Dnro 1473/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja
|
|
- Toivo Hakala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Dnro 1473/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja KANSALAISSODASSA KUOLLEIDEN JÄLKIKÄTEINEN HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 KANTELU Pyysitte kirjeessänne eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan Tampereen hiippakunnan piispan Juha Pihkalan menettelyä asiassa, joka koski kansalaissodassa menehtyneiden jälkikäteistä siunaamista. Mielestänne menettely, jossa mahdollisesti siunataan samalla myös useita uskontokuntia ja kansallisuuksia edustavia vainajia ilman jokaisen vainajan tai heidän omaisensa suostumusta, loukkaa vainajien vakaumusta RATKAISU 3.1 Taustatietoja Piispa Juha Pihkala oli Hämeenlinnan työväenyhdistyksen pyynnöstä siunannut Ahveniston hautausmaalle joukkohautoihin haudatut kansalaissodassa menehtyneet vainajat. Vastaavanlaista käytäntöä on ollut jo aiemmin. Kansalaissodassa punaisten puolella kuolleiden siunaamista on kirkkohallituksen lausunnon mukaan tapahtunut vuosikymmenten aikana eri puolella Suomea. Tarkkaa tietoa kaikista siunaamistoimituksista ei kuitenkaan ole olemassa, mutta kirkkohallituksen lausunnon mukaan kyseisiä vainajia on siunattu kirkollisesti hautaan enemmän kuin yleisesti tiedetään. Kirkkohallituksen lausunnossa on viitattu tutkimukseen, jonka mukaan yksittäisiä vakaumuksensa puolesta kaatuneita oli siunattu ja haudattu seurakuntien hautausmaihin jo kansalaissodan aikana. Myös joukkosiunaamisia oli toimitettu. Viime sotien jälkeen on kirkkohallituksen mukaan järjestetty useita punaisten joukkosiunauksia (esimerkiksi Karkussa 1945, Inkoossa 1948 ja Imatralla 1960). Tuoreempia tapahtumia on ollut Porvoon hiippakunnassa vuonna 1993, Lapuan hiippakunnassa vuonna 1994, Kuopion hiippakunnassa vuonna 2004, Mikkelin hiippakunnassa vuonna 2005 ja Tampereen hiippakunnassa (kahdesti) vuonna 2006.
2 Sittemmin Tampereen hiippakunnassa (Kangasala) on Aamulehdessä julkaistun uutisen mukaan järjestetty Työväen kirkkopyhän ( ) vieton yhteydessä vastaavanlainen tilaisuus. Helsingin Sanomissa julkaistun kirjoituksen mukaan myös Haminassa on siunattu kansalaissodassa kuolleita punaisia. 3.2 Tutkinnan rajaus Koska eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain mukaan oikeusasiamies ei ilman erityistä syytä tutki yli viisi vuotta vanhaa asiaa, olen rajoittanut tarkasteluni viitekehyksen niihin siunaamistoimituksiin, jotka kirkkohallituksen selvityksen mukaan on suoritettu 2000-luvulla ja joista ensimmäinen on järjestetty Kuopion hiippakunnassa vuonna Tällöin piispa Wille Riekkinen siunasi Tuusniemellä neljä vuonna 1918 teloitettua miestä. Asiassa oli selvitetty, että kaikki vainajat olivat arkistotietojen mukaan olleet kirkon jäseniä, ja kirjoissa oli ollut merkintä, ettei heitä ollut kirkollisesti siunattu hautaan. Toiseksi omaiset olivat olleet aloitteellisia tapahtuman järjestämisessä, eli heidän nimenomainen suostumuksensa oli olemassa. Mikkelin hiippakunnassa Kouvolassa järjestetyn Sovinnon juhlan yhteydessä toimitettu siunaaminen sen sijaan poikkesi edellä mainitusta ensinnäkin siinä, että käytettävissäni olevasta selvityksestä ei ilmene omaisten olleen nimenomaisesti aloitteellisia asiassa. Toiseksi tapahtuma poikkesi Kuopion hiippakunnan siunaamistilaisuudesta siinä, että siunaus oli sinänsä kohdistunut nimenomaisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kastettuihin jäseniin kuitenkin sillä tavoin yleisesti, että vainajien nimiä ei ollut erikseen mainittu. Se, millä tavoin kantelussa tarkoitettu Tampereen hiippakunnassa järjestetty siunaamistilaisuus oli siunattavien vainajien piirin osalta kohdennettu, ei selkeästi ilmennyt käytettävissäni olleista asiakirjoista. 3.3 Asian oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat Kirkkohallituksen lausunnon mukaan kun kansalaissodassa punaisten puolella kuolleita jätettiin siunaamatta vuonna 1918, meneteltiin poikkeuksellisissa ja epäselvissä olosuhteissa tuolloin voimassa olleen kirkkolainsäädännön vastaisesti. Lähtökohtana tuolloin oli, että kaikki seurakunnan jäsenet siunattiin hautaan kirkkokäsikirjassa säädetyllä tavalla. Uskonnonvapauslaki tuli voimaan vasta vuonna 1923, joten kansalaissodassa menehtyneet Suomen kansalaiset olivat lähes poikkeuksetta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Kyseisten vainajien jälkikäteistä siunaamista on oikeudellisesti arvioitava ennen muuta ihmisarvoa, uskonnonvapautta ja vainajien kohtelua eri laeissa koskevien säännösten valossa. Merkityksellisiä säännöksiä on löydettävissä perustuslaista, kirkkojärjestyksestä, hautaustoimilaista ja rikoslaista. Perustuslaki
