Lypsyaseman mitoituksen ja lypsimen painon vaikutus työkuormitukseen asemalypsyssä

TTS tutkimuksen tiedote Luonnonvara-ala: maatalous 10/2009 (619) KOTIELÄINTUOTANTO Lypsyaseman mitoituksen ja lypsimen painon vaikutus työkuormitukseen asemalypsyssä Työntutkimuksen päällikkö Veli-Matti Tuure ja tutkija Sakari Alasuutari, TTS tutkimus Agrologi (AMK) Päivi Kallionpää, Savonia AMK Lypsäjään kohdistuva fyysinen kuormitus riippuu asemalypsyssä sekä lypsyaseman ja lypsimen että lypsäjän ominaisuuksista, mutta myös tavasta käyttää lypsyn työvälineitä ja tehdä työtä. Niinpä kuormitukseen voidaan vaikuttaa mitoittamalla ja säätämällä lypsyaseman työpiste oikein, käyttämällä kevytlypsintä tai lypsimen kannatinta ja omaksumalla oikeaoppinen lypsyrutiini. Usein samanlaisena toistuvana suhteellisen pitkäkestoisena työnä vasen- ja oikeakätisen työskentelytekniikan avulla kuormitukseen voidaan lisäksi tuoda vaihtelua, joka tasaa kuormitusta ja voi jopa keventää sitä. Työpisteen mitoituksella luodaan perusta työkuormituksen hallitsemiseen. Kuva: Sakari Alasuutari Työpisteen mitoituksella on suuri merkitys työkuormitukseen etenkin usein toistuvissa ja pitkäkestoisissa töissä. Lypsykarjatilalla keskeisin tällainen työ on lypsy. 2000-luvun alussa toteutetussa uusia pihattotiloja tarkastelevassa tutkimuksessa lypsyasemalypsyn rasitusoireita koettiin yleisimmin niska-hartiaseuden lihaksissa. Lypsäjien hartia-, niska- ja käsi-/ranneoireiden onkin todettu lisääntyneen asemalypsyn yleistyessä ja lypsettävien eläinten lukumäärän kasvaessa. Eläinmäärän kasvaessa työ keskittyy entistä selvemmin lypsyasemalle muissa kuin lypsyrobottiratkaisuissa. Työntekijän kannalta keskeisiksi epäkohdiksi muodostuvat tällöin lypsytyöajan pidentyminen, työn muuttuminen yksipuolisemmaksi ja nopeatahtisemmaksi sekä näistä aiheutuvat niska-hartiavaivat. Työpisteen sopiva mitoitus teknisten rakenteiden ja laitteiden fyysisten mittojen valitseminen riippuu työpisteessä tehtävän työn lisäksi siinä työskentelevän henkilön fyysisistä ominaisuuksista. Etenkin lypsäjän pituus ja ulottuvuus ovat keskeisiä mitoitusperusteita. Jos lypsäjiä on useita, eri henkilöiden ominaisuudet olisi otettava huomioon työpisteen säätöominaisuuksilla. Mitoitukseen vaikuttaa

Kuva 1. Lypsimen kannatinvarsi kalanruotolypsyasemalle asennettuna. Kuva: Sakari Alasuutari henkilöiden lisäksi myös karjassa olevien lehmien koko ja erityisesti utareen korkeus lattiatasosta. Parsilypsyssä työkuormitus kohdistuu varsinkin selkään ja alaraajoihin, kun taas asemalypsyssä työkohteen korkeamman aseman takia kuormitus kohdistuu etenkin niska-hartiaseudun lihaksiin ja yläraajoihin. Työskentelykorkeuden lisäksi kuormitukseen vaikuttavat työkohteen vaakasuora etäisyys lypsäjästä, lypsimen yläraajoille kohdistama paino, työnvaiheiden kestot sekä työn toistuvuus. Tässä tiedotteessa tarkastellaan näistä kolmea ensiksi mainittua tekijää. Tutkimus asemalypsyn työkuormituksesta Havainto hartiavaivojen yleisyydestä suurilla maitotiloilla käynnisti TTS:ssä tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli tuottaa tietoa erilaisten lypsyasematyyppien ja teknisten lypsytyötä keventävien ratkaisujen vaikutuksesta fyysiseen työkuormitukseen ja työaikaan. Hanke toteutettiin yhteistyössä TTS tutkimuksen ja Iisalmen Savonia amk:n kanssa. Sen rahoitti Maatalouskoneiden tutkimussäätiö. Hankkeen perimmäisenä tavoitteena oli ennaltaehkäistä ja vähentää karjakokojen kasvaessa lisääntyväksi ennakoitavissa olevaa lypsäjien hartioiden, niskan ja yläraajojen vaivojen esiintymistä lypsyasemalypsyssä. Taulukko 1. Tutkimustilat ja -henkilöt (at=autotandem, kr=kalanruoto, ra=rinnakkaisasema; M=mies, N=nainen; O=oikeakätinen, V=vasenkätinen). 1. lypsäjällä tarkoitetaan henkilöä, jonka mukaan lypsysyvennys on mitoitettu/ säädetty. Asematyyppi Lehmäluku (kpl) Säätölattia Kannatinvarsi Lypsimen paino (kg)** Syvennys (cm) pituus (cm) 1. lypsäjä Muut lypsäjät sukupuoli kätisyys pituus (cm) sukupuoli kätisyys at 2 x 3 28 2,58 96 177 M O 193 M O at 2 x 3 42 2,45 89 178 M O - at 1 x 4 * 55 X 2,42 86,5 167 N O 160/171/178/187 N/M/M/M O/O/O/V&O kr 2 x 5 40 X 2,45 92,5 174 M O - kr 2 x 5 41 2,68 87 157 N O - kr 2 x 8 80 X X 2,77 96 168 N O - kr 2 x 10 120 2,47 84,5 172 N O 190 M O ra 2 x 12 150 X 2,57 110 193 M O 158,5 N O ra 2 x 10 160 X 2,71 85 159 N O - ra 2 x 8 170 X 2,67 93 178 M O 183 M V *) lypsyaseman toisella sivustalla 7-paikkainen kalanruoto, joka ei ollut seurannan kohteena tässä tutkimuksessa **) lypsimen paino letkuineen kiinnitysvaiheessa lypsintä kannateltaessa 2

