1/2007 45. VUOSIKERTA HELSINGIN YLIOPISTON SATAKUNTALAINEN OSAKUNTA Tapio Liinoja ja tuuhean tukan salaisuus
pääkirjoitus Gepflegt und preiswert Satakuntatalon A-rapun hississä mainostetaan kesähotellia. Viime kesänä itkin katkeria kyyneliä miettiessäni niitä verhoja, jotka ikkunoihini ripustetaan ja niitä ihmisiä, jotka tulevat huonettani kesällä asuttamaan. Talolla asuvien opiskelijoiden joukkopako alkaa toukokuun lopulla. Evakkoon joutuneet hankkivat kesäkämpän Helsingistä tai muuttavat maakuntaan. Työsuhdeverkostojen luominen alkaa jo opiskeluaikana. Mahdollisuutta Helsingissä työskentelemiseen ei evätä, mutta siitä tehdään hemmetin vaikeaa. Yksi syy sille, että muutin pois rakkaalta Talolta, oli se, että halusin ympärivuotisen kodin. Hotelliasukkaat raiskaavat huoneitamme kesäisin. Keskustelua käydään, mutta onko keskustelu riittävää? Naapurimme Domma ei ole enää kesäisin kauttaaltaan Hostel Academica, vaan suurin osa Domman asukeista saa tänä kesänä jäädä koteihinsa. Edistystä, Domma! Tässä Karhunkierroksessa syödään gourmet-ruokia, eletään luksus-elämää ja matkustellaan Filippiineillä asti. Pieni luksus kuuluu opiskelijaelämään, mutta kesällä ainakin talolaisten elämä hankaloituu huomattavasti. Sitä vastoin hotellivieraat saavat edullisen ja mukavan majapaikan Helsingin Kampista. Hintansa väärtti? Maija Alitalo paatoimittaja@satakuntatalo.fi Ps. Kiitos viime vuoden päätoimittajalle, Mirva Heleniukselle, korvaamattomasta avusta ja kannustuksesta. KARHUNKIERROS. Helsingin yliopiston Satakuntalaisen Osakunnan tiedotuslehti. Perustettu vuonna 1963. ISSN 1239 1913. Julkaisija: Satakuntalainen Osakunta, Lapinrinne 1 A5, 00180 Helsinki, (09) 6958 5256, www.satakuntalainenosakunta.fi. Päätoimittaja: Maija Alitalo, 050-5993412 paatoimittaja@satakuntalainenosakunta.fi. Toimittajat: Tuomas Aivelo, Mirva Helenius (tiedotussihteeri), Riikka Kinnunen, Petteri Laine, Suvi Peltoniemi, Anna Rintala, Hanne Ristevirta, Salla Seppälä, Sinikka Tuori, Anu Välimäki. Tätä numeroa avustivat: Timo Dönsberg, Fredrik Hollsten, Sanna-Kaisa Lehtinen, Eveliina Nera ja Kalle Vähä-Jaakkola. Kannen nimiö: Kalle Järvenpää. Kannen kuva: Sanna-Kaisa Lehtinen. Taitto: Maija Alitalo. Painos: 300 kappaletta. Paino: Tikkurilan paino, Vantaa. KARHUNKIERROS 1/2007
tässä numerossa 4 Osakuntauutisia. Viisin remontti valmistui. 5 Mauno Jokipii 1924-2007 6 Hanne Ristevirta potee jenkkipiinaa. 8 Suuren gourmet-kyselyn tulokset yllättivät nuoren reportterin. 10 Juomisen filosofiaa pohtivat entiset isännät. 12 Tapio Liinoja istuu eläinkuosisella tuolillaan miettien uraa, elämää ja Satakuntaa. 14 Satakuntalaiset herkut testissä. 16 Hämiksen osakuntabaarin Tuija ja Ritva eivät halua jättää poikia nälkään. 18 Milanon muotimaailman saloja miettii tuulipukukansan kasvatti. 19 Manila on Kaakkois-Aasian persereikä, väittää itseoikeutettu pallontallaajamme. 23 Kirjasnobi tylyttää kevään kirjojen hyvät, pahat ja rumat. 26 Salaliittoteoria paljastuu 27 Kuolemattomat Vampulan messias Tapio Liinoja kertoo Satakuntatalon ratkaisevasta roolista Lapinlahden Lintujen alkutaipaleella sivuilla 12-13. Tiesitkö tämän SatOsta Syksyllä 2004 hallituksen viestintävaliokunta kokoontui pohtimaan Mikko Järvisen esitystä. Civis Järvinen ehdottaa muodostettavaksi työryhmää, joka työstäisi osakunnan kotisivujen uusimisen. Viestintävaliokunta esitti tehtäväkseen pohtia osakunnan nettisivujen nykyjamaa, missiota ja tulevaisuutta. Tämän jälkeen he segmentoivat osakunnan kohderyhmät ja toteavat uudet opiskelijat sekä abit erityisen tärkeiksi. Muiden kohderyhmien halut olivat heidän mukaansa labiilimpia ollen myös vaikeammin ennakoitavissa. Uuden sisällön ja tekstien tuottamisen deadlineksi sovittiin 17.10.2004 ja mainittiin sivujen uudistus tapahtunee joskus piakkoin tuon ajankohdan jälkeen. Lopuksi todettiin, että hoidetaan sivujen välittömin parantelu alta pois, ja mietitään vasta myöhemmin (tulevana vuonna), mitä seuraavaksi pitäisi tehdä ja miten sivujen laajempi uudistus toteutetaan. Sivujen uudistus lähti jälleen käyntiin syksyllä 2006. Syksyllä 1954 uutta isäntää valittaessa osakunta törmäsi ilmiöön, jota kuraattori kutsui kieltäytymisen massaliikkeeksi. Syksyn ensimmäisessä varsinaisessa kokouksessa kolme ehdokasta kieltäytyi ja pitkän keskustelun jälkeen sysättiin valinta seuraavaan kokoukseen. Toisessa kokouksessa käytettiin ns. paavin vaalitapaa: kukaan ei poistu, ennen kuin uusi isäntä on valittu. Useiden kieltäytymisten, kolmen lykkäyksen ja pitkän taivuttelun jälkeen kaiken kaikkiaan kymmenes ehdokas, civis Matti Nissilä, valittiin lukuvuoden 54-55 isännäksi. Kalle Vähä-Jaakkola Tuija Aro on tuttu kaikille SatOn hämistelijöille. Lue lisää sivulta 16. KARHUNKIERROS 1/2007
