VEROHALLINTO 1.1.2016 A138/200/2015 versio 3.2 VUOSI-ILMOITUS LAINA- JA KORKOTIETOJEN LUOVUTTAMISESTA (Luotto- ja rahoituslaitokset, Vakuutuslaitokset, Kunnat, Työnantajat) TIETUEKUVAUS vuodelta 2016
2 SISÄLTÖ 1 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN... 3 2 YLEISTÄ... 4 3 KIINTEÄMITTAINEN TIETUE... 5 4 TIETUEKUVAUS... 6
3 1 MUUTOKSET EDELLISEEN VUOTEEN Ei muutoksia
4 2 YLEISTÄ Verotusmenettelylain 16 :n mukaan luotto- ja rahoituslaitosten, huoltokonttorien, vakuutus- ja eläkelaitosten, kuntien ja työnantajien on ilmoitettava Verohallinnolle tiedot verovelvollisten lainoista, lainojen käyttötarkoituksista ja lainoista maksetuista koroista. Verohallinnon päätöksessä yleisestä tiedonantovelvollisuudesta määritellään luotto- ja rahoituslaitoksen tiedonantovelvollisuuden sisältö sekä tietojen antamisen ajankohta ja tietojen antotapa. Velkatietoja ei tarvitse antaa kuluttajansuojalain 7 luvun 7 :n 1 kohdassa tarkoitetuista jatkuvista luotoista. Kuluttajansuojalain määritelmän mukaan jatkuvalla luotolla tarkoitetaan kaikkia niitä luottoja, jotka aiemmin kuuluivat tililuoton määritelmän piiriin. Jatkuvia luottoja ovat esimerkiksi yleisja erityisluottokorttiluotot, luotolliset tilit sekä muut luotot, joita kuluttaja voi luottorajan puitteissa käyttää jatkuvasti ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä. Tiedot on annettava viimeistään kalenterivuotta seuraavan vuoden tammikuun 31. päivä. Esimerkiksi ajalta 1.1 31.12.2016 tiedot annetaan viimeistään 31.1.2017. Jos ilmoituksen antamisen määräpäivä on lauantai, sunnuntai tai muu pyhäpäivä, ilmoituksen on oltava Verohallinnossa seuraavana arkipäivänä. Jos luotonantajan Y- muuttuu esim. pankkifuusion yhteydessä, pyydetään tiedonluovuttajaa (sulautuva / vastaanottava yritys) ottamaan yhteyttä ennen tietojen luovuttamista: Verohallinto Eija Kytöläinen eija.kytolainen@vero.fi Raija Heliste raija.heliste@vero.fi Jos lainan numero (tai muu ) muuttuu esimerkiksi IBAN-muotoiseksi, ks. tarkemmin kohta: LAINAN EDELLINEN NUMERO TAI MUU TUNNUS. Lainasta ei ilmoiteta mitään tietoja, jos sekä lainapääoma että korko on 0 euroa. Yhdestä lainasta on aina vain yksi tietue. Toisin sanoen lainan numero tai muu on lainan yksilöivä tieto. jen korjaaminen Jos aineistoissa havaitaan virheitä tai puutteita, virheet on korjattava jo ennen tiedoston lähettämistä. Virheiden välttämiseksi on syytä tarkistaa, että Y- ja henkilötunnukset sekä pakolliset tiedot kuten tietuetunnukset, tapahtumalajit, suorituslajit ja rahamäärät on merkitty oikein. Virheellisiä tai puutteellisia tietoja sisältävät erittelyt palautetaan lähettäjälle korjattaviksi. Vuosi-ilmoitusten korjaamisesta on kerrottu ohjeessa Vuosi-ilmoitusten korjaaminen. Ohje löytyy osoitteesta www.vero.fi > Syventävät vero-ohjeet > Sähköinen asiointi > Kehittäjät > Tietuekuvaukset > Tietuekuvaukset - Vuosi-ilmoitus. TAULUKKO 1 TÄMÄN OHJEEN TIETUEMALLEJA VASTAAVAT LOMAKKEET Lomake Lomakenumero Ilmoitus lainoista ja koroista VEROH 3764
5 3 KIINTEÄMITTAINEN TIETUE Tietueen tiedot sijoitetaan position mukaisesti eikä tietokenttien välissä ole tyhjiä merkkejä. TAULUKKO 2 TIETUEEN ALUSSA ON 8 MERKIN MITTAINEN TIETUETUNNUS virta Laina- ja korkotiedot Tietue VSLAINAE Kiinteämittaisilla tietueilla kaikki tiedot esitetään merkkimuodossa. Rahakenttiin viedään etunollat. Rahamäärät ilmoitetaan euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä, esimerkiksi 1681 euroa 89 senttiä ilmoitetaan lukuna 168189. puuttuessa rahakenttä täytetään nollilla. Rahakenttiin ei viedä etumerkkiä eikä rahamäärä saa olla negatiivinen. Aakkosellinen tieto tasataan tietokentän vasempaan laitaan ja ilmoitetaan suuraakkosin. Tietuekuvauksessa tiedot, joiden tarkentimena on P, ovat pakollisia tietoja. Tietuekuvauksessa tiedot, joiden tarkentimena on P/V, ovat ehdollisia tietoja. Verohallinto edellyttää, että vuosi-ilmoitustiedot on tehty ISO 8859-1 (ISO-Latin-1) -merkistöllä.
