Onko krematorio julkinen tila



Samankaltaiset tiedostot
Laki. rikoslain muuttamisesta. sellaisina kuin ne ovat, 27 luku siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen ja 42 luvun 1 laissa 343/1939, ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp

Kuolema ja hautaan siunaaminen

Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava.

väkivaltainen ero Henkinen väkivalta, vaino ja -aihe poliisin näkökulmasta ja poliisin toimintamahdollisuudet

Yleistä kameravalvonnasta

Valokuvaaminen terveyskeskuksen ajanvarauksessa ja yleisissä tiloissa

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Ohjeita asukkaille ongelmatilanteissa

8.6 Journalistin oikeudellinen vastuu

Ajankohtaisia asioita hautaustoimessa

Viranhaltijan velvollisuudet ja vastuu

Hautaamisesta ja hautausmaasta on lisäksi voimassa, mitä terveydensuojelulaissa (763/1994) ja sen nojalla säädetään.

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

Lääninhallitus hautaustoimen valvojana

Hautaustoimi. Itä-Suomen lääninhallitus

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille

Miten järjestän hautauksen?

Missä asioidaan Hautauslupa

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ekosysteemin eri toimijat. Yritys Työntekijä Ulkopuolinen taho Media Muut tiedonvälittäjät (esim. Wikileaks)

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Eteläpää POLIISIN MENETTELY KUVAAMISEN KIELTÄMISESSÄ

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa

Uskonnonvapauslaki. Teologinen aikakauskirja 6/2001

Opas vihkimisen järjestelyihin

Valtion varoista maksettava. korvaus rikoksen uhrille. Valtion maksama. korvaus rikoksen uhrille. Ennen vuotta 2006 rikoksella aiheutetut vahingot

Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Varhaisen välittämisen mahdollisuudet ja rajat

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto Apulaisosastopäällikkö

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja

Hautaustoimi, uskonnottomat hautajaiset, kirkon tilojen luovuttaminen, syrjintäolettaman syntyminen

Missä asioidaan Hautauslupa

Laki. rikoslain muuttamisesta

Tiedonjulkistamisneuvottelukunnan tilaisuus Tieteiden talolla Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen Kansallisarkisto

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Miten järjestän hautauksen?

Jätelain muutokset Kunnan rooli jätehuollossa. Leena Eränkö Lammi

KORVAUS RIKOKSEN UHRILLE. Valtion maksama korvaus rikoksen uhrille

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kaija Tanttinen-Laakkonen KAMERAPUHELIMIEN KÄYTTÖÄ EI VOI KOKONAAN KIELTÄÄ TERVEYDENHUOLLON YKSIKÖISSÄ

Dnro 3557/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja

Hyvästä kuvasta hyvään kollaasiin. Siilinjärvi ja Hannu Räisänen

Luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeus ja saatujen tietojen edelleen välittäminen

SEKSIKAUPAN KOHTEEN HYVÄKSIKÄYTTÖ. Johanna Niemi & Jussi Aaltonen Raportin julkistus

Yritysturvallisuuden perusteet

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI

Ilmoitusvelvollisuus ja lainsäädäntö

vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen Nettikiusaaminen

Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9.

ALAJÄRVEN, LEHTIMÄEN, SOININ JA VIMPELIN LOMATOIMISTOJEN PUOLUEETON JA VANKKUMATON ÄÄNENKANNATTAJA. Täyttä asiaa, ei arvailuja - jo vuodesta 2008

Sananvapaus ja sen rajoitukset. P3a Viestintäpolitiikka ja viestinnän sääntely Hannu Nieminen Syksy 2007

Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies

SISÄLLYS. N:o 528. Laki. edustajanpalkkiosta annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2000

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan

Laki. 1 Yhdyskuntapalvelu. 3 Yhdyskuntapalveluun tuomitseminen. Yhdyskuntapalvelun toimeenpano. EV 204/1996 vp- HE 144/1996 vp

Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö

ympäristömministeriön maksuasetus 1205/2006 ympäristöministeriön suoritehinnaston vahvistaminen

jäsen, varapuheenjohtaja Olli Kerokoski jäsen Eeva Peltomäki jäsen yleisen seurakuntatyön pastori, esittelijä, sihteeri

SÄÄDÖSKOKOELMA. 441/2011 Laki. rikoslain muuttamisesta

Yritysturvallisuuden perusteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö Yksikön johtaja

Hautausmaalla voi olla myös tuhkan sirottelualue.

Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS

PÄIJÄT-HÄMEEN Heinola Lahti

Hautausohje Kangasalan seurakunta

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Suostumuskäytännöt Suomen perustuslaki

Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ

JÄTTEIDEN POLTTO ERI KUNTIEN ALUEELLA / JÄTEHUOLTOMÄÄRÄYKSET

Kalastuksenvalvontaa (ko?) Tuntuipa hyvältä löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten?

