Pj:n palsta Tervehdys, arvoisat seuramme jäsenet. Vuosi vaihtui ja niin vaihtui myös puheenjohtaja. Olen Tero Tilli ja ollut 23 vuotta jäsenenä ko. seurassa. Asustelen Valkealan Niinistössä. Aloitin autourheilun ralliautoilusta. Olin ensin huollossa ja lopulta istuin pelkääjänpaikalla muutamissa ralleissa. Kilvanajon loputtua olen toiminut jonkin verran erinäisissä kilpailuissa toimitsijana. Sekä joitakin vuosia on vierähtänyt seuran hallinnon puolella. Vuoden alussa oli viime vuonna menestyneiden kuljettajien perinteinen mitalikahvitus kukkien ja kakun kera Kaarnasydämessä. Iso kiitos Pekkasen Jorelle tilaisuuden järjestämisestä. Vuosi alkoi vauhdikkaasti Delta Bavaria Rallin merkeissä joka ajettiin 23.1. Pohjois-Kymenlaakson vaativilla teillä. Ralli tehtiin yhteistyössä KSAU:n väen kanssa. Suuri kiitos kaikille mukana olleille. Kilpailu saatiin hyvin hoidettua ja talouspuolikin jäi plussalle vähäisestä kilpailijamäärästä huolimatta. Mutta ilman tammikuun pakkasia olisi ralli jäänyt ajamatta. Tosin jäin kaipaamaan kunnon lumisateita ja paria suojapäivää pakkasten välissä Mutta eipä jääty laakereille lepäilemään. Vaan käytiin tekemässä velkoja pois Mikkelin UA:lle. Meillä oli yhdessä KSAU:n kanssa pätkän teko Mikkelin Vaakunarallissa vastavuoroisuus periaatteella. EK sujui hyvin, kiitos siitä mukana olleille, vaikka välillä ollut pikkutie hirvittikin kilpailunjohtajaa. Mutta nyt on alettu takoa uutta rautaa. Toukokuun 28. päivä järjestämme Rallicrossin SMosakilpailun Tykkimäen moottoriradalla. Järjestelyt ovat kovaa vauhtia käynnissä. Vapaaehtoisia niissäkin talkoissa tarvitaan. Joten ottakaa yhteyttä, niin kyllä me jotain kivaa tekemistä keksitään rallicrossin tiimoilta. Siitä aasisillasta päästiinkin suureen huolenaiheeseeni talkoohengen puutteeseen. Nykyään tekijöiden saanti kilpailuun on todella tuskaista. Mutta kilpailujakin on järjestettävä tai kirstunpohja paistaa nopeasti. Toivottavasti keksitään jotain mikä parantaisi innokkuutta yhteiseen tekemiseen. Ideoita kerhomme kehittämiseksi ja jäsenistön aktivoimiseksi voi tuoda esille kertomalla niistä hallituksen jäsenille (lista hallituksen jäsenistä tässä lehdessä), jotka tuovat ne hallituksen kokoukseen. Kevään aikana on tarkoitus siivota kerhohuone perusteellisesti ja päivittää siellä olevaa tekniikka nykypäivän tasolle ja tehdä siitä viihtyisämpi, jotta kerhoilloissa alkaisi taas käydä väkeä. Avajaiset pidetään, kunhan saadaan päivitys valmiiksi.
Suunnitteilla on myös uusi toimitsijoiden koulutusristeily syksyllä. Viime syksynä ollut koulutusristeily oli menestys, joten jatketaan samalla kaavalla, jotta saataisiin lisää uusia lisenssillisiä toimitsijoita mukaan kilpailuja värkkäämään. Toivottavasti ajan myötä ainakin osasta tulisi päätoimitsijoita jatkamaa seuran mainetta hyvänä kilpailujen järjestäjänä. Risteilyllä tullaan kouluttamaan seuramme jäseniä rallin ja nopeuden perustoimitsijalisenssiläisiksi. Tosin on ollut puhetta että seuraava risteily tehtäisiin yhdessä KSAU:n kanssa. Tästähän on jo kokemusta ensimmäisellä koulutusristeilyllä. Sillä annoimme koulutuksen myös yhdelle naapuriseuran jäsenelle. Hyvää kevään jatkoa kaikille. Nähdään viimeistään toukokuun lopussa rallicrossin merkeissä. Tero pj.
