TUNTIOPETTAJAN OPAS 2012-2013 Rovalan Setlementti ry Rovala 5, 96100 ROVANIEMI puh. 040 487 3010, fax (016) 312 870 kansalaisopisto@rovala.fi www.facebook.com/rovaniemenkansalaisopisto
Arvoisa tuntiopettajamme Tervetuloa opettamaan Rovaniemen kansalaisopistoon kevätkaudeksi 2013! Opiston kevätlukukausi on käynnistynyt. Pääosin lukukauden kestävät kurssit alkavat viikoilla 4 ja 5, lyhyt kursseja alkaa pitkin kevättä. Moni kurssi on täyttynyt opiskelijoista, mutta hyvin moneen kaivataan lisää opiskelijoita. Opinto-ohjelmassamme on paljon mielenkiintoisia kursseja, joiden toivomme kiinnostavan kaupunkilaisia. Suurin osa kursseista on suunniteltu meille esitettyjen toiveiden pohjalta. Opistomme ylläpitäjä, Rovalan setlementti sai ylläpitämisluvan tai tarkemmin ylläpitämisluvan muutoksen, joka astui voimaan 1.1.2013 alkaen. Ylläpitämisluvan muutoksessa oli kyse kaikkien kansalaisopistojen tehtävän uudistamisesta vastaamaan nykyistä lakia ja asetusta. Uusi vapaan sivistystyön kehittämisohjelma ja rakennemuutos, jotka astuivat voimaan vuoden 2010 alussa, ovat vaikuttaneet valitettavasti ainakin tähän mennessä negatiivisesti. Kehittämismäärärahat ovat samalla tasolla kuin vuosi sitten. Opetus- ja kulttuuriministeriö tarkastelee yhä enenevässä määrin opistojen toimintaa mm. laadun ja yhteistyökuvioiden kautta, ja ko. asiat vaikuttanevat jatkossa mm. kehittämisrahojen saamiseen. Näin myöntämisperusteita on ainakin esitelty. Tosin mm. ammattikorkeakoulujen kohdalla laatuasioilla ei näytä olevan resurssien jakamisessa mitään vaikutusta. Toivottavasti näin ei Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) toimi kansalaisopistojen kohdalla, sillä muutoin opistojen kehittämis- ja laatutyöltä putoaa pohja. Saimme alkaneelle kalenterivuodelle n. 100 opetustuntia lisää, vaikka kansalaisopistoille jaettava opetustuntimäärä oli taas mennyttä kalenterivuotta pienempi. Saamamme pieni lisäyskin tunteihin on tärkeää, jotta voimme pitää kurssivalikoimamme mahdollisimman monipuolisena eri ikäiset huomioiden. Valtion tiukkeneva linja rahoituksen suhteen vaikutti myös siihen, että opintosetelirahaa saatiin viime keväänä tiettyjen ryhmien kurssien alentamiseksi 2000 vähemmän kuin keväällä 2011. Niinpä alennusta voitiin antaa syksyn aikana vain 40% kurssimaksusta. Ja lähes kaikki opintoseteliraha meni siitä huolimatta. Joten opisto pystyy kevään kursseista antamaan alennusta tietyille kohderyhmille vain 25% kurssimaksusta. Nyt ovat uudet rahat haussa; ja sen mahdollisuudenhan me käytämme. Opistomme ylläpitäjä, Rovalan setlementti juhlii 90 -vuotistoimintaansa monin eri tavoin alkaneen kalenterivuoden aikana. Kansalaisopiston opiskelijoiden kevätnäyttely, musiikki- ja tanssimatineat ja konsertit sekä luento setlementtiliikkeen merkityksestä 100 vuotta sitten Suomessa ja Rovaniemellä ovat osa juhlavuoden tapahtumia. Opisto on mukana myös Kädentaitomessuilla, jotka ovat Rovaniemellä 20.