennusmateriaali. Puusepät Nämä vaunut on suunniteltu Helsingin olosuhteisiin, jossa perinteiset matalalattiaiset raitiovaunut eivät toimi kunnolla. Raitiovaunut ovat matalalattiaisia, mutta rakennettu vapaasti kääntyvällä telitekniikalla. Tämä on meille todella tärkeä referenssi, raitiovaunujen markkinat ovat ihan eri luokkaa kuin junanvaunujen. Asiakkaita ovat lukemattomat kaupungit ja kunnat kaikkialla maailmassa. 3D-SUUNNITTELU, TUOTERAKENTEET JA TOI- MINNANOHJAUS Tavoitteemme on ollut saada suunnittelun ja valmistuksen kaikki toiminnot toimimaan sujuvasti yhteen, painottaa Hermonen. ERP on ollut lähtökohta, mutta suunnittelijoiden kannalta sen rooli on muuttunut. Suunnittelijat käyttävät työkaluinaan Inventoria ja Vaultia ja tallentavat työt Soveliaan. Soveliasta on kytkentä ERPiin, esimerkiksi oston tarpeisiin. Kun Inventorissa tallentaa, aukeaa Sovelian nimikeikkuna ja siitä tieto siirtyy Sovelian kautta ERPiin. Järjestelmä on suunnittelulähtöinen ja se on hyvä, koska tavoitteemme on concurrent engineering rakennesuunnittelu ja valmistuksen suunnittelu toimivat rinta rinnan. Joko suunnittelu
tapahtuu Inventorissa tai tuoterakenne tuodaan top down Soveliasta. Osa tuoterakennetta tehdään Soveliassa ja tuodaan Inventoriin/Vaultiin. Vault-puolella on kaikki tuotteet ja Inventorista kaikki julkaistaan Soveliaan ja edelleen ERPiin. Tiivis paketti, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Vastaavasti syntyy yksilörakenne: jälkeenpäin nähdään aina, millä rakenteella tietty vaunuyksilö rakennettiin. Mukana kulkevat niin komponenttien sarjanumerot kuin jälki suunnittelun jokaisesta vaiheesta. Asiakkaan kannalta etuna on, että hän pääsee ulkoa kiinni dokumentteihin, jatkaa Hermonen. Suunnittelijat suunnittelevat ja asiakas voi mennä Soveliaan ja hakea kaikki työhön liittyvät tuoterakenteet, dokumentit ja tilat missä ollaan menossa kaikki mitä hänelle halutaan näyttää. Yhteistyö eri tahojen kanssa on mahdollista ihan eri tasolla kuin aikaisemmin. ELINKAARIAJATTELU JA YKSILÖRAKENNE Junien valmistuksessa käsitellään valtavia tietomääriä. Hermonen kertoo, että Soveliaan siirrettiin 25.000 dokumenttia, joista 10.000 perattiin pois päällekkäisinä yms. Nyt neljässä kuukaudessa uusia dokumentteja on tullut yli 10.000 lisää. Yhteen vaunuun liittyy 20-30.000 osaluetteloriviä ja 5-10.000 piirustusta. Uuden järjestelmän vahvuutena Hermonen näkee sen suunnittelulähtöisen toiminnan. Suunnittelija saa Vaultin kautta tiedoston omalle kovalevylleen ja pääsee työstämään sitä Inventorilla. Hänen ei tarvitse miettiä ERPiä. Lisäarvona tulee elinkaariajattelu: kun tehdään, revisioidaan. Viimeinen hyväksytty versio on aina tuotannon perustana ja Soveliassa näkyvät kaikki versiot. KÄYTTÖÖNOTTO ON SUURI TYÖ Kai Hermonen on vastannut uuden järjestelmän käyttöönotosta Transtechin puolelta ja kiihkeimmillään töitä tehtiin 12/7, 6-7 viikkoa ihan putkeen. Aikaa tarvittiin sekä suurten dokumenttimassojen läpikäymiseen että ihmisten kouluttamiseen. Nopealla aikataululla tapahtunut järjestelmän käyttöönotto on kuitenkin ollut moneen muuhun vastaavaan projektiin verrattuna sujuvaa, koska Cad-Q:lla on pitkään kokemukseen pohjautuva osaaminen tällaisten projektien toteuttamisessa. Cad-Q:n roolina on ollut PLM-osaamisen tuominen asiakkaalle, toimintamallien luominen, järjestelmän tekninen toteutus sekä osittain myös koulutus. En voi tajuta, että käyttöönotto on sujunut näin nopeasti ja kivuttomasti, totesi Hermoselle eräs käyttöönottoon osallistunut henkilö, joka on ollut mukana vastaavan laajuisissa projekteissa aikaisemminkin. Ratikka ja 2-kerrosvaunu siirrettiin lennossa uuteen järjestelmään ja lähes kaikki toimi saman tien. Raskaampiakin käyttöönottoja on siis joskus koettu.
