UOTSOLA (ITÄOSA) HÄIJÄÄ SALMIN OSAYLEISKAAVAN MAISEMASELVITYS

UOTSOLA (ITÄOSA) HÄIJÄÄ SALMIN OSAYLEISKAAVAN MAISEMASELVITYS Sastamalan kaupunki Yhdyskuntasuunnittelu 12.2.2010 Susanna Vainiola

1 JOHDANTO...1 1.1 Selvitysalueen sijainti...1 1.2 Suunnittelutilanne...2 1.3 Maatalousalueet, joilla on erityisiä ympäristöarvoja...4 1.4 Maiseman inventointi ja maastokäynnit...5 2 HISTORIALLINEN MAISEMATARKASTELU HÄIJÄÄN ALUEELLA...6 2.1 Esihistoria ja maankäytön vaikutukset maisemaan...6 2.2 Keskiaika ja asutuksen leviäminen...8 2.3 1500- ja 1600-luvun elinkeinoelämä maiseman muokkaajana...8 2.4 1700- ja 1800-luku ryhmäkylät hajoavat ja asutus hajaantuu...12 2.5 1900-luku maatalouden koneistuminen vaikuttaa maalaismaisemaan...15 2.6 Viljelysmaiseman tila nykypäivänä ja vertailu menneeseen...21 2.7 Rakennetun ympäristön historiaa Mouhijärvellä...27 2.8 Muinaisjäännökset...43 3 MAISEMARAKENNE...44 3.1 Maisemamaakuntajako...44 3.2 Topografia ja korkeussuhteet...44 3.3 Maa- ja kallioperä...46 3.4 Kasvillisuus ja eläimistö...49 3.5 Vesiolosuhteet...51 3.6 Ilmasto-olot...54 4 MAISEMAKUVA...55 4.1 Selvitysalueen maisemakuva...55 4.2 Maisemallisesti merkittävät alueet...59 4.3 Maisemavauriot ja ongelmat...62

4.4 Rakennustapaohjeistusta maisemasuunnittelun näkökulmasta...64 KEHITTÄMISSUUNNITELMA...70 4.5 Rakentamiseen soveltuvat alueet...104 LÄHTEET...105 LIITE 1 Maaperä

1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalueen sijainti Selvitysalue sijaitsee Häijään taajama-alueella entisen Mouhijärven kunnan alueella, nykyisessä Sastamalan kaupungissa Pirkanmaan maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Selvitysalueen läpi kulkee länsi-itäsuunnassa Tampereen ja Porin välinen valtatie 11 ja etelä-pohjoissuunnassa Sastamalan ja Hämeenkyrön välinen seututie. Tiet risteävät Häijäässä. Selvitysalue on luonteeltaan maalaismaisemaa. Maisematiloja hallitsevat maisemallisesti arvokkaiksi luokitellut peltoalueet. Osayleiskaava-alue näkyy kuvassa 1, jossa maisemallisesti arvokkaat pellot on osoitettu merkinnällä MA. KUVA 1 Uotsola Häijää Salmi osayleiskaava-alue. 1

1.2 Suunnittelutilanne Uotsolan ja Häijään taajamien alueet ovat Sastamalan kaupungin asukasmäärältään voimakkaimmin kasvavia alueita. Tämä luo painetta maankäytön tehostamiseen varsinkin Häijään alueella. Tämän alueen ennakoitua suuremmat kasvupaineet luovat tarpeen muuttaa Mouhijärven kunnanvaltuuston vuonna 2002 hyväksymää osayleiskaavaa. Vuoden 2002 osayleiskaavassa keskeiset alueet ovat merkittyinä maisemallisesti arvokkaiksi peltoalueiksi. Käytännössä alueelle ei nykyisen kaavan mukaan voisi juuri sijoittaa rakentamista. Sastamalan kaupunkirakennesuunnitelmassa Häijäätä kehitetään Sastamalan pohjoisosan kaupan keskuksena. Siksi olisi tärkeää, että saataisiin maa-alueita osoitetuksi täydennysrakentamiselle. Tämä tukisi Sastamalan kaupungin Kasvun Sastamala -tavoitetta. Vuoden 2007 lopussa entisen Mouhijärven kunnan alueella asui 3064 asukasta, josta Häijäällä asui tuolloin 430 asukasta ja Uotsolassa 1121 asukasta. Lopuista 1495 asukasta asuu haja-asutuksena ja 18 asukkaan kohdalta sijoittuminen asutusrakenteessa on tuntematon. (Pirkanmaan liitto 2008a.) Lähitulevaisuudessa Häijää lienee muuttovoittoista seutua. Kuvasta 2 selviää asutusrakenteen sijoittuminen Häijäällä. KUVA 2 Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavan liitekartasta numero 19, josta näkee Häijään asutusrakenteen (Pirkanmaan liitto 2008b, 76). 2

