JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ. Kauppakamari kouluttaa. Kauppakamariasiaa 5/2009 > 12.10. KAUPPAKAMARIN JÄSENTIEDOTE. Kansainvälisiä asioita. Muuta yritystietoa



Samankaltaiset tiedostot
Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

MUUTOSTURVA

Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Kiinteistöyhtymä Lehtinen Antti Päivi ja Turkia Veijo

Oppimistaidot ja työelämätietous IC Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

Tampere ASENNE, MENESTYS JA KANSAINVÄLISYYS AMK-PÄIVÄT 2015

Henkilöstörahaston perustaminen

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp

Apurahojen verotus. Fulbright Center

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI

Altian tulospalkkio 2014

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö Mariia Suominen Verohallinto

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Laki. henkilöstörahastolain muuttamisesta

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 REVENIO GROUP OYJ

Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : -

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto

Työelämän pelisäännöt

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle Eteran palkkahallintopäivä

Kansainvälinen henkilöverotus - Ulkomaan työskentelyn verotus. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet Edunvalvontaosasto

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin?

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS CRAMO OYJ

Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö. Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto

Vuorotteluvapaan, lomautuksen ja irtisanomisen vaikutus eläkkeeseen

Pohjoismainen verosopimus

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2018 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Sopimus koskee lomauttamista sekä toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen päättämistä

Yhteistyökumppanit maailmalta Wanha Satama Marjo Uotila. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Koulutusviennin arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulujen taloushallinnon seminaari

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2012

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

ALV:n verokantamuutokset ja kv. kaupan uudet säännökset Mika Jokinen Veroasiantuntija

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin?

Työmarkkinoiden kansainvälistyminen

Työsuhteen päättäminen

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

LIIKKUVUUSAVUSTUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola

Työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma

3. Edellisen tilikauden tuloslaskelma tai tuloslaskelman yhteenveto sekä tase.

YRITYS OY:N HENKILÖSTÖRAHASTO HR:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Koulutussuunnitelmalla veroetua yrityksen kehittämistoimintaan. Lainopillinen asiamies Atte Rytkönen

NIXU OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät Finlandia-talo

MERENKULKUALAN ULKOMAAN-

Virkamiesten lomauttaminen

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 SUOMEN HOIVATILAT OYJ

YHDEN YLITYÖN KÄSITTEESTÄ PAIKALLISESTI SOVITTAESSA HUOMIOON OTETTAVIA ASIOITA

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET

Tast Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA

Työntekomuodot ja työelämän sääntely

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

eq-konsernin palkitsemisperiaatteet

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula

HARMAA TALOUS JA ULKOMAINEN TYÖVOIMA. Erkki Laukkanen SAK:n työympäristöseminaari,

Kun ilmoitat avoimen työpaikan TE-toimistoon, kerro, oletko kiinnostunut rekrytoimaan palkkatuen avulla.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2014

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Palkka- ja palkkioselvitys 2013

Palkka- ja palkkioselvitys

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1

Eläkeasiat muutostilanteessa.

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

Transkriptio:

SISÄLTÖ Kauppakamari kouluttaa Koulutuskalenteri /loppusyksy 2009...3 JÄSENTIEDOTE 5/2009 > 12.10. KAUPPAKAMARIN JÄSENTIEDOTE Kauppakamariasiaa Pääkirjoitus...4 Rauman kauppakamari laati Taantuman toimintasuunnitelman yrityksille...4 12.11.2009 Millä keinoin ylös taantumasta?...4 UraStartti tulee taas 29.1.2009...4 Kauppakamarin syyskokous 7.12.2009...4 Kansainvälisiä asioita Terveisiä Shanghaista...5 Europa-portaali uudistui... 5-6 Tarvitsetko tietoa eri maiden tutkimusjärjestelmistä, ohjelmista ja tavoitteista?...6 Millaista innovaatiopolitiikkaa EU tarvitsee - osallistu konsultaatioon ja vaikuta...6 Komission ohjelma syksyllä 2009...6 Muuta yritystietoa Verotilimenettely käyttöön vuonna 2010...7 Työryhmä haluaa henkilöstörahastot laajemmin käyttöön yrityksissä... 7-8 Lakiasiat Suomessa työskentelevän ulkomaalaisen palkkatulon verotuksesta...8 Työsuhteen päättyminen lomautusaikana...9

YHTEYSTIEDOT Rauman Kauppakamari Valtakatu 2, 26100, Rauma Puhelin 02 822 1199 Faksi 02 822 1194 www.rauma.chamber.fi/ e-mail: etunimi.sukunimi@rauma.chamber.fi Toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo Puhelin 02 8221 396 GSM 0500 593 531 Koulutuspäällikkö Pirjo Koski-Hannula Puhelin 02 822 6985 GSM 040 5853 803 Projektipäällikkö KV-palvelut Maria Perrakoski Puhelin 02 822 1099 GSM 0400 745 380 Kansainvälistymisprojekti KV-palvelut Euroneuvontakeskus FI 656 palvelupiste Lakiasiantuntija VT Juha Manner Brander&Manner Oy Puhelin 02 8240 618 GSM 0400 828 940 E-mail: juha.manner@brander-manner.fi www.brander-manner.fi työoikeus yhtiöoikeus, yrityssaneeraus- ja konkurssiasiat juridinen ja liiketoimintakonsultointi Venäjälle, erityisesti Moskovan alueella sopimusoikeus Veroasiantuntija KTM Tapani Kulmala (KHT) Ernst & Young Oy Puhelin 02 0400 8378 377 700 5100 GSM 050 555 3888 e-mail: tapani.kulmala@fi.ey.com elinkeinoverotus arvonlisäverotus yritysjärjestelyt 2 Yritysasiantuntija KTM Jouko Tukkiniemi (KHT) Junitra Oy Puhelin 02 822 0219 GSM 0400 591 312 jouko.tukkiniemi@junitra.inet.fi yrityskaupat sukupolvenvaihdokset

Kauppakamari kouluttaa Connecting Business Kauppakamarin koulutuskalenteri / loppusyksy 2009 Kaikki koulutuskalenterin kurssiohjelmat löytyvät kauppakamarin sivuilta www.rauma.chamber.fi /Koulutus/Koulutuskalenteri viimeistään kuukautta ennen kurssipäivää. Tilaa kurssiesitteet suoraan sähköpostiisi os. kauppakamari@rauma.chamber.fi Kannattaa muistaa: Kauppakamari toteuttaa koulutuksia myös jäsenyritysten tilauksesta. Ota yhteyttä: Pirjo Koski-Hannula pirjo.koski-hannula@rauma.chamber.fi tai p. 02-8226 985, 040 58 53 803. Markkinointi 4.11. Digitaalinen markkinointi Googlessa Kuinka tavoittaa asiakkaat Googlen avulla tj. Jani Leppänen, Hakukoneyhtiö Vihtori Oy Taloushallinto 21.10. Ajankohtaista arvonlisäverotuksesta mm. verotilimenettely 1.1.2010 alkaen (vielä muutama paikka jäljellä) Manager Indirect Tax Johanna Holkeri-Kauppila, Deloitte & Touche Oy 20.11. Kansainvälisten palvelujen arvonlisäveromuutokset 1.1.2010 - KTM Karl-Johan Sigfrids, Certima Oy 24.11. Tilinpäätös ja veropäivä Tapani Kulmala, KTM, KHT, Ernst & Young Oy Osmo Valovirta, OTK, KTM, KHT, Ernst & Young Oy Pauli K. Mattila, OTT, varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari Tomi Viitala, KTT, osastopäällikkö, Keskuskauppakamari 9.12. Vuoden 2010 ennakkoperintä Aamukahvi kutsutilaisuudet kauppakamarin jäsenille (maksuttomia) 30.10. Hankkeet hanskaan projektit päätökseen! Kauppakamari kouluttaa Connecting Business!!! www.rauma.chamber.fi kauppakamari@rauma.chamber.fi 3