F- Rallisarjaa Kouvolassa F-Rallisarjan ensimmäinen osakilpailu Delta Bavaria Ralli huristeltiin vaativilla Pohjois- Kymenlaakson teillä 23.1. Kilpailun tekemistä hankaloitti promoottorin ja sarjakoordinaattorin vaihtuminen kesken kilpailun valmistelun. AKK:n otettua promoottorivastuu, vaihtui myös sarjan nimi F-cup:sta F-Rallisarjaksi. Joten aika paljon meni asioita uusiksi kesken kiivaimman rallin teon. Toisena huolenaiheena oli sää. Kun jouluaattona katsoin ikkunasta ulos, aloin jo huolestua pystyykö tammikuun lopulla ajamaan rallia Etelä-Suomessa. Viime vuosina vallinneet leudot talvet tuntuivat jatkuvan. Mutta tammikuun pakkaset pelastivat paljon. Jopa yleisö EK pystyttiin tekemään Raviradalle. Vielä kun olisi satanut lunta enemmän ja ollut pieni suoja välissä, niin silloin olisi saatu ihanteelliset olosuhteet järjestää autokilpailu. Näistä seikoista johtuen jäi ilmoittautuneiden määrä hiukan yli 100 kilpailijapariin. Kilpailukeskuksena toimi Kouvolan Ravirata, jossa ajettiin kilpailun päättävä yleisöerikoiskoe. Kilpailussa ajettiin kuusi metsä EK:ta ja yleisö EK. 100:sta matkaa lähteneestä kilpailijaparista 30 keskeytti ja yhden kilpailijaparin suoritus hylättiin. Rallissa jatkettiin tavallaan Kymenlaaksorallin perinteitä, sillä se tehtiin yhdessä KSAU:n kanssa. Kilpailullisesti ja järjestelyiltään ralli sujui hyvin. Suuri kiitos siitä kaikille niille jotka olitte mukana tekemässä tätä rallia ja mahdollistitte onnistuneen rallipäivän. Taloudellisestikin onnistuttiin kohtuullisesti. Tosin kilpailijoita, sekä katsojia olisi voinut olla enemmänkin. Yleisen luokan voitti Petteri Salminen Riihimäeltä ja kolmanneksi kaasutteli Haminaa edustava Mika Krouvi. Oman seuran Tommi Harjun oli yleiskilpailussa 15. Senioreissa nopein oli Kari Kytölä. A-junnussa nopeinta vauhtia piti Kari Mäkinen. Ja B-junnujen nopein oli Luumäen Marko Haapsaari. Seuramme kuljettajista Häkkisen Ville yleisessä ja Paseniuksen Jukka B-junnuissa joutuivat jättämään kilpailun kesken. EK teoista jäätiin velkaa vastavuoroisuusperiaatteella Mikkelin UA:lle ja Kaakkoisrallille. Mikkelin velka tuli kuitattua Vaakunarallissa 27.2. Kaakkoisrallille takaisin teko on todennäköisesti ensi vuonna. Tero Tilli kilpailunjohtaja
VALUA:N HALLITUS 2016 JA HEIDÄN YHTEYSTIEDOT Puheenjohtaja: Tero Tilli 040-565 0898 tero.tilli@windowslive.com Varsinaiset jäsenet: Kati Vekkeli 050-585 0096 kati.vekkeli@elisanet.fi Tero Julku 040-750 3295 tero.julku@orpe.inet.fi Jari Vekkeli 040-536 7774 jari.vekkeli@kymp.net Jorma Pekkanen 040-500 4219 pekkanen.jorma@luukku.com Jani Hyyrynen 0400-436 411 jani.hyyrynen@gmail.com Tommi Harju 040 526 0875 tommi.harju@pp2.inet.fi Varajäsenet: Markku Nokkala 040 512 1820 markku.nokkala@hotmail.fi Mika Oksanen 0400-763497 m.oksanen@hotmail.com Marko Kitunen 040-514 2291 marko.kitunen@gmail.com Sari Liukkonen 040-517 7543 sari.liukkonen@pp1.inet.fi Kerhohuonepäivystykset 2016 15.3. Tero Julku 29.3. Marko Kitunen 12.4. Jani Hyyrynen 26.4. Jari Vekkeli 10.5. Tommi Harju 24.5. Sari Liukkonen 2.8. Tero Tilli 16.8. Jorma Pekkanen 30.8. Kati Honkanen 13.9. Markku Nokkala 27.9. Tero Julku 11.10. Marko Kitunen 25.10. Jani Hyyrynen 8.11. Jari Vekkeli 22.11. Tommi Harju 20.12. Sari Liukkonen Päivystysaika klo 18.00 20.00.