Tutkimusaineisto Varsinainen tutkimusaineisto kerättiin kymmenellä suomalaisella lypsykarjatilalla talven 2008 2009 aikana. Näistä neljällä oli käytössä kalanruotolypsyasema, kolmella autotandemasema ja kolmella rinnakkaislypsyasema (taulukko 1). Vastaavasti kuuden tilan lypsyasemalla oli säädettävä lypsysyvennyksen lattia ja yhdellä tilalla oli käytössä lypsimen painon kannatteleva tukivarsi (kuva 1). Karjaa kohti lehmiä oli 28 lehmästä 170 lehmään. Tutkimushetkellä viidellä tilalla lypsytyön hoiti yksi henkilö, neljällä tilalla lypsäjiä oli kaksi ja yhdellä tilalla (koulutila) lypsäjiä oli peräti 5 henkilöä. Tutkimukseen osallistui siten yhteensä 18 henkilöä. Kuva 2. Lypsimen paino mitattiin sen kannatteluasemassa. Kuva: Sakari Alasuutari Tutkimusmenetelmät Lypsytyön niska-hartiaseudun kuormituksen määrittämiseksi valittiin kaksi päämenetelmää: olkavarren työasentoja havainnoiva VIRA-menetelmä sekä biomekaanisen kuormituslaskennan sisältävä ErgoShape-ihmismalliohjelma. VIRA-tutkimusmenetelmä soveltaa video- ja tietokonetekniikkaa, ja se pyrkii selvittämään niskan, hartiaseudun ja käsivarsien kuormitusta kiinnittämällä erityistä huomiota nopeisiin, toistuviin kädenliikkeisiin. Tilakäynneillä lypsytyö videokuvattiin VIRA-analyysiä varten. Videoaineiston perusteella määritettiin myös lypsyn työnosien kestot. Kuva-aineisto koottiin sekä lypsäjän vasemman- että oikeanpuoleiselta sivulta mahdollisimman kohtisuoraan lypsäjään nähden. Lypsäjän olkavarsien asentojen analysointia varten työ ositeltiin kolmeen keskeiseen työnvaiheeseen: utareen ja vedinten puhdistukseen, koesuihkeiden ottamiseen ja lypsinten kiinnittämiseen. Menetelmää käytetään erillisellä tietokoneohjelmalla, joka taulukoi automaattisesti tulokset taulukkoon. Analyysi ja taulukointi ovat kehonosakohtaisia. Taulukosta käy ilmi mm. havainnoitavan kohteen (olkavarsi) asentojen jakauma (%-osuudet ja kestot) eteenpäin suuntautuvissa eri kohoasennoissa (alle 0, 0 30, 30 60, yli 60 ) ja koko työnvaiheen kokonaiskesto. ErgoShape on Työterveyslaitoksella suunnittelijan työkaluksi laitteiden ja työympäristön mitoittamiseksi käyttäjilleen sopiviksi AutoCAD-ohjelmaan kehitetty sovellus, joka perustuu väestön mittatietoihin (Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Amerikan väestöistä) ja liikuteltaviin ihmismalleihin. Tässä tutkimuksessa asentokuormitusta lypsytyön fyysisesti kuormittavimman työnvaiheen lypsimen kiinnityksen aikana tarkennettiin Ergo- Shape-ohjelman avulla tehdyn työasennon 2-D-mallintamisen ja biomekaanisen kuormituslaskennan avulla. Biomekaanisen laskennan tulokset ilmoittavat, kuinka suuri osuus lihasvoimaltaan heikon, keskivahvan ja vahvan miehen tai naisen staattisesta voimantuottokyvystä (kyynärnivelen koukistus, olkanivelen kohotus ja selän ojennus) on käytössä analysoitavassa tilanteessa. Tilakohtaisista taustamuuttujista mitattiin analysointia ja mallinnusta varten seuraavat tiedot: lypsimen paino (letkuineen) lypsimen kiinnitysvaiheen kannattelupaikassa (kuva 2), lehmän utareen etäisyys lypsysyvennyksen reunasta vedinten väliin (20 lehmää/karja), lehmän utareen pohjan (vedinten tyven) korkeus lypsäjän seisomatasosta (20 lehmää/karja) mittaamalla erikseen lehmän utareen etäisyys lypsyparren lattiasta ja lypsysyvennyksen syvyys, lypsäjän pituus (kaikki lypsylle osallistuvat lypsäjät), lypsäjän kätisyys (kaikki lypsylle osallistuvat lypsäjät). Taakkojen painot mitattiin elektronisella vaa alla, jonka tarkkuus varmistettiin ennen kenttämittauksia punnusten avulla. Mittausvirhe oli enimmillään 0,5 % ja keskimäärin noin 0,2 % (mittausalueella 1 8 kg). Tulokset kirjattiin 10 g:n tarkkuudella. Etäisyydet ja korkeudet mitattiin mittaviivaimen ja rullamitan avulla. Mittausten apuna oli teleskooppisauva (apuna utareen korkeuden ja etäisyyden mittaamisessa) ja vesivaa alla varustettu 1,5-metrinen alumiinitanko (apuvälineenä utareen vaakaetäisyyden mittaamisessa). TULOKSET Työskentelykorkeus Sopiva työskentelykorkeus riippuu sekä työskentelijän pituudesta että työn laadusta. Kuvan 3 työkorkeussuositusdiagrammiin on merkitty työskentelykorkeudet tutkimustilojen ykköslypsäjillä, joiden mukaan lypsysyvennyksen lattia on säädetty (säätölattiat) tai mitoitettu (kiinteätasoiset lattiat). Valitun työskentelykorkeuden perusteella lypsyä voidaan pitää näkötarkkuutta vaativana tehtävänä tai erityistehtävänä. Lypsysyvennyksen lattiatason syvyys oli tutkimustiloilla keskimäärin 53 % lypsäjän pituudesta (vaihtelu 49 57 %; syvyysvaihteluna 84,5 110 cm, keskimäärin 92 cm), silloin kun säätölattiat oli säädetty lypsäjän mieltymysten mukaan (6 tilaa) ja kiinteätasoisten tilojen (4 tilaa) lattiatason syvennys suhteutetaan tilan ykköslypsäjään, jonka mukaan syvyyden mitoitus on aikoinaan tehty. Käytännössä eri lypsyasematyyppien välillä ei ollut eroja lattiatasojen suhteellisissa syvyyksissä. Eroja ei ollut myöskään säätölattioiden syvyyksien ja kiinteiden lattioiden syvyyksien välillä. Lypsysyvennyksen lattiatason syvyyden lisäksi työskentelykorkeuteen vaikuttaa lehmän utareen korkeus. Lypsyparren lattian ja utareen pohjan (vedinten tyvi) välinen etäisyys vaihtelee voimakkaasti saman karjan sisälläkin eri lehmäyksilöiden välillä. Mitatuilla 200 lehmällä puolella tämä mitta oli alle 50 cm ja toisella 50 %:lla vastaavasti yli 50 cm. Pienin mitattu lattian ja utareen välinen etäisyys oli 27 cm, 3

