Porvoon kaupungin suomenkielisten koulujen kieliohjelma Kielityöryhmän esitys 10/2015
PORVOON KAUPUNKI 13.10. 2015 KIELIOHJELMA SUOMENKIELISISSÄ KOULUISSA A1-KIELI Kaikille oppilaille opetetaan englannin kieltä A1-kielenä. Toisella luokalla yksi (1) vuosiviikkotunti, kolmannelta kahdeksanteen luokaan kaksi (2) vuosiviikkotuntia ja yhdeksännellä luokalla kolme (3) vuosiviikkotuntia. B1-KIELI Oppilailla alkaa ruotsi B1-kielenä kuudennella vuosiluokalla, ellei oppilas ole valinnut ruotsia A2-kieleksi neljännestä luokasta lähtien. B1-ruotsia on kaikilla vuosiluokilla kuudennelta luokalta yhdeksänteen luokkaan kaksi (2) vuosiviikkotuntia. A2-KIELI A2-kielen opetus alkaa neljännellä vuosiluokalla. Oppilas voi valita A2-kieleksi saksan, ranskan, venäjää tai ruotsin. Valinta tapahtuu kolmannen luokan keväällä. Kielivalinta tehdään ensisijaisesti sähköisesti Wilman kautta huoltajan tunnuksilla. Oppilas voi kielestä riippuen opiskella vapaaehtoista A2-kieltä joko valinnaisena aineena tai ruotsia B1-kielen sijasta opetettavana yhteisenä aineena. Vapaaehtoisen A2-kielen laajuus on vähintään 12 tuntia. Kaikilla vuosiluokilla oppilas opiskelee A2-kieltä kaksi (2) vuosiviikkotuntia. Opetuksen järjestämiseen käytetään perusopetuksen vähimmäistuntimäärän ylittäviä tunteja neljännestä seitsemänteen luokkaan. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla opetukseen käytetään valinnaisiin varattuja vuosiviikkotunteja. Mikäli A2-kieli on toinen kotimainen kieli, käytetään sen opettamisen järjestämiseen myös B1- kielelle varattuja vuosiviikkotunteja. Ruotsia opiskellaan neljännellä ja viidellä luokalla tuntijaon ylittävillä tunneilla ja kuudennelta yhdeksänteen luokaan B1-ruotsin sijasta opetettavana yhteisenä aineena. Kaikki koulut tarjoavat vähintään yhden A2-kielen. Mikäli ryhmä ei muodostu omassa koulussa tai oppilas haluaa valita jonkun muun kielen, voi hän valita A2-kielen yhteistyöalueen koontikoulusta, jossa valittavana on vähintään kolme kieltä. Koulut, joissa tarjotaan laajemmin A2-kielen opetusta, ovat Peipon koulu, Albert Edelfeltin koulu ja Keskuskoulu. Alakoulut tekevät yhteistyötä A2-kieliryhmien muodostamisessa yhteistyöalueittain.
A2-kielen ryhmäkoon tulee olla neljännen luokan alussa vähintään 8-12 oppilasta koulun koosta riippuen. Yhteistyöalueen koontikoulussa vähintään 12 oppilasta. Ryhmä jaetaan kun ryhmässä on 24 oppilasta. VAIHTOEHTO 1 Koulut tekevät yhteistyötä A2-kieliryhmien muodostamisessa, mikäli etäisyydet antavat siihen mahdollisuuden. Esimerkiksi Hamarin ja Peipon koulu tai Huhtisten ja Kevätkummun koulu sekä Keskuskoulu. Oppilas voi myös hakeutua toissijaiseen kouluun A2-kielen opiskelun vuoksi, mikäli toissijaisessa koulussa on tilaa. Kaupunki ei osallistu em. oppilaiden koulukyytikustannuksiin. VAITOEHTO 2 Kaupunki järjestää A2-kielen opiskelijoille kuljetuksen yhteistyöalueen koontikouluun, mikäli koulujen välimatka on enemmän kuin kolme kilometriä. Opetus tapahtuu yhteistyöalueen koontikoulussa kaksoistunneilla. Yhteistyöalueen koulut suunnittelevat yhdessä tuntien sijoittamisen työjärjestykseen. Myös etäopetusmahdollisuuksia voidaan käyttää hyväksi. B2-KIELI Oppilas voi opiskella yläkouluissa B2- kielenä ranskaa, saksaa tai venäjää kaksi (2) vuosiviikkotuntia kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla. Alkavassa ryhmässä tulee olla vähintään kymmenen (10) oppilasta. MUUTA Oppilaalla, joka aloittaa A2- tai B2-kielen opiskelun on oikeus saada opetusta mainitun vaatimustason mukaisesti perusopetuksen loppuun saakka. Oppilaan tulee sitoutua kielen opiskeluun. Kielen opiskelun lopettaminen tai kielen vaihtaminen on mahdollista vain erittäin painavista syistä. Koulut voivat tukea oppilaiden kielitaidon kehittymistä laajentamalla valinnaisaineiden kielitarjontaa sekä kerhotoiminnan avulla. Uuteen tuntijakoon siirryttäessä tulee turvata se, että valtioneuvoston asetuksen mukainen vähimmäistuntimäärä täyttyy kaikkien oppilasikäluokkien ja oppiaineiden osalta. Tärkeätä on, että tuntijakotaulukon oikeassa laidassa oleva yhteensä -sarake tulee olla täynnä (eli valtakunnallinen minimituntimäärä kussakin oppiaineessa ja valinnaisten aineiden osalta täyttyy) ennen kuin oppivelvollisuus päättyy. Tilannetta tarkastellaan sen tuntijaon mukaan, joka on oppilaan osalta voimassa, kun hän 9. vuosiluokan päättää. A1-tunnin järjestäminen tulisi yhdelle ikäluokalle järjestää etupainotteisesti jo alakoulussa, jotta kokonaistuntimäärä tulee 9. luokan loppuun mennessä täyteen. Lisätunti sijoitetaan siirtymäkauden ajaksi 5. luokalle.
