EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 901 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO Arviointi toimista, jotka ESPANJA, RANSKA, MALTA, ALANKOMAAT ja SLOVENIA ovat toteuttaneet neuvoston 21. kesäkuuta 2013 antamien suositusten johdosta julkisen talouden liiallisen alijäämän tilanteen lopettamiseksi, ja toimista, jotka BELGIA on toteuttanut neuvoston 21. kesäkuuta 2013 antaman vaatimuksia sisältävän päätöksen johdosta FI FI
LIITE: TOTEUTETTUJEN TOIMIEN ARVIOINTI MAITTAIN 1. BELGIA Alustavan talousarviosuunnitelman mukaan vuoden 2013 rahoitusasema jää alle alijäämälle asetetun viitearvon, joka on 3 prosenttia suhteessa BKT:hen. Komission syksyn 2013 talousennusteen mukaan julkisen talouden alijäämän odotetaan olevan hieman yli 2,7 prosenttia suhteessa BKT:hen, mikä asetettiin tavoitteeksi 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetussa, toimenpidevaatimuksia sisältävässä neuvoston päätöksessä. Toimenpidevaatimuksia sisältävän neuvoston päätöksen hyväksymisajankohtana julkisen talouden toimien arvioitiin olevan ¾ prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2013. Kyseisen päätöksen jälkeen niin liittovaltiotason kuin alempien hallintotasojenkin yksiköt ovat toteuttaneet uusia toimenpiteitä pitääkseen talousarvionsa kurissa. Tämänhetkisten ennusteiden mukaan julkisen talouden toimien arvioidaan olevan 0,8 prosenttia suhteessa BKT:hen. Kun otetaan huomioon potentiaalista kasvua koskevan ennusteen tarkistaminen alaspäin neuvoston päätöksen hyväksymisajankohdan jälkeen ja tulovajeet neuvoston päätöksen taustalla oleviin ennusteisiin verrattuna ja tehdään niitä vastaavat korjaukset, rakenteellisen elpymisen odotetaan olevan 1 prosentti suhteessa BKT:hen. Tämä vastaa neuvoston asettamaa elvytysvaatimusta, joka on 1 prosentti suhteessa BKT:hen. Tämän vuoksi voidaan katsoa, että Belgia on toteuttanut tuloksellisia toimia neuvoston 21 päivänä kesäkuuta 2013 antaman päätöksen mukaisesti. Tätä päätelmää tukee alhaalta ylös -tarkastelu, jossa arvioidaan julkisen talouden lisätoimien suuruutta vuonna 2013 tulopuolella toteutettujen päätösperäisten toimenpiteiden ja hallituksen valvoman menokehityksen perusteella 1 ja verrataan perusskenaarion ja komission syksyn talousennusteen tilannetta. Tarkastelu osoittaa, että Belgia on toteuttanut vuotta 2013 varten lisätoimenpiteitä, jotka ovat noin ¼ prosenttia suhteessa BKT:hen. Se vastaa toimenpiteiden määrää, joka arvioitiin välttämättömäksi, jotta neuvoston päätöksessä esitetty rakenteellinen tavoite voidaan saavuttaa. 2. ESPANJA Komission syksyn 2013 talousennusteen mukaan julkisen sektorin alijäämä vähenee siten, että se on 6,8 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2013 (6,5 prosenttia, jos ei oteta lukuun finanssisektorin ohjelman puitteissa toteutettua pankkien pääomittamista), mikä on neuvoston 21 päivänä kesäkuuta 2013 suosittamaa tavoitetta enemmän. Sen odotetaan laskevan vuonna 2014 edelleen 5,9 prosenttiin suhteessa BKT:hen, mikä on niukasti neuvoston suosittamaa tavoitetta enemmän. Rakenteellisen rahoitusaseman, joka on korjattu potentiaalisen tuotannon kasvun tarkistuksilla ja satunnaisilla tuloilla/menoilla, vastaava koheneminen ei saavuta neuvoston suositusta erityisesti vuonna 2014. Alhaalta ylös -tarkastelussa arvioidaan julkisen talouden toimien kokoa vuonna 2013 hallituksen valvonnassa tulopuolella toteutettujen päätösperäisten toimenpiteiden ja menokehityksen perusteella neuvoston suosituksen ja komission syksyn 2013 talousennusteen taustalla olevan perusskenaarion mukaan. Tämän tarkastelun mukaan vuonna 2013 ei toteutettu vakauttamiseen