osakuntauutisia Osakuntahuoneisto Viisi on uudistunut Remontin, uuden sisustuksen, elektroniikka- ja muiden hankintojen myötä Viisi on kokenut suuria muutoksia. Osakuntalaisten olohuone on nyt entistä mukavampi paikka viettää aikaa. teksti: mirva helenius Osakunnalle uusi piano UnelmaViisi-projektin vetäjä Kalle Vähä-Jaakkola on tyytyväinen työn tulokseen. Vuoden 2005 lopussa alkaneen remontin aikana osakuntahuoneisto on kauttaaltaan pintaremontoitu ja maalattu. Kaikkiin ikkunoihin on saatu uudet verhot ja myös valaistusta on muutettu huomattavasti. Suurimman muodonmuutoksen on kokenut Rauman huone, joka on uusittu melkein viimeistä piirtoa myöten. Huoneesta löytyykin nykyisin muun muassa uudet sohvat, pöydät, tasot, 40 tuuman taulutelevisio ja kotiteatteri. Suomen ainoaa teräväpiirtokanavaa voi nyt katsella Viisissä, kehaisee Vähä-Jaakkola. Tuuli Seppälä on maalannut Rauman huoneen seinille viisi taulua, ja huoneesta löytyy muitakin uusia sisustuksellisia yksityiskohtia. Myös kiltahuone on muuttunut huomattavasti uuden värityksen, peilien, valaistuksen ja verhojen myötä. Lisäksi huoneeseen on hankittu videotykki, valkokangas ja uudet kaiuttimet. Helmikuun varsinaisen kokouksen päätöksen mukaisesti osakunnalle ostettava uusi piano sijoitetaan kiltasaliin. Porin huoneesta löytyy toinen uusi, 32-tuumainen televisio. Kirjastossa on jo yli vuoden verran käytetty remontin alkuaikoina hankittuja litteitä tietokoneen näyttöjä ja näppäimistöjä. Vähä-Jaakkolan mukaan koko osakuntahuoneisto on nyt yhtenäisempi ja palvelee käyttötarkoitustaan paremmin. Muutokset ovat olleet suuria mutta tietyllä tapaa hitaita. Kyseessä ei ole mikään sisustusohjelma, jossa hujauksessa siirrytään ennenvaiheesta jälkeen-kuviin, muistuttaa projektin puuhamies. Suuri joukko osakuntalaisia on ottanut osaa remonttiin. Muutama ahkera remontoija on puurtanut Viisissä lukemattomien tuntien ajan, mutta remontin työnjohtaja ei väheksy myöskään vähän vähemmän tehneiden työpanosta. Parhaana päivänä osakuntahuoneistossa hyöri lähes kaksikymmentä osakuntalaista yhtä aikaa remonttihommissa, kertoo Vähä-Jaakkola. Helmikuun varsinaisessa kokouksessa päätettiin uuden pianon hankkimisesta osakunnalle. Ostoslistalla on Kawain K-5-mallinen, musta, lakkapintainen, 125 cm korkea instrumentti. Pianossa on myös tukijalat, lukittava kansi ja siirtelyä helpottavat pyörät. Suunnitelmiin kuuluu, että pianon ollessa käyttämättömänä se pidetään lukittuna ja avaimen saa lainaksi kuittausta vastaan. Kokous myönsi kunnianosoituksia Helmikuun varsinainen kokous päätti myöntää ansiomerkin kolmelle osakuntatoiminnassa ansioituneelle civikselle, Samuli Leivonniemelle, Jouni Kuusistolle ja Maria Virtaselle. Lisäksi päätettiin kulttuuritoimikunnan esityksestä myöntää kulttuurihaarikka osakunnan kuorolle. Ansiomerkit ja kulttuurihaarikka luovutetaan vuosijuhlassa 31.3. Uudistukset eivät kuitenkaan ole vielä kokonaan ohi, sillä WC remontoidaan Säätiön puolesta toukokuussa, ja vaikutukset ulottuvat myös Porin huoneeseen. Projekti UnelmaViisi on kuitenkin tiensä päässä. Jokainen osakuntalainen voi käydä katsomassa, vastaako uusi osakuntahuoneisto omia odotuksia. 4 KARHUNKIERROS 1/2007
Mauno Jokipii 21.8.1924-2.1.2007 Tämän vuoden toisena päivänä päättyi Jyväskylän yliopiston historian emeritusprofessori Mauno Jokipiin elämä. Hän oli syntynyt Helsingissä 21.elokuuta 1924. Jo opiskeluaikanaan Mauno Jokipii osallistui innolla Satakuntalaisen Osakunnan toimintaan, joten ei ollut ihme, että hän ahkeran tieteellisen toimintansa ohessa liittyi myös Satakunnan Kiltaan ja osallistui sen toimintaan. Jokipii oli erinomainen sanankäyttäjä ja kun hän oli ahkera tutkija, Killassa saatiin kuulla useita hienoja vuosijuhlaesitelmiä: karkkulaiset vaskisepät vuonna 1952 ja yhdessä Niilo Valosen kanssa esitelmä Pyhän Henrikin kappelista ja nuottakalastuksesta Näsijärvellä. Myöhemmin hän valloitti yleisönsä täällä Huovintien kulkijat -esitelmällä, jossa hän säkeistö säkeistöltä selvitti runon/laulun historialliset taustat. Mauno Jokipiin karriääri tutkijana ja opettajana on kunnioitettava. Hän väitteli tohtoriksi 1956 ja kulki tutkijana usein vastavirtaan vallitsevia teorioita vastaan. Mutta vaikka hän itse kertoi olleensa 1970-luvulla haukutuin historiantutkija, hänen hyvin dokumentoidut teoriansa lopulta hyväksyttiin. Hän upotti jatkosotaan johtaneen ajopuuteorian Suomen joutumisesta tahtomattaan jatkosotaan ja toisessa tutkimuksessaan selvitti Suomen SS-pataljoonan taustat. Eläkkeellejäämisensä jälkeen Mauno Jokipiin tieteellinen toiminta jatkui keskeytymättä, ja vielä kuoleman jälkeenkin ilmestyy kaksi postuumiteosta. Keskustelin Mauno Jokipiin kanssa viimeksi huhtikuussa 2000. Puhuimme mm. siitä, kun hän opiskeluaikanaan asui alivuokralaisena Meilahden Laaksolassa Maila Talvion luona. Tämä tapahtui Jokipiin muistaman mukaan joskus 40-luvun lopulla. Vuokrasuhde oli kuitenkin ollut pakon sanelema. Siihen aikaan oli kova asuntopula ja Helsingin huoneenvuokralautakunta oli määrännyt, että Laaksolaankin oli otettava vuokralainen. Osakunnan silloinen inspehtori Pekka Katara oli Mailan pyynnöstä valinnut osakuntalaisten joukosta vuokralaiseksi Mauno Jokipiin. Perusteena saattoi olla osaksi myös se, että Jokipiin äiti, joka oli omaa sukuaan Winter, oli ollut Mailan kaukainen sukulainen. Vuokraemäntä Maila oli silloin tällöin tarjonnut vuokralaiselleen, joka asui vuonna 1946 kuolleen puolisonsa, osakunnan entisen inspehtorin Juuse Mikkolan tyhjäksi jääneessä työhuoneessa, teetä. Vastavuoroisesti Mauno oli silloin tällöin toimitellut Mailan asioita kaupungilla. Antti Kotiranta, lääkintäneuvos Hannu Salo KARHUNKIERROS 1/2007 5
