LOPPURAPORTTI Vokke projekti Kasvatustieteen jaos 30.10.2006 KASVATUSTIETEEN JAOKSEN LOPPURAPORTTI 1 Jaoksen jäsenet ja kokoontumiset Jaos on toiminut seuraavassa kokoonpanossa keväästä 2004 alkaen: Pirjo Nuutinen, prof. (koollekutsuja) Joensuun yliopisto Päivi Atjonen, prof. Joensuun yliopisto Ritva Jakku Sihvonen, projektin johtaja, Vokke projekti Arto Jauhiainen, leht. Turun yliopisto Anna Karvonen, opisk. Marja Martikainen, leht. Päivi Naskali, prof. Lapin yliopisto Susanna Paloniemi, ass. Jyväskylän yliopisto Eero Pantzar, prof. Tampereen yliopisto Erika Sassi, opisk. Patrick Scheinin, prof. Pauli Siljander, prof. Oulun yliopisto Michael Uljens, prof. Åbo Akademi Jani Ursin, prof. Jyväskylän yliopisto Kaisa Mustonen (sihteeri 2004 loppuun), Vokke projekti Varpu Tissari (sihteeri 2005 alusta), Vokke projekti Jaos on kokoontunut yhteensä seitsemän kertaa. Osanottajamäärät ovat vaihdelleet siten, että varsinaisiin työkokouksiin (5 kpl) on osallistunut 8 11 jaoslaista, seminaarien yms. yhteydessä järjestettyihin tapaamisiin 3 4 jaoksen jäsentä. Jaos on suuren osan työskentelystään toteuttanut sähköpostitse, johon kaikki jaoksen jäsenet opiskelijajäseniä lukuun ottamatta ovat osallistuneet. Keskustelu kokouksissa ja sähköpostitse on ollut monipuolista. 2 Kasvatustiede pääaineena ja tutkintojen tavoitteet: jaoksen ehdotukset Jaos muokkasi Ritva Jakku Sihvosen ehdotusten pohjalta seuraavat kuvaukset kasvatustieteestä pääaineena ja koulutuksen tavoitteista. 2.1 Kasvatustiede pääaineena Kasvatustieteen opiskelu antaa monipuoliset valmiudet asiantuntijatehtäviin sekä julkishallinnon että yksityisen sektorin palveluksessa. Asiantuntijat voivat toimia mm. koulutuksen ja työelämän kehittämiseen ja konsultointiin erikoistuneissa organisaatioissa, tutkimuslaitoksissa ja erilaisissa järjestöissä. Maisteriksi opiskelevat saavuttavat koulutuksen, suunnittelun, hallinnon, johtamisen, tutkimuksen ja arvioinnin laaja alaiset valmiudet. Kandidaatin tutkinnon suorittaneilla on valmiudet maisteriopintoihin ja perusvalmiuksia työelämässä toimimiseen edellä mainituilla aloilla.
