Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa."

Transkriptio

1

2 PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat sekä kilpailijoita että katsojia. Kuluvan vuoden tärkein tapahtuma oli tietenkin seuramme 50 v. juhlat Tuohikotin VPK-talolla. Säätila suosi meitä tapahtuman ajan, kutsu- ja juhlavieraita oli salin täydeltä. Saimme tervehdyksiä mm. kaupungin edustajalta ja liiton tervehdyksen toi Aulis Ahonen. Mieskuoro esiintyi juhlan arvokkuuteen erinomaisesti sopivalla ohjelmistolla ja tunnelma oli huikea jo ennen varsinaisen jäsenkunnan läträämisen alkua. Erityiskiitokset paikalliselle Martta-yhdistykselle erinomaisesta tarjoilusta. SM-rallicrossia ei ole unohdettu ja kilpailu saatiin ajettua jälleen kerran hyvin arvosanoin. Vaikka olemme yrittäneet, niin vieläkään kilpailun järjestämiskuluista ei ole saatu nipistettyä paljoakaan pienemmäksi. Tällä kertaa meidät pelasti hiukan suurempi katsojamäärä, joten tulos on lievästi positiivinen. Silloin alkuyöstä, kun ko. kilpailua tuulisella radalla purettiin 10 muun kanssa päätin, että tämä porukka on se jota pitää muistaa jotenkin. Siihen tulikin mainio tilaisuus kun ideoitiin toimitsijalisenssien uusintaan tarkoitettu koulutusristeily tohon eteläiseen lähivaltioon. Aika tarkalleen samat henkilöt olivat mukana ja kouluttajat hoitivat osuutensa ripeästi, mutta asiallisesti. Tulipa samalla koulutettua naapuriseuraankin yksi joka napattiin Metalliliiton risteilyporukasta. Kiitos kaikille mukana olleille ja erityiskiitos matkanjohtajana häärineelle T.Tillille. Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. Jiirisaha jo kylmenee, täytyy mennä.. Terveisin Jorma pj.

3 Järjestämme kauden 2016 F-Cup avausosakilpailun yhdessä KSAU:n kanssa F-CUP - SUOSITUIN SUOMALAINEN RALLISARJA F-cup -rallisarja koostuu kuudesta osakilpailuista, joita ajetaan pääasiassa talvella ja syksyllä. Kilpailureittiin ei ennakkoon tutustuta eli nuotteja ei käytetä. F-cupissa kilpaillaan automalleilla, joiden valmistus on päättynyt. Autojen tulee olla kaksivetoisia ja imuilman ahtaminen on kielletty. Muilta osin autojen virittäminen on suhteellisen vapaata. Sarja on tarkoitettu kansallisen tason aktiiviharrastajille. Kilpailuluokat jakautuvat kilpailukokemuksen mukaan yleiseen luokkaan sekä A- ja B-junioreihin. Lisäksi sarjaan sisältyy seniorikuljettajien luokat, joissa käytetään ikätasoitusta. Sarjalla on vetoa myös yleisön keskuudessa ja katsojia riittää sekä reitin varrelle kilpailuissa että television koostelähetyksien äärelle. Oman kilpailumme johtajana häärää Tero Tilli jolle voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi mitä moninaisempiin tehtäviin.

4 Tutkintokalenteri, tai ainakin otoksia siitä JM-tutkinto Lahti JM-debytantti Lahti Endurance-tutkinto Riihimäki JM-debytantti Riihimäki JM-tutkinto Riihimäki ABC JM-tutkinto Joensuu JM-debytantti Joensuu Rallitutkinto, juniori Riihimäki ABC Rallitutkinto, juniori Joensuu Rallitutkinto, juniori, jatko-osa LAUKAA Rallitutkinto, juniori, jatko-osa Riihimäk Pyrkinivän Riutan Maja Rallitutkinto, juniori, jatko-osa Joensuu Rallitutkinto, juniori Riihimäki ABC JM-debytantti Riihimäki ABC JM-tutkinto Riihimäki ABC JM-debytantti Riihimäki ABC JM-tutkinto Riihimäki ABC Rallitutkinto, juniori Riihimäki ABC Rallitutkinto, juniori, jatko-osa Riihimäki Pyrkivän Riutanmaja Endurance-tutkinto Riihimäki ABC JM-debytantti Riihimäki ABC Endurance-tutkinto Riihimäki ABC Rallitutkinto, juniori Riihimäki ABC Rallitutkinto, juniori, jatko-osa Riihimäki Pyrkivän Riutanmaja