Satolainen Louisianassa Jenkkilän ihme Kaikkihan tuntevat seuraavat Yhdysvaltoja kuvaavat kliseet: suuret autot, valtavat ruoka-annokset, amerikkalaisten kehnot tiedot Yhdysvaltojen ulkopuolisesta elämästä sekä politiikan, joka on yhtä aikaa sekä tragediaa että komediaa. Olin varautunut tähän kaikkeen mielestäni hyvin jo ennen saapumistani opiskelijavaihtoon syvään etelään, Louisianan osavaltioon. Todellisuus pääsi kuitenkin yllättämään, ja pakkohan se on myöntää: jouduin lievään kulttuurishokkiin. Seuraavaksi esittelen muutamia paikallisia erikoisuuksia. Politiikka I Valtio-opin opiskeleminen Yhdysvalloissa kuulosti hohdokkaalta ja kurssitarjonta onkin aivan eri luokkaa kuin Helsingin yliopistossa. Eräällä kurssilla meidän pitää lukea päivittäin New York Timesin ulkomaanosastoa. Idealistisesti voisi siis ajatella, että politiikan opiskelijat eivät ehkä kulkisi ihan laput silmillä. Heräsin tällaisesta harhasta jo ensimmäisellä luennolla (ja toisella ja neljännellä ja ehkä parilla muullakin), kun joku mainitsi ilmaston lämpenemisen. Kaikki alkoivat nauraa, sehän on vain Al Goren keksintö vähän samalla tavalla kuin Jurassic Park on Steven Spielbergin keksintö. Politiikka II Yhdysvallat on vahva demokratia, niin meille kerrotaan joka luennolla. No, onhan täällä kaksi reilusti kilpailevaa ideologiaa: oikea ja enemmän oikea. Suomen Kokoomuksen fundamentalistisiipi on aika kesy verrattuna louisianalaisiin keskiverto valtio-opin opiskelijoihin. Luennoitsija kertoi, kuinka joissain pohjois-eurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa toinen vanhemmista voi jäädä kotiin hoitamaan lastaan ja saada rahallista tukea yhteiskunnalta. Eturivin tulevaisuudentoivot pudistelivat paheksuvasti päitään herranjestas, että jollekin maksetaan kotona laiskottelusta! Niin, on se törkeää. Autot ja liikenne I Jep, ne ovat isoja. Siis oikeasti. Olen pari kertaa aikonut kysyä, että saisiko tähän tikkaat avuksi, kun olen kavunnut henkilöauton kyytiin. En ole kuitenkaan kehdannut, olisin muuten joutunut ehkä kävelemään koko kahdensadan metrin matkan. Autot ja liikenne II Ei riitä, että nelihenkisellä perheellä on kahdeksanistuttava auto, niitä pitää olla vähintään kolme. Kampuksella vaihtoopiskelijan tunnistaa siitä, että hänellä on polkupyörä. En olisi ikinä uskonut sanovani näin, mutta pyörällä ajaminen on pohjimmiltaan aika vahva kannanotto. Kampuksen suunnittelussa on aikoinaan otettu huomioon 1) autot 2) isot autot 3) autoja ajavat henkilöt 4) kävelijät (jotka ovat matkalla autoilleen). Pyöräilijöitä ei ole huomioitu. Siksi joudun ajamaan pyörälläni vähän missä sattuu, esimerkiksi moottoritiellä, ja siitäkös autoilijat kiivastuvat; heidän perustuslaillista oikeutta omaan rekkaan loukataan, kun kaiken maailman hipit polkevat pakokaasuja hengitellen mutaisella ojanpientareella. Hei, anteeksi tosi paljon. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että suurin osa ei tietenkään suhtaudu pyöräilijöihin näin kielteisesti, vaan pikemminkin huvittuneesti. Eräs nuori herrasmies sanoi ajavansa ylitseni jeepillään. Ottaen huomioon täkäläisten jeeppien koon (ks. Autot ja liikenne I) hän voisi todella tehdä sen eikä minulle kävisi kuinkaan. Urheilemassa I Eräs tämän maan loistavista puolista on erinomainen ruoka, joka on kaiken lisäksi edullista. Perinteiset sokeriset ruuat, kuten muffinssit, keksit, leivokset, leipä, raejuusto ja maito (kyllä..) näkyvät kuitenkin ennen pitkää vaa alla, joten ei muuta kuin hulppeaan ja puoli-ilmaiseen liikuntakeskukseen hikoilemaan! Tai siis hikeähän siellä ei saa pintaan millään, kiitos erittäin tehokkaan ilmastoinnin. Pari kertaa salilta lähtiessä on ollut nenä tukossa ja kurkku käheänä, mutta eivätpä ole meikit levinneet... Urheilemassa II Muutenkin liikuntakeskusetiketti on varsin erilainen kuin 6 KARHUNKIERROS 1/2007
O s a k u n t a l a i n e n Hanne Ristevirta raportoi vaihtariajastaan Yhdysvalloissa. Yliopistoliikunnan keskustakampuksella. Treenivaatteet vaihdetaan kotona, salilla hölkätään puoli tuntia juoksumatolla ja harjoittelun jälkeen kipitetään Smoothie Kingin kautta autoon ja ajetaan viereisessä korttelissa sijaitsevaan asuntoon. Pukuhuoneessa on aina hiljaista, sillä kaikki tytöt käyvät vessassa vaihtamassa vaatteensa. Saunassa olen joskus nähnyt jonkun, tosin se on niin vaarallinen paikka, että siellä saa istua korkeintaan vartin. Ja löylyä ei sitten heitetä! Ja mennään sitten se uimapuku päällä saunaan! No, tämä on aika konservatiivista aluetta. Monesta muustakin omituisuudesta olisin voinut kertoa: kesäisestä säästä, erittäin ystävällisistä ja avuliaista ihmisistä, uusista amerikkalaisista ja muunmaalaisista ystävistäni, kauniista kampuksesta, massiivisesta kirjastosta, mahtavista juhlista, maittavasta ruuasta ja niin edelleen. Tai sitten amerikkalaisten kummallisesta tavasta korostaa asioiden positiivisia puolia. Mitä friikkejä! KARHUNKIERROS 1/2007 7