tähtääviä lisätoimenpiteitä, jotka katsottiin tarpeellisiksi liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä annetussa suosituksessa esitettyjen rakenteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Vuotta 2014 koskevien julkisen talouden toimien alhaalta ylös -arvio on noin 1¾ prosenttia suhteessa BKT:hen, mikä jää liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä annetussa suosituksessa esitettyjen 1 Tässä ei oteta huomioon työttömyysavustuksia, jotka liittyvät työttömien määrän kehitykseen, eikä korko- ja valuuttakurssimuutoksiin perustuvia korkomenojen muutoksia. 2
rakenteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavan tason alle. Näin ollen vaikuttaa siltä, että vuoden 2013 osalta Espanja noudattaa liiallista alijäämää koskevassa menettelyssä annettua neuvoston suositusta, mikäli julkisen talouden tavoitetta koskevat riskit poistetaan, mutta vuotta 2014 koskeva arvio viittaa siihen, että suositusta ei noudateta. Espanja ei ole vielä esittänyt vuosiksi 2015 ja 2016 riittäviä toimenpiteitä julkisen sektorin alijäämän saattamiseksi neuvoston suosittelemien tavoitteiden tasolle. Lisäksi vuonna 2015 aiempina vuosina toteutettujen väliaikaisten toimenpiteiden mahdollinen päättyminen kasvattaa eroa liiallista alijäämää koskevaan tavoitteeseen. Joka tapauksessa julkisen talouden sopeuttamistoimet jäävät vuosina 2015 ja 2016 kauas tarkistetusta tavoitteesta. 3. RANSKA Komission ennusteen mukaan nimellinen alijäämä on suositeltua suurempi sekä vuonna 2013 että vuonna 2014. Julkisen talouden lukujen taustalla olevien rakenteellisten rahoitusaseman muutosten arvioidaan olevan 0,9 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2013 ja 0,7 prosenttia vuonna 2014. Kun BKT:n potentiaalisen kasvun arvioita ja verotulojen vajeen tarkistusta varten tehdään korjauksia neuvoston suosituksen antamisen aikaisiin ennusteisiin verrattuna, rakenteellisten vakauttamistoimien osuus on 1,3 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2013 ja 0,8 prosenttia vuonna 2014. Vuoden 2013 talousarvion toteuttamista koskevat viimeisimmät tiedot osoittavat merkittävää tulovajausta kevääseen verrattuna. Tämä voi johtua siitä, että verojen osuus talouden toimeliaisuudesta on ollut pienempi, mutta myös siitä, että päätösperäisten toimien vaikutus talousarvioon on ollut alun perin arvioitua vähäisempi. Näiden toimenpiteiden odotettuun talousarviovaikutukseen ei kuitenkaan ole tähän mennessä tehty suuria tarkistuksia, sillä viranomaisten mukaan tällaiset tarkistukset eivät ole perusteltuja ennen kuin tiedot koko vuodelta 2013 ovat saatavilla. Komission ennuste osoittaa lievää heikkenemistä virallisiin arvioihin verrattuna, mutta ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että toteutuma on vielä heikompi. Vuoden 2014 korjatut rakenteelliset toimet vaikuttavat olevan juuri neuvoston suosituksen mukaiset. Komission ennusteen taustalla oleva finanssipolitiikan tiukentaminen koostuu toimista, joka ovat jonkin verran ristiriidassa alustavassa talousarviosuunnitelmassa esitettyjen toimien kanssa. Alustavassa talousarviosuunnitelmassa tähdätään siihen, että menoleikkausten osuus kokonaismukautuksista on 80 prosenttia (mitattuna julkisen talouden rakenteellisen rahoitusaseman paranemisella), kun taas komission ennusteessa säästöjen osuus on alle puolet tästä erityisesti menojen odotetun ylityksen ja kertaluonteisten tulopuolen toimenpiteiden erilaisen käsittelyn vuoksi. Alhaalta ylös -tarkastelu osoittaa, että vuonna 2013 täytäntöön pantujen toimenpiteiden kokonaismäärä on hieman alle neuvoston suosituksessa mainitun viitemäärän, joka on 1½ prosenttia suhteessa BKT:hen. Vuonna 2014 julkisen talouden toimet jäävät alhaalta ylös -tarkastelun perusteella hieman tavoitteesta, joka on yli 1 prosentti suhteessa BKT:hen, niiden toimenpiteiden osalta, jotka katsotaan tarpeellisiksi, jotta suosituksessa vahvistettu rakenteellinen tavoite saavutetaan. Myös tämä on osoitus julkisen talouden näkymien epävarmuustekijöistä. Alustavan talousarviosuunnitelman mukaan vuonna 2015 alijäämä on 2,8 prosenttia suhteessa BKT:hen eli se on neuvoston suosituksen mukainen. Komission ennusteessa sen kuitenkin arvioidaan olevan 3,7 prosenttia suhteessa BKT:hen, kun oletuksena on tavanomaiseen tapaan, ettei politiikka muutu. Tämä osoittaa, että jo määriteltyjen toimien lisäksi tarvitaan merkittävä määrä muita toimia sen varmistamiseksi, että vuodelle 2015 asetettu tavoite saavutetaan. Vaikka julkisen talouden oletettuun kehitykseen ja samalla myös rakenteellisen rahoitusaseman paranemiseen liittyy sekä nousuettä heikkenemisriski, voidaan yleisesti katsoa, että Ranska on toteuttanut tuloksellisia toimia 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen mukaisesti. 3
4. MALTA Julkisen sektorin alijäämä on komission syksyn 2013 talousennusteen perusteella liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä annetussa suosituksessa asetetun tavoitteen mukainen. Julkisen talouden toimien osuus on kuitenkin 0,3 prosenttia suhteessa BKT:hen. Kun otetaan huomioon potentiaalista kasvua koskevan ennusteen tarkistaminen alaspäin liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä annetun suosituksen antamisen jälkeen ja talouskasvun rakenteen vaikutus tuloihin ja tehdään niitä vastaavat mukautukset, rakenteellisen rahoitusaseman sopeutettu muutos (0,5 prosenttia suhteessa BKT:hen) jää hieman suositellusta vuotuisesta rakenteellisesta sopeuttamisesta (0,7 prosenttia suhteessa BKT:hen). Vaikka voidaan katsoa, että Malta on tähän asti noudattanut 21 päivänä kesäkuuta 2013 annettua neuvoston suositusta, on olemassa riski, ettei alijäämää saada korjattua, sillä korjaamisen tukena ei selvästikään ole riittäviä toimia. Tilannetta on tarkasteltava uudelleen keväällä 2014 ilmoitettavien tietojen perusteella. Sen sijaan ennen kuin vuoden 2014 talousarvio arvioidaan, vuotta 2014 koskevat liiallisia alijäämiä koskevan suosituksen vaatimukset eivät täyty nimellisesti ja rakenteellisesti, sillä komissio ennustaa alijäämän olevan tavoitetta (2,7 prosenttia suhteessa BKT:hen) suurempi. Sopeutettu rakenteellinen rahoitusasema (0,34 prosenttia suhteessa BKT:hen) on vuotuisia julkisen talouden toimia koskevaa suositusta (0,7 prosenttia suhteessa BKT:hen) pienempi vuonna 2014. Vuodeksi 2014 ennustettuun alijäämään (3,4 prosenttia suhteessa BKT:hen, kun suositus on 2,7 prosenttia) eivät sisälly vuoden 2014 talousarvioon kuuluvat vakauttamistoimet, joita koskevat tiedot eivät olleet tiedossa koontipäivänä. On todettava, että nimellisarvonsa perusteella alustavaan talousarviosuunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet vähentäisivät ennustettua alijäämää 0,2 prosenttia suhteessa BKT:hen. Tämä ei siltikään riittäisi täyttämään liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä annetun suosituksen vaatimusta. 