KAUPPAKAMARIASIAA Pääkirjoitus 5.10.2009 Toimitusjohtaja Heimo Ylitalo Rauman kauppakamarin palvelualojen valiokunnan puheenjohtaja Palvelualojen valiokunnassa on jo pitkään kannettu huolta erikoissairaanhoidon tilasta ja kehityssuunnasta Rauman aluesairaalan osalta. Toimintojen hiljalleen edennyt keskittäminen Satakunnan keskussairaalaan on samalla tarkoittanut vähittäistä aluesairaalan alasajoa. Erikoissairaanhoidon päivystyksen loppumisen takia on päivystyspotilaat pitänyt lähettää aina ensin keskussairaalaan, vaikka asianmukaisia hoitomahdollisuuksia ja vapaita resursseja olisi ollut seinän takanakin. Valiokuntamme on omalta osaltaan pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että erikoissairaanhoidon ongelmista ja kehityssuunnasta samoin kuin ajoittain liki absurdeista käytännön ongelmista tulisi päättäjille oikea mielikuva. Samalla on toivottu, että Rauman aluesairaalan tulevaisuuden suhteen syntyisi selkeä tahtotila suuntaan tai toiseen. Viime aikojen poliittiset päätökset Raumalla osoittavat, että laaja ja yksimielinen tahtotila aluesairaalan itsenäisen aseman ja tulevaisuuden puolesta on syntynyt. Sairaala on perustehtävänsä lisäksi myös merkittävä työllistäjä (n. 450 työpaikkaa). Sillä on myös heijastusvaikutuksensa terveydenhuoltoalan koulutukseen paikkakunnalla. Terveydenhuollon tasolla on paikkakunnalle myös suuri imago- ja kilpailukykyvaikutus. Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky 2009 -selvityksessä todetaan terveydenhuollon olevan viihtyisän ja turvallisen elinympäristön kanssa tärkeimpiä asioita, joihin olisi kiinnitettävä huomiota kehitettäessä alueen kilpailukykyä. Toivottavasti nyt tehdyt ratkaisut selkiyttävät Rauman aluesairaalan ja erikoissairaanhoidon tilannetta ja johtavat myös hyvään lopputulokseen varsinaisen substanssin eli laadukkaan ja kustannustehokkaan potilaiden hoidon suhteen. Tulossa on varmasti vaikeita neuvotteluja sairaanhoitopiirin kanssa työnjaosta ja kiinteistöstä, ym. Ääritilanteessa jouduttanee harkitsemaan myös sairaanhoitopiirin vaihtoa. Terveydenhuollon on muutenkin myllerryksessä. Peruspalveluministeri Paula Risikko esitti vastikään 40-60 sosiaali- ja terveyspiirin muodostamista, mikä tarkoittaisi käytännössä sairaanhoitopiirien lakkauttamista. Tähän malliin Rauman nyt valitsema linjakin sopisi hyvin. Sairaanhoitopiireissä on halua yhtiöittää/yksityistää toimintoja. Ulkoistus ja kilpailutus ovat arkipäivää. Yksityiset lääkäriasemat ovat osin ketjuuntuneet, jotkut laajentuneet myös sosiaalipuolelle. Reppufi rmat hoitavat laajalti lääkäripalvelujen työnvälitystä. Terveydenhuoltoala on siis varsin dynaamisessa vaiheessa ja varmasti ihan erinäköinen 5-10 vuoden kuluttua. Rauman kauppakamari laati Taantuman toimintasuunnitelman yrityksille Kauppakamari laati yritystyöryhmässä Taantuman toimintasuunnitelman yrityksille. Toimintasuunnitelmassa arvioidaan yleisiä toimintamalleja taantumassa. Varautuminen taantumaan on yrityksille paljon muutakin kuin pelkkää lomautusta ja kulujen vähentämistä. Se on vaihe, jolloin markkinaosuuksia ja asemia jaetaan uudelleen. Vahvat yritykset pyrkivät edelleen nostamaan asemiaan tulevaisuutta ajatellen ja yhteisökumppaneita mietitään eri näkökulmasta. Tärkeintä on kuitenkin pitää maksuvalmius kunnossa ja sopeuttaa toiminnan volyymi taantuman edellyttävälle tasolle. Osaavasta henkilöstä ja nykyisistä avainasiakkaista on syytä pitää kaikin keinoin kiinni. Mm. tällaisia ohjeita esitetään Rauman kauppakamarin Taantuman toimintasuunnitelmassa yrityksille. Kauppakamari arvioi, että varsinaisiin rahoitusvaikeuksiin joutuvia yrityksiä ei ole runsaasti, koska rahoituspohja monilla on vahva. Tärkeää on kuitenkin toimia niin, että taantuman vaikutukset yritystasolla jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Taantuman toimintasuunnitelma yrityksille löytyy tiedotteen sivuilta 10-11. 12.11.2009 Millä keinoin ylös taantumasta? Rauman kauppakamari järjestää yhdessä Sampo Pankin kanssa ajankohtaisen yritysjohdon kutsutilaisuuden Millä keinoin taantumasta ylös torstaina 12.11.2009, klo 15.00-17.30 Kurssikeskus Aarnkarissa Raumalla. Kahvitarjoilu alkaa klo 14.30. Tilaisuudessa puhuu mm Sampo Pankin pääekonomisti Lauri Uotila. Aiheina ovat lisäksi mm. eri valuuttojen (SEK, GBP, USD) ajankohtaiskatsaus ja vaikutukset. Lisätiedot Jaakko Hirvonsalo p. 0500-593 531. Kutsut jäsenille lähetetään myöhemmin. UraStartti tulee taas 29.1.2009 Suuren suosion saavuttanut kesätyötapahtuma UraStartti järjestetään kolmannen kerran perjantaina 29.1.2010 Äijänsuon Areenalla. Käytännön järjestelyistä huolehtii Rauman Nuorkauppakamari taustavoiminaan Sanomalehti Länsi-Suomi ja Rauman kauppakamari. Edelliseen UraStarttiin osallistui n. 50 yritystä ja kävijöitä oppilaitoksista oli n. 3000. Taloudellisen taantumankin aikana on tärkeää huolehtia kesätyömahdollisuuksien tarjonnasta nuorille ja vähintään jakaa tietoa tulevaisuuden työmahdollisuuksista Rauman seudulla. Tähän UraStartti tarjoaa hyvän mahdollisuuden. Toivomme, että UraStartti voi vakiinnuttaa paikkansa vuosittaisena tapahtumana, jota odotetaan sekä yrityksissä että oppilaitoksissa. Yhteystiedot: Rami Kurki projektipäällikkö 044-765 7561, Marko Montonen, myynti 040-828 9967(myynti@urastartti.fi ), Tommi Vainio, asiakaspalvelu 050 573 1509. Kauppakamarin syyskokous 7.12.2009 Kauppakamarin sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 7.12.09, klo 18.00 alkaen Eurajoen kunnantalolla. Esitelmävieraana on sisäministeri Anne Holmlund. Liite: Kokouskutsu 4