2.2 Koulutuksen tavoite kandidaattivaiheessa Kandidaatin tutkintoon sisältyvissä pääaineopinnoissa opiskelija perehtyy kasvatustieteen tutkimuskohteisiin, alan teorian muodostukseen sekä tutkimuksen perusteisiin. Tavoitteena on valmius itsenäiseen tiedonhankintaan sekä oman alan tutkimustiedon kriittiseen lukemiseen ja analysoimiseen. Opiskelun tavoitteena on myös hankkia työelämän edellyttämiä perusvalmiuksia: kykyä itsenäisen toimintaan, yhteistyö ja kommunikaatiotaitoja sekä valmiuksia työssä oppimiseen. 2.3 Koulutuksen tavoite maisterivaiheessa Kasvatustieteen maisteriopintojen tarkoituksena on saavuttaa kasvatusalan akateeminen asiantuntijuus ja hankkia valmiudet tieteellisiin jatko opintoihin. Opintojen tavoitteena on omaksua hyvä kasvatustieteen tietoperusta ja metodologian hallinta, hankkia valmiudet itsenäiseen tutkimustiedon tuottamiseen ja soveltamiseen sekä tieteelliseen viestintään, ja perehtyä vähintään yhteen kasvatustieteen erityisalueeseen. 3 Kysymys kasvatustieteen ydinaineksesta Jaoksessa kasvatustieteen ydinaineksista käytyä keskustelua suuntasivat seuraavat seikat: tietoisuus kasvatustieteen olemuksesta tieteenalana (hajanaisuus, esi tai moniparadigmaisuus ) jo tehdyt ratkaisut (tutkintoasetus, kaksiportainen tutkintorakenne ja suositus opintopisteiden jakautumisesta ja kasvatustieteen opintojen kokonaismäärän liukumasta sekä dekaanien sopimus systemaattisen (monitieteisen) kasvatustieteen osuudesta) jaoksen yksimielinen tulkinta tutkimuskompetenssista keskeisimpänä kasvatustieteellisen asiantuntijuuden osatekijänä ja sekä kvantitatiivisten että kvalitatiivisten menetelmien sisällyttämisestä metodiopintoihin keskustelut harmonisaation syvyydestä tietoisuus yksikkökohtaisista eroista (erilaiset integraatiot kasvatustieteen, aikuiskasvatuksen, erityispedagogiikan ja opettajankoulutuksen kesken sekä sivuainetarjonnan profilaatioiden erot) Jaos päätyi yksimielisesti ratkaisuun, jossa kukin yksikkö omassa keskuudessaan hahmottelee tulevan opetussuunnitelman sisältöjä, ja että kunkin laitoksen tutkinto ja oppiaineyhdistelmät sekä profilaatio, joka perustuu joko opetuksen tai tutkimuksen painopisteisiin, voidaan ottaa huomioon jo ydinaineksia määriteltäessä. Lisäksi sovittiin, että jaoksessa etsitään yhdessä keskustellen ne ongelmakohdat, jotka voisivat vaikeuttaa opiskelijoiden siirtymistä toisen yliopiston maisteriopintoihin. Yleiseksi periaatteeksi sovittiin, ettei kandidaattitutkinnon jälkeen siirtyviltä opiskelijoilta vaadita tutkintoon sisältymättömiä siltaopintoja. Jaos katsoi myös, että kansainvälisen kosketuspinnan monipuolisena säilymisen kannalta yksiköiden tutkimuksellinen ja sisällöllinen eriytyminen on hyödyllistä. Edellä kuvailtuja yleisiä periaatteita ja jo tehtyjä ratkaisuja noudattaen eri yksiköt ovat toteuttaneet ydinainesanalyysia vaihtelevasti. Käytettävissä olevien tietojen mukaan ydinainesanalyysia on tehty useimmiten paikallisten strategia ja arvokeskustelujen pohjalta.