3 Perustuslain 1 :n 2 momentin mukaan valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Perustuslain 11 :n 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Saman pykälän 2 momentin mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Säännöksen viimeinen virke täsmentää eräitä ns. negatiivisen uskonnonvapauden ulottuvuuksia, ja se merkitsee säännöksen perusteluiden mukaan, että ketään ei voida velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen (HE 309/1993 vp, s ). Perusoikeussäännösten subjektina eli perusoikeuksien haltijana on pääsäännön mukaan "jokainen". Tällä tarkoitetaan Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevaa luonnollista henkilöä, ihmisyksilöä (ks. HE 309/ 1993 vp, s. 23 ja Viljanen, Veli- Pekka: Perusoikeuksien soveltamisala; teoksessa Hallberg Karapuu Scheinin Tuori Viljanen: Perusoikeudet, 1999, s ). Perusoikeudet kuuluvat perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen yleisperusteluiden mukaan luonnollisille henkilöille heidän elinaikanaan. Henkilö on siten perusoikeussuojan piirissä kuolemaansa saakka (HE 309/1993 vp, s. 24). Kirkkojärjestys Kirkkojärjestyksen ( /1055/1993) 2 luvun 23 :n mukaan kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita. Hautaustoimilaki Hautaustoimilain (457/2003) 2 :n 2 momentin mukaan vainajan ruumista ja tuhkaa tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Saman pykälän 3 momentin mukaan vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia. Lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 204/2002 vp) yleisperusteluiden mukaan hautaamisessa on otettava huomioon vainajan eläessään esittämät toivomukset ja muiston kunnioittamiseen liittyvät pieteettinäkökohdat, vainajalle läheisten ihmisten tunteet sekä yleensäkin ihmisten peruskäsitys siitä, miten kuolemaan, vainajiin ja hautaamiseen tulee suhtautua. Kulttuurissamme
4 edellytetään arvokasta ja kunnioittavaa suhtautumista kaikkeen, mikä liittyy vainajiin ja hautaamiseen. Koska hautaamiseen liittyy useimmiten myös uskonnollinen näkökulma, uskonnon ja omantunnon vapautta koskevilla perus- ja ihmisoikeussäännöksillä on hallituksen esityksen mukaan tärkeä merkitys hautaustoimen järjestämisessä. Hautaustoimilain 2 :n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa on puolestaan todettu muun muassa, että säännöksen suojelukohteena ovat ennen kaikkea vainajalle läheisten ihmisten tunteet ja ihmisten käsitys siitä, miten vainajiin tulee suhtautua. Saman pykälän 3 momentin osalta perusteluissa on puolestaan todettu, että tyypillisiä kysymyksiä, joissa säännös tulee sovellettavaksi, ovat esimerkiksi valinta arkkuhautauksen ja tuhkauksen välillä, hautausmaan ja hautapaikan valinta sekä hautaustoimitus. Vainajan uskonnollinen tai muu katsomus tulee hallituksen esityksen mukaan ottaa huomioon muun muassa harkittaessa hautaustoimituksen mahdollista uskonnollista sisältöä. Vainajan toivomuksilla tarkoitetaan säännöksessä ensinnäkin vainajan eläessään nimenomaisesti ilmaisemia toivomuksia. Toisaalta säännöksellä on haluttu yleisemminkin ilmaista se periaate, että hautausjärjestelyjä koskevia valintoja tehtäessä lähtökohdaksi tulee ottaa se, mitä vainaja itse olisi toivonut. Vainajan katsomus ja toivomukset tulisi säännöksen perusteluiden mukaan ottaa huomioon niin hyvin kuin se on kohtuudella mahdollista. Säännös ei siten velvoita toteuttamaan sellaisia toivomuksia tai vainajan katsomuksesta johtuvia ratkaisuja, joiden toteuttaminen olisi kohtuuttoman vaikeaa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on hautaustoimilakia koskevasta hallituksen esityksestä hallintovaliokunnalle antamassaan lausunnossa (PeVL 71/2002 vp) arvioinut hautaamista valtiosääntökysymyksenä todeten ensinnäkin, että vainaja ei ole Suomen perusoikeusjärjestelmässä perusoikeuksien subjekti. Vainajan hautaaminen tämän vakaumusta vastaavasti ja ilman syrjintää on valiokunnan mukaan kuitenkin usein perusoikeuskysymys elossa olevien perheenjäsenten näkökulmasta, erityisesti näiden kuuluessa samaan uskontokuntaan kuin vainaja. Merkitystä on valiokunnan mukaan myös sillä, että perustuslain 1 :n 2 momentin säännös ihmisarvon loukkaamattomuudesta ulottaa vaikutuksensa laajemmalle kuin elossa olevien ihmisyksilöiden kohteluun. Hallintovaliokunta puolestaan korosti mietinnössään (HaVM 21/2002 vp) sitä, että hautaamisessa, tuhkaamisessa ja tuhkan käsittelyssä tulee, mikäli se on mahdollista, kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia voimassa olevien normien puitteissa. Rikoslaki Rikoslain 17 luvun 12 :ssä (563/1998) säädetään hautarauhan rikkomisesta. Säännöksessä on kriminalisoitu luvaton haudan avaaminen, ruumiin tai sen osan taikka ruumisarkun tai hautauurnan ottaminen haudasta sekä hautaamattoman ruumiin käsitteleminen pahennusta herättävällä tavalla kuin myös haudan tai kuolleen muistomerkin turmeleminen tai häpäiseminen. Merkityksellistä puheena olevan kantelun arvioinnin kannalta on, että säännöstä koskevan hallituksen
