KREIKAN ALKEISMONISTE Jyri Vaahtera Jaana Vaahtera Sanni Aava Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri Turun yliopisto 2009
2 Kreikan kirjoittaminen Kirjaimisto Kreikkalaiset omaksuivat aakkosensa seemiläisiltä (kreikaksi foinik»ia gr mmata). Kirjaimet säilyttivät olennaiselta osalta saman muodon ja järjestyksen. Suurin kreikkalaisten uudistus oli vokaalien merkitseminen kirjaimin. Pienet kirjaimet otettiin käyttöön vasta ajanlaskumme alun jälkeen. Kirjain Iso Pieni A a B b G g D d E e Z z H h Q q I i K k L l M m N n X x O o P p R r S s, j T t U u F f C c Y y W w Nimi alpha bēta gamma delta epsīlon zēta ēta thēta iōta kappa lambda my ny ksī omīkron pī rhō sigma tau ypsīlon phī khī psī ōmega suomalainen vastine ă, ā b g d ĕ dz ē th ĭ, ī k l m n ks ŏ p r s t y, ȳ ph kh ps ō
3 Lisähuomautuksia: a) Pikkusigmalla on kaksi muotoa, joista s esiintyy sanan alussa ja sisällä, j sanan lopussa. b) g (gamma) äännetään g:n, k:n, x:n ja c:n edessä niinkuin n; esimerkiksi ggeloj = angelos, Sf gx = Sphinks. c) Kreikan kolme aspiraattaa l. henkäysloppuista konsonanttia q, f ja c ääntyivät oikeasti kuin t+h, p+h ja k+h; esimerkiksi 'AqÁnai = Athēnai, coròj = khoros ja filosof a = philosophia (äännetään kuitenkin käytännössä usein = filosofia). d) Ainoastaan e:llä ja o:lla on omat merkkinsä pitkille ja lyhyille äänteille. e) i (iōta) tarkoittaa aina vokaalia: 'Iwn a = Iōnia (ei Jōnia). f) Vaikka u=y, niin kaksoisäänne (l. diftongi) eu äännetään kuten eu, au kuten au ja ou kuten ū. g) Pitkien vokaalien ja i:n muodostamissa diftongeissa (a+i, h+i ja w+i) kirjoitetaan i vokaalin alle (ns. iōta subscriptum): v, V ja J. Tälöin i ei äänny. Isoja kirjaimia käytettäessä i kirjoitetaan kuitenkin vokaalin viereen: dw (ādō) minä laulan, Aidhj (Hādēs). Spiritus Jokainen sanan alkava vokaali tai diftongi saa itseensä spiritusmerkin. Näitä on kaksi: 1) Spiritus asper ( ) kova t. vahva henkonen, joka äännetään niin kuin h; esim. ƒstor a = historia, Omhroj = Homēros. 2) Spiritus lenis ( ) heikko henkäys, joka ei äännettäessä kuulu; esim. gw = egō. Myös konsonantilla r alkava sana saa alkuunsa spiritus asper merkin, esim.»twr = rhētōr. Sanan sisäinen rr voi saada kaksi spiritusta: PÚ oj (Pyrrhos) tai PÚrroj. Spiritus kirjoitetaan pienen kirjaimen päälle ja ison kirjaimen eteen, diftongissa jälkimmäisen vokaalin päälle: ƒeroj, Hlioj, aùtòj, A guptoj.
4 Välimerkit Paino Pistettä ja pilkkua käytetään niin kuin suomessa. Kaksoispisteen ja puolipisteen sijasta merkitään piste rivin yläreunaan ( ), kysymysmerkkinä on meidän puolipisteemme (;) Kreikan paino oli luonteeltaan musikaalinen, jossa sanan jollekin tavulle osuva korko saattoi olla nouseva ( akuutti), laskeva (gravis) tai nouseva-laskeva (sirkumfleksi). a) Akuutti ( ) voi olla jollakin kolmesta viimeisestä tavusta. Kolmanneksi viimeisellä tavulla oleva paino on aina akuutti. Tällä tavulla paino voi olla vain viimeisen tavun ollessa lyhyt: pat»r isä, lògoj sana, nqrwpoj ihminen (mutta nqrèpou). b) Gravis ( ` ) esiintyy vain viimeisellä tavulla akuutin sijasta, kun seuraa painollinen sana eikä välissä ole välimerkkiä: patὴr lšgei isä sanoo. c) Sirkumfleksi ( ˆ ) voi olla vain pitkällä tavulla (pitkällä vokaalilla tai diftongilla), joko viimeisellä tai toiseksi viimeisellä (viimeisen ollessa lyhyt). Jos toiseksi viimeinen tavu on korollinen ja sillä on pitkä vokaali tai diftongi, on sillä oltava sirkumfleksi, jos viimeinen tavu on lyhyt: taàroj härkä, zùon eläin. Huomautus: Korkomerkeistä asetetaan akuutti ja gravis spiritusmerkin jälkeen, mutta sirkumfleksi spirituksen päälle. Painottomat ja enkliittiset Eräät yksitavuiset sanat ovat kokonaan vailla painoa: 1) Vokaalilla alkavat artikkelin muodot: Ð, ¹, oƒ, aƒ. 2) Prepositiot n (vastaa kysymykseen missä?), e j t. j (vastaa kysymykseen minne?) ja k t. x (vastaa kysymykseen mistä?). 3) Konjunktiot e (jos), æj (että). 4) Kieltosana où (oùk, oùc), joka kuitenkin välimerkin edellä saa akuutin.