5 Koulutuskalenteriotoksia Nopeuden päätoimitsijakoulutus/huom uusi aika ja paikka Kuortane Pohjanmaa Nopeuden päätoimitsijakoulutus LAUKAA Keski-Suomi Tekniikan päätoimitsijakoulutus JYVÄSKYLÄ Keski-Suomi Ralli päätoimitsijoiden jatkokoulutus Oulu Pohjois-Suomi Nopeuden päätoimitsijakoulutus Riiihimäki ABC Etelä-Suomi Tekniikan perustoimitsijakoulutus Hyvinkään vauhtipuisto, Hikiäntie Tekniikan päätoimitsijakoulutus Hyvinkään vauhtipuisto, Hikiäntie Tekniikan keskustelutilaisuus Tuusniemi Itä-Suomi Ralli päätoimitsijakoulutus Seinäjoki Pohjanmaa Ralli päätoimitsijoiden jatkokoulutus Seinäjoki Pohjanmaa Nopeuden päätoimitsijakoulutus Riihimäki ABC Etelä-Suomi Ralli päätoimitsijakoulutus Laukaa Keski-Suomi Ralli päätoimitsijoiden jatkokoulutus Laukaa Keski-Suomi Tekniikan perustoimitsijakoulutus Hyvinkään vauhtipuisto, Hikiäntie 1507, Tekniikan päätoimitsijakoulutus Hyvinkään vauhtipuisto, Hikiäntie 1507, Ralli päätoimitsijakoulutus Joensuu Pohjanmaa Ralli päätoimitsijoiden jatkokoulutus Joensuu Pohjanmaa

6 RALLICROSS SM 2016 Valkealan UA anoi perinteisesti kaudelle 2016 rallicrossin SM-sarjan osakilpailua Kouvolaan. Tavoitteena oli sarjan toisen osakilpailun järjestäminen ja se ainakin alustavamn kalenterin mukaan saatiinkin. Varatkaa siis kalentereistanne vapaata sillä silloin työpanostanne tarvitaan Tykkimäen moottoriradalla eli Kouvola Cirkuitilla. Alustava kilpailukalenteri joka odottaa AKK:n hallituksen hyväksyntää on seuraava: 1. osakilpailu Hyvinkään UA 2. osakilpailu Kouvola Tykkimäki, Valkealan UA 3. osakilpailu Honkajoen MK/UA 4. osakilpailu Ouluzone, RTL Motorsport 5. osakilpailu Teisko/Kaanaa, Akaan Moottorimiehet

7 Valkealan Urheiluautoilijat ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS KLO 18:00 KERHOHUONEELLA JUKOLANTIE 8 KOUVOLA ASIALISTALLA SÄÄNTÖJEN MÄÄRÄÄMÄT ASIAT KAHVITARJOILU TERVETULOA

8 Valkealan Urheiluautoilijoiden perinteiset PIKKUJOULUT klo 18 alkaen Kouvolan kaupungin Tuulensuojassa, Hallituskatu 9, Kouvola Ohjelmassa mm. - Jouluruoka, illalliskortti 15 /henkilö - Palkitsemiset - Arpajaiset?? - Musiikkia, Andy and the Amulettes - Dejavuun tonttutytöt!!! - Baari Tilaisuudessa perinteinen juomalippukäytäntö, eli juomalippuja vastaan juomista tiskiltä ja juomalippuja saa ostaa ainakin tilaisuudessa.. ehkäpä jopa Katilta ennen tilaisuutta SITOVAT ILMOTTAUTUMISET ILLALLISKORTIN OSTAJILTA, VIIMEISTÄÄN Katille, kati.vekkeli@elisanet.fi, Tonttulakit päähän ja kaikki mukaan juhlimaan, TERVETULOA!!!