Toukokuun 2005 tilanteessa tieteenfilosofisten ja tutkimusmenetelmäopintojen määrälliset osuudet vaihtelivat (23 37 op.), samoin jossain määrin jaottelu yleis, perus, aine ja syventävien opintojen kesken eri yksiköiden suunnitelmissa. on nostanut strategiansa mukaisesti tutkimuksen profilaatioalueekseen, muissa yksiköissä tutkimuskeskeisyys toteutuu kautta opintojaksojen. Seuraavaksi on esitetty eri yksiköiden profilaatioalueita. : tutkimus, työelämän kehittäminen Joensuun yliopisto: kasvatustiede työelämässä (hallinto ja suunnittelu, tutkimus ja kehittäminen, oppiminen ja koulutus) Jyväskylän yliopisto: yhteisöllinen oppiminen ja erilaiset oppimisympäristöt, kasvatusajattelu, vanhemmuus ja perhesuhteet sekä ammatillinen identiteetti ja aikuisena oppiminen Lapin yliopisto: kulttuurin muutos, medioituminen, tasa arvo, erilaisuus Oulun yliopisto: kasvatus ja sivistysteoria, koulutussuunnittelu ja koulutusekonomia sekä kasvatuspsykologia Tampereen yliopisto: elinikäinen oppiminen ja kasvatus Turun yliopisto: elinikäinen oppiminen ja koulutus erityisesti kasvatuksen ja koulutuksen historiallis yhteiskunnallisesta ja oppimispsykologisesta näkökulmasta Åbo Akademi: sivistys ja kasvatus myöhäismodernissa yhteiskunnassa, kasvatusfilosofia, pedagoginen johtaminen ja hallinto 4 Kuvauksia OPS prosesseista eri yliopistoissa 4.1 OPS prosessi Helsingissä (Marja Martikainen) Helsingissä uuden tutkintorakenteen suunnittelu aloitettiin syksyllä 2002. Jo tällöin päädyttiin kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä integroivaan malliin, missä kandidaatin tutkinto on laaja alainen yleisen kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto. Opetussuunnitelma on temaattinen ja rakentuu laitoksen strategian mukaisille kolmelle painopistealueelle. Nämä ovat yhteiskunnallinen kasvatustutkimus, kasvatukseen ja opetukseen liittyvä oppimisen tutkimus sekä työelämän tutkimus, erityisesti kehittävä työntutkimus. Opetussuunnitelmassa näiden tutkimuksen painopistealueiden nimet ovat: kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri, opetus ja oppiminen sekä oppiminen työelämässä. Vokke projektin suositus perusopintojen rakentamisesta systemaattisen kasvatustieteen mukaisesti ei Helsingin opetussuunnitelmassa toteudu sellaisenaan. Kaikki systemaattisen kasvatustieteen osa alueet sisältyvät kuitenkin perus tai aineopintoihin. Aineopintoihin on lisätty erityisesti sisältöopintoja ja niitä on nykyisessä opetussuunnitelmassa kaikille yhteisinä 15 opintopistettä sekä valinnaisia eri painopistealueilta valittavissa olevia samoin 15 opintopistettä. Yhteensä aineopintojen laajuus on 55 opintopistettä. Maisteriopinnoissa opiskelija voi valita yleiseen kasvatustieteeseen tai aikuiskasvatustieteeseen painottuvat opinnot joko kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri tai opetus ja oppiminen painopistealueelta. Opiskelija voi halutessaan suorittaa myös laaja alaisen kasvatustieteiden maisterintutkinnon valiten opintonsa vapaasti molemmilta painopistealueilta. Oppiminen työelämässä painopistealue toteutetaan erillisenä aikuiskasvatustieteen ja työn kehittämisen maisteriohjelmana, minne on erillinen haku.
4.2 Kasvatustieteiden koulutuksen opetussuunnitelmaprosessi Joensuussa "Bolognan hengessä" vuosina 2003 2005 (Päivi Atjonen) Joensuun yliopiston kasvatustieteiden koulutuksen opetussuunnitelmatyössä tähdättiin aiempaa selkeämmin koulutuksen oman tehtävän ja profiilin korostamiseen opettajankoulutusvaltaisessa tiedekuntakontekstissa. Kasvatustieteen perusopintojen yksittäiset opintojaksot laajennettiin 5 op:n suuruisiksi, työelämäopinnot uudistettiin, metodiopinnot selkeytettiin (yhteistyössä soveltavan kasvatustieteen ja erityiskasvatuksen laitoksen kanssa) ja sekä kandidaatti että erityisesti maisterivaiheeseen laadittiin työelämäorientoituneet suuntautumisvaihtoehdot (KK tutkinnossa 