5. ALANKOMAAT Julkisen talouden alijäämän odotetaan vuonna 2013 jäävän alle liiallisia alijäämiä koskevassa neuvoston suosituksessa määritetyn tavoitteen, joka oli 3,6 prosenttia suhteessa BKT:hen. Liiallisia alijäämiä koskevan suosituksen vaatimukset ovat vuonna 2013 täyttyneet sekä julkisen talouden alijäämän että rakenteellisen alijäämän suhteen, ja neuvoston 21 päivänä kesäkuuta 2013 esittämän suosituksen mukaiset tulokselliset toimet on toteutettu. Julkisen talouden alijäämän ennustetaan vuonna 2014 jäävän suuremmaksi kuin suositeltu nimellinen tavoite, 2,8 prosenttia suhteessa BKT:hen. Syksyn 2013 talousennusteen perusteella rakenteellisen rahoitusaseman muutos korjattuna siten, että otetaan huomioon arvioidun potentiaalisen kasvun muutokset ja odottamattomat tulovajeet, on 0,5 prosenttia suhteessa BKT:hen. Se jää alle liiallisia alijäämiä koskevan suosituksen mukaisen toimien tason, joka on noin 0,7 prosenttia suhteessa BKT:hen. Alhaalta ylös tarkastelu, jossa arvioidaan julkisen talouden toimien suuruutta vuonna 2014 tulopuolella toteutettavien lisätoimenpiteiden ja hallituksen valvoman menokehityksen perusteella ja verrataan liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn mukaisen skenaarion ja komission syksyn 2013 talousennusteen tilannetta, osoittaa, että Alankomaat on toteuttanut vuotta 2014 varten lisätoimenpiteitä, joiden suuruus on noin 1 prosentti suhteessa BKT:hen. Tämä vastaa toimenpiteiden määrää, joka arvioitiin välttämättömäksi liiallisia alijäämiä koskevassa suosituksessa esitettyjen rakenteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. 6. SLOVENIA Alustavan talousarviosuunnitelman mukaan julkisen sektorin alijäämää koskeva tavoite on 5,6 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2013 ja 6,7 prosenttia vuonna 2014. Ne ovat suuremmat kuin liiallisia alijäämiä koskevassa menettelyssä asetetut tavoitteet eli 4,9 4
prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2013 ja 3,3 prosenttia vuonna 2014. Komission syksyn 2013 talousennusteessa myös ennakoidaan, että alijäämät ovat neuvoston kesäkuussa 2013 suosittamia tavoitteita suuremmat. Komission syksyn 2013 talousennusteen mukaan rakenteellisen rahoitusaseman muutosten arvioidaan olevan 0,1 prosenttia suhteessa BKT:hen vuonna 2013 ja 0,7 prosenttia vuonna 2014. Kun otetaan huomioon tulovajausta ja potentiaalisen kasvun laskelmia koskevat korjaukset, rakenteellisen elpymisen arvioidaan olevan 0,6 prosenttia suhteessa BKT:hen sekä vuonna 2013 että vuonna 2014. Tämä jää hieman vuonna 2013 suositellusta vuotuisten rakenteellisten toimien osuudesta (0,7 prosenttia suhteessa BKT:hen), mutta ylittää niukasti vuotta 2014 koskevan suosituksen (0,5 prosenttia). Alhaalta ylös -tarkastelussa arvioidaan julkisen talouden lisätoimien suuruus päätösperäisten tulopuolen toimenpiteiden ja hallituksen valvonnassa toteutuneen menokehityksen perusteella neuvoston päätöksen ja komission syksyn 2013 talousennusteen taustalla olevan perusskenaarion välillä. Tämän tarkastelun mukaan julkisen talouden toimet ovat noin 1,1 prosenttia suhteessa BKT:hen eli hieman kesäkuun 2013 liiallista alijäämää koskevassa menettelyssä annetussa suosituksessa mainittuja lisätoimia (1 prosentti suhteessa BKT:hen) enemmän. Tämä osoittaa, että vuoden 2013 rakenteellinen tavoite saavutetaan. Alhaalta ylös -tarkastelussa kesäkuussa 2013 liiallista alijäämää koskevassa menettelyssä annetun suosituksen jälkeen hyväksyttyjen vuotta 2014 koskevien vakauttamistoimien kokonaismääräksi on arvioitu noin 1,4 prosenttia suhteessa BKT:hen. Tämä on hieman vähemmän kuin kesäkuussa 2013 liiallista alijäämää koskevassa menettelyssä annetussa suosituksessa mainittu 1½ prosenttia suhteessa BKT:hen, joka johtaisi rakenteellisen tavoitteen saavuttamiseen vuonna 2014. Tätä taustaa vasten ja saatavilla olevien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että Slovenia on toteuttanut vuonna 2013 tuloksellisia toimia ja on saavuttamassa suositellun rakenteellisen elpymisen vuonna 2014, vaikkakin ilman marginaalia. 5