5 esityksen mukaan säännöksen suojelukohteena ei ole kuollut ihminen sinänsä vaan elävien ihmisten peruskäsitys siitä, miten kuolleisiin tulee suhtautua (HE 6/1997 vp, s. 130). 3.4 Arviointia Uskonnon ja omantunnon vapauden lähtökohtana on jokaisen ihmisyksilön vapaus yhtäältä ajatella vapaasti ja omaksua valintansa mukainen uskonnollinen tai muu maailmankatsomus sekä toisaalta ilmaista tai olla ilmaisematta sitä (ks. lähemmin Scheinin, Martin: Uskonnon ja omantunnon vapaus, aiemmin viitatun teoksen s. 358 ja 370). Nyt ei kuitenkaan ole suoranaisesti kyse siitä, että kirkkoon kuulumattomien vainajien siunaaminen sinänsä loukkaisi perusoikeutena turvattua uskonnonvapautta, koska vallitsevan tulkinnan mukaan vainajat eivät ole perusoikeuksien subjekteja. Oikeuskansleri on muun muassa katsonut, että vainajasta kyseen ollen kysymys ei ole uskonnon harjoittamisesta vaan siitä, että hänen ruumiinsa voi joutua uskonnollisen toimituksen kohteeksi (ks. Oka dnro 1374/1/04). Asiaa on mielestäni arvioitava ennen muuta kirkkojärjestyksen tulkintaa koskevana kysymyksenä, jolloin perusoikeussäännöksillä voi olla asiassa kuitenkin tulkintavaikutusta. Kirkkojärjestyksen 2 luvun 23 :n lähtökohtana on, että kirkkoon kuulumatonkin voidaan siunata hautaan. Säännöstä sovellettaessa tulee ensin suorittaa tapauskohtainen harkinta ja näytön arviointi hautaan siunaamisen edellytyksistä. Tässä harkinnassa tulee ottaa huomioon säännöksen loppuosassa luetellut seikat. Viranomaisen tulee käyttää toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Edellä mainittu säännös ei anna kirkkoon kuulumiselle tai kuulumattomuudelle sinänsä ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa hautaan siunaamista. Viime kädessä toimituksen suorittavan papin ratkaistavaksi jää, täyttyvätkö edellytykset kirkolliselle hautaan siunaamiselle. Mikäli edellytyksien katsotaan täyttyvän, harkittavaksi jää, suoritetaanko siunaaminen vai ei. Tämä johtuu siitä, että säännös on sanamuotonsa perusteella osittain vapaaharkintainen. Puheena oleva säännös sisältää siten poikkeuksen siitä, että kirkolliset toimitukset kohdistetaan kirkon jäseniin. Kysymys kirkkoon kuulumattoman henkilön hautaan siunaamisesta tulee tavanomaisimmin ratkaistavaksi hautajaisjärjestelyistä päätettäessä. Vainajan hautauksesta huolehtivilla henkilöillä lienee yleensä tietoa vainajan toivomuksista hautajaisten suhteen. Aina tällaisia toivomuksia ei kuitenkaan ole. Tällaisissa tilanteissa säännös jättää omaisille tai muille hautauksesta huolehtiville tahoille mahdollisuuden esittää papille pyyntö toimittaa kirkollinen hautaan siunaaminen. Näin ollen mainittujen tahojen pyynnöstä kirkollinen hautaan siunaaminen voi käytännössä olla mahdollista aina silloin, kun vainajan oma nimenomainen kielteinen kanta ei ole tiedossa. Koska oikeuskansleri on jo arvioinut säännöksen asianmukaisuuden suhteessa hautaustoimilakiin ja rikoslakiin (ks. Oka dnro
6 1374/1/04), en katso aiheelliseksi ottaa asiaan tässä suhteessa enemmälti kantaa. Sikäli kuin asiaa arvioidaan ihmisarvon loukkaamattomuuden näkökulmasta, totean, että vaikka vaatimus ihmisarvon loukkaamattomuudesta ilmaiseekin perustavanlaatuisten oikeuksien yleisinhimillisen perustan, joka tulee ottaa huomioon perustuslain muita säännöksiä tulkittaessa (ks. HE 309/1993 vp, s. 42 ja HE 1/1998 vp, s. 73), jää mielestäni kuitenkin epäselväksi, millainen merkitys tälle verraten yleisluonteiselle periaatteelle voidaan antaa kirkkojärjestyksen 2 luvun 23 :n kannalta (ks. myös Oka dnro 1374/1/04). Nyt puheena olevassa tapauksessa samoin kuin eräissä muissakin aloitteen tekijänä siunaamistilaisuuden järjestämiselle on ollut työväenyhdistys. Sikäli kuin kantelussa vedottiin siihen, että tällaisten aloitteiden tekeminen ei kuulu kyseisten yhdistysten tehtäviin, totean, että oikeusasiamiehellä ei ole toimivaltaa tutkia aatteellisten yhdistysten menettelyä, joten en voi ottaa kantaa po. väitteeseen. Toisaalta totean, että pelkästään sillä seikalla, kenen aloitteesta siunaaminen on lopulta tapahtunut, ei välttämättä näyttäisi olevan asian oikeudellisessa arvioinnissa ainakaan ratkaisevaa merkitystä, koska kirkkojärjestyksen 1 luvun 4 :n 1 momentin mukaan kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti. Näin ollen esimerkiksi omaisetta kuolleella kirkon jäsenellä on oikeus saada kirkollinen siunaus siitä riippumatta, onko sitä kukaan hänelle erikseen pyytänyt. Kirkkojärjestyksen perusteella jää toisaalta