Valtakunnallinen Yläkoululeiri Kisakallion Urheiluopistolla 25.-27.4.2016 INFOKIRJE URHEILIJOILLE JA VANHEMMILLE
INFOKIRJE URHEILIJOILLE JA VANHEMMILLE Leirin avaus ma 25.4.2016 klo 9.00 Kisakallion Urheiluopistolla (auditorio)! Tutustukaa tähän infokirjeeseen huolellisesti ja valmistautukaa leirille tuloon annettujen ohjeiden mukaisesti (mm. kouluasiat kuntoon hyvissä ajoin). Leirin tarkempi viikko-ohjelma löytyy Urheiluopiston nettisivuilta www.kisakallio.fi. Huom! Leirille osallistumisen edellytyksenä on koululta saatu vapautus koulutyöstä leiripäivien osalta! Laskutus- ja peruutusohjeistus Leirimaksu laskutetaan heti leirin jälkeen (lasku huoltajalle mikäli ei ole erikseen muuta sovittu). Peruutusmaksun määrä on 50 % leirihinnasta, jos peruutus tapahtuu 20.4.2016 jälkeen. Leiriosallistumisen voi perua veloituksetta sairastapauksessa osoittamalla lääkärintodistuksen. Vakuutus Kisakallion Urheiluopistolla on voimassa oleva vastuuvakuutus. Vakuutuksesta korvataan toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, josta vakuutuksen ottaja on voimassaolevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Asiakkaan tulee varmistaa oman lajin lisenssivakuutuksen kattavuus ja myös, että se on voimassa leirien aikana, tai oman henkilökohtaisen tapaturmavakuutuksen kattavuus oman vakuutusyhtiön kautta. Leirille tarvitset seuraavia varusteita Sisä- ja ulkoliikuntaan tarvittavat harjoitteluvälineet ja vaatetus jokaiselle päivälle o lajivalmentajilta voi suoraan kysellä lajiharjoitteluun tarvittavia varusteita Henkilökohtaiset peseytymis- ja hygieniatarvikkeet Puhdasta vaatetta harjoittelun ulkopuoliselle ajalle Henkilökohtaiset lääkkeet (tiedottakaa leirillä myös vastuuvalmentajia/-henkilöitä asiasta) Muistiinpanovälineet sekä kansio jaettavia materiaaleja varten Varustekassin lisäksi hyvä olla esim. reppu mukana, jossa kuljettaa mukana arvoesineet yms. Uimahousut / -puku Huoneista löytyy petivaatteet sekä pyyhe! Opistolla on varattu tila päiväleiriläisille, missä voi peseytyä ja säilyttää päivällä henkilökohtaisia varusteita. Opiskelu / koulutehtävät leirillä Vanhempien vastuulla on hakea vapautusta koulupäivistä leirin ajalle. Vapautusta voi hakea mm. netistä löytyvää kaavaketta apuna käyttäen. Myös kaikki tarvittavat tiedotteet kotiin ja kouluille löytyy nettisivuilta! Jokaiselle leiripäivälle on varattu muutama tunti aikaa tehdä koulutehtäviä. Jokaisen nuoren tehtävänä on hyvissä ajoin ennen leiriä käydä pyytämässä opettajilta tehtävät kyseisten päivien ajalle. Leirillä ei ole suoranaista opetusta vaan koulutehtävät hoidetaan ns. läksy -periaatteella. Valvojat huolehtivat että kaikilla on tarvittava opiskelurauha, sekä auttavat tehtävissä tarpeen ja oman osaamisensa mukaan. Kaikki leirimateriaalit on hyvä näyttää koululla, näin teidän on helpompi kertoa mistä leirityksessä on kysymys ja miten olisi hyvä toimia. Myös kokeet voi suorittaa leirillä. Näissä tapauksissa pyytäkää opettajaa olemaan suoraan yhteydessä opiskelujen vastuuhenkilöön koejärjestelyjä varten (yhteystiedot kirjeen lopussa). Erilliset ohjeet opiskelusta opiston nettisivuilla Tutustukaa ohjeisiin huolella!