KANSAINVÄLISIÄ ASIOITA Terveisiä Shanghaista Rauman kauppakamari toteutti syyskuussa yrityskontaktimatkan Shanghain alueelle Kiinaan. Matkalle osallistui yhteensä 10 kauppakamarin jäsenyrityksen ja kauppakamarin edustajaa. Viimeistään tämän matkan aikana mukana olleiden silmät avautuivat näkemään Kiinan ja yleensä Aasian valtaisa potentiaali sekä kohdemarkkinana että kehittyneenä tavaran ja materiaalin tuottajana. Matkan parasta antia olivat useat yritysvierailut. Olimme tietoisesti valinneet vierailukohteiksi suomalaistaustaisia yrityksiä, jotka ovat toimineet jo muutamia vuosia Kiinassa. Yritykset ovat etabloituneet Kiinaan eri syistä, mutta kaikilla oli myös yhteinen nimittäjä; kasvava asiakaskunta Aasiassa. Käymiemme yritysten koot vaihtelivat suuresti. Saimme tutustua suomalaisten suurimpaan yksittäiseen investointiin Kiinassa, UPM Kymmene Changsun paperitehtaaseen johtaja Timo Johanssonin opastamana. Euralaisen Biolan Oy:n Suzhoussa sijaitseva tehdas taas puolestaan on hyvä esimerkki pk-yrityksen ennakkoluulottomasta ja kauaskantoisesta investoinnista. Tamperelainen hydrauliikkatuotteita valmistava Specma Hydraulics perusti tuotantoyksikön Shanghaihin, isojen asiakkaidensa naapuriin palvellakseen paremmin Kiinaan siirtynyttä asiakaskuntaansa. Rolls-Roycella on jo pitkä historia toimimisesta Kiinassa. Rolls-Roycen Shanghaihin vuonna 2005 perustama tehdas palvelee erityisesti kauppalaivoja rakentavia aasialaisia telakoita. Shanghaissa riittää yrityksiä joka lähtöön Yrityskontaktitietokannat apuna kansainvälisten liikekumppaneiden löytämisessä Kansainvälisiä yrityskontakteja Liiketoimintapörssistä Hakeeko yrityksenne kansainvälisiä liikekumppaneita? Etsittekö esimerkiksi jälleenmyyjää, alihankkijaa tai edustajaa? Enterprise Europe Networkin Liiketoimintapörssi tarjoaa kanavan kansainvälisten yrityskontaktien löytämiseen. Liiketoimintapörssistä voi myös selailla Suomeen saapuneita kaupallisia yritysyhteistyöpyyntöjä. Tervetuloa tutustumaan Teknologiapörssiin! Teknologiapörssi on jatkuvasti päivittyvä tietokanta, joka sisältää Enterprise Europe Networkin kautta yhteistyökumppaneita etsivien yritysten, tutkimuslaitosten ja yliopistojen yritysyhteistyöilmoitukset liittyen teknologiayhteistyöhön. Aiemmin Tekesin Teknologiapörssi -nimellä toiminut palvelu on siirtynyt vuoden 2009 alusta Yritys-Suomi -portaaliin. Teknologia- ja liiketoimintapörssit löydät http://www.yrityssuomi.fi /default. aspx?nodeid=16880 Europa-portaali uudistui Vesa Rosenqvist Rolls-Roycelta piti mielenkiintoisen esityksen yrityksen toiminnasta Aasiassa. EU:n Europa-portaalia (http://europa.eu) on viime kuukausien aikana virtaviivaistettu reippaalla otteella. Uudistukselle oli selvä tilaus, sillä monet käyttäjistä ovat pitäneet sivustoa monimutkaisena ja vaikeakäyttöisenä. Sivuista on nyt tehty entistä selkeämmät ja käyttäjäystävällisemmät. Aloitussivulla on kuusi teemaa, joista surffailija löytää hakemansa aiempaa huomattavasti helpommin: Asiakirjat ja julkaisut -osiosta http://europa.eu/documentation/index_ fi.htm on nopea pääsy EU:n julkaisuihin, lainsäädäntöihin ja tilastoihin. EU:n politiikka ja toiminta -osiossa http://europa.eu/policies-activities/ index_fi esitellään kaikki EU-politiikan alat selkeästi. EU-rahoitus ja -avustukset -osiossa http://europa.eu/policies-activities/ funding-grants/index_fi.htm on linkit sivuille, joissa kerrotaan EU-rahoituksesta käytännössä, luetellaan eri rahoitusohjelmat ja annetaan tietoja rahoituksen käytöstä eri EU-maissa. Shanghaissa riittää yrityksiä joka lähtöön Yrityskontaktitietokannat apuna kansainvälisten liikekumppaneiden löytämisessä. Tarjouskilpailut ja hankintasopimukset -osion nimi puhuu puolestaan http://europa.eu/policies-activities/tenders-contracts/index_fi.htm. 5