Vanhan Uotsola Häijää Salmi -osayleiskaava-alueen laajuus on noin 3300 hehtaaria, josta oikeusvaikutteista kaava-aluetta on ollut 210 hehtaaria Häijään keskusalueella. Vuoteen 2030 mennessä alueelle suunniteltaneen uusi oikeusvaikutteinen osayleiskaava, joka kumoaa vanhan. Uusi osayleiskaava-alue on noin 4 000 hehtaaria laaja. (Sastamalan kaupunki 2009, 4.) Selvitysalueelta löytyy vanhan osayleiskaavan mukaan pientalovaltaista asunto-aluetta (AP), kyläaluetta (AT), kaupallisten palvelujen alue (KM), lähipalvelujen alue (PL), julkisten palvelujen ja hallinnon alue (PY), työpaikka-alue (TP), matkailupalvelujen alue (RM), maisemallisesti arvokasta peltoaluetta (MA), maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M), Maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY), muinaismuistoalueita (SM) ja luonnonsuojelualue (SL). Näiden alueiden rajaukset alueella ovat nähtävissä kuvassa 1. KUVA 3 Kuvassa on Tupurlan viljelysmaisema Tupurlanjärven länsipuolella ja Salmin viljelysmaisema järven itäpuolella (merkitty vihreällä). Salmin maisemallisesti arvokkaille peltoalueille ei ole osoitettu rakentamistarvetta, joten pääpaino tässä selvityksessä on valtatie 11:n varrelle jäävän Tupurlan maisemallisesti arvokkaiden peltoalueiden ja niiden välittömän lähialueen tarkastelussa lähellä Häijään keskustaa (kuva 3). Vastapainona Tupurlan viljelysmaisemalle on tarkastelussa myös Tiisalan viljelysmaisema. Tiisalan viljelysmaisema rajautuu valtatie 11:n varteen Sastamalan Kyröntien länsipuolelle. 3

1.3 Maatalousalueet, joilla on erityisiä ympäristöarvoja Viljelyalueiden historiallisuutta on tutkittu vanhojen karttojen avulla ja etsitty maaperältään (laatu) hyviä peltoalueita. Viljelyalueiden valintaan on vaikuttanut myös niiden sijainti valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävillä maisema-alueilla tai kulttuuriympäristöissä. Lisäksi valintaan ovat vaikuttaneet viljelyalueiden vaihtelevuus, laaja-alaisuus, luonnon- ja kulttuurimaiseman yhteisvaikutus, maakunnallisten ja seudullisten ominaispiirteiden korostuminen maisemassa. (Pirkanmaan liitto 2006, 25.) Häijää kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen maisemakokonaisuuteen, jonka sijoittumisen voi nähdä kuvasta 4. Maisemakokonaisuus koostuu Mouhijärven kirkkoseudun ja länsipuolen sekä Tupurlanjärven ympäristön kulttuurimaisemista. Vuoden 1993 Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt -luettelossa mainittiin Salmin kylä ja kulttuurimaisema sekä Valkaman kylä ja Häijään kulttuurimaisema. Rakennusviraston tekemän uuden inventoinnin mukaan näitä osayleiskaava-alueelle rajautuvia maisemia ei enää lueta valtakunnallisesti merkittäviksi kulttuuriympäristöiksi (vuoden 2010 alusta alkaen). KUVA 4 Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavan Arvokkaat maisema-alueet -liitekartasta (kartta nro 7), jossa vihreä alue on maakunnallisesti arvokas maisemaalues. Häijääseen päättyvä vihreä viiva kuvassa merkitsee Kyrönkankaantietä, joka on valtakunnallisesti arvokas historiallinen tielinjaus Pirkanmaan 1. maakuntakaavan mukaan. (Pirkanmaan liitto 2008b, 20.) 4

Liitteestä 8 (Ote maakuntakaavasta) selviää Häijään aluetta koskevat aluevaraukset. 1.4 Maiseman inventointi ja maastokäynnit Selvityksen teossa on käytetty eri aineistoja, kuvia ja selvityksiä maiseman historian ja luonteen selvittämiseksi. Kartat ja maastokäynnit ovat olleet tärkein maisemaselvityksen pohjamateriaali. Uotsolan itäosan ja Häijään keskustan väliin jäävän osa-alueen (myöh. Tiisala) maisemaa on selvitetty enimmäkseen kesäaikaan (2009), kun taas Häijään keskustan ja Salmin väliin jäävää osa-aluetta on selvitetty talvella (2010). Toisena osittaisena tutkimusmenetelmänä nykymaiseman hahmottamiseksi käytin karttavertailua. Maiseman historiallisia muutoksia pystyy tulkitsemaan vertaamalla vanhojen karttojen tietoja nykyaikaan. Kartta-analyysista tuloksena ovat tämän työn luvussa 2.7 esiintyvät karttapiirrokset. Maastokäyntien tulokset esitellään tässä työssä luvussa 4 Maisemakuva. 5