Majoitus ja ruokailut leirillä Täysihoitohinta: 150 euroa/hlö/leiri (ma-ke) sis. majoituksen 2 vrk (2-6 hh), aamupalat ti-ke, lounaat ja päivälliset ma-ke, iltapala ma-ti Päiväleirihinta: 105 euroa/hlö/leiri (ma-ke) sis. lounaat ja päivälliset ma-ke, iltapalat ma-ti Sunnuntai-iltana majoitukseen saapuvat, lisähinta 45 euroa o sis. majoituksen ja ma aamupalan Kotoa käsin leirille osallistuvat: ottakaa evästä mukaan aamu- ja iltapäiväksi (lisäksi tukeva aamupala ennen leirille tuloa). Huom! Päiväleiriläisillä ei ole jääkaappia käytössä, eväät sen mukaan! Opistolla majoittuvat: opiston kahviosta mahdollisuus ostaa kevyttä välipalaa (hedelmiä yms. - varatkaa rahaa mukaan). Voitte myös ottaa kotoa leirille mukaan esim. hedelmiä yms. välipalaa (huoneissa jääkaapit säilytystä varten). Karkit, sipsit ja limpparit eivät kuulu urheilijan ruokavalioon leirillä! Majoittuminen tapahtuu 2-6 hengen huoneissa. Hiljaisuus on klo 22.00 ja herätys viimeistään klo 7.00. Näistä säännöistä pidetään ehdottomasti kiinni (urheiluopistojen sääntöjen noudattaminen - hiljaisuus). Myös kännykät ja läppärit sulkeutuvat klo 22.00, yöt ovat nukkumista ja urheilijan tärkeintä palautumisen aikaa! Leirin järjestäjien puolesta on järjestetty yövalvonta, kyseiset valvojat yöpyvät samassa majoitusrakennuksessa urheilijoiden kanssa. He ovat tuki ja turva myös yöaikana, jos sattuu esim. sairastumisia tai ilmenee muita ongelmia. Kisakallion Urheiluopiston vastaanotto palvelee ympäri vuorokauden! Välipalavinkit leirille Välipalaa koostettaessa on tärkeää huomioida laatu, eli mistä ruoka-aineista välipalansa kokoaa. Mikäli sinulla on pieni kylmälaukku, hyödynnä sitä ja tee mukaan eväsleivät ja/tai pirtelö vaikkapa rahkasta, hedelmästä ja marjoista (jos huoneissa on jääkaapit). Hedelmät, pähkinät ja keitetyt kananmunat ovat helppoja välipaloja, koska ne säilyvät myös huoneenlämmössä. Välipalakeksit ja patukat voivat olla silloin tällöin käytettynä hyvä lisä, kannattaa kuitenkin lukea tuoteseloste! Välipalan tulee sisältää proteiinia ja hiilihydraattia, eikä rasvaakaan tarvitse pelätä (pähkinät, avokado, kananmuna). Lisäksi suojaravintoaineiden ja kuitujen vuoksi on hyvä syödä joka aterialla jotakin värikästä. Juomapullo mukaan, nesteytys pitkin päivää on todella tärkeää! Allergiat Allergia-asiat on kysytty jo ilmoittautumisvaiheessa ja niistä tieto välitetään opiston keittiölle. Tärkeää on kuitenkin, että jokainen pitää myös itse huolen asiasta ruokailtaessa. Aina kannattaa kysyä, jos on epävarma! Tapaturman tai sairastumisen sattuessa Mikäli leirillä sattuu tapaturma tai nuori sairastuu, otamme aina viipymättä yhteyttä vanhempiin. Tarpeen vaatiessa lähdemme yhdessä nuoren kanssa terveyskeskukseen. EA-välineet, särkylääkkeet ja mm. kuumemittari löytyvät leirin yövalvojilta heidän majoitushuoneestaan.