PORVOON SUOMENKIELISTEN KOULUJEN VUOSILUOKKIEN 1-9 TUNTIJAKO KS / 13.10.2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 yht Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7 5 5 5 4 3 4 3 43 A1-kieli 1 2 2 2 2 2 2 3 15 B1-kieli 2 2 2 2 8 Matematiikka 3 3 4 4 4 4 3,5 3,5 4 33 Ympäristöoppi 2 2 3 2 3 2 14 Biologia ja maantieto 2 2 3 7 Fysiikka ja kemia 2 3 2 7 Terveystieto 1 1 1 3 Uskonto/Elämänkatsomustieto 1 1 1 1 1 2 1 1 1 10 Historia ja yhteiskuntaoppi 1 2 2 2 2 3 12 Musiikki 1 1 1 1 1 1 1 1 8 Kuvataide 1 1 1 2 1 1 2 9 Käsityö 2 2 2 1 1 1 2 11 Liikunta 2 2 3 2 2 2 2 2 3 20 Kotitalous 3 3 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset 2 2 2 1 2 2 11 Oppilaanohjaus 0,5 0,5 1 2 Valinnaiset aineet 1 1 1 4 2 9 Vähimmäistuntimäärä yhteensä 19 20 22 24 25 26 30 30 30 225 Vapaaehtoinen A2-kieli 2 2 2 2 2 2 12 Vapaaehtoinen B2-kieli 2 2 4 Vuosiluokilla 1.-6. taito- ja taideaineiden valinnaisainetunteja on kuusi (6) tuntia viikossa. Nämä tunnit käytetään käsityön ja liikunnan opetukseen siten, että käsityötä opetetaan vuosiluokilla 4.-6. yhteensä kaksi (2) tuntia ja liikuntaa yhteensä kolme (3) tuntia. Vuosiluokilla 7.-9. taito- ja taideaineiden valinnaisia tunteja on yhteensä viisi (5) tuntia. Näistä yksi (1) tunti kohdistetaan 7. luokan käsityön opetukseen. Tällöin 7. luokalla opetetaan käsityötä yhteensä kolme (3) tuntia. Oppilas opiskelee A1-kelenä englantia ja B1-kielenä ruotsia. Oppilas voi opiskella vapaaehtoista A2-kieltä vuosiluokilla 4.-7. tuntijaon ylittävänä aineena. Poikkeuksena A2-ruotsi, jota oppilas opiskelee B1-kielen sijasta opetettavana yhteisenä aineena vuosiluokilla 6. ja 7. Oppilas voi opiskella B2- kieltä valinnaisena aineena 8. ja 9. luokalla.
Kielten tuntijako PERUSKOULU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A1-kieli englanti 1 2 2 2 2 2 2 3 B1-kieli ruotsi 2 2 2 2 A2-kieli saksa 2 2 2 2 2 2 ranska 2 2 2 2 2 2 venäjä 2 2 2 2 2 2 ruotsi 2 2 2 2 2 2 B2-kieli saksa 2 2 ranska 2 2 venäjä 2 2
A2 KIELET Aloittavan ryhmän koko Aloittavan ryhmän koko Koulu A2-kielet omassa koulussa yhteistyöalueen koulussa koulussa oppilaita alueella oppilaita Albert Edelfeltin koulu ranska, saksa, ruotsi 12 12-24 424* Tuorilan koulu ruotsi 8 64 64 Peipon koulu ranska, saksa, venäjä, ruotsi 10 12-24 271 Hamarin koulu ruotsi 9 138 Hinthaaran koulu ruotsi 9 186 Kulloon koulu ruotsi 8 68 Tolkkisten koulu venäjä, ruotsi 10 212 Keskuskoulu ranska, saksa, venäjä, ruotsi 12 12-24 498 Epoon koulu ruotsi 8 47 Huhtisen koulu saksa, ruotsi 10 269 Ilolan koulu ruotsi 8 64 Kerkkoon koulu ruotsi 8 73 Kevätkummun koulu ruotsi 9 177 * alakoulussa 875 1128
KUSTANNUKSET Nykyisten taksojen mukaan koululaisikäisten matkat periferiasta keskustaan maksaa 1,5 2,5 /matka linja-autolla. 1 tuplatunti per viikko x 38 viikkoa x 5 euroa (meno-paluu kalliimman mukaan) = 190 euroa/oppilas/lukuvuosi. Tämä vaatisi tietysti yhteistyötä lukujärjestysten suunnittelussa. Jos nykyisten 184 ranskan, saksan ja venäjän A2-oppilaan määrää kasvatetaan 10 %, lisäys on noin 20 henkilöä, eli 3800 euroa vuodessa.