tulkinnanvaraiseksi se, mitä tarkoitetaan hautajaisten järjestämisestä huolehtivalla taholla ja voisiko esimerkiksi yhdistys olla tällainen. Sikäli kuin kantelussa peräänkuulutettiin sitä, että vainajien jälkikäteiselle siunaamiselle olisi tullut saada kunkin vainajan omaisten kirjallinen suostumus, totean olevan tulkinnanvaraista, voisiko omaisten mielipiteelle tai jopa suostumukselle kantelussa tarkoitetulla tavalla ylipäätään edes antaa ratkaisevaa merkitystä tilanteessa, jossa itse hautaustoimituksesta on kulunut liki yhdeksänkymmentä vuotta. Mikäli heidän mielipiteelleen kuitenkin katsottaisiin voitavan antaa merkitystä, tulkinnanvaraiseksi jäisi edelleenkin se, kuinka laajan omaispiirin mielipidettä olisi tiedusteltava ja kenen omaisen mielipide ehkä olisi ratkaiseva silloin, kun he ovat asiasta eri mieltä. Kirkkojärjestyksen 2 luvun 23 :n tulkintaa koskevassa oikeuskirjallisuudessa on sinänsä katsottu, että lähiomaisten toivomuksia on aiheellista kunnioittaa (Halttunen Pihlaja Voipio: Kirkkolainsäädäntö 2004, s. 309). Lisäksi merkittävää on se, että täydellistä varmuutta edes siitä, kenen viimeinen leposija kukin joukkohauta on, ei ole, mikä olisi omiaan vaikeuttamaan omaisten ja heidän mielipiteidensä kartoittamista. Toisaalta on selvää, että joukkohautoihin haudattujen vainajien suuresta lukumäärästä johtuen ei voida sulkea pois sitäkään, että jälkikäteen siunattujen joukossa olisi ollut myös sellaisia vainajia, jotka eivät eläessään olleet kuuluneet tai jotka eivät olisi välttämättä halunneet kuulua mihinkään uskontokuntaan tai jotka kuuluivat muihin kansallisuuksiin. Sitä, kuinka moni nyt siunatuista olisi
7 eläessään suhtautunut kielteisesti kirkolliseen siunaamiseen, ei ole mahdollista selvittää luotettavasti. Totean myös, että koska vuonna 1918 voimassa olleiden säännösten perusteella vainajat olisi kirkkohallituksen lausunnon mukaan tullut siunata, voitaisiin pitää ongelmallisena sitäkin, jos jo tuolloin siunausta mahdollisesti halunnut jäisi tänä päivänä siunaamatta vain siksi, että hänen mahdollisesti kaukainenkin jälkeläisensä ei nykypäivänä jälkikäteen anna siihen suostumustaan ehkä omasta vakaumuksestaan johtuvista syistä tai siksi, että omaisia ei ylipäätään enää ole elossa taikka sen johdosta, että on epävarmaa, mihin vainaja on tosiasiallisesti haudattu. Ongelmallista olisi edelleen sekin, jos yhden tai joidenkin vastustuksesta johtuen ketään ei voitaisi siunata jälkikäteen silloin, jos varmuutta vainajien henkilöllisyydestä ei ole. Koska kuitenkaan puheena olevaa asiaa käsitellessäni tietooni ei ole saatettu, että joku omainen tai omaisten joukko olisi nimenomaisesti edes ilmaissut vastustavansa siunaamistilaisuuden järjestämistä juuri sillä perusteella, että hänen luotettavalla tavalla yksilöitävissä oleva omaisensa, joka olisi todennettavissa olevalla tavalla ilmaissut kielteisen kantansa kirkolliseen siunaamiseen, olisi ollut siunattavien vainajien joukossa, en katso tässä yhteydessä aiheelliseksi arvioida asiaa enemmälti omaisten mielipiteen merkityksen näkökulmasta. Edellä todetun perusteella on mielestäni kaiken kaikkiaan selvää, ettei puheena olevaa historialliseen tapahtumaan hyvin vahvasti kytkeytyvää ja luonteeltaan poikkeuksellista toimitusta ole mahdollista arvioida yksiselitteisesti voimassa olevan kirkkolainsäädännön pohjalta, koska kyseessä on pitkän ajan jälkeen toimitettu jälkikäteinen siunaaminen eikä ajan kulumisesta johtuen ole enää mahdollista selvittää vainajan omaa tahtoa tai välttämättä edes hänen omaistensa mielipidettä. Kirkkojärjestyksen hautaan siunaamista koskeva säännös lähtee käsittääkseni sellaisesta perustilanteesta, jossa vainajan kuoltua hänelle läheiset ihmiset voivat verraten pian ennen hautajaisia ottaa kantaa siunaamiseen. Nyt asiaan ei ole löydettävissä yksiselitteistä ratkaisua pelkästään säännöksen sanamuotoa tarkastelemalla. Puheena olevaa yleisluonteista siunaamiskäytäntöä, joka kohdistuu niin määrältään kuin henkilöllisyydeltäänkin verraten täsmentymättömään joukkoon vainajia, voidaan mielestäni pitää ennen muuta symbolisena eleenä, eräänlaisena sovinnon ilmaisuna tai jälkikäteisenä hyvityksenä lähinnä sille, että kirkko ei ollut vuoden 1918 tapahtumien johdosta toiminut tuolloin voimassa olleen kirkkolainsäädännön mukaisesti. Toisaalta ei ole syytä sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että tällainen symbolinenkin toimitus saatetaan kokea loukkaavana esimerkiksi muusta kulttuuripiiristä peräisin olevan syvästi uskonnollisen henkilön kannalta sikäli kuin tällaisen henkilön omainen on joukkohautaan haudattujen vainajien joukossa. 3.5 Yhteenveto ja johtopäätökset
