Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin ERILAISIA KONE Keski-Atlantin (Mid-Atlantic) puunkorjuu- ja biomassamessut pidettiin 20.-21. syyskuuta Pohjois-Carolinassa, Selma-Smithfieldissä. Messut järjestettiin yksityisen maanomistajan osittain palaneessa metsässä. Alue ja siitä etelään ja lounaaseen on ns. etelävaltioiden aluetta, joka oli aikanaan tunnettu valtaisista puuvillaplantaaseistaan. Puuvillapelloilta raikunut laulu on vaihtunut metsäkoneiden mörinään, sillä nykyään nuo alueet ovat pääosin istutettu havupuille. Tuo etelävaltioiden alue, joka käsittä seitsemän osavaltiota, on kooltaan 2,5 kertaa Suomen kokoinen yhtenäinen metsäalue, jossa hakataan puuta eniten koko maailmassa. Alueen vuotuiset hakkuut ovat olleet parhaimmillaan 240 miljoonaa kuutiota; puolet koko Yhdysvaltain hakkuumäärästä. Mutta hakkuut ovat sen jälkeen hiljentyneet noin 25 prosenttia, joten hakkuut ovat tällä hetkellä ehkä noin 180 miljoonaa kuutiota. Istutusmetsät kasvavat hakkuukypsiksi 25 vuodessa. Tuon ikäinen puu voi olla halkaisijaltaan yli 40 senttistä. Nopeasti kasvava puu ei täyttäisi suomalaisia laatuvaatimuksia mm. mutkaisuuden takia. Näytteilleasettajia oli n. 70. Suomalaisia näytteilleasettajia ei ollut mukana. Suomalaisille tuttuja yrityksiä/tuotemerkkejä toki oli mukana, mm. John Deere, Quadco, Tigercat, CAT Tällaisia koneita Suomen metsissä ei nähdä! Puoliperävaunun etupäässä on karsintaterät, joiden läpi kuormaaja vetää puun. Ennen karsintateriä on terälaippa, joka katkaisee latvan. Tarvittaessa kuormaaja voi nostaa karsitut puut puita hakemaan tulevan kuormaauton kyytiin. Kone John Deere 437D on 15 tonninen ja tehoa löytyy 173 hevosvoimaa. Hydrauliikkaöljy kiertää 470 litraa minuutissa. 16
Volvo EC 160 on 17 tonnin kaivinkone johon on tarjolla laaja valikoima Rayan s kaivinkonesovitteisia kuormaimia. Rayan s DS-28 kaatopää näytti vähän kömpelöltä. Sen luvattiin katkaisevan 70 sentin paksuisen puun. ITA Polku CATin osastolle oli koristeltu - tietysti keltaisin kukkasin. 17
Tapahtuma oli tämän viehättävän lammen ympärillä. Karsittujen puiden katkontateline. Karsintapää voidaan toteuttaa myös näin. Tällöin kuormaaja pääsee paremmin hoitamaan lastauksen. Vasemmalla puolella olevalla terälaipalla voidaan pätkiä puita. Laitteessa on 99 hevosvoimainen moottori. Maanmuokkauskone. Nostalgiaosastoa. 18
Myös täällä nuorisoa opastetaan metsäalan asioihin. Paikallisia amissejakin kävi katsomassa nykyaikaisia koneita. Paikallista palvelua metsäkoneyrittäjille. Yleisöä ei ollut kovin paljoa, mutta he olivat ammattilaisia Tigercatin osastolla oli erikokoiset kaatokasauskoneet hyvin esillä. Osasto oli koristeltu kurpitsoilla muistuttaen tulevasta Halloween juhlasta, jolloin kurpitsalyhdyt valtaavat joka paikan. Halloween on lokakuun viimeisenä päivänä ja on amerikkalaisten suurin juhla joulun jälkeen. 19
Hakkeet siististi suoraan hakerekkaan. Oregonilainen Peterson 4300 on järeä rumpuhakkuri, jossa on CAT C18, 765 heppainen kone. CAT 553 C kaatokasauskone on CATin kolmesta kaatokasauskoneesta pienin, jonka paino 13,9 tonnia ja tehoa 174 hevosvoimaa. Tyypillisiä paikallisia perävaunujen vetäjiä. Western Star 4700 SB varustettuna Detroitin 13 litran koneella, josta saadaan 470 hevosvoimaa ja Mack jonka tarkempi tyyppimerkintä jäi epäselväksi. John Deeren juontokone 748 H tuo lisää karsittavaa. 17 tonnin 193 heppainen kone on jontikan toiseksi suurin juontokone. Järein kone on vain hitusen tätä suurempi. Alabamalainen puutavaraperävaunu 20
Hakekärryt ovat pääsääntöisesti alumiinilevystä valmistettuja. Tämä kävelevä lattialla varustettu hakevaunu on 12,80 metriä pitkä ja 4,10 metriä korkea Pohjois-Carolinassa puut kuljetetaan pääasiassa puoliperävaunuilla. Puutavaraperävaunut ovat USA:ssa niin pelkistettyjä kuin suinkin ja se näkyy tuotteista jo kaukaa. Varustetaso on hyvin alhainen. McLendon on alabamalainen perävaunuvalmistaja, jonka tuote on 12 metriä pitkä ja painaa 4450 kiloa. Maksimi leveys on 102 tuumaa eli 259 senttiä. Metsätransin viime numerossa oli juttua maailman suurimmista puista, jotka kasvavat Sequoian kansallispuistossa. Toyota on ottanut suurimman 4-vetoautonsa tyyppinimeksi osuvasti saman nimen, SEQUOIA. Suurimmillaan Toyota Sequoiaan saa 5,7 litran, 381 heppaisen V8-moottorin. Lähes kaikki puut kuljetetaan kokorunkoina. 21