Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 1(11) Tiedepalvelukeskus / kl 11.3.2016 (ve2) KYSin tieteellinen tutkimus 2015 Sisällys 1 Yhteenveto... 1 2 Tutkimushankkeille myönnetty rahoitus... 3 2.1 Valtion tutkimusrahoitus (VTR)... 4 2.2 Julkinen rahoitus... 6 2.3 Toimeksiantotutkimusrahoitus... 6 3 Tieteelliset julkaisut... 6 4 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan toiminta... 7 5 Tilastotieteen palvelut..8 6 Tiedepalvelukeskus..9 1 Yhteenveto Vuonna 2015 KYSin tutkimuksessa merkittäviä tutkimusaloja olivat sisätaudit, muun muassa diabeteksen geenitutkimus ja lihavuustutkimus, sydän- ja verisuonitaudit, Alzheimerin tauti sekä lasten endokrinologia. Lisäksi tutkimusta tehtiin muun muassa syöpätautien (mm. rinta- ja eturauhassyöpä), epilepsian, aivoaneurysman, silmätautien (mm. silmänpohjarappeuma), lastentautien (mm. lasten liikunta ja ravitsemus), tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien (mm. osteoporoosi ja liikunnan kustannusvaikuttavuus), kuvantamisen sekä hoidon vaikuttavuuden ja henkilöstömitoituksen tutkimusalueilla. Vuonna 2015 KYSin tieteelliselle tutkimukselle myönnetyn rahoituksen määrä laski. Tutkimukset näyttävät keskittyvät joihinkin palveluyksiköihin enemmän, mutta kaikissa yksiköissä tehdään tutkimusta. Vuonna 2015 muutokset sekä KYSin sisällä että ympäristössä jatkuivat. Tiukka taloudellinen tilanne kiristyi edelleen ja saattoi suunnata resursseja muuhun kuin tutkimusrahoituksen hakuun ja tutkimuksen tekemiseen. Vuonna 2015 voimassa olevia organisaatiolupia oli vuoden lopussa 667 kappaletta. Luku kertoo kokonaismäärän käynnissä olevista tutkimuksista. Uusia tutkimuksia vuoden 2015 aikana alkoi 146 kpl. Tutkimuksista 40% (268 kpl) on tutkimuksia, joilla on erillinen rahoitus. Rahoitusta saavista tutkimuksista 23% (153 kpl) saa valtion tutkimusrahoitusta (VTR), 9% (59 kpl) akateemista julkista rahoitusta ja 8% (56 kpl) on toimeksiantotutkimuksia. Ilman rahoitusta olevia tutkimuksia ovat mm. akateemisia tutkijayhteistyötutkimuksia, syventäviin opintoihin liittyviä tutkimuksia, rekisterija haastattelututkimuksia sekä KYSin sisäisiä tutkimuksia. Käynnissä olevien tutkimusten ja uusien alkaneiden tutkimusten lukumäärät palveluyksiköittäin vuosina 2014 ja 2015 ovat esitettyinä taulukossa 1.
2/11 Taulukko 1. Käynnissä olevat tutkimukset ja alkaneet uudet tutkimukset palveluyksiköittäin vuonna 2014 ja 2015. TUTKIMUSHANKKEIDEN LUKUMÄÄRÄ PALVELUYKSIKÖITTÄIN VUONNA 2014 JA 2015 Palveluyksiköt Käynnissä olevat hankkeet 2014 / 2015 Uudet hankkeet 2014 / 2015 Kliiniset hoitopalvelut PY100 Kl.hoitopalveluiden hallinto 0/1 0/1 PY110 Kirurgia 25/32 2/5 PY120 Tuki- ja liikuntaelinsairaudet 40/39 9/4 PY130 Lapsuus ja nuoruus 71/76 19/17 PY140 Aistielinsairaudet 44/53 10/11 PY150 Psykiatria 25/24 8/4 PY160 Medisiininen yksikkö 53/62 11/16 PY170 Neurokeskus 49/61 18/15 PY180 Sydänkeskus 39/44 7/11 PY190 Syöpäkeskus, naistentaudit ja synnytys 84/81 21/10 Kliiniset tukipalvelut PY200 Kl.tukipalveluiden hallinto 1/1 1/0 PY210 Kuvantamiskeskus 67/72 19/16 PY220 Anestesia- ja leikkaustoiminta 17/17 4/5 PY230 Päivystys ja tehohoito 20/20 7/6 PY250 Apteekki 4/4 4/1 PY260 Kuntoutus 15/14 0/1 PY270 Ensihoito 6/7 2/3 PY280 Tiedepalvelukeskus 2/2 1/0 Hallinto PY020 Sairaanhoidon hallinto 5/8 2/3 PY030 Hoitotyön hallinto 7/7 3/2 PY060 Yleishallinto 0/0 0/0 YHTEENSÄ 574/625 148/131