5 Enkliittiset l. nojaavat sanat luovuttavat joskus painonsa edelliselle sanalle. Niihin ei tavallisesti kirjoiteta painomerkkejä, ja jos se kirjoitetaan, se tulee viimeiselle tavulle. Enkliittisiä ovat: 1) Indefiniittipronomini t j, t (joku) kaikissa muodoissaan. 2) Persoonapronominin yks. 1. ja 2. persoonan akkusatiivi, genetiivi ja datiivi: mš, moà, mo, sš, soà, so. 3) Verbien e m (olla) ja fhm (sanoa) indikatiivin preesensin kaksitavuiset muodot. 4) Infiniittiadverbit poú (jossakin), po (jonnekin), poqšn (jostakin), potš (joskus), pèj (jotenkin). 5) Partikkelit gš (-pa, -pä), tš (ja, sekä), to (tosiaan). - Kun enkliittisiä sanoja edeltää sana, jonka viimeinen tavu on painollinen, ne menettävät painonsa. Edellisen sanan akuutti ei silloin muutu gravikseksi: qeòj tij joku jumala. - Kun enkliittistä sanaa edeltää sana, jolla on akuutti kolmanneksi viimeisellä tai sirkumfleksi toiseksi viimeisellä tavulla, siirtyy enkliittisen sanan paino edellisen sanan viimeiselle tavulle: filòsofòj sti hän on filosofi, nqrwpòj tij joku ihminen. - Mikäli enkliittistä sanaa edeltävällä sanalla on akuutti toiseksi viimeisellä tavulla, menettää yksitavuinen enkliittinen sana painon, mutta kaksitavuiset säilyttävät sen: lògoj tij joku sana, lògoi tinšj jotkut sanat. Substantiivien ja adjektiivien taivutus Kreikka on kieli, joka ilmaisee sanoja taivuttamalla sen, kuka tekee, mitä tekee, millä tekee, milloin tekee jne. Siksi on lauseen ymmärtämisen kannalta olennaista osata sanojen taivutusmuodot. Nominien (substantiivit, adjektiivit, lukusanat ja pronominit) taivutusta kutsutaan deklinaatioksi, verbien taivutusta konjugaatioksi. Deklinaation muodot osoittavat sukua, lukua ja sijaa.
6 Suku Luku Sijat Sukuja on kolme: maskuliini (miespuolinen), feminiini (naispuolinen) ja neutri (suvuton). Kullakin substantiivilla on tietty suku, kun taas adjektiivi taipuu eri suvuissa pääsanansa mukaan. Sanan suku on hyvä opetella yhdessä sanan kanssa, sillä täsmällisiä sukusääntöjä ei ole, eikä suku vastaa aina yksinkertaisesti luonnollista jakoa mies- ja naispuolisiin ja suvuttomaan; esim. tò meir kion poika, Ð yòfoj melu, ¹ q latta meri. Yleisesti voi sanoa, että useimmat jokien ja kuukausien nimet ovat maskuliineja, maiden, kaupunkien, saarien ja puiden nimet sekä jotakin tilaa tai ominaisuutta ilmaisevat sanat ovat feminiinejä. Lukuja on kolme: yksikkö, monikko ja duaali. Duaali ( kaksikko ) on harvinainen ja korvautuu usein monikolla; tässä opintomonisteessa se on jätetty pois taivutustaulukoista. Sijoja on kreikassa viisi: 1) nominatiivi on lauseen subjektin sija; ilmaisten lauseen predikaatin tekijän se vastaa kysymyksiin: kuka, mikä, ketkä, mitkä? 2) vokatiivi: puhuttelu- t. huudahdussija. 3) akkusatiivi on objektin sija; se vastaa kysymyksiin: ketä, mitä, keitä, kenet, minkä? jne. 4) genetiivi vastaa kysymykseen: kenen, minkä, keiden?; genetiiviin on sulautunut myös vanha indoeurooppalainen sija ablatiivi, joka vastaa kysymykseen: keltä, miltä? 5) datiivi vastaa kysymykseen: kenelle, mille, keille?; datiiviin on sulautunut myös vanha indoeurooppalainen sija instrumentaali, joka vastaa kysymykseen: millä? Artikkeli Kreikan kielessä on artikkeli, joka vastaa monissa nykykielissä esiintyvää määräistä artikkelia. Sillä on omat muotonsa kullekin suvulle.
