HAKIJA NCC Roads Oy Äyritie 8C 01510 VANTAA KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-509-2-50 (NCC Roads Oy:n entinen asfalttiasema Sorilassa) Kiinteistön omistaa Jarkko Tapani Einolan perikunta VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 17.2.2010 KIINTEISTÖN AIEMPI JA TULEVA KÄYTTÖ Kiinteistön tiloissa on tällä hetkellä vuokralla NCC Roads Oy, jolla on ollut alueella kaksi asfalttiasemaa sekä raskaiden koneiden korjaus- ja huoltotoimintaa. Toimintaa on ollut alueella vuodesta 1990 lähtien ja se on päättynyt vuonna 2009. Alue kuuluu osittain vireillä olevan Nurmi-Sorilan osayleiskaavan alueeseen. Kaavaluonnoksissa alue on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Kiinteistö ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Tontilla on porakaivo. TUTKIMUKSET JA JÄTTEIDEN KÄSITTELYSUUNNITELMA MAKSU 864 Ramboll Oy:n 18.11.2008 laatiman maaperätutkimuksen mukaan alueelta on otettu yhteensä 27 maaperänäytettä kahdeksasta eri tutkimuspisteestä.
KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI Tutkimuksessa havaittiin alueen maaperässä kynnysarvon ylittäviä pitoisuuksia raskasmetalleja sekä öljyhiilivetyjä. Lisäksi yhdessä pisteessä havaittiin ylemmän ohjearvon ylittävä kuparipitoisuus. Lisäksi tontin kaakkoisreunalla sijaitsevista sadevesikaivoista sekä kaivojen eteläpuolella olevasta lammikosta otettiin vesinäytteet. Tulosten perusteella sadevesikaivoista otetuissa näytteissä havaittiin kohonneita pitoisuuksia PAH-yhdisteitä sekä öljyhiilivetyjä (korkeimmillaan 21 mg/kg). Lisäksi lammikosta otetussa näytteessä havaittiin pieniä pitoisuuksia öljyhiilivetyjä (0,43 mg/l). Pilaantuneen alueen laajuudeksi on arvioitu 300 m 2 ja pilaantuneen maakerroksen paksuudeksi 1 metri. Maaperän kunnostus on esitetty toteutettavaksi massanvaihtomenetelmällä. Kunnostustavoitteeksi ilmoituksessa esitetään VNa:n 214/2007 mukaisia alempia ohjearvopitoisuuksia. Ramboll Finland Oy on tehnyt kiinteistölle pilaantuneisuuden ja kunnostustarpeen arvioinnin. Arvioinnissa todetaan, että kohteen maaperää ei arvioinnin perusteella pidetä pilaantuneena nykyisen kaltaisella maankäytöllä. Herkemmällä maankäytöllä, jolloin viitearvoiksi soveltuvat alemmat ohjearvot, kohteessa voidaan todeta olevan öljyllä nuhraantuneita kohtia. Laaja-alaista pilaantumaa ei tutkimusten perusteella voida todeta kuitenkaan olevan. Kunnostustavoitteeksi on arvioinnissa esitetty VNa:n 214/2007 mukaisia alempia ohjearvopitoisuuksia. KÄSITTELYTARVE Terveydellisistä ja ympäristönsuojelullisista syistä kiinteistön alueella olevat pilaantuneet maa-ainekset tulee poistaa. LAUSUNNON ANTAJAT Pirkanmaan ELY-keskus on neuvotellut 24.2.2010 käsittelystä Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa, jonka kannanotot on otettu huomioon tässä päätöksessä.