KANSAINVÄLISIÄ ASIOITA Kansainvälisiä asioita Ota yhteyttä Euroopan unioniin -osioon http://europa.eu/geninfo/mailbox/index_fi.htm on koottu kaikkien toimielinten hakemistot, joista etsijän on helppo löytää hakemansa toimintayksiköt ja henkilöt. Uutiskirjeitä ja muita tiedotteita voi tilata ja hakea EU:n toimielinten tiedotteet -osiosta http://europa.eu/documentation/order-publications/ newsletter/index_fi.htm. Kansalaisena EU:ssa -osiossa http://europa.eu/eu-life/index_fi.htm on tietoa mm. asumisesta, matkustamisesta ja yritystoiminnasta toisissa EU-maissa. Sivuston ylätasot ovat saatavilla kaikilla virallisilla EU-kielillä, ja uudistuksessa on kiinnitetty huomiota myös sivustolla käytettävään terminologiaan. Europa on 6 miljoonine sivuineen yksi maailman suurimmista sivustoista. Komission ohjelma syksyllä 2009 Komission alustava ohjelma syksyksi 2009 on lyöty lukkoon. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on saattaa loppuun nykyisen komission toimikaudella käynnistetyt laajat lainsäädäntöhankkeet ympäristö- ja energiapolitiikan, oikeus- ja sisäasioiden sekä talouspolitiikan alalla. Tarvitsetko tietoa eri maiden tutkimusjärjestelmistä, ohjelmista ja tavoitteista? ERAWATCH tarjoaa tietoa eri maiden tutkimuspolitiikoista, uusimmista uutisista, dokumenteista, eri maiden innovaatiojärjestelmistä, tutkimusohjelmista, tutkimusta rahoittavista organisaatioista, julkaisuista, tutkimuksen tilasta ja indikaattoreista. Lisätietoa http://cordis.europa.eu/erawatch/ Lähde: Suomen EU-T&K-sihteeristö Millaista innovaatiopolitiikkaa EU tarvitsee - osallistu konsultaatioon ja vaikuta Euroopan komissio hakee näkemyksiä siitä, millaisin toimin ja valinnoin Euroopasta rakennetaan menestyvä ja otollinen innovaatioympäristö. Konsultaation pohjaksi komissio on laatinut 12 kysymyksen patteriston, jolla haetaan vastauksia EU:n innovaatiopolitiikan kehityshaasteisiin. Vastauksia ja ideoita komissio hyödyntää EU:n uuden innovaatiosuunnitelman valmistelussa. Konsultaatiokierroksella kerätään myös tietoa innovaatiosuunnitelmasta laadittavaa vaikuttavuusarviointia varten. Lisäksi on huolehdittava EU:n toiminnan jatkuvuudesta komission vaihtuessa marraskuussa. Ympäristöpolitiikassa valmistaudutaan Kööpenhaminassa 7.-18. joulukuuta järjestettävään YK:n ilmastokonferenssiin. Komissio esittää syyskuun alkupuolella ilmastonmuutoksen taloudellisiin vaikutuksiin liittyviä ehdotuksia. Sen aiempia ehdotuksia teollisuuden päästöistä, päästökauppajärjestelmästä ja jäsenmaiden CO2-tavoitteista käsitellään syksyn aikana Euroopan parlamentissa. Syksyn mittaan tulee myös sarja laillista maahanmuuttoa sekä turvapaikkaoikeuden sääntelyä koskevia ehdotuksia. Tavoitteena on puuttua nykyisen järjestelmän epäkohtiin ja turvata maahanmuuttajille kohtuullinen toimeentulo kaikkialla EU:ssa. Talouspolitiikan alalla komissio esittää rahoituslaitosten valvontaa koskevia uudistusehdotuksia, joiden tuloksena on tarkoitus perustaa EU-tason fi nanssivalvojien järjestelmä ja järjestelmäriskikomitea. EU:n laajentumisen valmistelut etenevät lokakuussa laajentumisstrategian sekä Balkanin maiden ja Turkin edistymisraporttien julkistamisen myötä. EU:n tulevaisuuden kannalta tärkeä on myös Irlannissa 2. lokakuuta järjestettävä kansanäänestys Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä. Yksityiskohtaisempaa tietoa syksyn ohjelmasta on Ajankohtaista EU:ssa -tiedotteessa (http://ec.europa.eu/fi nland/news/agenda/commission/ index_fi.htm) Lähde: Euroopan komission Suomen-edustusto Vastausaikaa on 16.11.2009 asti. Osallistu, kommentoi, ideoi, - siten voit vaikuttaa EU:n innovaatiopolitiikan suuntaan! Lue lisää konsultaatiosta ja osallistumisesta komission innovaatiopolitiikkaa koskevilta sivuilta http://ec.europa.eu/enterprise/policies/innovation/ policy/future-policy/consultation_en.htm Lue myös aiempi uutinen EU:n innovaatiotoiminnan kehityssuunnitelmista http://www.tekes.fi /eu/fi n/ ajankohtaista/uutinen.asp?id=956 tästä Lähde: Suomen EU-T&K-sihteeristö 6