Tiedotus Yläkouluakatemiasta löytyy perustietoa nettisivuilta www.kisakallio.fi. Sinne tulee myös leirin infokirje liitteineen ja muu tiedotettava asia liriin liittyen. Kannattaa seurata myös sosiaalisen median kautta toimintaa leirillä (FB, Twitter, Instagram) Muistutukseksi vielä: puhelinten ja muiden vastaavien laitteiden käyttö on kiellettyä harjoitusten ja luentojen aikana sekä hiljaisuuden aikana klo 22.00-07.00! Eli kiireellisissä tapauksissa ottakaa vanhemmat yhteyttä leirin vastuuhenkilöihin, lajivalmentajiin tai opiston vastaanottoon (palvelee ympäri vuorokauden)! Ohjelmaa vanhemmille / valmentajille Leirillä järjestetään myös vanhempainilta, jonne toivomme mahdollisimman monen urheilijan vanhempien pääsevän mukaan. Myös henkilökohtaiset valmentajat ovat tervetulleita. Illan aikana läpi käydään mm. leirillä opetettuja aiheita ja keskustellaan nuoren urheilijan huipulle tähtäävästä polusta. Vanhempainillan lopuksi tulee kattava tietopaketti kauden 2016-2017 valtakunnallisesta yläkoululeirityksestä, joka käynnistyy koko laajuudessaan syksyllä 2016. Keskiviikko 27.4.2016 ohjelma vanhemmille ja valmentajille 18:00 Avoin Infotilaisuus lukukauden 2016-2017 Valtakunnallisesta Yläkoululeiritysprojektista (Auditorio) 6.- 8.luokan oppilaille ja heidän vanhemmilleen 19:00 Luento Pilottileirin urheilijoiden vanhemmille (Auditorio) leirin sisällöt ja toiminta perheen merkitys urheilijan uralla paikalla eri lajien huippu-urheilijoita ja valmentajia 20:00 Mahdollisuus lajikohtaisiin palavereihin / keskustelut lajivalmentajien ja ohjaajien kanssa Valmentajat (sekä vanhemmat) ovat tervetulleita myös seuraamaan harjoituksia. Voitte sopia suoraan vastuuvalmentajien kanssa treenien seuraamisesta ja keskusteluajoista. Yhteystietoja / lisätietoja: Koordinaattori: Koordinaattori: Jukka Kataja p. 044 777 8936 jukka.kataja@kisakallio.fi Kari Seppänen p. 0440 608 228 kari.seppanen@kisakallio.fi Kouluasiat: Sampo Hulkkonen p. 040 551 3489 sampo.hulkkonenn@gmail.com Kisakallion Urheiluopisto Kisakalliontie 284 08360 Lohja puh. 019 31511 www.kisakallio.fi
TOIMINTA YLÄKOULULEIREILLÄ - OHJEISTUS / PELISÄÄNNÖT TOIMINTA YKSILÖNÄ / RYHMÄNÄ - opetellaan huippu-urheilijan elämää ja arkea niin yksilönä kuin ryhmässä toimien - lajien välinen yhteistyö HUIPPU-URHEILUTOIMINTAA - ILO INNOSTUS INTOHIMO - Ilon kautta, mutta kuitenkin huipulle tähtäävän toiminnan näkökulmasta! TOIMITAAN URHEILUOPISTOLLA - totutellaan toimimaan huippu-urheiluolosuhteissa ja ympäristössä - huomioidaan muut opistolla toimivat ryhmät ja ihmiset - toimitaan annettujen aikataulujen mukaan - käyttäytyminen esimerkillistä Fiksuus ei maksa mitään! PÄIHTEET JA TUPAKKATUOTTEET - ehdoton kielto päihteisiin ja tupakkatuotteisiin - samoin dopingiin ehdottoman kielteinen suhtautuminen - sääntörikkomuksissa otetaan aina yhteys kotiin KÄYTTÄYTYMINEN - asiallinen ja ammattimainen toiminta kaikessa tekemisessä - huomioidaan muut opiston asiakkaat ja myös opiston henkilökunta - muistetaan hygienia ja puhtaat vaatteet lakki pois sisätiloissa ;) - urheilijalta voidaan evätä osallistumisoikeus yläkouluakatemian toimintaan mm. sääntörikkomusten, asioiden hoitamatta jättämisen tai epäasiallisen käyttäytymisen takia - hyvä ja rento meininki, fiksua urheilullista ilmettä ja käyttäytymistä POISTUMINEN