KUORTANEEN KUNTA PERUSTURVA ASIAKASMAKSUT 2014
1. SOVELTAMISALA Sosiaali- ja terveyspalveluista perittäviä maksuja koskevat säännökset ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa 734/1992 ja asetuksessa 912/1992. Kuortaneen kunnan perusturvan asiakasmaksuihin on tehty edellisen kerran indeksitarkistukset vuonna 2009. Asiakasmaksuihin tehtävät indeksitarkistukset perustuvat Valtioneuvoston 21.11.2013 antamaan asetukseen ja tulevat voimaan Kuortaneen kunnan perusturvassa 1.3.2014 alkaen. 2. MÄÄRITELMÄ Asetuksen mukaan tarkoitetaan - palvelun käyttäjällä yhtä tai useampaa henkilöä, joka käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelua tai johon palvelu kohdistuu; kotipalvelussa palvelun käyttäjäksi katsotaan lapsen ohella hänen kanssa yhteistaloudessa elävät vanhemmat tai muut huoltajat - perheellä yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä sekä molempien samassa taloudessa eläviä alaikäisiä lapsia - hoitopäivällä henkilön laitoshoitoon tulopäivää, sen jälkeen kertyviä hoitovuorokausia ja laitoksesta lähtöpäivää - kotona annettavalla palvelulla sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) 9 :ssä tarkoitettuja kotipalveluita ja kansanterveyslain (66/72) 14 :n 1 momentin 2 kohdassa järjestettyä kotisairaanhoitoa, jotka kansanterveyslain 30.12.2010/1327 muutoksella voidaan kokeiluna järjestää yhdistettynä kotihoitona kuten Kuortaneella.
3. KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT 3.1 Säännöllinen kotona annettava hoito Säännölliseksi hoito/avunsaanti katsotaan, kun hoito- ja palvelusuunnitelmassa näin sovitaan, tai kun viikottaisia käyntejä on ollut yhtäjaksoisesti kuukauden ajan. Niille kotihoidon asiakkaille, jotka saavat säännöllisesti apua vähintään kerran viikossa, määritellään kuukausimaksu. Maksu perustuu yhdessä asiakkaan kanssa laadittuun hoito- ja palvelusuunnitelmaan, ja muuttuu, jos hoito- ja palvelusuunnitelmaa muutetaan. Asiakasmaksuasetuksen mukaan kotihoidon maksua määriteltäessä otetaan huomioon palvelunkäyttäjän ja hänen kanssaan yhteistaloudessa avio- tai avoliitossa elävän henkilön bruttotulot. Maksua määrättäessä ei huomioida tuloina asiakkaan saamaa asumistukea, vammaistukea, rintamalisää eikä omaishoidon tukea. Maksun suuruus lasketaan alla olevan taulukon mukaisesti perheen koon mukaan määräytyvien tulorajojen ylittävistä bruttotuloista. Jatkuvan ja säännöllisen kotihoidon kuukausimaksu maksuprosentin ja palvelutuntien määrän mukaisina prosentteina tulorajan ylittävistä bruttotuloista: (palvelu on ilmaista ko. tulorajoihin saakka) Perheen jäsenten määrä Maksuttomuuden yläraja 1-4 h 5-10h 11-20 h 21-40 h 41 h tai yli 1 563 15 20 25 30 35 2 1039 10 15 18 20 22 3 1628 8 10 12 15 18 4 2014 6 8 10 12 15 5 2438 5 7 9 11 13 6 2799 3 5 7 9 11 Kun henkilömäärä on suurempi kuin 6, tulorajaa korotetaan 342 eurolla ja maksuprosenttia alennetaan 1 % kustakin seuraavasta henkilöstä. 3.2 Tilapäinen kotihoito Tilapäisellä kotihoidolla tarkoitetaan harvemmin kuin kerran viikossa annettavaa kotihoitoa tai satunnaisia kotikäyntejä. Kotihoidon tilapäisiltä asiakkailta peritään tuloista riippumaton kiinteä maksu, joka määräytyy seuraavasti: Tilapäinen kotihoito Tilapäinen kotisairaanhoito 9,30 / tunti 9,30 / käynti