MUUTA YRITYSTIETOA Verotilimenettely käyttöön vuonna 2010 Vuoden 2010 alussa käyttöönotettava verotilimenettely muuttaa oma-aloitteisten verojen ilmoittamista, maksamista ja palauttamista. Uudistuksella yksinkertaistetaan nykyistä omaaloitteisten verojen ilmoittamis-, maksamis- ja palautusten hakumenettelyä. Verotilin avulla oma-aloitteisten verojen maksajat voivat vähentää palautukseen oikeuttavat veronsa maksuista ja saada verotus- ja maksutilanteestaan nykyistä paremman kokonaiskuvan. Verotilille kootaan tiedot mm. veronmaksajan oma-aloitteisiin veroihin kohdistuvista ilmoituksista, maksuista, palautuksista, koroista sekä myöhästymis- ja laiminlyöntimaksuista. Verotiliasiakkaat voivat verkkopalvelun kautta seurata tilinsä tapahtumia ja antaa kausiveroilmoituksen sähköisesti. Keskeiset muutokset siirryttäessä verotilimenettelyyn Verotilimenettelyyn siirryttäessä kausiveroilmoitus korvaa valvontailmoituksen kohdekaudesta 1/2010 alkaen. Vuoden 2009 tai sitä aikaisempien vuosien tiedot ilmoitetaan vielä valvontailmoituksella. Siirryttäessä kausiveroilmoittamiseen annetaan kohdekaudelta yksi veroilmoitus oma-aloitteista veroista, sillä kausiveroilmoitus korvaa valvontailmoituksen, alkutuottajan arvonlisäveroilmoituksen ja erillisen vakuutusmaksuveroilmoituksen. Lisäksi kausiveroilmoituksella ilmoitetaan: - arpajaisvero - ennakonpidätys puun myyntitulosta - ennakonpidätys osakeyhtiöltä, osuuskunnalta tai muulta yhteisöltä (työ- ja käyttökorvaukset) - ennakonpidätys koroista ja osuuksista - ennakonpidätys osingoista ja osuuspääoman koroista - lähdevero osingoista (rajoitetusti verovelvollisilta) - lähdevero koroista, rojalteista ja puun myyn titulosta (rajoitetusti verovelvollisilta) sekä lähdevero korkotulosta (yleisesti verovelvol lisilta) Sähköisessä muodossa annetun kausiveroilmoituksen määräpäivä on kuukauden 12. päivä ja jos ilmoitus annetaan paperisena sen määräpäivä on kuukauden 7. päivä. Verotiliin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia löytyy osoitteesta: http://www.vero.fi Työryhmä haluaa henkilöstörahastot laajemmin käyttöön yrityksissä Henkilöstörahastolakiuudistusta valmisteleva kolmikantainen työryhmä esittää uudistettavaksi henkilöstörahastolain. Ehdotuksiin sisältyy kolme keskeistä muutosehdotusta: Henkilöstörahastoon voisi voittopalkkioiden lisäksi siirtää myös tulospalkkiota, työntekijä voisi nostaa omaa rahasto-osuuttaan ilman viiden vuoden odotusaikaa ja lain soveltamisalaraja laskisi 30 työntekijän yrityksestä 10 työntekijän yritykseen. Nykyisin rahastoja on vain 57. Uudistuksen tavoitteena olisi nostaa henkilöstörahastot koko henkilöstön palkitsemisen todelliseksi vaihtoehdoksi niissäkin yrityksissä, joissa rahastoja ei tällä hetkellä ole, totesi työministeri Anni Sinnemäki mietinnön luovutustilaisuudessa 7.9.2009. Henkilöstörahastot ovat käyttökelpoinen tapa kannustaa koko yrityksen henkilöstöä. Näin voidaan palkita pitkällä tähtäimellä kaikkia hyvien tulosten tekijöitä, kaikilla tasoilla. Lisäksi henkilöstörahastojen vaikutus ulottuu koko kansantalouteen yhtenä suhdanteiden tasaajana, ministeri Sinnemäki jatkoi. Henkilöstörahastojen tarkoituksena on palkita koko henkilöstöä tavoitteiden saavuttamisesta sekä parantaa yrityksen tai viraston tuottavuutta, tuloksellisuutta ja kilpailukykyä. Henkilöstörahaston perustaminen on vapaaehtoista ja edellyttää työnantajan ja henkilöstön yhteisymmärrystä asiasta. Henkilöstö päättää rahaston perustamisesta ja työnantaja palkkiojärjestelmästä. Rahastojen toimivat perusratkaisut jäisivät esityksen mukaan ennalleen. Voimassa olevan lain mukaan henkilöstörahastoon voi siirtää vain voittopalkkiota, jotka määräytyvät yrityksen toiminnan kannattavuuden perusteella. Yritysten palkkiojärjestelmät perustuvat nykyisin kuitenkin suurimmalta osin muihin kriteereihin kuin voittoon. Työryhmä piti tätä yhtenä keskeisenä syynä sille, ettei rahastoja perusteta, ja olemassa olevia saatetaan lakkauttaa. Siksi työryhmä ehdotti tulospalkkioiden sisällyttämistä lain piiriin. Mikä tahansa tulospalkkio ei täyttäisi ehdotuksen kriteereitä. Laissa määriteltäisiin henkilöstörahastoerä, josta työnantaja päättäisi käytyään palkkion perusteista henkilöstön kanssa yt-neuvottelut, jonka tulisi koskea koko henkilöstöä ja jonka enimmäismäärä määräytyisi kaikille yhdenmukaisten periaatteiden mukaan. Henkilöstörahastoerä voisi määräytyä myös henkilökohtaisena osuutena, jos sen määräytymisperusteet täyttävät edellä kuvat kriteerit. Näin rahastojen kollektiivinen luonne säilyisi. Voimassa oleva laki sallii jo tulospalkkioiden siirtämisen henkilöstörahastoon valtiotyönantajan osalta. Lisäksi rahastoon voitaisiin maksaa erityinen henkilöstörahastoerän lisäosa, jos se koskee koko yrityksen henkilöstöä tai selvästi organisaation tiettyä osaa. Siirrettävä erä voisi olla vuodessa enintään yhden kuukauden palkka. Palkkiojärjestelmien yhtenä keskeisenä tavoitteena on kannustavuus ja sitouttaminen. Kasvava osa työsuhteista kestää nykyään alle viisi vuotta. Voimassa olevan lain mukaan työntekijä ei saa nostaa osuuksiaan rahastosta ennen kuin hänen jäsenyytensä on kestänyt vähintään viisi vuotta. Tämän vuoksi suuri osa työntekijöistä saa osuutensa rahastosta vasta työsuhteensa päättyessä. Työryhmä esittää, että työntekijän rahasto-osuudesta siirrettäisiin nostettavissa olevaan osaan vuosittain enintään 15 %, kuten voimassaolevan lainkin mukaan, mutta viiden vuoden odotusaika ehdotetaan poistettavaksi. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että henkilöt, joiden työsuhde päättyy taloudellisen ja tuotannollisin perustein tapahtuneen irtisanomisen johdosta, voisivat nostaa rahasto-osuutensa haluamansa suuruisina erinä työsuhteen päättymistä seuraavina neljänä vuotena. Työryhmän mielestä ei ole syytä rajata merkittävää osaa suomalaisista yrityksistä henkilöstörahastojen ulkopuolelle 30 työntekijän soveltamisrajan kautta. Toisaalta rahaston toiminta edellyttäisi kuitenkin vähintään 10 työntekijää, jotta rahastoja on tarkoituksenmukaista perustaa mm. niistä aiheutuvien hoitokulujen vuoksi. Kuntasektorilla ei sovelleta voimassa olevaa henkilöstörahastoa eikä työryhmän muistiossakaan lain soveltamisalaa ehdoteta laajennettavaksi kuntien virastoihin ja laitoksiin. Työryhmä katsoi, ettei sillä ollut riittävää asiantuntijaedustusta tehdä asiasta ehdotusta ja, että asiaa tulee selvittää lain jatkovalmistelun yhteydessä. 7