Työkorkeus lattiasta, mm 180 160 140 120 100 80 60 150 160 170 180 190 200 Pituus kenkien kanssa, cm keskimääräinen etäisyys 49 cm ja suurin etäisyys 67,5 cm. Suurin mitattu karjakohtainen vaihtelu oli korkeimman ja matalimman lehmän välillä 38 cm. Karjojen lehmät olivat kokonaan tai pääosin ayrshire-rotua. Tämän tutkimuksen lehmäaineistossa (200 ayrshire-lehmää) lehmän utareen korkeus maasta 1 %:lla alle 30 cm 1 %:lla yli 65 cm 90 %:lla välillä 35,0 61,6 cm 50 %:lla välillä 44,0 54,5 cm keskimäärin 49,1 cm, mediaani 50,0 cm Lypsysyvennyksen syvyyden ja lehmän utareiden korkeuden perusteella määräytyvä työskentelykorkeus (lypsysyvennyksen lattiasta lehmän utareen pohjaan) oli tutkimustiloilla keskimäärin 82 % ykköslypsäjän pituudesta (vaihtelu 76 88 TYÖN LAATU: Erityistehtävä Näkötarkkuutta vaativa Näppäryyttä ja näkötarkkuutta vaativa Runsasliikkeinen, nopea Runsasliikkeinen, voimaa vaativa Nostamista Voimaa vaativa, vartalon painon hyväksikäyttö Kuva 3. Suositeltavat työkorkeudet erityyppisissä seisomatöissä sekä tutkimustilojen ykköslypsäjien työskentelykorkeudet lypsysyvennyksen lattiatasosta lehmän utareen pohjaan (tähdet). Käsien työskentelyalue on tästä noin 20 cm alaspäin ulottuvalla alueella (kaksipäinen nuoli). %). Tämä merkitsi keskimäärin noin 141 cm:n työskentelykorkeutta. Lypsäjien (s.o. 1. lypsäjien) keskipituus oli 172 cm (vaihtelu 157 193 cm), joten keskimääräinen työskentelykorkeus oli varsin tarkasti sama kuin lypsäjän hartiakorkeus. Työskentelyetäisyys Käsien kannattelun tarpeeseen vaikuttaa työskentelykorkeuden lisäksi mm. työskentelyetäisyys eli kohteen vaakasuora etäisyys työntekijästä. Tässä tutkimuksessa vaakasuora etäisyys mitattiin lypsysyvennyksen reunasta utareen keskelle (vedinten keskelle). Erot vaakasuorissa etäisyyksissä eri lypsyasematyyppien välillä olivat tilastollisesti merkitseviä; työkohde on lähimpänä lypsäjää rinnakkaisasemassa (työskentelyetäisyys keskimäärin 38,9 cm) ja kauimpana kalanruotolypsysemassa (55,6 cm; kuva 4). Vaihtelu on suurta myös tilojen välillä, joissa samankin lypsyasematyypin sisällä erot voivat olla niin ikään tilastollisesti merkitseviä. Tähän vaikuttavat mm. erot lypsyparsien rakenteissa; lisäksi toisissa lypsyasemissa rakenteet sallivat lehmän laajemman liikkumisen sivusuunnassa kuin toisissa lypsyasemissa. Tilakohtaisesti tarkasteltuna eläinkohtaisten etäisyyksien keskihajonta oli 3 6 cm. Vaihtelu oli keskimäärin pienintä kalanruotolypsyasemilla (lehmien sivusuuntainen liikkumatila vähäisintä), joskin tämän tutkimuksen aineiston perusteella tilastollista eroa lypsyasematyyppien välillä työskentelyetäisyyden vaihtelun suuruuden osalta ei ole. Jos työskentelyetäisyydet suhteutetaan lypsäjän pituuteen, erot kalanruoto- ja rinnakkaislypsyasemien välillä ovat edelleen selvät (kuva 5). Tandemasemilla nämä suhteelliset työskentelyetäisyydet (työskentelyetäisyys 47,5 cm keskimäärin 27,4 % lypsäjän pituudesta) vaihtelevat hieman muita lypsyasematyyppejä voimakkaammin. Käsien kohoasennot Kaikissa tutkituissa työnvaiheissa olkavarren kohoasentoja (kulma >30 ) oli enemmän dominoivan käden puolella (taulukko 2), tässä aineistossa oikean käden puolella (lähes kaikki koehenkilöt oikeakätisiä). Odotusten mukaisesti myös dominoivan oikean olkavarren voimakkaiden kohoasentojen (>60 ) määrä pääsääntöisesti kasvaa kaikissa työnvaiheissa työskentelykorkeuden (lypsysyvennyksen suhteellisen syvyyden suhteessa lypsäjän pituuteen) lisääntyessä. Vaikutus on voimakkain puhdistusvaiheessa, jossa suhteellinen syvyys selittää 45 % dominoivan käden olkavarren voimakkaiden kohoasentojen (>60 ) määrästä. Puhdistusvaiheessa pääosan utareen ja vedinten puhdistustyötä teki oikea käsi vasen käsi lähinnä avusti lypsyliinan taittelussa ja kuivaksi puristamisessa sekä tarkkuutta vaativissa puhdistusvaiheissa. Oikeakätisesti työskenneltäessä vasen käsi kannattelee koesuihkeiden ottovaiheessa tippakannua ja lypsinten kiinnitysvaiheessa lypsinyksikköä. Oikea käsi puolestaan tekee dynaamisemmat työliikkeet: käsinlypsyn ja nännikuppien kiinnittämisen. Koesuihkeita otettaessa oikea olkavarsi oli koholla keskimäärin 70 80 %:n ajan työnvaiheen kestosta, tippakannua kannatteleva vasen olkavarsi taas noin 50 60 %:n ajan. Kiinnitysvaiheessa vasemman olkavarren kohoasentojen osuus oli lähes samaa luokkaa (45 55 %) mutta oikean olkavarren kohoasentoja oli selvästi vähemmän (40 60 %) kuin koesuihkeita 4

Kuva 4. Kalanruotolypsyasemissa lehmät ovat keskimäärin kauimpana lypsysyvennyksen reunasta, jolloin myös työskentelyetäisyys on suuri. Kuva: Sakari Alasuutari Työskentelyetäisyyden suhde lypsäjän pituuteen (%) 40,0 35,0 30,0 25,0 20,0 15,0 10,0 5,0 0,0 75,0 80,0 85,0 90,0 Työskentelykorkeuden suhde lypsäjän pituuteen (%) tandem kalanruoto rinnakkaisasema Kuva 5. Lypsäjän pituuteen suhteutetut työskentelykorkeus (utareen korkeus lypsysyvennyksen lattiasta) ja vaakasuora työskentelyetäisyys tutkimushenkilöittäin (ykköslypsäjät) ja lypsyasematyypeittäin. Taulukko 2. Yhteenveto lypsäjien (18 lypsäjää) olkavarsien kohoasentojen (yli 30 ja yli 60 ) asentojakaumista (%) lypsyasematyypeittäin (AT=autotandem, KR=kalanruoto, RA=rinnakkaisasema) ja työnvaiheittain. Olkavarren kohoasennot Puhdistus Koesuihkeet Kiinnitys AT KR RA AT KR RA AT KR RA Avustavan käden olkavarsi Dominoivan käden olkavarsi > 30 43,1 (A 28,4 15,8 (A 58,9 57,5 64,4 46,9 55,2 52,0 >60 20,7 22,7 (B 6,9 (B 31,3 7,5 18,3 16,9 21,4 8,6 > 30 54,3 64,3 71,6 82,2 81,4 66,4 38,2 (C 61,9 (C 55,9 >60 20,5 27,3 35,6 41,2 33,1 49,1 11,3 20,6 29,5 60 30 0 Samalla yläindeksillä merkityt poikkeavat toisistan tilastollisesti merkitsevästi (α=5 %). 5

