BIOENERGIA KEHITTÄMISOHJELMA Tiivistelmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BIOENERGIA KEHITTÄMISOHJELMA 2011-2015 Tiivistelmä"

Transkriptio

1 BIOENERGIA KEHITTÄMISOHJELMA Tiivistelmä

2 Tiivistelmä Energian käyttö kasvaa globaalisti ja paineet uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiselle kasvavat. Suomen tavoitteena on nostaa uusiutuvien energioiden osuus energian loppukulutuksesta vuoden ,5 %:n tasosta 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä. Lisäystavoitteet kohdistuvat ensisijaisesti metsäenergiaan. Etelä-Savossa on maan parhaat metsät ja metsävarat. Metsäenergian hyödyntäminen on alueella maailmalaajuisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen korkealla tasolla, kuten myös alueen toimijoiden osaaminen koko ketjun osalta. Vielä emme ole kuitenkaan pystyneet täysin hyödyntämään mahdollisuuksia, joita metsäenergia meille tarjoaa. Mikkeli on valinnut elinkeinostrategiassaan bioenergian yhdeksi keskeiseksi kehittämisen kärkialaksi ja on sitoutunut omassa toiminnassaan edistämään nyt luotavan kehittämisohjelman toteuttamista. Kehittämisohjelma on pohjana Etelä- Savon bioenergia-alan liiketoiminnan systemaattiselle kehittämiselle. Kehittämisohjelma on laadittu Mikkelin seudun osaamiskeskuksen toimesta yhteistyössä alueen yritysten, tutkimuslaitosten, rahoittajien, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa. Kehittämisohjelmaa toteutetaan jatkossa Biosaimaa klusterilla, josta rakennetaan kansainvälisesti verkottunut merkittävä toimija. Toimintaa koordinoi Miktech, sitä johtaa jäsenistä koostuva ohjausryhmä ja sen strategisten toimintalinjojen toteuttamisesta vastaavat klusterin toimijoista muodostetut työryhmät. Kehittämisohjelman painopisteenä on metsäenergia. Ohjelman strategiset toimintalinjat ovat bioenergia-alan yritysten liiketoiminnan kasvattaminen, metsäbiomassan käytön lisäys ja jalostusasteen nosto sekä alueen profiilin nostaminen metsäbioenergian osaajana. Mahdollisuuksina on tunnistettu erityisesti uudet polttoainejalosteet ja niihin liittyvä teknologia, logistiikka sekä hajautettu energiantuotanto ja niihin liittyvät uudet toimintamallit. Kehittämisohjelman keskeisenä tavoitteena vuoteen 2015 mennessä on kaksinkertaistaa alan yritysten liikevaihto, lisätä T&K-toimintaa, kasvattaa polttoaineen jalostustoimintaa ja nostaa alue kansallisesti tunnetuksi metsäenergian edelläkävijäksi. Keskeisiä toimenpiteitä ovat mm. Ristiinan biologistiikkakeskuksen ja uusien polttoaineiden jalostuslaitosten investointihankkeiden edistäminen sekä uusien hajautettujen energiantuotantoratkaisujen kehittäminen ja käyttöönotto alueella. Kehittämisohjelman luominen ja sen toteutus ovat keskeinen osa Mikkelin seudun osaamiskeskuksen toimintaa Uusiutuva Metsäteollisuus klusterissa. 2

3 BIOENERGIA KEHITTÄMISOHJELMA SISÄLTÖ Metsäenergian merkitys kasvaa 4 Etelä-Savon nykytila ja mahdollisuudet 5 Keskeiset toimijat 6 Missio ja visio 7 Strategiset tavoitteet Strategiset toimintalinjat BIOSAIMAA -klusterin toiminnan organisointi 10 Keskeiset toimenpiteet 11 3