LIITTEET
PORVOON KAUPUNGIN KIELIOHJELMA A1-kieli on kaikilla englanti ja se alkaa viimeistään 3. luokalta. A2-kieleksi voi valita joko ranskan, saksan, venäjän tai ruotsin ja se alkaa 4. luokalla. A2-kieli on vapaaehtoinen ja sitä opiskellaan 9. luokalle saakka. B1-kieli on kaikilla ruotsi eli toinen kotimainen kieli ja se alkaa 7. luokalla. B2-kieleksi voi valita ranskan, saksan tai venäjän ja se alkaa 8. luokalla. B3-kieleksi voi valita lukiossa saksan, ranskan, venäjän, espanjan tai latinan. PORVOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN KOULUTUSTOIMEN KIELIOHJELMA LUKUVUODESTA 2009-2010 ALKAEN Suomenkielinen koulutusjaosto päätti, että Porvoon kaupungin suomenkielisen koulutustoimen kieliohjelmassa kaikilla oppilailla A1-kieli on englanti ja se alkaa viimeistään 3. luokalta. A2-kieleksi oppilas voi valita joko ranskan, saksan, venäjän tai ruotsin ja se alkaa 4. luokalla. Koulut tekevät A2-kielten osalta joustavaa alueellista yhteistyötä seuraavasti: Peippo, Albert Edelfelt, Tolkkinen ja Hamari muodostavat yhden alueen, joissa A2-kielinä tarjotaan RA, SA, VE, RU. Keskuskoulu, Kevätkumpu, Huhtinen ja Suomenkylä muodostavat toisen alueen, joissa A2- kielinä tarjotaan RA, SA, VE, RU. Kyseisten alueiden kielivalintojen toteutumista tarkastellaan aluekohtaisena yhteistyönä ja opetus toteutetaan siinä koulussa, johon oppilaiden siirtymiset ovat joustavimmat. Hinthaara, Kulloo, Kerkkoo, Epoo, Ilola, Jakari, Tuorila, joissa A2-kielenä tarjotaan omalla koululla RU, mutta on mahdollista valita myös RA, SA tai VE, jos on halukas vaihtamaan koulua A2-kielen opiskelun vuoksi ja toissijaisessa koulussa on tilaa. Tällöin koulu on kuitenkin toissijainen ja kuljetusoikeutta siihen ei kaupunki tarjoa. A2-kielen valintalomake yhtenäistetään ja se on samanlainen kaikilla kouluilla. A2-kielen informaatiotilaisuudet liitetään kouluilla tavallisten vanhempainiltojen yhteyteen ja niiden sisällöt yhtenäistetään. Kahden tai useamman koulun oppilaista muodostuvan A2- kielenopetusryhmän oppitunnit ovat vuorovuosina eri koulun tiloissa. A2-kielenopetusryhmän ehdotonta minimikokovaatimusta ei ole vaan pienten ryhmien kohdalla kielenopetusryhmän perustamista tarkastellaan tapauskohtaisesti. Koulutusjohtaja päättää milloin ryhmä perustetaan. B1-kieli on kaikilla ruotsi eli toinen kotimainen kieli ja se alkaa 7. luokalla. B2-kieleksi voi valita ranskan, saksan tai venäjän ja se alkaa 8. luokalla. B3-kieleksi voi valita lukiossa saksan, ranskan, venäjän, espanjan tai latinan. Kyseiset tarkistukset kieliohjelmaan ja valintamenettelyihin otetaan käyttöön syyslukukauden 2009-2010 alusta alkaen. Järjestelyjen tavoite on lisätä kieltenopetuksen toteutumismahdollisuuksia Porvoon kaupungin suomenkielisissä kouluissa. Koulutustoimi tutkii mahdollisuutta hakea Opetusministeriöltä erillismäärärahaa kieliohjelman monipuolistamiseksi, mikäli se tulee haettavaksi.
NYKYINEN KIELITARJONTA A2 KIELET Koulu Albert Edelfeltin koulu Hamarin koulu Peipon koulu Tolkkisten koulu Huhtisten koulu Keskuskoulu Kevätkummun koulu Epoon koulu Hinthaaran koulu Ilolan koulu Kerkkoon koulu Kulloon koulu Tuorilan koulu Nykyinen kielitarjonta RA, SA, VE, RU RU RU RU RU RA, SA, VE, RU RU RU RU RU RU RU RU Aloittavan ryhmän koko Koulutusjohtaja määrittää aloittavan ryhmän oppilasmäärän
OPETETTAVAT KIELET 17.9.2015 A1 ENGLANTI A2 RUOTSI A2 SAKSA Albert Edelfeltin koulu 443 93 72 49 23 69 9 0 0 Epoon koulu 31 9 0 0 0 Hamarin koulu 96 40 3 6 1 Hinthaaran koulu 128 48 0 0 0 Huhtisten koulu 178 91 0 0 0 Ilolan koulu 42 16 0 0 0 Kerkkoon koulu 48 9 0 0 0 Keskuskoulu 347 90 27 38 9 Kevätkummun koulu 114 46 0 0 0 Kulloon koulu 47 0 0 0 0 Peipon koulu 194 63 1 0 2 Tolkkisten koulu 135 55 1 1 1 Tuorilan koulu 40 18 0 0 0 A2 RANSKA A2 VENÄJÄ B1 RUOTSI B2 RANSKA B2 SAKSA B2 VENÄJÄ Linnajoen koulu 523 172 26 34 7 349 20 28 13 Pääskytien koulu 522 198 1 9 0 311 0 34 13 1