Lapsen sijoitus. Reunaehtoja työlle Pinja Salmi/Lapsiperheiden sosiaalityö

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ

SUOSITUS TOIMITUSPALKKIOISTA

Joensuun seudun hankintatoimi

HE 83/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle kaupallisista tavarankuljetuksista. esityksen (HE 32/2009 vp) täydentämisestä

Opas hautausjärjestelyihin

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Minun nimeni on Aleksi

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Valokuvilla on väliä

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

Datan avaamisen reunaehdot. Katri Korpela Projektipäällikkö 6Aika - Avoin data ja rajapinnat

VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo )

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto

MUHOKSEN SEURAKUNNAN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ

Dnro 1473/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja

AURAN SEURAKUNTA 1/2014 PÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto Sivu 1/6

Arkkuhautaus vai tuhkaus HAUTAUSTOIVEENI

Transkriptio:

Onko krematorio julkinen tila Perustuslain 15 Omaisuuden suoja Jokaisen omaisuus on turvattu. Jokaisella maa-alueella, vesialueella, rakennuksella tms. on omistaja Kadut, torit, puistot omistaa yleensä kunta Mitä merkitsee, että tila on julkinen?

Onko krematorio julkinen tila Yleisellä paikalla tarkoitetaan sellaisia paikkoja, jotka on tarkoitettu yleisesti käytettäviksi tai joita tosiasiallisesti yleisesti käytetään, riippumatta siitä kuka paikat omistaa. Tyypillisiä yleisiä paikkoja ovat tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, uimarannat, urheilukentät, hautausmaat, yleisön käytössä olevat rakennukset, kulkuneuvot, virastot, toimistot ja ravintolat. (lainaus poliisi.fikotisivuilta)

Onko krematorio julkinen tila Yleisten paikkojen ulkopuolelle jäävät kotirauhan suojaamat paikat. Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat rikoslain 24 luvun 1 :n mukaan asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. Yleisen paikan käsite laaja

Onko krematorio julkinen tila Järjestyslaki koskee yleisesti käytettäviä paikkoja riippumatta siitä, kuka paikat omistaa. (esimerkiksi tiet, kadut, jalkakäytävät, torit, puistot, uimarannat, urheilukentät, hautausmaat, yleisön käytössä olevat rakennukset, kulkuneuvot, virastot, toimistot ja ravintolat.)

Onko krematorio julkinen tila Järjestyslailla (612/2003) kielletään yleisen järjestyksen häiritseminen ja turvallisuuden vaarantaminen metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla. Kiellettyä on myös uhkaava käyttäytyminen. Pelkoa ei saa herättää suullisilla uhkauksilla, eleillä, liikkeillä eikä millään muullakaan tavalla.

Onko krematorio julkinen tila Poliisilain 14 Kotirauhan ja julkisrauhan piiriin kuuluvien alueiden suojaaminen Poliisimiehellä on oikeus kotirauhan tai julkisrauhan suojaaman alueen tai paikan haltijan tai tämän edustajan pyynnöstä poistaa henkilö, joka ilman laillista oikeutta tunkeutuu, menee salaa tai toista harhauttamalla taikka kätkeytyy sinne tai jättää noudattamatta käskyn poistua sieltä.

Onko krematorio julkinen tila Poliisimiehellä on oikeus poistaa 14 :n 1 momentissa tarkoitetulta alueelta tai paikalta siellä luvallisesti oleskeleva henkilö, jos tämä häiritsee muiden henkilöiden kotirauhaa tai julkisrauhaa taikka aiheuttaa siellä muulla tavoin huomattavaa häiriötä ja on perusteltua syytä epäillä, että häirintä toistuu.

Onko krematorio julkinen tila RikosL 24:3 Niin sanottua julkista kotirauhaa ja virastorauhaa koskevat erilliset säännökset korvattiin luvatonta tunkeutumista koskevilla uusilla rangaistussäännöksillä. Säännökset suojaavat virastojen ohella muun muassa liikehuoneistoja ja toimistoja.

Onko krematorio julkinen tila Luvattoman tunkeutumisen tekotapoja ovat tunkeutuminen, salaa tai harhauttaen meneminen, kätkeytyminen ja jääminen pykälässä mainittuun huoneeseen, rakennukseen, tilaan tai alueelle. Julkisrauhan rikkominen RL 24:3

Onko krematorio julkinen tila Julkisrauhan rikkominen RL 24:3 Joka oikeudettomasti 1) tunkeutuu taikka menee salaa tai toista harhauttaen virastoon, liikehuoneistoon, toimistoon, tuotantolaitokseen, kokoustilaan taikka muuhun vastaavaan huoneistoon tai rakennukseen tai sellaisen rakennuksen aidatulle piha-alueelle taikka kasarmialueelle tai muulle puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen käytössä olevalle alueelle, jolla liikkuminen on asianomaisen viranomaisen päätöksellä kielletty, taikka..