4 Metsäenergian merkitys kasvaa EU maiden tavoitteena on yli kaksinkertaistaa biomassan energiakäyttö vuoden 2007 tasosta vuoteen Monissa jäsenmaissa kansalliset tavoitteet ovat vielä tätä selvästi suuremmat. Suomessa suurin rooli uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamisessa on metsäenergialla. Tavoitetta tullaan edistämään investointituilla, pienpuun energiatuella haketuksiin sekä pien-chp:n syöttötariffein. Alan voimakasta kasvua tukevat vallitsevat megatrendit kuten ilmaston muutos, energian kulutuksen kasvu sekä kansainväliset päästöjen vähennystavoitteet. Metsäteollisuuden supistukset vähentävät puun käyttöä ja sitä kautta myös bioenergiantuotantoa, mutta toisaalta raaka-aineen käytön lisääntymistä on odotettavissa suunnitteilla olevien biojalostamojen käynnistyttyä. Lähiaikoina markkinoille tulee uusia biopolttoainejalosteita, joita voidaan käyttää kivihiilen, öljyn tai liikennepolttoaineiden korvaamiseen. Nämä uudet jalosteet laajentavat biopolttoainemarkkinoita mahdollistaen uutta vientitoimintaa. Uusien biojalosteiden tuottaminen vaatii yhä enemmän uutta teknologiaa eri hankinta- ja jalostusvaiheisiin tarjoten uusia liiketoimintamahdollisuuksia teknologiayrityksille. Uusien teknisten ratkaisuiden lisäksi on jatkossa yhä enemmän tarve kokonaisvaltaisille asiakaslähtöisille konsepteille. Metsäenergian raaka-aineen hankinnassa tullaan näkemään muutoksia. Kiristyvä kilpailu metsäteollisuuden kanssa ensiharvennuskohteiden runkopuusta/ainespuusta nostaa todennäköisesti puupolttoaineen hintaa. Metsänomistuksen pirstaloituminen jatkuu, mikä aiheuttaa haasteita raaka-aineen hankinnalle. Toimialan haasteina ovat metsäenergiakentän hajanaisuus ja tukiriippuvuus, jotka vaikeuttavat alan pitkäjänteistä kehittämistä. Lisäksi metsäenergian käyttömäärien kasvaessa voi tulla pula puupolttoaineen hankinnan työvoimasta ja konekalustosta. Haasteita on, mutta metsäenergian tarjoamat mahdollisuudet ovat sitäkin suuremmat. 4

5 Etelä-Savon nykytila ja mahdollisuudet NYKYTILA Valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti tarkasteltuna metsäenergian käyttö on alueella erittäin korkealla tasolla. Alueella on valtakunnan parhaat metsävarat ja metsänkasvu vahvaa sekä vahva osaaminen raaka-aineen hankinnassa. Hakatusta puutavarasta menee noin kolme neljännestä jalostamattomana maakunnan ulkopuolelle. Metsäenergia-alalla toimivat yritykset ovat pieniä ja teknologiayrityksiä vähän, mutta niistä löytyy kilpailukykyistä osaamista ja kasvupotentiaalia. Metsäenergian tutkimus- ja kehitysresursseja on vähän, mutta ne ovat laadukkaita. MAHDOLLISUUDET Päästä osalliseksi bioenergia-alan globaalista kasvusta ja moninkertaistaa alan yritysten liiketoiminta. Saada alueelle uusia kasvuyrityksiä niin tuotanto- kuin teknologiasektorille. Kasvattaa metsistä saatavaa taloudellista hyötyä ja kehittyä Suomen merkittävimmäksi uusien metsäenergiajalosteiden tuottajaksi. Nostaa alue tunnetuksi metsäenergiaosaamisen keskittymäksi. Saada alueelle biopolttoainetuotannon lisäksi muuta biojalostustoimintaa. 5

6 Keskeiset toimijat Alueen bioenergia-alan yritykset ovat pääsääntöisesti pieniä teknologiayrityksiä. Suurimmat toimijat ovat alueella toimivat energiayhtiöt joiden lisäksi alueelta löytyy myös suurehkoja yrityksiä, joiden toiminta sivuaa bioenergiaa tai liittyy bioenergiaan. Keskeisin bioenergia-alan T&K toimija on Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT Savo). Muita toimijoita ovat MAMK, Aalto-yliopisto pienyrityskeskus, Esedu, MTT Mikkeli ja Ruralia -instituutti. Metsäpuolen keskeisiä toimijoita ovat Etelä-Savon Metsäkeskus, Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ja Metsänhoitoyhdistys Järvi- Savo. KUVA Alueen keskeiset bioenergia-alan toimijat 6

7 Missio ja visio MISSIO Klusterin tehtävänä on lisätä Etelä-Savon metsäenergiavarojen käyttöä siten, että siitä hyötyvät arvoketjun kaikki toimijat taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. VISIO Vuonna 2020 Etelä-Savo on Suomen merkittävin uusien metsäenergiajalosteiden tuottaja. Alue on valtakunnallisesti tunnettu uusien metsäenergiateknologioiden käyttöönottaja ja kehittäjä. 7

