1. SUOJELUTAVOITE: BirdLife Suomen toiminnan ansiosta lintujen, niille tärkeiden alueiden ja elinympäristöjen tila parantuu. Myös luonnonvarojen kestävän käytön ja luonnon monimuotoisuuden suojelun tärkeys tunnustetaan laajasti yhteiskunnassa. Lintujen hyvinvoinnin edistäminen vaatii sekä pieniä että laaja-alaisia toimenpiteitä niin Suomessa kuin muualla maailmalla. Lähes kaikella ihmistoiminnalla on vaikutuksia linnustoon. Ilmastonmuutos monitahoisine luontoon ja yhteiskuntaan kohdistuvine vaikutuksineen on esimerkki lintujen suojelun vaativista ja moniulotteisista haasteista. Valtavan toimintakentän vuoksi toimintaa on kohdennettava tärkeimpiin kokonaisuuksiin. Suojelutavoitteista kuusi on priorisoitu tärkeimmiksi. Jokaisella tavoitteella on useita alatavoitteita, joista tärkeimmät on listattu tässä strategiassa. Myös tärkeimmät keinot tavoitteiden saavuttamiseksi on mainittu. Tavoitteet ja alatavoitteet 1.1 Luonnonsuojeluun käytettävät resurssit Suomessa kasvavat. - Suomessa otetaan käyttöön biodiversiteetin kompensaatiomalli. 1.2 Suomen linnustoa suojellaan tehokkaasti Tärkeät lintualueet -verkoston avulla. - IBA-alueet on suojeltu. - Suomesta on selvitetty maakunnallisesti tärkeät lintualueet. - Tärkeitä lintualueita hoidetaan asianmukaisesti. - Tärkeiden lintualueiden linnustoa ja uhkia seurataan. - Tärkeisiin lintualueisiin kohdistuviin uhkiin reagoidaan välittömästi. 1.3 Suomen linnustoa seurataan asianmukaisesti, jotta suojelutyö voidaan kohdentaa oikein ja ajoissa. - Suomen linnustonseuranta on hyvää ja kattaa kaikki elinympäristöt ja lajit. - BirdLife Suomella on ajantasaiset tiedot Suomen linnustosta. 1.4 Maatalousympäristön linnuston tilanne on hyvä. - EU:n maatalouden tuet ja kansalliset tuet ohjataan tukemaan monimuotoisuutta edistäviä viljelytapoja. - Maataloustoimijat haluavat edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä. 1.5 Uhanalaisten ja taantuvien lajien suojelutilanne paranee. - Suuri yleisö tuntee joka vuosi paremmin ainakin yhden suojelullisesti tärkeän lajin nykytilanteen. - Suomessa toimeenpannaan lajien kansainväliset lajisuojelusuunnitelmat. 1.6 Suomen resursseja ohjataan kansainväliseen linnustonsuojelutyöhön. - Osallistutaan BirdLife Internationalin suojelutyön rahoittamiseen. - BirdLife Suomi on aktiivinen BirdLife Internationalissa. Keskusjärjestön avaintoimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi Luonnonsuojeluresurssien kasvattaminen. Laaditaan esitys kompensaatioperiaatteen käyttöön ottamiseksi no net loss -periaatteen mukaisesti. Tuodaan kompensaatioperiaatteen hyödyllisyyttä ja välttämättömyyttä esiin viestinnässä. Tärkeät lintualueet. IBA-alueita seurataan seurantasuunnitelman mukaisesti. Ylläpidetään ja täydennetään lintualueet-tietokantaa. Tuetaan ja kannustetaan jäsenyhdistyksiä maakunnallisesti tärkeät lintualueet -hankkeen toteuttamiseksi. Tehdään lajikohtaiset selvitykset lajien tärkeimmistä esiintymispaikoista. Tehdään suojelualoitteita. Vaaditaan yhteiskunnalta lisäpanostusta suojelualueiden hoitamiseen. Osallistutaan maakuntakaavaprosesseihin. Aktivoidaan jäsenyhdistyksiä osallistumaan tärkeimpiin kaavahankkeisiin. 1