8 Kulttuuriimme kuuluvat sosiaaliset normit edellyttävät kunnioittavaa suhtautumista vainajiin, hautaamiseen, vainajille läheisten ihmisten tunteisiin sekä hautoihin ja muihin paikkoihin, joilla on välitöntä merkitystä elävien ihmisten suhteessa vainajiin. Koska vainajat eivät sinänsä ole perusoikeuksien subjekteja, heidän siunaamistaan ei voida lähtökohtaisesti arvioida uskonnon harjoittamisena tai sille altistumisena, vaikka omaisiin nähden siitä olisikin kyse. Edellä todetusta huolimatta vainajiin tulee suhtautua hautaamisessa ja sen jälkeenkin kunnioittavasti. Hautaustoimilain samoin kuin rikoslain vainajia koskevassa sääntelyssä suojelun kohteena on ennen muuta vainajien omaisten käsitys siitä, mikä on vainajan kunnioittavaa kohtelua. Tietooni ei ole nimenomaisesti saatettu, että piispa Pihkalan toimittama jälkikäteinen siunaaminen olisi omaisissa herättänyt julkituotuja kielteisiä reaktioita. Pikemminkin asiaa koskevan uutisoinnin perusteella omaisia on ollut saattojoukossa mukana, joten toimituksella näyttää päinvastoin olleen heidänkin kannatustaan takanaan. Kirkkojärjestyksessä puolestaan kirkkoon kuulumatonta vainajaa kunnioitetaan siten, että kirkollista hautaan siunaamista ei omaisten pyynnöstä huolimatta saa toimittaa vastoin henkilön itsensä eläessään ilmaisemaa tai muutoin ilmi tullutta nimenomaista kieltoa. Kirkkojärjestyksestä ei lähemmin ilmene, missä määrin tai millä tavoin papin tulee omin aktiivisin toimenpitein selvittää vainajan suhtautumista kirkolliseen siunaamiseen. Tältä osin on myös todettavissa, että luotettavaa selvyyttä siitä, olisiko joku nyt siunatuista eläessään nimenomaisesti vastustanut kirkollista hautaan siunaamista, ei ole enää saatavissa. Kirkolle on perustuslain 76 :ssä turvattu itsenäinen asema kirkkolain säätämistä koskevissa kysymyksissä. Kirkon toiminnasta mukaan lukien kirkon pyhät toimitukset määrätään tarkemmin kirkolliskokouksen kirkkolain nojalla antamassa kirkkojärjestyksessä. Tästä seuraa, että kirkon pyhiä toimituksia koskevien säännösten tulkitseminen kuuluu kirkolle itselleen ja sen toimielimille. Olennaista mielestäni on asiassa se, että kirkko piirissään pyrkii löytämään puheena olevien toimitusten järjestämiselle yhteiset menettelytavat. Kaikissa hiippakunnissa asia ei tosin ole ollut ajankohtainen. Arkkipiispa Jukka Paarman Teille lähettämän kirjeen mukaan piispat ovatkin useaan otteeseen keskustelleet puheena olevasta kysymyksestä ja pyrkineet hahmottamaan kirkolle yhteistä peruslinjaa. Kirkolla itsellään on toimivalta ryhtyä toimenpiteisiin käytäntöjensä yhdenmukaistamiseksi kirkon piirissä ja tarvittaessa myös kirkkolainsäädännön täsmentämiseksi, mikäli tarvetta siihen ilmenee. Puheena oleva asia saattaa herättää voimakkaita tunteita suuntaan jos toiseenkin. Oikeusasiamiehen tehtävä on kuitenkin arvioida asiaa vain ja ainoastaan oikeudellisesti. Viranomaisten harkintavallan käyttöön oikeusasiamies voi puuttua vain, jos harkintavallan rajat on ylitetty tai jos sitä muuten on käytetty väärin. Edellä todetun johdosta ja ottaen huomioon se tulkinnanvaraisuus, joka liittyy kirkkojärjestyksen 2 luvun 23 :n soveltamiseen kansalaissodassa kuolleiden jälkikäteiseen siunaamiseen samoin kuin se harkintavalta, minkä kyseinen
9 säännös papille ylipäätään jättää, johtopäätökseni on, ettei asiassa ole ilmennyt oikeudellisia perusteita katsoa piispa Pihkalan menetelleen lainvastaisesti tai ylittäneen harkintavaltaansa puheena olevassa asiassa. 4 TOIMENPITEET Kirjoituksenne eivät johtaneet toimenpiteisiini. Lähetän kuitenkin Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkalalle ratkaisuni tiedoksi. Samalla lähetän ratkaisuni tiedoksi kirkkohallitukselle edelleen muidenkin hiippakuntien tuomiokapitulien tietoon saatettavaksi.
/4/02. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
26.4.2004 744/4/02 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström KIRJEESEEN VASTAAMINEN VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄN OHJEEN TULKITSEMISEN OIKAISEMISEKSI
Dnro 3557/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja
13.6.2008 Dnro 3557/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja EDUNVALVOJAN TEHTÄVÄT PÄÄMIEHEN KUOLEMAN JÄLKEEN 1 KIRJOITUS Kantelijat arvostelivat
3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta. Kuultavina: puheenjohtaja Erkki Hartikainen, Vapaa-ajattelijain Liitto
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 118/2002 vp Torstai 19.12.2002 kello 08.30 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta Ilmoitetaan,
Kuolema ja hautaan siunaaminen
Kuolema ja hautaan siunaaminen 11.4.2013 1 Kuolintieto... 2 1.1 Kuolemasta ilmoittaminen... 2 1.2 Ilmoitus tapahtuneesta hautauksesta... 2 1.3 Kuolemasta ilmoittaminen jumalanpalveluksessa ja lehdessä...