8 Strategiset tavoitteet Vuosi 2013 Tavoitteena on vakiinnuttaa klusterin toiminta, käynnistää uusia liiketoimintaa lisääviä kehityshankkeita, laajentaa yhteistyöverkostoa ja tuoda Biosaimaa klusteri osaksi kansallista bioenergiaverkostoa. Tavoitteena on myös tiivistää yhteistyötä Energiateknologia -klusterin kanssa ja lisätä klusterin toimijoiden vientitoimintaa. Investointihankkeista keskeinen tavoite on biologistiikkakeskuksen käynnistäminen. Vuosi 2015 Tavoitteena on kaksinkertaistaa alueen bioenergiasektorin pk-yrityksien liikevaihto, josta merkittävä osa tulee vientitoiminnasta, saada alueelle vähintään viisi uutta alan yritystä ja kaksinkertaistaa metsähakkeen käyttö vuoden 2011 tasosta. Tavoitteena on myös vahvistaa T&K toimintaa ja nostaa alue kansallisesti tunnetuksi metsäenergian edelläkävijäksi ja uuden teknologian kehittäjäksi ja käyttöönottajaksi. Investointihankkeiden osalta tavoitteena on biohiilipellettitehtaan käynnistyminen. Vuosi 2020 Tavoitteena on kolminkertaistaa alueen bioenergiasektorin pk-yrityksien liikevaihto, saada alueelle vähintään kymmenen uutta alan yritystä, kolminkertaistaa metsähakkeen käyttö vuoden 2011 tasosta. Tavoitteena on myös, että alueella on uusia biojalostuslaitoksia ja että puusta jalostetaan alueella yli kolmannes. Tavoitteena on myös, että T&K toiminta on edelleen vahvistunut ja alue on kansainvälisesti tunnettu osaamisestaan ja merkittävä osa uudesta liiketoiminnasta tulee viennistä. 8

9 Strategiset toimintalinjat Metsäenergia-alan yritysten liiketoiminnan kasvattaminen Bioenergia-alan teknologiayritykset omaavat merkittävän kasvupotentiaalin. Erityisosaamista löytyy mm. hakkuritekniikasta, uusista logistiikkaratkaisuista, biomassan käsittely- ja mittausteknologiasta. Kasvupotentiaalia on myös koko metsäenergiaketjun yrityksissä puunkorjuusta, kuljetukseen, jalostukseen ja lämpöyrittäjyyteen. Toimivat yritykset ovat pääosin pieniä ja toimivat kapeilla osaamisalueilla. Yritysten systemaattinen kehittäminen ja yritysten välisen yhteistyön tiivistäminen ja uusien kumppaneiden löytäminen mahdollistaa olemassa olevien tuotteiden kehittämisen ja kilpailukyvyn parantamisen sekä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisen. Metsäbiomassan käytön lisäys ja jalostusasteen nosto alueella Etelä-Savo on puuntuotannossa ja puuvarojen hyödyntämisessä Suomen merkittävin maakunta. Metsäbiomassaa voidaan hyödyntää entistä enemmän. Valtaosa raakaaineesta viedään tällä hetkellä alueen ulkopuolelle jalostettavaksi. Jalostustoimintaa tulee alueella lisätä ja raaka-aineen saatavuus varmistaa, mikä vaatii yhteistyötä koko ketjun kaikkien toimijoiden välillä. Alueellisesti metsäenergian käyttöä voidaan lisätä kehittämällä ja käyttöönottamalla hajautetun sähkön ja lämmöntuotannon konsepteja. Jatkossa biopolttoainejalosteiden lisäksi myös muut uudet biojalosteet tarjoavat kasvumahdollisuuksia. Alueen profiilin nostaminen metsäenergian osaajana Etelä-Savo on tunnettu metsävaroistaan ja alueella käytetään metsäenergiaa poikkeuksellisen paljon, vaikka alueella ei ole selluteollisuutta. Etelä-Savoa ei tällä hetkellä tunnisteta metsäenergian osaamiskeskittymänä, vaikka osaamista ja edellytyksiä on. Alueen osaamista tulee tuoda enemmän esille ja sitä tulee täydentää lisäämällä yhteistyötä muiden alueiden toimijoiden kanssa. Profiilin nostamisella ja kansallisen sekä kansainvälisen yhteistyön lisäämisellä parannetaan alueen houkuttelevuutta. 9