OPISTON ALUEELTA - leiriaikana poistuminen opiston alueelta ilman lupaa on ehdottomasti kielletty! - ryhmänjohtajien on koko ajan tiedettävä missä urheilijat menevät ja touhuavat VALOKUVAUS JA KUVIEN JULKAISU - kuvia voi ottaa kavereista tilanteiden niin salliessa ja kaverien luvalla (leirillä ohjeistus mm. puhelinten käytöstä) - KUVIEN JULKAISEMINEN sosiaalisessa mediassa ilman toisen osapuolen lupaa on EHDOTTOMASTI KIELLETTYÄ! - leirityksen järjestäjä ottaa kuvia ja videoita leiriaikana, niiden julkaisemiseen tarvitaan erikseen vanhempien suostumus (kysytään ilmoittautumisen yhteydessä) MAITOJUNA - sääntöjä rikkova ja häiritsevästi käyttäytyvä urheilija voidaan poista leiriltä valmentajien koordinaattorin päätöksellä. Tällaisissa tilanteissa vanhempiin ollaan heti yhteydessä. AIKATAULUT LEIRILLÄ - leiriohjelmat ladataan nettisivuille 2-3 viikkoa ennen leiriä (samalla kaavalla kaikki leirit) - leireillä toimitaan täsmällisesti leiriaikataulujen mukaisesti - urheilijoilla on ilmoittamisvelvollisuus mikäli poikkeavia aikatauluja ilmenee (sairastumiset, pelimatkata ) - opetellaan oman päivärytmin rakentamista (myös koko perheen aikataulun rakentamista) - tavoitteena JOKAINEN PÄIVÄ ON HYVÄ PÄIVÄ
SAAPUMINEN OPISTOLLE JA OPISTOLTA KOTIIN LÄHTÖ - leiri alkaa maanantai aamuna, toivomme että kaikki ovat hyvissä ajoin paikalla näin saadaan yhdessä leiri avattua ja ohjeet annettua kaikille yhtä aikaa, myös ryhmäkohtaiset palaverit aina avauksen yhteydessä - opistolle voi saapua jo sunnuntai-iltana, mikäli se on helpompaa mm. kyyditysten suhteen o sunnuntaina mahdollisuus myös mahdollisuus tavata leirin henkilöstöä ja valmentajia - suosittelemme KIMPPAKYYTEJÄ, helpottaa kaikkien perheiden osalta leirille tuomisia ja hakemisia - toivomme myös, että kaikkien vanhemmat osallistuisivat leirin Vanhempainiltaan, se on oleellinen osa leiritystä ja siellä saadaan tärkeää infoa jaettua myös vanhemmille (samalla voi hakea urheilijat leiriltä!) - mikäli urheilija on tulossa opistolle julkisilla yhteyksillä, olkaa yhteyksissä hyvissä ajoin leirin vastuuhenkilöihin ja sovimme kyydityksen esim. Lohjan linja-autoasemalta opistolle. - linja-autojen aikatauluja voi katsoa mm. www.matkahuolto.fi MAJOITTUMINEN LEIREILLÄ - ilmoittaudu opiston vastaanottoon saapuessasi leirille kirjautuminen taloon sisälle - majoittuminen opistolla 2-6 hengen huoneissa - herätys leirillä klo 7.00 / hiljaisuus klo 22.00 - organisaation puolelta järjestetty yövalvonta majoittuvat samassa rakennuksessa - huoneet saadaan tulopäivänä viimeistään klo 15.00 - huoneiden luovutus lähtöpäivänä klo 12.00 mennessä - varusteiden säilytys mahdollista lähtöpäivänä erikseen varatussa tilassa (ilmoitetaan leirillä tarkemmin) - sunnuntaina saapuville yhteistä ohjelmaa illan aikana RUOKAILUT LEIRILLÄ - Täysihoitoryhmä - kaikki ruokailut, aamupala, lounas, päivällinen ma-ke sekä iltapala ma-ti o välipalaa mahdollisuus ostaa opiston kahvilasta, voit myös ottaa eväitä mukaan kotoa ohjeistus infokirjeessä (jääkaapit huoneissa) - Päiväleiriryhmä (kotona yöpyvät) o lounas, päivällinen ma-ke sekä iltapala (ma-ti) opiston ruokalassa o aamupalat kotona sekä päiväksi omat eväät (välipalat) - Muistakaa ilmoittautumisvaiheessa ilmoittaa mahdolliset allergiat! LEIRIN LASKUTUS - leirin laskutus