2 HISTORIALLINEN MAISEMATARKASTELU HÄIJÄÄN ALUEELLA 2.1 Esihistoria ja maankäytön vaikutukset maisemaan Satakunta vapautui mannerjäätikön peitosta 8 000 ekr. ja joutui perääntyvän jään reunan vuoksi 99-prosenttisesti veden peittoon. 1 Jääkautisen merenpinnan asema on nähtävissä muun muassa Karkussa Nohkuan- eli Jyränvuoren rinteillä, jossa jäämeren rantatörmä on ollut 164 metriä meren pinnan yläpuolella. Veden mukana alaville seuduille huuhtoutuneet korkeammilta seuduilta peräisin olevat ainekset muodostivat muinaisten jokilietteiden kanssa hedelmällisiä savitasankoja, joihin asutus Satakunnassa myöhemmin keskittyi. Savitasankojen vastakohtana ovat paljaaksi huuhtoutuneet, harvametsäiset ja asumattomat kalliomäet. 7 500 ekr. oli jo laajoja aloja maata Satakunnassa paljastunut. (Virkkala 1939, 30 32.) Kostea ja lämpenevä ilmasto sai kasvillisuuden leviämään. Ensin tulivat heinäkasvit, sitten kanerva- ja ruusutyyppinen kasvillisuus, pajut ja lopulta koivu. Kun ilmasto muuttui kuivemmaksi, alkoi koivu taantua ja metsistä tuli mäntyvaltaisia. (Äetsän kunta, Vammalan kaupunki, Kokemäen kaupunki 2000, 1. osio.) Itämeri patoutui suureksi sisäjärveksi, Ancylusjärveksi ja Ancyluskauden kuluessa Satakunnan nykyiset piirteet alkoivat hiljalleen hahmottua nopean maankohoamisen seurauksena. 5 000 ekr. Ancylusjärvi muuttui vähitellen Litorinamereksi. Tällöin rantaviiva oli nykyistä paljon rikkonaisempi. Esimerkiksi Huittisten tasangolta ulottui kapeneva vuonomainen lahti Rautaveden ja Kuloveden ohi, Siuron ja Hämeenkyrön kautta Kyröskoskelle, lähettäen samalla haarakkeita Mouhijärveäkin kohti ja samalla Saikkalanjokilaaksoon. 2 Litorinakauden alussa kuroutuivat Tyrvään Liekovesi ja Rautavesi itsenäisiksi järviksi ja Kokemäenjoki syntyi. Merenpinta oli 66 67 metrin korkeudella. (Virkkala 1939, 35 38.) 1 Pirkanmaahan Mouhijärvi siirrettiin 1993, tätä ennen se kuului Satakuntaan (http://fi.wikipedia.org/wiki/). 2 Virkkalan kartasta tulkiten Saikkalanjoenlaakso oli osa merenlahtea (Virkkala 1939, 34). 6

Tällöin ilmasto oli kostea ja lämmin, ja alkoi lehtipuiden valtakausi (lepät, jalot lehtipuut). Litorinavaiheen lopulla lehtipuut alkoivat taantua, jonka jälkeen kuusi alkoi yleistyä. (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio.) Satakunnan (tarkoittaen myös Mouhijärveä) ensimmäiset kivikautiset asukkaat saapuivat luultavasti Litorinakauden alussa, vaikka vanhimmat asuinpaikkalöydöt ovat vasta kauden puolivälin paikkeilta (Virkkala 1939, 39). Kivikauden ihmiset elivät harmoniassa luonnon kanssa, joten he eivät jättäneet pysyviä merkkejä maisemaan. Kivikautinen asutus oli ranta-asustusta, joka rannanperääntymisen mukana joutui alinomaa muuttamaan asuinpaikkaansa. Noin vuonna 1000 ekr. tienoilla alkoi vähittäinen ilmaston huononeminen, jonka vaikutuksesta Satakunnan kivikautinen asutus harventui. (Virkkala 1939, 40 41.) Mouhijärven alueelta on todennäköisesti löydetty esikeraamisen kauden asuinpaikkoja. Näitä asuinpaikkoja ei nykymaisemassa pysty havaitsemaan, sillä ne sijaitsevat humuskerroksen alla. (Tampereen seutukaavaliitto 1990, IV.) Professori Unto Salo ajoittaa maanviljelyksen alun kiukaiskulttuuriin 2400 1200 ekr. Pronssikautisen kulttuurin aikana Satakunnan asutus oli harvempaa kuin kivikaudella, kuten harvalukuiset pronssikautiset esinelöydöt osoittavat (Virkkala 1939, 41). Peltojen kaskeaminen alkoi pronssikaudella (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio). Mouhijärven alueelta tunnettiin vuoteen 1973 mennessä 11 kivikautista asuinpaikkaa, nykyään niitä on jo 29 (Museokeskus Vapriikki 2005). Yhteensä erilaisia muinaisjäännöstyyppejä on Mouhijärven alueelta löytynyt 34 kappaletta (Pirkanmaan liitto 2005a, 17). Tässä työssä rajatulta selvitysalueelta ei ole löytynyt muinaisjäännöksiä. Rautakauden kulttuuri on vaikuttanut Pirkanmaan kulttuurimaisemakuvaan merkittävästi, koska tällöin alkoi siirtyminen pyyntielinkeinosta maanviljelyynkin (Tampereen seutukaavaliitto 1990, IV). Ensimmäiset viljelykasvit olivat vehnä ja ohra (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio). Rautakaudella syntyi pysyvää viljelyä Lounais-Suomen savikoille (Isotalo 1998, 31). Toistaiseksi Mouhijärven alueelta ei ole löydetty rautakautisia kalmistoja tai asuinpaikkoja (Peltonen, Laakso, Hannu, & Savola 1999, 1.osio). Tämä saattaa osin johtua siitä, että myöhempi asutus on keskittynyt samoille paikoille ja pyyhkinyt rautakautisten rakennusten jäljet pois (Tampereen seutukaavaliitto 1990, IV). Litorinakaudella Kokemäenjoen merkitys maantieteellisenä tekijänä Satakunnan maisemassa oli huomattavasti pienempi kuin nykyisin. Nyt Kokemäenjoki muodostaa kokonaisuudessaan laajan liikenneväylän, jota pitkin Satakunnan sekä varhaisempi että myös nykyinen asutus on maahan tunkeutunut. Jokivarren laaja-alaiset ja hedelmälliset savitasangot ovat tarjonneet kehittyvälle maataloudelle riittävät perusedellytykset. Maatalous keskittyi suurimpiin asutuskeskuksiin (esim. Huittisiin), jotka olivat kehittyneet otollisten liikenneyhteyksien varrelle. (Virkkala 1939, 44 46.) Häijään maisemalliset piirteet ovat muokkautuneet vähitellen vuosituhansien kuluessa. 7