10 Toiminnan organisointi BIOSAIMAA KLUSTERI Yritykset, julkishallinto, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, rahoittajat ja muut sidosryhmät Strategiset toimintalinjat Metsäenergia-alan yritysten liiketoiminnan kasvattaminen - Työryhmät Metsäbiomassan käytön lisäys ja jalostusasteen nosto - Työryhmät Alueen profiilin nostaminen metsäenergian osaajana - Työryhmät Koordinaattori: :n kehityspäällikkö (johtaminen, koordinaatio, hallinto) Ohjausryhmä Johtaja Juha Pulliainen, Etelä-Savon ELY -keskus Toimitusjohtaja Erkki Karppanen, Etelä-Savon Energia Oy Maakuntainsinööri Marko Tanttu, Etelä-Savon maakuntaliitto Professori Tapio Ranta, Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT Savo) Kehitysjohtaja Kalevi Niemi, Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy Johtaja Antti Heikkilä, Metsäkeskus Etelä-Savo Johtaja Timo Leskinen, Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi Tekninen johtaja Jouni Riihelä, Mikkelin kaupunki Toimitusjohtaja Jarmo Hyvärinen, Raskaankaluston korjaamo Jarmo Hyvärinen Johtaja Timo Holmberg, Rejlers Oy Toimitusjohtaja Seppo Rasimus, Saimatec Engineering Oy Johtaja Heikki Tirkkonen, Suur-Savon Sähkö Oy 10

11 Keskeisiä toimenpiteitä Metsäenergia-alan yritysten liiketoiminnan kasvattaminen Toimijoiden välisen yhteistyön lisääminen T&K hankkeiden edistäminen Pk-yritysten systemaattinen liiketoiminnan kehitys Yhteismarkkinointi ja yritysten vientitoiminnan edistäminen Verkostoituminen kansallisesti ja kansainvälisesti Metsäbiomassan käytön ja jalostusasteen nosto alueella Metsänomistajien motivointi ja yhteistyön tiivistäminen ketjun eri osapuolien välillä sekä energiapuumarkkinoiden kehittäminen Uusien bioenergiaketjun toimintamallien kehittäminen ja käyttöönotto alueella Uusien biojalostuslaitosten syntymisen edistäminen alueella esim. biohiili, pyrolyysiöljy Pienen kokoluokan sähkön ja lämmön yhteistuotannon käyttöönotto ja uusien toimintamallien kehitys Pysyvän metsäenergianeuvontapisteen perustamismahdollisuuksien selvittäminen Alueen profiloituminen metsäenergian osaajana Klusterin toiminnan kehittäminen Verkostoituminen kansallisten ja kansainvälisten tärkeiden toimijoiden kanssa Kansallisten alan tapahtumien järjestäminen Uuden teknologian käyttöönotto alueella (mukaan myös julkinen sektori). Metsäenergiaosaamisen näyteikkunan luominen 11

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas. 29.11.2012 Mika Muinonen

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas. 29.11.2012 Mika Muinonen Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas 29.11.2012 Mika Muinonen Taustaa (1) Bioenergia on maakunnallinen kärkiala Etelä-Savossa maan parhaat metsät ja suurin hyödyntämätön potentiaali

Lisätiedot

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA

ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA ISBEO 2020 ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMA 2020 www.isbeo2020.fi ITÄ-SUOMEN BIOENERGIAOHJELMAPROSESSI Jatketaan vuoden 2008 bioenergiaohjelmaa (Itä-Suomen neuvottelukunnan päätös 2009) Muuttunut poliittinen

Lisätiedot

Kainuun bioenergiaohjelma

Kainuun bioenergiaohjelma Kainuun bioenergiaohjelma Kajaanin yliopistokeskus/cemis-oulu Metsäenergia Kainuussa seminaari 20.11.2012 Sivu 1 19.11.2012 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma 2011-2015 Ohjelman päivitys - Nettikysely

Lisätiedot

Itä-Suomi Uusiutuu Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020

Itä-Suomi Uusiutuu Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020 Itä-Suomi Uusiutuu Itä-Suomen bioenergiaohjelma 2020 ESITYKSEN PÄÄKOHDAT A) JOHDANTO B) ITÄ-SUOMEN ASEMOITUMINEN BIOENERGIASEKTORILLA TÄNÄÄN C) TAVOITETILA 2020 D) UUSIUTUMISEN EVÄÄT ESITYKSEN PÄÄKOHDAT

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala

Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset. 28.4.2009 Joensuu. Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäalan rakennemuutos ja toimintaedellytykset 28.4.2009 Joensuu Metsäalan strateginen ohjelma MSO Juha Ojala Metsäsektori Suomessa + Klusteri työllistää suoraan ja välillisesti n. 200 000 työntekijää

