Kunnanhallitus 51 17.02.2014 Lausunto Oulun hallinto-oikeudelle / Vesa Tolosen kunnallisvalitus Sotkamon kunnanhallituksen 09.12.2013 316 tekemään päätökseen, joka koskee Tolosen oikaisuvaatimusta kunnanhallituksen päätökseen 04.11.2013 270 kaukolämpöverkoston myynti Vapo Oy:lle KHALL 51 Av. hallintojohtaja Sotkamon kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 04.11.2013 270 hyväksyä Vapo Oy:n esittämän tarjouksen ja myydä kaukolämpöliiketoiminnan Vapo Oy:lle. Kunnanhallitus on valtuuttanut viranhaltijat tekemään kauppakirjaan tarvittavat/mahdolliset tekniset korjaukset. (Kunnanhallituksen päätös 04.11.2013 270 liitteenä nro 1). Vesa Tolonen on tehnyt 23.11.2013 oikaisuvaatimuksen yllämainittuun kunnanhallituksen 04.11.2013 tekemään päätökseen 270. Kunnanhallitus on kokouksessaan 09.12.2013 316 päättänyt hylätä Tolosen oikaisuvaatimuksen kaikilta osin. Oikaisuvaatimus ei ole antanut aihetta päätöksen muuttamiseen. Kunnanhallitus on yhtynyt edelleen siihen lopputulokseen ja niihin perusteluihin, jotka on tuotu esille ensivaiheen päätöksenteossa. (Kunnanhallituksen päätös 09.12.2013 316 liitteenä nro 2). Vesa Tolonen on tehnyt 15.01.2014 kunnallisvalituksen Oulun hallinto-oikeuteen Sotkamon kunnanhallituksen 09.12.2013 tekemästä päätöksestä 316, joka koskee Vesa Tolosen oikaisuvaatimusta kunnanhallituksen päätökseen 04.11.2013 270 kaukolämpöverkoston myynti Vapo Oy:lle. Vesa Tolosen kunnallisvalitus Vesa Tolonen on kunnallisvalituksessaan pyytänyt Oulun hallinto-oikeutta kumoamaan kuntalain 90 :n mukaan Sotkamon kunnanhallituksen tekemän päätöksen Tolosen oikaisuvaatimuksen käsittelemisestä ja palauttamaan oikaisuvaatimuksen käsiteltäväksi uudelleen asianmukaisesti kunnanhallituksessa. Oikaisuvaatimuksessaan Vesa Tolonen on vaatinut kunnanhallituksen päätöksen kumoamista kaukolämpötoiminnan myymiseksi Vapo Oy:lle (04.11.2013 270) sekä päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä muutoksenhaun käsittelyn ajaksi. Tolosen mukaan kunnanhallituksen päätöksenteko on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja on lainvastainen. Tolosen mukaan päätös ei ole myöskään hallinnossa noudatettavien kohtuullisuus- ja tarkoituksenmukaisuusperiaatteiden mukainen. Päätös on myös puutteellisesti valmisteltu sekä perusteltu ja se toteutuessaan johtaisi kuntalaisten kannalta epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen. Tehty alkuperäinen päätös on ollut yleisesti nähtävänä 11.11.2013.