-21.4.2013 Lappi-Areenalla. ***************************************** Tämä opas on tehty helpottamaan tuntiopettajan työskentelyä ja asioiden hoitamista opiston ja päätoimisen henkilökunnan sekä opiskelijoiden suuntaan. Oppaasta löytyy monenlaisia tietoja, ohjeita, neuvoja, päivämääriä, yhteystietoja, lomakkeita yms. Myös ainealueiden vastaavat opettajat, toimistohenkilökunta ja rehtori auttavat mielellään, kun kysyttävää on. Teille lähetetään työvuoden aikana sähköpostitse useita tiedotteita, joka täydentää tätä opasta ajankohtaisilla asioilla. Tervetuloa jatkamaan opiston 92. toimintavuotta, jossa painottuu hyvinvointi, oppimisen ilo ja luova toiminta. Rovaniemellä 25.1.2013 Pirkko Vuoti-Vainikka rehtori
1. ROVANIEMEN KANSALAISOPISTO lukuina: perustettu 1921 ylläpitäjä Rovalan Setlementti ry, joka on vanhimpia ja suurimpia setlementtejä Suomessa toimii setlementin omissa tiloissa III kaupunginosassa, osoite: Rovala 5 vuosittainen opetustuntimäärä n. 11 400 11 600 suurimmat tuntimäärät kielissä, musiikissa, taideaineissa ja teknisissä töissä kursseja vuosittain n. 550-580 yksittäisiä opiskelijoita n. 4 000, kertautuvia n. 6 700, joista naisia n. 5 000 ja miehiä 1 700 päätoimista henkilökuntaa viisi, tuntiopettajia ja luennoitsijoita n. 90-150 vuosittain opisto on mukana Lapin opistojen yhteishankkeessa (Osaava-hanke), joka on kansalaisopistojen lähinnä opettajia koskeva täydennyskoulutushanke. Opisto on saanut vuosittain toimintansa kehittämiseen rahaa opetushallitukselta, samoin kuin opintosetelirahaa mm. senioreiden, maahanmuuttajien ym. kurssimaksujen alentamiseen Opiston toimintaa ohjaavat arvot perustuvat ylläpitäjän arvoihin, jotka ovat asiakaslähtöisyys, yhteisöllisyys, luottamus ihmiseen, yksilön oikeuksien kunnioittaminen ja avoimuus. Toiminta-ajatus on: opisto kehittää ja toteuttaa laadukkaasti vapaatavoitteista ja ammatillista osaamista täydentäviä kursseja kaiken ikäisille setlementtiarvojen mukaisesti. Opiston johtokunta: Pertti Hartikainen, Markku Härkönen, Paula Kokkonen, Simo Koskinen, Hilkka Kotila-Martti, Olli Lipponen, Helena Norvapalo, Eeva Ylihurula, Mauri Ylä-Kotola Varajäsenet: Risto Ruokamo, Iiris Satamo, Jouni Ylijääskö. 2. LUKUKAUDET Syyslukukausi 1.8.-16.12.2012 Kevätlukukausi 7.1.-31.5.2013 Kesälukukausi 1.6.-30.6.2013 Talviloma 4.3.-10.3.2013 (vko 10) Pääsiäisloma 28.3.-1.4.2013 Opiskelijatöiden näyttely vko 16 Kädentaitomessut 20.4.-21.4.2013 HUOM! Opintoryhmät eivät kokoonnu yllä mainittujen lomien aikana eikä juhlapyhinä eivätkä juhlapyhien aattoina klo 18.00 jälkeen (30.4. ja 8.5.). Kiirastorstai 28.3. lomapäivä, ryhmät eivät kokoonnu.