2.2 Keskiaika ja asutuksen leviäminen Viljelyä on Mouhijärvellä ollut 1200-luvulta saakka; tältä ajalta löytyy tieto, että 12 kylää (muun muassa Häijää) maksoi ruokalisän rukiina (Piilonen 2007, 95). Jo ennen kristinuskon tuloa olivat olemassa Ala-Satakunta ja Ylä-Satakunta. Ala-Satakunta käsitti Kokemäen alueen ja Ylä-Satakunta Pirkkalan alueen. Vuonna 1331 Ylä-Satakunta ja Ala-Satakunta todistettavasti olivat sulautuneet yhdeksi maakunnaksi, Satakunnaksi. 1300-luvulla uudisasutus levisi Kokemäeltä Pirkkalaan ja Mouhijärvellekin. (Jokipii 1958, 18.) Samaan aikaan kun asutus levisi Kokemäenjoen laaksosta jokivarsia pitkin, vaihtui eränkäynti pellonviljelyksi (Berg 1958, 43). 2.3 1500- ja 1600-luvun elinkeinoelämä maiseman muokkaajana Vuonna 1545 Satakunta taas jakaantui osiin ja vuonna 1634 lääninjaossa Satakunnan alueet siirtyivät kuulumaan Turun lääniin (Jokipii 1958, 21). Mouhijärvi sai oman kirkon vuonna 1580 (Vasara 1975, 6). Vuonna 1592 Mouhijärvestä tuli pitäjäseurakunta, kun Mouhijärvi erotettiin Karkun kirkkoherrakunnasta. Mouhijärvestä tuli oma kirkkoherrakuntansa vuonna 1639. (Satakunnan maakuntaliiton hallitus 1958, 241.) Vuonna 1540 Mouhijärvellä oli tiloja 145 kappaletta, vuonna 1571 niitä oli 133 ja vuonna 1644 enää 117 tilaa (Piilonen 2007, 134). Sarkajako levisi todistettavasti 1600-luvun lopussa Mouhijärvelle, Selkeenkylään, jossa sarkajakoa vastustettiin (Jokipii 1974). 3 Sarkajaon seurauksena syntyi ryhmä-, rivi- ja raittikyliä (Isotalo 1998, 34). Vuonna 1610 Keski-Satakunnan pääviljalaji oli ohra, ja Mouhijärvenkin kylissä ohra oli tuolloin viljellyin viljakasvi. Isonvihan aikaan 1700-luvulla pääviljalaji Mouhijärvellä oli ruis. 1600-luvun alussa kaskenviljely, vanha maanviljelymuoto, on ollut voimakkaampaa Ylä-Satakunnassa kuin Ala-Satakunnassa. Mouhijärvelläkin raivattiin metsää pelloiksi innokkaasti. Pelto- kaskiviljely, karjanhoito ja kalastus olivat Satakunnan selvät pääelinkeinot. 1600-luvun lopussa metsätuotteiden erilainen hyväksikäyttö lisääntyi, mikä vaikutti Satakunnan rannikon lähellä sijaitsevien pitäjien elinkeinoelämään. Metsän arvo nousi ja metsien määrä väheni. 1560-luvulla käsityöläisyys alkoi levitä Mouhijärvelle. (Jokipii 1974.) Ensi kerran Mouhijärvi on mainittu kartalla, joka on valmistunut vuonna 1650. Kartan on laatinut maanmittari Hannu Hannunpoika. Karttaan on merkitty Mohuijärven kirkkokin (kuva 5). (Piilonen 2007, 169 171.) 3 Sarkajako= kylässä olevat peltokappaleet yhdistettiin, aidattiin kahteen lohkoon ja sarat jaettiin talojen kesken (http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/maanjaot/sarkajako.htm). 8