MUUTA YRITYSTIETOA Henkilöstörahasto ei olisi edelleenkään verovelvollinen, ja jäsenen henkilöstörahastosta nostamia eriä verotettaisiin sinä vuonna, jona nosto tapahtuu. Jäsen maksaisi 80 %:n osalta ansiotuloveroa ja 20 %:n osuus nostettavista varoista jätettäisiin verottamatta. Voimassa olevien lakien mukaan työnantajan henkilöstörahastoon maksamista palkkiosta ei suoriteta sosiaalivakuutusmaksuja eivätkä rahastoon maksettavat erät kerrytä sosiaaliturvaa. Sosiaalivakuutusmaksoja koskevat perusratkaisut jäisivät ennalleen. Koska vuosittainen nostettavissa oleva osuus voitaisiin edelleen nostaa myös käteisenä, jos palkkiojärjestelmä sen sallii, työryhmä ehdottaa, että käteisenä nostetut tulospalkkiot kartuttaisivat myös ansiosidonnaisia sosiaalietuuksia, kuten ne muutenkin tekevät. Työryhmän ehdotus on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön alaisessa kolmikantaisessa työryhmässä, jossa olivat edustettuina työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi palkansaajia edustavat keskeiset työmarkkinakeskusjärjestöt, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät ry. ja Valtion työmarkkinalaitos. Ehdotus on muutoin yksimielinen, mutta siihen liittyy Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:n eriävä mielipide. Lisätiedot hallitusneuvos Raila Kangasperko, puh. 010 60 49835 tai 050 396 0201 hallitussihteeri Jan Hjelt, puh. 010 60 48940 http://www.edilex.fi /uutiset LAKIASIAT Suomessa työskentelevän ulkomaalaisen palkkatulon verotuksesta Yleinen verovelvollisuus Suomessa työskentelevän ulkomaalaisen verotus määräytyy tuloverolain perusteella sen mukaan, pidetäänkö häntä yleisesti vai rajoitetusti verovelvollisena. Yleinen verovelvollisuus on sidoksissa siihen, asuuko henkilö verovuonna Suomessa. Henkilöä pidetään Suomessa asuvana, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän jatkuvasti oleskelee Suomessa yli kuuden kuukauden ajan. Yleisesti verovelvollinen maksaa lähtökohtaisesti veroa Suomeen kaikista tuloistaan. Yleisesti verovelvollisen ulkomaan kansalaisen Suomessa tekemästä työstä maksettua palkkatuloa verotetaan progressiivisesti kuten suomalaisenkin palkkatuloa. Suomella on voimassa verosopimus yli 70 valtion kanssa. Verosopimus voi rajoittaa valtion sisäisen lainsäädännön mukaista verotusoikeutta. Työskentelyvaltiolla on verosopimusten mukaan lähtökohtaisesti verotusoikeus palkkatuloon. Verosopimusten ns. mekaanikkosääntö voi kuitenkin estää työskentelyvaltion verotusoikeuden seuraavilla edellytyksillä: Työntekijä oleskelee työskentelyvaltiossa yhteensä enintään 183 päivää verosopimuksesta riippuen joko 12 peräkkäisen kuukauden, kalenterivuoden tai verovuoden aikana ja Työnantaja, joka maksaa hyvityksen tai jonka puolesta se maksetaan, ei asu työskentelyvaltiossa ja Hyvityksellä ei rasiteta ulkomaisen työnantajan työskentelyvaltiossa olevaa kiinteää toimipaikkaa. Esimerkki: Kiinalainen työntekijä tulee Suomeen suomalaisen työnantajan palvelukseen yhteensä yli kuudeksi kuukaudeksi mutta työskentely alkaa kesken vuotta siten, että kumpanakaan vuonna 183 päivää ei täyty. Kiinan verosopimuksessa 183 päivää on sidottu kalenterivuoteen, joten Suomella ei ole verotusoikeutta työntekijän Suomesta saamaan palkkatuloon. Rajoitettu verovelvollisuus Ulkomaan kansalainen on Suomessa rajoitetusti verovelvollinen, jos hänellä ei ole Suomessa varsinaista asuntoa ja kotia eikä oleskele täällä yli kuutta kuukautta. Rajoitetusti verovelvollinen maksaa veroa Suomeen vain Suomesta saadusta palkkatulosta. Palkkatulo on Suomesta saatua, jos työ tehdään pääasiallisesti Suomessa täällä olevan työnantajan tai toimeksiantajan lukuun. Jos työnantaja ei ole Suomesta eikä ulkomaisella työnantajalla ole kiinteää toimipaikkaa Suomessa, ansiotuloa alle kuuden kuukauden työskentelystä ei veroteta Suomessa. Jos esimerkiksi suomalaisen yhtiön ulkomaisen tytäryhtiön työntekijä tulee Suomeen kahden kuukauden työmatkalle ja työ Suomessa tehdään ulkomailla sijaitsevan työnantajayhtiön lukuun, Suomi ei verota työmatkan ajalta ansaittua palkkatuloa. Poikkeuksen muodostavat tietyistä valtioista tulleet vuokratut työntekijät. Rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saatua ansiotuloa verotetaan lähdeverolain mukaan. Lähdevero palkasta on 35 %, ja työnantaja saa ennen lähdeveron perimistä vähentää palkasta 510 /kk tai 17 /pv, jos siitä on merkintä lähdeverokortissa. Jos EU/ ETA-kansalaisen Suomen tulot ovat vähintään 75 % hänen vuoden ansiotuloistaan, hän voi jälkikäteen vaatia progressiivista verotusta lähdeverotuksen sijaan. Ulkomainen avainhenkilö Suomeen yli kuudeksi kuukaudeksi tuleva ulkomaalainen voi maksaa ansiotuloistaan progressiivisen veron sijaan 35 % suuruista lähdeveroa avainhenkilöiden lähdeverolain perusteella. Soveltaminen edellyttää seuraavien ehtojen täyttymistä: henkilö tulee yleisesti verovelvolliseksi Suomessa koko työskentelyn ajaksi, rahapalkka tästä työstä on vähintään 5 800 euroa kuukaudessa koko työskentelyn ajan, henkilö työskentelee erityisasiantuntemusta edellyttävissä tehtävissä, hän ei ole Suomen kansalainen eikä hän ole ollut Suomessa yleisesti verovelvollinen työskentelyn alkamisvuotta edeltäneiden viiden kalenterivuoden aikana. Palkkavaatimusta ei sovelleta opetus- tai tutkimustoimintaa Suomessa olevassa ylemmässä opetuslaitoksessa harjoittavaan henkilöön. Edun voi saada verokorttimerkinnän perusteella enintään työskentelyn 48 ensimmäiseltä kuukaudelta ja 24 kuukaudelta, jos työskentely alkoi ennen 1.1.2007. 8