Vesa Tolonen on jättänyt kunnanhallituksen päätöksestä oikaisuvaatimuksen 23.11.2013 (Tolosen kunnallisvalituksessa virheellinen päivämäärä 04.12.2013), jonka kunnanhallitus on käsitellyt kokouksessaan 09.12.2013 316. Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä kunnanhallitus on kuitenkin äänin 6-3 päättänyt hylätä oikaisuvaatimuksen. Tolosen mukaan äänestys on suoritettu virheellisesti kunnanjohtajan päätösehdotuksen hyväksymisen ja kunnanhallituksen jäsenen Osmo Polvisen kannatetun pöydällejättämisehdotuksen välillä. Asian käsittely on siten tapahtunut virheellisessä järjestyksessä. Lisäksi Tolosen mukaan kunnanhallituksen päätös oikaisuvaatimuksen käsittelystä ei ole ollut kuntalain 63 :n mukaisesti nähtävänä, vaikka pöytäkirjanpitäjä virheellisesti vakuuttaa nähtävänä pidon tapahtuneen säädetyllä tavalla 16.12.2013. Vesa Tolosen kunnallisvalituksen perustelut Perusteluissaan Vesa Tolonen esittää, että pöytäkirja on ilmoitettu asetetun yleisesti nähtäväksi 16. päivänä joulukuuta 2013 kunnanviraston keskustoimistossa, mutta pöytäkirja on kuitenkin allekirjoitettu kokonaisuudessaan vasta myöhemmin 19.12.2013, mikä ilmenee kokouksen allekirjoitetusta pöytäkirjasta. Tolonen toteaa kunnallisvalituksessaan, että pöytäkirjan pitämisellä yleisesti nähtävänä on ennen kaikkea prosessuaalinen merkitys. Pöytäkirjaan sisältyvien päätösten oikaisuvaatimus- ja valitusaika lähtee kulumaan nimenomaisesti päätöksen tiedoksisaamisesta. Tolosen mukaan kunnallisvalituksen liiteeksi hän on joutunut liittämään virheellisen otteen pöytäkirjasta, sillä hänelle ei ole toimitettu virallista otetta nähtävänä pidetystä pöytäkirjasta 09.12.2013 tehdystä päätöksestä koskien Tolosen esittämää oikaisuvaatimusta. Tolosen mukaan Sotkamon kunnanhallitus ei ole käsitellyt oikaisuvaatimusta lain edellyttämällä tavalla eikä kunnanhallituksen päätös oikaisuvaatimuksen käsittelemisestä ole tosiasiallisesti ollut yleisesti nähtävänä siten, että annettu päätös olisi tullut lainvoimaiseksi. Täten valitusohjeen mukainen muutoksenhakuaika on epäselvä. Edellä mainitun perusteella Tolonen on esittänyt hallinto-oikeudelle, että oikaisuvaatimuksen käsittely palautetaan Sotkamon kunnanhallitukselle asianmukaisesti käsiteltäväksi ja että myös päätöksen nähtävillä pitäminen suoritetaan asianmukaisesti. Vesa Tolosen editiovaatimus Vesa Tolonen on vaatinut kunnallisvalituksessaan, että mikäli hallinto-oikeus kuitenkin katsoisi oikaisuvaatimuksen käsittelyn sekä nähtävilläpidon tapahtuneen lain mukaisesti, niin toissijaisena vaatimuksena Tolonen esittää 23.11.2013 (Tolosen kunnallisvalituksessa virheellinen
päivämäärä 04.12.2013) tehdyssä oikaisuvaatimuksessa olevien asioiden käsittelemistä osana tätä kunnallisvalitusta. Tältä osin Tolonen on pyytänyt hallinto-oikeutta varaamaan hänelle mahdollisuuden täydentää mahdollisessa vastineessa jo oikaisuvaatimuksessaan esille tuomia perusteita. Vesa Tolosen täytäntöönpanokieltovaatimus Vesa Tolonen on vaatinut, että valituksenalainen päätös tulee asettaa täytäntöönpanokieltoon kunnes se on ratkaisu lainvoimaisesti. Tolosen mukaan päätöksen ennenaikainen täytäntöönpano vaarantaisi asianosaisten ja erityisesti kolmansien osapuolten taloudellista etua merkittävästi ja peruuttamattomasti. Tolosen mukaan valituksenalaisessa päätöksenteossa