3/11 2 Tutkimushankkeille myönnetty rahoitus KYSin tutkimuksille myönnettiin vuonna 2015 rahoitusta yhteensä noin 4,27 milj.. Rahoituslähteitä olivat valtion tutkimusrahoitus (VTR), akateeminen julkinen rahoitus ja ulkopuoliset toimeksiantotutkimukset. KYSin tieteelliseen tutkimukseen myönnetty kokonaisrahoitus laski n. 18% vuosina 2014-2015. KYSin tutkimukselle myönnetty rahoitus 2010-2015 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Kuva 1. KYSin tieteelliselle tutkimukselle myönnetty rahoitus vuosina 2010-2015. Eri rahoituslähteiden vaikutus on ollut vaihteleva eri vuosina. Suurin rahoituslähde on edelleen VTR (54% kokonaisrahoituksesta vuonna 2015). VTR-rahoituksen osuus kokonaisrahoituksesta laski 13%-yksikköä vuonna 2015 verrattuna edelliseen vuoteen, julkisen rahoituksen osuus nousi 16%- yksikköä ja toimeksiantotutkimusten osuus laski 3%-yksikköä.
4/11 Kuva 2. KYSin tutkimusrahoitus euroina rahoituslähteittäin vuosina 2014 ja 2015 (myönnetty rahoitus). 2.1 Valtion tutkimusrahoitus (VTR) Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) myönsi vuonna 2015 KYSin erityisvastuualueelle (erva) 3 081 400 valtion tutkimusrahoitusta (VTR). KYSin erva-alueen VTR-haku järjestettiin syksyllä 2014, johon saapui yhteensä 156 hakemusta, näistä 129 KYSistä. KYS erva-tutkimustoimikunta myönsi hakemusten perusteella rahoitusta 80:lle (51% hakemuksista) erva-alueen tutkimushankkeelle yhteensä 2,73 milj.. Rahoitusta myönnettiin erva-yhteistyötutkimushankkeille, tutkimushankkeille ja väitöskirjatutkimushankkeille. Taulukko 2. VTR-hakemusten ja rahoitettavien hankkeiden osuudet vuonna 2015. Hankeluokka Hakemukset Rahoitettavat Rahoitettavat (%) Osuus kokonaisrahoituksesta (%) Tutkimushankkeet 93 45 48.39% 76.7% Väitöskirja- 53 29 54.72% 13.3% hankkeet erva-yhteistyö 10 6 60.0% 10% hankkeet YHTEENSÄ 156 80 51% 100%
5/11 Organisaatio Tutkimushankkeet Väitöskirjatutkimushankkeet Taulukko 3. Vuonna 2015 organisaatioiden VTR-rahoituksesta rahoitettavat hankkeet luokittain. Ervayhteistyöhankkeet PSSHP 40 23 5 KSSHP 2 3 1 PKSSK 1 1 ESSHP 1 Kuopion kaupunki 1 Niuvanniemen sairaala 1 Ylä-Savon SOTE 1 ISLAB YHTEENSÄ 45 29 6 KYSin tutkimushankkeet saivat valtion tutkimusrahoitusta yhteensä 2,23 milj. (87,1 %). Rahoitusta sai 68 tutkimushanketta. Erva-alueen yhteistyötutkimushankkeille myönnetystä rahoituksesta KYS sai 199 416 (73 %), tutkimushankkeiden rahoituksesta 1 872 495 (89 %) ja väitöskirjatutkimuksille myönnetystä rahoituksesta 306 540 (84 %). KYSin tutkimusten saaman VTRrahoituksen määrä laski 34% edelliseen vuoteen verrattuna. KYSin tutkimushankkeilta perittiin infrakulua yhteensä 22,41 %, josta Tiedepalvelukeskuksen osuus oli 12,41, % ja palveluyksiköiden infran osuus 10 %. STM on yhdessä erva-alueiden tutkimustoimikuntien kanssa määritellyt tutkimuksen painoalueet (STM:n asetus yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoituksesta 718/2013), joille myös KYSin erva-alueen tutkimushankkeiden tulee linjautua. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueet vuosina 2014 2015 ovat: 1) Merkittävien kansanterveysongelmien ja sairauksien ehkäisyn, syntymekanismien, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen perustavaa laatua oleva kliininen ja translationaalinen tutkimus 2) Yksilöllistetyn lääketieteen käyttöönottoon ja biopankkitoimintaan liittyvä tutkimus 3) Erityisen vaikeasti hoidettaviin tai harvinaisiin sairauksiin ja terveysongelmiin liittyvä tutkimus 4) Väestökohorttien kliinis-epidemiologiset seurantatutkimukset 5) Terveyden edistämisen, väestön neuvonnan ja terveyserojen kaventamisen vaikuttavuustutkimus 6) Terveydenhuollon palvelujärjestelmän ja menetelmien tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen, toimintakäytäntöjen muuttamiseen ja osaamisen johtamiseen sekä potilasturvallisuuteen ja laadunhallintaan kohdistuva tutkimus 7) Potilaan ja asiakkaan oikeuksien ja valinnanvapauden toteutumisen terveystieteellinen interventio- ja vaikuttavuustutkimus 8) Valtakunnallisiin kehittämishankkeisiin liittyvä yliopistotasoinen terveydenhuoltotutkimus
6/11 Taulukko 4. Valtion tutkimusrahoitusta saaneiden KYSin hankkeiden sijoittuminen STM:n painoalueille (%). Hankkeet Painoalueet 1-3 Painoalueet 4-8 tutkimushankkeet 79.56 % 20.44 % väitöskirjahankkeet 59.20 % 40.80 % erva-yhteistyöhankkeet 94.17 % 5.83 % 2.2 Julkinen rahoitus Julkinen rahoitus sisältää akateemisista lähteistä, kuten säätiöt, Suomen Akatemia ja EU, saadut rahoitukset. Vuonna 2015 KYSin tutkimushankkeet saivat julkista rahoitusta 1,18 milj.. Julkisen rahoituksen määrä nousi yli kaksinkertaiseksi (106%) edelliseen vuoteen verrattuna. Nousua selittää Suomen Akatemian monivuotisten hankkeiden saamat varat. 2.3 Toimeksiantotutkimusrahoitus Toimeksiantotutkimukset ovat yritysten ja yhteisöjen tilaamia tutkimuksia. Näiden määrässä tapahtui laskua vuonna 2015. Toimeksiantotutkimusrahoitus oli vuonna 2015 yhteensä 0,82 milj.. Toimeksiantotutkimusten rahoituksen määrä laski 28% edelliseen vuoteen verrattuna. 3 Tieteelliset julkaisut Tieteellisten julkaisujen Impact Factor (IF) -pistetiedot kertovat tutkimuksen laadun muutoksista KYS-tasolla. Lopullisia tarkastettuja tietoja julkaisumääristä ja IF-pisteistä vuonna 2015 ei vielä ole. Lopullinen tallennus valmistuu maalis-huhtikuussa 2016. Julkaisujen lukumäärä helmikuussa 2016 on 705 kpl ja IF-pisteiden keskiarvo 4.55. Vuonna 2015 KYSin julkaisujen jufo-pisteet olivat 621 ja keskiarvo 1.34. Taulukko 5. Julkaisujen määrä, IF-julkaisut, IF-pisteiden määrä ja keskiarvo palveluyksiköittäin vuonna 2015 (tilanne helmikuussa 2016). JULKAISUT PALVELUYKSIKÖITTÄIN VUONNA 2015 Palveluyksiköt Julkaisut IF-julkaisut IF-pisteet yht. IFpisteiden ka Kliiniset hoitopalvelut PY110 Kirurgia 49 34 153.80 4.53 PY120 Tuki- ja liikuntaelinsairaudet 17 12 40.34 3.36 PY130 Lapsuus ja nuoruus 40 32 111.69 3.49 PY140 Aistielinsairaudet 48 40 125.00 3.13
7/11 PY150 Psykiatria 30 24 75.49 3.15 PY160 Medisiininen keskus 88 68 428.71 6.30 PY170 Neurokeskus 98 71 394.53 5.58 PY180 Sydänkeskus 31 25 111.30 4.45 PY190 Syöpäkeskus, naistentaudit ja synnytys 32 28 136.64 4.88 Kliiniset tuki- palvelut PY200 Kl.tukipalveluiden hallinto PY210 Kuvantamiskeskus 125 118 617.47 5.23 PY220 Anestesia- ja leikkaustoiminta 13 12 33.91 2.83 PY230 Päivystys ja tehohoito 11 9 27.63 3.07 PY250 Apteekki 5 4 4.09 1.02 PY260 Kuntoutus 16 3 7.36 2.45 PY270 Ensihoito 8 7 31.34 4.48 PY280 Tiedepalvelukeskus 43 33 163.79 4.96 Hallinto PY010 Konsernihallinto PY030 Hoitotyön hallinto 26 19 30.24 2.59 PY020 Sairaanhoidon hallinto 5 4 6.03 1.51 Perusterveydenhuollon yksikkö 15 11 27.18 2.47 YHTEENSÄ 700 544 2526.54 Taulukko 6. Julkaisujen määrä, IF-julkaisut, IF-pisteiden määrä ja keskiarvo vuosina 2013-2015 (vuoden 2015 tilanne helmikuussa 2016). Julkaisut IF-julkaisut IF-pisteet yhteensä IF-pisteet keskiarvo 2013 776 598 3060,4 5,1 2014 808 640 2680,1 4,2 2015 (arvio) 705 557 2535,5 4,6