Talvi alkaa olla taputeltu

Talvi alkaa olla taputeltu Talvi alkaa olla taputeltu Pj:n palsta Heippa, hyvä autourheiluväki! Vuosi on vaihtunut ja kuluva vuosikin jo hyvällä alulla. Pidimme mielestäni onnistuneet pikkujoulut viime vuonna Tuulensuojassa. Ainakin

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Pronssiset tyylinäytteet. Kuvat: Rallicross SM, Toni Ollikainen

Pronssiset tyylinäytteet. Kuvat: Rallicross SM, Toni Ollikainen Pronssiset tyylinäytteet Kuvat: Rallicross SM, Toni Ollikainen PJ:n palsta Tervehdys autourheiluväki! Vuosi on lopuillaan. Paljon on tapahtunut kuluvana vuonna. Olemme järjestäneet kaksi isoa autourheilutapahtumaa,

Lisätiedot

Laihia Ralli 19.9 B juniorit 3 Keskinen Joni Al -Härmä/ Siekkinen Jarmo Kvan UA

Laihia Ralli 19.9 B juniorit 3 Keskinen Joni Al -Härmä/ Siekkinen Jarmo Kvan UA Vuoden 2015 tuloksia Seloy SM-Sprintti Huittinen 11.10 Juniorit yleiskilpailu 43 Nahkala Eero 106 Salo Mikko Luokka 10, 8 Nahkala Eero 23 Salo Mikko JM-Asfaltti mestari Jurva 3-4.10 Etuveto 4 Ahonen Jyri

Lisätiedot

Kuvat: AKK/Toni Ollikainen

Kuvat: AKK/Toni Ollikainen Kuvat: AKK/Toni Ollikainen Pj:n palsta Heippa, hyvä autourheiluväki! Kuluva vuosi alkaa olla autourheilukilpailujen osalta taputeltu. Vielä on joitain yksittäisiä kilpaluja maassamme joihin jäsenistöämme

Lisätiedot

Pj:n palsta. ValUA tiedottaa

Pj:n palsta. ValUA tiedottaa Pj:n palsta Tervehdys, arvoisat seuramme jäsenet. Vuosi vaihtui ja niin vaihtui myös puheenjohtaja. Olen Tero Tilli ja ollut 23 vuotta jäsenenä ko. seurassa. Asustelen Valkealan Niinistössä. Aloitin autourheilun

Lisätiedot

PJ:n palsta. ValUA tiedottaa

PJ:n palsta. ValUA tiedottaa PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. 1965 oli hyvä ja huono vuosi. Hyvä sikäli, että varsin moni maineikas autourheiluseura sai silloin alkunsa. Niin myös Omamme. Valkealan Urheiluautoilijoiden syntysanat

Lisätiedot

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä.

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä. 1 SARJASÄÄNNÖT 2015 1 Yleistä 1.1 Sarjan osakilpailut järjestetään AKK:n luvalla, Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden sarjasääntöjen mukaisesti. Tulkintatapauksissa sarjasäännöt ovat määräävät. Mikäli

Lisätiedot

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä.

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä. SARJASÄÄNNÖT 2016 1 Yleistä 1.1 Sarjan osakilpailut järjestetään AKK:n luvalla, Autourheilun Sääntökirjan 2016, kilpailukohtaisten sääntöjen sekä ja näiden sarjasääntöjen mukaisesti. Tulkintatapauksissa

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA KILPAILUN SÄÄNNÖT 48. Pohjola ralli 2011 La 26.2.2011 Rallin Suomen Juniori Mestaruussarjan - ja Naisten SM-sarjan osakilpailu Järjestävä seura: Oulun Ua Oulu I OHJELMA 18.1.2011 Kilpailun säännöt julkaistaan,

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT TENGTOOLS-ralli 22.8.2015 Kansallinen / F-cup ja Itä-Suomen alueen 3 aluemestaruus-osakilpailu Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry Kitee 1. OHJELMA 9.7.2015 11.8.2015 klo 21.00 16.8.2015

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2017 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985

Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. XXIV OULUJÄRVI-RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT XXIV Oulujärvi-ralli 28.9.2013 Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ja Naisten SM-sarjan osakilpailu Alue 1:n ja Alue 3:n aluemestaruusosakilpailu Kajaanin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2019 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2018 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu

12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu KILPAILUKUTSU KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXIV IKH-SAMBACROSS 18.7.2015 Rallicrossin SM-sarjan 3. osakilpailu Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Urheiluautoilijat ry Sotkan moottoristadion, Kauhajoki I OHJELMA 25.05.2015

Lisätiedot

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala

Historic Tekniikkapäivä Mobilia, Kangasala Historic Tekniikkapäivä 13.4.2019 Mobilia, Kangasala Mikä on AKK?» 300 jäsenseuraa, n. 27 000 henkilöjäsentä» Autourheilua harrastavien ja edistävien yhdistysten liitto» Suomalaisen autourheilun edunvalvoja»

Lisätiedot

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat

28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat 28.02.2009 Sastamala F-CUP 2009 toinen osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat KILPAILUN SÄÄNNÖT VOLKSWAGEN RALLI 28.02.2009 F_CUP:n osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat Sastamala I OHJELMA 22.12.08

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. I Ohjeellinen aikataulu Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Ilmoittautumisaika päättyy.