KUVA 5 Ote Hannu Hannunpojan tekemästä kartasta. Karttaan on merkitty Uotsola, Mustianoja, Tiisala, Saikkala, Tupurla, Ryömälä, Salmi, Kairila, Hermala, Valkama, Rienilä, Lampinen, Ryymä, Tuisku ja Iirola. Maanmittari Jonas Streng laati vuonna 1644 Mouhijärven pitäjästä maakirjakarttoja. Kuvan 6 maakirjakartta Mustianojalta on Jonas Strengin laatima. Karttoihin oli merkitty muun muassa pellot, aidat, tontit, tiet, vedet, myllyt ja niityt. Metsiä kaskimaineen ei kartoitettu. Ympäristön, maanviljelyksen tilan ja luonnonolojen kuvauksen lisäksi maakirjakarttoihin merkittiin verotukseen liittyvää tietoa; kartoista pystyi näkemään varallisuuden. Kaikista Mouhijärven pitäjän tiloista ei tällaista maakirjakarttaa tehty. Nimittäin osa Mouhijärven tiloista maksoi veronsa aatelille ja osa kruunulle; vain kruunun verottamat tilukset kartoitettiin. (Papunen 1952, 160.) 9

KUVA 6 Otteet vuoden 1644 maakirjakartoista. Vasemmalla Mustianoja ja oikeanpuolimmaisella Ryömälän kylä. Mustianojan kylä: Harmaat alueet ovat peltoja, keskellä sijaitsee yhdeksän talon ryhmä (Jyväskylän yliopiston historian laitos & CSC-Tieteellinen laskenta Oy, 2002). Mustitanojan kartalla muun muassa Pynnärin, Kapalon, Juntun, Nutun, Liuhan, Kypön, Tervon ja Tuorin talot, jotka sijaitsevat vieri vieressä Töllinmäellä. Enää noista taloista on jäljellä Pynnäri. Kuvaan 6 on merkitty Ryömälän ojat keltaisella (suorat, pystyt kappaleet), keskellä kiemurtelee harmaana tie. Harmaat erimuotoiset monikulmiot kartalla ovat peltoja, peltojen vieressä näkyy niittyalue (pisteet). Pelto- ja niittyalueita kiertää aitaus (kuvassa uloin merkintä). Pienet puusymbolit kuvastavat metsää. Kuvasta pystyy näkemään, että maanmittari Jonas Streng on myös arvioinnut peltojen laadun (leer = savi) saviseksi. Pentti Papusen piirroksesta (kuva 7) näkyy, että kruunulle on Mouhijärvellä kartoitettu muun muassa Mustianojan kylä ja Tuiskun kylä. Molemmat on merkitty Papusen piirrokseen isoilla harmailla neliöillä. Papusen piirroksen mukaan suuri osa Mouhijärven kylistä ja tiloista oli rälssimaata. Papusen piirros havainnollistaa sitä, että Häijäässä (kuten koko Mouhijärvellä) on ollut jo vuonna 1640 runsaasti peltoja. Maakirjakartoista ei selviä kaikkien kartoitettujen tilojen rajoja eikä pelto-osuuksien sijaintia. Papusen piirroksesta selviää pelto-alojen 10

suhteellinen sijainti ja koko. Mouhijärven maakirjakarttoihin ei ole merkitty ollenkaan peltopinta-aloja. Pentti Papunen on arvioinut vuonna 1640 Mouhijärven kartoitettujen kylien peltojen pinta-alojen olleen yhteensä 308 tynnyrinalaa. 4 Ylä-Sastamalan (sisältää Mouhijärvenkin) kartoittamattoman peltoalan kokonaissummaksi Papunen arvioi 1138,4 tynnyrinalaa. 5 (Papunen 1952, 162 163, 167, 169 170.) KUVA 7 Pentti Papusen piirros Ylä-Sastamalan peltopinta-alojen suhteellisesta suuruudesta ja sijainnista vuonna 1640 (Papunen 1952, 169). 4 Tynnyriala on 0,494 hehtaaria, joten 308 tynnyrinalaa on nykymittoina noin 152 hehtaaria, http://www.virtuaaliyliopisto.fi/maakirjakartat/tulkintaopas/mitat.html. 5 1138,4 tynnyrinalaa on noin 562 hehtaaria. 11

2.4 1700- ja 1800-luku ryhmäkylät hajoavat ja asutus hajaantuu Selvitysalueen asutuksen ja maankäytön kehittymistä voidaan tarkastella eri-ikäisistä kartoista. 1700-luvun loppupuolella laaditusta Kuninkaan kartasta (kuva 8) ilmenee, että Mouhijärveä ei vielä ollut kartoitettu. Kuninkaan kartasta kuitenkin selviää, että Karkusta on haarautunut tie Häijäälle ja Salmin suuntaan. Kuvassa 8 näkyy Saikkalanjoki kuvan yläreunassa, kartalla nähtävissä myös Salminkylä, Ryömälänvuori ja Tupurlanjärvi. KUVA 8 Osa Mouhijärven pitäjästä näkyy Ruotsin armeijan vuosina 1776 1805 laatimasta Kuninkaan kartastossa (Alanen & Kepsu 1989, 295). Osan Häijäällä kulkeneista teistä voi hahmottaa tältä kartalta. 1700-luvulla Mouhijärvellä käytettiin peltomaiksi ainoastaan etelänpuolisia rinnemaita. Notkot eivät kelvanneet viljelyyn eikä peltoja ojitettu (Puumala 1936, 61). Peltokuviot olivat 1700-luvulla maaston epätasaisuuden vuoksi usein pieniä ja soveltuivat erityisen huonosti sarkajakoon. Suurin osa Mouhijärven pelloista oli jo isonjaon aikaan yksityisinä ulkopalstoina, joita talolliset olivat raivanneet yhteismetsään ja joihin sarkajako ei ollut ulottunut. (Piilonen 2007, 228.) Vainiopakko määräsi, miten peltotyöt oli tehtävä ja esti uusien viljelymenetelmien käyttöönoton. Isojako eli lohkominen 1700-luvun lopulla järkevöitti maanomistusta, yhtenäisti peltolohkoja, lisäsi viljelysmaata ja hajotti ryhmäkylät. Maisemassa tapahtui muutos kun maanomistajat siirsivät talonsa tiluksiensa keskelle ja torppien perustaminen muillekin kuin aatelisten maille sallittiin. Tässä oli nykypäi- 12