Fiksu ei nirsoile teksti: Anna Rintala kuva: Salla Seppälä Osakuntalainen suosii kaikkiruokaisuutta, eikä vähästä menetä ruokahaluaan. Pikkuveljeni ei pienenä suostunut syömään mansikkakiisseliä, jossa oli rikkinäisiä mansikoita. Minusta oli tuskaa herätä sunnuntaiaamuisin ennen puolta yhdeksää, mutta se houkutteli enemmän kuin kylmän, limaisen kaurapuuroklöntin syöminen. Monissa puuroissa vain on jotain vaikeasti analysoitavaa, joka saa minut ällöämään niitä. Olen useasti ylpeillyt kaikkiruokaisuudellani pois lukien ruoka-aineallergiani, joiden vuoksi olen joutunut sörkkimään suuhunpistettäviä enemmän kuin olisi huvittanut, mutta tarkemmin ajatellen olen ruuan suhteen aika nirso; vaatimukset ruuasta ovat suuret. Kyselin 17 osakuntalaiselta heidän ällötyskokemuksistaan. Ketään ei ällöttänyt ruoka suussa puhuminen, varsinkin suun ollessa auki. Kukaan ei nostanut esille joidenkin inhottavaa tapaa sylkeä ruokansa lautaselle etsiessään siitä ruotoa tai rustoa. Kukaan ei maininnut, että Espanjassa torakat saattavat mennä huomaamatta kaakaoon uimaan. Krunts. Thaimaalaisessa kanakeitossa tököttävät kananjalat ovat jääneet osakuntalaisilta kokematta ja kuulematta. Keitossa uineet leppäkertut mainittiin. Itseäni aikoinaan huolettivat enemmän pään ympäri kiertävät kahdeksan ampiaista kuin ne kaksi, jotka olivat jo keittooni hukkuneet. Toisaalta osakuntalaiset eivät tyytyneet toistamaan hampurilaisbaarikauhukertomuksia eivätkä muita urbaaneja legendoja. Ällöttävimmistä ruokalajeista eniten saivat kannatusta sisäelimistä, kuten maksasta, valmistetut ruuat. Inhokkiruokiin, tai sellaisiin ruokiin joita osakuntalaiset eivät mieluusti maistaisi, kuuluivat monet perinneruuat kotoa ja kaukaa, kuten kaljasoppa, prötti, haggis ja ruotsalaisten hapansilli. Limaiset turhat lötköt kuten sienet, etanat ja osterit saivat kyytiä. Gourmet-ruokaa osakuntalaiset eivät kokeneet ällöttäviksi ruokalajeiksi, joita tarjoillaan pienillä lautasilla ja myydään kalliilla hinnalla. Toiset kokivat gourmet n itse tehdyksi, toisille se oli omien taitojen ulottumattomissa. Erityisesti se ajateltiin innovatiiviseksi, kuten ranskalaisten sörsselit kermaa kermakastikkeessa. Nirsoilusta osakuntalaiset olivat harvinaisen yksimielisiä. Harvat tuomitsivat sen, mutta kaikki olivat sitä mieltä, että kaikkea pitää pystyä maistamaan. Mieluusti useamman kerran, jotta makuaisti tottuisi. Jos kerta kaikkiaan ei jotain pysty syömään, se pitää voida ilmaista nätisti. Kuraattorin sanoin: Ennakkoluulo tappaa kulinarismin. Toisaalta, miksi ei olisi nirso, koska voi olla nirso? 8 KARHUNKIERROS 1/2007
Ällötysruuat? > keitot, jotka eivät ole tasakoosteisia > nakkikastike, uunimakkara > kaljasoppa > lämpimät kaaliruuat > raa at herneet hernekeitossa > maksaruuat > aladobi epäilyttäviä klönttejä ihmiseritteessä > purkkiherkkusienet limaisia turhia lötköjä > mätitahna > vihreä hyytelö, jossa matokarkkeja NIRSOILU? > On kivaa olla nirso, miksi en olisi? > Hyväksyn, mutten suosittele. > nirsoilijat saisivat käydä Afrikassa > avoimuus ja uteliaisuus tulee säilyttää > aikuisen ihmisen pitää pystyä kokeilemaan kaikkea > häpeällistä ja lapsellista > nirsoilua se, että tekee itse ruokansa Unicafessa käymisen sijaan > hemmotellut, ilman syytä nirsoilevat kakarat ärsyttävät > kun apuemännät ovat kokanneet epäilyttäviä, on nirsoilu sallittua GOURMET? > ruoka, jota ei osaa itse tehdä > ranskalainen lyhyt mies, käherretyt viikset > sipuli ja artisokka > erittäin hyvää ruokaa, jota saa osakunnalla > G. W. Sundman > kallis > älytön, mutta hemmetin pieni nautinto > viettelys, joka vie rahat > elitismi, joka vie maun Kaamein ruokaan liittyvä kokemus? > elävä ravinto > lampaan teurastus > verenpäästö kanasta > käsin syöminen > liian suolainen ruoka, jossa narskuu merisuolakiteet > naudan hammas hampurilaispihvissä > haggis (skotlantilainen perinneruoka, sisäelimiä naudan mahassa) > se, että valtio ei tue opiskelijoiden jälkiruokia > ruotsalaisten surströmming eli hapansilakka > prötti (merikarvialainen perinneruoka) > armeijassa nautittu, jäässä ollut lihapullaperunamuusisetti, joka piti syödä mahdollisimman nopeasti KARHUNKIERROS 1/2007 9
Mennäänkö yksille? kuvat ja ohje: tuomas aivelo Timo Suomalaisessa alkoholikulttuurissa on monia kipupisteitä. Pahin lieveilmiö on känniääliöt. Todellisuutta on, että alkoholi ei vain sovi kaikille. Suomalaiset osaavat käyttää, mutta eivät nauttia alkoholia. Opiskelijapiireihin alkoholi tuntuu soveltuvan loistavasti, mutta tietenkään se ei saa olla itse tarkoitus. Suomalaiseen baarikulttuuriin humala tuntuu kuuluvan liiankin tiukasti - baarit ovat tylsiä, jollei ole humalassa. Baarit ovat liikaa samasta muotista. Ongelmallinen on myös baarien ja vähittäiskaupan hintaero. Samalla hinnalla kun baarista saa kaksi kaljaa, kaupasta saa 12 kaljaa. Yleensä baareista ei liiemmin tilailla alkoholittomia drinkkejä, mutta ammattitaitoinen baarimikko osaa sellaisiakin loihtia. Ilman viinaa tai likööriäkin makua saa aikaiseksi. Makusiirapit auttavat, mutta perustarveaineillakin voi saada aikaan yllättävän hyviä juomia. Kokeile vaikka! Suomalaiset ovat myös selkeästi kalenterijuoppoja. Perjantaina vedetään kännit, koska silloin on perjantai. Yksi parhaista syistä juoda alkoholia on, että alkoholijuomat ovat hyvänmakuisia. Todellisuudessa alkoholin käytön suurin syy on humaltuminen. Kaiken kaikkiaan, mukavinta kuitenkin on kohtuukäyttö. Kesäaikaan 2 cl appelsiinimehua 2 cl greippimehua 2 cl sitruunamehua 1 tl hienoa sokeria 6 cl soodavettä 1 rkl vaniljakermajäätelöä 10 KARHUNKIERROS 1/2007