Jouni Luukkainen su 11.4.2010 Hautarauhasta: Erään keväällä 2010 tekemäni rikosilmoituksen yleinen, anonyymi lakiperustaosa
Jouni Luukkainen su 11.4.2010 Hautarauhasta: Erään keväällä 2010 tekemäni rikosilmoituksen yleinen, anonyymi lakiperustaosa Epäilemäni teko: Hautarauhan rikkominen hautaamattoman ruumiin pahennusta herättävän
Missä asioidaan Hautauslupa
L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Perehdytyspäivä 7.6.2016 Satu Valkonen Sairaalapastori, työnohjaaja Uskonnonvapauslaki O Uskonnonvapaus
Missä asioidaan Hautauslupa
L äheisen kuoltua Läheisen ihmisen kuolema on koskettanut Teitä. Edessänne on monia asioita, jotka on hoidettava surunkin keskellä. Olisi hyvä, jos jaksaisitte itse hoitaa kuoleman tapaukseen liittyviä
Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle esitutkinnan toimittamatta jättämisestä hautarauhan rikkomisen asiassa
ke 29.2.2012 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle esitutkinnan toimittamatta jättämisestä hautarauhan rikkomisen asiassa Kantelija: Dosentti Jouni Luukkainen puheenjohtaja, Pääkaupunkiseudun ateistit
Hautaustoimi, uskonnottomat hautajaiset, kirkon tilojen luovuttaminen, syrjintäolettaman syntyminen
Hautaustoimi, uskonnottomat hautajaiset, kirkon tilojen luovuttaminen, syrjintäolettaman syntyminen YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 293/2017 Antopäivä: 6.2.2018 Hakija
HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, Lohja
HAUTAUSJÄRJESTELYNI 10. TAMMIKUUTA 2017 HAUTAUSPALVELU RUUSU Laurinkatu 28, 08100 Lohja 1 HAUTAUSJÄRJESTELYNI Omaisten toimien helpottamiseksi Läheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 204/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle hautaustoimilaiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi hautaustoimilaki, jolla korvattaisiin nykyisessä uskonnonvapauslaissa
ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA
ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 13.12.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. U 50/2002 vp ehdotuksesta neuvoston säädöksen antamiseksi Euroopan poliisiviraston perustamisesta
Lääninhallitus hautaustoimen valvojana
Lääninhallitus hautaustoimen valvojana Viimeisen tahdon ja hautaustoimilain säännösten periaatteiden valvonta-asioita sekä hautausmaiden kiinteistörekisteriasioita ja ongelmia? HAUTAUSTOIMILAIN YLEISTEN
Vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava.
Hautaustoimilaki 6.6.2003/457 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään ihmisen ruumiin hautaamisesta ja tuhkaamisesta, tuhkan käsittelystä
Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu
Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen
Miten järjestän hautauksen?
Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Kirkkoherranvirastossa sovitaan vainajan siunaamiseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista: siunausajasta, kappelin tai kirkon varauksesta, siunauksen
Hautaustoimi. Itä-Suomen lääninhallitus
Hautaustoimi Itä-Suomen lääninhallitus Hautausjärjestelyt Vainajan eläessään nimenomaisesti toivoma tietty henkilö Vainajan eloonjäänyt puoliso tai yhteisessä taloudessa jatkuvasti elänyt kumppani sekä
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
professori Teuvo Pohjolainen Seuraava kuuleminen on Seuraava kokous on perjantaina klo 8.00.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 118/2002 vp Torstai 19.12.2002 kello 08.30 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta Ilmoitetaan,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö
HE 127/2012 vp. myös hautausmaiden hoitotasoa ja palvelujen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan joulukuussa
HE 127/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain 17 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkolakiin lisättäväksi uusi säännös hautaustoimen maksujen
Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.
Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta
MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN Opetushallitus käsittelee tässä tiedotteessa uskonnon
Uusi täydennys kanteluuni oikeuskanslerille tsunamin uhrien matkaansaattohartauksista
ma 14.8.2006 Kanteluasiani dnro 622/1/05 Uusi täydennys kanteluuni oikeuskanslerille tsunamin uhrien matkaansaattohartauksista Johdanto. Oikeuskansleri ratkaisi 21.3.2005 kielteisesti kanteluni dnro 255/1/05
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
Kantelija pyysi tutkimaan maistraatin ja asiamies- ja neuvontapalveluyksikön yleisen edunvalvojan menettelyn asiakirjapyyntönsä käsittelyssä.
19.5.2017 EOAK/1181/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMINEN 1 KANTELU Kantelija pyysi tutkimaan maistraatin ja asiamies-
Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa
Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa 17.3.2010 Mia Fager www.turunseurakunnat.fi 1 Hautasoikeus Hautaoikeus ~ oikeus tulla haudatuksi Jokaisella on oikeus saada
Hautaamisesta ja hautausmaasta on lisäksi voimassa, mitä terveydensuojelulaissa (763/1994) ja sen nojalla säädetään.
Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 2003 Hautaustoimilaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään ihmisen ruumiin hautaamisesta ja
Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten
Hautausmaalla voi olla myös tuhkan sirottelualue.
KEMINMAAN SEURAKUNTA HAUTATOIMEN OHJESÄÄNTÖ 1 1 Hautaustointa koskevat säännökset Seurakunnan hautaustoimessa on noudatettava hautaustoimilaissa, kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä sekä muissa laeissa
Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen
Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen 23.2.2015 Tilaisuuden tavoite Uskonnon opetuksen, perinteisten juhlien ja uskonnon harjoittamisen erojen ymmärtäminen
Miten järjestän hautauksen?
Miten järjestän hautauksen? Miten järjestän hautauksen? Kirkkoherranvirastossa sovitaan vainajan siunaamiseen ja hautaamiseen liittyvistä asioista. Osoite: Kirkkopuistokatu 11, 94100 Kemi, seurakuntakeskuksen
Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen
Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Kuopio 15.5.2018 Kirsi Tarkka, Opetushallitus Uusi vasu otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta Kristinusko menettää erityisasemaansa
Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9.