3. TOIMISTO AVOINNA 1.3.2013 saakka ma-to 12.00-19.00, pe 12.00-16.00 4.3.-8.3.2013 toimisto on suljettu 11.3.-26.4.2013 ma-to 12.00-18.00, pe 12.00-16.00 29.4.2013 alkaen ma-pe 12.00-16.00 4. PÄÄTOIMINEN HENKILÖSTÖ Rehtori Pirkko Vuoti-Vainikka puh. 040 487 3016 Taitoaineiden suunnittelija opettaja Jouni Ylijääskö puh. 040 487 3018 Kielten ns. keskeinen tuntiopettaja Ulrika Tammenheimo puh. 0440 896 225 Rovaniemen kansalaisopiston ja Rovala-Opiston yhteinen toimisto Toimistosihteeri/palkat Helena Säkkinen puh. 040 487 3014 Toimistosihteeri/laskut Merja Niva puh. 040 487 3013 Toimistosihteeri Leena Ollila puh. 040 487 3010 Toimistosihteeri Mirja Tikkanen puh. 040 487 3012 Viikonloppuvahtimestari puh. 040 487 3010 Rovalan ICT-tukihenkilö Jarmo Aikioniemi puh. 0400 184 744 Sähköposti: etunimi.sukunimi@rovala.fi 5. YHTEYDENPITO JA OPETTAJIEN KOKOUKSET Tuntiopettajille lähetetään n. kerran kahdessa kuukaudessa tuntiopettajien tiedote sähköpostitse (postitse niille, joilla ei ole käytössä sähköpostia). Opettajien kokouksia järjestetään sekä yhteisiä että ainealueittain; niissä käydään läpi ajankohtaisia asioita, joten osallistuminen on tärkeätä. Työehtosopimuksen mukaan opettajan velvollisuuksiin kuuluu osallistua opettajienkokouksiin. KURSSEIHIN LIITTYVÄT ASIAT: 6. KURSSIN ALKAMINEN, TIEDOTUS kurssin alkamisesta päättää päätoimiset opettajat ja rehtori (omilta vastuualueiltaan), jos kurssille asetettu opiskelijaminimimäärä alittuu. kursseille ilmoittautuneille ei lähetetä erillistä vahvistusta ennen kurssin alkua. Opistosta otetaan yhteyttä opiskelijoihin pääsääntöisesti tekstiviestillä vain, jos kurssitiedoissa tapahtuu muutoksia tai opiskelija saa paikan varasijalta. uusista kursseista/muutoksista tiedotetaan pääasiassa, Uudessa Rovaniemessä ja opiston kotisivuilla www.rovala.fi sekä Lapin Kansassa.
7. KOKOONTUMISAIKOJEN JA PAIKKOJEN MUUTTAMINEN ilmoita toimistoon, jos sairastut tai muusta syystä et voi pitää tuntiasi kaikista kurssimuutoksista on ehdottomasti sovittava etukäteen päätoimisen vastuuopettajan tai rehtorin kanssa jos kurssisi kokoontuu poikkeuksellisesti muualla kuin tavallisesti, ilmoita myös siitä toimistoon ja tee merkintä päiväkirjaan 8. LUOKKATILAT JA VÄLINEET huolehdi mahdollisista avaimista hyvin ja palauta ne joululoman ajaksi sekä välittömästi kurssiesi päätyttyä (muistathan, että olet niistä henkilökohtaisesti vastuussa) muista sammuttaa valot ja lukita luokkien ovet lähtiessäsi vie nauhurit (ja muut välineet) paikoilleen, pyyhi käyttämäsi taulut muualla kuin Rovalassa: järjestä tuolit ja pöydät paikoilleen sekä noudata muita