vän haja-asutuksen alku. (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio.) Karkun tiloilla (Harsu, Tillo, Seikku) on ollut Isonjaon aikaan niittyjä Tupurlanjärven rannoilla saakka Rienilän kylässä (Saikkala 1939, 142). Maanmittari Widenius mainitsee 1700-luvulla kirjoittamassaan pitäjänkuvauksessa Mouhijärven elinkeinoksi ainoastaan maanviljelyksen. Widenius kuvailee, että pellot ovat järvien ja jokien rantamilla, maanpinnan muoto on enimmäkseen sileää ja tasaista, muutamin paikoin kumpuilevaa ja vettä kohti viettävää. Tästä johtuen vilja kärsii harvoin yöhalloista (Widenius 1948, 31). Vuonna 1749 Mouhijärvellä oli 1 363 asukasta ( Piilonen 2007, 306). KUVA 9 Ote pitäjänkartasta vuodelta 1847 (Kansallisarkiston digitaaliarkisto 1847). Pitäjänkartat laadittiin vuoden 1825 piirustus- ja väritysohjeiden mukaan tavoitteena esittää pääpiirteissään kiinteistöjaotus ja maastokuviot. Täydennysmittauksissa kiinnitettiin huomio asumuksiin, viljelyksiin, metsämaihin, rajoihin, vesistöihin ja kulkuyhteyksiin, mutta topografisia tietoja ei vielä esitetty. (Kansallisarkiston digitaaliarkisto 1847.) Pitäjänkartasta vuodelta 1847 (kuva 9) näkee vanhan kylän rakenteen; talojen, teiden, metsien ja vainioiden sijoittumisen Häijään ja Uotsolan välillä. Kylien ja talojen nimet on kirjattu karttaan ja merkitty punaisella. Pellot on merkitty keltaisella, niityt vihreällä, ja suot ruskealla. Kartan tyhjät, epämääräisesti vaihtelevan vaalean väriset kohdat ovat maanmittarin mielestä olleet käyttökelvotonta metsäluontoa. (Roiko-Jokela & Hämäläinen 2005.) 13

Vuonna 1858 uusi kirkko rakennettiin Uotsolan viereen Mustianojalle (Satakunnan maakuntaliiton hallitus 1958, 241.). Mouhijärven kunta itsenäistyi vuonna 1867. Mouhijärvellä asutus keskittyi aluksi kahtaalle, toisaalta Tupurlajärven ympäristöön Salmin ja Häijään kyliin, ja toisaalta Kirkkojärven seudulle, jonne myös ensimmäiset kirkot rakennettiin. (Peltonen ym. 1999, 1.osio.) 1800-luvun alussa Mouhijärvellä oli 157 taloa. 6 Tuohon aikaan viljely oli vielä alkeellista ja sadot jäivät huonoiksi. 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi kylvöön perustuva heinänviljely. Heinäsadot suurenivat, talvirehun määrä kasvoi ja tämä mahdollisti karjan määrän lisäämisen. (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio.) Kuvassa 10 nähtävissä Mustianojan asutusta 1860 luvulla. KUVA 10 Mustianojaa 1860 luvulla, kylän talot ovat edelleen samoilla paikoilla kuin 1600-luvun alussa (Haapanen 2006, 19). Kartta maanmittauslaitoksen arkistosta. 6 Lähdeteoksen sivun 95 taulukosta havaittu tieto. (Alho, K. O. 1936. Ison vihan vaurioitten korjaamisesta Satakunnassa 1720-luvulla. Teoksessa Satakuntasarja, Kotiseutututkimuksia X. Satakuntalainen osakunta. Vammala: Tyrvään Kirjapaino Oy, 79 97.) 14

KUVA 11 Mouhijärven vanhalla postitiellä oleva Salmin silta 1893(Piilonen 1997, 74). Vuonna 1883 perustettiin Saikkalan pieneen koskeen, Hiikonvirtaan mylly ja sen yhteyteen sirkkelisaha. Heti perään Mouhijärvelle perustettiin muuallekin tällaisia pieniä kotitarvesahoja. (Piilonen 1997, 135.) Kuvassa 11 Otamusjoki ja sen ylittävä Salminsilta 1800-luvun lopulla. 2.5 1900-luku maatalouden koneistuminen vaikuttaa maalaismaisemaan Puutavaran kauppa 1800-luvun lopulla teki maatalouden koneistumisen mahdolliseksi. Talonisännät saivat tukinmyynnistä ja metsätöistä hyvin rahaa ja pystyivät ostamaan maatalouskoneita. Tästä seurauksena oli rakennuskannan muutos; maisemaan ilmestyivät konehallit ja viljakuivaamot, jotka muokkasivat maalaismaisemaa. Omavaraisuus maataloustuotannossa saavutettiin 1950-luvulla ja syntyi ylituotantoa. (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio.) Monet isännät möivät metsänsä niin tarkkaan Porin sahoille, että Mouhijärvelläkin maisemat muuttuivat ratkaisevasti metsien kadotessa (Piilonen 1997, 127). Mouhijärven keskustaajamaksi nousi 1900-luvulla hiljalleen Uotsola teolli- 15