otettaessa. Työtekniikasta johtuvat henkilöiden väliset vaihtelut olivat suuria etenkin puhdistus- ja koesuihkeiden ottovaiheessa. Kiinnitettäessä lypsimiä kalanruotolypsyasemassa lehmien kulkusuuntaan nähden vasemmanpuoleisen lypsyparsirivistön lehmille lypsintä kannattelevan vasemman käden kohoasentoja oli kaikilla kalanruotolypsyasemalla lypsäneillä henkilöillä (n= 5) vähemmän kuin kiinnitettäessä lypsintä oikeanpuoleisen lypsyparsirivistön lehmille (kuva 6). Tämä johtunee siitä, että kiinnitettäessä lypsintä oikeanpuoleisen rivistön lehmille kannattelevan vasemman olkavarren kohtisuora etäisyys lehmästä on suurempi lehmän peilikuva-asennon takia. Niinpä lypsintä on ojennettava pidemmälle, jolloin olkavarsi kohoaa. Nännikuppeja kiinnittävän oikean käden olkavarren asentoihin lypsyrivistön puolella ei näyttäisi olevan niin suurta vaikutusta. Lisäksi muutokset oikean olkavarren kohoasentojen osuuksiin olivat erisuuntaisia eri lypsäjillä. Koska lisäksi nännikupista aiheutuva painon lisä on vain osa koko lypsimen painosta ja koska nännikuppia kiinnittävän käden työ on luonteeltaan dynaamista, lypsyetäisyyden säätelyssä kannattaa suosia lypsintä kannattelevan käden kannalta kuormitusta keventäviä työtekniikoita. Lypsintä kannattelevan (vasemman) käden olkavarren kannalta työskentelykorkeuden kasvamisella (lypsysyvennyksen syventymisellä) on suurempi kohoasentoja lisäävä vaikutus kuin nännikuppeja kiinnittävän (oikean) käden olkavarren kohoasentoihin (kuvat 7 ja 8). Vastaavasti työskentelyetäisyyden kasvu lisää voimakkaammin nännikuppeja kiinnittävän käden olkavarren kohoasentoja kuin lypsintä kannattelevan käden olkavarren kohoasentoja. Pelkästään olkavarren asentojen perusteella lypsintä kannattelevan käden kannalta edullisinta olisi, jos työskentelykorkeus olisi 74 81 % lypsäjän pituudesta ja työskentelyetäisyys 23 32 % lypsäjän pituudesta. Nännikuppeja kiinnittävän käden kannalta vastaavat mittasuhteet olisivat työskentelykorkeuden osalta 74 86 % ja työskentelyetäisyyden osalta 22 27 %. Kun molemmat kädet otetaan samaan aikaan huomioon, olkavarren asennot ovat parhaat, kun suhteellinen korkeus on 75 78 % ja suhteellinen etäisyys 23 26 % lypsäjän pituudesta. Keskikokoiselle naiselle (pituus 162 cm) tämä merkitsee työskentelykorkeutta (lypsysyvennyksen lattiasta lehmän utareen pohjaan) 122 126 cm (6 10 cm hartiatason alapuolella) ja työskentelyetäisyyttä (lypsysyvennyksen reunasta utareen keskelle) 37 42 cm, ja vastaavasti keskikokoiselle miehelle (pituus 175 cm) työskentelykorkeutta 131 137 cm (7,5 13,5 cm hartiatason alapuolella) ja -etäisyyttä 40 46 cm. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % >60 30-60 0-30 20 % 10 % 0 % vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik vas. oik v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. v.olkav. o. olkav. 132 cm 139 cm 143 cm 144 cm 148 cm 152 cm 134 cm 134 cm 133 cm Tila A Tila B Tila C, lypsäjä 1 Tila C, lypsäjä 2 Tila D Kuva 6. Vasemman (v.olkav.) ja oikean (o.olkav.) olkavarren kohoasentojen (0 30, 30 60 ja >60 ) osuudet (%) henkilöittäin ja työskentelykorkeuksittain (lypsysyvennyksen lattiasta utareen pohjaan) kiinnitettäessä lypsintä kalanruotoaseman vasemman- (vas.) ja oikeanpuoleisen (oik.) rivistön lehmille. Nuolet (sininen = vasen olkavarsi; punainen = oikea olkavarsi) osoittavat olkavarren alle 30 :een asento-osuuksien muutoksen vasemman puoleisen parsirivistön lehmistä oikean puoleisen parsirivistön lehmiin siirryttäessä. 6

90 Vasemman olkavarren kohoasentojen (>30 o ) osuus kiinnitysvaiheessa 80 70 60 50 40 30 20 10 0 70,5 73,9 75,0 76,5 77,1 77,5 77,7 77,8 80,1 80,9 82,8 84,5 84,8 85,0 86,4 86,5 87,9 91,5 19,6 23,3 25,4 29,3 31,7 33,9 Suhteellinen etäisyys (suhteessa lypsäjän pituuteen) Suhteellinen työkorkeus (utareen pohjan korkeus suhteessa lypsäjän pituuteen) Kuva 7. Vasemman olkavarren kohoasentojen (>30 ) osuus lypsimen kiinnitysvaiheessa erilaisilla suhteellisilla työskentelykorkeuksilla ja -etäisyyksillä (alle 25 %:n arvoiset pylväät merkitty vihreiksi, 25-50 %:n arvoiset keltaisiksi ja yli 50 %:n arvoiset punaisiksi). 90 80 Oikean olkavarren kohoasentojen (>30 o ) osuus kiinnitysvaiheessa 70 60 50 40 30 20 10 0 70,5 73,9 75,0 76,5 77,1 77,5 77,7 77,8 80,1 80,9 82,8 84,5 84,8 85,0 86,4 86,5 87,9 91,5 19,6 23,3 25,4 29,3 31,7 33,9 Suhteellinen etäisyys (suhteessa lypsäjän pituuteen) Suhteellinen työkorkeus (utareen pohjan korkeus suhteessa lypsäjän pituuteen) Kuva 8. Oikean olkavarren kohoasentojen (>30 ) osuus lypsimen kiinnitysvaiheessa erilaisilla suhteellisilla työskentelykorkeuksilla ja -etäisyyksillä (alle 25 %:n arvoiset pylväät merkitty vihreiksi, 25-50 %:n arvoiset keltaisiksi ja yli 50 %:n arvoiset punaisiksi). 7