6 4 TIETUEKUVAUS Kiinteämittaisen tietueen pituuden on oltava 350 merkkiä 1 8 000 TIETUETUNNUS (=VSLAINAE) P 8 9 12 020 KALENTERIVUOSI P 4 Vuosi jolta tiedot annetaan (vvvv). (1.1. 31.12.2016 aikana maksetut korot ja lainapääoma 31.12.2016 kalenterivuodeksi merkitään 2016) 13 010 TAPAHTUMALAJI P 1 0=lisäys (alkuperäinen tapahtuma) 1=poisto (poistaa alkuperäisen tapahtuman) 2=korjauslisäys (korvaa alkuperäisen tapahtuman) Jos aiemmin ko. kalenterivuodelta annetut tiedot ovat olleet virheellisiä tai puutteellisia, pitää tiedot antaa uudelleen seuraavasti: Alkuperäinen kiinteämittainen tietue tai :tieto -pari erittelytapahtuma annetaan uudelleen siten, että tapahtumalajina on 1 eli poisto. Uusi tiedoiltaan oikea kiinteämittainen tietue tai :tieto -pari erittelytapahtuma annetaan korjauslisäyksenä siten, että tietue sisältää kaikki tapahtumaan liittyvät tiedot ja tapahtumalajina on 2 eli korjauslisäys. 14 098 VARATILA 1 Sallitut arvot: tyhjä, 0 9. 15 25 030 LUOTONANTAJAN HENKILÖ- TAI Y-TUNNUS P 11 Luotonantajan Y-: Täyttö vasemmalle, välimerkkeineen 1234567-8bb (jossa b on blanko). HUOM! Y-tunnuksen etunollan on oltava mukana. Luotonantajan henkilö esitetään välimerkillä muodossa ppkkvv-nnnt. Välimerkki on 1800-luvulla syntyneillä + (plus-merkki), 1900-luvulla syntyneillä - (miinus-merkki) ja 2000-luvulla syntyneillä A (iso A-kirjain). 26 36 040 TIEDON ILMOITTAJAN Y-TUNNUS 11 Jos tiedon ilmoittaja on eri kuin luotonantaja, tässä kohdassa ilmoitetaan tiedon ilmoittajan y- (esim. palveluyritys). Täyttö vasemmalle, välimerkkeineen 1234567-8bb (jossa b on blanko).