LAKIASIAT Työsuhteen päättyminen lomautusaikana Irtisanomisperusteet Työntekijä voidaan lomautusaikana irtisanoa samoin perustein kuin työsuhteen aikana yleensäkin. Myös irtisanomisajat määräytyvät normaaleilla perusteilla eli työsuhteen keston mukaan. Lomautusaika luetaan työsuhteen kestoon mukaan. Työnantaja on siis velvollinen noudattamaan irtisanomisaikaansa työsuhdetta päättäessään ja on myös velvollinen maksamaan työntekijälle irtisanomisajan palkkaa, jos hän irtisanoo työsopimuksen päättymään lomautusaikana. Jos työnantaja on ollut lain tai sopimuksen mukaan velvollinen noudattamaan pidempää kuin 14 päivän lomautusilmoitusaikaa, saa työnantaja vähentää irtisanomisajan palkasta 14 päivän palkan. Tällainen velvollisuus noudattaa pidempää lomautusilmoitusaikaa voi yleensä seurata työehtosopimuksesta. Esimerkki 1 Työnantaja on lomauttanut työntekijän työehtosopimuksen mukaisella 30 päivän lomautusilmoitusajalla. Irtisanoessaan työntekijän, se saa vähentää noudattamastaan irtisanomisajasta 14 päivää. Esimerkki 2 Työnantaja on lomauttanut työntekijän noudattaen lain mukaista 14 päivän ilmoitusaikaa. Irtisanoessaan työntekijän, on työnantajan noudatettava koko irtisanomisaikaansa, eikä siitä saa vähentää lomautusilmoitusaikaa. Työnantaja on velvollinen maksamaan lomautusaikana irtisanomalleen työntekijälle myös lomakorvauksen irtisanomisajalta, vaikka työntekijä olisi koko irtisanomisajan lomautettuna. Työntekijän irtisanoutumisoikeus Työntekijä on oikeutettu irtisanomaan työsopimuksensa lomautusaikana ilman irtisanomisaikaa. Sama oikeus koskee sekä määräaikaista että toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta. Työntekijän lomautuksenaikainen irtisanomisoikeus on riippumaton lomautuksen perusteesta, sen toteuttamistavasta tai kestosta kuin työsopimuksen kestoajasta. Näin ollen työntekijä voi käyttää erityistä irtisanoutumisoikeuttaan myös tilanteessa, jossa lomautus on vain osittainen (työaikaa lyhentäen toteutettu) tai työntekijän työsopimus olisi määräaikainen. Työntekijällä ei ole oikeutta työsopimuksensa irtisanomiseen ilman irtisanomisaikaa seitsemän päivän aikana ennen työhön palaamista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun työnantaja on toistaiseksi voimassa olevan lomautuksen osalta antanut työntekijälle lomautuksen päättymisilmoituksen, erityinen irtisanoutumisoikeus lakkaa. Myöskään määräaikaisen lomautuksen kyseessä ollessa, erityistä irtisanoutumisoikeutta ei saa käyttää viimeisten seitsemän päivän aikana. Määräaikaista työsopimusta ei tällaisessa tilanteessa voi enää lainkaan irtisanoa, sillä erityinen irtisanomisoikeus lomautuksen perusteella ei enää tänä aikana ole voimassa. Työntekijällä ei ole oikeutta irtisanomisajan palkkaan irtisanoutuessaan lomautusaikana, paitsi silloin, kun lomautus on keskeytyksittä jatkunut yli 200 kalenteripäivää. Työntekijällä on tällöin irtisanoutumisoikeutensa lisäksi oikeus työnantajan noudattamaan pidempään irtisanomisajan palkkaan, jos hän irtisanoo työsopimuksensa päättymään lomautuksen kestettyä yhtäjaksoisesti vähintään 200 kalenteripäivää. Yhdenjaksoisuutta ei keskeytä lomautuksen aikana pidetty vuosiloma tai lain kiertämiseksi tarkoitettu lyhytaikainen työ. Työntekijällä on lisäksi oikeus työllistymisohjelmaan ja sen mukanaan tuomaan työllistymisohjelmalisään, jos työssäoloaika on ollut vähintään kolme vuotta. Työntekijällä on oikeus saada pitää lomansa lomautuksesta huolimatta. Työnantaja voi määrätä työntekijän kesälomalle kesälomakauden aikana kuukauden ilmoitusaikaa noudattaen, vaikka työntekijä olisi lomautettuna ja irtisanomisajalla. Näin ollen lomautus, irtisanomisaika ja vuosiloma voivat siis kulua samanaikaisesti. Henkilökohtainen ilmoitus Työsopimuksen päättämisilmoitus on toimitettava työntekijälle henkilökohtaisesti. Näyttövelvollisuus päättämisen toimittamisesta on irtisanovalla sopijapuolella. Tavallisesti työsuhteen päättämisilmoitukseen otetaan työntekijän allekirjoitus tiedoksisaannin vakuudeksi. Henkilökohtainen ilmoitus ei ole aina mahdollinen ja tämän vuoksi ilmoitus voidaan toimittaa kirjeitse tai sähköisesti. Ilmoituksen katsotaan tulleen vastaanottajan tietoon viimeistään seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun ilmoitus on lähetetty. Postin ohella voidaan käyttää sähköisiä viestimiä. Tällä tarkoitetaan telekopiota ja telepalvelua, kuten sähköistä lomaketta ja sähköpostia sekä muuta luotettavaa, sähköiseen tekniikkaan perustuvaa menetelmää. Irtisanomista ei tulisi toimittaa matkapuhelimeen tekstiviestinä, koska viesti saatetaan poistaa teleoperaattorin sanomanvälityskeskuksesta esimerkiksi vastaanottajan lomamatkan aikana ennen kuin vastaanottaja on ehtinyt sen lukea. Jos ilmoitus toimitetaan sähköpostilla taikka muutoin niin, että ilmoituksen toimittaja jättää ilmoituksen esimerkiksi postin tai teleoperaattorin toimesta vastaanottajalle toimitettavaksi, ilmoitus katsotaan vastaanotetuksi seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun se on lähetetty. Kirjettä käytettäessä määräaika lasketaan siitä, kun ilmoitus on annettu postin kuljetettavaksi. Sähköisesti lähetetyistä ilmoituksista lähetystiedot tallentuvat automaattisen tietojenkäsittelyn ja teleliikenteen järjestelmiin. Mikäli työntekijä on lain tai sopimuksen mukaisella vuosilomallaan taikka työajan tasaamiseksi annetulla vähintään kahden viikon pituisella vapaalla, katsotaan kirjeitse taikka sähköisesti lähetetty päättäminen toimitetuksi kuitenkin aikaisintaan loman tai vapaan päättymistä seuraavana päivänä. Toisin sanoen irtisanomisaika alkaa kulua vasta loman tai vapaan päätyttyä. Pitempi tiedoksiantoaika ei koske muita kuin edellä mainittuja poissaoloja. Vaikka työntekijä olisikin tässä tarkoitetulla vapaalla, henkilökohtaisesti toimitetun päättämisilmoituksen katsotaan tulleen hänen tietoonsa heti. Näin ollen, jos työntekijä tavoitetaan puhelimitse vapaan tai loman aikana, alkaa irtisanomisaika kulua välittömästi. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä viivytyksettä ilmoitettava tälle kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä sekä ne hänen tiedossaan olevat irtisanomisen tai purkamisen perusteena olevat tosiasiat, joiden perusteella työsopimus on päätetty. Tarkoituksena on, että todelliset päättämisperusteet esitetään jo päättämistilanteessa, eikä vasta myöhemmin esimerkiksi mahdollisen oikeudenkäynnin aikana. Helsingin kauppakamarin veroasiamies Pekka Virtamo 9