Puumalan seurakunnan HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 5.7.2004 ja vahvistettu Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulissa 29.9.2004 1 Hautaustointa koskevat säännökset Seurakunnan hautaustoimessa
Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle
1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
Jyväskylän seurakunnan. Opas hautajaisjärjestelyihin
Jyväskylän seurakunnan Opas hautajaisjärjestelyihin Läheisen kuollessa T ieto läheisen kuolemasta pysäyttää. Kuolema aiheuttaa aina surua ja hämmennystä. Samalla on kuitenkin hoidettava monia käytännön
Uskonnonvapauslaki. Teologinen aikakauskirja 6/2001
Uskonnonvapauslaki Teologinen aikakauskirja 6/2001 Julkaisija: Helsinki. Teologinen julkaisuseura, 1896-. Sarja: Teologinen aikakauskirja 6/2001. 106. vuosikerta. ISSN 0040-3555. s. 487-500. Verkkojulkaisu:
Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto
Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 49/2015 Antopäivä: 31.3.2016 Hakija oli ilmoittautunut M ry:n järjestämään
Dnro 3994/4/13. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä
13.11.2014 Dnro 3994/4/13 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä KOULUN ON JÄRJESTETTÄVÄ VAIHTOEHTO USKONNOLLISELLE PÄIVÄNAVAUKSELLE
Avioliiton siunaaminen ja pastoraalinen rukous
Kappalainen Anne Blomqvistin toimittama samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunaaminen Diaarinumero Esittelijä DESP/312/08.00.00/2017 Lakimiesasessori Sari Anetjärvi Asian vireille tulo Hyvinkään
HAUTAUSTOIMEN ASEMA KIRKON JA YHTEISKUNNAN MUUTOKSESSA
Hautaustoimen koulutus- ja neuvottelupäivät 4.9. 2015 Jyväskylä Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo HAUTAUSTOIMEN ASEMA KIRKON JA YHTEISKUNNAN MUUTOKSESSA Merkittävää työtä yhteiskunnalle ja kansalaisille
Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta
Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,
Opas hautausjärjestelyihin
Opas hautausjärjestelyihin KUOLEMAN TAPAHDUTTUA Kuoleman tapahduttua ja vainajaa noudettaessa voidaan pitää rukoushetki kappelissa tai kotona. Joku läsnäolijoista voi lausua jäähyväissanat. YHTEYDEN OTTAMINEN
Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa
OHJE 1 (6) Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa Tässä ohjeessa kuvataan, miten uskonnon ja omantunnon vapautta koskevat säännökset
Arkkuhautaus vai tuhkaus HAUTAUSTOIVEENI
HAUTAUSTOIVEENI Låiheisten toimien helpottamiseksi Låiheisen ihmisen kuoleman jälkeen omaisten on surustaan huolimatta jaksettava ryhtyäkäyteinnön toimiin vainajan hautaamiseksi. Heidåin tehtiivåiiinsä
Juha Lavapuro
Juha Lavapuro 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 111/2015 vp eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 56 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut Kaija Henriksson/Sami Sarvilinna
HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 56 1 Khs 2011-126 / 007 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ASIOIDEN VALMISTELU JA RAPOR- TOINTI VALTUUSTOLLE Johdanto Tarkastuslautakunta on 28.2.2011 (12 ) päättänyt ilmoittaa kaupunginhallitukselle,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan
Tiistai kello 10.00
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Tiistai 21.1.2003 kello 10.00 ESITYSLISTA 128/2002 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. E 141/2002 vp konventin työryhmän VII (ulkoinen toiminta) loppuraportista Ilmoitetaan,
/4/03. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
6.6.2005 1705/4/03 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström OPETUSHALLITUKSEN TIEDOTTEEN TULKINNANVARAISUUS 1 KANTELUKIRJOITUS Kantelija
HE 98/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ortodoksisesta kirkosta annettua lakia. Äänioikeusikärajaa
Eduskunnalle. LAKIALOITE 24/2001 vp. Laki perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta ALOITTEEN PERUSTELUT
LAKIALOITE 24/2001 vp Laki perusopetuslain 13 :n ja lukiolain 9 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Voimassa oleva lainsäädäntö 1.1.1 Lapsen oikeudet uskonnonopetuksen osalta
evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere
Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kirjaamo Birger Jaarlin katu 15 PL 150 13101 Hämeenlinna
kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen enää uuden, elokuun alussa voimaan tulleen
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 l u- vun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi Alle kaksitoistavuotias lapsi voitaisiin liittää
KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN
23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU
Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Kirkkohallitus Lausunto 21.09.2018 DKIR/896/00.05.00/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi
Juha Lavapuro Lausunto. Eduskunnan kanslialle. Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä:
Juha Lavapuro Lausunto Eduskunnan kanslialle Eduskunnan kanslia on pyytänyt minulta valtiosääntöoikeudellista arvioita kahdesta kysymyksestä: 1) Onko kansanedustajan toimesta Euroopan parlamentin jäseneksi
1.2.2010. Dnro 3741/4/08. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
1.2.2010 Dnro 3741/4/08 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström KIRKKOHERRAN TOIMINTA TURVAPAIKKA-ASIOISSA 1 KIRJOITUS Kantelija osoitti
HAUTAUSTOIMEN MAKSUJEN YHDENMUKAISTAMINEN
HAUTAUSTOIMEN MAKSUJEN YHDENMUKAISTAMINEN Kirkkohallituksen virastokollegion 28.5.2009 asettaman hautaustoimen maksutyöryhmän mietintö Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto Sarja C 2010:4 Kirkkohallitukselle
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2003 vp. Hallituksen esitys laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta JOHDANTO. Vireilletulo.
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2003 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 2 päivänä syyskuuta 2003 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti
Pitäisikö olla huolissaan?
Pitäisikö olla huolissaan? - Sosiaali- ja terveysalan ajankohtaisia valvontahavaintoja Sosiaalihuollon asiakkaan etu valvontahavaintojen valossa 25.9.2017 klo 12-15 Vireille tulleiden valvonta- ja kanteluasioiden
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?