Kalle Alkoholi on juomisen arvoista, koska yleensä humalassa sattuu ja tapahtuu. Suomalaiset ovat juro kansa, eikä sosiaalisesta toiminnasta yleensä tule mitään ilman viinaksia. Niin surullista kuin se onkin, sanonta Ilo ilman viinaa on teeskentelyä tuntuu olevan elämän kylmä realiteetti. Verotuksella voidaan jonkin verran ohjata tapakulttuuria. Esimerkiksi mietojen juomien kevyempi verotus voisi ohjata alkoholin käyttöä kestävämpään suuntaan. Pysyvä muutos saadaan aikaa vain valistuksella ja opastuksella - valitettavasti muutos tapahtuu hitaasti. Opiskelijoille alkoholin runsaampi kulutus on luontevaa, koska opiskelijalla on avoimempi elämän tilanne. Vanhempana ei ole mahdollista enää juhlia yhtä paljon, eikä toisaalta ole niin paljon tilaisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Viina ei saa olla kasvatuksessa tabu. Lapset on kasvatettava kohtuullisen käytön malliin. Ruuan kanssa voi kokeilla viiniä, mutta alkoholin käytölle on myös asetettava rajat. Sitä mukaan kun suomalaiset oppivat alkoholin kohtuukäytön, voitaisiin myös alkoholiin liittyvää sääntelyä vähentää. Vahvat oluet ja viinit ansaitsisivat päästä ruokakauppoihin. Anniskelupaikoilta voitaisiin poistaa aikarajoitukset. Suomalainen tapa juoda kotona pohjat ja lähteä vasta keskiyön tuntumilla baariin on omituinen. Luontevampaa olisi viettää alkuilta jossain pubissa ja jatkaa myöhemmin bailaamaan yökerhoon. Timo suosittelee: Joskus voisi kokeilla Karhun sijasta jotain muuta olutta. Kirjo on erittäin laaja vehnäoluista kirsikkaan ja banaanin. Kalle suosittelee: Kannattaa maistaa 16-vuotiasta Lagavulinia. Jos maku tuntuu liian vahvalta, ravintola-annokseen voi sekoittaa lusikallisen tai kaksi vettä. KARHUNKIERROS 1/2007 11
Setä jaksaa heilua Tapio Liinoja ei hevillä väsähdä TEKSTI: SANNA-KAISA LEHTINEN Hammassärystä ja kuumeesta huolimatta Satakunnan oma massahurmaaja intoutuu muistelemaan jokien ja peltojen maakuntaa, ivaamaan porilaisia ja toivomaan tiiviimpää yhteistyötä SatOn ja maakuntaliiton välillä. Näyttelijä ja muusikko Tapio Liinoja istuu tiikerinnahkakuosisessa nojatuolissaan ja lukee Lauttakylä-lehteä. Taustalla loimuaa takkatuli. Olemme Liinojan kotona Helsingin Kumpulan viehättävällä puutaloalueella. Vaikka Vampulan pojan tie kulki Punolan kylästä Porin ja Tampereen kautta Helsinkiin jo vuosikymmeniä sitten, yhteys Satakuntaan ei ole katkennut. Synnyinseudun paikallislehti putoaa edelleen postiluukusta viikoittain äidin tilaamana joululahjana. Kontaktit Satakuntaan eivät silti jää pelkkään sanomalehteen. Liinoja vierailee kotikonnuillaan noin kerran kuussa, puhuu mielellään maakunnasta ja tuo sitä esiin työssään sekä on Satakunta-valtuuskunnan jäsen. Loimijoen rannan pikkukylästä on matkaa taiteilijaksi Stadiin. Lauttakylän yhteiskoulun kasvatti pärjäsi hyvin äidinkielessä, harrasti musiikkia ja teki esiintymisdebyyttinsä klassisesti Tiernapojissa. Varsinainen kipinä teatterin tekemiseen syttyi kuitenkin vasta myöhemmin, kun Liinoja seurasi pikkusiskoaan Hannaa näyttelijänuralle ja esiintyi KOM-teatterin Betoniyössä vuonna 1982. Sittemmin Liinoja on näytellyt Vaasan ja Espoon kaupunginteattereissa, Kokoteatterissa sekä lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Moni muistaa hänet kuitenkin parhaiten Lapinlahden Linnuista. Lappareiden historia alkaa aivan Satakuntatalon kulmilta, osoitteesta Lapinlahdenkatu 23. Ajatus yhtyeen perustamisesta syntyi näyttelijäkommuunissa, jossa aikoinaan ovat Liinojan itsensä lisäksi majailleet myös muun muassa Martti Suosalo, Riitta Havukainen ja Taneli Mäkelä. Vaikka Liinoja ei ole ollut mukana osakuntaelämässä, Satakuntatalolla on yllättävän tärkeä yhteys hänen uraansa: Lappareiden ensimmäinen keikka alkuvuodesta 1983 soitettiin SatOlla. Viime syksynä Lapparit kokoontuivat yhteen ja tuloksena oli dvd-kokoelma, levy, kiertue ja vappuaattona esitettävä uusi tv-jakso Muuttuuko ihminen?. Toukokuussa sedät alkavat työstää taas uutta levyä, jonka on tarkoitus tulla ulos ensi syksynä. KUVAT: SANNA-KAISA LEHTINEN JA jouko lehtola 12 KARHUNKIERROS 1/2007
Liinoja on myös kirjailija. Häneltä ilmestyi vuonna 2006 esikoiskirja Raapaisuja, jonka kaikki lyhyet tarinat liittyvät tavalla tai toisella ihmisen ihoon. Nyt hän työstää toista kirjaansa, joka asemoituu Satakuntaan. Osa kirjan tapahtumista sijoittuu nimittäin Huittisten liepeille. Satakunta on esillä myös Liinojan musiikissa. Esimerkiksi kappale nimeltä Lumena kertoo suoraan Vampulasta. TAPIO LIINOJA Syntymäaika 8.11.1954 Syntymäpaikka Vampula Kengännumero 46 Shampoo parturin kehotuksista huolimatta ei käytä, vaan pesee pelkällä vedellä Lempibaari O Malley s ja Corona Lempiruoka tuliset ja mausteiset ruoat, kuten intialainen ja thai-ruoka Pahe tupakointi Eläin, joka olisi kiinalaisessa horoskoopissa hevonen (Huom. ei työhevonen vaan astutushevonen) Terveiset lukijoille Ehtoolla etana virkoo, jupilaiska lauantaina. Liinojan ystäväpiiristä löytyy satakuntalaisia taiteilijoita. Hän lähettelee Harjavallasta kotoisin olevan kollegansa Antti Virmavirran kanssa murteellisia tekstiviestejä ja Timo Koivusalon kanssa hän reissasi marraskuussa Afrikassa. Timo on järkevä ja ajattelevainen ihminen porilaiseksi. Hänen puheestaan saa jopa selkoa. Ihmisen kannattaa muistaa juurensa, Liinoja toteaa ja käy lisäämässä puita takkaan. Sitten hän hakee keittiöstä antikvariaatista löytämänsä Satakuntalaisen keittokirjan. Selailemme sitä naureskellen. Liinoja ja allekirjoittanut jäävät jännityksellä odottamaan, löytyykö vuosijuhlan menusta kaljasilakoita, tappajaisperunoita ja kruppanapuuroa. > Tapio Liinoja pitää juhlapuheen vuosijuhlassa 31.3. 2007 KARHUNKIERROS 1/2007 13