8/11 Taulukko 7. Julkaisujen jufo-pisteet vuonna 2015 (tilanne helmikuussa 2016). Jufoluokka 0 Jufoluokka 1 Jufoluokka 2 Jufoluokka 3 2015 22 333 88 38 4 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan toiminta Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan käsittelemien asioiden määrä nousi vuonna 2015 verrattuna vuosiin 2014 ja 2013 nähden (267 255 305 kpl). Uusia lausuntohakemuksia tutkimuseettiselle toimikunnalle tuli vuoden 2015 aikana 112 kpl ja muutoshakemuksia 133 kpl. Valtakunnallisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan TUKIJAn siirtämien maksullisten lausuntohakemusten määrä nousi edellisestä vuodesta (7-13 kpl). Tutkimuseettinen toimikunta antoi vuonna 2015 yhteensä 112 lausuntoa. Lausuntomäärässä on tapahtunut hieman kasvua verrattuna edellisiin vuosiin (101 96-112 kpl). Vuonna 2015 lausunnoista 83:een pyydettiin lisäselvityksiä. Lisäselvitysten määrä kasvoi edellisistä vuosista huomattavasti (62 66-83 kpl). Lisäselvitysten määrän nousua selittää osin suostumuksen peruuttamisesta aiheutunut epäselvyys valtakunnan tasolla. Kuva 3. Pohjois-Savon tutkimuseettisen toimikunnan lausunnot ja lisäselvityspyynnöt vuosina 2013-2015. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan käsittelemien asioiden jakautuminen eri organisaatiolle on esitettynä taulukossa 8.
9/11 Taulukko 8. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tutkimuseettisen toimikunnan käsittelemien asioiden jakautuminen eri organisaatiolle. Organisaatio kpl % KYS 176 57.5 UEF 72 23.5 yksityiset firmat 23 7.5 PKSSK 9 2.9 KSSHP 9 2.9 ESSHP 6 2.0 Niuvanniemen sairaala 4 1.3 Varkauden aluesairaala 3 1.0 PPSHP 1 0.3 VSSHP 1 0.3 THL 1 0.3 Neuron 1 0.3 Yhteensä 306 kpl 100% 5 Tilastotieteen palvelut KYS erva biostatistikko palveli 230 henkilöä. Palvelutapahtumia vuonna 2015 oli yhteensä 788 kpl. Palvelutapahtumat jakautuivat KYS erva alueen organisaatioille taulukon 9 mukaisesti. Taulukko 9. Biostatistikon palvelujen jakaantuminen KYS erva alueen organisaatioille. KYS erva organisaatio % osuus palvelusta PSSHP 88% KSSHP 7% PKSSK 4% ISSHP 2% ESSHP 0% 6 Tiedepalvelukeskus Tutkimushallinnon prosessien ja toiminnan kehittämistä tehokkaammaksi ja yksinkertaisemmaksi saatiin toteutettua edellistä vuotta paremmin. Tiedepalvelukeskuksen kehittämishanketta toteutettiin käytännössä ja toimintaa tehostettiin ja nopeutettiin. Sähköisen asioinnin hankkeet (mm. VTRhaku- ja arviointi, laskutukset, etutkija, mittarit, Julki) etenivät sekä yksikkö- että KYS-tasolla ja osaltaan tehostivat toimintaa. Tiedeviestintää kehitettiin mm. uudistamalla SYKe ja internetsivuja, tutkijoille kuukausittain lähetettävällä uutiskirjeellä. Englanninkielinen versio Kliinisen tutkijan kurssista otettiin käyttöön. Lisäksi toteutettiin simulaatio-opetuksena tutkimuksen eettisyyden arviointikurssi. Tiedepalvelukeskuksen henkilöiden asiantuntijuutta sekä tutkimushallinnon että tieteellisen tutkimuksen asioissa kehitettiin edelleen. Lisäksi lisättiin henkilökohtaista palvelua tutkijoille. Tiedepalvelukeskuksen palveluista laadittiin kuvaus (pre- ja post award- palvelut) sekä tehtiin tiedepalvelukeskuksen palvelulupaus. Tutkimuseettisen toimikunnan sähköisen asioinnin suunnittelu aloitettiin. Tiedepalvelukeskuksen Lean-kehittämishanke asiakaspalvelun kehittämiseksi eteni suunnitellusti.