A1 ENGLANTI 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 36 71 72 70 70 70 54 443 Epoon koulu 9 10 7 5 31 Hamarin koulu 26 25 21 24 96 Hinthaaran koulu 32 24 39 33 128 Huhtisten koulu 43 39 46 50 178 Ilolan koulu 12 10 3 17 42 Kerkkoon koulu 12 14 11 11 48 Keskuskoulu 93 82 85 87 347 Kevätkummun koulu 24 23 33 34 114 Kulloon koulu 14 16 7 10 47 Peipon koulu 49 48 52 45 194 Tolkkisten koulu 33 43 31 28 135 Tuorilan koulu 12 7 15 6 40 395 412 422 420 70 70 54 1843 Linnajoen koulu 184 162 177 523 Pääskytien koulu 168 182 172 522 352 344 349 1045 422 414 403 2888 A2 RUOTSI 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 2 18 17 18 26 12 93 Epoon koulu 5 4 9 Hamarin koulu 12 13 15 40 Hinthaaran koulu 11 19 18 48 Huhtisten koulu 33 26 32 91 Ilolan koulu 8 0 8 16 Kerkkoon koulu 9 0 0 9 Keskuskoulu 29 35 26 90 Kevätkummun koulu 13 16 17 46 Kulloon koulu 0 Peipon koulu 27 23 13 63 Tolkkisten koulu 22 17 16 55 Tuorilan koulu 0 14 4 18 166 186 170 18 26 12 578 Linnajoen koulu 61 60 51 172 Pääskytien koulu 64 68 66 198 125 128 117 370 143 154 129 948 2
A2 SAKSA 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 20 15 12 13 7 5 72 Epoon koulu 0 Hamarin koulu 1 1 1 3 Hinthaaran koulu 0 Huhtisten koulu 0 Ilolan koulu 0 Kerkkoon koulu 0 Keskuskoulu 14 13 27 Kevätkummun koulu 0 Kulloon koulu 0 Peipon koulu 1 1 Tolkkisten koulu 1 1 Tuorilan koulu 0 35 30 14 13 7 5 104 Linnajoen koulu 14 12 26 Pääskytien koulu 1 1 14 1 12 27 27 8 17 131 A2 RANSKA 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 12 12 14 11 49 Epoon koulu 0 Hamarin koulu 3 3 6 Hinthaaran koulu 0 Huhtisten koulu 0 Ilolan koulu 0 Kerkkoon koulu 0 Keskuskoulu 16 22 38 Kevätkummun koulu 0 Kulloon koulu 0 Peipon koulu 0 Tolkkisten koulu 1 1 Tuorilan koulu 0 0 31 0 38 14 11 0 94 Linnajoen koulu 13 11 10 34 Pääskytien koulu 9 9 13 11 19 43 27 22 19 137 A2 VENÄJÄ 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 11 12 23 Epoon koulu 0 Hamarin koulu 1 1 Hinthaaran koulu 0 Huhtisten koulu 0 Ilolan koulu 0 Kerkkoon koulu 0 Keskuskoulu 9 9 Kevätkummun koulu 0 Kulloon koulu 0 Peipon koulu 2 2 Tolkkisten koulu 1 1 Tuorilan koulu 0 0 14 13 9 0 0 0 36 Linnajoen koulu 7 7 Pääskytien koulu 0 0 0 7 7 0 0 7 43 3
B1 RUOTSI 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 31 6 32 69 Epoon koulu 0 Hamarin koulu 0 Hinthaaran koulu 0 Huhtisten koulu 0 Ilolan koulu 0 Kerkkoon koulu 0 Keskuskoulu 0 Kevätkummun koulu 0 Kulloon koulu 0 Peipon koulu 0 Tolkkisten koulu 0 Tuorilan koulu 0 0 0 0 0 31 6 32 69 Linnajoen koulu 123 102 124 349 Pääskytien koulu 94 113 104 311 217 215 228 660 248 221 260 729 4
B2 RANSKA 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 0 9 9 Epoon koulu Hamarin koulu Hinthaaran koulu Huhtisten koulu Ilolan koulu Kerkkoon koulu Keskuskoulu Kevätkummun koulu Kulloon koulu Peipon koulu Tolkkisten koulu Tuorilan koulu 0 0 0 0 0 0 9 9 Linnajoen koulu 13 7 20 Pääskytien koulu 0 13 7 20 13 16 29 B2 SAKSA 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 0 Epoon koulu Hamarin koulu Hinthaaran koulu Huhtisten koulu Ilolan koulu Kerkkoon koulu Keskuskoulu Kevätkummun koulu Kulloon koulu Peipon koulu Tolkkisten koulu Tuorilan koulu 0 0 0 0 0 0 0 0 Linnajoen koulu 14 14 28 Pääskytien koulu 21 13 34 35 27 62 35 27 62 B2 VENÄJÄ 3 4 5 6 7 8 9 Albert Edelfeltin koulu 9 9 Epoon koulu Hamarin koulu Hinthaaran koulu Huhtisten koulu Ilolan koulu Kerkkoon koulu Keskuskoulu Kevätkummun koulu Kulloon koulu Peipon koulu Tolkkisten koulu Tuorilan koulu 0 0 0 0 0 9 0 9 Linnajoen koulu 13 13 Pääskytien koulu 11 13 24 5
Aine Vuosiluokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Yht. Äidinkieli ja kirjallisuus 14 18 10 42 A1-kieli - - - - - - - - - - - - - - 9 7 16 B1-kieli - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 2 4 6 Matematiikka 6 15 11 32 Ympäristöoppi 4 10 Biologia ja maantieto 1 7 Fysiikka ja kemia 1 7 Terveystieto 1 3 Ympäristö- ja luonnontietoaineet yhteensä 14 17 31 Uskonto/Elämänkatsomustieto 2 5 3 10 Historia ja yhteiskuntaoppi 2 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 5 7 12 Musiikki 2 4 2 8 Kuvataide 2 5 2 9 Käsityö 4 5 2 11 Liikunta 4 9 7 20 Kotitalous - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 3 3 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset 6 5 11 Taide- ja taitoaineet yhteensä 62 Oppilaanohjaus - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 2 2 Valinnaiset aineet 9 9 Vähimmäistuntimäärä yhteensä 222 (Vapaaehtoinen A2-kieli) 3 - - - - - - - - - - - - - - (12) (12) (Vapaaehtoinen B2-kieli) 3 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - (4) (4) - - = Oppiainetta voidaan opettaa asianomaisilla vuosiluokilla, jos opetussuunnitelmassa niin määrätään 1 Ainetta opetetaan osana ympäristöopin opetusta integroidusti vuosiluokilla 1 6. 