Herkkuja historian hämärästä Jos kerran ranskalaiset yltävät perinneherkuillaan gourmet-piirien huipulle, miksi ihmeessä satakuntalaiset sapuskat jäisivät toiseksi? TEKSTI JA KUVAT: Anu Välimäki Topseilvellinki Klimppisoppa Alkuperä Satakunnasta tai Etelä-Po daan valmistaa joko suolaisena jatka tai makeana maitopohjaan. Alkuperin joten sopii loistavasti opiskelijan budj tään huolimatta ihan syötävää. Raumalta. Raumalainen osakuntalainen väitti että luumut eivät kuulu joukkoon, vaikka toimittaja oli näin ymmärtänyt, vaan pelkästään rusinasoppa, jossa riisiä. Näyttää epäilyttävältä, mutta maku tuo mieleen lapsuuden joulut, kun lunta oli kolme metriä ja joulupukki tuli vielä reellä. Kaikki perinteinen tuntuu nousseen viimevuosina häpeästä ylpeydeksi. Perinneruokia tarjoillaan ympäri maailmaa suurena herkkuna mitä oudompaa, sitä parempi. Toimittaja valmistikin pienen avun turvin perinneaterian ja syötti niitä pahaa aavistamattomille osakuntalaisille. Ja mikäs sen perinteisempää, kuin klimppisoppa ja jälkiruokana topseilvellinki. Klimppisoppa - vai korvasoppa? Kyllä sen tietää, kuinka ihmiset innostuvat kuullessaan saavansa ilmaista ruokaa. Mutta kun ensimmäinen uhri näki, mitä kattilasta löytyi, into laantui. Taktikoiden hän jäi katsomaan, selviääkö toimittaja itse sopasta. Uteliaisuuden tai 14 KARHUNKIERROS 1/2007
hjanmaalta. Voimalla lihasoppaa pula-ajan ruoka, etille. Ulkonäös- nälän- voitettua ensimmäinen uhri selvisi lautasestaan, mutta totesi hyvän maun lisäksi koostumuksen epäilyttäväksi ja klimpit ihanan limaisiksi. Toinen paikalle saapunut koehenkilö pääsi iskemään toimittajaa ja aikaisempaa maistajaa vyön alle ilmoittamalla syöneensä kerran aikaisemmin klimppisoppaa, vaikka on Espoosta kotoisin ja kaksi edellä mainittua väittävät itseään alkuperäisiksi satakuntalaisiksi. Aikaisemmasta kokemuksestaan huolimatta testaajamme uteli, mitä ihmettä korvannäköiset jutut ovat ja mistä ne ovat tehty, sillä ne maistuvat makaroonilta. Eihän sitä nyt vaan voi tietää, onko jokin korvaa vai vehnäjauhoja. Topseilvellinki ja vain joulukuusi puuttuu Jälkiruokaa uskaltautuivat maistamaan jo huomattavasti useammat ohikulkijat. Raumalainen perinneruoka tarjoillaan perinteisesti pannukakun päällä. Aluksi toimittaja ajatteli luistaa pannukakun teosta. Kun raumalainen näki tilanteen, ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa pannukakku uuniin. Varsinainen vellinki on luumu-rusinasoppaa, johon on lisätty riisiä. Yhdistelmänä saadaan siis joulu ja lättykestit samassa! Kieltämättä maku oli ehdottoman jouluinen, absurdi, mutta yksimielisesti todettiin sen kuitenkin olevan hyvää. Kuten eräs maistajista totesi: Ulkonäkö ja maku ovat lähes kääntäen verrannollisia. Kielellisiä kummallisuuksia Illan kuluessa päästiin myös pohtimaan nimen alkuperää. Onhan Rauma vanha merikaupunki ja sitä kautta sekä englanti että ruotsi ovat päässeet vaikuttamaan jopa jälkiruuan nimitykseen. Topseilin täytyykin johtua sanoista top sail tai vaihtoehtoisesti toppen segel. Luonnollista tietenkin on, että purjeen mallinen pannukakku on purje, joten pelkästään nimen perusteella vellinkiä kuuluu laittaa purjeen, eli pannukakun päälle, niin kummalliselta kuin yhdistelmä aluksi tuntuu. Osakuntalaisia olisi hyvä suositella kielitieteen laitoksen tutkijoiksi. KARHUNKIERROS 1/2007 15
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat? Hämäläis-Osakunnan Osakuntabaari on ruokkinut nälkäisiä opiskelijoita jo vuosikymmeniä. Kun satakuntalaisilla ei enää vastaavaa etuutta ole, on osakuntamme omaksunut Hämiksen ruokapaikakseen enemmän kuin hyvin. Onhan Hämiksen sveitsinleikkeelle tehty jopa laulu. Teksti ja kuva: Salla Seppälä Ketkä Hämiksen ruokalassa työskentelevät? Ritva Lahtivirta kahdeksatta vuotta, Tuija Aro, joka on ollut täällä jo 13 vuotta sekä sijaisia. Tuija: Ruoka on vähemmän laitosmaista, kodinomaista. Ja annoskoot, pojat ovat kovia syömään eikä niitä parane jättää nälkään. Erottaako eri osakuntalaiset? Onko tunnistettavia kanta-asiakkaita? Ritva: Ei oikeastaan erota. Kanta-asiakkaita on paljon. Viimeisen vuoden aikana kävijämäärä on lisääntynyt noin sadalla per päivä ja on nyt keskimäärin 250. Toisaalta on kurjaa, kun aina eivät kaikki mahdu saliin. Tuija: Erittäin hyvin erottaa. Ei nimeltä tunne, mutta tietää, mistä ovat satolaisia tai kauppakorkeasta tms. Mikä on parasta ruokaa mitä Hämis tarjoaa? Ritva: En osaa nimetä mitään yksittäistä, mutta kalaruuat, pastaruuat ja tietysti perjantain leike. Ilahduttavaa, että kala on suosittua. Ja nuoriso syö kyllä perunaa ja juo maitoa, vaikka toisin väitetään. Tuija: Olisikohan perjantain leike, lasagne ja pippuriporsas. Yksi asiakas sanoi, että se on parasta ruokaa, mitä saa lautaselle eniten. Monet osakuntamme pojat syövät täällä aina. Mitä riippuvuutta aiheuttavaa laitatte ruokiin? Ritva: Sitä ollaan ihmetelty itsekin. Ei olla niin hirveän tarkkoja annoskoon kanssa, ja palvelua on kehuttu hyväksi. Pitää kysyä niiltä pojilta. Muinoin 70-luvulla täällä oli joka päivä tarjolla jauhelihapihviä, jolla oli vain eri päivinä eri nimi. Mikä on tämän päivän jauhelihapihvi, vai onko sellaista? 16 KARHUNKIERROS 1/2007