Onko krematorio julkinen tila 2) kätkeytyy tai jää 1 kohdassa tarkoitettuun paikkaan, on tuomittava julkisrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Julkisrauhan rikkomisena ei kuitenkaan pidetä tekoa, josta on aiheutunut ainoastaan vähäinen haitta.

Julkisuus ja hautaan siunaaminen KJ 2 LUKU, KIRKON PYHÄT TOIMITUKSET KJ 2: 1 2 MOM. Jumalanpalvelukset on pidettävä ja kirkolliset toimitukset suoritettava kirkkokäsikirjan mukaisesti. KJ 2:22 Hautaan siunaamisen toimittaa pappi kirkossa tai siunauskappelissa, kappelissa, haudalla taikka vainajan kotona sen mukaan kuin asianomaiset siitä papin kanssa sopivat.

Julkisuus ja hautaan siunaaminen KIRKKOKÄSIKIRJAN JOHDANTO kaikki toimitukset ovat Jumalan käskyyn ja lupaukseen perustuvia jumalanpalveluksia. KJ 2:2 1 mom. Jumalanpalvelus on kaikille avoin. HAUTAUSTOIMILAKI 2 Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Julkisuus ja hautaan siunaaminen HAUTAUSTOIMILAKI 23 Hautausjärjestelyt Jollei vainaja ole eläessään nimenomaisesti toivonut tietyn henkilön huolehtivan hautaamiseen, tuhkaamiseen ja tuhkan käsittelyyn liittyvistä järjestelyistä, voivat järjestelyistä huolehtia vainajan eloonjäänyt puoliso tai kuolinhetkellä vainajan kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa yhteisessä taloudessa jatkuvasti elänyt henkilö sekä lähimmät perilliset.

Julkisuus ja hautaan siunaaminen HAUTAUSTOIMILAKI 23 Hautausjärjestelyt Jollei kukaan 1 momentissa tarkoitetuista henkilöistä huolehdi järjestelyistä, voi myös muu vainajan läheinen huolehtia niistä. Muussa tapauksessa järjestelyistä huolehtii se kunta, jossa vainajalla oli kuollessaan kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta, tai, jos vainajalla ei ollut kotikuntaa, se kunta, jossa vainaja kuollessaan asui.

Julkisuus ja hautaan siunaaminen HAUTAUSJÄRJESTELYT Jos 1 momentissa tarkoitetut henkilöt eivät pääse yksimielisyyteen hautaamisen tavasta, paikasta tai hautaustoimituksesta, käsitellään asia 1 momentissa tarkoitetun henkilön kanteesta siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiiriin vainajan kotikunta hänen kuollessaan kuului.

Julkisuus ja hautaan VAINAJAN TAHTO? siunaaminen TOIMITETTAVA KAPPELISSA, MUTTA SINNE EI SAA PÄÄSTÄÄ XX:ää? LÄHIOMAISTEN TAHTO HAUTAJAISJÄRJESTELYISTÄ? VAIKKA TOIMITUS ON JUMALANPALVELUS, AINAKIN KOTONA TAI MUUSSA YKSITYISESSÄ PAIKASSA PIDETTYNÄ SE VOI OLLA SULJETTU

Julkisuus ja hautaan siunaaminen TIEDON ANTAMINEN KIRKOLLISESTA TOIMITUKSESTA? Julkisuuslaki 1 Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä. Tässä laissa säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta ja hyvää tiedonhallintatapaa viranomaisten toiminnassa

Julkisuus ja hautaan JULKISUUSLAKI 5 siunaaminen Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan kirjallisen ja kuvallisen esityksen lisäksi sellaista käyttönsä vuoksi yhteen kuuluviksi tarkoitetuista merkeistä muodostuvaa tiettyä kohdetta tai asiaa koskevaa viestiä, joka on saatavissa selville vain automaattisen tietojenkäsittelyn tai äänen- ja kuvantoistolaitteiden taikka muiden apuvälineiden avulla.

Julkisuus ja hautaan siunaaminen POIKKEUS 5 4 mom. Lakia sovelletaan viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden lukuun toimivien yksityisten ja yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos asiakirjat sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon.

Julkisuus ja hautaan siunaaminen VARAUSKIRJA ON SISÄISTÄ TYÖSKENTELYÄ VARTEN LAADITTU EI JULKINEN ASIAKIRJA JULKISUUSLAIN 24 :n NOJALLA SALASSA PIDETTÄVÄT ASIAT 32) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja perheelämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista;

Julkisuus ja hautaan siunaaminen SEURAKUNTA EI PÄÄSÄÄNTÖISESTI VOI LUOVUTTAA TIETOJA VARAUSKIRJASTA TIETOJA ON LUOVUTETTAVA HAUTAUSTOIMILAIN 23 :ssä MAINITUILLE LÄHEISILLE