Linnustonseuranta. Aktivoidaan jäsenistöä laskemaan vakiolinjoja. Käytetään Tiira-lintutietopalvelua hyväksi linnustonseurannassa. Laaditaan faunistista raporttia ja hyödynnetään aineistoa seurannassa. Julkaistaan Linnut-vuosikirjaa. Ylläpidetään Suomen linnut -tietokantaa ja päivitetään kannan perustiedot Tiira-lintutietopalveluun. Maatalousympäristön lintujen tila. Osallistutaan kansalliseen maatalostukityöhön, erityisesti ympäristötukityöhön. Osallistutaan BirdLife Internationalin maataloustyöryhmän (ATF) toimintaan. Tuodaan viestinnässä esiin maatalousympäristön lintujen tilaa. Lajisuojelu Vuoden lintu -projektit. Aktivoidaan tutkijoita selvittämään vähenevien lajien vähenemisen syitä. Seurataan valtion toimia lajisuojelusuunnitelmien toteuttamiseksi ja reagoidaan, mikäli havaitaan ongelmia. Kansainvälinen suojelutyö. Haetaan ulkoministeriöltä resursseja monimuotoisuuden suojelun edistämiseksi kehittyvissä maissa. Osallistutaan BirdLife Internationalin Euroopan työryhmiin. Tärkeät lintualueet - Toteuttaa ja julkaista maakunnallisesti tärkeät lintualueet -hanke toimialueellaan. - Huolehtia alueensa tärkeiden lintualueiden linnustonseurannoista ja raportoida tiedot Birdlifelle. - Ehdottaa uusia IBA-alueita. - Seurata maankäyttöä ja tiedottaa tärkeisiin lintualueisiin kohdistuvista uhkista BirdLifelle. - Tehdä hoitoon ja käyttöön liittyviä aloitteita tärkeillä lintualueilla. - Lisätä tärkeät lintualueet hankkeen tunnettavuutta tuomalla tärkeitä lintualueita esiin yhdistyksen toiminnassa, ja järjestää esim. talkoita alueiden hoitamiseksi. Linnustonseuranta - Huolehtia alueensa laskentojen toteutumisesta ja kannustaa jäsenistöä osallistumaan laskentoihin. - Kerätä ja raportoida havaintojenkeruualueensa havainnot. - Huolehtia oman alueensa osalta Tiira-aineiston validoinnista. Lajisuojelu - Osallistua vuoden lintu -projekteihin. Kansainvälinen suojelutyö - Toteuttaa alueellaan keräyksiä, joiden tuotto ohjataan kansainvälisiin suojelutoimiin 2
2. KASVUTAVOITE: BirdLife Suomi on kasvanut kaikkien linnuista kiinnostuneiden järjestöksi. Kasvutavoite on valittu painopistealueeksi siksi, että suojelutoimintaan tarvitaan ihmisiä; sekä harrastajia, vapaaehtoisia että ammattilaisia. Lintuharrastuksen näkyvyyttä ja kiinnostavuutta lisäämällä saadaan uusia jäseniä ja tukijoita, jotka haluavat tukea BirdLife Suomen toimintaa ja osallistua siihen. Samalla saadaan myös lisää havaintoja, joihin suojelutoimintamme asiantuntemuksen ohella perustuu. Lisäksi jäsenten ja tukijoiden (vuositukijat, kertalahjoittajat, suojeluklubin tukijat, testamentit) määrällä on suuri merkitys varainhankinnassa. Varainhankinnan avulla saadaan lisää resursseja suojelutoimintaan. Jäsenmäärällä on merkitystä myös yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikutettaessa. Tavoitteet 2.1 Tukijoiden määrän kasvu Birdlife Suomen tapahtumiin osallistuneille ja potentiaalisille tukijoille markkinoidaan mahdollisuutta tukea BirdLife Suomen työtä. Toimintaamme vuosittain tukevien vuositukijoiden määrä kasvatetaan vuoteen 2016 mennessä 5 000:een (3100 tukijaa 8/2012). Varainhankintaa tehostetaan resursseja lisäämällä ja tukimuotoja kehittämällä. 