ei ole esimerkiksi kirjattu kunnan kaukolämpöasiakkaiden liittymämaksujen palautuskelpoisuuden säilyttämistä. Vapo Oy voisikin energiayhtiöiden aiempien käytäntöjen mukaisesti mitätöidä liittymien palautuskelpoisuuden 30 päivän irtisanomisajalla ja aiheuttaa siten tuhansien, jopa kymmenien tuhansien eurojen menetyksen kunnan kaukolämpöverkon yksityisasiakkaalle, joita on kaikkiaan yli 500 liittyjää. Vesa Tolosen oikeudenkäyntikulujen korvaamisvaatimus Vesa Tolonen on vaatinut, että Sotkamon kunta tulisi velvoittaa korvaamaan valittajan mahdollisesti esittämät kohtuulliset kulut. Perustelunaan edellä mainitulle vaatimukselle Tolonen esittää, että hallintolainkäyttölain mukaan julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta arvioitaessa on erityisesti otettava huomioon, että oikeudenkäynti on aiheutunut viranomaisen virheestä. Tolosen mukaan tässä tapauksessa Sotkamon kunnan menettely on ollut selkeästi virheellinen niin päätöksenteko- mutta myös muutoksenhakuvaiheen aikana. Vesa Tolosen kunnallisvalitus 15.01.2014 liitteenä nro 3. Kunnanjohtaja Ehdotus Sotkamon kunnanhallitus lausuu kunnallisvalituksesta seuraavaa: Sotkamon kunnanhallitus pyytää kunnioittaen, että Oulun hallinto-oikeus: 1) hylkää Vesa Tolosen kunnallisvalituksen perusteettomana ja aiheettomana ja pyytää Oulun hallinto-oikeutta huomioimaan myös Sotkamon kunnanhallituksen oikaisuvaatimusta käsitellessään kokouksessa 09.12.2013 316 esittämät perustelut, 2) hylkää Vesa Tolosen toissijaisen vaatimuksen perusteettomana, 3) hylkää Vesa Tolosen esittämän päätöksen täytäntöönpanokieltovaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana, ja 4) hylkää Vesa Tolosen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen perusteettomana ja aiheettomana. Perustelut
Kunnanhallitus on käsitellyt Vesa Tolosen oikaisuvaatimuksen kokouksessaan 09.12.2013 316 ja päättänyt kunnanjohtajan ehdotuksen mukaisesti hylätä Vesa Tolosen oikaisuvaatimuksen kaikilta osin. Oikaisuvaatimus ei ole antanut aihetta päätöksen muuttamiseen. Kunnanhallitus on yhtynyt edelleen siihen lopputulokseen ja niihin perusteluihin, jotka on tuotu esille ensivaiheen päätöksenteossa eli kunnanhallituksen kokouksessa 04.11.2013 270. Kunnanhallitus yhtyy edelleen oikaisuvaatimusta käsitellessään esittämiin perusteluihin. Kunnanhallitus pyytää Oulun hallinto-oikeutta huomioimaan nämä kunnanhallituksen kokouksessa 09.12.2013 316 esitetyt tarkemmat perustelut oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle ja luonnollisesti myös kunnanhallituksen kokouksen 04.11.2013 270 päätöksen perustelut myös perusteluina tässä kunnallisvalitusta koskevassa lausunnossa. Kunnanhallitus katsoo, että Vesa Tolosen kunnallisvalitus on perusteeton ja aiheeton eikä näe mitään perustetta miksi kunnanhallituksen 04.11.2013 270 tekemän päätöksen täytäntöönpano pitäisi kieltää. Kyseinen päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä eikä ole lainvastainen. Päätöstä tehtäessä on huomioitu hallinnossa noudatettavat kohtuullisuus- ja tarkoituksenmukaisuusperiaatteet. Päätös ei ole puutteellisesti valmisteltu tai perusteltu kuten Vesa Tolonen väittää. Päätös ei myöskään johtaisi kuntalaisten kannalta epäoikeudenmukaiseeen lopputulokseen. Kunnanhallitus viittaa edelleen samoihin perusteluihin, joihin kunnanhallituksn