tapahtuu leirin jälkeen - laskut lähetetään kotiosoitteeseen tai erikseen ilmoitettuun laskutusosoitteeseen (esim. seuralle) - alle 18 vuotiaiden laskutus aina huoltajan nimellä / osoitteeseen - laskut maksettava ajallaan (perintä oikeus) - laskuttajan yhteystiedot laskun yhteydessä (maksujärjestelyt) - maksuohjeet laskun mukana (sairastumispoissaolot, poikkeavat paikallaolot yhteys opistolle) ENSIAPU - kaikilla harjoituspaikoilla on EA-välineistö tapaturmien varalle - valmentajilla harjoituksissa mukana myös EA-laukut / välineet - vastuu EA:sta meillä kaikilla päävastuu valmentajilla - lisäksi yövalvojilla on huoneessa EA-laukku (sis. myös särkylääkettä ja kuumemittarin) TAPATURMAN/SAIRASTUMISEN SATTUESSA - yhteys aina vanhempiin tiedotetaan tapahtuneesta ja sovitaan jatkotoimenpiteistä - yhteys terveyskeskukseen jatkotoimenpiteet/ohjeet - toiminnan organisointi järjestäjien vastuulla
VARUSTEET LEIRILLÄ - harjoittelu pääosin omilla vaatteilla ja varusteilla - LEIRILLE TARVITSET MUKAAN_ o Lajikohtaiset sisä- ja ulkoliikuntaan tarvittavat harjoitteluvälineet ja vaatetus jokaiselle päivälle varmista lajikohtaiset varustetarpeet vastuuvalmentajaltasi o Ulkoiluun sopivat varusteet joka leirillä on ulkona tapahtuvaa ohjelmaa o Henkilökohtaiset peseytymis- ja hygieniatarvikkeet peseytyminen jokaisen treenin jälkeen o Puhdasta vaatetta harjoittelun ulkopuoliselle ajalle o Henkilökohtaiset lääkkeet (tiedottakaa leirillä myös vastuuvalmentajia/-henkilöitä asiasta) o Muistiinpanovälineet sekä kansio jaettavia materiaaleja varten o Varustekassin lisäksi hyvä olla esim. reppu mukana, jossa kuljettaa mukana arvoesineet yms. o Päiväleirimalliin osallistuville opistolla on varattu tila jokaiselle päivälle, missä voi säilyttää päivällä henkilökohtaisia varusteita. o Jokaisella vastuu omista tavaroista ja varusteista opistolla ei pystytä järjestämään jatkuvaa valvontaa tavaroille, joten opisto ei myöskään korvaa leirillä hävinneitä tavaroita VAKUUTUSASIAT - urheiluopistolla on vastuuvakuutus (vakuutuksesta korvataan toiselle aiheutettu henkilö- ja esinevahinko, josta vakuutuksen ottaja on voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa) - urheilijoille leirillä sattuvat tapaturmat AINA urheilijan henkilökohtaisen lisenssivakuutuksen tai henkilökohtaisen tapaturmavakuutuksen kautta! o VANHEMMAT VARMISTAKAA ETTÄ URHEILIJAN VAKUUTUKSET ON VOIMASSA! - Lisäksi suositellaan jokaiselle tavoitteellista urheilua harrastavalle nuorelle Sairaskuluvakuutusta! TURVALLISUUSSUUNNITELMA LEIREILLÄ - opiston turvallisuussuunnitelma jokaiselle leiriläiselle o käydään myös läpi kaikkien osallistujien kanssa leirillä HENKILÖSTÖ LEIRILLÄ - leirin johtajana toimii Yläkoululeirityksen koordinaattori - ryhmänjohtajina ja toiminnan organisoijina toimivat lajiryhmien vastuuvalmentajat - toiminnan kokonaisvastuu on nimetyillä eri lajien vastuuvalmentajilla - leireillä mukana myös vierailevia tähtiä sekä eri alan ammattilaisia - koko opiston henkilökunta mukana toteuttamassa leiritoimintaa - yhdessä tehdään leiristä huippu tapahtuma! - kaikki tarvittavat yhteystiedot löytyvät infokirjeestä ja opiston nettisivuilta Kisakallion Urheiluopiston vastaanotto palvelee ympäri vuorokauden. Opiston vastaanotto puh. 019 31511 asiakaspalvelu@kisakallio.fi www.kisakallio.fi