4. TUKIPALVELUMAKSUT 4.1 Ateriapalvelut Kotiinkuljetettu ateria 7,30 Vanhusateria keskuskeittiössä 6,60 4.2 Turvapalvelut Turvapalvelun kuukausimaksu kattaa laitevuokran, huolto- ja kunnossapitokustannukset sekä turvahälytyksiin vastaamiset ja tarkastuskäynnit. Turvapuhelin- ja ovihälytinmaksujen perinnän aloittaminen ja perinnästä luopuminen määräytyy suhteessa ko. kuukauden käyttöpäivien mukaisesti. Turvapuhelimen asennus 37,20 Turvapuhelin ( lankapuhelimeen) 20 / kk Turvapuhelin ( kännykkään) 30 / kk Ovihälytin 30 / kk 4.3 Muut tukipalvelut Päivätoiminta (sis.ateria + kahvin) 14 / kerta Päivätoiminnan kuljetus 6 / kerta Asiointipalvelu 5 / kerta Kylvetyspalvelu 8 / kerta Pyykkipalvelu, koneellinen 3 / kilo 5. LAKISÄÄTEISEN OMAISHOIDON VAPAAN ASIAKASMAKSUT Omaishoitajille kertyneiden vapaapäivien ajalta omaishoidettavalle annettavista palveluista (kotihoito, tilapäinen palveluasuminen tai lyhytaikainen laitoshoito) peritään tuloista riippumaton maksu 11,30 / vuorokausi. Omaishoidon virkistysvapaan työntekijän kotikäynneistä peritään: 6. LAITOSHOIDON MAKSUT - enintään viisi tuntia kestävästä käynnistä 5,65 - yli viisi tuntia kestävästä käynnistä 11,30 6.1 Pitkäaikainen laitoshoito Kuismankartanossa Pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävä maksu on 85 % hoidettavan nettotuloista. Jos hoidettava on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avio- / avoliitossa ja hänen kuukausitulonsa ovat suuremmat kuin kotiin jäävän puolison kuukausitulot, on pitkäaikaisen laitoshoidon maksu 42,5 % puolisoiden yhteenlasketuista tuloista. Asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön on jäätävä vähintään 105 /kk. 6.2 Lyhytaikainen laitoshoito Kuismankartanossa Lyhytaikaisen laitoshoidon hoitopäivämaksu on 34,80. Vuosittaisen maksukaton, 679 täyttymisen jälkeen hoitopäivämaksu on 16,10.
7. ASUMISPALVELUJEN MAKSUT 7.1 Pitkäaikainen asumispalvelu Heljäkodissa, Kanerva-kodissa ja Kotirannassa Asumispalveluista peritään asiakkaan maksukyvyn mukainen hoitomaksu. Hoitomaksu kattaa ateriat, hoitohenkilökunnan antaman palvelun ja hoivan, yöaikaisen hoidon, lääkkeiden annosjakelun ja yleiset hoitotarvikkeet. Hoitomaksu kattaa myös asuinhuoneen siivouksen ja vaatehuoltoon liittyvät maksut työstä ja tarvikkeista. Asiakas maksaa asunnosta vuokran, johon sisältyy sähkö, vesi, suihkutilat ja yhteiset oleskelutilat. Vuokrat: Heljäkoti, yhden hengen huone 235,67 kahden hengen huone 135,48 /henkilö Kanerva-koti, yhden hengen huone 368,77 kahden hengen huone 184,39 / henkilö Kotiranta, yhden hengen huone 134,55 kahden hengen huone 103,50 /henkilö Asumispalveluissa asuessaan asiakas maksaa itse lääkkeensä, henkilökohtaiset hoitotarvikkeensa, terveydenhuoltokulut, kuljetuskustannukset ja vaate- ym. henkilökohtaiset menot. Kun asumispalvelu keskeytyy laitoshoidon ajaksi, ei asiakasmaksuja peritä vuokraa lukuunottamatta ko.ajalta. Mikäli asumispalvelu keskeytyy muun syyn takia, esim. asiakas on pois yksittäisiä päiviä (kotiloma), vähennetään vain ateriamaksu ko.päiviltä. Hoitomaksun ja vuokran perimisen jälkeen jokaiselle asiakkaalle on jäätävä vähintään 220 /kk käyttövaraa. Korkein asumispalveluista perittävä maksu voi olla enintään 1 050 /kk. 7.2 Lyhytaikainen asumispalvelu Tilapäishoito 25 / vrk Maksuun ei sisälly lääkkeet eikä kuljetus. Maksu ei kerrytä asiakasmaksukattoa. Kunnan maksusitoumuksella asumispalvelujen hoitomaksut koskevat myös yksityisiltä palvelutuottajilta ostettuja palveluja. Näissä tilanteissa asiakas tekee vuokrasopimuksen suoraan palvelutuottajan kanssa. Lisätiedot: Osastosihteeri Sirpa Kuha puh. 06 25252201 Osoite: Keskustie 52 63100 Kuortane