kokouksien 04.11.2013 270 ja 09.12.2013 316 päätökset perustuvat ja korostaa, että kunnanhallitus on käyttänyt sille kuuluvaa laajaa harkintavaltaa päätöksiä tehdessään. Asiasta päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan. Vesa Tolosen kunnallisvalituksessa mainitsema väite virheellisestä äänestyksestä kunnanjohtajan ehdotuksen ja Osmo Polvisen kannatetun pöydällejättämisehdotuksen välillä on virheellinen. Pöytäkirjan puhtaaksikirjoitusvaiheessa on tapahtunut valitettava virhe, joka on korjattu 10.02.2014 pöytäkirjaan hallintolain 8 luvun 51 :n 1 momentin mukaisena selvänä virheenä. Kokouksen kulku tulee esille korjatun pöytäkirjatekstin mukaisesti ja on vastannut todellista kokouksen kulkua. Kokouksen kulussa ei ole tapahtunut virhettä vaan ainoastaan pöytäkirjan puhtaaksikirjoitusvaiheessa, joka on siis korjattu myöhemmin (korjaus 10.02.2014, joka ilmoitetaan kunnanhallitukselle 17.02.2014 pidettävässä kokouksessa). Hallintolain 8 luvun 51 :n mukaisesti korjattu selvä virhe ei ole vaikuttanut päätökseen vaan päätös on sen mukainen kuin se kokouksen kulun mukaisestikin on ollut. Hallintolain 8 luvun 51 :n 1 momentin mukaan viranomaisen on korjattava päätöksessä oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe. Kuten aikaisemmin lausunnossa on todettu, kyseinen selvä virhe on peräisin pöytäkirjan puhtaaksikirjoitusvaiheesta. Hallintolain 8 luvun 53 :n 2 momentin mukaan jos korjattavaan päätökseen on haettu
oikaisua, muutosta tai siitä on vireillä erikseen säädetty menettely, korjaamisasian käsiteltäväksi ottamisesta on ilmoitettava ja siinä tehty päätös on toimitettava tälle viranomaiselle. Korjaamisasian käsittely ei vaikuta valitusajan tai muun määräajan kulumiseen. Pöytäkirjan tekstin korjaus on ilmoitettu Oulun hallinto-oikeudelle 12.02.2014 postitetulla otteella korjatusta pöytäkirjasta. Myös Vesa Toloselle on postitettu 12.02.2014 ote korjatusta pöytäkirjasta. Kunnanhallituksen päätös 09.12.2013 316 on ollut yleisesti nähtävänä ennalta ilmoitetun mukaisesti maanantaina 16.12.2013 kunnanviraston keskustoimistossa ja netissä kunnan kotisivuilla. Toinen pöytäkirjantarkastaja on tarkastanut ja allekirjoittanut pöytäkirjan perjantaina 13.12.2013. Myös kunnanhallituksen puheenjohtaja ja toinen pöytäkirjantarkastaja on lukenut pöytäkirjan perjantaina 13.12.2013, mutta kunnanhallituksen puheenjohtaja on jättänyt tällöin normaalista käytännöstä poiketen allekirjoittamatta pöytäkirjan. Kunnanhallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut syyksi, ettei allekirjoita pöytäkirjaa, liitteissä olevat mahdolliset puutteet/epäselvyydet. Toinen pöytäkirjantarkastaja on tarkastanut pöytäkirjan loppuun ja allekirjoittanut pöytäkirjan maanantaina 16.12.2013. Kunnanhallituksen puheenjohtaja on allekirjoittanut pöytäkirjan torstaina 19.12.2013. Pöytäkirjan liitteisiin ei ole tehty muutoksia perjantain 13.12.2013 ja 19.12.2013 välillä. Kuntalain 7 luvun 63 :n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Oikeuskäytännön mukaan (esim. KHO 28.08.1985 T 3585) valitusaika alkaa kulumaan vasta sen jälkeen kun pöytäkirja on tarkastettu, vaikka pöytäkirja olisi ollut yleisesti nähtävänä tätä aikaisemmin. Kyseisessä tapauksessa pöytäkirjasta on puuttunut kunnanhallituksen puheenjohtajan allekirjoitus ja näin