sovittuja menettelytapoja ATK-luokkien käyttäjät sekä opettajat että kaikki opiskelijat tarvitsevat oppilasverkon käyttäjätunnukset - pyydä ne toimistosta hyvissä ajoin. ATK-kursseille tunnukset ovat valmiina päiväkirjan välissä luokissa olevien tietokoneiden käyttöä ja kielistudiota varten opettajat tarvitsevat myös oppilasverkon tunnukset; pyydä ne toimistosta hyvissä ajoin! luokissa olevat koneet ovat oppilasverkossa ja niissä on Windows-Vista järjestelmä opettajien käytössä on myös Rovala 5:n aulassa yksi tietokone 9. OPISKELIJOIDEN ILMOITTAUTUMINEN, KURSSIMAKSUT, ALENNUKSET, KUNTOSETELIT, KURSSIEN VAIHTAMINEN ilmoittautuminen = kurssimaksun (ja materiaalimaksun) suorittaminen joko Internetin kautta tai opiston toimistossa (katso tarkemmat ohjeet opinto-ohjelman sivu 5) kurssimaksu on sekä henkilökohtainen että kurssikohtainen eikä sitä voi siirtää toiselle henkilölle seniorit (väh. 63-vuotiaat), eläkeläiset, työttömät, maahanmuuttajat, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat saavat tietyin ehdoin yhdestä tietystä kevään kurssin kurssimaksusta alennuksen. Juttu-tupa kurssissa (219802) alennus huomioitu kurssimaksussa. Katso tarkemmin opinto-ohjelman sivu 6. kansalaisopistossamme käy Tyky-Kuntosetelit ja Smartum liikunta- ja kulttuurisetelit, jotka ovat maksuvälineitä. Niitä voi käyttää ainoastaan työnantajan tukeman omaehtoisen liikunnan ja/tai kulttuurin maksamiseen (lisätietoa opinto-ohjelman sivulla 6). mahdolliseen kurssimaksun palauttamiseen liittyvät asiat hoitaa toimisto ja päätoimiset opettajat (peruutusehdot opinto-ohjelman sivulla 7) kurssien vaihdot tapahtuvat toimiston kautta ja kielikurssien vaihdot keskeisen kielten tuntiopettajan kautta kielikursseihin liittyvät tutustumiskäyntikerrat tai kerralliset korvaamiset on sovittava keskeisen kielten tuntiopettajan kanssa etukäteen 10. TODISTUKSET todistuksen antaa AINA oppilaitos, ei yksittäinen opettaja opiskelijat pyytävät itse todistukset toimistosta ja ne toimitetaan heille sieltä; todistuksen voi saada kielikursseilta aina, muilta kursseilta silloin, jos opiskelija on ollut säännöllisesti läsnä, todistukset ovat maksullisia tuntiopettaja täyttää myös päiväkirjassa olevan Teksti todistukseen kohdan