2 Yhteiskuntaoppia opetetaan vuosiluokilla 4 6 vähintään 2 vuosiviikkotunti ja vuosiluokilla 7 9 vähintään 3 vuosiviikkotuntia. 3 Oppilas voi kielestä riippuen opiskella vapaaehtoista A2-kieltä joko valinnaisena aineena tai B1-kielen sijasta opetettavana yhteisenä aineena. Oppilas voi opiskella B2-kieltä valinnaisena aineena. Vaihtoehtoisesti vapaaehtoiset A2- ja B2-kielet voidaan järjestää perusopetuksen tuntijaon vähimmäistuntimäärän ylittävänä opetuksena, jolloin niiden opetusta ei voida järjestää käyttäen tässä pykälässä määriteltyjä valinnaisten aineiden tai B1-kielen kaikille yhteistä vähimmäistuntimäärää. Kielestä riippuen oppilaalle opetetaan tällöin B1-kieltä tai sen sijasta valittavia valinnaisia aineita. Vähimmäistuntimäärän ylittävänä opetuksena A2-kieltä opiskelevan oppilaan kokonaistuntimäärä olisi yhteensä vähintään 234 vuosiviikkotuntia ja B2-kielen valinneen oppilaan yhteensä vähintään 226 vuosiviikkotuntia. Vähimmäistuntimäärän ylittävänä opetuksena sekä A2- että B2-kieltä opiskelevan kokonaistuntimäärä perusopetuksen aikana olisi yhteensä vähintään 238 vuosiviikkotuntia.
12.3 Vieraiden kielten vapaaehtoiset ja valinnaiset oppima a ra t Vieraiden kielten osalta na issa perusteissa on ma a ritelty A2- ja B2-kielina opetettavien vapaa- ehtoisten ja valinnaisten kielten tavoitteet ja keskeiset sisa llo t. Mahdollisista muista valinnaisista kielista seka niiden tavoitteista ja sisa llo ista pa a teta a n paikallisessa opetussuunnitelmassa. Vapaaehtoisen A-kielen (A2-kieli) laajuus on va hinta a n 12 vuosiviikkotuntia. Opetuksen ja rjes- ta miseen voidaan ka ytta a valinnaisiin aineisiin varattuja vuosiviikkotunteja seka perusopetuksen va himma istuntima a ra n ylitta via vuosiviikkotunteja. Mika li A2-kieli on toinen kotimainen kieli, ka yteta a n sen opetuksen ja rjesta miseen B1-kielelle varatut vuosiviikkotunnit. Vapaaehtoisen A- kielen vuosiviikkotunnit jaetaan vuosiluokille opetuksen ja rjesta ja n pa a tta ma lla tavalla. Tavoitteet ja pa a tto arvioinnin kriteerit ovat samat kuin kaikille yhteisessa A-kielessa. Valinnaisen B-kielen (B-kieli) laajuus on va hinta a n nelja vuosiviikkotuntia.
OPS 2016 JA KIELTENOPETUS Kieltenopettajat haluavat tuoda esille seuraavia näkökulmia liittyen Porvoon kaupungin opetussuunnitelman tuntijakoon ja kieliohjelmaan. 1. VARHENNETTU A1-ENGLANNIN OPETUS A1-kielen (englanti) yläkoulusta alakouluun siirtyvä tunti mahdollistaa varhennutun kieltenopetuksen. Uuden opetussuunnitelman mukaan A-oppimäärän opetus voidaan aloittaa jo ennen 3. vuosiluokkaa. Esitämme, että englannin kielen opetus aloitetaan jo 2. luokan keväällä. Tällöin opetusta olisi kaksi tuntia koko kevätlukukauden ajan. Muilla alakoulun luokilla englantia opiskeltaisiin kaksi vuosiviikkotuntia kuten tähänkin saakka. Varhennetun A1-englannin opetuksen vaihtoehtona esitämme, että yläkoulusta alakouluun siirtyvä tunti sijoitetaan 5. luokalle. Siirtymävaiheessa on huolehdittava siitä, että kaikki oppilaat ovat perusopetuksen päätyttyä saaneet tuntijaon mukaisesti kuusitoista vuosiviikkotuntia A1- kielen opetusta. 2. B1-RUOTSIN OPETUKSEN LISÄÄMINEN B1-kielen (ruotsi) kahden ylimääräisen vuosiviikkotunnin lisäämistä yläkouluun pidetään hyvänä ratkaisuna. 3. A2- JA B2- KIELIIN PANOSTAMINEN A2- (4.luokalla alkava vapaaehtoinen kieli) ja B2-kielten (8.luokalla alkava valinnainen kieli) riittävän monipuolisten resurssien takaaminen ja yhtenäisen kielipolun varmistaminen ovat tärkeitä. Tilastojen mukaan kielten varhainen aloittaminen lisää etenkin poikien opiskeluintoa. Mitä aikaisemmin kieltenopetus aloitetaan, sitä varmemmin oppilaat saadaan opiskelemaan muitakin kieliä kuin englantia. B1-ruotsin opiskelun alkamisen siirtäminen jo 6. luokalle voi vaikuttaa ala-koulussa alkavien vapaaehtoisten A2-kielten valintoihin. Tämä on hyvä ottaa huomioon siten, ettei A2-kielen eikä yläkoulussa alkavien B2-ryhmien aloituskokoja määritellä liian suuriksi. Niukka tuntikehys tai oppituntien sijoittelu ei saa ohjata valintojen kaventamista hallinnollisista syistä. Sen sijaan opetusjärjestelyjen tavoitteena