MEDIAPAKETTI 2.2.2016

Samankaltaiset tiedostot
UUSI HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO NÄYTTELYT JA SISÄLLÖT

HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

Työssäoppiminen , Fuengirola

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Työtapaturman ilmoittaminen 2016-> Uusi sähköinen lomake, täyttäminen esimies ja palkkahallinto

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

Mitä lapsen tulisi varhaiskasvatuksesta saada? Leikki-ikäisen hyvän kasvun eväät MLL Helsinki Marjatta Kalliala

Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

INSPIROIVA MILJÖÖ JA HERKULLISET TARJOILUT

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Valtakunnalliset kuvaarkistopäivät. Tutkija Maria Virtanen

Diakonian tutkimuspäivä 2014

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15.

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

Kenguru 2006 sivu 1 Benjamin 6. ja 7. luokka ratkaisut

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Raportointi hankkeen tulosten kuvaajana ja toteutuksen tukena

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Mitä projektissa konkreettisesti syntyy?

Mihin kotityöpalvelu perustuu asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi

THE BLUE SKY -TARINA. Tämä on Norton Blue Sky -tarina. Tarina kertoo uudistuksista ja innovaatioista ja me haluamme jakaa sen kanssasi...

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Suunnittele itsesi näköinen koti

VIERAILULLE KURALAN KYLÄMÄKEEN SOSIAALINEN KUVATARINA

Telakkaranta Historia ja tulevaisuus

Koulupalvelut lukuvuosi

UUSI MUSEO

SUOMEN PANKKI SUOMEN PANKKI

Monitoimitalo 13. tekemistä kivijalasta kattojen ylle

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

JOKIKATU 2 EKSPONENTIAALISIA MAHDOLLISUUKSIA

ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA KORKEASAAREN ELÄINTARHA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Esitelmä saattohoidosta

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Helsinki-brändi Neljä aihiota

1) Maan muodon selvittäminen. 2) Leveys- ja pituuspiirit. 3) Mittaaminen

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS SYKSY 2016 OHJELMA

lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

1. Lomakkeet löytyvät asiointiportaalista osoitteesta

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Asteen verran paremmin

Keskipohjalaisen metsäkulttuurin vaalija. Virtuaalimetsä

VALOKUVATAIDE SUOMALAISISSA MUSEOISSA?

Galleria 2. Galleria 1. Iso näyttelysali. Vaatenaulakot. Aulatila. Museokauppa. Aloita tästä Lipunmyynti. Sisääntulo

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI

Uudenlaisen asumisen alue!

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI

Tehtäviä yläkoulu- ja lukioryhmille

Jyväskylä Valon kaupunki

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

SoTe 1215-RYHMÄN OPINTOMATKA OULUUN KEVÄÄLLÄ 2014

Asiakkaiden osallisuus mitä. Asta Niskala ja Annikki Paajanen Oulu

Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio

Opintopolku opastaa korkeakouluhakuihin

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Tämä opas on tarkoitettu opettajaylläpitäjille, jotka eivät ole ennen käyttäneet TwinSpacea. Neuvomme, kuinka:

Rohkeus uudistua ja kasvaa. Uskallus uudistua, rohkeus rikkoja rajoja SMTS Helmiseminaari

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Lue ohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.

SISÄLLYS. Esipuhe...14 Johdanto I OSA Miten saduttaa? Sadutus tiivistetysti...24

Osasto-opas. Naistentautien vuodeosasto C3.

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

SUOMALAISET PK-YRITYKSET EIVÄT LUOTA PILVIPALVELUIHIN

Punaisen Ristin valokuvaetsintä

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

Tervetuloa Kolhoviikolle!

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Tervetuloa Häme-päivään !

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA Johdanto

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Venäjän uudistunut henkilötietolainsäädäntö

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Tietosuojaselvitys Aviisi-projektissa ja Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

II- luento. Etiikan määritelmiä. Eettisen ajattelu ja käytänteet. 1 Etiikka on oikean ja väärän tutkimusta

Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana.

L A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen;

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

OPS2010, RUOTSI, ENGLANTI, SAKSA Ruotsi

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Eteläesplanadi 8. Helsinki ydinkeskusta

Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa

ADPROFIT Kansallismuseo

Eväitä opintojen sujumiseen - opintojen suunnittelu ja esteettömyys opiskelussa uraohjaaja Marika Tuupainen ja opintopsykologi Katri Ruth

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT MAALISKUUSSA 2016

Transkriptio:

MEDIAPAKETTI V 2.2.2016 1

HELSINKI SAA UUDEN MUSEON SENAATINTORIN KULMALLE TOUKOKUUSSA 2016 ENSIMMÄISTEN NÄYTTELYIDEN JOUKOSSA MUSEUM OF BROKEN RELATIONSHIPS Helsingin kaupunginmuseo avaa 13.5.2016 uuden museon Senaatintorin kulmalla Torikortteleissa. Silloin nähdään ensi kertaa Suomessa kansainvälinen menestys Museum of Broken Relationships. Museo kutsuu helsinkiläiset mukaan jakamaan eromuistojaan esinekeruussa, joka jatkuu 11.3.2016 asti. Toukokuussa uudessa museossa on myös Helsingin valittuja paloja, päivitetty Lasten kaupunki sekä matkoja menneisyyteen Aikakoneessa. Helsingin kaupunginmuseoon on aina vapaa pääsy. Helsingin kaupunginmuseo avaa 13.5.2016 uuden museon Senaatintorin kulmalla Torikortteleissa. Museoksi muokataan lähes puolikas kortteli vanhimmasta Helsingistä, Aleksanterinkadun ja Katariinankadun kulmasta. Aiemmin lähinnä virastokäytössä olleet vanhat rakennukset on puolentoista vuoden remontin aikana yhdistetty omaleimaiseksi museokokonaisuudeksi. Nyt alkaa museon sisustus- ja näyttelynrakennusvaihe. Uusia museoita avataan Suomessa harvoin ja kokonaan vapaan pääsyn ehdoilla rakennettuja museoita vielä harvemmin. On hienoa tuoda kaupunkilaisten käyttöön tämä upea miljöö, jota harva on aiemmin nähnyt. Tervetuloa näyttelyihimme ja tapahtumiimme tai vain viihtymään toukokuussa, sanoo museonjohtaja Tiina Merisalo Helsingin kaupunginmuseosta. Helsingin kaupunginmuseo on maailman ainoa museo, jonka aiheena on Helsinki. Keskiössä ovat kaupunkilaisten omakohtaiset kokemukset ja tavallinen arki, jota museon esineet ja valokuvat heijastavat. Kiss-kiss-karkkipaperi, natiseva heteka ja valokuva kotilähiön pihalta ovat museossa kallisarvoisia aarteita. Kaupunginmuseossa jokaisella on mahdollisuus rakastua Helsinkiin. UUSI KAUPUNGINMUSEO JULKISTAA ENSIMMÄISET SISÄLTÖNSÄ: TOUKOKUUSSA SÄRKYNEITÄ SUHTEITA JA OMAA HELSINKIÄ Tunteet, kaupunkilainen arki, nostalgia ja omakohtaiset kokemukset korostuvat uuden museon avajaisnäyttelyissä 13.5.2016 alkaen. Lisätietoja näyttelyistä on erillisissä tiedotteissa tämän paketin lopussa. Mitä tehdä muistoille, joita ei halua säilyttää mutta joita ei osaa heittää poiskaan? Yksi ratkaisu on kansainvälinen menestys Museum of Broken Relationships. Särkyneiden suhteiden museo koostuu nimettömästi lahjoitetuista esineistä ja niihin liittyvistä erotarinoista. Museum of Broken Relationships on kiertänyt aiemmin muun muassa Berliinissä, Taipeissa, Lontoossa ja Buenos Airesissa ja kasvattanut kokoelmaansa jokaisessa kohteessaan. Vastaanotto on ollut innostunutta museo tuntuu löytäneen toimivan, lohdullisen tavan käsitellä epäonnistumista, luopumista ja vahvoja tunteita. Esinekeräys Helsingin-näyttelyä varten on käynnissä 2.2. 11.3.2016 museon verkkosivuilla osoitteessa www.helsinginkaupunginmuseo.fi/brokenships. Toinen toukokuussa avattava näyttely, Helsingin valitut palat, tekee sukelluksia Helsingin menneisyyteen ja tuo pintaan yhteisiä muistoja kaupungin historiasta. Näyttelyssä voi muun muassa vierailla 1950-luvun kodissa tai ihailla yhdeksänkymmentä vuotta vanhaa pienoismallia vuoden 1878 Helsingistä. 2

Kaupungin vanhin rakennus Sederholmin talo saadaan jälleen kaupungin nuorimpien käyttöön, kun Lasten kaupunki avautuu päivitettynä osana uutta museokokonaisuutta. Lasten kaupungissa Helsingin menneisyys tulee tutuksi leikkien ja yhdessä puuhaillen. Ollessaan edellistä kertaa auki Lasten kaupunki keräsi puolentoista vuoden aikana peräti 110 000 kävijää. Parhaat palat, kuten 1970- luvun mummola, Sederholmin puoti ja kansakoululuokka säilyvät, mutta monia uudistuksiakin on luvassa. Uuteen museoon on rakenteilla myös Aikakone, johon kuka tahansa voi astua sisään ja kokea menneisyyden Helsingin. Vanhoja valokuvia ja uutta teknologiaa hyödyntävä tila kiehtoo silmiä ja korvia ja ympäröi kävijän eläväksi muuttuneella historialla. Yhteistyökumppanina Aikakoneen suunnittelussa on ohjelmistoyritys Futurice, joka tuo projektiin osaamisensa palvelusuunnittelusta ja uusimmista teknologisista ratkaisuista. MUSEOELÄMYS VAPAAN PÄÄSYN EHDOILLA Suomen ainoa suuri vapaan pääsyn museo on myös suunniteltu vapaan pääsyn ehdoilla. Museo ei koostu ainoastaan näyttelyistä. Olemme pyrkineet siihen, että museota voisi käyttää monella tavalla. Kun avaamme toukokuussa, tänne voi tulla kahville, tekemään töitä tai syömään eväitä sisäpihalla ja silti kokea museoelämyksen. Piipahtelu sallittu! sanoo museonjohtaja Tiina Merisalo. Museon wau-elementti on sydäntä lämmittävissä yksityiskohdissa, joita museokokonaisuudessa riittää. Viisi vanhaa rakennusta ja niiden keskelle rakennettu uudisosa on yhdistetty niin, että museoon muodostuu monenlaisia tiloja, soppia ja tunnelmia. Näkymät kattojen yli kohti Tuomiokirkkoa ihastuttavat, ja Helsingin vanhimmat korttelit aukeavat aivan uudesta näkökulmasta. Rakennusten lisäksi museokokemus jatkuu kolmella hienolla sisäpihalla. Esimerkiksi Falkmanin piha korttelin sydämessä on todellinen helmi, jonne ei ennen ole päässyt kuin poikkeustapauksissa. Toukokuussa piha tulee vapaaseen käyttöön museon aukioloaikoina. Siellä järjestetään monenlaisia tapahtumia ja sen voi vuokrata vaikka omia juhliaan varten. Museokaupassa voi sukeltaa vanhojen valokuvien maailmaan. Yli 200 postikortin valikoima takaa, että Helsinki-aiheiset muistot eivät lopu kesken. Kuvakioskeista saa saman tien mukaansa tulosteen laajasta valokuvavalikoimasta. Museon kyljessä avautuu jo helmikuun puolessavälissä kahvila El Fant, jossa on tarjolla pienpaahtimokahveja ja muita herkkuja. Leivän tuoksua museoon tuo kahvilan oma pieni leipomo. Kevään aikana tarjonta laajenee lounaisiin ja laatuviineihin. KAUPUNKILAISTEN KANSSA TEHTY MUSEO Uudistuminen on ollut museolle tilaisuus pohtia rooliaan muuttuvassa kaupungissa. Kaupunkilaisten kanssa yhdessä tekeminen on ollut linjana alusta asti ja jatkuu myös museon avaamisen jälkeen. Se on synnyttänyt lukuisia uusia ideoita siitä, millä erilaisilla tavoilla museo voi rikastuttaa kaupunkilaisten elämää. Samalla on saatu suoraa palautetta siitä mikä toimii ja mikä ei toimi. Meitä on kiinnostanut esimerkiksi se, miten kaupunkilaiset viettävät vapaa-aikaa ja millaiset paikat ja tilat ovat sellaisia, joihin palataan yhä uudestaan, kertoo reformirehtori Ulla Teräs Helsingin kaupunginmuseosta. Kaupunkilaisiin ja heidän ajatuksiinsa museon merkityksestä on tutustuttu yhteisissä keskusteluissa ja haastatteluissa sekä yhteisen tekemisen kautta. Olemme viettäneet paljon aikaa asiakkaidemme kanssa ja yrittäneet luoda paikkoja dialogille ja kohtaamisille museolaisten ja kaupunkilaisten kesken, Ulla Teräs sanoo. Kaupunkilaiset ovat muun muassa päässeet penkomaan museon miljoonan Helsinki-aiheisen valokuvan kokoelmaa ja toteuttamaan sen pohjalta omannäköisensä näyttelyn. Kaupunkitilaa ja sen äänimaisemaa on aistittu yhteisötaiteilijan johdolla. Verkossa toimivan asiakaspaneelin kautta esitettyihin kysymyksiin on saatu satoja vastauksia. Uuden museon suunnitelmia, esimerkiksi 3

Aikakoneen prototyyppejä, on kommentoitu erilasissa tapahtumissa. Blogitekstejä matkan varrelta voi lukea osoitteessa www.uusikaupunginmuseo.fi/uutta. Työ uudenlaisen museokokemuksen rakentamiseksi ei pääty avajaisiin, sillä yhdessä tekeminen ja kohtaamisen paikkojen luominen jatkuu niin näyttelyissä, yleisötilojen suunnittelussa kuin muussa toiminnassakin. Esimerkiksi museomummot jatkavat Lasten kaupungin 1970-luvun mummolassa ja muitakin luontevia paikkoja vapaaehtoistyölle etsitään. Kevään aikana voi äänestää parhaita Helsinki-biisejä Helsingin valitut palat -näyttelyn baariin tulevaan jukeboksiin tai lahjoittaa Kasarihuoneeseen hervottomimman 1980-luvun julisteensa. VANHASTA UUTTA PERUSTEELLISESSA REMONTISSA Uuden Helsingin kaupunginmuseon rakentamisen taustalla on kaupungin vanhan keskustan eli Torikortteleiden uudistuminen. Kauppatorin ja Senaatintorin välistä aluetta kehitetään monipuoliseksi kaupunkielämän, yritystoiminnan, tapahtumien ja kokeilukulttuurin alustaksi. Torikortteleiden kehitysprojektista vastaa kaupungin tytäryhtiö Helsingin Leijona Oy. Vuoteen 2017 kortteleissa etenevä remontti mahdollistaa vapaita tiloja uusille itsenäisille toimijoille ja yhteisille toiminnoille. Keväällä museon avautuessa Torikortteleissa on jo noin 50 erilaisen yrityksen koti: ravintoloita, kahviloita, designia, konseptikauppoja ja kulttuuria. Puolentoista vuoden remontin aikana museokorttelin pohjoisosa on pantu uusiksi. Rakennukset on peruskorjattu. Uusia tiloja ja kulkureittejä on avattu ja rakennettu seinien ja kattojen sisään tekniikkaa, joka mahdollistaa nykyaikaiset näyttelyratkaisut. Yksi 1960-luvun huonokuntoinen rakennus korttelin sisältä on purettu ja tilalle rakennettu tyylikäs uudisosa, joka mahdollistaa museon esteettömyyden. Hissillä pääsee kaikkiin kerroksiin. Jo aiemmin Sederholmin talossa toimineen Lasten kaupungin kulkuyhteyksiä sekä wc- ja naulakkotiloja on parannettu. Yleisölle avointa tilaa museoon tulee yhteensä noin 2400 m2. Museorakennusten peruskorjauksen on suunnitellut Arkkitehdit Davidsson Tarkela Oy. Pääsuunnittelijoina ovat toimineet Hannele Storgårds ja Aki Davidsson ja projektiarkkitehtina Tuula Jeker. Museon sisustuksen suunnittelee Kakadu Oy. Nyt käyttöön otettava museon uusi visuaalinen identiteetti puolestaan on rakennettu yhdessä suunnittelutoimisto Werkligin kanssa. Sen tekstityypit ja värit pohjautuvat museon kokoelmien aarteisiin, esimerkiksi vanhoihin joukkoliikennelippuihin, ilmoituksiin ja julisteisiin. LISÄTIEDOT: UUSI HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO YLEISESTI museonjohtaja Tiina Merisalo, 050 376 1934 tai tiina.merisalo@hel.fi reformirehtori Ulla Teräs, 09 3103 6490, ulla.teras@hel.fi LISÄTIEDOT: NÄYTTELYT JA MUUT SISÄLLÖT Museum of Broken Relationships Näyttelyn tuottaja Sauli Seppälä, 09 3103 6493, sauli.seppala@hel.fi Helsingin valitut palat Näyttelyn tuottaja Jari Harju, Helsingin kaupunginmuseo, 09 3103 6504, jari.harju@hel.fi Lasten kaupunki Lasten kaupungin tuottaja Anna Finnilä, 09 3103 6632, anna.finnila@hel.fi Aikakone Aikakoneen tuottaja Sari Katainen, 040 173 8276, sari.katainen@hel.fi TIEDOTUSKUVAT www.helsinginkaupunginmuseo.fi/media 4

HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO 13.5.2016 ALKAEN Helsingin kaupunginmuseo Aleksanterinkatu 16 09 310 36630 kaupunginmuseo@hel.fi helsinginkaupunginmuseo.fi AUKIOLOAJAT JA SISÄÄNPÄÄSY 13.5.2016 ALKAEN ma pe klo 11 19, la su 11 17. Lapsi- ja opiskelijaryhmille sopimuksen mukaan myös arkisin klo 9 11. Kaupunginmuseoon on aina vapaa pääsy. Museon avautuessa yleisölle 13.5.2016 olemme auki 24 tuntia illansuusta seuraavaan iltaan. TILAT ENSIMMÄINEN KERROS Aikakone Aula Elävä aikajana Kahvila Kasari-tila Kuvaselaamo Lasten kaupunki Monitoimitilat Falkmanin siipi ja Falkmanin tasku Museokauppa Sisäpihat: Sederholmin piha, Goviniuksen piha ja Falkmanin piha TOINEN KERROS Falkmanin ateljee Lasten kaupunki Näyttelytila: Helsingin valitut palat NELJÄS KERROS Oleskelutila Näyttelytila: Museum of Broken Relationships 5

MUSEUM OF BROKEN RELATIONSHIPS ENSI KERTAA SUOMESSA KANSAINVÄLINEN MENESTYSNÄYTTELY TUO TUNTEET MUSEOON Mitä tehdä muistoille, joita ei halua säilyttää mutta joita ei osaa heittää poiskaan? Yksi ratkaisu on kansainvälisesti tunnustettu Museum of Broken Relationships, jonka toukokuussa 2016 avautuva uusi Helsingin kaupunginmuseo ensi töikseen tuo Suomeen. Esinekeräys Helsingin-näyttelyä varten on käynnissä 2.2. 11.3.2016. Kirves, jolla on hajotettu entisen rakastetun koko irtaimisto. Kuolleen äidin itsemurhaviesti. Nenäsuihke estämään kumppanin kuorsausta; nyt nukkumisen estää särkynyt sydän. Sotilaan jalkaproteesi, joka kesti kauemmin kuin rakkaus. Museum of Broken Relationships koostuu nimettömästi lahjoitetuista esineistä ja niihin liittyvistä tarinoista, jotka liittyvät katkenneisiin suhteisiin. Esineet kertovat yleisinhimillistä tarinaa rakkaudesta ja menetyksestä. Näyttelykävijä voi uppoutua lukemaan tekstejä, joiden pituus vaihtelee muutamasta sanasta useampaan sivuun. Tunnelmat vaihtelevat: on katkeraa tilitystä ja iskeviä kiteytyksiä, huumoria ja syvää surua. Rakkauden ja luopumisen muisteloihin on helppo samastua, ja niin kävijäkin liittyy osaksi yhteistä erotarinaa. Kahden kroatialaisen taiteilijan, Olinka Vištican and Dražen Grubišićin, erosurusta alkunsa saaneessa museossa on esineitä ja tarinoita ympäri maailmaa. Pysyvä Museum of Broken Relationships -näyttely on esillä Kroatian Zagrebissa. Siellä sijaitsee myös museon laaja kokoelma, josta osa nähdään toukokuussa Helsingissä yhdessä nyt kerättävien helsinkiläisten eroesineiden ja - tarinoiden kanssa. Museum of Broken Relationships on esillä uudessa Helsingin kaupunginmuseossa Senaatintorin kulmalla 13.5. 11.9.2016. Näyttelyn päätyttyä helsinkiläisten lahjoitukset liittyvät osaksi maailmanlaajuista särkyneiden suhteiden museota. HELSINKILÄISTEN EROMUISTOT MUKAAN Nyt myös helsinkiläiset voivat lahjoittaa oman eroesineensä särkyneiden suhteiden museoon. Kaupunginmuseo kerää 2.2. 11.3.2016 eroesineitä ja tarinoita näyttelyyn, joka on esillä uudessa Helsingin kaupunginmuseossa Senaatintorin kulmalla 13.5. 11.9.2016. Kaupunginmuseon näyttelyyn tulee esineitä sekä kansainvälisestä kokoelmasta että nyt järjestettävästä keräyksestä. Tarkemmat ohjeet lahjoittamiseen löytyvät museon verkkosivuilta www.helsinginkaupunginmuseo.fi/brokenships. Ihmisillä on tarve päästä eteenpäin särkyneiden suhteiden raunioilta. Museum of Broken Relationships tarjoaa yhden keinon päästää irti. Kun esineen on lahjoittanut pois, asialle voi panna pisteen, sanoo näyttelyn tuottaja Sauli Seppälä Helsingin kaupunginmuseosta. Museum of Broken Relationships on kiertänyt aiemmin muun muassa Berliinissä, Taipeissa, Lontoossa ja Buenos Airesissa ja kasvattanut kokoelmaansa jokaisessa kohteessaan. Vastaanotto on ollut innostunutta museo tuntuu löytäneen toimivan, lohdullisen tavan käsitellä epäonnistumista, luopumista ja vahvoja tunteita. Samalla se tulee korostaneeksi, etteivät kaikki särkyneet suhteet suinkaan ole epäonnistuneita. Vuonna 2011 Museum of Broken Relationships sai Kenneth Hudson -palkinnon, joka myönnetään Euroopan innovatiivisimmalle museolle. 6

TIEDOTUSKUVIA JA EROMUISTOJA www.helsinginkaupunginmuseo.fi/media LISÄTIETOJA Näyttelyn tuottaja Sauli Seppälä, Helsingin kaupunginmuseo, 09 3103 6493, sauli.seppala@hel.fi Zagrebin Museum of Broken Relationships, pressisivusto www.brokenships.com/en/about Helsingin kaupunginmuseon näyttely- ja lahjoitussivu www.helsinginkaupunginmuseo.fi/brokenships 7

HELSINGIN VALITUT PALAT Uudessa Helsingin kaupunginmuseossa Senaatintorin kulmalla avautuu 13.5.2016 Helsingin valitut palat -näyttely. Se tekee sukelluksia Helsingin menneisyyteen ja tuo pintaan yhteisiä muistoja kaupungin historiasta. Toukokuussa voi muun muassa vierailla 1950-luvun kodissa tai ihailla yhdeksänkymmentä vuotta vanhaa pienoismallia vuoden 1878 Helsingistä. Tuon minä muistan, tuollainen meilläkin oli! saattaa moni huudahtaa tutkiessaan Helsingin valitut palat -näyttelyä, yhtä uuden Helsingin kaupunginmuseon avajaisnäyttelyistä. Historia tulee lähelle, ja monessa kohtaa kävijä pääsee kokemaan kaupungin menneisyyden kaikilla aisteillaan. Näyttelyyn rakennettavassa 1950-luvun kodissa kannattaa testata livenä, miltä tuntuu lekotella hetekassa ja selailla Anttilan katalogia, vinkkaa näyttelyn tuottaja Jari Harju Helsingin kaupunginmuseosta. Radiossa soivat aikakauden suosikkiohjelmat. Nuppia kääntämällä voi kuunnella vaikkapa Markus-sedän satutuntia tai Kankkulan kaivoa. Mukana ovat luonnollisesti myös Olavi Virran ja Vieno Kekkosen kaltaiset musiikkitaivaan tähdet. Näyttelyn helmiin kuuluu myös monen kaupunkilaisen kaipaama pienoismalli vuoden 1878 Helsingistä. Kaupunginmuseo tilasi pienoismallin 1920-luvulla, ja se oli esillä Hakasalmen huvilassa 1990-luvun alkuun asti. Nyt se tuo näkyviin kaupungin muutoksen uudessa museossa. Katajanokka nähdään pienoismallissa ennen jugendtaloja, suurelta osin rakentamattomana. Vain muutamat lautahökkelit täplittävät niemeä, jota Uspenskin katedraali vartioi. Toisaalta Senaatintorin kulmalla sijaitsevan uuden Helsingin kaupunginmuseon rakennuksia voi tutkia pienoismallista varsin saman oloisina kuin ne ovat nyt. LÖYDÄ OMA HELSINKISI Tavoitteemme on ollut, että jokainen kävijä löytäisi näyttelystä jotakin tuttua ja henkilökohtaisesti koskettavaa, sanoo Jari Harju. Siksi mukaan on haettu helsinkiläisiä yhdistäviä kokemuksia ja muistoja. Monen tärkeisiin paikkoihin kuuluvat kaupungin rannat, jotka on huomioitu näyttelyssä omalla osiollaan. Jotta kokemus olisi täydellinen, kävijät voivat kuvata itsensä melkein aidoissa 1800- luvun lopun uima-asuissa silmiä hivelevän helsinkiläisen rantamaiseman edessä. Helsingin valittujen palojen näyttelyarkkitehtina toimii Taina Väisänen. Kuten uudessa Helsingin kaupunginmuseossa muutenkin, kaupunkilaiset ovat olleet tiiviisti mukana Helsingin valittujen palojen suunnittelussa. Yhdessä tekeminen jatkuu, sillä yksi osio näyttelystä annetaan säännöllisesti jonkin kaupunkilaisyhteisön uusittavaksi. Ensimmäisenä stagen valtaavat skeittarit, joiden mukana kävijä tutustuu tuttuihin paikkoihin uudesta ja yllättävästä näkökulmasta. TIEDOTUSKUVAT www.helsinginkaupunginmuseo.fi/media LISÄTIEDOT Hilkka Vallisaari, Helsingin kaupunginmuseo, 09 3103 6491, hilkka.vallisaari@hel.fi 8

LASTEN KAUPUNKI AVAUTUU JÄLLEEN TOUKOKUUSSA Kaupungin vanhin talo saadaan jälleen kaupungin nuorimpien käyttöön, kun Lasten kaupunki avautuu osana uutta Helsingin kaupunginmuseota toukokuussa 2016. Lasten kaupungissa Helsingin menneisyys tulee tutuksi leikkien ja yhdessä puuhaillen. Lasten kaupunki avautui Sederholmin talossa Senaatintorin kulmalla ensimmäisen kerran marraskuussa 2012. Sulkeutuessaan museokorttelin peruskorjauksen vuoksi huhtikuussa 2014 se oli ylittänyt kaikki odotukset ja kerännyt peräti 110 000 kävijää. Moni vakioasiakas jäi innokkaana odottamaan remontin valmistumista. Uudistettu perheiden suosikkikohde avautuu jälleen 13.5.2016 osana uutta Helsingin kaupunginmuseota. Lasten kaupungin parhaat palat säilyvät myös uudistuksen jälkeen. Mummolassa saa edelleen tutkia 1970-luvun arjen esineitä ja katsoa televisiosta ajan suosikkiohjelmia. Vapaaehtoiset museomummot ja -vaarit päivystävät mummolassa viikonloppuisin. Sederholmin 1700-luvun puodissa kauppaleikit sujuvat entiseen malliin, ja kansakoululuokkaan voi kuvitella tiukkailmeisen opettajan karttakeppeineen. ENTISTÄ SUJUVAMPI MUSEOKOKEMUS LEIKKI-IKÄISILLE Uudistuksessa olemme pitäneet yhä tarkemmin kiinni siitä, että kaikkeen esillä olevaan saa koskea, sanoo Lasten kaupungin tuottaja, museolehtori Anna Finnilä Helsingin kaupunginmuseosta. Museokokemus on suunniteltu entistä painokkaammin leikki-ikäisten ehdoilla. Tehtyjen uudistusten taustalla on erilaisia asiakastutkimuksia, haastatteluja, kyselyitä ja havainnointia. Lastenmuseon uutuuksiin kuuluvat muun muassa kaikkein pienimpien museovieraiden oma merellinen leikki-, luku- ja leponurkkaus sekä useat uudet toimintapisteet, joissa voi leikkiä ja pelata. Tutuissa tiloissa on entistä enemmän tutkittavaa: puoti on entistä runsaampi ja teatterissa on uudet roolivaatteet ja roolikortit. Koulussa voi harjoittaa kirjoitustaitojaan vanhan ajan välineillä hiekkapulpetista rihvelitauluun ja lapsuushuoneessa leikkiä autoilla tai sisustaa suuren nukkekodin uusilla kalusteilla. Selkeät vinkit ja kysymykset seinillä innostavat lapsia ja aikuisia leikkimään yhdessä ja pohtimaan menneen ajan elämänmenoa. Lapsiperheille ovat tärkeitä toimivat tilaratkaisut. Näihin on remontin myötä saatu isoja parannuksia. Kaupunginmuseon tilat vessoineen ja naulakoineen tulevat myös Lasten kaupungin vierailijoiden käyttöön. Lasten kaupungista löytyy lisäksi omat wc-tilat sekä viihtyisä eväshuone. Lastenvaunuille on oma katoksensa sisäpihalla. Lasten kaupungin näyttelysuunnittelija on Harri Tarkka, jonka käsialaa ovat myös leikkiin ja toimintaan inspiroivat kuvitukset näyttelyn sisällä. TIEDOTUSKUVAT www.helsinginkaupunginmuseo.fi/media LISÄTIEDOT Lasten kaupungin tuottaja Anna Finnilä, Helsingin kaupunginmuseo, 09 3103 6632, anna.finnila@hel.fi 9

AIKAKONE VIE SIGNE BRANDERIN HELSINKIIN Toukokuussa avautuvassa uudessa Helsingin kaupunginmuseossa päästään aikamatkalle sadan vuoden takaiseen Helsinkiin. Museoon on rakenteilla Aikakone, jossa Signe Branderin valokuvat Helsingistä heräävät eloon uuden teknologian avulla. Moni on joskus haaveillut mahdollisuudesta kurkistaa entisajan ihmisten elämään. Uuden Helsingin kaupunginmuseon avautuessa se onnistuu, sillä toukokuussa museokävijät voivat astua Aikakoneeseen, joka imaisee heidät elävään ja todentuntuiseen sadan vuoden takaiseen Helsinkiin. Viime vuosisadan alku oli museon tekemissä kyselyissä ja haastatteluissa se aikakausi, johon eniten haluttiin tehdä aikamatkoja. Aikakoneen ensimmäiseksi aikatasoksi onkin valittu 1900-luvun alun Helsinki. Silloin Helsingin muinaismuistolautakunta palkkasi valokuvaaja Signe Branderin tallentamaan kiivaasti muuttuvaa kaupunkia. Hänen vuosina 1907 1913 kuvaamansa 907 lasinegatiivia ovat kaupunginmuseon kokoelmien perusta. Brander kuvasi paitsi katoavaa puu-helsinkiä ja uusia kivisiä jugendlinnoja, myös tavallisten kaupunkilaisten arkea kaduilla ja pihoilla. Pyykkärit huiveineen ja esiliinoineen, hienot kaupunkilaisrouvat, työläiset, ajurit, poliisit, hevoset ja ennen kaikkea lapset elävät hänen kuvissaan. Toukokuussa Aikakoneen avautuessa Branderin kuvat otetaan aivan uudenlaiseen käsittelyyn, jonka ansiosta museokävijä voi kokea kulkevansa mukulakivikaduilla entisajan kaupunkilaisten keskellä. TULEVAISUUDEN TEKNOLOGIA SAAPUU MUSEOON Yhteistyökumppanina Aikakoneen suunnittelussa on ohjelmistoyritys Futurice, joka tuo projektiin osaamisensa palvelusuunnittelusta ja uusimmista teknologisista ratkaisuista. Tavoitteena on luoda elämys, joka loistaa myös kansainvälisessä vertailussa. Aikakoneessa hyödynnetään muun muassa seinäprojisointeja, ääntä, animointia ja 3D-virtuaaliteknologiaa. Aikamatkaelämyksen voi kokea sekä tilassa että virtuaalitodellisuuslaitteiden avulla. Laitteet ja teknologia kuitenkin pysyttelevät taustalla ja etualalle nousevat ihmisten väliset kohtaamiset, muistot ja yhteys menneeseen. Uusi kaupunginmuseo tehdään yhdessä kaupunkilaisten kanssa, ja kaupunkilaiset ovat olleet mukana myös Aikakoneen suunnittelussa keväästä 2015 asti erilaisten kyselyjen, keskustelujen ja haastattelujen kautta. Lokakuussa kävijät pääsivät kommentoimaan aikakoneen prototyyppejä ja testaamaan eri aikakausien 3D-laitteita museon järjestämässä Paluu tulevaisuuteen -tapahtumassa. TIEDOTUSKUVIA www.helsinginkaupunginmuseo.fi/media LISÄTIEDOT Aikakoneen tuottaja Sari Katainen, Helsingin kaupunginmuseo, 09 3107 0918 tai sari.katainen@hel.fi 10