11. LOMAKKEET, OPETTAJAN PALKANMAKSU, HENKILÖTIEDOT, MATKAKORVAUKSET JA SAIRAUSLOMA Keskeiset lomakkeet (mm. henkilötieto- ja tehtävätietolomake, tunti-ilmoitus/opetus, tuntiilmoitus/muu työ, matkalasku) löytyvät opiston kotisivuilta www.rovala.fi kansalaisopisto: vasemmalla sivulla Lomakkeet linkki. Lomakkeet täytetään sähköisesti. Tulosta täytetty lomake ja palauta allekirjoitettuna toimistoon. Turvallisuusriskin vuoksi lomakkeita ei lähetetä sähköpostitse. Mikäli sinulla ei ole netti/tulostusmahdollisuutta kotona, Rovalassa voit käyttää tietokonetta (esim. aulassa olevaa opettajien konetta). Apua voit kysyä toimistosta. PALKANMAKSUKÄYTÄNTÖ: PALKANMAKSUA VARTEN TÄYTETÄÄN HENKILÖTIETOLOMAKE, JOKA LÖYTYY OPISTON KOTISIVUILTA www.rovala.fi > kansalaisopisto ja lomakkeet -linkki vasemmalla. HENKILÖTIETOLOMAKE TÄYTETÄÄN JA TOIMITETAAN VIIMEISTÄÄN HETI KURSSIN ALETTUA (ei sähköpostilla) verokortin kanssa opiston toimistoon. PALKAT maksetaan pidetyistä tunneista automaattisesti ilman palkantilausta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kuukausittain SEURAAVAN KUUKAUDEN 15. PÄIVÄ (esim. syyskuun tunnit maksetaan lokakuun 15. päivä). POIKKEUKSET MAINITTU JÄLJEMPÄNÄ. HUOM! VIIMEISELTÄ KUUKAUDELTA, JOLLOIN RYHMÄSI VIELÄ KOKOONTUU, PALKKA MAKSETAAN PÄIVÄKIRJAN PALAUTTAMISEN JÄLKEEN. SAMOIN LYHYTKURSSIEN TUNNIT MAKSETAAN PÄIVÄKIRJAN PALAUTTAMISEN JÄLKEEN. Palauta päiväkirjat sitä mukaa kun ryhmät päättyvät välittömästi viimeisen kokoontumisen jälkeen (kuukauden 1:een päivään mennessä palautetut ovat maksussa kk:n 15. päivä) POIKKEUKSET: o lyhytkurssien tunnit maksetaan päiväkirjan palauttamisen jälkeen (palkantilausta ei tarvitse tehdä) o sijaiset, joilla ei ole opetusta opistossamme viikottain säännöllisesti, tilaavat aina itse palkan palkantilauslomakkeella (lomake nimellä tuntiilmoitus, opetus). Henkilötietolomake ja verokortti toimitetaan toimistoon. o myyntipalvelukurssien, lukiolaisille tarkoitettujen kurssien, kielten yksilö- ja pariopetuskurssien tunnit tilataan tunti-ilmoitus/opetus -lomakkeella o jos kurssilla on useampi opettaja, tehdään palkantilaus o mahdolliset muun työn tunnit (jos niistä on sovittu etukäteen) tilataan tunti-ilmoitus, muu työ -lomakkeella) o erikseen sovittaessa, tehdään palkantilaus PALKANTILAUSLOMAKE löytyy yllämainitusta osoitteesta nimellä TUNTI- ILMOITUS/OPETUS tai TUNTI-ILMOITUS/MUU TYÖ PALKANTILAUKSEN PALAUTUSPÄIVÄ ON KUUKAUDEN 1. PÄIVÄ KAIKISTA MUUTOKSISTA ON ILMOITETTAVA TOIMISTOON mikäli olet oikeutettu matkakorvaukseen (omavastuuosuus edestakaisesta matkasta on 12 km) tai on erillinen sopimus (sovittu korvaus), täytetään matkalaskulomake, joka löytyy opiston kotisivuilta/lomakkeet tuntiopettajan/luennoitsijan tullessa kauempaa, on matkustustavasta sovittava erikseen; pääsääntöisesti korvaus maksetaan yleisen kulkuneuvon mukaan. Matkalaskuun liitetään aina alkuperäiset kuitit. Opetusvälineiden ja tavaroiden kuljettamisesta maksetaan vain, jos siitä on etukäteen sovittu.