tulee olla vieraiden kielten opiskelun lisääminen. On arvostettava ja tuettava oppilaiden valintoja ja kiinnostusta vieraisiin kieliin. Kieliohjelman on sekä monipuolisuudessaan että laajuudessaan vastattava myös tulevaisuuden ja alueen tarpeisiin. Tämän hetkistä kieliohjelmaa ei saa kaventaa. Nyt oppilailla on mahdollisuus opiskella A2-kielinä ranskaa, ruotsia, saksaa ja venäjää sekä B2- kielinä ranskaa, saksaa ja venäjää. Kielenopetusryhmän perustamista pitäisi jatkossakin pienten ryhmien kohdalla tarkastella tapauskohtaisesti eikä ehdotonta minimikokovaatimusta tule asettaa. Koulutusjohtajan esityksen mukaan A2-kielten valikoimasta (RA,RU,SA,VE) putoaisi ruotsin kieli pois. Mielestämme tämä on kaksikielisessä Porvoossa huono ratkaisu, emmekä katso, että se vahvistaisi/lisäisi muiden kielten (RA,SA,VE) opiskelua. Pahimmassa tapauksessa kieltenopiskelu yksipuolistuu.
Esitämme, että ruotsi säilyy A2-kielten valikoimassa. Mielestämme kieliohjelman tavoitteiden toteutumista pitäisi seurata, päivittää ja tarkastella säännöllisin väliajoin, jolloin nähtäisiin todellinen kielivalintojen jakauma. 4. KIELTENOPETTAJAT ALAKOULUIHIN Valtioneuvoston vahvistama uusi tuntijako siirsi yläkoululta kolme kielten tuntia alakouluun. Opetustuntien vähentyessä yläkoulun puolelta voidaan painottaa pätevien kielten aineenopettajien osuutta alakoulussa. Kielen oppijan kannalta on tärkeää, että heti opintojen alusta alkaen havainnoidaan ja harjoitellaan runsaasti ääntämistä sekä sana- ja lausepainoa, puherytmiä ja intonaatiota (OPS2016), tähän kieltenopettajat ovat kielididaktisen koulutuksen saaneita asiantuntijoita. ESITYS KIELIOHJELMATYÖRYHMÄSTÄ Tähän mennessä kieltenopettajilla on ollut mahdollisuus tutustua vain opetussuunnitelman tuntijako-osaan. Kieliohjelmaa, eli sitä, mitä kieliä porvoolaisissa kouluissa opetetaan, ei opetussuunnitelmatyön yhteydessä ole käsitelty. Siksi esitämmekin, että opetussuunnitelmatyön tuntijaon oleellisena osana olevan kieliohjelman laatimiseksi muodostetaan työryhmä, jossa on edustettuna kaikkien kouluasteiden kieltenopettajia. Porvoon kaupungin kieltenopettajien edustajina Minna Simola ruotsin ja saksan opettaja, Keskuskoulu ja Linnajoen koulu Marina Nyholm ruotsin ja ranskan opettaja, Linnajoen koulu Paula Pulkkinen englannin, ruotsin ja saksan opettaja, Linnajoen koulu Annika Ruohonen englannin ja ruotsin opettaja, Pääskytien koulu Leena Alanko venäjän ja englannin kielen opettaja, Linnajoen ja Pääskytien koulut, Linnakosken lukio Marianne Suhonen ruotsin ja saksan opettaja, Linnankosken lukio Milja Nybom ruotsin ja terveystiedon opettaja, luokanopettaja, Linnankosken lukio
Suomenkielinen koulutusjaosto 35 12.05.2015 KIELIOHJELMA OPETUSSUUNNITELMASSA 2016 SKKJ 12.05.2015 35 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040 514 1133 tai jari.kettunen@porvoo.fi Valtakunnallisen opetussuunnitelman tuntijaon mukaan kaikille yhteinen A1-kieli alkaa vuosiluokalla kolme ja vapaa valinnainen A2-kieli on mahdollista valita vuosiluokalta neljä alkaen. Kaikille yhteinen B1-kieli alkaa vuosiluokalta kuusi ja vapaa valinnainen B2-kieli on mahdollista valita vuosiluokalta kahdeksan. Kyseisten kielten oppimäärät seuraavat laajuudeltaan yhtenäisiä eurooppalaista kieltenopetuksen standardeja. Nykyisellään Porvoon kaupungin perusopetuksen kouluissa on mahdollista lukea englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa ja venäjää. Koulutuksen järjestäjällä on mahdollisuus päättää mitä kieliä on tarkoituksenmukaista tarjota missäkin vaiheessa ja laajuudessa. Kieliohjelmaa syksystä 2016 alkaen on valmisteltu yhteistyössä koulujen opettajien ja rehtoreiden kanssa opetussuunnitelmatyön ohjausryhmän johdolla. Tavoitteena on, että koulutusjaosto hyväksyy Porvoon suomenkielisten koulutuspalveluiden opetussuunnitelman 2016 kieliohjelman sekä periaatteet mahdollisuuksista sen toteutumiseen kesäkuun kokouksessaan. Liite: Kieltenopettajien kirjelmä OPS 2016 ja kieltenopetus Kltj: Jaosto merkitsee tiedoksi koulutusjohtajan esittelyn kieliohjelman valmistelun nykytilanteesta ja antaa evästyksen jatkovalmisteluun. Päätös: Jaosto merkitsi tiedoksi koulutusjohtajan esittelyn kieliohjelman valmistelun nykytilanteesta ja antaa evästyksen jatkovalmisteluun.
Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto 35 12.05.2015 43 11.06.2015 KIELIOHJELMA OPETUSSUUNNITELMASSA 2016 SKKJ 12.05.2015 35 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040 514 1133 tai jari.kettunen@porvoo.fi Valtakunnallisen opetussuunnitelman tuntijaon mukaan kaikille yhteinen A1-kieli alkaa vuosiluokalla kolme ja vapaa valinnainen A2-kieli on mahdollista valita vuosiluokalta neljä alkaen. Kaikille yhteinen B1-kieli alkaa vuosiluokalta kuusi ja vapaa valinnainen B2-kieli on mahdollista valita vuosiluokalta kahdeksan. Kyseisten kielten oppimäärät seuraavat laajuudeltaan yhtenäisiä eurooppalaista kieltenopetuksen standardeja. Nykyisellään Porvoon kaupungin perusopetuksen kouluissa on mahdollista lukea englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa ja venäjää. Koulutuksen järjestäjällä on mahdollisuus päättää mitä kieliä on tarkoituksenmukaista tarjota missäkin vaiheessa ja laajuudessa. Kieliohjelmaa syksystä 2016 alkaen on valmisteltu yhteistyössä koulujen opettajien ja rehtoreiden kanssa opetussuunnitelmatyön ohjausryhmän johdolla. Tavoitteena on, että koulutusjaosto hyväksyy Porvoon suomenkielisten koulutuspalveluiden opetussuunnitelman 2016 kieliohjelman sekä periaatteet mahdollisuuksista sen toteutumiseen kesäkuun kokouksessaan. Liite: Kieltenopettajien kirjelmä OPS 2016 ja kieltenopetus Kltj: Jaosto merkitsee tiedoksi koulutusjohtajan esittelyn kieliohjelman valmistelun nykytilanteesta ja antaa evästyksen jatkovalmisteluun. Päätös: Jaosto merkitsi tiedoksi koulutusjohtajan esittelyn kieliohjelman valmistelun nykytilanteesta ja antaa evästyksen jatkovalmisteluun. SKKJ 11.06.2015 43 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040 514 1133 tai jari.kettunen@porvoo.fi Opetussuunnitelma 2016 kieliohjelman valmistelua on jatkettu nykyisen kieliohjelman pohjalta. Nykyisessä kieliohjelmassa kaikille yhteinen kolmannelta luokalta alkava A1-kieli on englanti ja
seitsemänneltä luokalta alkava B1-kieli on ruotsi. Oppilaalla on ollut mahdollisuus valita A2-kielinä vuosiluokalta neljä alkaen ranskaa, ruotsia, saksaa tai venäjää. Mikäli valintoja on tullut riittävästi, on kyseiset ryhmät perustettu. Näiden kielten lisäksi oppilailla on ollut mahdollista valita B2-kielinä ranskaa, saksaa ja venäjää vuosiluokalta kahdeksan alkaen. Uuden valtakunnallisen opetussuunnitelman 2016 tuntijaon mukaan kaikille yhteinen A1-kieli alkaa vuosiluokalla kolme ja vapaaehtoinen A2-kieli on mahdollista valita vuosiluokalta neljä alkaen. Kaikille yhteisen B1-kielen opiskelua on aikaistettu aikaisempaan verrattuna siten, että alkaa vuosiluokalta kuusi. Valinnainen B2-kieli on mahdollista valita vuosiluokalta kahdeksan. Porvoon kaupungin tuntijaossa 2016 on päätetty aloittaa A1-kieli jo toisen luokan keväällä ja panostaa B1-kielen opetukseen kaksi tuntia yläluokilla enemmän kuin valtakunnallisessa minimissä vaaditaan. Lisäksi tuntijako mahdollistaa vapaaehtoisen tai valinnaisen A2-kielen opiskelun, mikäli niin kieliohjelmassa päätetään. Kieliohjelman valmisteluun liittyvissä linjauksissa tulee ottaa kantaa siihen, mitä kieliä tarjotaan missäkin vaiheessa ja millä kriteereillä ryhmät on mahdollista perustaa. Lisäksi valmistelussa on huomioitava koulujen oppilaiden tasavertaiset mahdollisuudet valita eri kieliä sekä kieliohjelma päätöksen taloudelliset vaikutukset. Liitteet: Porvoon vanhempainyhditykset ry:n ja Porvoon Nuorisovaltuuston kannanotot Porvoon suomenkielisen koulutustoimen kieliohjelmaan opetussuunnitelmassa 2016 Kltj: Jaosto merkitsee tiedoksi koulutusjohtajan esittelyn kieliohjelman valmistelun nykytilanteesta ja päättää, että kieliohjelman jatkovalmistelua varten koulutusjohtaja nimeää työryhmän. Työryhmän tehtävänä on selvittää mahdollisuudet laajaan kieliohjelmaan, joka huomioisi oppilaiden tasavertaiset mahdollisuudet valita eri kieliä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Työryhmässä on mukana opetussuunnitelmakoordinaattorin ja rehtoreiden lisäksi kielten opettajien, oppilaanohjaajien sekä nuorisovaltuuston edustajat. Tavoitteena on tehdä päätös kieliohjelmasta vuoden 2015 loppuun mennessä. Päätös: Jaosto merkitsi tiedoksi koulutusjohtajan esittelyn kieliohjelman valmistelun nykytilanteesta ja päättää, että kieliohjelman jatkovalmistelua varten koulutusjohtaja nimeää työryhmän. Työryhmän tehtävänä on selvittää mahdollisuudet laajaan
kieliohjelmaan, joka huomioisi oppilaiden tasavertaiset mahdollisuudet valita eri kieliä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Työryhmässä on mukana opetussuunnitelmakoordinaattorin ja rehtoreiden lisäksi kielten opettajien, oppilaanohjaajien sekä nuorisovaltuuston edustajat. Tavoitteena on tehdä päätös kieliohjelmasta vuoden 2015 loppuun mennessä.