KILPAILUN SÄÄNNÖT. I Ohjeellinen aikataulu Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. Ilmoittautumisaika päättyy. Akaan Vauhtikierros Rallicross SM 2018 Kaanaa 25.-26.5.2018 Rallicrossin SM-sarjan 1. osakilpailu Akaan Moottorimiehet ry Moottoriurheilukeskus KaanaaCenter, Velaatta I Ohjeellinen aikataulu 27.4.2018

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

Jokamiehenluokan. # ei kiusita. Säännöt. Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry. Yhteistyössä:

Jokamiehenluokan. # ei kiusita. Säännöt. Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry. Yhteistyössä: Jokamiehenluokan # ei kiusita Säännöt Järjestäjä: Joensuun Urheiluautoilijat ry Yhteistyössä: KILPAILUN SÄÄNNÖT JM EVK SM 2016 11.-12.6.2016 Jokamiehenluokan SM - kilpailu Joensuun Urheiluautoilijat Ry

Lisätiedot

KILPAILIJAINFO. Kilpailijoiden yhdyshenkilö: Nina Suvanto

KILPAILIJAINFO. Kilpailijoiden yhdyshenkilö: Nina Suvanto Ralli 14.02.2009 Raision UA KILPAILIJAINFO K1 ralli 14.2.2009 Raisio Raision Urheiluautoilijat ry Tervetuloa järjestämäämme K1 ralliin Raisioon. Olemme pyrkineet tekemään teille yhteistyökumppaneidemme

Lisätiedot

P-HUA JÄSENTIEDOTE 4/2005

P-HUA JÄSENTIEDOTE 4/2005 P-HUA JÄSENTIEDOTE 4/2005 HALLITUS 2006 Vuoden vaihtuessa Seuran syyskokouksessa tulivat hallitukseen valituiksi seuraavat henkilöt: Kilpailukalenteri on lopussa. Kaikki luukut on avattu, vai onko menty

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan KITIjärjestelmässä KILPAILUN SÄÄNNÖT JOENSUU RALLICROSS SM 2019 Rallicross SM sarjan 2.osakilpailu Joensuun Urheiluautoilijat ry Joensuun Moottoriurheilukeskus, Ylämylly I OHJELMA 7.5.2019 Kilpailun säännöt julkaistaan ja

Lisätiedot

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7 Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 Kilpailukutsu Alastaron Moottoriradalla ajettavassa Länsi-Suomen Alueen 7 Alue-Kupin osakilpailuissa noudatetaan

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi JARI-PEKKA RALLI Päivämäärä 14.9.2013 Kilpailun arvo / sarjalogo Teijo-Talot Historic Rally Trophyn osakilpailu, Rally Trophyn osakilpailu, Xtreme Rally

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014. ilmestyy silloin tällöin tai harvemmin

JÄSENTIEDOTE 2/2014. ilmestyy silloin tällöin tai harvemmin JÄSENTIEDOTE 2/2014 ilmestyy silloin tällöin tai harvemmin Puheenjohtajan terveiset... -Kiitokset ihan kaikille seuramme jäsenille, kun olette osallistuneet seuramme talkoisiin, tapahtumiin tai kilpailuihin

Lisätiedot

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki

Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki Kilpailijainfo SM Rallicross Honkajoki 31.8.2013 Tervetuloa kauden päätökseen, Honkajoella järjestettävään SM Rallicrossin finaaliin. Rata-alue sijaitsee Honkajoella osoitteessa Vanha maantie 237 (kts.