W50 M50 136 cm 110 cm 117 cm 143 cm Kuva 9. Tiloilta kerätyn tutkimusaineiston perusteella interpoloidut keskimääräiset työskentelykorkeudet keskikokoiselle naiselle (vas.; 136 cm) ja miehelle (oik.; 143 cm). Lihasten kuormittuminen määritettiin lypsimen kannattelukorkeudella, joka on 20 cm utareiden pohjan alapuolella, ja siihen nähden ± 6 cm korkeuksilla (keskikokoisella naisella alimmillaan 110 cm ja miehellä 117 cm). Lihaskuormitus Tutkituista lihaksista (kyynärnivelen koukistaja, olkanivelen kohottaja ja selän ojentaja) suurin suhteellinen lihaskuormitus lypsimen kiinnitysvaiheessa lypsintä kannattelevan käden puolella on hartialihaksissa, kun työskentelyetäisyys on alle 55 cm, lypsimen massa 2,0 kg ja työskennellään normaalilla työskentelykorkeudella (kuva 9). Kun työskentelyetäisyys kasvaa 57 58 cm:iin, selän ojentajan suhteellinen kuormittuminen kasvaa suurimmaksi. Kyynärvarren koukistaja ja hartioiden kohottajan suhteellinen kuormitus kasvaa varsin suoraviivaisesti työskentelyetäisyyden kasvaessa. Selkälihasten kuormituksessa kulmakerroin sen sijaan jyrkkenee selvästi, kun työskentelyetäisyys ylittää 50 cm. Tämä johtuu selän taivutuskulman kasvamisesta jouduttaessa kurottelemaan työkohteeseen. Tutkimusaineiston kalanruotolypsyasemilla vain 10 % mitatuista (n=80) lehmien utareiden etäisyyksistä lypsyaseman reunasta oli enintään 50 cm. Vastaavasti tandemasemilla lehmistä (lehmien utareista; n=60) 70 % ja rinnakkaisasemilla (n=60) 98 % oli enintään 50 cm:n etäisyydellä lypsysyvennyksen reunasta. Yli 55 cm:n vaakaetäisyys lypsysyvennyksen reunasta utareen keskelle oli kalanruotoasemilla peräti 60 %:lla lehmistä, tandemasemilla 15 %:lla lehmistä mutta ei yhdelläkään mitatuista (n=60) rinnakkaisaseman lehmistä. Työskentelyetäisyyteen olisi kiinnitettävä huomiota siis erityisesti kalanruotolypsyasemilla. Tutkituilla työskentelykorkeuksilla ja -etäisyyksillä hartioiden kuormittuminen oli sitä vähäisempää ja toisaalta selän kuormittuminen sitä voimakkaampaa, mitä pienempi oli työskentelykorkeus (mitä matalampi lypsysyvennys). Vastaavasti suurempi työskentelykorkeus vähentää selän kuormitusta. Samaan aikaan kuitenkin olkavarren keskimääräinen taivutuskulma kasvaa eli kuormitus siirtyy hartioihin. Niinpä selän kuormitusta optimoitaessa lisätään hartioiden kuormitusta ja päinvastoin. Työskentelykorkeuden merkitys lihasten suhteellisen kuormituksen kannalta on kuitenkin pienempi kuin työskentelyetäisyyden tai lypsimen painon merkitys. Työskentelykorkeudella on suurin merkitys selän kuormittumisen kannalta silloin, kun työskentelyetäisyys on suuri (selvästi yli 50 cm). Lypsimen painon kasvaessa suhteellisesti eniten lihaskuormitus kasvaa hartialihaksissa (kuvat 10 ja 11). Lisäksi mitä suurempi työskentelyetäisyys kohteeseen on vaakasuunnassa, sitä jyrkempää on hartialihasten suhteellisen lihaskuormituksen lisääntyminen lypsimen painon kasvaessa. Hartialihasten suhteellinen kuormittuminen on sitä suurempi, mitä suurempi on työskentelykorkeus (lypsysyvennyksen syvyys). Vastaavasti lypsimen painon kasvamisella on suhteellisesti pienin vaikutus (tutkituista lihaksista) selän ojentajien kuormittumiseen. Staattista lihaskuormitusta voidaan pitää suurena, jos yli 20 % lihaksen tahdonalaisesta lihassupistuksen voimakkuudesta on käytössä. Keskikokoisella ja keskivahvalla naisella (N50) tämä 20 %:n raja ylittyy jo 650 g:n painoa kannateltaessa, Taulukko 3. Lypsimen maksimitaakat (kg) keskikokoiselle ja -vahvalle naiselle (N50) ja miehelle (M50) erilaisilla työskentelykorkeuksilla ja -etäisyyksillä, jotta 20 %:n raja maksimilihasvoiman käytöstä ei ylittyisi lypsintä kannateltaessa. Etäisyys N50, työskentelykorkeudet M50, työskentelykorkeudet 124 cm 136 cm 148 cm 131 cm 143 cm 155 cm 39 cm 0,7 0,5 0,4 2,3 2,2 1,9 48 cm 0,4 0,2 0,1 1,7 1,5 1,3 56 cm 0,3 0,1 0,0 1,6 1,3 1,1 8

70 60 Har oiden lihaskuormitus (% max) 50 40 30 20 0 kg 1 kg 2 kg 3 kg 10 0 124 cm 136 cm 148 cm 124 cm 136 cm 148 cm 124 cm 136 cm 148 cm Etäisyys 39 cm Etäisyys 48 cm Etäisyys 56 cm Kuva 10. Keskikokoisen naisen (N50) hartialihasten suhteellinen kuormittuminen (% maksimivoimasta) erilaisilla työskentelykorkeuksilla (124 148 cm), -etäisyyksillä ja kannateltavilla taakan painoilla. 35 30 Har oiden lihaskuormitus (% max) 25 20 15 10 0 kg 1 kg 2 kg 3 kg 5 0 131 cm 143 cm 155 cm 131 cm 143 cm 155 cm 131 cm 143 cm 155 cm Etäisyys 39 cm Etäisyys 48 cm Etäisyys 56 cm Kuva 11. Keskikokoisen miehen (M50) hartialihasten suhteellinen kuormittuminen (% maksimivoimasta) erilaisilla työskentelykorkeuksilla (131 155 cm), -etäisyyksillä ja kannateltavilla taakan painoilla. 9