Sivistyslautakunta 43 06.05.2015 Kaupunginhallitus 212 29.06.2015 VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN TOISEN KOTIMAISEN KIELEN OPETUKSEN AIKAISTAMISESTA PORVOON KOULUISSA 46/40.400/2015 SIVLK 06.05.2015 43 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Rikard Lindström 040 833 3789 tai rikard.lindstrom@porvoo.fi Valtuustoaloitteessa pyydetään ottamaan huomioon mahdollisuus aloittaa suomenkielen ja ruotsinkielen opetuksen jo ensimmäiseltä luokalta alkaen. Asia tulisi selvittää uuden paikallisen opetussuunnitelman laadinnan yhteydessä. Liite: Vastaus Sivj: Lautakunta hyväksyy omalta osaltaan liitteenä olevan vastauksen ja lähettää sen eteenpäin kaupunginhallitukselle. Päätös: Lautakunta hyväksyi omalta osaltaan liitteenä olevan vastauksen ja lähettää sen eteenpäin kaupunginhallitukselle. KH 29.06.2015 212 Catharina von Schoultz, Markus Hammarström, Joakim Lybeck ja Anne Korhonen ovat tehneet valtuustoaloitteen toisen kotimaisten kielen opetuksen aikaistamisesta Porvoon kouluissa. Sivistyslautakunta on kokouksessaan 6.5.2015 päättänyt esittää, että kaupunginhallitus antaa seuraavan vastauksen aloitteeseen: "Uudet opetussuunnitelman perusteet, jotka otetaan käyttöön lukuvuodesta 2016-17, antavat mahdollisuuden aloittaa toisen kotimaisen kielen opinnot jo ensimmäiseltä luokalta ilman, että opetustunteja täytyy lisätä. Asiasta päätetään paikallisessa
opetussuunnitemassa, Porvoossa kunnallisessa opetussuunnitelmassa. Hallinto- ja toimintasäännössä sanotaan, että omakieliset jaostot päättävät kunnallisesta opetussuunnitelmasta. Koulutuspalvelujen tavoite on, että jaostot voisivat päättää tuntijaosta, joka on osa kunnallista opetussuunnitelmaa, toukokuun kokouksessa. Samalla jaostoille avataan ne keskustelut ja tausta-asiat jotka vaikuttavat siihen milloin toisen kotimaisen kielen opinnot alkaisivat Porvoossa. Huomioitavaa on, että ruotsinkielinen koulutusjaosto päättää ruotsinkielisten koulujen opetussuunnitelmasta ja suomenkielinen koulutusjaosto suomenkielisten koulujen opetussuunnitelmasta, eli opetussuunnitelmat voivat poiketa toisistaan sisällön osalta. Valtuustoaloite on viety tiedoksi koulutusjaostoihin tammikuussa. Ruotsinkielinen jaosto toivoi että jatkokäsittely ottaa asian huomioon." Koulutusjaostot ovat hyväksyneet kokouksissaan 9.5. ja 11.6.2015 valtioneuvoston asetukseen 28.6.2012 perustuvat kieliryhmittäin hieman painotetut tuntijaot otettavaksi käyttöön Porvoon kaupungin koulutuspalveluissa syksystä 2016 alkaen. Suomenkielinen koulutusjaosto päätti 11.6.2015 merkitä tiedoksi koulutusjohtajan esittelyn kieliohjelman valmistelun nykytilanteesta ja päätti, että kieliohjelman jatkovalmistelua varten koulutusjohtaja nimeää työryhmän. Työryhmän tehtävänä on selvittää mahdollisuudet laajaan kieliohjelmaan, joka huomioisi oppilaiden tasavertaiset mahdollisuudet valita eri kieliä mahdollisimman kustannustehokkaasti. Työryhmässä on mukana opetussuunnitelmakoordinaattorin ja rehtoreiden lisäksi kielten opettajien, oppilaanohjaajien sekä nuorisovaltuuston edustajat. Tavoitteena on tehdä päätös kieliohjelmasta vuoden 2015 loppuun mennessä. Liite: aloite 13.1.2015 Vs.kj: Kaupunginhallitus päättää antaa yllä olevan vastauksenaan Catharina von Schoultzin, Markus Hammarströmin, Joakim Lybeckin ja Anne Korhosen valtuustoaloitteeseen. Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti antaa yllä olevan vastauksenaan Catharina von Schoultzin, Markus Hammarströmin, Joakim Lybeckin ja Anne Korhosen valtuustoaloitteeseen.