9 op ja KM tutkinnossa 30 op). Kurssikirjallisuus uusittiin laajamittaisesti, ja osa valinnaisuudesta toteutetaan kirjallisuusjaksoilla opetushenkilöstön voimavarojen niukkuuden vuoksi. Opetusmuotoihin haettiin varianssia muun muassa opintopiirin aiempaa laajemmalla hyödyntämisellä. Aikuiskasvatuksen, josta tulee uusi pääaine vasta 1.7.2007, perus ja aineopinnoissa on joitakin yhteisiä opintojaksoja kasvatustieteen kanssa, ja tähänastiseen tapaan kasvatustieteen syventävät opinnot on voinut tietyin valinnaisratkaisuin suorittaa 'aikuiskasvatukseen suuntautuen'. Kasvatussosiologia pääaineena suoritettavan kasvatustieteiden koulutuksen opetussuunnitelman suunnitteli itsenäisesti sosiologian laitos; siinä ei ole sanottavia muutoksia aikaisempaan opetussuunnitelmaan nähden. Joensuussa prosessin yhteydessä syntyi artikkelikokoelma Osaava opettaja: keskustelua 2000 luvun opettajankoulutuksen ydinaineksesta (P. Atjonen & P. Väisänen 2004 (toim.)). Ensimmäisen lukuvuoden kokemusten perusteella kasvatustiede pääaineena suorittavien opetussuunnitelmassa tehdyt ratkaisut ovat osoittautuneet onnistuneiksi, joskin opetussuunnitelmien erilaisuus on asettanut vanhojen opiskelijoiden opinto ohjaukselle mittavat siirtymävaiheen haasteet. Työskentelyn vahvuutena on ollut erinomainen yhteistyö tiedekunnan toisten laitosten kanssa, jolloin opintojaksojen ja kokonaisuuksien suunnittelussa on ollut käytettävissä monipuolinen asiantuntemus. Samalla yhteissuunnittelu on yhdistettynä tiukkaan rahatilanteeseen pakottanut kompromisseihin, jotka eivät ole kaikin osin eduksi kasvatustieteiden koulutuksen opiskelijoiden kompetenssin turvaamisessa. 4.3 OPS prosessi Jyväskylässä (Susanna Paloniemi) Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen opetussuunnitelmatyössä pyrittiin sekä rakenteelliseen että sisällölliseen kehittämiseen. Tavoitteena oli selkiyttää opintojen ydinainesta sekä tutkimusstrategisella työllä vahvistaa laitoksen profiilia. Työskentelyn tukena toimi kasvatustieteiden tiedekunnan tasolla tapahtuva kehittämistyö, jonka myötä rakennettiin aiempaan enemmän tiedekunnan sisällöllistä yhteistyötä eri koulutusohjelmien kesken sekä jatko opiskelun koordinoinnin osalta. Samaan aikaan määriteltiin sekä tiedekunnan että laitosten tasolla tutkimusstrategiaa ja profilaatioita, mikä myös osaltaan tuki ja ohjasi opetussuunnitelmatyötä.
Työskentely aloitettiin kasvatustieteen laitoksella pienemmissä työryhmissä, jotka muodostettiin sekä oppiainejaon (kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede) että opintojen tason (perus, aine ja syventävät opinnot) mukaisesti. Lisäksi menetelmäopintojen, orientaatio opintojen ja yleisopintojen suunnitteluun nimettiin oma ryhmänsä. Suunnitteluun osallistui koko laitoksen henkilökunta. Tämän jälkeen työryhmien esitykset käsiteltiin yhteisesti opetussuunnitelman kehittämisseminaarissa, jossa oli mukana myös opiskelijoiden edustajia. Prosessin edetessä työryhmät tarkensivat esityksiään, ja opetussuunnitelmia kahden eri pääaineen (kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede) osalta yhdenmukaistettiin tarkoituksenmukaisin osin. Keskeisimpinä sisällöllisinä ja pedagogisina muutoksina uudessa opetussuunnitelmassa ovat: a) Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen yhteiset perusopinnot, joista osa toteutetaan yhteisinä perusopintoina kasvatustieteen tiedekunnan tasolla. b) Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen opetussuunnitelmien erkaantuminen aineopinnoista alkaen. c) Orientaatio opintojen vahvistaminen osana kandidaatti ja maisteriopintoja kaikilla opintojen tasoilla (mm. orientaatio työelämään kurssi uutena aineopintovaiheessa). d) HOPS ohjauksen ja toiminnan vakiintuminen ja uusien ohjausmuotojen kehittäminen (esim. ehopsin käyttöönotto). e) Laitoksen tutkimusstrategian linjaukset ja niiden mukainen opetussuunnitelmatyö. Työskentely opetussuunnitelman parissa on sujunut myönteisessä hengessä ja se on toteutettu pitkällä aikavälillä kiinteässä yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Huolimatta oppiainejaosta ja erilaisuuksista opetussuunnitelmissa, yhteistyö ja yhteiset pedagogiset ratkaisut kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen kesken ovat onnistuneet hyvin. Siirtyminen vanhasta uuteen tutkintojärjestelmään on vaatinut henkilöstöltä, erityisesti opintojen ohjauksesta ja HOPS ohjauksesta vastaavilta, perehtymistä ja suurta työpanosta. Alkuvaiheen kokemukset ovat olleet myönteisiä, näkemyksiä on vaihdettu yhteisissä arviointiiltapäivissä opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken. Yhteistyö opetuksen toteuttamisessa tiedekunnan eri laitosten kanssa on alkuvaiheen jälkeen sujunut myös pääosin hyvin. 4.4 OPS prosessi Oulussa Oulun yliopistossa uudistus on toteutettu prof. Siljanderin esitykseen perustuen (ks. Jakku Sihvonen (toim.) 2005, Uudenlaisia maistereita 151 163). Eri yksiköiden opetussuunnitelmissa ns. monitieteisen systemaattisen kasvatustieteen osuudet on sovitettu ja ilmaistu hieman eri tavoin opetussuunnitelman kokonaisuudessa. 4.4 OPS prosessi Turussa (Arto Jauhiainen) Turun yliopistossa ei tehty suuria rakenteellisia eikä sisällöllisiä uudistuksia. Keskeisenä syynä tähän oli se, että kasvatustieteiden laitoksella oli vain muutamaa vuotta aiemmin koulutusta uudistettu uusien pääaineiden muodossa (aikuiskasvatus, erityispedagogiikka). Laitoksella ei nähty tarpeelliseksi eikä mahdolliseksi luopua lambda mallista (pääaineittain eriytyvät perus ja aineopinnot ja yhtenevät syventävät opinnot).
Opetussuunnitelmia työstettiin ensin sisältökokonaisuuksittain muodostetuissa tiimeissä. Koko opetushenkilökunta osallistui uudistustyöhön. Opetussuunnitelmien lopullinen muotoilu tapahtui tiimien työn pohjalta kolmen pääaineen opetussuunnitelmatyöryhmässä. Vuoden 2003 alussa tehtiin kevyt ydinainesanalyysi, viivästetyn arvioinnin muodossa. Noin vuoden työelämässä olleille laitokselta valmistuneille maistereille tehtiin kysely, jossa vastaajia pyydettiin arvioimaan koulutuksen kokonaisuuksien sekä opintojaksojen sisältöjä erityisesti suhteessa työssä vaadittaviin taitoihin. Lisäksi käytettävissä oli työllistymistä koskeva aineisto, jota tiedekunnasta valmistuneilta kerätään säännöllisesti kaikilta valmistuneilta. Vastaajat olivat pääosin tyytyväisiä koulutuksen sisältöihin, joskin kaipasivat opetussuunnitelmaan lisää henkilöstön kehittämiseen sekä koulutussuunnitteluun liittyviä sisältöjä. Opintojaksojen suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota opintojakson keskeiset (ydin) sisältöjen määrittelemiseen. Koulutuksien yleistavoitteissa hyödynnettiin Vokke jaoksessa tehtyjä muotoiluja. Merkittävimpänä pedagogisena uudistuksena voidaan pitää hopsin vakiinnuttamista kaikille pääaineopiskelijoille. Hopsin käyttöönottoa oli jo pohjustettu aiemmin kokeiluluonteisesti. Hops