7 Yks. nominatiivi akkusatiivi genetiivi datiivi Mon. nominatiivi akkusatiivi genetiivi datiivi Mask. Fem. Neutri Ð ¹ tò tòn t»n tò toà táj toà tù tí tù oƒ aƒ t toúj t j t tîn tîn tîn to j ta j to j Deklinaatiot Seuraavissa taivutuskaavoissa on sanat jaettu kahteen osaan: taivutusvartaloon, joka on taivutettaessa sanan muuttumaton osa, ja muodon loppuun, joka taivutettaessa muuttuu. Taivutusvartalon saa selville sanan yksikön genetiivimuodosta poistamalla genetiivin päätteen (1. ja 2. deklinaatiossa -aj/-hj ja -ou, 3. deklinaatiossa -oj): tästä syystä substantiiveista annetaan esimerkiksi sanakirjoissa ns. teema, jonka muodostavat yksikön nominatiivi ja genetiivi. Kuitenkin 1. ja 2. deklinaatiossa vartalo on sama myös nominatiivissa. Ensimmäinen Kreikan ensimmäiseen eli a-deklinaatioon kuuluu feminiinejä, deklinaatio joiden loppuna on a tai h, sekä maskuliineja, joiden loppuna on - aj tai -hj. Feminiinit taipuvat seuraavalla tavalla (vrt. artikkelin feminiinimuodon taivutus edellä): Yks. nom. & vok. akk. gen. dat. Mon. nom. & vok. akk. gen. dat. tšcntaito ¹ tšcn-h t¾n tšcn-hn táj tšcn-hj tí tšcnv aƒ tšcn-ai t j tšcn-aj tîn tecn-în ta j tšcn-aij o ki- talo o k -a o k -an o k -aj o k -v o k -ai o k -aj o ki-în o k -aij glwtt- kieli glîtt-a glîtt-an glètt-hj glètt-v glîtt-ai glètt-aj glwtt-în glètt-aij
8 Huomautuksia: a) Jos sana päättyy e / i / r + a, on kaksi mahdollisuutta: jos yksikön nominatiivin a on pitkä, taipuu sana kuten o k a, ja silloin a on pitkä kaikissa muodoissa paitsi monikon nominatiivissa ja datiivissa. Jos yksikön nominatiivin a on lyhyt, on taivutus samanlainen, mutta a on lyhyt kaikissa muodoissa paitsi yksikön genetiivissä ja datiivissa sekä monikon akkusatiivissa. Näin esimerkiksi m caira. b) Koron paikka vaihtelee eri sanoissa ja se (samoin kuin sanan suku) kannattaa opetella yhdessä sanan kanssa. Mikäli lopputavu sallii, säilyy korko samalla tavulla kuin yksikön nominatiivissa. Mikäli sanalla on nominatiivissa lopputavulla akuutti, muuttuu se sirkumfleksiksi genetiivissä ja datiivissa (esim. tim» kunnia, tim»n, timáj, timí, tima, tim j, timîn, tima j). c) Kaikilla 1. deklinaation sanoilla on kuitenkin monikon genetiivissä sirkumfleksi päätteellä -în. Ensimmäisen deklinaation maskuliinit taipuvat seuraavasti: Yks. nom. akk. gen. dat. vok. Mon. nom. akk. gen. dat. politkansalainen Ð pol t-hj tõn pol t-hn toà pol t-ou tù pol t-v ê pol t-a oƒ pol t-ai toýj pol t-aj tîn polit-în to j pol t-aij neaninuorukainen nean -aj nean -an nean -ou nean -v nean -a nean -ai nean -aj neani-în nean -aij Maskuliinien taivutus poikkeaa feminiinien taivutuksesta vain yksikön nominatiivissa ja genetiivissä. Toinen Toiseen eli o-deklinaatioon kuuluu pääasiallisesti oj-loppuisia
9 deklinaatio maskuliineja sekä on-loppuisia neutreja. Jotkut oj-loppuiset sanat ovat luontaisen sukunsa takia feminiinejä: ¹ parqšnoj neito, neitsyt ; feminiinejä ovat myös kasvien, maiden ja kaupunkien nimet, ja esim. ¹ nòsoj tauti, ¹ násoj saari, ¹ b bloj kirja. Toiseen deklinaatioon kuuluvat sanat taipuvat seuraavasti: Yks. nom. akk. gen. dat. vok. Mon. nom. akk. gen. dat. nqrwpihminen Ð nqrwp-oj tõn nqrwp-on toà nqrèp-ou tù nqrèp-j ê nqrwp-e oƒ nqrwp-oi toýj nqrèp-ouj tîn nqrèp-wn to j nqrèp-oij Ðdtie ¹ Ðd-Òj t¾n Ðd-Òn táj Ðd-oà tí Ðd-ù ð Ðd-š aƒ Ðd-o t j Ðd-oÚj tîn Ðd-în ta j Ðd-o j dwrlahja tõ dîr-on tõ dîr-on toà dèr-ou tù dèr-j ð dîr-on t dîr-a t dîr-a tîn dèr-wn to j dèr-oij 1. ja 2. deklinaation adjektiivit Huomautuksia: a) Neutrilla on sekä yksikössä että monikossa vain yksi muoto nominatiiville, akkusatiiville ja vokatiiville, ja monikossa sen loppu on aina -a. b) Mikäli sanalla on nominatiivissa akuutti viimeisellä tavulla, saa se genetiivissä ja datiivissa sirkumfleksin. Adjektiivin suku mukautuu aina kulloisenkin pääsanansa mukaan. Suuri joukko kreikan adjektiiveja taipuu ensimmäisen ja toisen deklinaation mukaan siten, että maskuliini- ja neutrimuodot noudattavat toisen deklinaation ja feminiinimuodot ensimmäisen deklinaation taivutusta. Tällaisten kolmimuotoisten adjektiivien nominatiivin loppuna on -oj, -h, -on (milloin päätteen edellä on e, i tai r, niin feminiinin päätteenä on -a); esimerkiksi kakòj, kak», kakòn huono, paha, kalòj, kal», kalòn kaunis, sofòj, sof», sofòn viisas, ƒeròj, ƒer, ƒeròn pyhä, d kaioj, dika a, d kaion oikeudenmukainen.