HUOM! Toiminimellä palkka maksetaan vain erityistapauksessa, jos siitä on neuvoteltu erikseen ja tehty erillinen sopimus sairauslomalta, josta on toimitettu lääkärin tai terveydenhoitajan todistus sekä poissaololomake, maksetaan palkka Yksityistä opetusalaa koskevan työehtosopimuksen mukaan. Jos terveydenhuollon todistusta ei ole, täytetään poissaololomake. Poissaololomake löytyy opiston kotisivuilta. 12. SIJAISET sijaisjärjestelyistä on aina sovittava päätoimisen opettajan kanssa (jos esim. sijaiselle, josta ei ole sovittu etukäteen, tapahtuu jokin vahinko, opiston vakuutus ei korvaa sitä) sijainen itse tilaa palkan palkantilauslomakkeella, mikäli hänellä itsellä ei ole viikoittain säännöllisesti opetusta sijainen huolehtii merkinnät päiväkirjaan: läsnäolo ja kokoontumiskerran aihe sekä allekirjoituksensa päiväkirjan toteutussarakkeeseen pitämänsä kokoontumiskerran kohdalle 13. PÄIVÄKIRJA KURSSISUUNNITELMA jokaisesta kurssista täytetään päiväkirja. Päiväkirjan saat toimistosta viimeistään kurssisi alkamispäivänä. päiväkirja on julkinen asiakirja ja opiston arviointiväline, joten täytä sen KAIKKI kohdat huolella kuivamustekynällä, opiskelijat eivät tee päiväkirjaan mitään merkintöjä (eivät edes läsnäolomerkintää). Päiväkirjaa ei saa taittaa. PUUTTEELLISESTI TÄYTETYT PÄIVÄKIRJAT PALAUTETAAN TÄYDEN- NETTÄVÄKSI (palkanmaksu voi viivästyä). päiväkirjaan on valmiiksi merkitty kurssin nimi, toteutusaika, tuntimäärä ja kokoontumispaikka; huolehdi, että et ylitä tuntimääriä, jos siitä ei ole erikseen sovittu päätoimisen opettajan kanssa osallistujaluettelo on tulostettu päiväkirjan etusivulle (tulostushetken tilanteen mukaan, täydennetyn osallistujaluettelon saat toimistosta). Osallistujaluettelossa olevat ovat ilmoittautuneet ja maksaneet kurssimaksun. jos opiskelijan nimeä ei ole listassa, kirjoita nimi ja puhelinnumero päiväkirjaan. Tarkista, onko opiskelija maksanut kurssimaksun ja tee siitä merkintä päiväkirjaan tai ohjaa opiskelija toimistoon suorittamaan maksu. Opettaja huolehtii, että KAIKKI kurssilaiset ovat suorittaneet maksut (tarkistuksen voi tehdä toimistosta). kaikki opiskelijat kirjataan päiväkirjaan opiskelijoiden läsnäolot (etusivulle) on merkittävä huolellisesti joka kokoontumiskerralta pystyviivalla. Jos opiskelija keskeyttää, nimeä ei poisteta päiväkirjasta eikä vedetä yli. Kurssin vaihdosta merkintä opiskelijan kohdalle. Jos opiskelija ei ole kok. kerralla läsnä jätetään ruutu tyhjäksi. o o Keskeyttäneiden ja säännöllisten määrä merkitään etusivulle. Keskeyttäneitä ovat ne, jotka ovat olleet kurssilla vain puolet tai alle puolet, eivät ole olleet läsnä viimeisillä kerroilla, eivätkä ole ilmoittaneet syytä poisjäämiseensä. Jos opiskelija on ilmoittanut syyn (esim. sairaus, vuorotyö, työeste, perhesyyt, muutto, matka jne.) ja on ollut mukana alle puolet tunneista hän ei ole keskeyttänyt. Keskeyttäneeksi ei lasketa myöskään esim. kielten tunneilla kerran katsomassa käyneitä. Säännöllinen opiskelija = ei keskeyttänyt opiskelija. Jos opiskelija on tullut/ ilmoittautunut kurssille mukaan vasta esim. puolen välin jälkeen, lasketaan hänet säännölliseksi, ei keskeyttäneeksi opiskelijaksi, riippuen jäljellä olevista tunneista.