2.2 Jäsenyhdistysten jäsenmäärän kasvu Jäsenyhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä vuonna 2016 on 14 000 (11 199 v. 2011). Jäsenmäärän kasvattamista edistävät mm. retkikummit, jotka hankkivat uusia jäseniä jäsenyhdistyksiin ja vetävät linturetkiä sekä paikallistoiminnan laajentuminen. 2.3 Paikallistoiminnan edistäminen Mitä paikallisempaa toiminta lintuyhdistyksessä on, sitä enemmän toimintaan saadaan mukaan aktiivisia toimijoita. Paikallinen toiminta myös edistää alueen lintuharrastajien yhteenkuuluvuutta. Edistetään kehitettyjen mallien mukaista paikallistoimintaa. Keskusjärjestön toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi - Järjestetään vuosittain Pihabongaus- ja vastaavia tapahtumia ja hankitaan uusia tukijoita ja jäseniä tapahtuman yhteydessä. - Vuositukija-konseptia ja markkinointia kehitetään. - Kertalahjoitusmallia kehitetään ja sosiaalisen median hyväksikäyttöä varainhankinnassa edistetään. - Testamenttilahjoittaminen tuotteistetaan ja testamenttilahjoittamista edistetään. - Koulutetaan jäsenyhdistyksiä jäsenhankinnassa ja järjestetään jäsenhankintakampanjoita. - Retkikummitoimintaa ylläpidetään ja retkikummeja koulutetaan säännöllisesti jäsenhankinnassa. - Tiira-lintutietopalvelua hyödynnetään kasvutavoitteiden saavuttamisessa. - Linnustonsuojeluklubia kehitetään aktiivisempaan suuntaan. - Paikallistoimintaa edistetään kehitettyjen mallien avulla. - Edistetään BirdLife Suomen ja sen jäsenyhdistysten tunnettuutta viestintästrategian mukaisesti. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää BirdLifen tapahtumiin osallistuneiden osoitetietoja jäsenhankinnassaan. - Jäsenyhdistykset voivat järjestää omia yleisötapahtumia mm. valtakunnallisten tapahtumien yhteydessä. - Tapahtumiin osallistujat voidaan kutsua opastetulle linturetkelle. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää Tiira-lintutietopalvelua jäsenhankinnassaan. - Jäsenyhdistykset voivat osallistua BirdLife Suomen järjestämiin koulutuksiin tai pyytää apua jäsenhankinnassa. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää retkikummitoimintaa jäsenhankinnassaan. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää paikallistoimintamallia. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää jäsenhankintaworkshopin tuloksia toiminnassaan (puheenjohtajakansio). 3
3. PALVELUTAVOITE: BirdLife Suomi tarjoaa kaikille linnuista kiinnostuneille heidän arvostamiaan palveluita parhaiten Suomessa. Palvelutavoite on valittu painopistealueeksi siksi, että tarjoamalla monipuolisia ja haluttuja palveluita BirdLife Suomi jäsenyhdistyksineen vahvistaa jo saavuttamaansa asemaa lintuharrastajayhteisössä ja houkuttelee toimintansa piiriin uusia linnuista kiinnostuneita. Palveluilla tarkoitetaan keskusjärjestön ja jäsenyhdistysten tuottamia palveluja henkilöjäsenille, sekä keskusjärjestön jäsenyhdistyksilleen tuottamia palveluja. Tiira on BirdLife Suomen valtakunnallinen