10 Huomautus: Adjektiivin feminiinillä voi siis olla paino eri tavulla kuin maskuliinilla ja neutrilla: feminiinin monikon nominatiivin ja genetiivin paino noudattaa kuitenkin vastaavan maskuliinimuodon painoa (feminiinin monikon genetiivin päätteellä ei siis ole sirkumfleksiä kuten substantiiveilla). Yks. nom. akk. gen. dat. Mon. nom. akk. gen. dat. mask. fem. neutri mask. fem. neutri kakòj kak» kakòn ƒeròj ƒer ƒeròn kakòn kak»n kakòn ƒeròn ƒer n ƒeròn kakoà kakáj kakoà ƒeroà ƒer j ƒeroà kakù kakí kakù ƒerù ƒer ƒerù kako kaka kak kakoúj kak j kak kakîn kakîn kakîn kako j kaka j kako j ƒero ƒera ƒer ƒeroúj ƒer j ƒer ƒerîn ƒerîn ƒerîn ƒero j ƒera j ƒero j Artikkelin ja määreen paikka Huomautus: Eräät tämän tyyppiset adjektiivit ovat vain "kaksimuotoisia": näillä on yhteinen oj-loppuinen muoto sekä maskuliinille että feminiinille, ja ne taipuvat siis vain toisen deklinaation mukaan. Tällaiset adjektiivit ovat lähes yksinomaan yhdyssanoja, esim.: œmpeiroj kokenut ( n + pe ra kokemus ); monet alkavat merkityksen kieltävällä -etuliitteellä: dikoj, dikon väärämielinen ja q natoj, q naton kuolematon. Artikkeli toimii yhdistäjänä: sanat, jotka sijoitetaan nominin ja sen artikkelin väliin, tai artikkelilla varustettuna pääsanan jälkeen, kuuluvat nominin kanssa samaan ilmaisuun. Tätä kutsutaan määreen attributiiviseksi asemaksi: Ð sofõj nqrwpoj Ð nqrwpoj Ð sofòj Ð prõj toýj Lakedaimon ouj pòlemoj viisas ihminen viisas ihminen sota spartalaisia vastaan, Peloponnesolaissota
11 Mutta milloin substantiiviin liittyvä adjektiivi tai muu määre on ilman artikkelia pääsanansa edessä tai jäljessä, on sen asema predikatiivinen: sofõj Ð nqrwpoj ( st n). Ð nqrwpoj sofòj ( st n). Viisas on ihminen. Ihminen on viisas. Verbien taivutuksesta Tällä tavoin kreikassa voi ilmaista täydellisen ajatuksen pelkästään asettamalla rinnakkain kaksi elementtiä, jotka voivat olla molemmat nomineja, tai toinen elementeistä voi olla adjektiivi. Tällöin ei verbiä (normaalisti kyseessä on olla-verbi st ) ole välttämätöntä kirjoittaa. Artikkelin käytöstä huomattakoon vielä tapaukset, joissa se esiintyy yksinään ilman ihmistä, miehiä, naisia tai asiaa tarkoittavaa pääsanaa, milloin se on ajateltavissa mukaan. oƒ dikoi väärämieliset ihmiset ¹ kal» kaunis nainen tõ kalòn kauneus oƒ n tí o k v talonväki oƒ k toà perip tou peripateetikot, Aristoteleen seuraajat Verbien taivutukseen puututaan varsinaisesti myöhemmin. Käytännön syistä tutustumme kuitenkin ennakolta tavallisiin (aktiivin indikatiivin) preesens ja imperfektimuotoihin. Seuraavassa verbien paideúw kasvatan ja e m olen taivutusmallit: Yks. 1. 2. 3. Mon. 1. 2. 3. preesens imperfekti preesens imperfekti paideú-w -pa deu-on e m Ã(n) paideú-eij -pa deu-ej e Ãsqa paideú-ei -pa deu-e(n) st (n) Ãn paideú-o-men -paideú-o-men smšn Ãmen paideú-e-te -paideú-e-te stš Ãte paideú-ousi(n) -pa deu-on e s (n) Ãsan
12 Kuten huomaamme, kreikan verbeillä on joka persoonalle oma päätteensä (vrt. Suomessa: kasvatan, kasvatat, kasvattaa, kasvatamme jne). Imperfektissä esiintyy alkulisäke l. augmentti -. Kolmas deklinaatio Kolmannen deklinaation mukaan taipuvat kreikan kaikki muut substantiivit. Toisin kuin aiemmissa deklinaatioissa ei sanan vartalo ole taivutusmuodoissa sama kuin yksikön nominatiivissa. Vartalo saadaan tavallisesti erottamalla yksikön genetiivistä loppu oj: tõ sîma, sèmatoj ruumis, vartalo swmat-. Eri sijamuodot saadaan liittämällä vartaloon seuraavat päätteet: Nom. Akk. Gen. Dat. Yksikkö mask. & fem. -j tai -a tai -n -oj -i Yksikkö neutri -oj -i Monikko mask. & fem. -ej -aj tai -j -wn -si(n) Monikko neutri -a -a -wn -si(n) Huomautus: Pelkän substantiivin yksikön nominatiivin perusteella ei pysty sanomaan, minkä deklinaation mukaan sana taipuu: esim. ¹ yuc» (henki, sielu) taipuu ensimmäisen deklinaation mukaan (gen. táj yucáj), kun taas ¹ gun» (nainen) taipuu kolmannen deklinaation mukaan (gen. táj gunaik-òj) (vrt. myös alla huomautus d). Siksi on sanan opettelun yhteydessä painettava mieleensä myös sen genetiivimuoto, josta käy ilmi sanan vartalo (seuraavassa keskisarake). лtwr htor- puhuja Ð fúlax fulak- vartija ¹ lp j lpid- toivo ¹ œrij rid- riita tõ pr gma pragmat- teko, asia Ð gšrwn geront- vanhus Ð da mwn daimon- henkiolento tõ gšnoj gene- suku ¹ pòlij poli/e- kaupunki Ð cqàj cqu- kala Ð basileúj basilh/eu- kuningas