7 HUOM! Y-tunnuksen etunolla on oltava mukana. 37 47 050 VELALLISEN HENKILÖTUNNUS TAI Y- TUNNUS Velallisen tarkistettu henkilö tai luonnollisen henkilön Y-. Laina- ja korkotiedot annetaan vain niistä lainoista, joiden velallinen tai velalliset ovat luonnollisia henkilöitä tai kuolinpesiä. Tiedot annetaan siis myös elinkeinonharjoittajista, maa- ja metsätalouden harjoittajista. Jos luotonantajalla ei ole tiedossa luonnollisen henkilön Y-ta eikä koko henkilöta vaan pelkkä syntymäaika (esim. ulkomaalaiset), niin syntymäaika merkitään ko. kohtaan ppkkvv-nnnt - Välimerkki on 1800-luvulla syntyneillä + (plusmerkki), 1900-luvulla syntyneillä - (miinusmerkki) ja 2000-luvulla syntyneillä A (iso A- kirjain) tai Y- 1234567-8bb (jossa b on blanko). HUOM! Y-tunnuksen etunollan on oltava mukana. P 11 48 82 051 VELALLISEN NIMI P/V 35 Pakollinen tieto, jos velallisen henkilö- tai Y- puuttuu tai on puutteellinen, esim. henkilötunnuksena on pelkkä syntymäaika. Velallisen nimi annetaan siinä muodossa kuin se on luotto- tai rahoituslaitoksen rekisterissä. Velallisen nimi on siis ensimmäiseen henkilö- tai Y- tunnukseen liittyvä asiakkaan nimi - ei velkakirjaan merkitty asiakkaan nimi. 83 112 052 VELALLISEN LÄHIOSOITE P/V 30 on pakollinen, jos velallisen henkilö- tai Y- puuttuu tai on puutteellinen esim. henkilötunnuksena on pelkkä syntymäaika. Velallisen lähiosoite annetaan siinä muodossa kuin se on luotto- tai rahoituslaitoksen rekisterissä (lähinnä kotiosoite). 113-119 053 VELALLISEN MAATUNNUS JA POSTINUMERO P/V 7 on pakollinen, jos velallisen henkilö- tai Y- puuttuu tai on puutteellinen esim. henkilötunnuksena on pelkkä syntymäaika. Velallisen postinumero annetaan siinä muodossa kuin se on luotto- tai rahoituslaitoksen rekisterissä. Postinumeron tulee sisältää maa (ISO 3166 standardin mukainen maa), jos kyseessä
8 on ulkomainen postinumero esim. SE01234. Maata EI merkitä, jos postinumero on suomalainen. 120-149 054 VELALLISEN POSTITOIMIPAIKKA P/V 30 Pakollinen tieto, jos velallisen henkilö- tai Y- puuttuu tai on puutteellinen, esim. henkilötunnuksena on pelkkä syntymäaika. Velallisen postitoimipaikka annetaan siinä muodossa kuin se on luotonantajalla tiedossa. 150-184 101 LAINAN NUMERO TAI MUU TUNNUS P 35 annetaan kaikista lainoista ja luotollisista pankkitileistä siinä muodossa kuin se on luotonantajalla tiedossa. Lainan numero tai muu on lainan tunnistetieto, joten kerran lainalle annettua numeroa tai muuta ta on käytettävä samassa muodossa seuraavinakin vuosina, kun kyseisen lainan tietoja annetaan. Jos kuitenkin aiemmin valittua ta muutetaan, on ilmoitettava lainasta myös vanha kohdassa "Lainan edellinen numero tai muu ". Sama numero tai muu lainan ei saa olla useamman eri lainan tietona. Tunnus ei saa koostua pelkistä kirjaimista. 185-186 102 KÄYTTÖTARKOITUS P 2 Käyttötarkoitus on pakollinen tieto. Asiakkaan ilmoittama luotonantajan tiedossa oleva lainan käyttötarkoitus. Käyttötarkoitus ilmaistaan koodilla 01 = vakituisen asunnon hankintaan ja/tai peruskorjaukseen kohdistuva laina 09 = muu Luotonantaja voi erikseen antaa lainan käyttötarkoituksen tarkennuksen tietueen lopussa kohdassa "lainan käyttötarkoitus selväkielisenä". 187-188 103 LAINALLA USEITA KÄYTTÖTARKOITUKSIA 2 Kahden tai useamman käyttötarkoituksen lainoissa tähän kohtaan merkitään 02. Jos luotonantaja ei tiedä, onko lainalla useita käyttötarkoituksia, kohta jätetään blankoksi: blanko ei tietoa 01= yksi käyttötarkoitus