lintutietopalvelu. Tiirassa voi selata suomalaisia lintuhavaintoja ja pitää omaa lintuhavaintopäiväkirjaa kuka tahansa linnuista kiinnostunut. Tiirassa on vuoden 2012 elokuussa rekisteröityneitä käyttäjiä yli 17.000, joista kolmasosa oli rekisteröitynyt jäsennumerolla. Havaintoja Tiirassa on yli 8 miljoonaa. Jäsenyhdistysten Tiira-yhdistysvastaavat pitävät yllä Tiiran havaintotietokantaa. BirdLife Suomen säännölliset julkaisut (Linnut-lehti, Tiira-lehti, Linnut-vuosikirja, Ornis Fennica) ja sähköiset palvelut (www.birdlife.fi, www.tiira.fi, Lintuverkko, Facebook) tarjoavat linnuista kiinnostuneille lintuihin, lintuharrastukseen, lintujen suojeluun ja tutkimukseen liittyvää tietoa. BirdLife Suomi myös palvelee linnuista kiinnostuneita lintuharrastustarvikkeita myyvän liikkeensä (Suomen Lintuvaruste Oy) avulla. BirdLife Suomi järjestää tapahtumia (mm. Pihabongaus, Tornien taisto) ja lintukursseja sekä koordinoi jäsenyhdistystensä retkikummitoimintaa. Jäsenyhdistykset järjestävät opastettuja linturetkiä ja muita tapahtumia jäsenilleen ja yleisölle. BirdLife Suomi tarjoaa jäsenyhdistyksilleen palveluja (jäsenrekisteripalvelu, yhdistyksen markkinointimateriaalit, jne.), joilla yhdistys voi keventää oman perustoimintansa taakkaa ja vapauttaa resursseja käytännön yhdistystoimintaan.. BirdLife Suomi tarjoaa jäsenyhdistyksilleen palveluja, joilla yhdistys voi edistää lasten ja nuorten toimintaa. Tavoitteet 3.1 Tiira-lintutietopalvelun kehittäminen Lintuhavaintoja tarvitaan lintujen suojelemiseksi ja harrastajien havainnot on tallennettava varmalla tavalla keskitetysti. Tiira-lintutietopalvelusta tehdään uusi versio, jossa otetaan huomioon käyttäjien uudistuvat tarpeet. Uudistusta koskeva työ aloitetaan v. 2013. Lintuharrastajat kirjaavat lintuhavaintonsa kattavasti koko Suomen alueelta Tiira-lintutietopalveluun. 3.2 Yleisötoiminnan tehostaminen Lintuharrastajat haluavat tukea ja puitteita harrastukselleen. Yleisötapahtumilla on myös suuri merkitys valistustyön tekemisessä, suojelutyössä ja varainhankinnassa. Pidetään yllä valtakunnallisia tapahtumia ja kehitetään uusia tapoja lintuharrastuksen laajentamiseksi ja lähiretkeilyn lisäämiseksi. 3.3 Vapaaehtoisverkoston vahvistaminen Vapaaehtoiset ovat BirdLife-yhteisön strateginen menestystekijä. BirdLifen vapaaehtoisverkostoa vahvistetaan ja jäsenyhdistyksille tarjotaan keinoja ja tukea vapaaehtoisten saamiseksi mukaan järjestötoimintaan. 3.4 Lapsi- ja nuorisotoiminnan valmiuksien lisääminen Lintuharrastuksen jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitaan nuoria lintuharrastajia. Selvitetään ja kehitetään toimintamalleja, joilla lapset ja nuoret saadaan mukaan jäsenyhdistysten toimintaan, sekä tarjotaan materiaalia ja muuta tukea jäsenyhdistysten käyttöön. Keskusjärjestön toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi - Tehdään kysely Tiira-lintutietopalvelun kehittämisestä. - Järjestetään jäsenyhdistyksissä koulutusta Tiira-lintutietopalvelun käytöstä ja hyödyntämisestä. - Jäsenyhdistysten käyttöön tuotetaan yhdistys- ja tiedotusmateriaalia. - Julkaisutoimintaa jatketaan ja kehitetään viestintästrategian mukaisesti - Retkikummitoimintaa ylläpidetään ja retkikummeja koulutetaan säännöllisesti. - Vieraillaan jokaisessa jäsenyhdistyksessä noin joka toinen vuosi tai erityisen tarpeen ilmetessä. - Jäsenyhdistyksille tarjotaan tietoa ja koulutusta vapaaehtoistoiminnasta. - Jäsenyhdistyksille tarjotaan materiaalia lapsi- ja nuorisotoimintaa varten. 4
- Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää Tiira-lintutietopalvelua jäsenhankinnan välineenä. - Yhdistykset voivat myydä havaintosivupalvelua. - Jäsenyhdistykset voivat tehdä jäsenkyselyn BirdLife Suomen avustuksella. - Jäsenyhdistykset voivat tehdä yhteistyötä muiden nuorisojärjestöjen kanssa. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää retkikummitoimintaa palvellakseen linnuista kiinnostuneita. - Jäsenyhdistykset voivat järjestää alueillaan lintuharrastustapahtumia BirdLife Suomen tukemana. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää vapaaehtoistoimintaa varten saatua materiaalia ja koulutusta. - Jäsenyhdistykset voivat hyödyntää lapsi- ja nuorisotoimintaa varten saatua materiaalia ja saada muuta tukea lintukurssien järjestämiseksi. Strategian seuranta Strategian toteutumisen seuraamiseksi tarkastellaan seuraavia mittareita noin kahden vuoden välein, seuraavaksi vuoden 2015 keväällä: Suojelualueiden osuus IBA-alueiden pinta-alasta IBA-alueiden linnustoinventointien toteutusmäärät MAALI-alueiden valtakunnallinen kattavuus Ajantasalla oleva lajitietokanta Laskettujen vakiolinjojen määrä Kosteikkolintujen tilan koheneminen Maatalouslintujen tila Vuoden laji -hankkeet on toteutettu ja tulokset julkaistu Toimintaamme tukeneiden vuositukijoiden määrä Jäsenyhdistysten jäsenmäärä BirdLife Suomen jäsenyhdistysten ja paikallisryhmien määrä Tiira-lintutietopalvelun käyttöaste jäsenistössä ja palvelun sisältämä havaintomäärä Vuosittain järjestettyjen yleisötilaisuuksien, tapahtumien ja retkien määrä Vapaaehtoisten määrä BirdLifessä ja paikallisyhdistyksissä Nuorisotoimintaa edistävien palvelujen ja yhdistysmateriaalien määrä ja käyttöaste jäsenyhdistyksissä, ja nuorisolle suunnattujen lintukurssien määrä Strategian toteuttaminen On tärkeää, että strategiaa ei unohdeta sen vahvistamisen jälkeen ja että se ohjaa toimintaa myös käytännössä. Tämä edellyttää, että BirdLife Suomen henkilökunta, hallitus ja toimikunnat sekä BirdLife Suomen jäsenyhdistykset kaikki, joita strategia koskee tutustuvat strategiaan, sisäistävät sen ja osaltaan sitoutuvat siihen. Strategiaa tullaan esittelemään yhdistyksissä yhdistysvierailujen yhteydessä sekä järjestön yhteisissä kokouksissa. Tiivistelmä strategiasta on nähtävissä BirdLife Suomen verkkosivuilla. Strategia on tärkeää saada myös jalkautettua osaksi järjestön arkityötä, eli strategian tulee toteutua käytännön töissä. Jokaisen työntekijän pitää pohtia arkityössään, miten oma työ tukee strategian toteutumista ja millaisin keinoin voi itse strategiaa kulloinkin parhaiten edistää. Lisäksi jokainen uusi hanke tulee arvioida strategian näkökulmasta ennen kuin päätetään hankkeen toteuttamisesta. 5