Lisätiedot

Jurva - JM Nuoret 2 Puuskamäki Niklas EVK 1 Ahonen Jyri Yleinen 17 Ahonen Jyri

Jurva - JM Nuoret 2 Puuskamäki Niklas EVK 1 Ahonen Jyri Yleinen 17 Ahonen Jyri Jurva - JM 29.10 2016 2 Puuskamäki Niklas EVK 1 Ahonen Jyri Yleinen 17 Ahonen Jyri Syys-eksytys As Riihimäen UA 15.10.2016 Luokka M 1 Viitala Tomi / Kulmala Jari KangUa Jalasjärven JM / RC Kisa 15.10.2016

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. RALLIKILPAILUN SÄÄNNÖT 50. Juhla Pohjola ralli 2013 La 2.3.2013 Su 3.3.2013 Teijo-Talot Historic Rally Trophy osakilpailu, Rally Trophy osakilpailu, Xtreme Rally osakilpailu, AKK:n Moniosaaja Cupin osakilpailu,

Lisätiedot

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2015

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2015 RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2015 1. Sarjan Osakilpailut 2015 1.2.2015 Rallisprint SM (lumi/jää) Lapua 1.3.2015 SM Sprint (lumi/jää) Loppi 23.5.2015 Nurmijärven SM

Lisätiedot

F - Cup 47. POHJOLA-RALLIN SÄÄNNÖT 17. Maaliskuuta 2007 OULUSSA

F - Cup 47. POHJOLA-RALLIN SÄÄNNÖT 17. Maaliskuuta 2007 OULUSSA F - Cup 47. POHJOLA-RALLIN SÄÄNNÖT 17. Maaliskuuta 2007 OULUSSA AJETTAVAT LUOKAT: F - Cup sekä, kansallinen ryhmille Yleinen, A - ja B-juniorit ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYY Tiistaina 27. helmikuuta 2007 klo

Lisätiedot

Päivämäärä Kilpailun arvo Rallin Suomen Juniormestaruussarja 2018 Nuorten SM, Trophy, Naisten Cup / Alue 6 mestaruusosakilpailu

Päivämäärä Kilpailun arvo Rallin Suomen Juniormestaruussarja 2018 Nuorten SM, Trophy, Naisten Cup / Alue 6 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Kuljetus Tuuri Ralli Päivämäärä 09.06.2018 Kilpailun arvo Rallin Suomen Juniormestaruussarja 2018 Nuorten SM, Trophy, Naisten Cup / Alue 6 mestaruusosakilpailu

Lisätiedot

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT TAMMIKUU 2009 VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 2 OP 3 4 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Suonenjoki ralli - HRT Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan

Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry.

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry. KILPAILUSÄÄNNÖT SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT K-KUA 30v SM-rallisprint 03.03.2012 kello 12:00 SM-rallisprint 3. osakilpailu

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA

KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi JARI-PEKKA RALLI Päivämäärä 25.8.2012 Kilpailun arvo / sarjalogo Teijo-Talot Historic Rally Trophyn osakilpailu, Rally Trophyn osakilpailu, Xtreme Rally osakilpailu,

Lisätiedot

JULKAISTU: Maaliskuu 2013

JULKAISTU: Maaliskuu 2013 JULKAISTU: Maaliskuu 2013 Kuvassa AL Härmän Ekolat Eikan Polku 2012 kisassa, niin iso auto, ettei koko AL Sport merkki mahtunut kuvaan, pienempi kyllä ikkunassa. Tästä tämä alkaa, kisalehden teko, täydennämme

Lisätiedot

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN..

ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. ASIAA, JA VÄHÄN VIERESTÄKIN.. KOULUTUSTA Katsastuksesta, tekniikasta kiinnostuneille järjestämme seuran oman koulutuksen tässä ennen joukkuekisaa. Jos olet kiinnostunut kilpailun katsastustoiminnasta ja

Lisätiedot

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme

Lisätiedot

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT

F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP neljäs osakilpailu Järjestäjä:. AKK:n Lupa: 38/R/04 I OHJELMA 1.7.2004 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ennakkotutustumiskielto ja ilmoittautuminen alkaa. 3.08.2004 klo

Lisätiedot

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT ABC - ralli 23.05.2015 Pienoisralli Kilpailu on AKK:n alueen 6 mestaruusosakilpailu. Kouvolan Seudun Autourheilijat ry Kouvola

KILPAILUN SÄÄNNÖT ABC - ralli 23.05.2015 Pienoisralli Kilpailu on AKK:n alueen 6 mestaruusosakilpailu. Kouvolan Seudun Autourheilijat ry Kouvola KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT ABC - ralli 23.05.2015 Pienoisralli Kilpailu on AKK:n alueen 6 mestaruusosakilpailu. Kouvolan Seudun Autourheilijat ry Kouvola 1. OHJELMA 11.04.2015 Kilpailun säännöt

Lisätiedot

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen

Lisätiedot

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.

ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika

Lisätiedot

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015

JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2019 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

46. POHJOLA-RALLIN SÄÄNNÖT 04. Maaliskuuta 2006 OULUSSA

46. POHJOLA-RALLIN SÄÄNNÖT 04. Maaliskuuta 2006 OULUSSA 46. POHJOLA-RALLIN SÄÄNNÖT 04. Maaliskuuta 2006 OULUSSA AJETTAVAT LUOKAT: Nuorten SM, Lady Cup ja 1400 Trophy sekä kansallinen kilpailu. Yleisille, A - ja B-junioreille ILMOITTAUTUMINEN PÄÄTTYY Tiistaina

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 3/2008

POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 3/2008 POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 3/2008 Seppo Järvinen kuva. Raija Palomäki Hyvää syksyä autourheilijat Kilpailukalenteri alkaa kääntyä viimeisille sivuille ja on aika vetää hieman yhteen

Lisätiedot

1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu).

1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). R-Rallicup 2018 SARJASÄÄNNÖT 2018 Päivitetty 8.10.2017 1. Yleistä 1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). 1.2. Osakilpailut

Lisätiedot

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2016

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2016 RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2016 1. Sarjan Osakilpailut 2016 7.2.2016 Rallisprint SM (lumi/jää) Lapua 21.2.2016 HF-Autohuolto SM Sprint (lumi/jää) Loppi 24.4.2016

Lisätiedot

R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2019

R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2019 R-Rallicup SARJASÄÄNNÖT 2019 Päivitetty 15.10.2018 1. Yleistä 1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). 1.2. Osakilpailut

Lisätiedot

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinta-Joupin Autoliike SM Rallisprint 13.10.2018 klo 11.00 Laihian Urheiluautoilijat ry. laihianua@netikka.fi RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Rinta-Joupin Autoliike SM Rallisprint

Lisätiedot

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT

KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT KERIMAA SPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT SAVONLINNA 19.5.2018 KLO 16.00 www.savonlinnanua.net Kilpailun nimi KERIMAA SPRINT Päivämäärä 19.5.2018 Kilpailun arvo Kansallinen kilpailu Historic rallisprint-sarjan

Lisätiedot

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille

Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden

Lisätiedot

XVII KANGASNIEMI RALLI 6.2.2016. F-Rallisarja II-osakilpailu Alue 3 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT

XVII KANGASNIEMI RALLI 6.2.2016. F-Rallisarja II-osakilpailu Alue 3 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT XVII KANGASNIEMI RALLI 6.2.2016 F-Rallisarja II-osakilpailu Alue 3 mestaruusosakilpailu SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi XVII Kangasniemi Ralli Päivämäärä 6.2.2016 Kilpailun arvo F-Rallisarjan

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT ValUA IV TALVIRALLI F-Cup Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvola

KILPAILUN SÄÄNNÖT ValUA IV TALVIRALLI F-Cup Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvola KILPAILUN SÄÄNNÖT ValUA IV TALVIRALLI 1.3.2014 F-Cup Valkealan Urheiluautoilijat ry Kouvola I OHJELMA 9.1.2014 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkaa. 18.02.2014

Lisätiedot

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA

SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio

Lisätiedot

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2014. Asko Saarinen

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2014. Asko Saarinen Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2014 Asko Saarinen KOKOUSKUTSU Lahden Urheiluautoilijat ry. SYYSKOKOUS KE 29.10.2014 KLO 18.00 Lahden Urheiluautoilijat ry. sääntömääräinen syyskokous pidetään

Lisätiedot

SALPAUSSELKÄ-RALLI LAHDEN URHEILUAUTOILIJAT RY. Moisionkatu 4 B, LAHTI

SALPAUSSELKÄ-RALLI LAHDEN URHEILUAUTOILIJAT RY. Moisionkatu 4 B, LAHTI SALPAUSSELKÄ-RALLI 1.10.2016 LAHDEN URHEILUAUTOILIJAT RY Moisionkatu 4 B, 15100 LAHTI KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Salpausselkä-ralli Päivämäärä 1.10.2016 Kilpailun arvo F-rallisarja Kilpailun järjestäjä

Lisätiedot

OUA 2016 Asfalttisprint

OUA 2016 Asfalttisprint OUA 2016 Asfalttisprint RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT pvm: La 13.8.2016 Arvo: Kansallinen ralli - sprint. AKK alue 1 Aluemestaruusosakilpailu Järjestäjä: Oulun Urheiluautoilijat ry Paikka: Jäälin yrityspuisto

