Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas 29.11.2012 Mika Muinonen
Taustaa (1) Bioenergia on maakunnallinen kärkiala Etelä-Savossa maan parhaat metsät ja suurin hyödyntämätön potentiaali Alueella vahva osaaminen metsäenergian laajamittaisesta hyödyntämisestä jo 1990 luvun alusta Suurempia CHP laitoksia ei alueelle enää rakenneta Torrefiointi on alueen toimijoille vanha juttu, sitä on tehty jo 1990 alusta Alueella on vahva yhteistyö eri toimijoiden välillä metsänomistajista energiantuottajiin 29.11.2012 www.miktech.fi 2
Taustaa (2) Biologistiikkakeskuksen suunnittelu alkoi 2009 yhteistyössä mm. paikallisten energiayhtiöiden kanssa Vuonna 2010 teetettiin toteutettavuusselvitys/ liiketoimintasuunnitelma, jossa biohiilipelletti nousi esiin mielenkiintoisena jalostusmahdollisuutena Vuonna 2011 tehtiin torrefiointiteknologiaan ja markkinoihin liittyviä selvityksiä ja tutustuttiin olemassa oleviin teknologioihin ja laitoksiin Kaavoitustyö ja liikennejärjestelysuunnittelu aloitettiin 2011 29.11.2012 www.miktech.fi 3
Ristiinan Pelloksen teollisuusalue Järvi-Suomen Voima Oy (65 MW) UPM-Kymmene Wood Oy Pelloksen Vaneritehtaat RISLOG Valtatiet 13 ja 15 Biologistiikkakeskus Biohiilipellettilaitos (2 x 100 000 t/a) Syvävesisatama Rautatie Logistiikkakeskuksen puun käyttö noin miljoona kiintokuutiota Biohiilipellettituotanto 200 000 t/a
Miksi Ristiinaan? Toiminnalle on olemassa erinomainen tontti raaka-ainevarojen keskellä Alueella valtatie-, rautatie- ja vesiyhteydet Olemassa oleva kaava mahdollistaa toiminnan käynnistämisen. Biohiilituotanto on mahdollista lähes kaksinkertaistaa suunnitellusta. Hyvät integrointimahdollisuudet olemassa olevaan toimintaan 5
Ristiinan biologistiikkakeskuksen tilanne (1) Raaka-aineen saatavuus Saatavuusselvitykset tehty 2010, parhaillaan on menossa päivitys, jossa hyödynnetään uusinta käytettävissä olevaa tietoa Yhteistyö paikallisten metsänomistajien kanssa aloitettu, jonka tavoitteena edistää energiapuujakeiden saatavuutta Saatavuusselvityksiä on tehty myös laajemmalle alueelle myös tuontiraaka-aineelle 29.11.2012 www.miktech.fi 6
Ristiinan biologistiikkakeskuksen tilanne (2) Kaava Tavoitteena on, että kaava valmistuu 2013 loppuun (nykyinen kaava mahdollistaa toiminnan käynnistämisen) Kaavasuunnittelun valmisteluaineistosta annettiin määräaikaan mennessä vain 12 huomautusta, joista vain kolme koski logistiikkakeskusta (melutaso, uusi tie) Maakuntaliiton kannan mukaan valtatien, rautatien ja syväsataman solmukohta muodostaa erinomaisen pohjan alueen kehittämiselle biomassan jalostukseen. 29.11.2012 www.miktech.fi 7
Ristiinan biologistiikkakeskuksen tilanne (3) Ratayhteys/tieyhteys Suunnitteilla uusi tieyhteys, joka on mukana kaavamuutoksessa, neuvottelut viranomaisten kanssa käynnissä. Ratayhteyden perusparannus on kirjattu Liikenneviraston suunnitelmiin vuodelle 2014 29.11.2012 www.miktech.fi 8
Ristiinan biologistiikkakeskuksen tilanne (4) Ympäristölupa / YVA prosessi Neuvottelut viranomaisten kanssa aloitettu alkuvuodesta, ei vaadi YVA prosessia Luvanhakuprosessi voidaan aloittaa nykyisellä kaavalla Kaavamuutos ja laitoksen ympäristölupa viedään eteenpäin rinta rinnan Ympäristövaikutuksiin liittyviä selvitykset Biologistiikkakeskuksen meluselvitys lokakuussa Toiminnan ympäristövaikutuksista valmistuu joulukuussa 29.11.2012 www.miktech.fi 9
Yhteenveto Ristiinalla on meidän näkemyksen mukaan parhaat edellytykset biohiilipellettituotannolle Suomessa Todennettua teknologia alkaa olla saatavilla lähiaikoina Tavoitteena on että tuotanto alkaisi 2015 Miktechin tehtävänä on luoda edellytykset toiminnalle 29.11.2012 www.miktech.fi 10
Biosaimaa klusteri Biosaimaa- hallitsee metsäenergiaketjun puun hankinnasta ja logistiikasta biomassan käsittelyyn, jalostukseen ja energiantuotantoon. Sen tavoitteena on kolminkertaistaa hakkeen käyttö ja klusterin pk-yritysten liikevaihto, sekä saada biojalostuslaitoksia Etelä-Savoon; yksi kärkihanke on Ristiinan biohiilitehdas. Klusterityöhön osallistuu tällä hetkellä yli 20 yritystä ja muuta toimijaa. 29.11.2012 www.biosaimaa.fi 11
Biohiilipellettituotannon pilotointi Pilotointia on valmisteltu yhdessä Etelä- Savon Energian, Jartek Oy:n ja Promicco Oy:n kanssa Kokonaisuuteen liittyy myös Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Mikkelin ammattikorkeakoulun tutkimushanke Tavoitteena kehittää teknologiaa ja saada tietoa täyden mittakaavan laitosta varten Tuotettava biohiilipelletti on tarkoitus hyödyntää kivihiilen käyttäjien testeissä Tavoitteena on, että kokonaisuus käynnistyy vuoden 2013 alussa Etelä-Savon Energia Oy Voimalaitos Biohiilipellettituotanto n. 3 000 t/a Toteutus 2013-2014 29.11.2012 www.biosaimaa.fi 12
Aiheeseen liittyviä julkaisuja www.biosaimaa.fi Julkaisut: Map of torrefaction plants, 1/2013 Environmental impacts of torrefied wood pellet production, 12/2012 Torrefaction of biomass, 03/2012 Artikkelit: Biohiilipellettimarkkinat, 12/2012 Kilpailu biomassasta kovenee uusien käyttömuotojen myötä, 07/2012 Ylijohtaja Esa Härmälä: Biohiilipelletin tuotanto palvelee Suomen energiapolitiikan tavoitteita, 05/2012 Mikkelin seudulle bioenergia-alan osaamisen keskittymä, 02/2012 29.11.2012 www.biosaimaa.fi 13
Biohiili on esillä yhä enemmän 29.11.2012 www.biosaimaa.fi 14