Järjestelmän käyttöönotto aloitettiin elokuussa ja ensimmäinen vaihe eli dokumenttien hallinta saatiin valmiiksi lokakuussa. Toisessa vaiheessa toteutettiin suunnittelutiedon ja tuotetiedon hallinta, mikä valmistui tammikuun loppuun. Vastaavanlaajuisten projektien toteuttaminen perinteisellä mallilla kestää vuoden ja ylikin, arvioi Viertola. Lisätietoja: Mikko Viertola Business area manager, Industry Solutions Cad-Quality Finland Oy tel. +358 50 4690 010 email. mikko.viertola@cad-q.fi info@cad-q.fi - tel. +358 9 5422 6500 STRATEGISIA LIIKETOIMINTAHYÖTYJÄ Tärkeimmät syyt järjestelmän uusintaan olivat (kiskokalustoon erikoistuva) Iris-sertifiointi sekä raitiovaunuprojektin vaunupäiväkirja ym. dokumentointi, kertoo Hermonen. Jälkimmäisen osalta Sovelia on aivan välttämätön. Nyt saamme tehtyä kaiken asiakassopimusten edellyttämän dokumentaation ja kokonaisuutena saamme paljonkin lisäarvoa yhteistoimintaan ja läpinäkyvyyteen. Teksti: Jouko Lampila Kuvat: Transtech Oy Vielä tärkeämpää on se mitä järjestelmä tekee mahdolliseksi jatkossa. Suunnitteluvaihe on äärettömän tärkeä, koska ilman suunnittelua ei ole tuotteita. Nyt se ohjaa myös tuotantoa, mikä ei aikaisemmin ole ollut mahdollista eri järjestelmien välillä. Vaikutus on suuri. Tällä hetkellä se näkyy eniten suunnittelupäässä, mutta vuoden kuluttua koko toiminnassa. Vasta muutama täällä on ymmärtänyt, miten paljon eväitä tämä antaa tulevaisuuteen. CAD-Q ON HOITANUT HOMMANSA Cad-Q on hoitanut tehtävänsä hyvin, kiittää Hermonen. Yhteistyö on toiminut hyvin. Tekninen ratkaisu tällaisenaan on heillekin uusi ja nyt kun vaativin osa käyttöönottoa on takana, voimme olla tyytyväisiä tulokseen. Työ ei kuitenkaan lopu tähän: runko ja pohja on nyt valettu sitten otetaan tehot irti. Huomataan, että tämä ja tämäkin voisi olla... ja saataisiinko vielä tällainenkin... Itselleni kokemus on ollut positiivinen ja ne, jotka ovat olleet aikaisemmin vastaavassa mukana, kiittelevät miten vähillä haavoilla olemme selvinneet. Hermosen mielestä parasta Cad-Q:n toiminnassa on ollut, että monet henkilöistä eivät ole vain töissä yhtiössä. He ovat esimerkiksi selvittäneet asioita viikonlopun aikana, kun siihen on ollut polttava tarve ja muutenkin olleet valmiita auttamaan milloin vain.