Lisätiedot

Future Cup Asfalttisarja 2015

Future Cup Asfalttisarja 2015 SARJASÄÄNNÖT 1 (17) Future Cup Asfalttisarja 2015 Säännöt SARJASÄÄNNÖT 2 (17) Sisällysluettelo 1 Sarjan Yleistiedot... 3 1.1 Kilpailutoimisto... 3 1.2 Osakilpailut... 4 2 Luokkajako... 5 2.1 Kilpailusarjat:...

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.

Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Lahden Urheiluautoilijat ry JÄSENTIEDOTE 2/2017

Lahden Urheiluautoilijat ry JÄSENTIEDOTE 2/2017 Lahden Urheiluautoilijat ry JÄSENTIEDOTE 2/2017 KOKOUSKUTSU Lahden Urheiluautoilijat ry. SYYSKOKOUS KE 1.11.2017 KLO 18.00 Lahden Urheiluautoilijat ry. sääntömääräinen syyskokous pidetään 1.11.2017 klo

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry

KILPAILUN SÄÄNNÖT. NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry KILPAILUN SÄÄNNÖT NILSIÄN URHEILUAUTOILIJAT ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT TAHKO SM - Rallisprint 27.09.2014 SM, kansallinen, alue 3 aluemestaruusosakilpailu Nilsiän Urheiluautoilijat ry Nilsiä 1. OHJELMA

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo

Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo KILPAILUN SÄÄNNÖT Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 16.03.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014

Ratakasi 2014. Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Ratakasi 2014 Radio-ohjattavien 1/8 rata-autojen sarjasäännöt 2014 Versio 2 / 27.5.2014 1. Yleistä Nämä tekniset säännöt mukailevat EFRA 1/8 I.C. Track luokan teknisiä sääntöjä. Kielikäännöksen lisäksi

Lisätiedot

TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE

TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE 1 TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE Sarjaan ilmoittautuminen Kilpailijan tulee ilmoittautua jäseneksi johonkin seuraan (oma seura tai FCC) ja maksaa seuran jäsenmaksu. Tämän jälkeen kilpailija ostaa itselleen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Uusikaupunki-ralli Turun Moottoriseura ry Päivämäärä 21.05.2011 Kilpailun arvo / sarjalogo

KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Uusikaupunki-ralli Turun Moottoriseura ry Päivämäärä 21.05.2011 Kilpailun arvo / sarjalogo KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Uusikaupunki-ralli Turun Moottoriseura ry Päivämäärä 21.05.2011 Kilpailun arvo / sarjalogo F-cup Kilpailun järjestäjä Turun Moottoriseura ry Paikkakunta Uusikaupunki I

Lisätiedot

27.10.2015 AKK:n hallituksen kokous Arctic Promotion Oy/ Lotta Mertsalmi. Quo vadis, F-CUP?

27.10.2015 AKK:n hallituksen kokous Arctic Promotion Oy/ Lotta Mertsalmi. Quo vadis, F-CUP? 27.10.2015 AKK:n hallituksen kokous Arctic Promotion Oy/ Lotta Mertsalmi Quo vadis, F-CUP? KAUDESTA 1991 KAUTEEN 2015 Sarjan toimintamalli säilynyt lähes samanlaisena ensimmäisestä sarjan järjestämisvuodesta

Lisätiedot

3.10.2015 Kilpailun säännöt

3.10.2015 Kilpailun säännöt 3.10.2015 Kilpailun säännöt KILPAILUN SÄÄNNÖT Työkalusi.com -ralli 3.10.2015 F-cup rallisarja Riihimäen Urheiluautoilijat ry Riihimäki 1. OHJELMA 14.08.15 22.09.15 Klo 21.00 28.09.15 03.10.15 Klo 8:00

Lisätiedot

Tulosten julkaiseminen (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa) Palkintojenjako (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa)

Tulosten julkaiseminen (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa) Palkintojenjako (aikataulut ilmoitetaan kilpailijaohjeessa) KILPAILUN SÄÄNNÖT AUTOGLYM-ralli 6.9.2008 Nuorten SM, Lady Cup, Historic Trophy, kansallinen Tampereen Urheiluautoilijat ry Tampere 36/R/08 I OHJELMA 25.6.2008 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen

Lisätiedot

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015 Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015 KOKOUSKUTSU Lahden Urheiluautoilijat ry. SYYSKOKOUS KE 14.10.2015 KLO 18.00 Lahden Urheiluautoilijat ry. sääntömääräinen syyskokous pidetään 14.10.2015

Lisätiedot

TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007

TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007 TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007 Nuorten SM Lady Cup Historic Rally Trophy Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry Tervetuloa Rantaralliin, nuorten SM:n, Lady Cupin ja Historic Rally Trophyn kuudenteen

Lisätiedot

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT

24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT 24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT www.markowa.com/had KILPAILUN SÄÄNNÖT HONG KONG -HANKIRALLI 24.-25.02.2007 Kansallinen ralli / NEAFP/ AKK:n lupa n:o 15/R/07 Historic Rally Trophyn 3. osakilpailu

Lisätiedot

ajettavan kilpailun EPUA Drifting järjestäjinä ovat Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ja Suomen Drifting ry.

ajettavan kilpailun EPUA Drifting järjestäjinä ovat Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ja Suomen Drifting ry. KILPAILUN SÄÄNNÖT EPUA Drifting, Hirvijärventie 16, Lapua 26.05.2018 Kansallinen kilpailu Etelä-Pohjanmaan UA ja Suomen Drifting ry I OHJELMA 30.04.18 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Esittelyt o esittele itsesi o ja anna jokaisen esitellä itsensä ja kertoa mitä he ovat tehneet autourheilussa

Esittelyt o esittele itsesi o ja anna jokaisen esitellä itsensä ja kertoa mitä he ovat tehneet autourheilussa Kouluttajan ohjeistusta Tässä muutama vinkki mitä kouluttaja voi kertoa näyttämänsä dian kohdalla. Kaikista kohdista voi kertoa hyviä esimerkkejä ja myös niitä huonompiakin käytännön kokemuksien ja tapahtumien

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT POP Pankki Ralli 12.1.2013 Pienoisralli Lapua I OHJELMA 3.12.2012 1.1.2013 klo 23.59 5.1.2013 12.1.2013 klo 8.00 klo 8.00 klo 9.00 klo 10.00 klo 11.01 klo n. 13.30 Kilpailun säännöt julkaistaan,

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! 1 KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! Hiihtokoulu alkaa Harjumajalla loppiaisen jälkeen ma 10.1.2011 klo 18.00. Kaikki uudet ja vanhat joukolla mukaan! Suunnitelmissa perustaa ainakin 3 ryhmää; alkeisryhmä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2012 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki

Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Metsä-Multia rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat

Lisätiedot

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 Kilpailun säännöt Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu, NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry Seinäjoki I OHJELMA 26.6.2015

Lisätiedot

Ramudden Asfaltti - sprint Oulu

Ramudden Asfaltti - sprint Oulu Ramudden Asfaltti - sprint Oulu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT pvm: La 03.6.2017 Arvo: Kansallinen ralli - sprint. AKK alue 1 Aluemestaruusosakilpailu Järjestäjä: Oulun Urheiluautoilijat ry Paikka: Jäälin

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI

POHJANMAA RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT POHJANMAA RALLI 9.10.2010 SEINÄJOKI Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMW Originalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu I OHJELMA NEAFP Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012

Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint. Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 Pakoputkihuolto A. Anttila SM-Sprint Korvenkylä Junkkari 14.10.2012 OHJAAJAINFO Ajo-ohje Varikko ja kilpailutoimisto sijaitsevat Korvenkylän koululla ja sen välittömässä läheisyydessä, osoite on Korventie

Lisätiedot

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. TIETOPALVELU-RALLIN SÄÄNNÖT Rallin Juniori Suomenmestaruus sarjan osakilpailu 09.08.2014 Poppoo Team Ry Lahti I OHJELMA 02.06.2014 29.07.2014 klo 23.59 03.08.2014 08.08.2014 klo 17.00 Kilpailun säännöt

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015

KILPAILIJAOHJE. Ilmoittautuminen. ORPE Rallicross SM Kouvola 16.5.2015 KILPAILIJAOHJE - Perjantaina varikko aukeaa klo 12.00, sitä ennen kilpailijat eivät pääse kalustoineen varikolle muuten kun kilpailun johdon luvalla. - Kilpailuun ilmoittautuminen tapahtuu FK-kerhon huoltorakennuksen

Lisätiedot