Kuva 12. Keskuskappaleettoman lypsimen kiinnityksessä kannattelun tarve pienenee ja yhdelle kädelle kohdistuva paino on 300 g:n luokkaa (kuva: SiliconForm: http://www.siliconform.com/newpage/en/c,multilactor,21.html). vaikka työkohde olisi lähellä (työskentelyetäisyys 39 cm) ja työskentelykorkeus matala (124 cm). Jos työskentelyetäisyys kasvaa 48 cm:iin, jo 450 g:n paino riittää 20 %:n rajan ylittymiseen (työskentelykorkeus 124 cm), ja vastaavasti 250 g:n paino työskentelyetäisyydellä 56 cm (työskentelykorkeus 124 cm). Keskikokoisella miehellä lypsimen paino (letkuineen) saisi vastaavasti olla enintään 2,3 kg (työskentelykorkeus 131 cm ja -etäisyys 39 cm). Noin kahden kilon tasoon päästäneen kevytlypsimillä (paino ilman letkujen vaikutusta 1,5 kg:n luokkaa); 500 600 g:n tasoon tarvitaan lypsimen kannatinvarsi (yksittäisen nännikupin paino (hylsy + nännikumi) 300 500 g) tai keskuskappaleeton, rakenteeltaan neljänneskohtaisen lypsyn periaatteeseen perustuva lypsin (ei toistaiseksi Suomen markkinoilla; kuva 12). Työnvaiheajat Tutkimustiloilta kerätyssä työaika-aineistossa tutkituissa kolmessa työnvaiheessa puhdistuksessa, koesuihkeiden ottamisessa ja lypsimen kiinnityksessä oli lypsyasematyyppikohtaisia eroja (taulukko 4). Määritetyt työnvaiheiden kestot eivät ole vertailukelpoisia maataloustöiden standardiaikajärjestelmässä esitettyjen vastaavan nimisten työnosien kanssa, sillä tässä tutkimuksessa työnvaiheaikaan sisällytettiin vain välittömästi lehmän vieressä tapahtuva osa työstä (esimerkiksi puhdistusvaiheeseen ei sisällytetty pesuliinan noutoa eikä palauttamista). Kaikissa tutkituissa työnvaiheissa käytettiin keskimäärin eniten aikaa tandemasemilla. Rinnakkaisasemilla puhdistus- ja kiinnitysvaiheet olivat nopeimpia, ja koesuihkeiden ottamisessa ajat olivat keskimäärin nopeimmat kalanruotoasemilla. Työnvaiheaikojen vaihtelu samankin asematyypin eri lypsäjien välillä oli voimakasta etenkin puhdistusvaiheessa. Erot voivat johtua paitsi lypsyasematyypistä myös lypsäjistä tai esimerkiksi lehmien puhdistuksen tarpeesta. Kalanruotolypsyasematilojen joukossa oli mukana yksi tila, jolla oli käytössä joka lypsyparressa koko lypsimen painon kannatteleva tukivarsi (kannatinvarsi). Kyseisellä tilalla mitatut kiinnitysajat (10,3 s) olivat keskimäärin hieman lyhyemmät kuin muilla kalanruotolypsyasematiloilla (12,7 s) ero on tilastollisesti merkitsevä. Kannatinvarsi ei tutkimusaineiston mukaan ainakaan hidastanut muitakaan työnvaiheita: myös esikäsittelyajat (puhdistus ja koesuihkeiden ottaminen) olivat kalanruotolypsyasematiloista lyhyimmät Taulukko 4. Analysoitujen työnvaiheiden kestot (s) asematyypeittäin (AT=autotandem, KR=kalanruoto, RA=rinnakkaisasema). x=keskiarvo, s=keskihajonta, CV%=variaatiokerroin Asematyyppi Työnvaiheajat (s) Puhdistus Koesuihkeet Kiinnitys x s CV% x s CV% x s CV% AT 30,8 10,3 33,4 10,3 2,4 23,0 15,6 3,2 20,3 KR 20,6 10,5 51,1 7,0 1,5 22,0 12,0 2,7 22,7 RA 15,9 4,5 28,1 7,3 1,6 21,4 10,0 1,2 11,5 10

Työskentelykorkeus 20 cm kyynärpäätason yläpuolelle Olkavarren asentojen suhteen sopiva työskentelykorkeus (lypsysyvennyksen lattiasta utareen pohjaan) on olkavarren puolivälin ja olkapään rajaama korkeus (noin 20 cm kyynärpääkorkeuden yläpuolella). Lypsimen kannattelukorkeudeksi tulee tällöin lypsäjän kyynärpääkorkeus. Lypsysyvennyksen syventäminen (työskentelykorkeuden kasvattaminen) lisää voimakkaammin lypsintä kannattelevan käden kohoasentoja, kun taas vaakasuoran työskentelyetäisyyden kasvattaminen lisää voimakkaammin nännikuppeja kiinnittävän käden olkavarren kohoasentoja. Työskentelykorkeutta kasvatettaessa on entistä tärkeämpää, että työskentelyetäisyys ei ole liian suuri mitä suurempi työskentelykorkeus, sitä lähemmäs työkohde on saatava, jotta hartioihin kohdistuva kuormitus ei kasva liian suureksi. Lihaskuormitusta tarkasteltaessa pieni työskentelykorkeus (matala lypsysyvennys) vähentää hartioihin kohdistuvaa kuormitusta. Vastaavasti suurempi työskentelykorkeus vähentää selän kuormitusta. Suuri työskentelykorkeus (syvä lypsysyvennys) myös lyhentää jonkin verran lypsinten kiinnitykseen kuluvaa aikaa, mikä johtunee mm. näkyvyyden paranemisesta. Samaan aikaan työskentelykorkeuden kasvaessa kuitenkin olkavarren keskimääräinen taivutuskulma kasvaa eli kuormitus siirtyy hartioihin. Niinpä selän kuormitusta optimoitaessa lisätään hartioiden kuormitusta ja päinvastoin. Säädettävästä lattiatasosta saadaan paras hyöty, kun työskentelykorkeutta vaihdellaan aika ajoin. Tämä tuo vaihtelua hartioihin ja selkään kohdistuvaan kuormitukseen: suurella työskentelykorkeudella vähennetään selkään kohdistuvaa kuormitusta ja pienellä työskentelykorkeudella vastaavasti kevennetään hartioihin kohdistuvaa kuormitusta. Tämän lisäksi säädettävä lattia mahdollistaa tietysti erimittaisille lypsäjille sopivan, yksilöllisen työskentelykorkeuden löytämisen. Lehmien maavaran vaihtelun vaikutus työskentelykorkeuteen voi tosin helposti olla samaa luokkaa kuin lypsäjien pituudesta johtuva tarve erilaisille työskentelykorkeuksille. Säätölattia vaikuttaa lypsyn kaikkiin lehmän vieressä tehtävien työnvaiheiden työasentoihin. Työskentelyetäisyys 40 cm:iin Sopiva vaakasuora työskentelyetäisyys (lypsysyvennyksen reunasta utareen keskelle) on noin 40 cm. Työskentelyetäisyys on haasteellisinta saada riittävän lyhyeksi kalanruotolypsyasematyypissä. Rinnakkaisasemassa työkohde on lähimpänä. Etenkin tandemasemilla lehmän sivusuuntaisen liikkumisen rajoittamiseen tulee kiinnittää huomiota, jotta eläin ei pääse pakenemaan liian kauaksi lypsäjästä. Työskentelyetäisyyden ylittäessä 50 