Tutkintotilaisuudet Alueellamme 2016 2.4.2016 Rallitutkinto, juniori Mikkeli Kaakkois-Suomi 9.4.2016 JM-tutkinto Lahti Kaakkois-Suomi 9.4.2016 JM-debytantti Lahti Kaakkois-Suomi 7.5.2016 Rallitutkinto, juniori Lahti Kaakkois-Suomi 14.5.2016 JM-tutkinto Lahti Kaakkois-Suomi 14.5.2016 JM-debytantti Lahti Kaakkois-Suomi 14.8.2016 Rallitutkinto, juniori Mäntyharju Kaakkois-Suomi 20.8.2016 JM-tutkinto Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi 20.8.2016 JM-debytantti Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi 27.8.2016 Rallitutkinto, juniori Lammi Kaakkois-Suomi 8.10.2016 Rallitutkinto, juniori Mikkeli Kaakkois-Suomi 8.10.2016 JM-debytantti Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi 8.10.2016 JM-tutkinto Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi 12.11.2016 JM-tutkinto Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi 12.11.2016 JM-debytantti Anjalankoski (Kouvola) Kaakkois-Suomi 19.11.2016 Rallitutkinto, juniori Lahti Kaakkois-Suomi Toimitsijakoulutustilaisuudet, koko suomi 26.3.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Laukaa Keski-Suomi 2.4.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus/jatko Seinäjoki Pohjanmaa 2.4.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Pori Länsi-Suomi 2.4.2016 Tekniikan perustoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi 2.4.2016 Tekniikan päätoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi 3.4.2016 Perustoimitsijakoulutus Rokua Pohjois-Suomi 9.4.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Rovaniemi Pohjois-Suomi 16.4.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Jatko Kokkola Pohjanmaa 15.10.2016 Ralli päätoimitsijoiden jatkokoulutus Joensuu Pohjanmaa 15.10.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Oulu Pohjois-Suomi 15.10.2016-16.10.2016 Ralli päätoimitsijakoulutus Joensuu Pohjanmaa
23.10.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Härmä Pohjanmaa 23.10.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Ähtäri Pohjanmaa 30.10.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Turku Länsi-Suomi 5.11.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Lahti Kaakkois-Suomi 6.11.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Riihimäki Etelä-Suomi 19.11.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus Laukaa Keski-Suomi 20.11.2016 Nopeuden päätoimitsijakoulutus, jatko Joensuu Itä-Suomi 26.11.2016 Tekniikan päätoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi 26.11.2016 Tekniikan perustoimitsijakoulutus Hyvinkää Etelä-Suomi SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 22.3.2016 KLO 18.00 Kerhohuoneella, Jukolantie 8, Kouvola Esityslistalla säännöissä määrätyt asiat Tervetuloa Hallitus