13 3a 3b 3c 3d 3e 3f 3g 3h 3i 3j 3k yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. yks. mon. nominatiivi akkusatiivi genetiivi datiivi лtwr»tor-a»tor-oj»tor-i»tor-ej»tor-aj htòr-wn»tor-si(n) Ð fúlax fúlak-a fúlak-oj fúlak-i fúlak-ej fúlak-aj ful k-wn fúlaxi ¹ lp j lp d-a lp d-oj lp d-i lp d-ej lp d-aj lp d-wn lp -si ¹ œrij œrin œrid-oj œrid-i œrid-ej œrid-aj r d-wn œri-si tõ pr gma pr gma pr gmat-a pr gmat-a pr gmat-oj pr gmat-i pragm t-wn pr gma-si Ð gšrwn gšront-a gšront-oj gšront-i gšront-ej gšront-aj gerònt-wn gšrou-si Ð da mwn da mon-a da mon-oj da mon-i da mon-ej da mon-aj daimòn-wn da mo-si tõ gšnoj gšnoj gšnouj (-eoj) gšnei gšnh (-ea) gšnh (-ea) genîn (-šwn) gšnesi ¹ pòlij pòli-n pòle-wj pòlei pòleij pòleij pòle-wn pòlesi Ð cqàj cqà-n cqú-oj cqú-i cqú-ej cqà-j cqú-wn cqú-si Ð basileúj basilš-a basilš-wj basile basile j basilš-aj basilš-wn basileà-si Yllä esitettyjen mallisanojen taivuttelussa esiintyvät eroavaisuudet johtuvat lähinnä siitä, että vartalot "reagoivat" niihin liittyviin sijapäätteisiin eri tavoin. Seuraavissa huomautuksissa on yritetty selvittää eräitä tavallisia tähän liittyviä ilmiöitä. Lisäksi todettakoon, että monikon datiivissa esiintyy "liikkuva" n, milloin sitä seuraa vokaalilla alkava sana tai lauseen lopussa. Akkusatiivin pääte on kaikissa deklinaatioissa yksikössä n ja monikossa nj; kolmannessa deklinaatiossa sanan vartalo usein päättyy konsonanttiin, jolloin äänteellisistä syistä n a; esimerkiksi: 1. dekl. ¹ tšcnh t¾n tšcn-h-n t j tšcn-a-nj tšcnaj 2. dekl. Ð nqrwpoj tõn nqrwp-o-n toýj nqrèp-o-nj nqrèpouj 3. dekl. лtwr tõn»tor-n»tor-a toýj»tor-nj»tor-aj
14 Huomautuksia: a) Mallin 3b mukaan taipuvat kaikki sanat, joiden vartalot päättyvät k- ja p- äänteisiin (siis k, -g, -c ja p, -b, -f). Milloin pääte alkaa s:lla (=yks. nom. ja mon.dat.), se yhdistyy vartalon konsonantin kanssa x:ksi tai y:ksi; esimerkiksi Ð kòrax (korak-j) korppi, m.dat. kòraxi; ¹ f lagx (falagg-j) falangi, m.dat. f lagxi; Ð gúy (gup-j) korppikotka, m.dat. guy (vrt. latinan rex < reg-s). b) Kun sanan vartalo päättyy t, -d, -q, -n, -nt (tapaukset 3c-g), nämä katoavat s:n edeltä, ja nt:n katoaminen aiheuttaa päätettä edeltävän vokaalin pitenemisen; yllä mainittujen lisäksi näin taipuvia sanoja ovat mm. Ð, ¹ pa j (paid-) lapsi, poika, m.dat. pais ; Ð gšlwj (gelwt-) nauru; tõ sîma (swmat-) ruumis ; ¹ `Ell j (`Ellad-) Kreikka ; Ð ¹gemèn (¹gemon-) johtaja ; Ð lšfaj ( lefant- ) elefantti c) Ryhmä 3d, johon kuuluu eräitä ij ja uj-loppuisia (lopputavulla ei ole pianoa, kuten ryhmässä 3c) sanoja, eroaa taivutukseltaan yksikön akkusatiivissa, jos sillä on pääte in tai un: ¹ c rij (carit-) sulo, kiitos, y.akk. c rin; ¹ kòruj (koruq-) kypärä, y.akk. kòrun. d) Ryhmä 3h sisältää joukon oj ja hj-loppuisia sanoja, joita ei tule sekoittaa ensimmäisen ja toisen deklinaation samanloppuisiin sanoihin. Taivutuksessa esiintyvät muista poikkeavat päätteet johtuvat siitä, että tämän ryhmän sanojen vartalot ovat alkuaan päättyneet s-äänteeseen, joka on vokaalien välissä kadonnut ja vierekkäin joutuneet vokaalit ovat sulautuneet yhteen: esim. tõ gšnoj, gen. *gšne(s)oj > gšnouj (vrt. latinan genus, gen. generis < genesis). Tähän ryhmään kuuluvat myös sellaiset erisnimet kuin Swkr thj, Dhmosqšnhj, Diogšnhj, PeriklÁj. e) Edellisten esimerkkitapausten lisäksi on vielä joukko sanoja, joiden taipumisessa on epäsäännöllisyyksiä, mainittakoon erit. sukulaisuutta ilmaisevat sanat Ð pat»r isä, ¹ m»thr äiti ja ¹ qug thr tytär, joilla vokaalisen astevaihtelun seurauksena esiintyy pitkä vokaali (pat»r), lyhyt vokaali (patšrej) ja vokaalin kato (patròj): yks. mon. Nom. pat»r patšrej Akk. patšra patšraj Gen. patròj patšrwn Dat. patr patr si (a:n lisäys äänteellisistä syistä) 3. dekl. Kolmannen deklinaation mukaan taipuvat adjektiivit ovat tavallisesti adjektiivit kaksimuotoisia, ts. niillä on yhteinen muoto maskuliinille ja feminiinille. Tällaisten adjektiivien loppuna on tavallisimmin hj (neutr.-ej) tai wn (neutr. -on), esimerkiksi lhq»j tosi, yeud»j