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun

Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Metsäklusteri muutosten kourissa - uusilla tuotteilla uuteen kasvuun Merenkulun ja tekniikan koulutuksen 250-vuotisjuhlaseminaari Kymenlaakson ammattikorkeakoulu 16.10.2008 Teija Meuronen Suomen metsäteollisuuden

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet

Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Innovaatioseminaari Kokkola 15.11.2011 Uuden alueellisen metsäohjelman painopisteet Jorma Vierula Etelä-Pohjanmaan metsäkeskus 1 Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueellinen metsäohjelma 2012-2015 2 Linjaukset

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

Kilpailu biomassasta kovenee puun uusien käyttömuotojen myötä

Kilpailu biomassasta kovenee puun uusien käyttömuotojen myötä Kilpailu biomassasta kovenee puun uusien käyttömuotojen myötä Lappeenrannan yliopiston bioenergiatekniikan professori Tapio Ranta ennustaa kilpailun biomassasta tulevaisuudessa kovenevan. "Puulle tulee

Lisätiedot

Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja

Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja Taustaa Pohjoisen-Savon maakuntasuunnitelmassa 2030 on linjattu maakunnan taloutta sekä yritysten

Lisätiedot

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Metsäklusteri muutoksessa Metsäalan megatrendit Globalisaatio investoinnit ulkomaille Väestörakenteen

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

rrefiointi kemetsähake öljy energiantuotanto metsäenergia ajautettu logistiikkapalvel hake pellet torrefiointi Biosaimaa - vihreää osaamista

rrefiointi kemetsähake öljy energiantuotanto metsäenergia ajautettu logistiikkapalvel hake pellet torrefiointi Biosaimaa - vihreää osaamista t rrefiointi kemetsähake öljy metsäenergia biohiili laatuhake ajautettu energiantuotanto torrefiointi logistiikkapalvel hake biohiili laatuhak pellet Biosaimaa - vihreää osaamista Biosaimaa - vihreää osaamista

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma Kuntalaisten silmin

Savon ilmasto-ohjelma Kuntalaisten silmin Savon ilmasto-ohjelma Kuntalaisten silmin www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Pohjois-Savon ELY-keskuksen kuntakoulutus 5.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli 1 Maapallon ilmasto muuttuu - nopeus? 2

Lisätiedot

Vesa Sorasahi: Etelä-Savosta uutta liiketoimintaa kestävän kehityksen ehdoilla

Vesa Sorasahi: Etelä-Savosta uutta liiketoimintaa kestävän kehityksen ehdoilla Vesa Sorasahi: Etelä-Savosta uutta liiketoimintaa kestävän kehityksen ehdoilla Innovaatio- ja teknologiakeskus Miktech Oy:n toimitusjohtaja Vesa Sorasahi näkee Suomella olevan mahdollisuus kehittyä kestävän

Lisätiedot

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla 1 Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla Vaskiluodon Voima Oy:n käyttökohteet Kaasutuslaitos Vaskiluotoon, korvaa kivihiiltä Puupohjaisten polttoaineiden nykykäyttö suhteessa potentiaaliin Puuenergian

Lisätiedot

KEHITTYVÄ METSÄENERGIA

KEHITTYVÄ METSÄENERGIA KEHITTYVÄ METSÄENERGIA KEHITTYVÄ METSÄENERGIA 2008-2010 RAHOITUS Hanke kuuluu EU-rahoitteeseen Manner-Suomen maaseutuohjelmaan TAUSTA Suomi on sitoutunut osaltaan toteuttamaan EU:n ilmasto ja energiapolitiikkaa

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Selvityksessä kartoitettiin energiatehokkuuden

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Kestävän energian päivä III Kanta-Häme Metsäenergianäkökulma Janne Teeriaho, Hattulan kunta Häme ohjelma, strateginen maakuntaohjelma 2014+: Häme ohjelma

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011

Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 30.5.2011 Metsäteollisuuden uusi nousu? Toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus pitää Suomen elinvoimaisena Metsäteollisuus on elintärkeä yli 50 paikkakunnalle 50 sellu- ja paperitehdasta Yli 240 teollista

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT

HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT 1 5. 2.2012, U LLA A S IKAINEN, ASKO P U HAKKA, EER O A N TIKAINEN, K A R I LEHTOMÄKI Taustaa ISAT-yhteistyöstä: ISAT (Itä-Suomen ammattikorkeakoulut) on Savoniaammattikorkeakoulun

Lisätiedot

BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS YHTEISKUNTAAN JA YMPÄRISTÖÖN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ 12.12.2006

BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS YHTEISKUNTAAN JA YMPÄRISTÖÖN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ 12.12.2006 BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS YHTEISKUNTAAN JA YMPÄRISTÖÖN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ BIOENERGIAN KÄYTÖN LISÄÄNTYMISEN VAIKUTUS VUOTEEN 2025 MENNESSÄ Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

BIOCLUS-hanke: Developing research and innovation environment in five European regions in the field of sustainable use of biomass resources

BIOCLUS-hanke: Developing research and innovation environment in five European regions in the field of sustainable use of biomass resources BIOCLUS-hanke: Developing research and innovation environment in five European regions in the field of sustainable use of biomass resources Konsortiossa 20 toimijaa, ij viidestä maasta Keskisuomalaiset

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä

Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Uusia mahdollisuuksia suuren ja pienen yhteistyöstä Olli Laitinen Metsäliitto Puunhankinta 1 2 3 Edistämme kestävän kehityksen mukaista tulevaisuutta Tuotteidemme pääraaka-aine on kestävästi hoidetuissa

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Energiahankkeet. Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Energiahankkeet Jukka Väkeväinen Biostuli-hanke Valtimo 9.2.2010 Bioenergiaosaamisen tuotteistaminen liiketoiminnaksi Toteutus 1.8.2008 31.7.2010 Budjetti 199 000 PK

Lisätiedot

TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen

TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen TEM:n energiatuki uudistuu 2013 alkaen Kansallinen cleantech -investointifoorumi Ylitarkastaja Pekka Grönlund 13.12.2012 TEM: rahoitusta uuden teknologian käyttöönottoon Rahoitus 10 M 5 M 1 M Rahoitusta

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011

Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Metsäalan strateginen ohjelma (MSO) 2011 2015 Päättäjien metsäakatemia 14.9.2011 Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma MSO hallitusohjelmassa Toteuttaa

Lisätiedot

Biohiili. Pien-CHP. Pelletit. Biokaasu. Puutisleet. Biojalostusfoorumi Hanke-esittely Prof. Lauri Sikanen

Biohiili. Pien-CHP. Pelletit. Biokaasu. Puutisleet. Biojalostusfoorumi Hanke-esittely Prof. Lauri Sikanen Pien-CHP Biokaasu Biohiili Pelletit Biojalostusfoorumi 30.11.2011 Hanke-esittely Prof. Lauri Sikanen Puutisleet 1 http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/distributed_biobased_economy.pdf 2 http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/distributed_biobased_economy.pdf

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Ympäristöturvallisuuden klusteri

Ympäristöturvallisuuden klusteri Ympäristöturvallisuuden klusteri Heikki Silvennoinen, Ohjelmakoordinaattori Miktech Oy, 18.9.2012 Safesaimaa Mikkeli on valinnut ympäristöturvallisuuden yhdeksi keskeiseksi kehittämisen kärkialueeksi.

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

rrefiointi kemetsähake öljy energiantuotanto metsäenergia ajautettu logistiikkapalvel hake pellet torrefiointi Biosaimaa - vihreää osaamista

rrefiointi kemetsähake öljy energiantuotanto metsäenergia ajautettu logistiikkapalvel hake pellet torrefiointi Biosaimaa - vihreää osaamista t rrefiointi kemetsähake öljy metsäenergia biohiili laatuhake ajautettu energiantuotanto torrefiointi logistiikkapalvel hake biohiili laatuhak pellet Biosaimaa - vihreää osaamista Biosaimaa - vihreää osaamista

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Metsäkeskuksen näkemyksiä metsien hyödyntämisestä. Tulevaisuuden bioenergiaratkaisut seminaari Kuusamo 16.4.2015 Eeva-Liisa Repo

Metsäkeskuksen näkemyksiä metsien hyödyntämisestä. Tulevaisuuden bioenergiaratkaisut seminaari Kuusamo 16.4.2015 Eeva-Liisa Repo Metsäkeskuksen näkemyksiä metsien hyödyntämisestä Tulevaisuuden bioenergiaratkaisut seminaari Kuusamo 16.4.2015 Eeva-Liisa Repo Puheenvuoron sisältöä Suomen metsäkeskuksesta Pohjois-Suomen ja Koillismaan

Lisätiedot

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen

Kansallisen metsäohjelman linjaukset. Joensuu Marja Kokkonen Kansallisen metsäohjelman linjaukset Joensuu 28.4.2009 Marja Kokkonen 1 MIKSI KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015? Toimintaympäristön muutos: Tuotannon ja talouden globalisaatio Venäjän puutullit ja markkinat