Opiskelijoiden puh.numeroita ei saa antaa muille ilman ko. henkilön lupaa (henkilötietosuoja!). Toisen sivun kohdat 1. ja 2. täytetään ensimmäisten kokoontumiskertojen jälkeen kun tavoitteet ja sisällöt on yhdessä opiskelijoiden kanssa tarkennettu. Kohdat 2.1.-4 kurssin jälkeen. Päiväkirjan takasivulle kohtaan Kurssin arviointi täytetään kirjallisesta palautteesta (lomakemalli liitteenä) saadut tulokset: keskiarvo kohdista 1,4,5, 6, 7, 8, 9 sekä Yleisarvosana koulutuksesta kohtien keskiarvo. Lisäksi merkitään lomakkeiden yhteismäärä. arviointikeskustelu tarkoittaa suullista, opiskelijoilta tullutta palautetta, siitä myös merkintä päiväkirjaan. oppitunnin pituus on lain mukaan 45 min, kurssit ovat yleensä kahden oppitunnin mittaisia eli 90 min; jos opetuskerralle on merkitty kolme tuntia, se tarkoittaa kolmea 45 minuutin oppituntia, joiden välissä on lain mukaan pidettävä tauko (yleensä 15 min) kurssin kokoontumiskerraksi on voitu sopia myös 30 min, 60 min tai 75 min (esim. musiikki-, tanssi- ja liikuntakurssit). Kokoontumiskertojen minuutit on laskettu yhteen ja jaettu 45:llä, niin siitä on saatu kokonaistuntimäärä. palauta allekirjoitettu päiväkirja välittömästi toimistoon kurssin loputtua. Koko lukuvuoden kestävän kurssin päiväkirja palautetaan syksyn viimeisen kokoontumisen jälkeen vaikka kurssi jatkuisi kevätkaudella. Koko lukuvuoden kestävän kurssin päiväkirja allekirjoitetaan vasta keväällä. 14. KURSSIARVIOINTI kurssiarviointilomake löytyy tämän oppaan lopusta; kopioi tarvittava määrä tai pyydä toimistosta täytätä kurssiarviointilomake toiseksi tai kolmanneksi viimeisellä kerralla kaikista uusista kursseista tai kaikista kursseistasi, jos olet ensimmäistä lukukautta opettamassa merkitse tulokset päiväkirjan viimeiselle sivulle ja palauta lomakkeet päätoimiselle opettajalle arviointia voi tehdä lisäksi myös suullisesti keskustellen, kirjaa myös suullinen arviointi päiväkirjaan 15. OPETUSVÄLINEIDEN JA MATERIAALIN HANKINTA JA KÄYTTÄMINEN väline-, kirja-, ym. opetusmateriaalin hankinnasta on sovittava päätoimisen kanssa. Laskutusosoite on: Rovalan Setlementti RY, PL 54007, 00021 LASKUTUS (viite Rovaniemen kansalaisopisto/henkilön nimi) jos olet sopinut käyttäväsi omaa rahaa, toimita alkuperäiset kuitit ja täytä oman rahan käyttölomake (saat toimistosta) huolehdi hyvin haltuusi annetuista opiston materiaaleista ja välineistä opetusvälineet (myös tietokoneet) on tarkoitettu tuntien suunnitteluun ja opetuksen valmisteluun KOPIOITUJA KASETTEJA, VIDEOITA TAI CD-LEVYJÄ EI SAA KÄYTTÄÄ OPETUKSESSA; ota yhteys päätoimisiin opettajiin jos asiassa on jotain epäselvää palauta kurssiesi päätyttyä kaikki opistolle kuuluva materiaali ja välineet 16. MONISTEET kopioitaessa käytetään toimistosta saatavaa tunnistelätkää kun tarvitset kopiokonetta, ota huomioon, että kopioimassa voi olla useampia opettajia yhtä aikaa, tule siis ajoissa; käytä oikeata koodia vahtimestari (ja osittain toimistosihteerit) auttavat kopiokoneen käyttämisessä, jos tulee ongelmia; HUOM! he kopioivat vain vähintään viikkoa aikaisemmin tuodut materiaalit; kesken tunnin tarvittavat monisteet opettajat kopioivat itse