suuden keskittyessä Uotsolaan (Peltonen ym. 1999, 3.osio). 1900-luvun alussa Mouhijärvelle saatiin uusi energianlähde, sähkö (Piilonen 1997, 148). KUVA 12 Ote venäläisestä topografikartasta, karttakuvaa on hieman muokattu (Kansallisarkiston digitaaliarkisto 1910). 16

Venäläisestä topografikartasta (ote kuvassa 12) pystyy päättelemään jotain Häijään maankäytöstä. Vuoden 1910 kartassa metsät näkyvät pieninä ympyröinä, vesistöt on merkitty sinisellä värillä. (Kansallisarkiston digitaaliarkisto 1910.) Topografikartassa pellot on merkitty valkoisella, avosuot kartan lounaisnurkassa sinisellä vaakaviivoituksella. Rakennukset ja tiet on merkitty punaisella. Vihreät alueet kartassa kuvastavat pensoittuneita niittyjä ja vaaleat, harmaanvihertävät alueet kartan itälaidassa (Saikkalan ja Rienilän tilojen läheisyydessä) lienevät pensoittuneita laitumia. Kartan metsät on merkitty sekametsiksi oranssilla värillä. (Lahden Taimi 2009.) Vuoden 1910 kartassa näkyy myös Tuiskun kylästä Mustianojalle johtanut vanha tie. Kylien sijainnit näkyvät kartasta, asutus on keskittynyt Uotsolaan ja Häijääseen. Venäläisestä topografikartasta näkee myös aukean peltoalueen määrän. Peltojen pinta-ala on jokseenkin pysynyt samana tähän päivään asti. Kartasta pystyy näkemään myös, että vuonna 1910 Saikkalanjoki on ollut paikoitellen leveämpi kuin mitä se on nykyään. Kohdassa, jossa joki muodostaa Tiisalanlampea isomman lampimaisen leventymän, on nykyään niittyä joen vedenpinnan laskettua ajan saatossa. (Kuva 12.) KUVA 13 Näkymä Häijään Kuusikosta vuodelta 1924. Taustalla näkyvät Tupurlanjärvi ja Ryömälänvuori. (Vasara 1975.) Häijään koulu 1920 30-luvun taitteessa (Penttilä 1980, 6) Mielenkiinto karjatalouteen lisääntyi Mouhijärvellä 1910-luvulla. Sotien jälkeen Mouhijärvellä perustettiin lehmille yhteislaitumia, kun oman tilan peltoala ei riittänyt viljelyn lisäksi laiduntamiseen. Yhteislaiduntoiminta lakkautettiin 1960-luvulla. (Penttilä 1989.) Mouhijärvellä voi aistia maanviljelyksen olleen pitäjän pääelinkeino. Satakuntakirjassa vuodelta 1958 mainitaan maisemien olevan suurelta osaltaan samanlaiset kuin mitä ne olivat Wideniuksen 1700-luvun pitäjänkuvauksessa. Entisen Mouhijärven kunnan alueelta löytyi vuoden 1955 kuvauksen mukaan laajoja reheviä metsiä, vesistöjen rantamille levittäytyviä kivettömiä viljelymaita, lukuisia pieniä järviä ja kum- 17

puilevaa maastoa (Satakunnan maakuntaliiton hallitus 1958, 239). Kuvasta 13 näkee miltä Häijään maisemat ovat näyttäneet 1900-luvun alkupuolella. Kuvista 13, 14 ja 15 nähtävissä Häijään ja Salmin vanhaa rakennuskantaa ja maisemia. KUVA 14 Häijään kauppa kuvattuna Yli-Sarkilta 1920-luvulla (Penttilä 1982, 9) vasen kuva. Mouhijärven Salmi (Saikkala 1939, 136). Näkymät Otamusjoen laaksossa ovat tänäkin päivänä samankaltaiset (oik.kuva). KUVA 15 Häijään risteys 1930-luvulla. ja Salminkylää n. 1920-luvulla (Penttilä 1989, 192). 18

Tampereen Porin valtatien (valtatie 11) rakentaminen käynnistyi 1950-luvun lopussa ja valmistui Salmi Nokia välille vuonna 1964. Samalla valmistui suora maantie Häijään ja Hämeenkyrön välille. Mouhijärven liikenneyhteydet parantuivat merkittävästi. (Penttilä 1989.) Kuvasta 14, 15 ja 16 ilmenee Häijään teiden laatu ja sijoittuminen maisemassa. KUVA 16 Saikkalan uusi ja vanha silta (Penttilä 1989,112 vasemmassa kuvassa). Oik. kuva: Tampereen-Porin maantie kiemurtelee kohti Uotsolaa. Kunnantalo nähtävissä mäen juurella. Kuva on otettu vuonna 1955. (Satakunnan maakuntaliiton hallitus 1958, 238.) Vuonna 1955 Mouhijärvellä oli viljeltyä maata noin 5 500 hehtaaria ja metsämaata noin 1 800 hehtaaria. Mouhijärven pinta-ala oli noin 260 neliökilometriä. (Satakunnan maakuntaliiton hallitus 1958, 239.) 19