cm selän lihasten kuormitus kasvaa voimakkaasti jouduttaessa kurottelemaan työkohteeseen. Kun työskentelyetäisyys kasvaa 57 58 cm:iin, selkä kuormittuu jo suhteellisesti enemmän kuin hartiat. Työskentelyetäisyyteen voidaan vaikuttaa mm. poistamalla kaikki lypsäjää lehmästä loitontavat rakenteet (mm. putket ja säilytyskorit), järjestämällä riittävä varvastila lypsysyvennyksen reunustoille ja ohjaamalla lehmä liikuteltavan lapatuen avulla lypsäjän puoleiselle lypsyparren reunalle. Lypsimien keventäminen Lihaskuormitus kasvaa suhteellisesti eniten hartialihaksissa lypsimen painon kasvaessa. Lisäksi mitä suurempi työskentelyetäisyys kohteeseen on vaakasuunnassa, sitä jyrkempää on hartialihasten suhteellisen lihaskuormituksen lisääntyminen lypsimen painon kasvaessa. Jos lypsimen kiinnitysvaiheessa lypsintä kannattelevan käden staattinen lihaskuormitus halutaan pitää alle voimakkaan staattisen kuormituksen rajana pidetyn 20 %:n maksimilihasvoimasta, lypsimen käteen kohdistama paino ei saisi kannatteluvaiheessa ylittää (keskikokoisilla ja -vahvoilla) naisilla 0,5 0,6 kilogrammaa eikä miehillä 2,2 kilogrammaa optimaalisillakaan työskentelykorkeuksilla ja -etäisyyksillä. Noin kahden kilon tasoon päästäneen kevytlypsimillä; 500 600 g:n tasoon tarvitaan jo lypsimen kannatinvarsi (yksittäisen nännikupin paino (hylsy + nännikumi) 300 500 g:n luokkaa). Tämän tutkimuksen mukaan lypsimen kannatinvarsi ei ainakaan hidasta lehmän esikäsittely- ja lypsimen kiinnitysvaiheita. Lypsimen kannatin ei vaikuta juurikaan käsien kohoasentojen määrään mutta kylläkin lihastyön muotoon ja työkuormitukseen. Lypsintä tukevan staattisen kannatteluvaiheen vaihtuminen dynaamisempaan lypsimen kaksin käsin kiinnitykseen vähentää kuormitusta samoin kuin kannattimen lypsintä keventävä vaikutus. Hyöty kohdistuu työnvaiheista lypsimen kiinnittämiseen. Lypsimen kannatin ei sovellu rinnakkaislypsyasemalle. Myös keskuskappaleeton, rakenteeltaan neljänneskohtaisen lypsyn periaatteeseen perustuva lypsin mahdollistaa alle puolen kilon taakan. Kaksikätinen lypsytekniikka Kohoasennot keskittyvät dominoivan käden olkavarteen, joka on kaikissa lypsyn työnvaiheissa (puhdistus, koesuihkeiden otto ja lypsinten kiinnitys) avustavan käden olkavartta useammin koholla. Toisaalta avustava käsi tekee koesuihkeiden otto- ja lypsinten kiinnitysvaiheissa staattista, kuormaa kannattelevaa työtä, kun taas dominoivan käden työ on dynaamista, liikettä aikaan saavaa. Kaksikätisen lypsytekniikan omaksuminen tasaa siten yläraajojen ja hartioiden kuormitusta. Lypsintä kannattelevan käden olkavarren kuormituksen vähentämiseksi kalanruotolypsyasemalla kannattaa vaihtaa kätisyyttä sen mukaan, kummalla puolella lypsysyvennystä työn kohteena oleva lehmä on. Lypsin kannattaa kiinnittää lehmään kalanruotolypsyasemalla oikeakätisesti silloin, kun lehmä on kulkusuuntaansa nähden vasemmanpuoleisessa lypsyparsirivistössä, ja vastaavasti vasenkätisesti (oikea käsi kannattelee lypsintä, vasen kiinnittää nännikupit), kun lehmä on oikeanpuoleisessa lypsyparsirivistössä. tilalla, jolla oli käytössä kannatinvarret. Lypsysyvennyksen suhteellinen syvyys (syvyyden suhde lypsäjän pituuteen) näyttäisi aineiston perustella vaikuttavan niin, että suhdeluvun kasvaessa (suurempi suhteellinen työskentelykorkeus) lypsinten kiinnitysajat lyhenevät. Tämä saattaa johtua näkyvyyden paranemisesta työkohteeseen. Toisaalta suurempi työskentelykorkeus kasvattaa hartioihin kohdistuvaa kuormitusta, mikä myös saattaa vauhdittaa työnvaiheen etenemistä. Tutkimusaineistossa suhteellinen työskentelykorkeus selittää noin 42 % kiinnitysajan vaihtelusta. YHTEENVETO Lypsimen kiinnitystyön aiheuttaman lihaskuormituksen vähentämiseksi ensi vaiheessa olisi minimoitava työskentelyetäisyyttä eli lypsäjän ja lehmän vaakasuoraa etäisyyttä. Helpoimmin lyhyeen työskentelyetäisyyteen päästään tutkimusaineiston valossa rinnakkaislypsyasemilla. Haaste on vastaavasti suurin kalanruotoasemilla. Seuraavassa vaiheessa huomio kannattaa kiinnittää lypsimen painoon. Painoon voidaan merkittävästi vaikuttaa lypsimen kannattimella, jolloin kummankaan käden ei tarvitse kannatella lypsintä kiinnityksen aikana, vaan nännikuppien kiinnitys tapahtuu molemmin käsin. Jos kannattimen avulla käsiteltävä taakka saadaan pienenemään 2,5 kg:sta (lypsimen normaali paino kiinnitysvaiheessa) 0,5 kg:aan (raskaan nännikupin paino), hartioihin kohdistuva kuormitus puolittuu. Käsiteltävän taakan pieneneminen 1,5 kg:aankin vähentäisi hartioihin kohdistuvaa kuormitusta 20 30 %. Sopiva perustaso työskentelykorkeudelle (lypsysyvennyksen lattiasta utareen pohjaan) on olkavarren puolivälin ja olkapään rajaama korkeus. Lehmien maavarojen vaihtelu ei mahdollista jatkuvan optimikorkeuden pitämistä kertasäädöllä. Vasen-/ oikeakätisen työskentelytekniikan avulla voidaan tasata ja jopa vähentää yläraajoihin ja hartioihin kohdistuvaa kuormitusta. 11