YLEISEN EDUNVALVOJAN VELVOLLISUUDET PÄÄMIEHEN KUOLTUA
11.4.2011 Dnro 3036/4/09 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja YLEISEN EDUNVALVOJAN VELVOLLISUUDET PÄÄMIEHEN KUOLTUA 1 KANTELU Kantelija arvosteli
OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ LUKIOSSA
OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ LUKIOSSA Tässä ohjeessa kuvataan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta sekä lukiossa järjestettäviä
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.
5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat
Kun suru kohtaa. Opas hautajaisia järjestäville
Kun suru kohtaa Opas hautajaisia järjestäville Läheisen kuollessa Kun läheinen ihminen kuolee, mielen valtaavat monet ahdistavat tunteet: kaipaus, hämmennys, neuvottomuus. Suru kietoo ihmisen kuin usvaan,
Pastori Kai Sadinmaan oikaisuvaatimus. Diaarinumero 273/ /2017. vs. lakimiesasessori Jussi Lilja. Tuomiokapitulin päätös
Pastori Kai Sadinmaan oikaisuvaatimus Diaarinumero 273/01.01.02/2017 Esittelijä Perustelut vs. lakimiesasessori Jussi Lilja Tuomiokapitulin päätös Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on 13.9.2017 katsonut,
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2002 vp. hallituksen esityksen hautaustoimilaiksi JOHDANTO. Vireilletulo. Lausunto. Asiantuntijat HALLITUKSEN ESITYS
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 21/2002 vp Hallituksen esitys hautaustoimilaiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 22 päivänä lokakuuta 2002 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi
Avuksi hautajaisvalmisteluihin
Avuksi hautajaisvalmisteluihin sisältö Kuoleman kohdatessa 5 Hautajaisvalmistelut 7 Siunaustilaisuus 9 Hautapaikat ja haudan hoito 15 Surevan tukena 17 Yhteystiedot 19. 3. Jeesus sanoo: Minä olen ylösnousemus
Kokemäen sosiaaliviranomaisten menettely
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.12.2012 Dnro OKV/675/1/2010 1/6 ASIA Kokemäen sosiaaliviranomaisten menettely KANTELU Kantelija A asiamiehenään B on oikeuskanslerille 16.5.2010 osoittamassaan kantelussa arvostellut
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
Läheisen kuoltua. Hautajaisten valmistelu
Läheisen kuoltua Hautajaisten valmistelu Kuolema aiheuttaa surua ja hämmennystä. Luopumisen hetkellä voimme jättää läheisen elämää suurempiin käsiin. Kristillinen usko antaa hautajaisiin ja kuoleman kohtaamisen
1. Nykytila. julkisuutta koskevalla lailla. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti. kuin laki viranomaisten toiminnan
HE 214/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäväksi ne muutokset, jotka aiheutuvat julkisuuslainsäädännön
Juha Lavapuro Kirjallinen lausunto
Juha Lavapuro 6.10.2016 Kirjallinen lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 72/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta
Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä
Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops
TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ
TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄN HAUTAUSTOIMEN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 20.11.2014 Vahvistettu Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulissa 14.1.2015 1 Hautaustointa koskevat
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun
HE 42/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 42/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kirkkolakiin lisättäväksi säännös, jolla saatetaan voimaan pohjoismaisista
Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto
Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien
Samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen / pastori Árpád Kovács
Samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen / pastori Árpád Kovács Diaarinumero Esittelijä Perustelut DOUL/302/08.00.00/2017 lakimiesasessori Mari Aalto Tuomiokapituliin on 16.8.2017 toimitettu Oulun ev.-lut.
OHJE 1 (7) OPH
OHJE 1 (7) Ohje perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä esiopetuksen katsomuskasvatuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa Tässä ohjeessa kuvataan,
6.6.2003 PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN TIEDOTE 20/2003 6.6.2003 Perusopetuksen järjestäjät ja perusopetusta antavat koulut PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 Asia Hakija Hautamuistomerkin kuvaaminen kirjaan A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Tekijänoikeudella suojattujen hautamuistomerkkien ja niihin sisältyvien patsaiden valokuvaaminen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain
AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
25.2.2009 Dnro 2730/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
Ajankohtaisia asioita hautaustoimessa
Ajankohtaisia asioita hautaustoimessa Suomen hautaustoiminnan keskusliitto ry:n koulutuspäivät Järvenpäässä 13.3.2019 Harri Palo Aiheet - Krematorioiden työturvallisuutta edistävä verkosto - Polku kuolemasta
ESPOON KIRJASTON RUKOUSNURKKAUKSESSA EI MOITITTAVAA
15.5.2012 Dnro 3033/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä ESPOON KIRJASTON RUKOUSNURKKAUKSESSA EI MOITITTAVAA 1 KANTELU Pyysitte
Espoon kaupunki Pöytäkirja Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n kirje koskien uskonnon harjoittamista osana koulupäivää
23.10.2013 Sivu 1 / 1 3938/12.01.00/2013 216 Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n kirje koskien uskonnon harjoittamista osana koulupäivää Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. (09) 816 52205 Elina
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 47/2013 vp). Valiokuntakäsittely
to 12.2.2009 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
to 12.2.2009 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle Kantelija: Dos. Jouni Luukkainen puheenjohtaja, Pääkaupunkiseudun ateistit ry Wallininkuja 2 C 53, 00530 HELSINKI p. (09) 191 51443, (09) 7534 703 jouni.luukkainen@helsinki.fi
Kanteluasiakirjojen julkisuus
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 28.05.2015 Dnro OKV/1959/1/2013 1/5 ASIA Kanteluasiakirjojen julkisuus Apulaisoikeuskanslerin selvityspyynnön 6.3.2012 käsittely kunnanhallituksessa 8.5.2012 10 Apulaisoikeuskansleri
Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen
Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki