3/2009 AMMATTI - SOTILAS
Ammattisotilas 3/2009 Aliupseeriliitto ry 22.vuosikerta. Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Vuosina 1988-2001 Puol väli. Aikakauslehtien Liiton jäsen. Vuositilaus 16,-/vuosi. ISSN 1459-0565 Julkaisija: Aliupseeriliitto ry Ratamestarinkatu 11, 7.krs 00520 Helsinki Puh: 09-148 6915 Fax. 09-278 7854 etunimi.sukunimi@aliupseeriliitto.fi www.aliupseeriliitto.fi Päätoimittaja: Petteri Leino 040-7354 987 petteri.leino@aliupseeriliitto.fi Kriisinhallinta ei elä vain maanpuolustustahdosta... 3 Länsi on tehnyt Afganistanissa paljon virheitä... 4 Taantuma tunkee sotilaidenkin palkkaneuvotteluihin... 8 Elinaikakerroin leikkaa eläkkeitä...10 Projektina verkkovene: Ankkurinappia...13 Jäsenretkellä Pietarissa ja Kannaksella... 15 ROUTE 66... 18 Lumiaura: Takaisin perusasioihin... 20 Kirja-arvostelut... 21 - Ambrosius - Tikkanen - Kietäväinen: Henkinen johtajuus - Manninen: Helsingin puolustajat Onko liiton urheilutoiminnalle vielä kysyntää?... 23 Syksyn ajankohtaiset sopimusasiat... 24 Lottanen: Arctic Sea... 26 Korsun kätköistä... 27 Toimisto tiedottaa... 28 Toimituskunta: Jukka Klemetti, p. 040-858 7872 Marit Lammes, 041-544 5979 Jari Jauni, p.040-5288 078 Liiton toimisto: Pj Petteri Leino, p. 040-7354 987 Plm Lassi Majamaa, p. 040-517 7227 Plm Mika Oranen, p. 040-573 5308 Tstosiht Jaana Pakarinen, p. 09-148 6915 Painopaikka: Ks Paino Oy Lönnrotinkatu 4 87100 Kajaani Puh: 08-6134 867 Fax: 08-6134 847 Ilmoitusasiat: Ilpo Pitkänen Oy Insinöörikatu 7 00880 Helsinki Puh: 08-5868 300 Fax: 08-5868 3099 Kirjoittajat esittävät lehdessä omia mielipiteitään. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Kansikuva: ISAF-sotilaat. Lähde Nato Ammattisotilaan aikataulu 2009 Numero Aineisto toimituksessa Lehti ilmestyy 1/09 23.2.2009 12.3.2009 2/09 25.5.2009 12.6.2009 3/09 15.9.2009 1.10.2009 4/09 20.11.2009 10.12.2009 2 Ammattisotilas 3/2009
Kriisinhallinta ei elä vain maanpuolustustahdosta Suomea pidettiin takavuosina rauhanturvaamisen suurvaltana. Niistä ajoista moni asia on muuttunut. Operaatiot ovat muuttuneet ja kriisinhallintatehtäviin halukkaiden määrä on pudonnut rajusti. 1990-luvulla hakijoita oli vuosittain noin 10 000, nykyään liikutaan vain kymmenesosassa. Tilanne on ajautunut siihen, että jokainen kelpoisuusehdot täyttävä ja kriisinhallintatehtäviin halukas pääsee mukaan. Tilanne ei voi jatkua näin loputtomiin, sillä halukkaat loppuvat. Afganistan on hyvä esimerkki operaatioiden luonteen muutoksesta. Sitä taustaa vasten sotilaallisen kriisinhallinnan osalta kolme kokonaisuutta on oltava kunnossa. 1Palkkaus ja muut palvelussuhteen ovat tärkein tekijä, kun henkilö tekee lähtöpäätöstä. Niiden on oltava kokonaisuudessaan kilpailukykyiset. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa sotilaallisen kriisinhallinnan palkat eivät kiinnostaneet poliittisia päättäjiä, koska lähtijöitä oli riittävästi. Valoa alkoi näkyä vasta, kun puolustusministeri Kääriäisen ansiosta saavutettiin neuvottelutulos kriisinhallintahenkilöstön yhteistoimintaelimestä. Aliupseeri-, Päällystö- ja Upseeriliitto saivat oikeuden neuvotella palvelussuhteen ehdoista. Puolustusministeri Häkämiehen aikana järjestelmä on osoittanut toimivuutensa ja palvelussuhteen ehtoja on kehitetty pienin askelin. Viime aikoina kriisinhallinnan palkkoja on kehitetty enemmän kuin yleiskorotukset edellyttivät. Tämä kaikki on otettu positiivisesti vastaan, mutta yhä puuttuu iso uudistus. Jatkuva näkemysero on palkan ja päivärahan suhteesta. Puolustusministeriö esittää toistuvasti huolensa, ettei veroton päiväraha saa nousta liian suureksi tai kasvoton verottaja puuttuu asiaan. Päivärahan tarkoituksena on korvata operaatioalueen vaaraa ja olosuhteita. Mitä enemmän vaaratekijöitä ja mitä surkeammat olosuhteet, niin sitä suurempi on päiväraha. Aliupseeriliiton mielestä on aivan sama, maksetaanko vaarasta ja surkeista olosuhteista verottomana päivärahana vai verotettavana palkkana. Mikäli kyseessä on verotettava tulo, niin silloin sen määrän on oltava yli kaksinkertainen verottomaan korvaukseen nähden. Tästä syystä valtiolle on ollut edullisempaa maksaa vaarasta ja haitasta verottomasti. Myös yksilön kannalta veroton korvaus on ollut oikeudenmukainen. Jokainen operaatioon osallistuva jääkäristä kenraaliin saavat saman summan vaarasta ja haitasta. 2Joukkojen suojavarusteet on oltava parasta A-luokkaa. Hornankattilaan heitettävät suomalaiset sotilaat pitää varustaa parhaimmilla varusteilla. Kuluneen vuoden aikana tilanne on mennyt positiivisempaan suuntaan ja julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tilanne on tällä hetkellä kunnossa. Näin ei ole ollut aina. Kotimaan asemasotavaihetta elävä byrokratia on monesti pitänyt huolen, että alhaalta tulevat esitykset ovat hautautuneet eri hallintotasojen valmisteluprosessiin. Olen kuullut, että esim. etelä-afrikkalainen RG-32 panssaroitu ajoneuvo odotti varikolla kuusi vuotta sotavarustehyväksyntää. ISAF:ssa palvelevien suomalaisten onneksi RG-32:t saatiin sotavarusteeksi ja Afganistaniin. Jälki olisi ollut karua, jos suomalaispartio olisi joutunut kohtaamaan miinan Toyotan maasturista. 3Nykyiset operaatiot ovat muuttuneet takavuosista. Erityisesti Afganistanissa suomalaissotilaat toimivat keskellä sotaa. Tällöin on jo ennalta varauduttava, että omia tappioita tulee enemmin tai myöhemmin. Jos suomalainen sotilas kaatuu tai haavoittuu isänmaan puolesta, niin meidän muiden on huolehdittava kunniavelasta. Kaikkensa antaneiden sotilaiden osalta tilanne on kohtuullinen, sillä vakuutusturva antaa perusturvan omaisille. Sitä vastoin edelleen turvaa on kehitettävä haavoittuneiden sotilaiden osalta. Saksan malli sopii myös Suomelle. Sen mukaisesti sotilas (palkattu tai reserviläinen), joka haavoittuu kriisinhallintatehtävässä, pidetään armeijan sotilasvirassa siihen saakka, kunnes hän on kuntoutunut ja kouluttautunut uuteen ammattiin. Ammattisotilas 3/2009 3
LÄNSI ON TEHNYT AFGANISTANISSA PALJON VIRHEITÄ Kuva: NATO Kriisinhallintakeskustelun keskiössä on Suomen osallistuminen ISAF-operaatioon Afganistanissa. Viimeisten mielipidemittausten mukaan Suomen osallistumiselle on kansalaisten tuki. Poliittisia päätöksiä ei kuitenkaan tehdä vain kansalaismielipiteen perusteella. Seuraavassa haastattelussa Strategian laitoksen pääopettajan, komentaja Juha-Antero Puistolan näkemys Afganistanin tilanteesta. Strategian laitoksen pääopettajan, komentaja Juha-Antero Puistolan mielestä Afganistanissa kärsitään nyt vanhoista virheistä. Tämä menee jälkiviisasteluksi, mutta vuoden 2002 aikana olisi saattanut olla mahdollisuus toimia. Jos silloin Afganistaniin olisi keskitetty yhtä paljon huomiota kuin nyt, niin ehkä tämänhetkinen sekasortoinen tilanne olisi voitu välttää, Puistola sanoo. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen olisi ehkä kannattanut hoitaa Afganistanin tilanne loppuun asti, eikä lähteä hyökkäämään heti Irakiin. Sitä tosiasiaa ei voi muuttaa, että Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja syrjäytti hallinnon. Mutta sen jälkeen oli virhe, että kuviteltiin, että Afganistan hoitaisi itse itsensä, ja huomio kiinnitettiin Irakiin. Vuodesta 2002 vuoteen 2006 asti Yhdysvaltojen huomio oli muualla kuin Afganistanissa. Jos tällaiseen toimintaan lähdetään, että hallinto syrjäytetään, niin silloin uutta hallintoa pitää alussa tukea voimakkaasti. Väkivalta kasvaa pohjoisessa Suomalaiset rauhanturvaajat toimivat Pohjois-Afganistanissa. Alue on ollut suhteellisen rauhallinen, mutta väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet. Etelä-Afganistanissa Yhdysvallat liittolaisineen käy sotaa Taleban-sissejä vastaan. Pelkona on, että myös pohjoisessa vastarinta järjestäytyy. Kesällä käytiin kiivas poliittinen keskustelu, onko Suomi sotaa käyvä maa, koska Suomella on joukkoja Afganistanissa. Puistolan mielestä kysymys on hyvin monimutkainen. Hän on taipuvainen ajatukseen, että sota on sotaa, jos se siltä näyttää. Jos sotilaat joutuvat säännöllisesti hyökkäysten kohteiksi ja joutuvat ampumaan takaisin, niin yksittäisen sotilaan näkökulmasta se alkaa näyttää sodalta, Puistola sanoo. Myös Afganistanin hallinto käyttää maansa tilanteesta sanaa sota. Sen mielestä myös Pohjois-Afganistanissa tehdyt 4 Ammattisotilas 3/2009
Komentaja Juha-Antero Puistola huomauttaa, että Afganistanin operaatiosta ja sen tarpeellisuudesta voi olla montaa eri mieltä. Absoluuttisia totuuksia ei kansainvälisessä politiikassa ole. Yksiselitteisiä vastauksia ei ole edes kysymykseen, onko Suomi Afganistanissa sotaakäyvä maa. iskut ovat sotatoimia. Yksi ajatustapa on, että sodassa valtio periaatteessa kamppailee olemassaolostaan. Siksi Afganistanin hallinto käyttää mielellään sota-sanaa. Jos suomalaiset joukot ovat Afganistanissa tukemassa Afganistanin hallintoa, joka sanoo olevansa sodassa, niin eikö Suomi ole ainakin sodan osapuoli? Sodalle ei ole olemassa kunnon määritelmää, ei edes kansainvälisessä oikeudessa, vaan sota on mielikuvasana, Puistola kuittaa pohdinnan. Suunta on kohti sekasortoa Kriiseissä ja konflikteissa on tärkeää huomioida muutoksen suunta ja nopeus. Tällä hetkellä Afganistanissa suunta on länsivaltojen kannalta huono. Voidaanko mitään tehdä, jotta koko Afganistan ei ajautuisi sekasortoon? Oleellinen asia tämän asian analysoinnissa on, miten paikallisjohto Afganistanissa saadaan kuntoon. Puistolan mukaan presidentti Hamid Karzaihin kohdistuu iso paine, että korruptoituneet virkamiehet voitaisiin erottaa, mutta monella heistä on oma yksityisarmeija. Tässä ollaan heikkojen vaihtoehtojen välissä, koska nämä samat korruptoituneet virkamiehet voivat yksityisarmeijoineen liittyä mukaan vastarintaan. Kansainvälisten arvioiden mukaan Afganistanissa on jopa 2 000 yksityisarmeijaa. Tämä on johtamassa tilanteeseen, jossa korruptiota vastaan taisteleminen saattaa lisätä väkivaltaisuuksia Pohjois- Afganistanissa. Puistola nimeää kolme seikkaa, joilla väkivaltaisuuksien leviämistä Pohjois- Afganistaniin voitaisiin ainakin hidastaa. Ensinnäkin pitää välttää siviiliuhreja. Jotta väkivaltaisuuksien leviäminen voidaan estää, siviiliuhrien välttäminen on keskeistä, koska siviiliuhrien omaiset haluavat kostaa. Toisena keskeisenä asiana olisi paikallishallinnon kuntoon laittaminen. Tämä on vaikea tehtävä, ja tämän takia tätä operaatiota ei voi luonnehtia lyhytaikaiseksi. Kolmanneksi keinoksi Puistola nimeää alueella olevien kansainvälisten toimijoiden yhteistyön kehittämisen. Kaikilla pitäisi olla yhteinen johtoporras. Kaikkien alueella olevien kansainvälisten toimijoiden olisi sitouduttava yhteiseen tavoitteeseen, ja samoin keinoin. Tämä vaatisi toimintakulttuurin muutoksen, jotta mahdollisimman moni asia saadaan yhden johdon alle. Voidaanko joukkoja lisätä? Kansainvälisten joukkojen kokonaismäärää Puistola ei lähtisi ainakaan kovin paljon kasvattamaan. Joukkojen määrän osalta perusongelma liittyy kysymykseen, aikooko Hollanti, Kanada tai Saksa vetäytyä. Silloin muiden pitää kasvattaa joukkojensa määrää. Joukkojen määrän kasvattaminen voi pahimmillaan jopa lisätä väkivaltaisuuksia. Jos joukkojen kokonaismäärää kovin paljon lisätään, joukot mielletään miehittäjänä ja sitä vastaan kansa alkaa jo perinteittensä velvoittamana taistella. Puistolan mielestä isoin kysymys on, miten Afganistaniin voidaan saada riittävän voimakas oma poliisi tai oma armeija. Ja kuka maksaisi poliisien palkat? Afganistanin hallituksella ei ole varaa maksaa näiden poliisien palkkoja. Puistolan mielestä länsimaat voisivat Ammattisotilas 3/2009 5
harkita Afganistanin poliisien palkkojen maksamista, jotta poliisit eivät joutuisi turvautumaan korruptioon turvatakseen toimeentulonsa. Voiko Suomi vetäytyä Afganistanista? Suomessakin on virinnyt keskustelu siitä, pitäisikö suomalaiset kriisinhallintajoukot vetää pois. Yksin ei pitäisi lähteä pois. Jos Suomi yksin lähtisi pois, se ei lisäisi muiden kumppaneiden luottamusta. Pitäisikö operaatiolle asettaa jokin takaraja? Vetäytymispäätökselle ei pitäisi koskaan asettaa aikarajaa, vaan vetäytyminen pitäisi sitoa johonkin tilanteeseen tai muuhun tavoitteeseen, Puistola vastaa. Pahimmillaan takaraja motivoi vastarintaa. Se voisi valmistautua rauhassa vetäytymisajankohtaan ja aloittaa sodan uudestaan. Jos sotilaallista läsnäoloa vähennetään, pitäisi siviilien panostusta lisätä. Kun kriisinhallinnassa puhutaan siviiliosaajista, silloin yleensä tarkoitetaan poliiseja. Puistolan mielestä Afganistanissa tarvittaisiin poliiseja kouluttamaan Afganistanin poliisille muun muassa rikostutkinnan ja oikeusvaltion perusteita. Siviiliosaajien lähettäminen on kuitenkin mutkikasta. Yksittäinen valtio ei voi noin vain lähettää parhaita poliisiasiantuntijoitaan Afganistaniin. Sotilaita on aina paljon helpompi lähettää kuin siviiliasiantuntijoita, Puistola sanoo. Siviiliosaajien lähettäminen on myös kallista. Lähetetystä henkilöstä koituu kustannuksia paitsi hänen palkkauksensa ja päivärahojensa muodossa, kuin myös hänen poissaolonsa aiheuttamien sijaisja muiden järjestelyjen takia. Kannattaako käyttää reserviläisiä? Puistolan mielestä reserviläistaustaisia rauhanturvaajia kannattaa käyttää myös vaativissa Afganistanin kaltaisissa operaatioissa. Reserviläisten käyttö on asia, minkä takia Suomea osittain arvostetaan ja osittain katsotaan hieman pitkin nenänvartta, Puistola sanoo. Puistolan mielestä yksi perustelu liittyy liipaisinherkkyyteen. Suomalaiset reserviläistaustaiset rauhanturvaajat ovat kautta linjan osoittaneet, että viimeinen tapa, jolla he haluavat vaikuttaa maailman menoon, on ampuminen. Tämä on harkitsevaisen reserviläisen vahvuus, mitä he tuovat kriisialueille. Puistolan mielestä erikoisjoukkoihin kuuluvia ammattisotilaita ei aina kannata käyttää kriisinhallintaoperaatioissa. Reserviläisen käytöllä voidaan välttää monia ylilyöntejä, jotka voisivat tulla, kun lähdetään liikkeelle vauhdikkaalla ammattiporukalla, joka potkii ovia sisään, tutkii huoneita ja heittää mummot pihalle. On syytetty, että Afganistanissa jotkut maat toimivat tällä tavalla. Afganistanin kaltainen operaatio vaatii, että joukon on oltava ikärakenteeltaan suhteellisen nuori. Sinne pitäisi Puistolan mielestä jatkossakin lähettää pääosin sellaisia reserviläisiä, jotka ovat saaneet varusmiesaikanaan koulutuksen toimia kansainvälisissä tehtävissä. Näiden nuorempien lisäksi seassa on hyvä olla vanhempia, kokeneempia rauhanturvaajia. Se synnyttää hyvän tasapainon. Puistola huomauttaa, että Afganistanin operaatio asettaa lisävaatimuksia rotaatiokoulutukselle, joka jokaiselle sotilaalle annetaan ennen operaatioalueelle lähtemistä. Rotaatiokoulutus on kehittynyt viime vuosina paljon. Uudet taktiikat ja tiedot vastarinnan käyttämistä toimintatavoista saadaan siirrettyä hyvinkin nopeasti kriisinhallintajoukkojen rutiineihin. Teksti: Aleksi Vienonen Kuvat: NATO, Pekka Sipola ja Puolustusvoimat Kuva: Puolustusvoimat 6 Ammattisotilas 3/2009
Millä Afganistanin operaatiota perustellaan? Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitos julkaisi alkuvuodesta pohdinnan siitä, miksi Afganistan on tärkeä Suomelle. Tutkijaupseeri Jarno Limnéllin ja tutkija Charly Salonius-Pasternakin kirjoittamassa julkaisussa eritellään operaatiolle kahdenlaisia syitä: poliittisia ja sotilaallisia. Poliittiset ja sotilaalliset syyt jakautuvat puolestaan kansallisiin ja kansainvälisiin perusteluihin. Kansainvälistä yhteisvastuullisuutta? Kirjoittajien mukaan kansainväliset poliittiset perustelut liittyvät niin sanottuun kansainväliseen yhteisvastuullisuuteen. Esimerkkinä tästä he pitävät vuoden 2007 Afganistanselontekoa, jossa valtioneuvosto perusteli operaatiota eduskunnalle näin: Suomen osallistuminen operaatioon on osa kansainvälisen yhteisön vastuunkantoa Afganistanin vakauttamiseksi ja yhteiskunnallisen jälleenrakennuksen turvaamiseksi. Suomessa esitetyt perustelut Afganistanin operaatioon osallistumiselle ovat kirjoittajien mielestä pääosin johdannaisia kansainvälisistä perusteluista. Ulko-, sisä- ja puolustusministeriön kansalliset perustelut ovat olleet varsin samansisältöisiä: ISAF-joukkojen nähdään olevan se taho, joka mahdollistaa ja turvaa muuta avustus- ja kehitystoimintaa Afganistanissa. Edistää sotilaiden taitoja? Kansalliset sotilaalliset perustelut liittyvät perusajatukseen, että kriisinhallintaan osallistuminen lisää suomalaisten sotilaiden ammattitaitoa myös kotimaan puolustamisessa. Perusteluina on muun muassa esitetty, että osallistuminen ISAF-operaatioon tarjoaa Suomelle erinomaisen tilaisuuden näyttää sotilaallista osaamistaan muille maille sekä vahvistaa kansallista puolustusta ja sen uskottavuutta. Tutkijoiden mukaan ISAF-operaatioon osallistumista perustellaan Suomessa myös kansainvälisen sotilaallisen turvallisuuden edistämisellä. Silloin usein todetaan, ettei ole Suomen turvallisuusetujen mukaista, että Euroopassa tai sen lähialueilla soditaan. Afganistanin vakautta ei tämän perustelun esittäjien mielestä nähdä tähdelliseksi vain maalle itselleen, vaan sen todetaan heijastuvan laajalle alueelle myös Suomeen. Lähde: Jarno Limnéll & Charly Salonius-Pasternak: Miksi Afganistan on tärkeä Suomelle? Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos. Julkaisusarja 4: työpapereita nro 30. ALEKSI VIENONEN Ilmestyy 1.4.2010. Hinta 57 + postikulut. Tilaukset: kannatus.yhdistys@ruk.inet.fi tai 040 550 0325 Ammattisotilas 3/2009 7
TAANTUMA TUNKEE SOTILAIDENKIN PALKKANEUVOTTELUIHIN Valtion työmarkkinalaitos halu teknologiateollisuuden työeht Valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto ennustaa Ammattisotilas -lehden haastattelussa synkkää lähitulevaisuutta, joka vaikuttaa myös valtion virkamiesten ansiotasoon. Säästötoimien tavoitteena on välttää lomautukset ja irtisanomiset. Puolustusvoimissa palveleva henkilöstö muodostaa vuoden vaihteessa valtion suurimman henkilöstöryhmän, kun yliopistoväki siirtyy pois valtion palkkalistoilta uuden yliopistolain myötä. Valtion työmarkkinalaitoksen johtaja Teuvo Metsäpelto toteaa, että nyt on siirrytty takaisin vanhaan tilanteeseen, jossa valtion suurimmat palkansaajaryhmät ovat sotilaat, poliisit sekä ministeriöiden ja eri virastojen työntekijät. Valtiosektorin työ- ja virkaehtosopimukset umpeutuvat tammikuun viimeinen päivä. Syksyn neuvotteluissa koetetaan sopia seuraavien vuosien palkankorotuksista. Metsäpelto aikoo ottaa valtiosektorin sopimusneuvotteluissa lähtökohdaksi Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden solmiman työehtosopimuksen. Siinä sovittiin noin 0,5 prosentin palkankorotustasosta. Jokainen sektori sopii tietenkin itse omat palkkansa, mutta kun muistetaan, mihin tämä valtiosektorin palkanmaksu perustuu, niin silloin ainoa palkka-ankkuri on, mitä yleisillä työmarkkinoilla maksetaan. Aina on ollut niin, että valtio seuraa yhteiskunnan yleistä palkkakehitystä, Metsäpelto sanoo. Lomarahat neuvoteltaviksi Metsäpelto huomauttaa, että taantuma tuntuu ja näkyy valtiolla. Valtiolle taantuma ei tule viipeellä, vaan valtion talous romahtaa tänä vuonna. Valtion rahoitusasema heikkenee ennusteen mukaan tänä vuonna 13 miljardia euroa viime vuodesta. Se on valtava muutos. Verotulot putosivat ja menot kasvoivat. Tämä näkyy voimakkaasti ensi vuo- 8 Ammattisotilas 3/2009
aa ottaa mallia osopimuksesta! den budjetissa. Virastojen toimintamenoja pienennetään vuonna 2010. Sen takia olemme esittäneet väliaikaisia säästötoimia, jotta voitaisiin välttää lomautukset ja irtisanomiset. Minkälaisia väliaikaisia säästötoimenpiteitä nämä olisivat käytännössä? Nämä olisivat sellaisia, jotka vaikuttavat työn hintaan. Peruspalkkatason alentamisesta emme ole ajatelleet lähteä neuvottelemaan, mutta kyse on joistain palkan lisistä kuten lomarahoista. Loppu palkkaohjelmille Valtiosektorilla on totuttu reilun kymmenen vuoden aikana avokätiseen palkkapolitiikkaan. Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönoton myötä valtion virkamiesten palkat ovat nousseet 2000- luvulla enemmän kuin yksityisellä tai kunnallisella sektorilla. Uusi palkkausjärjestelmä ja muut ratkaisut johtivat siihen, että 2000-luvulla yhtä vuotta lukuun ottamatta valtiosektorin ansiokehitys oli nopeampaa kuin muilla sektoreilla, myös yksityissektorilla. Eihän tällainen voi jatkua vuosikymmenestä toiseen. Palkkakehitys oli hitaampaa 1980-luvulla kuin muilla, mutta se on nyt kyllä kuitattu. Metsäpelto huomauttaa, että palkkausjärjestelmän luominen oli pitkä prosessi. Se alkoi 1990-luvun puolivälissä ja viimeiset saatiin järjestelmän piiriin vuoden 2007 lopulla. Perimmäinen tavoite oli muuttaa palkkauksen perusteita siten, että ne perustuisivat enemmän tehtävän vaativuuteen ja työssä suoriutumiseen kuin palvelusvuosiin. Siihen käytettiin paljon rahaa, jotta palkkasuhdetta yksityiseen sektoriin voitiin parantaa. En näe mitään mahdollisuuksia tämäntyyppisiin ohjelmiin jatkossa. Onko tämä järjestelmä nyt hyvä? Ei tämä varmastikaan täydellinen ole, mutta en tiedä, onko missään täydellistä järjestelmää. Tämä on nyt hyvin samantyyppinen kuin muilla sektoreilla. Meillä on henkilökohtaisen suorituksen osuus kokonaispalkasta jopa korkeampi kuin muilla sektoreilla. Pidän sitä hyvänä, koska työntekijät ja virkamiehet ovat panokseltaan ja tuloksiltaan erilaisia. Tavoitteena pitkä sopimus Metsäpelto toivoo, että sopimusneuvottelut sujuvat mutkattomasti. Uskon, että jokainen virkamies ja valtion työntekijä on kuullut uutisista, mikä on maan taloudellinen tilanne ja mikä on valtion ja kuntien rahatilanne. Tuskin kenelläkään on mitään erityisiä palkankorotusodotuksia. Liittojen ja pääsopijajärjestöjen tehtävänä on sopia ja neuvotella, mutta toivon, että hekin ymmärtävät tämän tilanteen. Paljon riippuu siitä, mitä muilla sektoreilla tapahtuu. Syksyllä on vielä muita liittokohtaisia neuvotteluja yksityisellä sektorilla. Metsäpelto tavoittelee valtiosektorille pitkää sopimuskautta. Meidän lähtökohtamme on, että lähdetään hakemaan pidempää, jopa kolmen vuoden sopimusta, mutta niin että joka vuodelle on neuvottelulauseke. Se on neuvottelukysymys, onko sopimuksessa myös sopimuksen irtisanomismahdollisuus vai ei. Talousnäkymät ovat kuitenkin erittäin epävarmat vuosi tai kaksi tästä eteenpäin. Toisin sanoen: Metsäpelto tavoittelee myös sopimuksen pituudessa Metalliliiton ja Teknologiateollisuus ry: n mallia. Teksti: Aleksi Vienonen Kuva: Pekka Sipola JHL sopii valtion palkoista Valtiotyönantaja ei sovi suoraan yksittäisten ammattiliittojen kanssa palkankorotuksista, vaan syksyn neuvottelut on ulkoistettu niin sanotuille pääsopijajärjestöille. Akavalaisten osalta neuvotteluissa istuu kaikkia julkisella sektorilla työskenteleviä korkeakoulutettuja edustava JUKO. STTK:laisessa kentässä neuvotteluvaltaa käyttää palkansaajajärjestö Pardia. Aliupseeriliiton osalta neuvotteluja valtion työmarkkinalaitoksen kanssa sopimuskorotusten suuruudesta käy Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, jonka yhteisöjäsen Aliupseeriliitto on. Muita vastaavia JHL:n yhteisöjäseniä ovat Vankilavirkailijain liitto, Tulliliitto ja Merivartioliitto. JHL:n edustajat ovat luonnehtineet, että neuvotteluissa ei olla vielä edes lähtökuopissa. Hiljaista kyttäilyä, JHL:n neuvottelupäällikkö Jouko Launonen toteaa. Valtion työmarkkinalaitos yritti aikaistaa valtion sopimusneuvotteluja, mutta pääsopijajärjestöt torjuivat aloitteen. Valtiotyönantaja olisi halunnut aloittaa neuvottelut heti syksyn alussa Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden sopimuksen jälkeen. Valtion palkansaajajärjestöt ilmoittivat syyskuun alussa, ettei tulevan neuvottelukierroksen päätä ole vielä Metalliliiton sopimusratkaisulla avattu ja että neuvottelupöytään ei ole kiirettä. ALEKSI VIENONEN Ammattisotilas 3/2009 9
Palvelusaika pitenee: ELINAIKAKERROIN LEIKKAA ELÄKKEITÄ Vaasan 3.Tarkk ampujapataljoonan aliupseerit Krasnoje Selon leirillä kesällä 1898. Puolustusvoimat Elinaikakerroin alkaa leikata sotilaseläkkeitä vuoden 2010 alusta. Leikkuri iskee kaikkiin niihin sotilaisiin, jotka jäävät eläkkeelle 1.1.2010 ja sen jälkeen. Seuraavassa muutamia huomioita, mistä todellisuudessa on kyse. Elinaikakerroin liitettiin eläkejärjestelmiin vuoden 2005 eläkelainsäädännön uudistamisen yhteydessä. Tuolloin lailla määrättiin, että elinaikakerroin otettaan käyttöön 1.1.2010 alkaen. Siitä eteenpäin elinaikakerroin leikkaa maksettavaa eläkettä. Leikkuri on ensimmäisenä vuonna hieman alle prosentin ja kasvaa sen jälkeen joka vuosi noin prosentin lisää. Vuonna 2020 eläkkeelle jäävien osalta leikkuri on jo noin 9,8 prosenttia. Eläkelain uudistamisen yhteydessä otettiin käyttöön ns. superkarttumat, joiden taka-ajatuksena on saada ihmiset työskentelemään entistä pidempää ja näin siirtämään eläkkeelle lähtöä. Siviilieläkkeissä superkarttumat ovat 0,4 % 53 62 ikävuoden välillä ja 63- ikävuodesta eteenpäin peräti 3 prosenttia normaalia (1,5 %) eläkekarttumaa suurempi. Superkarttumat kompensoivat siviilieläkkeissä elinaikakertoimen negatiivista vaikutusta. Sotilaseläkkeissä ei ole superkarttumia, eikä mahdollisuutta palvella yli säädetyn eroamisiän. Näin sotilailla ei ole todellisia mahdollisuuksia kompensoida elinaikakertoimen eläkettä leikkaavaa vaikutusta. Miten paljon eläkettä leikataan? Aliupseerin keskimääräinen kuukausiansio oli vuonna 2008 noin 2 900 euroa. Kun lomarahat lasketaan eläkettä kerryttävään ansioon, niin eläkepalkka määräytyy noin 3 000 euron kuukausiansion perusteella. Keskimääräisen aliupseerien tavoiteeläke on 60 % palkkatulosta, joten eläkkeeksi jää tällöin 1 800 euroa/kk. Tätä eläkepalkkaa elinaikakerroin leikkaa vuonna 2010 eläkkeelle jäävillä noin 18 euroa/kk. Sitä vastoin vuonna 2020 eläkkeelle jäävien osalta leikkuri on paljon rajumpi, se olisi tuolloin jo 180 euroa/kk. Eläkettä leikkaava vaikutus jää pysyväksi, eikä sitä voi myöhemmin millään kompensoida. Nämä ovat vain esimerkkejä, sillä yksilölliset erot voivat olla suuria. Eläkkeen tavoiteprosentti määräytyy palvelusvuosien perustella ja eläkepalkka määräytyy laskentavuosien ansioiden perusteella. Näin ollen jokaisen osalta laskenta on tehtävä erikseen. Kaikki sotilaita edustavat ammattijärjestöt ovat vaikuttaneet asiassa yhteisessä rintamassa. Hallinnonalan johdosta ja poliittisilta päättäjiltä on vaadittu toimia sotilaseläkejärjestelmän säilyttämiseksi. Vaarana on, että koko sotilaseläkejärjestelmä romuttuu. Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ylin johto ovat suhtautuneet asiaan positiivisesti. Heiltä on tullut tukea liittojen näkemykselle, että sotilaseläkejärjestelmä on osa puolustusjärjestelmää eikä sitä saa romuttaa. Samaa tukea on tullut eduskunnasta, sillä puolustusvaliokunta kirjasi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mietintöönsä huolen sotilaseläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Myös Puolustusministeriössä aina ministeri Häkämiestä myöten sotilaiden huoleen on suhtauduttu ymmärtäväisesti. Ongelmia alkaakin ilmaantua, kun asian 10 Ammattisotilas 3/2009
käsittely siirtyy valtioneuvostoon, jossa Keskustapuolue jyrää eläkeasiaa mieleisekseen. Nykyinen eläkejärjestelmä ja pidemmästä työurasta perustuu monin osin Keskustan 1990-luvun puolivälissä lanseeraamaan työreformiin, joka kuopattiin kovan julkisen keskustelun jälkeen. Vaikka työreformi haudattiin, niin työreformin näkemyksiä ujutetaan jatkuvasti työ- ja sosiaalilainsäädäntöön. Yksi näistä periaatteista on pitää ihmiset pidempään työelämässä. Elinaikakertoimesta ja sen negatiivisista vaikutuksista on tehty ainakin kolme kirjallista kysymystä eduskunnassa. Aina keskustalainen ministeri on vastannut, ettei hallitus aio ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin. Huom: Eläkkeen määrään vaikuttavat monet asiat ei vain elinaikerroin. Vuoden 2010 ja sitä seuraavien vuosien heikko taloudellinen tilanne saattaa leikata ansiotasoa merkittävästi, joten sen vaikutus eläkepalkkaan yhdessä elinaikakertoimen kanssa voivat olla todella synkät. Onko mitään valoa näkyvissä? Pientä valoa on nähtävissä. Ensimmäinen asia on, ehtivätkö korjaavat toimet ajoissa. Ja toinen asia on se, että korjaavat toimet eivät ratkaise koko ongelmaa. Valtiovarainministeriössä on valmisteltu lakiesitystä ministeri Kiviniemen periaatepäätöksen mukaisesti. Periaatepäätökseen sisältyy kaksi korjaavaa toimenpidettä. Ensiksi elinaikakerroin ei koskisi niitä, joiden eläkeoikeus täyttyy viimeistään vuonna 2009 eli 1.12.2009 tai ennen sitä. Näin pelastettaisiin noin 450 jo eläkeoikeuden saavuttanutta sotilasta, jotka ovat edelleen palveluksessa. Tässä valtiotyönantaja toimii itsekkäästi, sillä he eivät ole huolissaan näiden sotilaiden eläkkeestä vaan siitä, ettei tämä joukko eroa palveluksesta yhdellä kertaa vielä tämän syksyn aikana. Aliupseerien osalta tähän joukkoon kuuluvat ne miehet, jotka ovat jatkoajalla ja joiden jatkoaika on alkanut viimeistään 1.12.2009 sekä ne naiset, joilla on 30 vuotta palvelusta ja ovat täyttäneet 55 vuotta. Heillä kaikilla on mahdollisuus erota saman tien palveluksesta. Toinen parannus on se, että elinaikakerroin laskettaisiin karttuneesta eläkkeestä eikä lakisääteisestä tavoitteesta. Tämä toisi sotilailla noin 4 4,4 % eläkekarttumaa, edellyttäen, että palvelee aina 55 vuoteen saakka. Mikäli jää eläkkeelle ennen 55 vuoden ikää, niin tällä muutoksella ei ole vaikutusta! Tämän jälkimmäisen parannuksen edellytyksenä on, että sotilaalla on eläkkeeseen laskettavaa palvelusta heti 23 ikävuodesta alkaen. Jos on tullut palvelukseen myöhemmin, niin tämäkään muutos ei paranna tilannetta lainkaan. Ehtivätkö muutokset? Valtion eläkelain uudistaminen on ollut vireillä kesästä alkaen, mutta lakiesitys ei ole vieläkään eduskunnassa. Tiettävästi lakitekstiä käännetään parhaillaan ruotsiksi ja teksti on tarkastettavana Oikeusministeriössä. Laki pitää olla hyväksyttynä 31.10.2009 mennessä, jotta nämä 450 ammattisotilasta voivat tehdä päätöksen jatkaako palvelusta. Jos näin ei tapahdu, niin näiden sotilaiden on jätettävä eroilmoitus lokakuun loppuun mennessä ja erottava palveluksesta 1.12.2009 mennessä, välttyäkseen elinaikakertoimen vaikutukselta. Toki jos uskaltaa ottaa riskin ja uskoo, että lainmuutos menee läpi loppuvuodesta, niin silloin voi huoletta jatkaa palveluksessa. Jos lakimuutos ei menekään läpi, niin silloin vastuu on täysin yksilöllä itsellään. Tätä juttua kirjoitettaessa olemme jo lokakuussa, eikä lakiesitys ole vielä eduskunnassa. Siellä esitys menee aikanaan vielä valiokuntakierrokselle, ennen ison salin käsittelyä. Ei ole lainkaan varmaa, että muutokset ehtivät ajoissa. Vaikuttaakin vahvasti siltä, ettei valtiotyönantaja suhtaudu tähän asiaan riittävän vakavasti. Tiedotamme jatkossa asiasta kotisivuilla. Se on ainoa reaaliaikainen keino välittää tietoa. Teksti: Petteri Leino Puhakan Juureskuorimo Kuorittua perunaa sekä kuutioina että viipaleina Koussantie 71, 81260 Ahveninen Puh. 050-5343 864, (013) 763 977 JÄMIJÄRVEN KUNTA www.jamijarvi.fi Vihannes Pulkka Oy Pihkatie 1, Jyväskylä Tuoretuotteet kaikenkattavasti vikkelältä vihannesvälittäjältä YRJÖ PIRILÄ OY Ammattisotilas 3/2009 11
Kaksi teoreettista esimerkkiä elinaikakertoimen vaikutuksesta Esimerkki 1 Vääpeli Simo Antti Sikanen syntyi 1.6.1958 ja tuli puolustusvoimien palvelukseen suoraan varusmiespalveluksen jälkeen 1.6.1979. Hänen eläkkeeseen oikeuttava palvelusaikansa alkoi 23-vuotiaana eli 1.6.1981. Vuoden 1995 eläkeuudistukseen mennessä hänellä oli eläkkeeseen oikeuttavaa palvelusaikaa 13 vuotta 7 kuukautta, joten hänen eroamisikänsä oli 51. Näin ollen hänen eroamisikänsä eli eläkeoikeus tuli täyteen 1.6.2009. Vääp SA Sikasen eläkkeen tavoitekarttuma on 65 %, josta hänelle oli kertynyt eläkeoikeuden saavuttamiseen mennessä 58,7 %, joten hänen eläkkeensä jää 6,3 % alle tavoitekarttumasta. Tästä syystä vääp Sikanen anoi ja hänelle myönnettiin jatkoaikaa 3 vuotta 2 kuukautta eli 1.8.2012 saakka. Vääp Sikanen on kaikin puolin keskimääräinen aliupseeri ja hänen verotettavat ansionsa lomarahojen kanssa ovat olleet viimeisten kymmenen vuoden aikana keskimäärin 3 000 euroa/kk. Miten elinaikakerroin toimii hänen kohdallaan? 1) Vääp Sikanen on kyllästynyt koko elinaikakerroin vouhotukseen, hän päättää ottaa varman päälle ja päättää erota palveluksesta 1.12.2009. Tällöin hänen eläkekarttumansa on 59,7 % eli eläkepalkaksi tulee 1 791 euroa kuukaudessa. 2) Jos valtion eläkelain uudistus, jolla eläkeoikeuden saavuttaneet vapautetaan elinaikakertoimen vaikutuksesta, tulee voimaan ennen tämän vuoden loppua ja Sikanen jatkaa suunnitellusti jatkoaikansa loppuun, niin hänen eläkekarttumansa olisi 65 % ja eläkepalkka 1 950 euroa kuukaudessa. Palvelemalla jatkoaikansa loppuun hän saisi 159 euroa/kk enemmän kuin eroamalla palveluksesta tänä syksynä. 3) Jos valtion eläkelain uudistus ei toteudu ja Sikanen jatkaa suunnitellusti jatkoaikansa loppuun, niin hänen 65 prosentin eläkekarttumansa mukaista eläkepalkkaa vähennetään elinaikakertoimella 2,95 % ja näin Sikaselle maksetaan eläkettä 1 892 euroa kuukaudessa. Sikasen tapauksessa elinaikakerroin leikkaisi hänen eläkettään siis 58 euroa kuukaudessa. Palvelemalla jatkoaikansa loppuun (2 v 8 kk) hän kuitenkin saisi 101 euroa/ kk enemmän kuin eroamalla palveluksesta tänä syksynä. Esimerkki 2 Sotilasmestari Pekka Antero Jäärä syntyi 1.2.1956 ja tuli puolustusvoimien palvelukseen suoraan varusmiespalveluksen jälkeen 1.2.1977. Hänen eläkkeeseen oikeuttava palvelusaikansa alkoi 23-vuotiaana eli 1.2.1979. Vuoden 1995 eläkeuudistukseen mennessä hänellä oli eläkkeeseen oikeuttavaa palvelusaikaa 15 vuotta 11 kuukautta, joten hänen eroamisikänsä oli 51. Näin ollen hänen eroamisikänsä eli eläkeoikeus tuli täyteen 1.2.2007. Sotmest PA Jäärän eläkkeen tavoitekarttuma on 65 %, josta hänelle oli kertynyt eläkeoikeuden saavuttamiseen mennessä 59,2 %, joten hänen eläkkeensä jää 5,8 % alle tavoitekarttuman. Tästä syystä sotmest Jäärä anoi ja hänelle myönnettiin jatkoaikaa 2 vuotta 11 kuukautta eli 1.1.2010 saakka. Sotmest Jäärä toimii esimiestehtävissä ja hänellä on ollut viime vuosina runsaasti erilaisia haittatyökorvauksia, joten hänen verotettavat ansionsa lomarahojen kanssa ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana keskimäärin 4 000 euroa/kk. 1) Sotmest Jäärä ottaa aina kaikki asiat varman päälle ja hän päättää erota palveluksesta 1.12.2009. Tällöin hänen eläkekarttumansa on 64,63 % eli eläkepalkaksi tulee 2 585 euroa kuukaudessa. 2) Jos valtion eläkelain uudistus, jolla eläkeoikeuden saavuttaneet vapautetaan elinaikakertoimen vaikutuksesta, tulee voimaan ennen tämän vuoden loppua ja Jäärä jatkaa suunnitellusti jatkoaikansa loppuun, niin hänen eläkekarttumansa olisi 65 % ja eläkepalkka 2 600 euroa kuukaudessa. Palvelemalla jatkoaikansa loppuun hän saisi 15 euroa/kk enemmän kuin eroamalla palveluksesta tänä syksynä. 3) Jos valtion eläkelain uudistus ei toteudu ja Jäärä jatkaa suunnitellusti jatkoaikansa loppuun, niin hänen 65 prosentin eläkekarttumansa mukaista eläkepalkkaa vähennetään elinaikakertoimella 0,98 % ja näin Jäärälle maksetaan eläkettä 2 575 euroa kuukaudessa. Jäärän tapauksessa elinaikakerroin leikkaisi hänen eläkettään siis 25 euroa kuukaudessa. Palvelemalla jatkoaikansa loppuun (2 kk) hän kuitenkin saisi 10 euroa/kk vähemmän joka kuukausi kuin eroamalla palveluksesta tänä syksynä. Vääp SA Sikasen eläke karttuu seuraavasti 2,2 %/v 2 %/v 2 %/v 1.6.1981 1.1.1995 1.6.2009 1.8.2012 Sotmest PA Jäärän eläke karttuu seuraavasti 2,2 %/v 2 %/v 2 %/v 1.2.1979 1.1.1995 1.2.2007 1.1.2010 13 v 7 kk 14 v 5 kk 3 v 2 kk 29,9 % 28,8 % 6,3 % 15 v 11 kk 12 v 1 kk 2 v 11 kk 35 % 24,2 % 5,8 % Molemmat yllä olevat esimerkit ovat täysin teoreettisia, mutta ne ovat tarkoitettu havainnollistamaan mistä elinaikakertoimen vaikutuksesta on kyse ja nimenomaan niiden osalta, jotka ovat jatkoajalla tai jäämässä jatkoajalle 1.12.2009! 12 Ammattisotilas 3/2009
Projektina verkkovene: ANKKURINAPPI Saaristomeren Meripuolustusalueen Kuljetusviirikön koko kesän kestänyt projekti verkkovene Ankkurinapin kanssa on veneen telakointia vailla valmis. Projektiin on liittynyt veneen kunnostusta ja entisöintiä, purjehduskoulutusta ja huipentumana osallistuminen Naantalissa järjestettyyn talonpoikasvenekilpailuun. Ankkurinappi -projekti alkoi jo varhain keväällä veneen kunnostustarpeen kartoituksella ja materiaalihankinnoilla. Vene oli vuosia varastoituna Taisto-hallin perukoille ja vaati melko mittavat kunnostustoimet purjehduskuntoon saattamiseksi. Kunnostus alkoi rungon tervauksella, johon osallistuivat veneenkuljettajat ja YAG -hallin varusmiehet. Runko sai suojakseen kaiken kaikkiaan seitsemän kerrosta tervasta ja pellavaöljystä sekoitettua kyllästettä. Myös sisäosia piti huoltaa, joten rungon sisäpuoleiset osat öljyttiin pellavaöljyllä hionnan jälkeen. Veneen riki oli myös mastojen ja puomien osalta öljyttävä ja osa köysistöstä uusittava. Purjeita veneeseen löytyi kaksin kappalein, joista uudemmat olivat lähes käyttämättömät. Ennen vesillelaskua venettä turvotettiin kastelemalla runkoa sisältä. Turvotus onnistuikin hyvin, eikä vene juurikaan vuotanut. Aikaisemmin puuveneen huoltotoimenpiteet ovat olleet jokakeväisiä ruttiinitoimenpiteitä, mutta venekaluston nykyaikaistumisen myötä myös kouluttajien piti tehdä hieman taustatyötä perinneveneen kunnossapitotoimiin liittyen. Onneksi Kuljetusviiriköstä löytyy vielä puuveneosaamista. Pursimies Miku Koskinen on kunnostanut Ankkurinappia useasti ja antoikin monia hyviä vinkkejä. Ammattisotilas 3/2009 13
Purjehduskoulutusta perinteisellä ja nykyisellä kalustolla Koko veneen kunnostusprojektin tähtäimenä oli osallistuminen elokuussa järjestettyyn kilpailuun ja niinpä heinä- ja elokuussa Kuljetusviirikössä järjestettiin purjehduskoulutusta Ankkurinapilla sekä kahdella Still 525-veneellä. Koulutus sujui ongelmitta ja varusmiehet pääsivät purjehtimaan vaihtelevissa olosuhteissa. Miehistötappioilta ja suuremmilta kalustovaurioilta vältyttiin, joten koulutus oli onnistunutta. Muutama purjehtija innostui lajista niin paljon, että lisää koulutusta toivottiin ja joillain on ilmeisesti jopa oman veneen hankinta mielessä. Purjehdustaidon luulisi kuuluvan jokaisen merisotilaan perusosaamiseen, mutta valitettavasti koulutusta ei aina pystytä antamaan. Kaikkialla ei ole koulutukseen tarvittavaa kalustoa tai riittävää osaamista. Kilpailumiehistö valikoitui osittain koulutuksen aikaisten ja osin aiempien näyttöjen perusteella. Lopullisessa miehistössä henkilöluntaa edusti kersantti Aleksi Lehtonen ja varusmiehiä alikersantti Ville Virtanen ja matruusi Niko Helander Kuljetusviiriköstä, Jesse Kylänpää Sotilaspoliisikomppaniasta ja matruusi Robert Sirviö Laivaston soittokunnasta. Helander ja Kylänpää voittivat aikaisemmin kesällä Merivoimien mestaruuden purjehduksessa, joten todistetusti kilpailukykyinen miehistö oli kasassa. Tiukkaa kilpailua hyvässä hengessä Joukkue harjoitteli Ankkurinapilla kolmena päivänä ja kilpailuun lähdettiin hyvin mielin. Talonpoikaisvenekilpailussa menestymiskriteereinä ovat nopeuden lisäksi perinnevenehengen mukainen pukeutuminen, veneen ja sen varusteiden kunto ja musikaalinen anti. Joukkueemme puettiin Varusvaraston henkilökunnan suosiollisella avustuksella laivastoperinteitä vaalien ja Sirviö huolehti musikaalisesta vaikutelmasta trumpetteineen. Kilpailu käytiin haastavissa olosuhteissa Naantalin edustalla erittäin keveissä tuulissa. Ankkurinappi kuului verkkoveneluokkaan ja kanssakilpailijat poikkesivat melkoisesti toisistaan. Ankkurinappi on rakennettu myös soudettavaksi. Osa verkkoluokan veneistä oli varustettu täysin purjehdusta ja kilpailemista varten. Heti startissa kävi ilmi, että kilpailun tiimellyksessä ainakin osalta kilpailijoista säännöt unohtuivat ja Ankkurinappi jäi hieman vasemmalta tulleiden jalkoihin. Isommilla purjeilla varustetut veneet kulkivat vääjäämättä kovempaa, mutta hyvän kilpailuhengen mukaisesti Ankkurinappi purjehti koko radan maaliin asti osan kilpailijoista keskeyttäessä jo kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen. Viimeiseksi ei jääty, mutta mitalisijat menivät tällä kertaa muualle. Yleinen mielipide rannassa oli, että Merivoimien joukkue herätti myönteistä huomiota ja veneen osallistumista toivotaan myös tulevina vuosina. Hyvät suoritukset palkitaan Koko projektin huipennus koettiin 12. elokuuta Pansion Sotilaskodissa Forum Marinumin luovuttaessa Ankkurinapille ja sen kunnostajille Vallis Gratie faber Navalis -arvon. Tunnustus myönnetään talonpoikaisveneelle, joka on alkuperäisessä kunnossa ja perinteen mukaisesti entisöity. Ankkurinapin purjehdukset ovat tältä vuodelta purjehdittu, mutta toivottavasti myös ensi vuonna veneelle löytyy innokkaita purjehtijoita ja kunnostajia. Edellisen kerran kilpailuun osallistuttiin vuonna 1994, joten toivottavasti jatkossa ei osallistumiseen tule aivan yhtä pitkiä taukoja. Myös kantahenkilökunnasta pitäisi pyrkiä kouluttamaan purjehduksen osaajia, jotka pystyvät tarvittaessa pitämään purjehduskoulutusta varusmiehille. Aina ei kuitenkaan voi luottaa siihen, että henkilökunnasta löytyy automaattisesti joku, joka esimerkiksi harrastustaustasta johtuen tuntee kyseisen lajin riittävän hyvin. Teksti: Aleksi Lehtonen Kuvat: Mika Kouttu 14 Ammattisotilas 3/2009
JÄSENRETKELLÄ PIETARISSA JA KANNAKSELLA Aurinkoisena torstaiaamuna alkoi väkeä kerääntyä Kouvolan asemalle joka suunnasta ja monilla kulkuvälineillä. Matka kohti Kannasta ja Pietaria alkoi kokeneen kuskin Petri Reunasen bussilla. Kaikkiaan mukaan lähti 24 aliupseeria, nykyistä tai eläkeläistä, naista ja miestä, maavoimista, ilmavoimista ja merivoimista. Mukana oli matkailijoita joka puolelta Suomea, osa kokeneita Karjalan kävijöitä, jotkut ensimmäistä kertaa tutustumassa luovutettuihin alueisiin. Rajasta selvisimme tunnissa, kiitos aikaisen lähdön, valmiiksi kirjoitettujen papereiden ja jonoon asettumisen venäläisten aakkosten mukaan. Heti rajan jälkeen pidimme ensimmäisen pysähdyksen vaihtamaan rahaa ja ostamaan matkaevästä sekä kellojen kääntäminen itäiseen aikaan. jossa pääsimme patikoimaan mäntykankaalle etsimään imubetoniasemia (= pallokorsuja), niitä rakennettiin VT-linjaan vuosina 1942-44. Suon reunalta löytyi muutama, tietenkin räjäytetty, pallokorsu sekä selkeästi erottuvia juoksuhautoja ja poteroita. Lisäksi kävimme ihmettelemässä suon rajaan panssariesteeksi satojen kilometrien takaa siirrettyjä suuria kiviä. Luentoja metsässä, korsussa ja poterossa Ensimmäinen kohde oli Polviselkä, Pietarin tykistömuseossa oli enemmän kuin riittävästi kaikenlaista mielenkiintoista. Museon opas ja Nikolai tekivät selvää tykistön miina-ammuksista. Ammattisotilas 3/2009 15
Pietarin silloilla riittää liikennettä yöllä aina siihen saakka, kunnes ne nostetaan ylös. Hiekkatielle bussin viereen päästyämme matkan johtajamme, liiton puheenjohtaja Petteri Leino piti ensimmäisen luennon VT-linjasta ja pallokorsuista oikein kaavakuvien ja karttojen kera. Matkan aikana saimme paljon ja tarkkaa tietoa sodan eri vaiheista ja muista kiinnostavista sotilaallisista asioista Petteriltä. Paikan päällä näkeminen ja tieto yhdistyivät kokemukseksi. Bussilla jatkoimme matkaa ihmetellen valtatien varressa mustikoita ja sieniä myyviä mummoja. Iltapäivällä ylitimme Rajajoen ja vähän sen jälkeen pysähdyimme Siestarjoelle tutustumaan venäläisten entisöimään SLON norsuun 9: ää, joka oli osa Leningradin ulointa puolustusrinkiä. Ajoimme iltapäiväruuhkassa ohitustietä Pietarin ympäri ja samalla Petteri valaisi meille Pietarin/Leningradin/ Petrogradin/ pitkää historiaa ja monia hallitsijoita Pietari Suuresta Stalinin kautta nykypäivään. Tien varressa näkyi neuvostoarkkitehtuurin betonihelmiä, vanhoja villoja, ja tiellä isoja tila-autoja, vanhoja ladoja ja paljon rekkoja. Pulkovan harjulla pysähdyimme katsomaan vielä valtavan kokoista muistomerkkiä, jota reunusti pari panssarivaunua. Harjulta avautui upea näkymä suureen kaupunkiin. Valtava ja kaunis Pietari Ohitustien ruuhkasta pääsimme vihdoin joen yli ja keskustan ruuhkaan. Ajoimme 11 km pitkää Litovski Prospektia, jonka varrelta juuri ennen Moskovan rautatieasemaa bongasimme talon (nro 49), joka oli yksi Mannerheimin perheen asunnoista Pietarissa. Moskovan asemalta bussi käänsi Nevski Prospektille ja vihdoin park- Kronstadtin merimieskirkko kaikessa kesäpäivän komeudessaan. 16 Ammattisotilas 3/2009
kiin hotelli Moskovan eteen lukuisten muiden bussien ja limusiinien jatkoksi. Kirjaudumme sisään kansainväliseen hotelliin ja levittäydymme vastikään uusittuihin huoneisiimme. Hotellin ravintolasta meille oli varattuna päivällinen seisovasta pöydästä. Tarjolla oli vaikka mitä; venäläisiä herkkuja, upeita salaatteja, erilaisia lihoja ja kaloja sekä tietenkin tosi makeita leivonnaisia jälkiruoaksi. Hotelli Moskova sijaitsee aivan Nevajoen rannassa, joten päivällisen jälkeen päätimme huonekaverini kanssa lähteä jaloittelemaan silloille. Sillat ovat upeasti valaistuja ja pitkiä. Kävelimme lähimmän sillan toiselle rannalla ja totesimme iltalenkiksi riittävän sama silta takaisinpäin, matkaa kertyi yli 2 km. Silta tärisi ja heilui, varsinkin keskikohdastaan, josta silta nostetaan yöllä muutamaksi tunniksi pystyasentoon laivojen kulkua varten. Lisäjännitystä toivat vierestä suhahtavat johdinbussit, rekat ja autot. Iltamyöhällä kävimme ostamassa eväitä seuraavaa päivää varten hotellin alakerrassa sijaitsevassa 24 h Prismasta, jossa sai kätevästi vihreän kortin bonukset kotiin. Prismassa, kuten kaikissa kaupoissa myydään väkeviä ja kuohuvia juomia, myös yöaikaan. Perjantai-aamuna tukevan aamiaisen jälkeen bussiimme hyppäsi mukaan paikallinen opas Nikolai, joka ajelutti meitä ympäri Pietarin keskustaa parin tunnin ajan kertoen palatsien, kirkkojen, katujen ja hallitsijoiden historiat ja nykypäivät mielenkiintoisesti ja huumorilla höystettynä. Näimme mm. todella suuren Iisakin kirkon ja Aurora-risteilijän. Iltapäivän urakkana oli Tykistömuseo maraton. Museon opas edellä, Nikolai perässä tulkaten, ryhmämme yritti pysyä mukana pikajuoksussa kerrosten ja salien vaihtuessa taajaan. Parissa tunnissa saimme esimakua museon valtavista kokoelmista ja tykistön kehityksestä alkeellisista putkista ja kuulista nykypäivän pitkän kantaman ohjuksiin asti. Löytyipä vitriineistä myös kotoinen rynnäkkökiväärimme. Museosta toivuttuamme heitimme hyvästit oppaallemme ja suuntasimme kohti Kronstadtia, penger- ja patotien päähän Pietarin edustalle rakennetun saaren kaupunkiin ja laivastotukikohtaan. Siellä, kuten Pietarissa, on säilynyt valtavasti 1800- luvun kivirakennuksia, välillä tuntui kuin olisimme Helsingin Senaatintorin maisemissa. Kronstadtin ja Mainilan kautta Terijoen hiekoille Kronstadissa meitä laivaston naisia kiinnosti erityisesti satamaan ja paikallisen Merisotakoulun laitureihin kiinnitetyt alukset. Löytyihän sieltä mm. sukellusvene, pari pienempää koulutusalusta, huoltoaluksia sekä yksi suurempi fregatti. Harmillisesti koko päivän paistanut aurinko häiritsi tarkempaa kuvaamista. Yritimme käydä muistelemassa upseerikerholla matruusien kapinaa, mutta siellä oli alkamassa yksityistilaisuus ilmapalloineen. Iltapäivän päätteeksi yritimme löytää Mainilan laukausten muistomerkin ja kuulimme selvityksen mitä tapahtui marraskuussa 1939 suomalaisten mukaan, venäläisten virallisen selityksen mukaan ja mitä venäläisistä arkistoista on viime aikoina aiheesta löytynyt. Joutselässä jouduimme myös tyytymään ihailemaan valtavia jättiputkia muistomerkin sijaan. Iltakävelylle lähdimme etsimään Terijoen kuuluisia hiekkarantoja. Koko kunnan ranta (26 km) on upeiden hiekkarantojen peitossa. Ei ihme, että sata vuotta sitten sinne rakennettiin Pietarin ja Venäjän ylhäisölle pitsihuviloita kesähuviloiksi. Eikä ihme, että nykyään siellä lomailee myös Pietarin rikkaat omalla pursiseurallaan, upeissa yksityishuviloissaan tai hotelleissa. Pursiseuran läheisyydestä löytyi myös mm. tenniskentät ja skeittiramppi sekä upeita puistoalueita istutuksineen. Vanhoista hyvistä ajoista ei ole paljoa jäljellä, sillä suomalaiset siirsivät talot talteen Suomen puolelle ja polttivat loput. Lauantaiaamuna tutustuimme Terijoella sijainneen polkupyöräpataljoonan kasarmialueen jäänteisiin ja haaveilimme vanhan, joskus upean upseerikerhon pelastamisesta puutarhoineen. Upseerikerholla piti aikanaan majaa myös Otto Ville Kuusisen esikunta. Papan jalanjäljissä Terijoelta jatkoimme rantatietä pitkin länteen. Matkalla pysähdyimme Vammelsuussa ihmettelemään VT-aseman kaivantoja. Uudenkirkon jälkeen hidastimme vauhtia Kamenkan kohdalla, jossa oli aikoinaan meidän tykistönharjoitusalue ja jossa nyt sijaitsee venäläinen moottoroitu jalkaväkiprikaati. Kaluston ja valmiudessa olevien ammattisotilaiden määrä laittoi miettimään omien joukko-osastojen lakkautuksia ja supistamisia. Summassa kävelimme kenttähautausmaalle, jonne on haudattu 204 talvisodassa kaatunutta tuntematonta suomalaista. Paikan teki minulle vielä läheisemmäksi Suomen valtion pystyttämälle muistomerkille vastikään Sauvo-Karunan veteraanien tuoma seppele. Pappani kuului aikanaan tuohon samaan joukkoon, joka taisteli tälläkin aukealla. Vähän matkan päästä löysimme myös puoliksi räjäytetyn JR 15 komentokorsun. Minulle matkaan toi oman syvyytensä mammani lipaston laatikosta löytämä pappani sotilaspassi, jonka merkintöjä paikkakunnista, päivämääristä ja joukkoyksiköistä tavasin pitkin matkaa. Papan vielä eläessä ei isänmaan puolustaminen eikä sotahistoria kiinnostanut yhtään. Nyt jälkeenpäin harmittaa, ettei tullut kyseltyä ja kannustettua pappaa kertomaan omasta sodastaan. Tällä reissulla sain käydä paikoissa ja kuulla asioista, jotka ovat osa sukuni historiaa. Viipurin kautta rajalle Ennen Viipuria kävimme vielä seikkailemassa Uuraan kapeilla kujilla ja vahingossa kääntymässä todella suuren öljysataman portilla sekä kuuntelemassa luennon Viipurinlahden taisteluista keväällä 1940. Viipuriin saavuttuamme kävimme ihailemassa Markovillaa, joissa aloitettiin suomalaisen kanta-aliupseeriston koulutus, nykyäänkin rakennus toimii jonkinlaisessa sotilaskäytössä. Papulan kasarmit ja Torkkelin puistokatu vilahtivat bussin ikkunasta. Vihdoin päädyimme kauppahallia vastapäätä olevaan upouuden hotelli Viktorian ravintolaan, jossa nautimme upean varhaisen päivällisen. Vähän jäi aikaa ostoksille kauppahallin pellavamyyjien luona ja postikorttien lähetykselle kotipuoleen. Kiitokset Petterille, matkatoimistolle ja reissukavereille! Saimme kokea erilaisen, monipuolisen, opettavaisen, nostalgisen matkan Karjalaan, jossa niin paljon tapahtui niin pienessä ajassa. Teksti: Maria Arminen Kuvat: M Arminen, P Leino Ammattisotilas 3/2009 17
ROUTE 66 Kävimme vaimon kanssa USA:ssa, jossa ajelimme historiallista ROUTE 66: sta HD:lla Chicagosta Los Angelesiin. Otimme valmiin matkapaketin Peter Pan Bike:ltä, mihin kuului pyörät, polttoaineet, majoitukset ajelun aikana ja puolihoito. Lennot ja ylimääräiset yöpymiset piti varata itse. Otimme lennot Ebookersin kautta ja yöpymiset suoraan paikallisesta hotellista ja niin pääsimme matkaan. Maanantaina 31.8 lensimme Lontoon kautta Chicagoon, missä vietimme aikaa torstaihin asti nähtävyyksiä katsellen ja kaupunkiin tutustuen. Kävimme muun muassa Sears Towerin pilvenpiirtäjän näköalatasanteella, mikä oli 412 metrin korkeudessa ja Field luonnonhistorian museossa. Siellä oli Sue, isoin ja täydellisin tyrannosaurus Rex:in fossiili maailmassa. Varsinainen reissumme alkoi perjantaina 4.9. kun kaikki viisitoista matkalaista ja matkanjohtaja olivat saapuneet. 1. Päivä Chicago Kävimme kävellen Routen alkulähteellä ja otimme ne pakolliset kuvat. Menimme kävellen, koska kyseisessä paikassa on pysähtyminen yhdentoista pyörän kanssa hivenen ongelmallista. Illalla tutustuimme toisiimme illallisen yhteydessä, kävimme läpi ryhmäajon ja muita matkaan liittyviä kuvioita. 2. Päivä Chicago - Springfield 328 km Aamulla haimme pyörät vuokraamosta ja lähdimme baanalle. Oli hieman jännittynyt olo lähteä kylmiltään ensimmäistä kertaa ison HD puikkoihin ja vielä suurkaupungin liikenteeseen. Alkuhässäköinnin jälkeen ajaminen alkoi sujua. Lähtiessämme ilma oli aurinkoinen ja lämmin, 26 astetta. 50 km ennen määränpäätä alkoi sade ja vettä tuli oikein kunnolla, mutta pääsimme majapaikkaamme ongelmitta klo 19.30. 3. Päivä Springfield - Lebanon 508 km Lähtö klo 9.00 USA:n liikenteeseen, missä liikennekulttuuri on ainakin 100 vuotta edellä Suomen liikennettä. Autoilijat ovat ystävällisiä, eivätkä häiritse letkassa ajavaa ryhmää. Letka päästetään risteyksistä kokonaisena päin punaisia. Tästä poliisi matkan aikana pari kertaa huomautti. Harmiton turisti päästettiin tilanteista huomautuksella. Päivän aikana näimme Eero Saarisen suunnitteleman maamerkin Lännen Portti. Lebanonissa olimme klo 18.30. 4. Päivä Lebanon Sapulpa 461 km Lähtiessämme klo 7.30 ilma oli lämmin, mutta sakean sumuista. Näkyvyys n. 20 m. Oli seurattava vain edellä ajavan takavaloja. Kahden tunnin jälkeen sumun hälvettyä lämpötila kipusi 37 asteeseen. Tähän mennessä maisema muistuttanut Pohjois- Saksaa, mutta suuremmassa mittakaavassa. Saavuimme Sapulpaan klo 18. 5. Päivä Sapulpa Amarillo 595 km Aamiaisen jälkeen klo 7.00 suuntasimme HD:n nokat kohti Amarilloa. Ajoreitti vei meidät Oklahoman vihreiden kukkuloiden maasta Texasin valtaville tasangoille. Pysähdyimme matkan varrella uinuvassa kylässä, missä kylähullu pariskunta piti meille ratkiriemukkaan esityksen. Majapaikkaan saavuimme klo 17.15. Ruokailimme Big Texan Steak Ranchilla, missä tosi mies/nainen voi kokeilla syödä 72 unssin pihvin tunnissa saadakseen sen ilmaiseksi. Jäi muuten kokeilematta. Tällä reissulla ei nälkä pääse yllättä- 18 Ammattisotilas 3/2009
mään. Kaikki annokset aamupalasta lähtien ovat isoja. Senhän näkee jo amerikkalaisista, että syövät hyvin ja runsaasti. 6. Päivä Amarillo Santa Fe 482 km Aamulla lähdimme klo 7. Auringon vasta noustessa kävimme Cadillac Ranchilla, missä Cadillacit seisovat ylpeästi nokka Texasin mustaan multaan haudattuina. Päivän aikana lämpö nousi 32 asteeseen. Näissä maisemissa Pohjanmaan lakeudet jäävät kirkkaasti kakkoseksi. 7. Päivä Santa Fe Vapaapäivä, jonka vietimme kaupungilla ja uima-altaalla lekotellen. Lepopäivä teki hyvää, koska HD:n ajo-ominaisuudet ovat samat, kuin jos japsipyörästä otetaan pois toinen takajousi ja eturengas puolityhjäksi. Painaahan pyörä lisäksi 400 kg. Takana tähän mennessä 2 377 km. Öljyä piti lisätä koneisiin ja yhden pyörän kytkintä käytiin korjauttamassa Santa Fe:ssä. Kaupunki oli pieni ja meksikolaistyylinen. 8. Päivä Santa Fe Los Alamos Gallup 453 km Lähdimme aamulla vasta 9.30, koska ajoimme suoraan Los Alamosin ydinpommimuseoon, joka aukesi vasta klo 10. Päivän aikana kipusimme 2 800 metrin korkeuteen mutkaisia vuoristoteitä, missä matkan aikana ensimmäistä kertaa näimme kunnon havumetsää. Hotelliin saavuimme klo 17.30. 9. Päivä Gallup Grand Canyon 524 km Aamupalan jälkeen jatkoimme ajamista kauniita vuoristoteitä pitkin. Sen jälkeen laskeuduimme Amerikan kuumille, kuiville tasangoille. Siellä intiaanit elävät reservaateissa keskellä ei mitään. Päivän kohokohta oli saapuminen planeettamme kanjoneista suurimman ja kuuluisimman Gran Canyonin luokse. Majoituimme kansallispuistossa olevalle leirintäalueelle pieniin, idyllisiin mökkeihin. 10. Päivä Gran Canyon 228 km Kanjonit olivat sanoinkuvaamattoman mahtavat. Siellä ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi. Näkymää on hyvin vaikea kuvailla kuvin tai sanoin. Paikka on vaan itse nähtävä. 11. Päivä Gran Canyon Las Vegas 523 km Ja niin matka jatkui aamulla kohti pelimiesten ja -naisten paratiisia. Oli hieman viileä aamu 12 astetta, mutta olimmehan yli kahden kilometrin korkeudessa. Sieltä laskeuduimme Zion laakson pohjalle. Siellä mittari nousi jo 40 asteeseen. Maisemat jatkuivat uskomattoman mahtavina. Sieltä jatkoimme matkaa Nevadan autiomaan halki Hooverin padolle, josta Las Vegas saa sähkönsä. Las Vegasissa vuokrasimme porukalla limusiinin illaksi käyttöömme. 12. Päivä Las Vegas Vapaapäivä, jonka vietimme syömällä hyvin ja tietenkin käymällä casinoissa pelaamassa (ei suuria voittoja). Hotellin uima-allasalue veti meistä monia puoleensa, koska lämpötila oli 40. 13. Las Vegas Barstow 511 km Lähtö aamulla klo 8. Lämpöä oli jo lähtiessä riittävästi. Päivän aikana ajoimme kirjaimellisesti helteessä, kun laskeuduimme alas Kuoleman Laaksoon ja sen pohjalle Bad Watersiin, joka on 85.5 metriä merenpinnan alapuolella. HD:n ulkoilmanlämpömittari loppui 48 asteeseen. En tiedä kuinka kuuma siellä lopunperin olikaan. Hotellille saavuimme klo 16 ja siitä suoraan viileään uimaaltaaseen, todella hikisen ajopäivän päätteeksi. 14. Päivä Barstow Santa Monica 241 km Aamulla lähdimme ajamaan kohti retken päätepysäkkiä. Kilometrejä ei ollut paljon, mutta liikennevaloja ja autoja sitäkin enemmän. Nyt tietää mitä ovat ruuhkat ja autojen paljous. Niin saavuimme Amerikan läpi ajettuamme länsirannikolle routen päätepisteeseen. 15. Päivä Santa Monica Los Angeles 27 km Pyörien luovutus ja ajoreissun päätyminen, mistä muutama matkalainen lähti suoraan lentokentälle ja kotimatkalle. Muutamat jäivät vielä Los Angelesiin jatkamaan lomaa, niin kuin mekin. Vietettyämme muutamat päivät Venice Beach:llä aurinkoa ottaen ja LA:n nähtävyyksiä katsellen, tuli aika lähteä kotimatkalle. Paluulentoamme lähti sunnuntaina 20.9. Kokonaisuudessaan matka oli erittäin antoisa ja nähtävää oli paljon. Ei sitä matkaa suunniteltaessa arvannukkaan kuinka hieno reissu siitä tulisi. Kaiken kaikkiaan kilometrejä HD:n mittariin tuli 4 887 km Tässä jatkan eläkkeellä oleilua. Enpä ole löytänyt muuta huonoa kuin sen, että aika tuppaa kulumaan vähän liian nopeasti. Teksti ja kuvat: Martti Katajamäki Ammattisotilas 3/2009 19
Lumiaura Takaisin perusasioihin -K 18- On hankitun ammattitaitoni kannalta suorastaan kammottavaa katsella iltaisin televisiosta uutisfilmejä, joissa kuvataan nykyaikaista sodan käymistä eri puolilla maailmaa. Niin typerästi eri maiden pulleat ammattisotilaat ja heitä vastustavat langanlaihat hämähäkit taikka kaapuveikot käyttäytyvät ase kädessä. Ja aivan riippumatta siitä, onko kyseessä kapina, vapautussota, heimosota, kansalaissota, sisällissota, rauhanturvaoperaatio tai mikä tahansa. Aloitetaanpa vaikka hyvän tuliaseman vaatimuksista. Ne eivät ole käsittääkseni muuttuneet edes vuosikymmenten saatossa. Hyvä ampuma-ala. Afganistanissa sellaisesta ei ilmeisesti ole puutetta paitsi silloin, kun rauhanturvaajat joutuvat ajoneuvoissaan tienvarsipommilla tehtyyn ylläkköön. Mutta muuten ampuma-alaa näkyy kyllä piisaavan. Tällaisessa tilanteessa sopiikin vain kysyä, kummalle puolen tietä joukon on jalkauduttava? Siihen ojaanko, joka on tien vastakkaisella puolella vai siihen, joka on lähempänä pommia ja josta aukeaa ampuma-alaa? Sieltä Talebanin puoleisen töyräältä saattaisi löytää paremman ampuma-alan, josta sitten tulittaa pakenevaa hassuhattuista miestä tai nallereppua. Myönnän sen, että asutuskeskuksissa, esimerkiksi Mogadishussa, ampuma-ala on yleensä vain näkyvillä olevan kadunpätkän mittainen. Mutta kannattaisihan edes se käyttää tehokkaasti hyväksi. Niin mietti Napoleonkin, kun rakensi Pariisiin bulevardit. Niitä pitkin saattoi tulittaa roskaväkeä tykeillä. Hyvä tuki aseelle. Suomalaiset sotilaat on opetettu ampumaan rynnäkkökiväärillä lipastuelta. Kevyissä ja vähän raskaammissakin konekivääreissä on edessä tuki, joka pitäisi painaa maahan ennen ampumista. Mutta oman ja vastapuolen taistelijat näyttävät ampuvan näilläkin aseilla vain siten, että ainoa tuki tulee omasta olkapäästä. Ase painetaan siihen bodatuilla käsivarsilla. Suomalaiset sotilaat on kaiketi koulutettu käyttämään edes hihnatukea. Ellei tulittaminen ole mahdollista makuuasennosta, voidaan tietysti olla pakotettuja käyttämään polviasentoa. Tällöin on vain otettava huomioon eräs seikka. Asento ei ole vakaa, mikäli asekäsi nojaa kahteen päällekkäiseen palloniveleeseen. Asento riippuu tietysti reiden ja kyynärvarren keskinäisestä pituudesta. Jos reisi on pitkä, aseteltakoon kyynärnivel polven nivusten puoleiselle puolelle. Ja päinvastoin. Hyvä tuli- ja näkösuoja. Sotilaan on sodassa pyrittävä itse pysymään hengissä ja tappamaan niin monta vihollista kuin suinkin. Näin se vaan valitettavasti on. Poteron on sen takia oltava reikä maassa, johon sotilas uppoaa kaulaansa myöten. Tai ainakin niin syvälle, että pystyy sieltä ampumaan aseellaan tähdättyjä laukauksia tulialueelleen. Joskus täytyy tietysti olosuhteiden pakosta tyytyä kaivamattomaankin painanteeseen, mistä sellaisen löytää. Television uutislähetyksistä vain näkee kovin usein, että tuliasema otetaan siitä, mihin satutaan joutumaan, eikä sitten edes ryömitä jonkun metrin päähän parempaan paikkaan. Presidentti Mauno Koivistokin katseli pikakiväärimiehenä aina edetessään tuliaseman paikkoja. Mihin menen pikakiväärini kanssa, jos vihollinen nyt alkaa ampua? Tällainen toiminta on kaukana siitä, kun hämähäkkimiehet seisovat keskellä katua ampumassa toisiaan. Suojainen tie tuliasemaan. Sotilaan eri etenemistapoja olivat ainakin ennen muinoin juokseminen, kävely, hiipiminen, konttaaminen, syöksyminen ja ryömiminen. Asutuskeskustaistelussa käytetään nykyisin varmaan muitakin etenemistapoja. Pöyristyttävintä katsottavaa on se, kun hämähäkkimiehet loikkivat risteyksen poikki uuteen tuliasemaan ilman mitään suojaa. Mutta ehkä vastustajan kehno ampumataito varjelee. Kyllä hyvään tuliasemaan kannattaa aivan lopuksi ryömiä. Silloin voi myös päätepisteessä tarkistaa ampumaalansa ja tuen aseelleen. Eikä tule vastapuolen näkemäksi ja maalitauluksi. Vasta se mahdollistaa sotilaalle tehokkaan toimintaympäristön. Ja siunatuksi lopuksi muutama neuvo, miten hyvässä tuliasemassa pitää toimia. Rynnäkkökivääri pitää aina pitää kertatulella, ellei vihollinen ole rynnäköimässä silmille. Tasajyvällä tähdätyt kertalaukaukset ovat tehokkaimpia. Asutuskeskustaistelussa käytetään ainakin toisinaan myös kaksoislaukauksia, mutta silloinkin kertatulella. Osumistarkkuus on tuolloin huomattavasti parempi kuin sarjatulella. Ja sitten vaan hengityksen tasaaminen, rauhallinen tasajyvätähtäys ja puristava laukaus. Aivan niin kuin varusmiespalveluksessa opetettiin ja opittiin. Ei kai sotaan tai rauhanturvaamiseen ole menty kuolemaan. 20 Ammattisotilas 3/2009