ollen valitusajan voidaan katsoa alkaneen normaalista aikataulusta poikkeavasti. Vaikkakin pöytäkirja on ollut kahden pöytäkirjantarkastajan osalta tarkastettuna viimeistään maanantaina 16.12.2013 ja samaisena päivänä pöytäkirja on ollut nähtävänä yleisesti, ei valittaja Toloselle ole koitunut kunnanhallituksen puheenjohtajan allekirjoituksen puuttumisesta johtuen haittaa tai menetystä. Päin vastoin valitusaika on alkanut todellisuudessa myöhäisemmästä ajankohdasta ja näin ollen Vesa Tolosen kunnallisvalituksen toimittamisella on ollut myöhäisempi takaraja. Vesa Tolonen on toimittanut kunnallisvalituksen Oulun hallinto-oikeuteen määräajan sisällä ja näin ollen hän ei ole voinut kokea mitään oikeuden menetystä siitä johtuen, että kunnanhallituksen puheenjohtajan allekirjoitus on puuttunut pöytäkirjantarkastajien jo tarkastamasta pöytäkirjasta. Kunnanhallitus korostaa vielä uudestaan, että itse asiassa valitusaika on siirtynyt siten, että Tolosen kohdalla kunnallisvalituksen toimittamiselle on tullut myöhäisempi määräpäivä. Sotkamon kunta pyytää hylkäämään Vesa Tolosen editiovaatimuksen, koska Sotkamon kunta pitää vaatimusta perusteettomana. Sotkamon kunta viittaa
edelleen niihin perusteisiin, jotka kunnanhallitus on tuonut esille Tolosen oikaisuvaatimusta käsitellessään kokouksessa 09.12.2013 316. Kunnanhallitus ei näe perustetta Tolosen väitteelle, että kunnanhallituksen päätös pitäisi asettaa täytäntöönpanokieltoon. Kunnanhallitus viittaa edelleen aikaisemmin tässä lausunnossa mainittuihin perusteluihin. Kunnanhallitus ei näe perustetta Tolosen väitteelle, että päätöksen ennenaikainen täytäntöönpano vaarantaisi asianosaisten ja erityisesti kolmansien osapuolten taloudellista etua merkittävästi ja perusteettomasti. Päin vastoin kaupan toteutuminen mahdollistaa kaukolämmön energiamaksun alenemisen Sotkamossa määräajaksi. Kaupan toteuttamisella on vaikutusta myös Sotkamon kunnan talouden tasapainottamisen näkökulmasta. Sotkamon kunta pyytää hylkäämään Vesa Tolosen oikeudenkäyntikulujen korvaamisvaatimuksen. Tolosen väite, että oikeudenkäynti on aiheutunut viranomaisen virheestä on perusteeton. Päätökset on tehty oikein ja niissä ei ole sellaisia seikkoja, jotka tukisivat Tolosen väitettä siitä, että oikeudenkäynti olisi aiheutunut viranomaisen virheestä. Edellä mainituilla perusteluilla ja erityisesti myös kunnanhallituksen kokouksessa 09.12.2013 316 Tolosen oikaisuvaatimusta käsitellessään esittämillä perusteilla Sotkamon kunnanhallitus pyytää Oulun hallinto-oikeutta hylkäämään Vesa Tolosen kunnallisvalituksen kokonaisuudessaan kaikkien vaatimusten osalta perusteettomana ja aiheettomana. Lisäksi Sotkamon kunnanhallitus pyytää Oulun hallinto-oikeutta huomiomaan myös kunnanhallituksen kokouksen 04.11.2013 270 päätöksen ja perustelut eli ne seikat, jotka on tuotu esille ensivaiheen päätöksenteossa. Sotkamon kunnanhallitus pyytää Oulun hallinto-oikeutta varaamaan kunnanhallitukselle mahdollisuuden täydentää tarvittaessa myöhemmin lausuntoa ja/tai kirjallisia todisteita. Kunnanhallitus Päätös Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että Jarmo Huttunen ja Timo Hyvönen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksen tekoon, ja poistuivat kokouksesta. Otteet Oulun hallinto-oikeus, Isokatu 4, PL 189, 90101 Oulu Vesa Tolonen