10/11 Vuonna 2015 tiedepalvelukeskuksen hallinnon henkilöstön nettotyöpanos oli 7,4, vakinaisten 6,0 ja määräaikaisten 1,4. Tiedepalvelukeskuksen hallinnon henkilöstön nettotyöpanos laski 2,9 (28,2%) ja henkilöstömenoissa oli säästöä 79 796 (14,4%) verrattuna vuoteen 2014. Syy henkilöstömenojen pienempään vähenemiseen verrattuna nettotyöpanoksen vähenemiseen on se että vuonna 2014 henkilöstö mm. piti säästövapaita ja lomia. Nettotyöpanos oli pienempi kuin aikaisempina vuosina eli henkilöstö työpanos on vähentynyt. Tämä johtuu henkilökunnan vanhempain- ja opintovapaista, joihin ei ole otettu sijaisia. Tiedepalvelukeskuksen hallinnon henkilöstö seuraa työtehtävien jakautumista kokonaistyöstä neljä kertaa vuodessa. Tehtävänkuvan mukainen työ tarkoittaa kunkin henkilön tehtävänkuvassa määriteltyjä työtehtäviä, kehittämistyö yksikön ja oman asiantuntijuuden kehittämistä, pakollinen työ tehtäviä jotka eivät kuulu henkilön tehtävänkuvaan mutta ovat osa työtä ja arvoa tuottamaton työ muuta työtä. Vuonna 2015 TPK:n henkilöstön työtehtävien seurannassa työtehtävistä työtehtävänmukaista ja kehittämistyötä oli 92% työstä. Vuonna 2014 tehtävänmukaisen ja kehittämistyön osuus kaikesta työstä oli 84%. Vuonna 2015 tehtävämukaisen työn osuus nousi eniten (13%) ja suurin lasku pakollisen työn osuudessa (7%). Kuva 4. Tiedepalvelukeskuksen hallinnon henkilöstön työtehtävien seuranta 2014-2015 (%). Tiedepalvelukeskuksen vuoden 2016 toimenpiteitä KYSin tieteellisen tutkimuksen tukemisessa - KYSin sisäisten toimintojen, prosessien ja järjestelmien kehittämisessä otetaan huomioon myös tieteellisen tutkimuksen näkökulma - sähköisen asioinnin ja järjestelmien edelleen kehittämistä jatketaan (etutkija, Julki) - terveystieteellisen tutkimuksen hallinnollinen ohje päivitetään
11/11 - tutkimuseettisen toimikunnan sähköinen asiointi otetaan käyttöön - etutkijan sähköinen allekirjoitus otetaan käyttöön - Tiedepalvelukeskuksen asiakaspalvelun kehittämishanketta jatketaan Lean-periaatteita toteuttaen - KYS erva-yhteistyötä jatketaan ja tiivistetään - uusia tutkimuksen tukipalveluita kehitetään mahdollisuuksien mukaan (mm. rahoitushaku, täsmäkoulutukset) - ulkopuolisen tutkimusrahoituksen määrän kasvattamista tuetaan (mm. säätiöhaut yhdessä tutkijoiden kanssa, asiantuntijuuden lisääminen mm. EU-hankehallinnoinnissa) - innovaatiopolkuprosessia kartoitetaan - tutkimuksen näkyvyyttä lisätään (mm. viestinnän tehostaminen KYSin sisällä ja ulkopuolella)