Hämiksen ruokalista satakunnaksi Kasviscannelonit: Voi niit porkkanoit makarooninki sisää pistää. Kasvis-panpitsa: Ai voiks tätäki pan? Kiinalainen broileripata: Mää luuli et nää o hämäläisii kotkottajii. Katkarapukeitto: Rapui liämes, mut aika biggusii näyttä oleva. Tropical-leike broilerista: Ei mittää Hawaiji-touhuu olis? Päivän keitto: Onks varmaa kans tämä päiväst? Ettei vaa olis eilist? Uunisilakat: Kamalan paljo ruatoi hämäläises kalas. Mut kyl tätä ny syä. Hernekeitto: Ei maar mää lähre Viisii haisemaa. Maija Alitalo Lähteenä käytetty: www.hamalaisosakunta.fi/saatio/ravintola Ritva: Ei sellaista ole. Nykyään on kuuden viikon kiertävä lista, kolme ruokalajia joka päivä, joista aina yksi kasvisvaihtoehto. Se jauhelihapihvikin on siellä kerran. Kenen rahalla oikeastaan syömme? Maksamamme hinta tuskin kattaa kaikkea. Ritva: Kela maksaa saman kuin muissakin opiskelijaruokaloissa, ja lisäksi Hämäläisten Ylioppilassäätiö maksaa osan, ehkä valtiokin jotain. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Miten alkaa Hämeen maakuntalaulu? Ritva: Ootas nytten... Nolo juttu, mutta en muista. Olen kyllä kuullut täällä laulettavan. Tuija: En muista yhtään. En ole Hämeestä kotoisin vaan Pohjanmaalta. Menovinkit 23.3. NaKen viini- ja leffailta Naisten Kerho antaa mahdollisuuden myös miehille viinin ja juustojen maisteluun. Nyyttikestiperiaatteella toimiva ilta päättyy elokuvaan. 24.3. Hitchcock-leffarupeama Alfred Hitchcockin leffat rullaavat paikalle saapuneiden tajuntaan klo 15, 18, 21 ja 00. 31.3. Vuosijuhla Ilmoittautuminen osoitteessa: http://raskala.satakuntatalo.fi/ilmo/vuosijuhla07 4.4. Kraadin oki Osakunnan hengellinen toimija, kirkkoraati, järjestää osakuntaillan. Karhugaalassa vuoden 2006 mieleenpainuvimman okin tittelin sai kraadin oki. Toivottavasti sama linja jatkuu tänä vuonna! 11.4. SaTun oki Millaisia maanpuolustuksellisia linjoja vetää Satakunnan Turva? Sen näemme huhtikuun 11. pvä, kun SaTusta kajahtaa. 25.4. Elävän mallin oki Kulttuurisihteerimme järjestää osakuntalaisille huikean mahdollisuuden piirtää elävästä mallista! Liekö alastonmalli itsekin satolainen... Tule ottamaan selvää! KARHUNKIERROS 1/2007 17
Milano luksusta ja glamouria? teksti: Suvi Peltoniemi Vau, siis oot sä asunut Milanossa! Se on varmaan ollut älyttömän hienoa. Kunpa pääsisin itsekin sinne shoppailemaan Niinpä. Milanohan on tunnetusti muodin Mekka. Se määrittelee yhdessä Pariisin ja New Yorkin kanssa koko maailmalle sen, miten kuuluisi pukeutua, mikä on seuraavaksi in ja mikä ehdottomasti out. Olipa ensi sesongin muotivaatteissa sitten järkeä tai ei, niin kuitenkin huippusuunnittelijoiden määrittelemiä tyylejä tulisi orjallisesti noudattaa, jos haluaa olla tyylikäs. Tämän huomasi Milanossa hyvin, sillä talvipakkasillakin hienot naiset kulkivat napa paljaana, minihameissa ja korkokengissä. Kaikki muu on toissijaista, kunhan vain on muodikas. Sama ilmiö on rantautunut jo Suomeenkin ja se tuntuu juurtuvan tänne vuosi vuodelta yhä tiukemmin. Vaikka tuulipuku olisi kuinka käytännöllinen räntäsateessa ja viimassa, niin eihän sellaista ainakaan kukaan tyylitietoinen kaupunkilainen laittaisi päällensä kuin pahimmissa painajaisissaan. Milanossa vaatteet ovat itseisarvo ja ihmisiä arvioidaan pukeutumisen perusteella. Vaatteiden lisäksi myös laukut, korut ja kengät ovat tärkeitä. On myös ensiarvoista, että asusteilla on kallis ja arvostettu tuotemerkki. Tämä pätee sekä miehiin että naisiin. Siksi vaatteisiin käytetäänkin todella paljon rahaa. Muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan italialaiset kuluttavat enemmän rahaa pukeutumiseen kuin minkään muun EU-maan kansalaiset. Keskituloiset ja köyhemmätkin ihmiset saavat mahdollisuuden koreilla muotiluomuksilla piratismin ansiosta. Milanossa on joka viikko useita katumarkkinoita, joissa myydään kopioita Tod s:in kengistä, Louis Vuittonin laukuista ja Ray-Banin aurinkolaseista. Erityisesti tummaihoiset siirtolaismiehet ovat havainneet tämän markkinaraon ja he pyrkivät hyödyntämään sitä kaikin keinoin. He yrittävät myydä tuotteitaan jopa lähes väkipakolla, jos se ei tunnu helpommin onnistuvan. Hintakin voi pudota alkuperäisestä 50:stä jopa 10 euroon, jos potentiaalinen asiakas ei tuotetta muuten suostuisi ostamaan. Jos ei halua tukea laittomuuksia ja täten boikotoi piraattituotteita, perustuloisen (ja etenkin opiskelijan) on turha haaveilla Pradan laukusta (pienikin voi maksaa 600 euroa), saatikaan Armanin vaatteista. Milanon kuuluisimmalle muotikadulle Monte Napoleonelle, jossa sijaitsevat lähes kaikkien huippubrändien liikkeet, kuten esim. Versace, Dolce&Gabbana ja Ferragamo, voi tavallinenkin ihminen mennä kävelemään, mutta liikkeisiin on turha pyrkiä sisälle: viimeisen päälle tälläytyneet myyjät estävät sen jo katseillaankin viestittäen, että pääsy vain sellaisille, joilla on todella varaa ostaakin jotain. Vaikka tyyliä ei voi ostaa rahalla, niin design-vaatteita kylläkin. Valitettavasti en saanut lottovoittoa tai suurta perintöä asuessani Milanossa, joten minuun saattaa yhä törmätä tuulipuku päällä Talon portaikossa. 18 KARHUNKIERROS 1/2007