musiikin kursseilla opiskelijoilla tulee olla omat soittovihkot; nuotteja opiskelijaa kohden voi kopioida korkeintaan 20 kpl (ylimenevät monisteet ovat maksullisia) 17. VAKUUTUKSET JA KORVAUKSET opisto on vakuuttanut sinut opiskelijoita ei ole vakuutettu; muistuta, että opiskelijat ottaisivat oman vakuutuksen, jos on kysymyksessä sellainen kurssi, jossa saattaisi tapahtua tapaturmia opiskelija on korvausvelvollinen, jos hän vastoin opettajan ohjeita aiheuttaa työvälineiden rikkoutumisen tai häviämisen tai opetustilalle aiheutuu vahinko opisto ei korvaa posliinin, keramiikan tai lasin poltossa rikkoutuneita töitä 18. OPISKELIJOIDEN VIESTIT TUNTIOPETTAJILLE opiskelijat jättävät tuntiopettajille tarkoitettuja viestejä toimistosihteereille tai päätoimisille opettajille. Ne jätetään Rovalassa niille varatulle paikalle toimistossa (tai lokerikkoon, jos sellainen on). 19. KOULUTUS tuntiopettajat saavat kurssimaksuista 30 %:n alennuksen osallistuessaan opiston kursseille (ei hankekursseista) Lapin opistopiiristä on mahdollista hakea huhtikuussa koulutusrahaa; seuraa opistopiirin ilmoittelua tai kysy päätoimisilta opettajilta asiasta keväällä OSAAVA -HANKERAHOITUKSELLA järjestetään useita koulutuksia sekä tunti- että päätoimisille opettajille. Opisto tiedottaa niistä teille. Käy tutustumassa suunniteltuihin koulutuksiin myös Lapin opistopiirin sivuilla (www.lapinopistopiiri.fi) Osaava/koulutustarjonta jos olet kiinnostunut muusta koulutuksesta, ota yhteyttä päätoimisiin opettajiin tai rehtoriin 20. KURSSIN ENSIMMÄISET KOKOONTUMISKERRAT ensimmäisellä kokoontumiskerralla on hyvä tutustua sekä opettajaan että opiskelijoihin kerro myös kurssiin, tiloihin yms. liittyvät käytännön asiat kurssin alussa on hyvä käydä läpi myös tavoitteet, esitellä kurssisuunnitelma ja kertoa sisällöistä aloitathan tunnit täsmällisesti sovitun aikataulun mukaan, samoin kuin kurssin/ryhmän päättämisenkin MIELENKIINTOISTA LUKUVUOTTA OPETTAMISEN ILOA! Toivottaa Opiston päätoiminen henkilökunta
1.1.2011 alkaen KURSSIARVIOINTILOMAKE Kurssin nimi Opettaja (t) Lukukausi 20 kevät syksy ainealue OPETUKSEN SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN KANNALTA PALAUTTEESI ON TÄRKEÄÄ! Heikko Tyydyttävä Kohtalainen Hyvä Erinomainen 1 2 3 4 5 TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 1. Kurssin tavoite Ο Ο Ο Ο Ο 2. Omat tavoitteeni Ο Ο Ο Ο Ο 3. Oma aktiivisuuteni Ο Ο Ο Ο Ο 4. Kurssin sisältö Ο Ο Ο Ο Ο LAATU 5. Hyödyllisyys/vaikuttavuus a) työelämässä Ο Ο Ο Ο Ο b) vapaa-aikana Ο Ο Ο Ο Ο c) muissa opinnoissa Ο Ο Ο Ο Ο 6. Opettajan Ο Ο Ο Ο Ο ammattitaito 7. Opetusmateriaali Ο Ο Ο Ο Ο 8. Tilat ja välineet Ο Ο Ο Ο Ο 9. Kurssin kesto Ο Ο Ο Ο Ο ja ajankohta YLEISARVOSANA KOULUTUKSESTA Ο Ο Ο Ο Ο Perusteluja, palautetta, toivomuksia: Kiitos palautteestasi!