15 valheellinen, saf»j kirkas, pl»rhj täysi, ugen»j hyväsyntyinen, eùda mwn onnellinen, sèfrwn järkevä. Yks. nom. akk. gen. dat. Mon. nom. akk. gen. dat. eùdaimon- onnellinen mask. & fem. neutri eùda mwn eüdaimon eùda mona eüdaimon eùda monoj eùda moni eùda monej eùda mona eùda monaj eùda mona eùdaimònwn eùda mosi eùgenes- jalosukuinen mask. & fem. neutri eùgen»j eùgenšj eùgená eùgenšj eùgenoàj eùgene eùgene j eùgená eùgene j eùgená eùgenîn eùgenšsi Milloin adjektiivilla on oma muotonsa feminiinille, taipuvat maskuliini ja neutri kolmannen deklinaation mukaan, mutta feminiinimuodot ensimmäisen deklinaation mukaan. Tätä tyyppiä edustavat mm. adjektiivit, joiden loppuna on Új, -e a, -Ú (¹dÚj, ¹de a, ¹dÚ [¹du/e-] makea, suloinen ) tai eij, -essa, -en (car eij, car essa, car en [carient-] suloinen, ihana ). Kaksi hyvin tavallista adjektiivia mšgaj (suuri) ja pòluj (moni, paljon) taipuvat epäsäännöllisesti: yks. nom. akk. gen. dat. mon. nom. akk. gen. dat. mask. fem. neutri mask. fem. neutri mšgaj meg lh mšga polúj poll» polú mšgan meg lhn mšga polún poll»n polú meg lou meg lhj meg lou polloà polláj polloà meg lj meg lv meg lj pollù pollí pollù meg loi meg lai meg la pollo polla poll meg louj meg laj meg la polloàj poll j poll meg lwn meg lwn meg lwn pollîn pollîn pollîn meg loij meg laij meg loij pollo j polla j pollo j Adjektiivien Vertailu Useimmat adjektiivit muodostavat vertailuasteet lisäämällä perusasteen maskuliinin vartaloon komparatiivissa lopun teroj, -tera, - teron ja superlatiivissa lopun tatoj, -tath, -taton. Esimerkiksi:
16 makròj (makro-) suuri makrò-teroj makrò-tatoj mšlaj (melan-) musta mel n-teroj mel n-tatoj saf»j (safes-) selvä safšs-teroj safšs-tatoj baqúj (baqu-) syvä baqú-teroj baqú-tatoj Mikäli adjektiivin vartalon toiseksi viimeinen tavu on lyhyt, niin vartalon lopussa oleva o pitenee w:ksi. Esimerkiksi: sofòj (sofo-) viisas sofè-teroj sofè-tatoj nšoj (neo-) uusi neè-teroj neè-tatoj Jotkut harvat adjektiivit muodostavat komparatiivin päätteillä - wn (mas., fem.) ja - on (neutri) sekä superlatiivin päätteillä istoj, - sth, -iston: kakòj huono kak wn, k kion k kistoj kalòj kaunis kall wn, k llion k llistoj Joillakin harvoilla adjektiiveilla vertailuasteet muodostetaan täysin eri vartalosta kuin niiden merkitystä vastaava perusaste (vrt. suomen hyvä, parempi, paras), esimerkiksi: gaqòj hyvä me nwn, meinon ristoj belt wn, belt on bšltistoj mšgaj suuri me zwn, me zon mšgistoj polúj paljon ple wn, plšon ple stoj Huomautuksia: a) Komparatiivi ja superlatiivi voi kreikassa esiintyä myös itsenäisesti ilman vertailua. Tällöin komparatiivi ilmoittaa ominaisuuden melko suurta määrää ja superlatiivi erittäin suurta määrää: sofèteroj melko viisas, sofètatoj hyvin visas, mitä viisain. Ð Swkr thj Ãn polulogèteroj. Ð Swkr thj Ãn sofètatoj. Sokrates oli melko puhelias. Sokrates oli hyvin viisas. b) Milloin asioita verrataan toisiinsa, on se, mihin verrataan ilmaistavissa kahdella eri tavalla:
17 1) Sanalla ½ kuin : Swkr thj sofèterõj stin À Kr twn. Sokrates on viisaampi kuin Kriton. 2)Laittamalla sen, mihin verrataan, genetiiviin (ns. genetivus comparationis): Swkr thj sofèterõj sti Kr twnoj. Sokrates on viisaampi Kritonia. Adverbit Useimmat adverbit on muodostettu adjektiiveista lisäämällä niiden vartaloon loppu wj (vaihtamalla adjektiivin genetiivin lopun wn tilalle wj), esimerkiksi: sof-òj viisas sof-îj viisaasti kakòj huono kakîj huonosti p j koko p ntwj kokonaan ¹dÚj suloinen ¹dšwj suloisesti Pronominit Persoonapronominit Pronominit ovat sanoja, joita käytetään nominien sijasta (lat. pro nomina), million käy asiayhteydestä ilmi. Kreikan persoonapronomit ovat: nom. akk. gen. dat. minä sinä me te gè sú ¹me j Øme j ( )mš sš ¹m j Øm j ( )moà soà ¹mîn Ømîn ( )mo so ¹m n Øm n Kolmannen persoonan pronominia (hän/se, he/ne) ei yleensä käytetä. Puuttuvia kolmannen persoonan pronomineja korvaamaan käytetään (paitsi nominatiivissa) pronominia aùtòj, -», -Ò itse. Painokkaammin hän/se ilmaistaan demonstratiivipronominilla oátoj, aáth, toàto tämä tai ke noj, ke nh, ke no tuo.