9 02= useampi käyttötarkoitus 189-200 104 MAKSETUT KOROT 12 Kalenterivuonna maksettu korko ilmoitetaan aina euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä, esim. 681,88 euroa ilmoitetaan lukuna 000000068188 ja 45,00 euroa lukuna 000000004500. Jos maksettu korko on miinusmerkkinen (siis asiakas saamassa pankilta) tai 0 euroa niin tieto annetaan kiinteämittaisella tietueella 000000000000, :tieto-pareina tietuetta ei muodosteta erittelytapahtumaan Täyttö oikealle, etunollat, aina euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä. 201-212 105 MAKSETUT TULEVIEN VUOSIEN KOROT 12 Lainasta etukäteen maksettu korko, joka kohdistuu kalenterivuotta lähinnä seuraavan vuoden jälkeiseen aikaan, ilmoitetaan tässä kohdassa, jos se on annettavissa. Kalenterivuonna + 2 maksettu korko ilmoitetaan aina euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä. Täyttö oikealle, etunollat, aina euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä. 213-224 106 LAINAPÄÄOMA 31.12. 12 Lainapääoma ilmoitetaan euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä, esim. 12340,78 euroa ilmoitetaan lukuna 000001234078 ja 10000,00 euroa lukuna 000001000000. Jos lainapääoma on miinusmerkkinen (asiakas ei olekaan saldon mukaan velkaa) tai 0 euroa, niin kiinteämittaisella tietueella ilmoitetaan 000000000000, :tieto -pareina tietuetta ei muodosteta erittelytapahtumaan. Lainapääomana ilmoitetaan kalenterivuoden viimeisenä päivänä oleva summa. Täyttö oikealle, etunollat, aina euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä. HUOM! Lainasta ei ilmoiteta mitään tietoja (ei siis muodosteta kiinteämittaista tietuetta tai :tieto -pari erittelytapahtumaa), jos - sekä lainapääoma että korko on 0 euro tai jos kyseessä on jatkuva luotto. Täyttö oikealle, etunollat, aina euroina ja sentteinä ilman erotinmerkkiä. 225-235 107 YHTEISVELALLISUUS, 2. YHTEISVELALLINEN 11
10 Yhteisvelkalainoissa ilmoitetaan lainasta yksi tietue, joka sisältää max viiden (1+4) yhteisvelallisen henkilö- tai Y-tunnukset. Yhteisvelallisuus kohdissa ilmoitetaan siis yhteensä neljän yhteisvelallisen henkilö- tai Y-tunnukset. Velallisten lukumäärä kohdassa ilmoitetaan kyseisen lainan velallisten todellinen lukumäärä. Henkilö esitetään välimerkillä muodossa ppkkvv-nnnt -Välimerkki on 1800-luvulla syntyneillä + (plusmerkki), 1900-luvulla syntyneillä - (miinusmerkki) ja 2000-luvulla syntyneillä A (iso A- kirjain)) tai Y- muodossa 1234567-8bb (jossa b on blanko) HUOM! Y-tunnuksen etunolla on oltava mukana. Esim. Jos laina on puolisoiden yhteinen, ilmoitetaan lainasta yksi tietue, joka sisältää kummankin puolison henkilö- tai Y-tunnukset. Toisen puolison henkilö-/y- ilmoitetaan kohdassa VELALLISEN HENKILÖ-/Y-TUNNUS ja toisen puolison henkilö-/y- kohdassa YHTEISVELALLISUUS. Velallisten lukumäärä kohdassa ilmoitetaan lukumääräksi 2. Huom! Jos velallisella on sekä henkilö että luonnollisen henkilön Y-, ilmoita vain jompikumpi. Jos olet käyttänyt henkilöta kohdassa Velallinen, älä ilmoita enää saman velallisen Y-ta kohdassa Yhteisvelallinen tai päinvastoin 236-246 108 YHTEISVELALLISUUS, 3. YHTEISVELALLINEN 11 Henkilö esitetään välimerkillä muodossa ppkkvv-nnnt - Välimerkki on 1800-luvulla syntyneillä + (plusmerkki), 1900-luvulla syntyneillä - (miinusmerkki) ja 2000-luvulla syntyneillä A (iso A- kirjain) tai Y- muodossa 1234567-8bb (jossa b on blanko) HUOM! Y-tunnuksen etunolla on oltava mukana. 247-257 109 YHTEISVELALLISUUS, 4. YHTEISVELALLINEN 11 Henkilö esitetään välimerkillä muodossa ppkkvv-nnnt - Välimerkki on 1800-luvulla syntyneillä + (plusmerkki), 1900-luvulla syntyneillä - (miinusmerkki) ja 2000-luvulla syntyneillä A (iso A- kirjain)tai Y- muodossa 1234567-8bb (jos-