Matkustelua Filippiineillä Manila on Kaakkois-Aasian persereikä. Saavuin tähän johtopäätökseen jumittaessani toista tuntia hikisessä bussissa keskellä pahinta ruuhka-aikaa Manilan keskustassa. Toista yhtä saasteista, meluisaa ja rumaa kaupunkia en vuoden mittaisella Aasian-reissullani löytänyt. teksti ja kuvat: petteri laine Toisen maailmansodan jälkeen raunioista rakennettu kaupunki on kasvanut hallitsemattomasti. Ainut miellyttävä osa Vanha Manila on onnistuttu pilaamaan rakentamalla sen ympärille golf-kenttä turisteille. Päätin, että pari päivää kaupungissa saa riittää ja ostin lauttalipun Palawanin saarelle. Koska Filippiineillä oli sadekausi, ei turistikausi ollut varsinaisesti vilkkaimmillaan. Tämä näkyi myös lautalla koko laivassa oli lisäkseni viisi ulkomaalaista ja nekin paremmissa luokissa. Lippuni oikeutti minut alimman kannen makuupaikalle, noin kahdensadan hengen yhteiseen huoneeseen. Yllätyin suuresti havaitessani, että alakannella oli ilmastointi. Selkeästi kuitenkin ilmastointi oli filippiinoille liikaa, sillä kaikki ovet ja ikkunat avattiin nopeasti ja sisään tulvi rauhoittava kolmekymmenasteinen tropiikin ilmasto. Kulutin aikaa katsellen filippiinojen karaokevideoita ja kuunnellen livekaraokea laivan baarissa (mm. karmaisevan dueton Evanescencen hitistä tagaloksi). Jostain syystä karaoke on Filippiineillä tosi iso juttu, ja kaikki ottavat osaa ihan sama osaavatko laulaa vaiko eivät. Seuraavana aamuna heräsin taas karaoken sulosointuihin. Sekopäistä porukkaa. Kävin syömässä huvittavan imitaation englantilaisesta aamiaisesta ja pakenin laivan kannelle, pois karaoken hurmasta. Lopulta saavuimme Palawanille noin 24 tunnin reissun jälkeen. Odotukseni olivat korkealla, ja mielessäni kuvittelin kuinka kaunis paikka Puerto Princesa olisikaan. Petyin aika rajusti. PP oli Manila minikoossa. Betonia, betonia, paskaa, ja lisää betonia... Sen siitä saa, kun ei kanna opaskirjaa mukanaan. Selvisi kuitenkin, että PP on vain välietappi, josta suunnataan ympäröiville rannoille. Port Barton oli ensimmäinen kohde. Hakeuduin yöksi jonkinlaiseen hotelliin, jossa asui minun lisäkseni lähinnä torakoita. Sen jälkeen, kun Manilassa nyrkin kokoinen torakka päätti herättää minut kiipeämällä selkääni pitkin, en ole voinut suhtautua noihin pikku veijareihin enää yhtä välinpitämättömästi. Ennen annoin niiden juoksennella lattialla vapaasti, nyt liiskasin ne armotta. Aamulla heräsin myöhemmin kuin olin aikonut. Suuntasin suoraan KARHUNKIERROS 1/2007 19
paikalliselle torille, joka toimi myös bussiasemana. Pienestä luukusta löysin naisihmisen, joka ystävällisesti ilmoitti, että kaikki bussit Port Bartonin suuntaan olivat jo lähteneet. Sabangin ja El Nidon bussit myös. Kirosin surkeaa epäonnistumistani, ja suuntasin takaisin kämpille. Seuraavana päivänä yritin uudestaan aamukuudelta. Samasta pienestä luukusta löysin saman naisihmisen, joka ilmoitti, että tällä kertaa bussi lähtee siinä seitsemän maissa. Odoteltuani tunnin verran, bussi todellakin saapui! Kuski käski istumaan bussiin ja minähän tottelin. Jonkin aikaa bussissa istuttuani päätin kysäistä lähtöaikaa. Noin kymmeneltä, jos on tarpeeksi porukkaa, kuului vastaus. Kiroilin suomeksi kukaan ei kuitenkaan ymmärtäisi. Odotellessani paikallinen rantojen asukki liittyi seuraani ja alkoi tarjota olutta. En osannut sanaakaan tagaloa, eikä filippiino tietenkään osannut englantia, mutta yhteinen kieli löytyi kuitenkin pullosta, sillä molempia selvästi vitutti yhtäläisesti bussin viivästyminen. Tarjosimme vuorotellen bissejä toisillemme ja loppujen lopuksi aika kului suhteellisen nopeasti. Ky m m e n e n maissa seuraamme liittyi kanadalais-taiwanilainen pariskunta. Näihin aikoihin bussikuski päätti ilmoittaa, että saatiin liian vähän porukkaa kasaan, joten bussi ei liiku Only US dollaa, sir. mihinkään. Vaivuin syvään epätoivoon, ja suunnittelin jo hienosti alkaneen ryyppäämisen jatkamista. Saimme kuitenkin selville, että tunnin päästä lähtee toinen bussi hieman samaan suuntaan. Odoteltuamme vielä vähän lisää aloimme vihdoinkin edetä kohti Port Bartonia. Reissu oli miellyttävä. Bussi oli hieno jäänne toisen maailmansodan ajoilta, mutta kulki kuitenkin eteenpäin, ja tie oli suorastaan herkullisen hyvässä kunnossa. Maisemat olivat kauniita, heti PP:n ulkopuolella asumukset muuttuivat rumista betonimörskistä bambumajoiksi lehtikattoineen. Bussi jätti meidät kaatosateessa San Joseen, jonka kutsuminen kaupungiksi on vähintäänkin hupaisaa: pari bambumajaa ja bussipysäkki. Palkkasimme 20 KARHUNKIERROS 1/2007