PIRKANMAAN ELINKEINO- LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Pirkanmaan ELY-keskus on tarkastanut Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnuksessa 837-509-2-50 (NCC Roads Oy:n entinen asfalttiasema Sorilassa) sijaitsevan kiinteistön pilaantunutta maaperää koskevan ilmoituksen ja hyväksyy siinä esitetyn kunnostamisen seuraavin ehdoin: 1. Kiinteistön maaperässä olevat jätteet on poistettava kiinteistöltä ja eri jätejakeet on hyödynnettävä mahdollisuuksien mukaan. Jätteet on toimitettava luvanvaraiseen hyödyntämis- tai käsittelypaikkaan. 2. Kiinteistöllä olevat pilaantuneet maa-ainekset on poistettava kiinteistön alueelta öljyhiilivetyjen, raskasmetallien ja muiden mahdollisten haitta-aineiden osalta alemman ohjearvon ylittäviltä osin. Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvot ovat seuraavat: Kynnysarvo Alempi Ylempi ohjearvo ohjearvo Öljyhiilivedyt (C 4 -C 10 ) 100 mg/kg 500 mg/kg Öljyhiilivedyt (C 11 -C 22 ) 300 mg/kg 1000 mg/kg Öljyhiilivedyt (C 23 -C 40 ) 600 mg/kg 2000 mg/kg Kupari (Cu) 100 mg/kg 150 mg/kg 200 mg/kg Sinkki (Zn) 200 mg/kg 250 mg/kg 400 mg/kg Maa-ainekset, joiden pitoisuus ylittää kiinteistön alueella haitta-aineiden osalta Vna:n 214/2007 mukaisen alemman ohjearvon on toimitettava paikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty vastaavan jätteen käsittely. Pilaantuneet maa-ainekset, joiden pitoisuus alittaa eri haitta-aineiden osalta alemman ohjearvotason voidaan käyttää kiinteistöjen alueilla täyttöihin tai toimittaa paikkaan, jonka ympäristöluvassa on hyväksytty vastaavan jätteen käsittely. 3. Pilaantunut maa-aines on peitettävä kuljetuksen ajaksi. 4. Kiinteistön alueelta ei saa toimittaa mitään massoja pohjavesialueille eikä rakennuspaikoille, joilla ei ole lupaa vastaanottaa ko. massoja.
5. Työn valvojana on oltava asiantunteva henkilö, jolla tulee olla käytettävissään työn ohjaamiseen ko. haitta-aineille soveltuva kenttäanalytiikka ja sen asiantuntemus. Kunnostustyön valvonnasta vastaavan henkilön nimi- ja yhteystiedot on ilmoitettava ennen työn aloittamista ELY-keskukselle ja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 7. Puhdistustoimien riittävyys on varmistettava saneeraustoimien loputtua alueelta otettavin maaperänäyttein. Näytteenotossa ja analysoinnissa on käytettävä yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä, jotka on kuvattava raporteissa. 8. Ongelmajätteiden kuljetuksista on oltava siirtoasiakirja, josta tulee ilmetä valtioneuvoston päätöksen (659/1996) edellyttämät tiedot. Siirtoasiakirjoja on säilytettävä kolme vuotta. 9. Mikäli kaivutöitä tehdään kunnostamisen alueella, jolla jonkin haittaaineen osalta kynnysarvopitoisuus ylittyy, tulee tällaiset kaivetut maaainekset toimittaa luvanvaraiseen paikkaan tai käyttää kiinteistöjen alueilla täyttöihin. Kaivutöistä tulee ilmoittaa ennen kaivun aloittamista Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. 10. Kiinteistöltä poistettavista jätteistä ja pilaantuneista maa-aineksista on pidettävä kirjaa. Pilaantuneen maaperän käsittelystä on tehtävä loppuraportti, joka käsittää tutkimusmenetelmät ja -tulokset maamassojen puhtaudesta, kiinteistöltä pois kuljetettujen jätteiden ja maa-aineksen loppusijoituspaikoista ja määristä sekä käsitellystä pohjavedestä. Raportti on toimitettava Pirkanmaan ELY-keskukselle ja tiedoksi Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle puhdistustoimien valmistuttua. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT Päätöksessä mainitut ehdot on annettu terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja valvonnallisista syistä. Mikäli ehtoja noudatetaan maaainesten puhdistamistoimenpiteillä ja kuljettamisella asianmukaiseen käsittelyyn ei aiheuteta terveys- eikä ympäristöhaittoja. MAKSUPERUSTE Valtioneuvosto on antanut asetuksen n:o 1097/2009 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista. Asetuksen maksutaulukon mukaan pilaantuneen maaperän tehtävän ilmoituksen käsittely maksaa 48 euroa/h. Tämän ilmoituksen käsittelyyn on kulunut 18 tuntia, joten maksu on 864 euroa.
Lasku lähetetään erikseen myöhemmin Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Hämeenlinnasta. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (86/00) Ympäristönsuojeluasetus (169/00) VnP ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä (659/96) Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLOAIKA MUUTOKSENHAKU Tämä päätös on voimassa 8.4.2015 saakka. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä. Yksikön päällikkö Hannu Wirola Tarkastaja Heikki Kokkonen Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa ympäristöinsinööri Kari Pyötsiä puh. 0500 832520 e-mail kari.pyotsia@ely-keskus.fi. PÄÄTÖS Luvan hakijalle suoritemaksua vastaan JÄLJENNÖS Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Suomen ympäristökeskus Jarkko Tapani Einolan perikunta KP/kp