18 aùtòj, oátoj ja ke noj taipuvat oj, -h, -on loppuisten adjektiivien tavoin, paitsi neutrin yks. Nominatiivissa ja akkusatiivissa on pronomineille tyypillinen loppu o (vrt. artikkelin neutrin taivutus). Kreikan kielessä ei subjektina (ts. nominatiivissa) olevaa persoonapronominia yleensä kirjoiteta, sillä verbin persoonapääte jo ilmaisee subjektin. Milloin personaa halutaan erityisesti korostaa, pronomini kirjoitetaan: manq nomen. ¹me j manq nomen. Me opimme. Me (!) opimme. (esim. vastaus kysymykseen: ketkä oppivat?) Possessiivipronominit Possessiivipronominit ovat: mòj, m», mòn minun: Ð mõj f loj sòj, s», sòn sinun ¹mšteroj, -tera, -teron meidän Ømšteroj, -tera, -teron teidän Kolmas persoona ilmaistaan omistajaksi aùtòj-pronominin genetiivimuodoilla: Ð f loj aùtoà hänen ystävänsä. Verbit Verbeillä on kahdenlaisia muotoja a) persoonamuotoja, joissa päätteiden avulla ilmoitetaan subjektina oleva persoona: paideú-o-men opetamme, manq n-w opin jne. b) nominaalimuotoja, jotka ovat verbistä nominiliitteillä muodostettuja substantiivisia ja adjektiivisia muotoja; näitä ovat infinitiivit, partisiipit ja verbaaliadjektiivit: paideú-ein kasvattaa, paideúwn kasvattava
19 Pääluokat Verbien pääluokat (diaqšseij) osoittavat sen, mikä on subjektin suhde verbin ilmaisemaan toimintaan. Aktiivi ( nšrgeia) tarkoittaa, että toiminta on lähtöisin subjektista ( ), ts. aktiivilauseen subjekti ilmaisee tekijän. Toiminnan vaikutus voi: a) siirtyä johonkin ulkopuoliseen kohteeseen, henkilöön tai esineeseen. Tätä kohdetta kutsumme objektiksi. Tällöin sanomme, että verbi on transitiivinen (< trans+ire mennä yli, siirtyä ) did skomen toýj pa daj. Me kasvatamme lapsia. b) olla siirtymättä subjektin ulkopuolelle. Tällainen verbi on intransitiivinen. Esimerkiksi: e m minä olen (olemassa). Medium (mesòthj) tarkoittaa, että subjektista lähtevän toiminnan vaikutus kohdistuu itse subjektiin ( ). Esimerkiksi: loúmai. por zomai cr»mata. Pesen itseni l. peseydyn. Hankin itselleni rahaa. Passiivissakin (p qoj) toiminta kohdistuu subjektiin, mutta se on lähtöisin jostakin ulkopuolisesta, agentista tai instrumentista ( L). Passiivissa siis subjekti on toiminnan kohde! Esimerkiksi: didaskòmeqa. Meitä opetetaan. Tapaluokat Tapaluokka eli modus välittää puhujan asenteen verbin ilmaisemaan toimintaan. Kreikassa moduksia on neljä: 1) Indikatiivi lausuu verbin toiminnan tosiasiana. 2) Konjunktiivi siirtää toiminnan tulevaisuuteen ilmaisemalla sen odotetuksi tai halutuksi. Konjunktiivi on tavallinen alis-
20 teisissa sivulauseissa liittyneenä joukkoon erilaisia konjunktioita. 3) Optatiivi esittää toiminnan odotetuksi (lat. Opto toivon ) tai mahdolliseksi. Optatiivi on tavallinen alisteisissa sivulauseissa. 4) Imperatiivi esittää toiminnan käskettynä. Tempukset Aikaluokkia eli tempuksia on kuusi. Ne voidaan jakaa kahteen ryhmään nykyaika/mennyt aika vastakkainasettelun perusteella: puhutaan päätempuksista (I) ja historiallisista tempuksista (II): I preesens II imperfekti perfekti pluskvamperfekti futuuri aoristi Näille kahdelle ryhmälle on tunnusomaista taivutuksessa omat persoonapäätteet sekä historiallisten tempusten indikatiivilla myös augmentti. Taivutus Verbien teemaan kuuluvat preesensin, futuurin, aoristin ja perfektin indikatiivin yksikön 1. persoona, joista muodoista saamme verbin taivutuksessa tarvittavat tempusvartalot. Esimerkkinä