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa

Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa Lähilämpöverkoista ja uusista energiaratkaisuista liiketoimintaa matalaenergiarakentamisessa matalaenergiarakentamisessa 26.3.2009 matalaenergiarakentamisessa 1 Kestävä Yhdyskunta 2007-2012ohjelma Lähtökohtia

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana

Lisätiedot

JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011

JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011 JaloJäte-tutkimus Luomupäivä 9.11.2011 Helena Kahiluoto Tausta Ilmastonmuutos ja Itämeren tila Velvoitteet ja energian hinta Vastuullinen kuluttaminen Vajaahyödynnetyt biomassat Tavoite JaloJäte tuottaa

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa 1.3.2008 31.12.2010 Budjetti 917 000 eur Rahoitus: EAKR / Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulunkaaren kunnat, yritykset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous

Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia

Lisätiedot

Koneyrittämisen näkymät ja haasteet. Matti Peltola toimitusjohtaja

Koneyrittämisen näkymät ja haasteet. Matti Peltola toimitusjohtaja Koneyrittämisen näkymät ja haasteet Matti Peltola toimitusjohtaja 1 Maarakennusalan näkymät Talouskasvun kestävyys huolettaa Isoja infrastruktuurihankkeita toteutetaan eri alueilla Talonrakennus elpymässä

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas 1 Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas Metsäteollisuushistorian suurin investointi Suomessa 1,1 miljardia euroa Sellun tuotanto 1,3

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Lapin bioenergiaohjelma 2009 2013

Lapin bioenergiaohjelma 2009 2013 Lapin bioenergiaohjelma 2009 2013 Taustaa Bioenergiaohjelman suunnittelu aloitettiin Lapin TE-keskuksen aloitteesta joulukuussa 2008 Ohjelma päivitettiin syksyllä 2009 Lapin bioenergian koordinaatiohankkeen

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson

Lisätiedot

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus ELYjen toimipaikat ja aluejako Asetusluonnoksen 1.9. mukaan JOHTAJA LUONNOS 14.10.2009

Lisätiedot

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas. 7.5.2013 Mika Muinonen

Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas. 7.5.2013 Mika Muinonen Ristiinan biologistiikkakeskus ja biohiilipellettitehdas 7.5.2013 Mika Muinonen Taustaa (1) Bioenergia on maakunnallinen kärkiala Etelä-Savossa maan parhaat metsät ja suurin hyödyntämätön potentiaali Alueella

Lisätiedot

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Hanna-Liisa Kangas ja Jussi Lintunen, & Pohjola, J., Hetemäki, L. & Uusivuori, J. Metsäenergian kehitysnäkymät

Lisätiedot

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Uusiutuvasta metsäbiomassasta polttonesteeksi Suomesta bioöljyn suurvalta -seminaari 15.10.2012 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen 2 Sisältö Green Fuel Nordic Oy Strateginen näkökulma Taktinen näkökulma

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma

Kainuun metsäohjelma Kainuun metsäohjelma 2016-2020 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö Kainuu metsäohjelmavastaava Kainuun metsäneuvoston sihteeri Kainuun metsäohjelma Metsäneuvoston työkalu Ohjelman valmistelu on tehty yhteistyössä

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

Digitalmikkeli-klusterin strategia Hyväksytty Digitalmikkeli-klusterin ohjausryhmässä

Digitalmikkeli-klusterin strategia Hyväksytty Digitalmikkeli-klusterin ohjausryhmässä Digitalmikkeli-klusterin strategia 2014-2020 Hyväksytty Digitalmikkeli-klusterin ohjausryhmässä 18.2.2014 Sisältö 1. Visio 2020 ja missio 2. Digitalmikkeli-klusteri 3. Toimintalinjat 4. Strategiset tavoitteet

Lisätiedot

Suomen metsät ovat vahva voimavara myös biotaloudessa

Suomen metsät ovat vahva voimavara myös biotaloudessa Suomen metsät ovat vahva voimavara myös biotaloudessa Timo Saarelainen Toimitusjohtaja Green Fuel Nordic Kestävästi hoidettujen metsien uusiutuva puu on raaka-aine, jolle riittää käyttöä ja käyttäjiä,

Lisätiedot

Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015

Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015 Elinkeinojohtaja Aune Ritola-Grahn Parikkalan kunta Biotalouden päätösseminaari 27.1.2015 Kehittämisympyrä haaste ja mahdollisuus Aluekehittämisen näkökulma Alueen kehittäminen paikallisten mahdollisuuksien