11 sa b on blanko) HUOM! Y-tunnuksen etunolla on oltava mukana. 258-268 110 YHTEISVELALLISUUS, 5. YHTEISVELALLINEN 11 Henkilö esitetään välimerkillä muodossa ppkkvv-nnnt - Välimerkki on 1800-luvulla syntyneillä + (plusmerkki), 1900-luvulla syntyneillä - (miinusmerkki) ja 2000-luvulla syntyneillä A (iso A- kirjain) tai Y- muodossa 1234567-8bb (jossa b on blanko) HUOM! Y-tunnuksen etunolla on oltava mukana. 269-271 111 VELALLISTEN LUKUMÄÄRÄ P 3 on pakollinen eli velallisten lukumäärä ilmoitetaan aina. Jos velallisia on yksi 001, kaksi 002, kahdeksan 008 jne. Täyttö oikealle, etunollat. 272-306 112 KÄYTTÖTARKOITUS SELVÄKIELISENÄ 35 voidaan antaa täydentämään lainan käyttötarkoitus-tietoa. 307-308 113 VELALLINEN EI KORONMAKSAJA 2 annetaan, jos se on luotonantajan annettavissa. blanko = ei tiedossa 01=velallinen on koronmaksaja 02=velallinen ei koronmaksaja 309-343 114 LAINAN EDELLINEN NUMERO TAI MUU TUNNUS Lainan numero saattaa muuttua, vaikka kyseessä on periaatteessa sama laina. Ko. kentässä ilmoitetaan lainan edellinen numero, jos laina ehdoiltaan on pysynyt samana. Lainan edellinen numero tai muu ilmoitetaan vain sinä vuonna, jona muutos tapahtui. Esim. lainan on muuttunut vuonna 2016 1234A:sta 56789B:ksi. Vuoden 2016 vuosiilmoituksella ilmoitetaan tiedossa LAINAN NUMERO TAI MUU TUNNUS uusi 56789B ja tiedossa LAINAN EDELLINEN NUMERO TAI MUU TUNNUS vanha 1234A. Vuoden 2017 vuosi-ilmoituksella ilmoitetaan VAIN tieto LAINAN NUMERO TAI MUU 35
12 TUNNUS (56789B). Jos kaksi tai useampi laina on yhdistetty yhdeksi uudeksi lainaksi, ilmoitetaan vanhoista lainoista niiden alkuperäisillä tunnuksilla verovuonna maksetut korot sekä velkapääoman määränä 0. Uudesta lainasta ilmoitetaan uudella lainan numerolla tai tunnuksella siitä verovuonna maksetut korot ja velkapääoma vuoden lopussa. Lainan edellistä ta tai numeroa ei tässä tapauksessa ilmoiteta. 344-352 115 LUOTONANTAJAN EDELLINEN Y-TUNNUS Luotonantajan Y- saattaa muuttua, vaikka kyseessä on periaatteessa sama laina. Ko. kentässä ilmoitetaan lainan edellisen antajan Y-, jos laina ehdoiltaan on pysynyt samana. Luotonantajan edellinen Y- ilmoitetaan vain sinä vuonna, jona muutos tapahtui. Esim. luotonantajan Y- on muuttunut vuonna 2016 1234567-8:sta 2345678-9:ksi. Vuoden 2016 vuosi-ilmoituksella ilmoitetaan tiedossa LUOTONANTAJAN HENKILÖ- TAI Y- TUNNUS (pos. 15-25) uusi 2345678-9 ja tiedossa LUOTONANTAJAN EDELLINEN Y- TUNNUS vanha 1234567-8. Vuoden 2017 vuosi-ilmoituksella ilmoitetaan VAIN tieto LUOTONANTAJAN HENKILÖ- TAI Y- TUNNUS = 2345678-9 Jos myös laina muuttuu samassa yhteydessä ks. menettely kohdasta: LAINAN EDELLINEN NUMERO TAI MUU TUNNUS. 9 353-360 116 VARATILA 8 999 LOPPUTUNNUS erittelytapahtumien juokseva numerointi P
13 LIITE 1: ESIMERKKI TUNNUSTIETO -PARITAPAHTUMAN MUODOSTAMISESTA LAINA-KORKOTIEDON VUOSI-ILMOITUSTIEDOILLE Työnantaja (Y- = 1234567-8) on myöntänyt työntekijälleen (henkilö = 010165-123A) Ville Virtaselle (Mikonkatu 2, 00100 Helsinki) lainaa, jonka käyttötarkoitus on auton hankinta. Luoton numero on 4567A21. Luoton saldo 31.12.20VV on 26 576,70 ja siitä on maksettu korkoa 1 334,45. Edellä mainittujen tietojen perusteella muodostetaan seuraavanlainen tietue: 000:VSLAINAE 020:20VV 010:0 098:1 030:1234567-8 050:010165-123A 051:VILLE VIRTANEN 052:MIKONKATU 2 053:00100 054:HELSINKI 101:4567A21 102:09 104:133445 106:2657670 111:1 999:1