KUVA 17 Mouhijärveläistä viljelysmaisemaa vuonna 1955. Kuvassa virtaa Saikkalanjoki. (Satakunnan maakuntaliiton hallitus 1958, s.238.) 1960-luvulla Suomessa alkoi peltojen paketointi eli viljelyn lopettaminen. Tästä seurasi maaseudun tyhjeneminen, kun maatilat lakkautettiin. Tuotannosta poistetuista pelloista, karjan teurastamisesta ja metsän istuttamisesta heikosti tuottavalle peltomaalle maksettiin korvauksia (Maanmittauslaitos 2008). Tämä aiheutti isoja muutoksia suomalaiseen maalaismaisemaan. Kuvassa 16 maisema Saikkalanjoelta, ajalta jolloin viljeleminen vielä kannatti. 1980-luvun taitteesta eteenpäin maatalouden merkitys alkoi vähentyä Mouhijärvellä; tähän saakka maatalous oli ollut elämisen perusta Mouhijärvellä (Penttilä 1989). Muutos ei vielä näy maisemassa (kuva 19). 1990-luvulla säädetty pakkokesannointi sinetöi kehityksen, jonka ansiosta avoimet peltomaisemat ovat vaarassa muuttua sulkeutuneemmaksi ja alueen maisema menettää sille ominaiset piirteensä (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio). KUVA 18 Mouhijärven viljelysmaisemaa 1980-luvulla (Leinonen, Kahelin & Oja 1987, 32). 20

2.6 Viljelysmaiseman tila nykypäivänä ja vertailu menneeseen Suomalainen maisema muuttuu samassa tahdissa suomalaisen elämäntavan muutosten kanssa. Suomessa on ympäristöministeriön mukaan jäljellä maaseudun perinnemaisemaa enää 20 000 hehtaaria, kun sitä sata vuotta sitten oli satoja tuhansia hehtaareja. (Isotalo 1998, 11, 15 16.) Maaseutukulttuurin aliarvostaminen on johtanut siihen, että komeiden, vanhojen ja rapistuvien päärakennuksien viereen rakennetaan aivan erityylisiä omakotitaloja (Isotalo 1998, 37). Vanhan ja uuden rakennuskannan yhteentörmäyksiä näkee siellä täällä Suomessa. Vanhan ja uuden riidellessä maiseman kuva kärsii ja yleisvaikutelma on hajanainen, kenties levotonkin. Vanhoja rakennuksia tulisi suojella ja korjata, eikä antaa niiden rappeutua maisemassa. Pelto-ojat ovat vähitellen kadonneet maisemasta salaojituksen yleistyttyä. Tämä on kasvattanut peltokuvioiden kokoa ja maiseman pienipiirteisyys on vähentynyt. Niityt ovat kadonneet maisemasta lähes tyystin. Maatalouden kehittyminen on vaikuttanut voimakkaasti maaseudun rakennettuun ympäristöön (muun muassa ryhmäkylien hajoamiseen). Kun tilakoot kasvavat ja maatilojen määrä vähenee, muuttaa sekin maisemaa ja rakennettua ympäristöä. (Äetsän kunta ym. 2000, 1. osio.) Nykyään maaseutu nähdään hyvänä asuinympäristönä ja maaseutuyritysten toimintaympäristönä. Suuntaus näyttää olevan se, että lapsiperheet muuttavat kaupunkikeskuksista ja lähiöistä maalle lähelle luontoa, avarampiin maisemiin. Nykyihmiset eivät kuitenkaan muuta liian kauaksi keskuksista, jotta palvelut ovat tavoitettavissa. Yhteiskunnan muutokset, kuten esimerkiksi elinkeinorakenteen muutos, vaikuttavat lopulta maisemaankin. Alkutuotannon työpaikat ovat vähentyneet koko maassa viimeisten vuosikymmenien aikana (Peltonen & Widbom 1997). Sastamalassakin (Vammala-Mouhijärvi) suuntaus on ollut tämä. Vuonna 1987 alkutuotannossa työskenteli noin 14 prosenttia työvoimasta, mutta vuonna 1995 enää noin 9,5 prosenttia aikana (Peltonen & Widbom 1997). Häijään taajaman maa-alueista suuri osa on viljelysmaisemaa. Suurimmat metsäalueet sijaitsevat asutusrakenteen ja peltojen takana taajaman laidoilla. Saikkalanjokilaakson viljelysmaiseman keskellä sijaitsee jokunen maatilarakennus. Suurimmaksi osaksi (taajama-)asutus on keskittynyt Häijään keskustaan. Maisema on käynyt läpi pitkän ajan kuluessa ihmisen aikaansaamia muutoksia. Häijään maanviljelyllä on pitkät perinteet. Elinkeino on siirtynyt sukupolvesta toiseen kautta historian. 21