Hinta11,70 Jälkipainos sallittu vain TTS:n kautta, ISSN 1797-1624 Oy Fram Ab, Vaasa 2009 Veli-Matti Tuure, Sakari Alasuutari & Päivi Kallionpää THE EFFECT OF DIMENSIONING THE WORKING PLACE AND THE WEIGHT OF THE MILKING UNIT ON PHYSICAL STRESS IN PARLOUR MILKING During parlour milking the physical work stress directed at the milker (i.e. the milking person) depends not only on the characteristics of the milking parlour, milking unit and the milker but also on his/her way of using the equipment and performing the operation. Thus, it is possible to decrease work stress by fitting and adjusting the working place according to the worker and work, by using light milking units or support arms, and by adopting the correct milking routine. In addition, by learning to work both left-handed and right-handed it is possible to introduce variation that evens out the work stress and, at best, makes it less arduous. In this study the physical work stress was determined by observing the working postures of the milker s upper arms during milking and by calculating the biomechanical muscle work load in the back, arms and shoulders of the milker when attaching the clusters. The first thing to do for reducing the muscle tension when attaching clusters is to minimize the horizontal distance between the milker and the cow (From the edge of the milking pit to the middle of the udder) in the milking parlour. Ideally, it should be about 40 cm or less and should not exceed 50 cm. According to this study, the short distance is easiest to achieve by having a side-byside parlour, whereas this is most difficult in herringbone parlours. The second thing to do for reducing the work stress is to pay attention to the weight of the milking unit. It is possible to significantly reduce the load by using support arms. With the arms, it is no longer necessary to hold up the milking unit when attaching it which leaves both hands free to attach the clusters. If the supported weight can be reduced from 2.5 kg (the normal weight of the milking unit including the weight of tubing) to 0.5 kg (the weight of a heavy single cluster), the work load on the shoulders will decrease by 50%. Reducing the supported weight to 1.5 kg instead of 2.5 kg reduces the work load by 20 30%. From the point of the working postures of upper arms and the muscular work load in shoulders, arms and the back, the most suitable base level for the working height (measured from the milking bay floor to the bottom of the udder) is between the milker s shoulder and the level of the middle of the upper arm. The large variation in the udder heights of cows (easily more than 30 cm in the cattle) makes it impossible to have a permanent optimal working height without adjusting the floor. KIRJALLISUUTTA Jakob, M. ja Rose, S. 2007. Einfluss der Melkstandausstattung auf die Arbeitsbelastung des Melkers. 15th seminar of work science, VDI-MEG-working group Work Science in Agriculture. Österreichisches Kuratorium für Landtechnik und Landentwicklung, Landtechnische Schriftenreihe 230: 78 83. Kolstrup, C., Bratt, J. ja Eriksson, W. 2007. Musculoskeletal disorders among Swedish dairy farmers and workers. 15th seminar of work science, VDI-MEGworking group Work Science in Agriculture. Österreichisches Kuratorium für Landtechnik und Landentwicklung, Landtechnische Schriftenreihe 230: 84 88. Kolstrup, C., Stål, M., Pinzke, S. ja Lundqvist, P. 2006. Ache, pain, and discomfort: the reward for working with many cows and sows? Journal of Agromedicine 11(2): 45 55. Kroemer, K.H.E. & Grandjean, E. 1997. Fitting the task to the human. Taylor & Francis, Lontoo. 5. painos. 416 s. Louhelainen, K., Rissanen, P., Perkiö-Mäkelä, M., Mäittälä, J., Rautiala, S., Lankia, O., Rytkönen, E., Leskinen, J. & Kangas, J. 2004. Työympäristö ja kuormittuminen suurissa pihattonavetoissa. Julkaisussa: Maataloustieteen päivät 2004 [verkkojulkaisu]. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 19. Toim. Anneli Hopponen ja Marketta Rinne. Manninen, E., Nyman, K., Laitinen, K., Murto, I. & Hovinen, M. 2006. Lypsyllä parressa ja pihatossa. MTT Maitokoneetyksikkö. Saatavilla Internetissä: http:// www.mtt.fi/julkaisut/maitokoneet/lypsylla%20parressa%20ja%20pihatossa.pdf Pinzke, S. 2003. Changes in working conditions and health among dairy farmers in southern Sweden - a 14-year followup. Ann Agric Environ Med 10: 185 195 Pinzke, S., Stål, M. ja Hansson, G-Å. 2001. Physical workload on upper extremities in various operations during machine milking. Ann Agric Environ Med 8: 63 70. Svensk mjölk. 2003. Kvalitets säkrad mjölk production mjölkning. Saatavilla Internetissä: http://www.mjolkrummet.se/ ImageVault/Images/id_1465/scope_128/ ImageVaultHandler.aspx Tuure, V-M. & Karttunen, J. 2007. Työntekijän kannalta toimiva pihatto. Teoksessa: T. Kivinen ym. (toim). Lypsykarjapihaton toiminnalliset mitoitusvaihtoehdot. MTT:n selvityksiä 137. Saatavissa Internetissä: http://www.mtt.fi/mtts/pdf/ mtts137.pdf TTS tutkimus PL 5, (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki, puh. (09) 2904 1200 Päätoimittaja Anna-Maija Kirkkari Taitto: Kaija Laaksonen TTS Research (Work Efficiency Institute), Box 5, FI-05201 Rajamäki, Finland tel. +358 9 2904 1200 www.tts.fi, www.ttskauppa.fi 12