verbin paideúw kasvatan teema: paideúw, paideúsw, pa deusa, pepa deuka. Eri tempusvartaloista muodostetaan aikamuodot seuraavasti: - preesensvartalosta preesens ja imperfekti - futuurivartalosta aktiivin ja mediumin futuuri - aoristivartalosta aktiivin ja mediumin aoristi - aktiivin perfektivartalosta perfekti ja pluskvamperfekti Persoonapäätteet liittyvät verbin vartaloon kahdella eri tavalla, joko suoraan d dw-men, tai ns. temaattisen vokaalin (-e/o-) välityksellä paideú-o-men. Tämän perusteella jaetaan verbit kreikassa kahteen konjugaatioon: temaattiseen konjugaatioon (tai w-konjugaatioon) kuuluvat verbit taipuvat käyttäen välittävää temaattista vokaalia,
21 atemaattisen konjugaation (tai mi-konjugaation) verbit taipuvat ilman välittävää vokaalia. Jälkimmäiseen konjugaatioon kuuluu vain muutama mi-loppuinen verbi (d dwmi annan, t qhmi asetan, sthmi pystytän, hmi lähetän ). Aktiivissa ja medio-passiivissa (medium ja passiivi ovat muodoiltaan samanlaiset lukuunottamatta futuuria ja aoristia, joissa passiivilla on omat muotonsa) on omat persoonapäätteensä. Tämän lisäksi ne jakaantuvat vielä primaarisiin (päätempukset) ja sekundaarisiin (historialliset tempukset) päätteisiin. Alla olevassa kaaviossa on taivutettu verbi paúw lopetan (paúsw, œpausa, pšpauka) indikatiivin tempuksissa. Taivutusmuodoissa voi persoonapäätteiden ja temaattisen vokaalin lisäksi erottaa seuraavat tunnusmerkit: Futuurissa tunnus -s-: paú-s-w Imperfektillä augmentti: œ-pau-o-n (Heikolla) aoristilla augmentti ja tunnus sa-: œ-pau-sa Perfektillä alussa kahdennus (reduplikaatio) ja aktiivissa tunnuksena ka-: pš-pau-ka Pluskvamperfektillä augmentti liitettynä perfektin reduplikaatioon, sekä aktiivissa tunnus ke(i)-: -pe-paú-kein Persoonapäätteet Aktiivin ja medio-passiivin primaari- ja sekundaaripäätteet. Yks. 1. 2. 3. Mon. 1. 2. 3. AKTIIVI primaariset päätempukset -w, -mi -eij, (<-si) -ei (<-ti) -men -te -ousi (<-nti) sekundaariset hist. tempukset -n (<-m) -j - (<-t) -men -te -n (<-nt) MEDIO-PASSIIVI primaariset päätempukset -mai -sai -tai -meqa -sqe -ntai sekundaariset hist. tempukset -mhn -so -to -meqa -sqe -nto
22 AKTIIVI preesens futuuri perfekti yks. 1. 2. 3. paú-w paú-eij paú-ei paú-s-w paú-s-eij paú-s-ei pš-pau-ka pš-pau-ka-j pš-pau-k-e(n) mon. 1. 2. 3. paú-o-men paú-e-te paú-ousi(n) paú-s-o-men paú-s-e-te paú-s-ousi pe-paú-ka-men pe-paú-ka-te pe-paú-ka-si AKTIIVI imperfekti aoristi pluskvamperfekti yks. 1. 2. 3. œ-pau-o-n œ-pau-e-j œ-pau-e(n) œ-pau-sa œ-pau-sa-j œ-pau-se(n) -pe-paú-kei-n -pe-paú-kei-j -pe-paú-kei mon. 1. 2. 3. -paú-o-men -paú-e-te -paú- o-n -paú-sa-men -paú-sa-te -paú-sa-n -pe-paú-ke-men -pe-paú-ke-te -pe-paú-ke-san MEDIUM preesens futuuri perfekti yks. 1. 2. 3. paú-o-mai paú-v (tai -ei) paú-e-tai paú-s-o-mai paú-s-v paú-s-e-tai pš-pau-mai pš-pau-sai pš-pau-tai mon. 1. 2. 3. pau-ò-meqa paú-e-sqe paú-o-ntai pau-s-ò-meqa paú-s-e-sqe paú-s-o-ntai pe-paú-meqa pš-pau-sqe pš-pau-ntai MEDIUM imperfekti aoristi pluskvamperfekti yks. 1. 2. 3. mon. 1. 2. 3. -pau-ò-mhn -paú-ou -paú-e-to -pau-ò-meqa -paú-e-sqe -paú-o-nto -pau-s -mhn -paú-sw -paú-sa-to -pau-s -meqa -paú-sa-sqe -paú-sa-nto -pe-paú-mhn -pš-pau-so -pš-pau-to -pe-paú-meqa -pš-pau-sqe -pš-pau-nto Augmentti Vokaalilla alkavissa sanoissa augmentti sulautuu alkuvokaaliin seuraavasti: e+a h e+ai V e+ε η ε+αυ ηυ ε+ι ι ε+ευ ηυ ε+ο ω ε+οι J ε+υ υ