Lähteet: ISM ja EU:n komissio LAKIASIAT Torju taantumaa, mutta valmistaudu tulevaan Taantuman toimintasuunnitelma Taantuman ajan toimintaa varten on hyvä tarkistaa, että kaikkia yritykseen kohdistuvat riskit ja uhat ja mahdollisuudet tulee tarkistettua. Toisaalta taantumakin loppuu aikanaan ja siinä vaiheessa yrityksen pitää olla hyvässä valmiudessa Euroalueen ja USA:n suhdanteet Teollisuuden suhdanneindikaattorit 65 60 55 50 45 40 35 USA ast.vas. Euroalue (ast. oik.) 30 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 10 0-10 -20-30 -40 Yleistä strategiasta Torju taantumaa vahvalla johtajuudella, päättäväisyydellä ja positiivisuudella Arvioi haluatko selvitä läpi taantumasta vain työllistämällä henkilöstöä vai onko tuloksen teko tärkeämpää. Maksuvalmiuden säilyttäminen on kaikkein tärkeintä Arvioi taantuman syvyyttä alallasi ja sitä miten se kehittyy (kuluttajien luottamus, tarjousten määrä jne). Arvioi karkeasti miten yrityksesi liikevaihto kehittyy ( esim -20%), Valitse strategiasi oikein ja arvioi seuraavia 11 asiaa 1. Markkinointi ja asiakkaat Varmista nykyisten avainasiakkaiden hyvä hoito ja asiakasuskollisuuden lisääminen Harkitse markkinoinnin/myyntivoiman kasvattamista nykyisille ja mahdollisille uusille asiakkaille Kartoita markkinoiden ja toimintojen laajentaminen : a) kotipaikan markkinat b) kotimaan markkinat c) maanosanmarkkinat d) globaalit markkinat Suunnittele aktiivisti kansainvälistymistä ja verkottumista Tutki ovatko toimialasi markkinointi- tai jakelukanavat muuttumassa/muuttuneet ja miten esim sähköinen markkinointi ja internet vaikuttavat alalla. 2.Kilpailutilanne Analysoi yrityksesi kilpailuasemaa taantuman aikana: vahvuuksia ja heikkouksia ja voitko niihin vaikuttaa Arvioi miten kilpailijasi todennäköisesti reagoivat Toimialasi markkina-asetelmat muuttuvat varmasti laman seurauksena 3.Toiminnan kehittäminen ja uhat Tunnista yritykseesi ja toimialaasi kohdistuvat merkittävimmät uhkatekijät ja mieti miten niihin voit varautua ja suojautua. Tunnista yrityksesi ydinosaaminen, karsi muu toiminta minimiin kustannussäästöjä Kehitä ja suojaa ydinosaaminen sekä varmista kustannustehokkuus asiakkaan näkökulmasta ilman, että laatu kärsii. Etsi uusia yhteistyökumppaneita tai kehitä nykyisten yhteistyötä Mieti myös tuoko taantuma uusia mahdollisuuksia yrityksellesi Varmista, että tärkeimpien yhteistyökumppaniesi rahoitusperusta on kunnossa 4.Rahoituksellisen perustan turvaaminen Pidä lidviteetti kunnossa Varmista rahoittajien luottamus kertomalla avoimesti yrityksesi tilanteesta Arvioi asiakkaita/tavarantoimittajia kriittisesti. Suuri asiakasvelka on riski. Avaintoimittajat ovat yhtä tärkeitä. Arvioi luottoriskiä erityisesti kohteissa, jotka ovat marginaalisia Kassavirtaennuste pitää tehdä viikoittain ja kuukausittain sekä kassavarat hallita Käteisvarat ovat avain taantumasta selviytymiseen. Lyhennä laskujen maksuehtoja, jos mahdollista Luottovakuuta asiakkaat, jos se on järkevää Järjestä lainat uudelleen : esim. lyhennysten siirto. Kartoita lainatarve tai tukirahoitustarve Varmista, että saat rahoitusta vaihtoehtoisilta rahoittajilta 5.Kustannusrakenteen sopeuttaminen muuttuneeseen tilanteeseen Varmista toiminnan sopeuttaminen oikean kokoiseksi nykyisessä markkinatilanteessa Tarkista kustannukset huolellisesti, jonka myötä on mahdollista karsia kaikki ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavat kulut pois. Taantuman aikana raaka-aineiden, materiaalien ja energian hinnat laskevat/muuttuvat runsaasti. Käytä nämä mahdollisuudet hyväksesi Tutki voiko varastossa olevan tavaraa vähentää. Tarkista hankintojen ( materiaalit, raaka-aineet, valmiit tuotteet) kustannukset 10

6.Investoinnit,tuotekehitys,yritysostot Keskity investoinneissa ja tuotekehityksessä ydintoiminnan kehittämiseen ja pohdi lisäinvestointien tekemistä, joka tuottaa asiakkaalle lisäarvoa Mikäli mahdollista investoi osaaviin ihmisiin, sillä taantuma ei jatku ikuisesti ja osaavista henkilöistä tulee kova kilpailu Investoi tuotekehitykseen ja tuotantoteknologiaan, sillä ne kantavat hedelmää taantuman jälkeen Vahvat yritykset kasvattavat taantuman aikana voimaansa, markkinaosuuttaan ostamalla muita yrityksiä ja muutoinkin laajentamalla markkinoitaan. 7.Henkilöstö LAKIASIAT Sopeuta henkilöstön määrä nykyisen toiminnan volyymiin. Säilytä ja pidä kiinni avainhenkilöistä ja osaamisesta yrityksessä. Lomautus tai työajan lyhennykset antavat aikaa miettiä henkilöstön määrää ja laatua. Osaavaa työvoimaa tarvitaan tulevina vuosina runsaasti, sillä työvoiman määrä vähenee Suomessa. Henkilöstö on tulevaisuuden kilpailutekijä yrityksissä! Tarjoa taantumankin aikana nuorille kesätyö-, harjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja. 8.Ajantasalla taantumassa 9.Vältä virheitä Reagointinopeus on noussut yhä kriittisemmäksi tekijäksi. Varmista, että markkinatiedot ovat tuoreita ja oikeita, jotta yrityksesi päätökset olisivat hyviä. Meneillään olevan tilanteen jatkuva kartoitus ja tulevaisuuden ennakointi sekä siihen varautuminen ovat tärkeitä. Verkoston sisällä kannattaa panostaa keskinäisen informaation jakamiseen Hanki oikeaa tietoa taantuman vaikutuksesta ja tilanteesta toimialallasi myös kansainvälisesti. Riittämätön ymmärrys taantumasta on yleisin virhe. Varmista, että johto valmistautuu ja sitoutuu taantuman vaatimaan toimintasuunnitelmaan ja informoi jatkuvasti koko henkilöstöä Ihmisten huomiotta jättäminen on yleinen ongelma. Työntekijöiden sitoutuminen on aivan välttämätöntä ja se on myös merkittävä voimavara. Aseta prioriteetit ja aikataulu oikein. Yleinen virhe on, että ei ymmärretä toimintojen tukevan toinen toisiaan. 10.Taantuman tuomat toimialamuutokset 11.Yrityksen strategia ajantasalle Mieti mitä muutoksia taantuma on jo tuonut toimialallesi ja mitkä muutokset tai vähennykset saattavat jäädä pysyviksi Todennäköistä on, että taantuma muuttaa toimialoja, toimintatapoja, yritysrakenteita, kilpailutilanteita, hankintalähteitä jne. Selvitä miten yrityksesi asemoituu näihin. Taantuma jakaa joka tapauksessa yritykset voittajiin ja häviäjiin Mieti mitä hyötyä/lisäarvoa tuotamme asiakkaille? Miten erotumme kilpailijoistamme? Arvioi uudelleen liiketoimintamallisi? Taantuman jälkeeen een Lähteitä: Nykyisenkaltaisen taantuman sanotaan toistuvan noin kerran vuosisadassa. Mitoittamalla toimenpiteet tilanteen edellyttämällä vakavuudella, edellytykset menestymiseen ovat myös taantuman jälkeen. (Toim.joht. Martti Mäenpää Teknologia teollisuus ry) Harvard Business Review (David Rhodes,Daniel Stelter) Actional Oy (Heikki Luoma) Ernst&Young(tutkimus) Teknologiateollisuus ry Rauman kauppakamarin hallituksen työryhmä: Pasi Lehtinen, Heikki Marva, Kari Sallinen, Pertti Suominen, Jorma Sieviläinen 11

Rauman Offsetpaino Oy 10.2009