Lisätiedot

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely 24.2.2016 Antti Niemi POVERIA BIOMASSASTA Toteutusaika: 1.9.2015-30.6.2018 Budjetti: 798 645 Päärahoittaja: ELY-keskus Euroopan maaseuturahaston varoista Tavoite: Uusiutuvan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2019) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Leila Saari Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke Kysely

Lisätiedot

Biojalostamo Suomen Toimintaympäristössä. Kestävä metsäenergia -seminaari Jerkko Starck

Biojalostamo Suomen Toimintaympäristössä. Kestävä metsäenergia -seminaari Jerkko Starck Biojalostamo Suomen Toimintaympäristössä Kestävä metsäenergia -seminaari Jerkko Starck Sisältö GFN yrityksenä Muuttuva toimintaympäristö Biojalostamon edut Mitä on bioöljy? Mikä on biojalostamo? Biojalostamoprosessi

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna

Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari. 7.9.2010 Hämeenlinna Työtä ja hyvinvointia Hämeen metsistä - metsästrategiaseminaari 7.9.2010 Hämeenlinna Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö 1 Metsäala muutoksen keskellä + Metsätalous ja metsä- ja puutuoteteollisuus

Lisätiedot

Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen

Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen 19.4.2012 Riittääkö bioraaka-ainetta 1 Päästötavoitteet CO 2 -vapaa sähkön ja lämmön tuottaja 4/18/2012 2 Näkökulma kestävään energiantuotantoon Haave: Kunpa ihmiskunta osaisi elää luonnonvarojen koroilla

Lisätiedot

Etelä-Savosta kansainvälisille markkinoille kommenttipuheenvuoro

Etelä-Savosta kansainvälisille markkinoille kommenttipuheenvuoro Etelä-Savosta kansainvälisille markkinoille kommenttipuheenvuoro Kilpailuetua viennistä ja kansainvälistymisestä Ville Paasonen Etelä-Savon teknologia-asiamies Pietarissa Miktech Oy MISSIO: Miktech tuottaa

Lisätiedot

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen

Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus. Mikko Väisänen Maakunnallisten osaamistarvekartoitusten esittelytilaisuus Mikko Väisänen 11.9.2013 Tulevaisuus hanke, kesto: 1.1.2012-30.6.2014 Hankkeella organisoidaan Pohjois-Pohjanmaan ennakointityötä entistä tiiviimmäksi.

Lisätiedot

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum 4.11.2009

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Sari Hänninen 4.11.2009 Hyvinvointitoimialan kehittämisen alkutaival Päijät-Hämeessä LUT School of Innovation Alueelliset kehittäjäorganisaatiot

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian

Lisätiedot

Metsäalan strateginen ohjelma MSO

Metsäalan strateginen ohjelma MSO Metsäalan strateginen ohjelma MSO Metsäalan strategisen ohjelman tavoitteet: MSO:n tavoitteena on: ennakoida ja seurata metsäalan rakennemuutosta, koordinoida metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmän

Lisätiedot

Bioenergia ry Bioenergian puolesta

Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta! Bioenergia-ala on yksi maailman nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä teollisuuden aloista. Suomi on edelläkävijä. Polttoaineen ja

Lisätiedot

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch

Kiertotalouden nykytila energia-alalla. Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 2019, IROResearch Kiertotalouden nykytila energia-alalla Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019, IROResearch Energia-alan kiertotalouden nykytilakartoitus 019 Nykytilakartoituksen mukaan kiertotalous näkyy nykyisin

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely

Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Metsien käytön tulevaisuus hankkeen ohjausryhmän kokous, Metsämiesten

Lisätiedot

Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa

Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Maaseutuohjelman toimeenpanotilanne Pohjois-Savossa Ohjelmakauden kehys 41,456 milj. euroa Sidonta: Yritystuet 22,180 milj. euroa (54,3%) 471 kpl Hanketuet 18,643 milj. euroa (45,7%) 65 kpl Sidonta yhteensä:

Lisätiedot

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten

Lisätiedot

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Käsitteitä Avointa tietoa ovat ne digitaaliset sisällöt ja datat, joita kuka tahansa voi vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä

Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa. 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Biotalousosaamisen kehittäminen Pohjois Savossa 11.11.2014 Kati Lundgren Savon koulutuskuntayhtymä Pohjois Savon biotalousosaajat Projektin tavoitteet tunnistaa ja priorisoida biotalouden osaamistarpeita

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI)

Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Vähähiilisyydestä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yrityksille ja kunnille (VALKI) Hankkeen suunniteltu toteutusaika 1.1.2015 31.12.2017 Taustaa: yhteisöjen rooli energiatehokkuudessa

Lisätiedot