on jaettu akateemiseksi ja ammatilliseksi hopsiksi. Alussa hops alkaa akateemisena hopsina, mutta kandidaattivaiheen lopussa se sisältää orientoinnin työelämään ja hopsia kytketään enemmän ammatilliseen suuntaan. Hops ohjaajina ja tutoreina toimivat lehtorit. Merkittävimpinä sisällöllisiä uudistuksia ovat maisterivaiheeseen sisällytetty kieliopinnot Advanced Academic Reading and Writing Workshop and presentation sekä metodiopintojen vahvistaminen aineopinnoissa. Lisäksi syventävien opintojen pääaineittain eriytyviä valinnaisia opintojaksoja monipuolistettiin ja muotoiltiin uudelleen mm. em. kyselyn tulosten suunnassa. Työelämäpainotteisuutta myös lisättiin kandidaattivaiheessa siten, että uudessa opetussuunnitelmassa opiskelija suorittaa työharjoittelun ja orientointi työelämään jakson myös siinä tapauksessa että hän sisällyttää maisteritutkintoonsa opettajan pedagogiset opinnot. Vanhassa opetussuunnitelmassa nämä olivat toisensa poissulkevat. Alkuvaiheen kokemukset tutkinnonuudistuksesta ovat olleet pääosin myönteiset. Ensivaikutelmien perusteella perusopiskelijoilla on myönteisiä kokemuksia uusien opetussuunnitelmien mukaan opiskelemisesta, tosin aikuisopiskelijoiden läsnäolo on opintojen alussa haasteellinen. Siirtymiset vanhasta tutkintojärjestelmästä ei ole aiheuttanut erityisen suuria ongelmia kuten ei uudistus yleensäkään. Silti haasteita ja kehittämiskohteita on ilmentynyt. Hopsit ovat lisänneet niistä vastaavien opettajien työpainetta. Lisäksi hops työskentelyn suurena haasteena on heterogeeninen opiskelijajoukko. Paineita on omiaan lisäämään tutkinnonuudistuksen yhteydessä toteutettu avoimen väylän suoravalinnan kokeilu ja kehittämishanke. Maisterivaiheen kieliopinnot ovat osoittautuneet ensi kokemusten perusteella haastavaksi. Opiskelijoiden taidot ovat hyvin erilaiset ja jaksolle on asetettu vaativat tavoitteet. Työharjoittelu, joka on sijoitettu kandivaiheeseen aiheuttaa opiskelijoille aikataulupaineita, mikäli aikomuksena on suorittaa tutkinto kolmessa vuodessa. Siirtymävaihetta kandidaattivaiheesta maisterivaiheeseen on pyritty joustavoittamaan siten, että opiskelija voi aloittaa syventävät opinnot graduopintoja lukuun ottamatta, vaikka kandidaatin tutkinto ei ole vielä muodollisesti valmis.
5 Kasvatusalan koulutuksen kehittämishaasteet tulevaisuudessa Jaos kokoontui kesäkuussa 2006 keskustelemaan uuden tutkintorakenteen mukaisten opetussuunnitelmien toimivuudesta (ks. kokousmuistio, liite 1). Jaoksessa todettiin peruslinjausten toimineen odotusten mukaisesti myönteisesti. Jaoksen toiminnan jatkaminen todettiin tarpeelliseksi siten, että eri yliopistojen edustajat kokoontuvat vuosittain käsittelemään kasvatustieteen ja perustutkinto opetuksen opetussuunnitelmien kehittämistä. Kokoontumiset käynnistyvät vuonna 2007 Helsingissä ja 2008 Joensuussa. Lähteet Atjonen, P. & Väisänen, P. (toim). 2004 Osaava opettaja: keskustelua 2000 luvun opettajankoulutuksen ydinaineksesta. Joensuu: Joensuun yliopisto. Jakku Sihvonen, R. (toim.) 2005. Uudenlaisia maistereita. Kasvatusalan koulutuksen kehittämislinjoja. Jyväskylä: PS kustannus. Siljander, P. 2005. Kasvatustieteen ydinsisällöt yleisen kasvatustieteen opinnoissa. Teoksessa R. Jakku Sihvonen. (toim.) 2005. Uudenlaisia maistereita. Kasvatusalan koulutuksen kehittämislinjoja. Jyväskylä: PS kustannus.. Liitteet Liite 1. Tissari, V. Muistio Kasvatustieteen jaoksen kokouksesta 21.6.2006.